Kitinäläisten uskonnollisuus/uskonnottomuus

[Xiberia]

Kävin eilen pitkän keskustelun ihmisten uskonnollisuudesta/maailmankatsomuksesta ja kiinnostuinpa samalla kyselemään näiden kieroonkasvaneiden foorumilaisten uskonnollisista näkemyksistä. Äänestyksen laitan siksi, että joillekin oma maailmankatsomus on todella henkilökohtainen asia, eikä sitä halua julkisella nettifoorumilla muille jakaa nimellään tai edes nimimerkillään.

Millainen on siis maailmankatsomuksesi? Mitä uskonnollisuutesi/uskonnottomuutesi sinulle merkitsee? Miten suhtaudut eri uskontokuntien edustajiin?

Kuten foorumin tapoihin kuuluu, aloitan itsestäni.

Olen syntynyt melko ateistiseen perheeseen - äitini on ateisti, isästäni en ole oikein ottanut selvää. Minua ei ole kastettu enkä ole käynyt rippikoulua. Kirkkoon en ole kuulunut päivääkään elämästäni. Ala-asteella olin uskonnontunneilla, mutta yläasteelta siirryin lukemaan elämänkatsomustietoa. Lukiossa jouduin olosuhteiden pakosta takaisin uskonnonkursseille, koska halusin käydä kaikki kuvataiteen kurssit, jotka lähes poikkeuksetta olivat ET:n kanssa päällekkäin. Elämänkatsomustiedon koin kuitenkin enemmän omakseni, koska siellä sain tukea omalle ajatusmaailmalleni ja lisäksi tietoa eri uskonnoista paljon laajemmassa mittakaavassa kuin perususkonnonopetuksessa.

Yläasteen aikana, kun kaikki kaverit olivat käyneet rippikoulunsa, minua alkoi hetken aikaa harmittaa se, etten itse kuulunut kirkkoon enkä ollut käynyt rippikoulua. Tuossa vaiheessa minulla oli ehkä puolisen vuotta sellaista aikaa, jolloin mietin, että olisikohan kristinuskolla minulle jotain tarjottavaa, mutta lopulta se vaihe kuihtui pois ja tajusin, että jos minulla jokin uskonto olisi, niin se ei ainakaan olisi kristinusko. Sen jälkeen minuun iski ateistivaihe, mikä kesti kauemmankin aikaa - tuli kauhea tarve saada todistella, että maailmassa ei ole mitään yliluonnollista ja jonkin henkisen olennon olemassaolo on täysin mahdotonta. Suhtauduin lähinnä vihamielisesti "hihhuleihin".

Nyttemmin näkökantani on kuitenkin taas pehmentynyt enkä koe ateismiakaan omakseni. Tällä hetkellä voisin kai sanoa olevani lähinnä agnostikko, mutta sekin tuntuu turhan "epäilevältä". Tietyllä tapaa uskon johonkin henkiseen, mutta en usko sen olevan ihmisen ulkopuolinen tekijä, vaan että se on jokaisessa ihmisessä sisäänrakennettuna. Sitä on hirveän vaikea selittää, mutta uskon, että ihmisessä on itsessään fyysisen ja psyykkisen tason lisäksi tietynlainen henkinen taso, jolla on kyky vaikuttaa asioihin hyvinkin laajalla mittakaavalla. Koen sen olevan kuitenkin nimenomaan osa ihmistä itseään, eikä jotain suurempaa "jumaluutta".

Muiden uskontokuntien edustajiin suhtaudun lähillä ihmettelevän hyväksyvästi tai hyväksyvän ihmettelevästi. Minusta on sinänsä hienoa, että ihminen pystyy ikään kuin jättämään elämänsä jonkin suuremman käsiin, se luo varmasti suurta turvallisuudentunnetta. En kuitenkaan ymmärrä erilaisia kiihkouskovaisia - koen sellaisen hirveän orjuuttavaksi. En kuitenkaan koe itselläni olevan oikeutta epäillä kenenkään toisen uskomuksia, koska se, mihin ihminen uskoo, on hänelle täyttä totta.

