Kansainväliset adoptiot

Vakavia keskusteluja isoista asioista - tiede, talous, politiikka, uskonto, yhteiskunnalliset asiat. Ei onelinereitä/puzznuzzia.
Avatar
Stadinarska
Kitisijä
Viestit: 9034
Liittynyt: 30.10.2006 19:18
Paikkakunta: Aina Stadi

Re: Kansainväliset adoptiot

Viesti Kirjoittaja Stadinarska »

SaintJohnPerse kirjoitti:
Sannnu kirjoitti:
SJP kirjoittaa ettei ymmärrä hoitoviettiä, mutta veikkaisin, että alat siinä vaiheessa ainakin jollain tasolla ymmärtämään, kun kaverit ympärillä alkavat perheytyä, eikä kaljaseuraksi olekaan enää niin innokkaita lähtijöitä. Näitä tapauksia on nähty...mies alkaa heltyä ja miettimään asioita muustakin perspektiivistä kuin tuopinläpi about 35 täytettyään.
Mielestäni antamassasi esimerkissä on kyse jostain muusta kuin hoivavietistä. Paremmin tuo kuvaa ihmisen tarvetta sosiaalisiin kontakteihin, saada arvostusta ja läheisyyttä, Ainakin omalta kohdallani. En koe tarpeellisena sitä, että ns. rauhoittumista varten tarvitsisi olla "joku jota hoitaa", olkoon se nyt lapsi, koira tai sitten se nainen (jota elättää).

Itse olen vielä vähän hukassa. Tapaan ihmisiä, joista jotkut eivät säväytä minua ollenkaan, jotkut taas säväyttävät hetkeksi, mutta osoittautuvat minulle tai siihen elämäntilanteeseen vääriksi. Haluaisin tavata jonkun ihmisen, joka antaisi sopivassa suhteessa läheisyyttä ja vapautta. Ihminen, joka vaikka muuttaisi kanssani jonnekin, jos sellaisen tarve tulee. Tai sitten muuttaisin hänen perässään. En koe, että tähän lasta tarvittaisiin.

Niin, olen nyt 30 ja 35:een on vielä matkaa. Minulla on siiis aikaa katsella elämää sen "tuopin" läpi. :) Mutta tarkoittaako se kun sitten viiden vuoden päästä katson "elämää toisesta perspektiivistä" sitä, että tyydyn siihen "ihan kivaan" ihmiseen, kun parempaakaan ei löydy. Muksukin tehdään, kun "mamman biologinen kello niin sanoo"... Luulen melko varmasti, että jonkinmoinen "hoivavietti" herää minussakin, kun pitelen sitten kupeitteni hedelmää käsissäni, vaikka en olisi sitä halunutkaan.

Minua peloittaa, että tajuan joskus 45 vuotiaana, että Tässäkö tämä nyt sitten on? Nojaan siihen vitun ruohonleikkuriin ja tajuan, että koko elämäni on ollut vaan kompromisseja.... En halunut tätä, mutta ryhdyin tähän, kun en halunnut olla yksin.

Ja vähän aiheesta: En voisi kuvitella adoptoimani lasta.

Oli hyvä kirjoitus. Olen itsekin, sanotaan sitten, kamppaillut, samojen ongelmien tai ajatusten kanssa. Nimenomaa siihen asiaan mihin tyytyisin. Kun toivoo ja sinänsä uskookin jonkun hyvän elämänmuutoksen tulevan, mutta silti siirtää itse ratkaisujen tekoa myöhempään. Se on tosiaan kohtalaisen kova ratkaisu ihmiselle, että tyytyy siihen mikä ei kuitenkaan tunnu täysin hyvältä.

Itse en ole vielä päässyt tästä myöskään ratkaisuun. Elämä on tullut monimutkaisemmaksi ja näin huomioon otettavia asioita on aina vain enemmän.
Ja asioita, jotka voivat tuottaa hankaluuksia.