Pyytäkää lisäämään äänestysvaihtoehtoja, jos ei sopivaa osu kohdalle!

[NuoriDaavid]

Aiemmin ehdoton ateisti. Nyttemmin olen wanhetessani pehmennyt sen verran, että voin todeta, ettei Jumalan olemassaolemattomuutta voi ehdottoman varmasti tietää. Pidän Jumalan olemassaoloa kuitenkin erittäin epätodennäköisenä.

Woody Allenin sanoin: kumpa Jumala antaisi minulle jonkin selkeän merkin, esimerkiksi tallettaisi tililleni kymmenen miljoonaa dollaria sveitsiläiseen pankkiin.

Mutta elämänkatsomuksesta laajemmin: uskon, että olemme syntyneet tänne täysin sattumalta ilman mitään tarkoitusta. Kannattaa kuitenkin yrittää olla onnellinen se lyhyt hetki, jonka täällä olemme.

[Bliss]

En voinut valita oikein mitään vaihtoehdoista, mutta en myöskään tiedä, mikä olisi se vaihtoehto, jonka voisin avoimesti pallottaa. En ole rippikoulun jälkeen kuulunut kirkkoon. Erosin osittain teinikapinan takia, osittain siksi, että en kokenut kirkolla sinänsä olevan mulle mitään annettavaa. Lukiossa kävin kuitenkin uskonnontunneilla, ja esim. yo-kirjoitusten reaalissa mun vastaukset olivat pelkästään uskonto/filosofia-aiheisia.
En usko mihinkään jumalaan, mutta en toisaalta ole mielestäni myöskään ateisti. Lapseni kuuluu ainoastaan väestörekisteriin, ja toivon, ettei hänelle päiväkodin ja koulun toimesta pakkosyötetä uskontoa missään muodossa.

Xibe, tää aihe on suunnattoman mielenkiintoinen, mutta mä en osaa ilmaista itseäni kirjallisesti tästä, ainakaan niin, että muut ymmärtäisivät mitä tarkoitan (sikäli kun ymmärtävät muutenkaan).

[SingleMalt]

Woody Allenin sanoin: kumpa Jumala antaisi minulle jonkin selkeän merkin, esimerkiksi tallettaisi tililleni kymmenen miljoonaa dollaria sveitsiläiseen pankkiin.

"Rukoilin jumalalta uutta polkupyörää, kunnes tajusin ettei jumala toimi niin. Siispä varastin itselleni pyörän ja pyysin jumalalta anteeksiantoa"


Ateistina mennään ja hihhulit vituttavat.

[NuoriDaavid]

"Rukoilin jumalalta uutta polkupyörää, kunnes tajusin etteiu jumala toimi niin. Siispä varastin itselleni pyörän ja pyydin jumalalta anteeeksiantoa"
.

[Ann]

En löytänyt mieleistäni vaihtoehtoa. Jotain välimaastoa a'la: "Olen avoimesti kristitty, uskon Jumalaan." Avoimesti ja avoimesti.. ei se päälle näy, mutta tulee kyllä keskusteluissa ilmi.

Olen Benedictuksen narttu. Aivopesty oman uskontokuntani opetuksilla. En tykkää naispapeista, kannatan selibaattia ja diggailen latinankielisistä veisuista.

[elco]

Tunnen syvää epäluuloa kristittyjä kirkkokuntia ja etenkin islaminuskoa kohtaan.

Olen olemassa sattuman oikusta:10 miljardia sukupolvea (ota tai jätä joku kertaluokka) luonnonvalintaa, armotonta eloonjäämistaistelua ja suvun jatkamista. Kaikkia minun ja nykyisten kalojen, sammakkoeläinten, matelijoiden, päästäisten, apinoiden, ihmisten ja sukulaisteni esivanhempia yhdistää ainoastaan, että ne jäivät eloon lisääntyäkseen kunnes kuolivat. Jollain tasolla ajatus pistää nöyräksi. Kuka minä olen olemaan lisääntymättä, kun evoluutio on tuottanut minut samalla kun triljoonat muut sukuhaarat ovat kuolleet. Lisääntymisen puolesta puhuu sekin, että jossain sadassa sukupolvessa olisin suurella todennäköisyydellä koko maailman (ihmis?) väestön kantaisä.

Toisaalta, eipä tällä mitään tarkoitusta ole. Aurinko nousee ja elämä jatkuu minun tekemisistäni riippumatta. Tai jollei niin mahdollisuuteni vaikuttaa kumpaankaan ovat vähintäänkin rajalliset.

Vanhoilla päivilläni olen pikemminkin suuntautumassa agnostikosta ateistiksi. Jumala ei tuota mitään lisäarvoa eikä jumaluudella voi selittää juuri mitään. Uskonto on ihmisten hierarkian ja vallankäytön väline.

[Dumari]

Ikinä ole ollut uskonnontunnilla tai muussakaan paikassa jossa tuputettaisiin mitään jumala-oppeja. Uskon itseeni ja omiin hyviin tekoihini. En pallota mitään.

[Leila]

Iso aihe. En osannut pallottaa mitään. Olen ollut lapsena (alle 15 v.) uskovainen, mutta se oli jotenkin sellaista pelokasta (vitsi jos teen näin niin jumala taatusti suuttuu) ja tiettyihin tapoihin perustuvaa uskovaisuutta. Sittemmin oli oikeastaan ilma uskontoa monta vuotta, kunnes eräs minulle hyvin tärkeä ihminen vammautui vaikeasti. Olin itse niin palasina, että minulla ei ollut varaa jättää rukoilematta ja pyytämättä apua jumalalta. Oli pakko kokeilla, että jospa siitä nyt olisi edes vähän apua. Siinä rytäkässä sitten liityin ev.lut. seurakuntaan, jonka jäsen edelleen olen. Toisaalta pidän sitä ihan hyvänä asiana, sillä seurakuntani pitää huolta kylämme kauniista kirkosta, tekee työtä vähäosaisten parissa ja huolehtii hautausmaasta.

Toisaalta olen hyvin pitkälle samoilla linjoilla kuin elco. Olen mielestäni vain osa luontoa, toimintaani ohjaavat tietyt vietit ja tarpeet. Olemassaoloni on pelkkää sattumaa. Isossa mittakaavassa olen pelkkä kärpäsenpaskan kokoinen läntti maailmassa ja ajassa. 200 vuotta eteenpäin ja minusta ei ole varmaan enää mitään jäljellä enkä kiinnosta ketään. Se ei tunnu minusta pahalta. Kuoltuani maadun ja matoset ym. kierrättävät minua eteenpäin. Tämä ajatuskyhäelmä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että eläisin kuin pellossa. Jostakin syystä ihmiselle on kehittynyt moraali ja kyky hahmottaa oikea ja väärä ja oma tavoitteeni on elää niin, että pyrin tuottamaan muille ihmisille mahdollisimman vähän mielipahaa.

[urpiainen]

Uskonto ei näyttele elämässäni oikeastaan minkäänlaista roolia ja pidän itseäni ateistina. Monimutkaisemmaksi asian tekee se, että ateismiakin on ainakin neljää eri tyyppiä, jotka iloksenne hahmottelen tässä (erityisen jännäksi asian tekee se, että ateismin eri ilmenemismuodot pohjaavat kaikki eri tavoille ymmärtää uskonnollisuus, eli ateismi virittyy suhteessa uskonnollisuuteen - paitsi ehkä tyyppi 4):

1. Militantti tieteellinen ateisti.
Tällainen ateisimi näkee uskonnollisen katsomuksen olevan ristiriidassa tieteen paljastamien faktojen kanssa: Maailmaa ei luotu tyhjästä n. 5000 vuotta sitten, maailmassa ei ole sieluja tai muita ei-fysikaalisia tapahtumien kausaalisia syitä, lajit ovat kehittyneet evoluutiossa toisista lajeista jne. Tällainen ateisti näkee uskonnolliset lauseet ikäänkuin samalla tasolla muiden tosiasiaväitteiden kanssa, jolloin ne toki ovat ilmeisen epätosia. Kysymys kuitenkin nousee siitä, onko tällaisia uskovaisia muita kuin pieni joukko kirjaimellisesta raamatun tai muun pyhän kirjan tulkinnasta kiinni pitävia fundamentalisteja? Jopa edesmennyt yltiökonservatiivinen paavi piti katolista uskoa yhteensopivana darwinismin kanssa. Vastaavasti, Puolan oppineet katoliset teologit ovat olleet syvästi pöyristyneitä Puolan fundamentalistisen maallikko-opetusministerin anti-darwinismista.Toisin sanoen, tällainen ateismi ei ole sivistyneen teologin mielestä kovin kiinnostavaa, vaikka onkin oikea suhtautumistapa maallikko-fundamentalisteihin, kuten kiihkomuslimeihin, bushilaisiin konservatiiveihin ja kotoisiin naispappeuden vastustajiimme.

2. Militantti looginen ateisti.
Tällainen ateisti ajattelee, että uskonnollinen usko on itse asiassa mahdotonta. Jotta voisimme todella uskoa, että X, meidän pitää ymmärtää, mitä X tarkoittaa. No, kukaan ei nyt oikeasti voi ymmärtää, mitä esim. se, että jumala on yhtä aikaa yksi ja kolme tarkoittaa. Tai että jumala on kaikkivaltias, kaikkitietävä ja kaikkihyvä, mutta silti ihmisillä on vapaa tahto, he ovat moraalisesti vastuullisia ja että maailmassa on pahuutta ja kärsimystä. Näin ollen, uskonnollinen usko on mahdotonta; jäljelle jää vain sosiaalistaminen tiettyihin riitteihin ja tottumus toistella tiettyjä lauseita, vaikka niiden sisältöä ei voi ymmärtää. Tästä näkökulmasta uskonnosta jää jäljelle vain ihmisiä ja heidän käyttäytymistään hallitseva sosiaalinen instituutio, tuo status quoa kannatteleva kansan oopiumi. Sisimmässään ihmiset tietävät, että eivät ymmärrä, mitä toistelevat - ja siinä on legitimaatio uskonnollisille johtajille, jotka väittävät nämä asiat ymmärtävänsä.

3. Humanisti-ateisti.
Tällainen ateisti ajattelee, että jopa tyypin 2 ateistit tekevät sen virheen, että ottavat uskonnolliset väitteet ikäänkuin samanlaisina tosiasiaväitteinä kuin esim. tieteen tai arkikielen väitteet. Tällaisten ateistien mukaan uskonnossa on kyse erilaisesta kielipelistä: uskonnollisilla väitteillä on rituaalinen sisältönsä osana uskonnollista kieltä ja elämänmuotoa. Uskonnolliset väitteet eivät ole suoranaisesti tosia tai epätosia siinä mielessä, että puhuisivat jostain uskonnollisen kielipelin ulkopuolisesta asiaintilasta, vaan pikemminkin ne ovat tosia tai epätosia siinä mielessä, että ne joko sopivat tai eivät sovi traditioon. Siis väite "jumala loi taivaan ja maan 5000 vuotta sitten seitsemässä päivässä" on tosi jossain samassa mielessä, kuin missä on totta sanoa, että "joulupukki asuu Korvatunturilla" ja epätotta, että "Nalle Puh ei ole karhu". Tällaisen kielipelin vuosituhantista ylläpitoa selitetään sitten funktionaalisesti sillä, että uskonnollinen löpinä täyttää monia perustarpeita. Ateismia tämä on siksi, että oikealle uskovalle uskonnolliset väitteet kuitenkin ovat ainakin osin väitteitä maailmasta, tai ainakin liian suuressa roolissa oman identiteetin konstruktiossa, jotta he voisivat hyväksyä tällaista peri-akateemista kuoliaaksiymmärtämistä.

4. Uskonnollisuudesta vieraantunut ateisti.
Tällainen ateisti on kasvanut maallistuneessa yhteiskunnassa maallistuneessa perheessä: uskonto ei vain koskaan ole astunut kuvaan missään vakavasti otettavassa mielessä. Tällainen ateisti ei usko jumalaan, mutta hänen oma ateisminsa ei ole hänelle häntä itseään määrittävä ominaisuus - samoin kuin useimmille meistä ei ole itseidentiteettimme kannalta keskeistä, jaammeko vai emme Meksikon tasankointiaanien käsityksiä terveydenhoidosta.

Itse olin teininä aika lailla sekoitus tyyppejä 4 ja 1, sittemmin omaan maripaitaani lähes tukehtuneena tyyppiä 3, ja nyt olen kai yhdistelemässä tyyppejä 2 ja 4.

Hitto, minullahan on ikävä EW:tä.

[Elukka]

Olen tavallaan uskovainen.
Uskon kyllä siihen, että "everything that happened here, happened for a reason". Sen sijaan mitään paratiisi-omena -tarinoita en kirjaimellisesti usko.

Lähinnä käsitystäni Jumalasta vastaisi kai se, että maailma on Jumalan uni tai tarina, jota joku ulkopuolinen kertoja keksii sitä mukaa kun se etenee. Toisaalta, kuten kirjaa kirjoittaessakin, tarinan henkilöt saattavat toisinaan käyttäytyä yllättävällä ja omapäisellä tavalla, eivätkä ole pelkästään kirjailijan sätkynukkeja.

Myöskään en usko siihen, että olisi olemassa mitään Ainoaa Oikeaa Uskontoa, jonka kannattajiksi kaikki pitäisi käännyttää vaikka väkisin.
Yhden totuuden toitottajat, olivat sitten kristittyjä, islamilaisia, hinduja, wiccalaisia tai ateisteja, herättävät lähinnä myötähäpeää.
Jos joku sen sijaan on omassa uskossaan onnellinen vaivaamatta muita asian suhteen, niin se suotakoon hänelle.

Uskon uskoon, mutten uskontoihin.[1]

[1] Ateisminkin lasken yhteydessä uskonnoksi, koska se on vähintään yhtä vakaumuksellinen ja dogmaattinen aate kuin mikä tahansa muukin uskonto.

[MadameDeMeloni]

En usko yhteenkään jumalaan, mutta uskon, että on olemassa jokin suurempi voima tms. Kohtalo. Se se on.

[urpiainen]

Ateisminkin lasken yhteydessä uskonnoksi, koska se on vähintään yhtä vakaumuksellinen ja dogmaattinen aate kuin mikä tahansa muukin uskonto.

No, tämähän on tietysti roskaa. Yksittäiset ateistit voivat olla dogmaattisia tai kiihkoilevia, mutta ateismi itsessään - olemassaoloväitteen hyväksymättä jättäminen näytön puuttuessa tai näytön peräti viedessä päinvastaiseen suuntaan - on olemuksellisesti epädogmaattista, kun taas uskontoihin (paino sanalla usko, ei perusteltu tieto) dogmaattisuus kuuluu eksplisiittisesti ja konstitutiivisesti mukaan. Luulisi kaikkien nyt tämän ymmärtävän.

Elukka taitaa olla sen sortin uskovainen, jota aiemmin hahmottelemani tyypin 2 ateisti ryhtyisi vastustamaan.

[NuoriDaavid]

paljon asiaa

Minkälainen ateisti olen, koska en usko Jumalaan, koska Jumalaan uskominen on mielestäni ristiriidassa Occamin partaveitsen kanssa?

Kysymys maailmankaikkeuden synnystä ja sen edellyttämän oletukset kuitenkin horjuttaa 100%:sta ateisimiani.

[NuoriDaavid]

Ateisminkin lasken yhteydessä uskonnoksi, koska se on vähintään yhtä vakaumuksellinen ja dogmaattinen aate kuin mikä tahansa muukin uskonto.

BS. Jos ei usko niin ei usko, ei siihen mitään dogmaattisuutta vaadita.

[CandyMan]

Mainostan olevani agnostikko koska se tykkään käyttää kyseistä sivistyssanaa, mutta ehkä enemmän kirkkoon kuuluvat tapakristitty joka ei mieti näitä asioita juurikaan, ja käy kirkoissa vain merkkitapahtumien yhteydessä.

Ehdottomaksi ateistiksi en leimaudu, koska maailmassa on joitakin vaikeasti käsitettäviä asioita jotka ovat liian suuria pienelle ihmismielelle. Jätän takaportin auki niiden osalta, koska en tiedä vielä vastausta. Olen mahdollisesti jopa hieman taipuvainen uskomaan jälleensyntymisoppiin, vaikka monet asiat sotivat sitäkin ajatusta vastaan. En ole vielä osannut perustella asiaa itselleni loogisesti ja täysin vedenpitävästi, puoleen tai toiseen. Liittyy kysymykseen mistä minuus koostuu ja miksi satun elämään juuri nykyhetkessä.´Pitäisi ilmeisesti käydä joku filosofian peruskurssi, mutta pelkään humanistiksi leimautumista.

[Elukka]

Ateisminkin lasken yhteydessä uskonnoksi, koska se on vähintään yhtä vakaumuksellinen ja dogmaattinen aate kuin mikä tahansa muukin uskonto.

BS. Jos ei usko niin ei usko, ei siihen mitään dogmaattisuutta vaadita.

Edes vaikka uskoisi vakaasti siihen, että mitään jumalan tapaistakaan ei ole olemassa?

[NuoriDaavid]

Ateisminkin lasken yhteydessä uskonnoksi, koska se on vähintään yhtä vakaumuksellinen ja dogmaattinen aate kuin mikä tahansa muukin uskonto.

BS. Jos ei usko niin ei usko, ei siihen mitään dogmaattisuutta vaadita.

Edes vaikka uskoisi vakaasti siihen, että mitään jumalan tapaistakaan ei ole olemassa?

Katso

Occamin partaveitsi

Se, että ei usko näkymättömiin olentoihin, joista ei ole mitään todisteita, ei vaadi mitään dogmia. Se on puhtaasti järkevää.

Eli todistuksen taakka: positiivisen väitteen (tässä tapauksessa Jumalan olemassa olon) esittäjä joutuu antamaan sille todisteita.

[urpiainen]

Minkälainen ateisti olen, koska en usko Jumalaan, koska Jumalaan uskominen on mielestäni ristiriidassa Occamin partaveitsen kanssa?

Jos egomaanikkona vastaan oman aiemman luokitteluni termein, niin taidat yhdistellä tyyppejä 1 ja 4, koska et ole kiinnostunut uskonnollisesta elämänmuodosta ja uskonnollisista käytännöistä, vaan vain tietyistä väitteistä siitä, mitä maailmassa on ja miten maailma toimii - ja hylkäät uskonnolliset väitteet, koska ne eivät selitä mitään ja tuovat vain lisää ongelmia. Olen itse tavallaan samaa mieltä, vaikka olenkin kuitenkin kiinnostunut uskonnosta ensisijaisesti sosiaalisena instituutiona enkä kokoelmana maailmaa koskevia väitelauseita.

[NuoriDaavid]

Minkälainen ateisti olen, koska en usko Jumalaan, koska Jumalaan uskominen on mielestäni ristiriidassa Occamin partaveitsen kanssa?

Jos egomaanikkona vastaan oman aiemman luokitteluni termein, niin taidat yhdistellä tyyppejä 1 ja 4, koska et ole kiinnostunut uskonnollisesta elämänmuodosta ja uskonnollisista käytännöistä, vaan vain tietyistä väitteistä siitä, mitä maailmassa on ja miten maailma toimii - ja hylkäät uskonnolliset väitteet, koska ne eivät selitä mitään ja tuovat vain lisää ongelmia. Olen itse tavallaan samaa mieltä, vaikka olenkin kuitenkin kiinnostunut uskonnosta ensisijaisesti sosiaalisena instituutiona enkä kokoelmana maailmaa koskevia väitelauseita.

Voin allekirjoittaa luonnehdintasi. Uskonto ei näyttele elämässäni minkäänlaista roolia. En edes vastusta sitä, vaan suhtaudun siihen välinpitämättömästi.

Myönnän toki tuntevaani lievää ylemmyyden tunnetta uskovaisia ihmisiä kohtaan, koska koen itseni siinä mielessä terveemmäksi, kypsemmäksi ja aikuisemmaksi, että minun ei tarvitse rauhoittaa mieltäni uskomalla näkymättömiin olentoihin. Jos joku kuitenkin näin tekee ja saa siitä subjektiivista hyötyä, niin se on hänen kannaltaan todennäköisesti hyvä asia.

[cardic]

olen mieleltani ateisti, vaikka kirkkoon kuulunkin. en vaan ole koskaan saanut aikaiseksi erota sielta.

uskonto on kehitetty hallitsemiseen. tehdaan 'jumalan' saannot joita tottelemalla kaikki on hyvin, mutta tottelemattomuudesta joutaa kauheaan karsimykseen. tama synnyttaa 'jumalan' pelon ja pelko on vanhin hallitsemisen muoto.

[isohaara]

Mä en usko mihinkään jumaleissoniin tai vastaavaan; mulla on Camel-buutsit. Ihan omin aistein ihmettelen maailmaa ja kaiken maailman kohtaloistakin pystyn tunnistamaan ainaostaan syy-seuraus -suhteen. Mulle ei maailmassa ole niin suuria kysymyksiä, että pitäisi väen vänkään löytää niihin vastauksia vaikka uskonkappaleista. Jos joku taas kuulee ääniä, näkee merkkejä tai muuten tuntee olonsa henkeväksi, niin sille en sitten mahda mitään - tosin lasken ilmiön ihan vain kyseisen henkilön pään sisällä tapahtuvaksi. Vaikka mörköjä pelkääkin, ei se tarkoita että niitä on olemassa.

Pienenä erosin kirkosta äidin mukana, tämän jälkeen liityin uudestaan ja kävin riparin (sukulaisilta rahat pois juhlissa), ja erosin uudestaan.

[CandyMan]

Aivan samalla tavoin PetriFB lienee ylemmyydentuntoinen oman maailmankuvansa takia.

[urpiainen]

Myönnän toki tuntevaani lievää ylemmyyden tunnetta uskovaisia ihmisiä kohtaan, koska koen itseni siinä mielessä terveemmäksi, kypsemmäksi ja aikuisemmaksi, että minun ei tarvitse rauhoittaa mieltäni uskomalla näkymättömiin olentoihin.

Aivan samalla tavoin PetriFB lienee ylemmyydentuntoinen oman maailmankuvansa takia.

Tämä on minusta ihan kiinnostava teema. Aika moni muistaa nykyisin poliittisen korrektiuden nimissä korostaa, että ei millään muotoa väheksy muiden uskomusjärjestelmiä tai pidä itseään parempana kuin toisinajattelevia. Kuis niin? Eikö esim. juuri käsillä olevassa kontekstissa ole aika selvää, että jos on jotain mieltä, niin pitää toisin ajattelevia hieman lapsellisina ja kykenemättöminä näkemään asioiden todellista laitaa?

[CandyMan]

Tämä on minusta ihan kiinnostava teema. Aika moni muistaa nykyisin poliittisen korrektiuden nimissä korostaa, että ei millään muotoa väheksy muiden uskomusjärjestelmiä tai pidä itseään parempana kuin toisinajattelevia. Kuis niin? Eikö esim. juuri käsillä olevassa kontekstissa ole aika selvää, että jos on jotain mieltä, niin pitää toisin ajattelevia hieman lapsellisina ja kykenemättöminä näkemään asioiden todellista laitaa?

Joskus jopa pahoina ihmisinä. Tästä on käyty sotiakin, niin netissä kuin IRL.

Ulkopuolisen silmin osapuolten toisiaan kohtaan tuntema molemminpuolinen ylemmyydentuntoisuus näyttää kuitenkin jollain tapaa huvittavalta. Mutta tietenkin vain asioissa jotka eivät merkitse itselleen niin paljoa tai joista ei ole vielä muodostanut omaa ehdotonta mielipidettä.