Sen veran SaintJohn, että ei se 45 vuottakaan ole suinkaan varmaankaan "loppuikä". Silloinhan ollaan vain elämän puolivälissä.

Kuitenkin jos mietitään lapsen saantia, olen jo vähän aikaa päättänyt päässäni, että olisi upeaa jos olisi oma lapsi kasvatettavana.
Minä, vaikka olen epäasiallistakin kritiikkiä huumoripitoisista kirjoituksistani johtuen, olen kyllä varmaan aivan hyvä isä.

Mutta kyllä se asenteenmuutoksen vaatii. Jos on tottunut mukavuudenhaluiseksi niin siinä on vain kasvamisen aika jos haluaa muutosta.

Mutta muistaa täytyy, että kaikki ihmisten omat ratkaisut ovat yhtä arvokkaita. Tarkoitan, että on hyvin tympeää kun ihmiset luokitellaan sen mukaan ikäänkuin arvoasteikkoon miten he asuvat ja elävät. Jos asuu yksin, hänen tulee olla asenteissa ja elämässä aivan yhtä arvokas kuin kymmenhenkisen perheen jäsenen.Ikään katsomatta!
Ikärasismi niin pitkälle ettei pienikään haju enää tule nenään!
Tätä asiaa haluan aina kyllä edistää mahdollisuuksien mukaan.

Adoptiolapsi. En pidä mahdottomana. Sen veran itsekkyyttä tai jotain sensuuntaista on mielessäni, että mieluummin toki omasiittoinen lapsi.

Meillä miehillä tietenkin näissä asioissa on iän takia eri lähtökohta kuin naisella, koska me voimme saada vanhanakin, siis oikeasti vanhana, en puhu 45-vuotiaista, lapsia! Toisin kuin naisilla.

Stadinarska
kirjoittanut
mölli
Kitinän uhri
Viestit: 663
Liittynyt: 04.09.2005 4:09

Re: Kansainväliset adoptiot

Viesti Kirjoittaja mölli »

Pitäähän sitä jollakin erottua jos on jäännyt teini-ikä väliin ja kärsii persoonattomuudesta. Aina noista tulee mieleen jokin eläinten ystävä joka elää elukkansa kautta ja vie sitä näyttelyihin yms.
Kingi I
mölli
Kitinän uhri
Viestit: 663
Liittynyt: 04.09.2005 4:09

Re: Kansainväliset adoptiot

Viesti Kirjoittaja mölli »

Lilo kirjoitti:Heittäisin vastineeksi ilmaan ajatuksen siitä, että eikös ole ihan järkevää adoptoida lapsia sieltä missä niitä on liikaa, hmmh?
(Vrt. Euroopan jatkuvasti laskeva syntyvyys/Afrikan ja Aasian maiden väestönkasvu)
Joo jos haluaa älykkyyden keskiarvon alenemaan, lisätä rikollisuutta ja tuomalla samat ongelmat tännekin.
Kingi I
Sannnu

Re: Kansainväliset adoptiot

Viesti Kirjoittaja Sannnu »

SaintJohnPerse kirjoitti:
Sannnu kirjoitti:
SJP kirjoittaa ettei ymmärrä hoitoviettiä, mutta veikkaisin, että alat siinä vaiheessa ainakin jollain tasolla ymmärtämään, kun kaverit ympärillä alkavat perheytyä, eikä kaljaseuraksi olekaan enää niin innokkaita lähtijöitä. Näitä tapauksia on nähty...mies alkaa heltyä ja miettimään asioita muustakin perspektiivistä kuin tuopinläpi about 35 täytettyään.

Minua peloittaa, että tajuan joskus 45 vuotiaana, että Tässäkö tämä nyt sitten on? Nojaan siihen vitun ruohonleikkuriin ja tajuan, että koko elämäni on ollut vaan kompromisseja.... En halunut tätä, mutta ryhdyin tähän, kun en halunnut olla yksin.



Ja vähän aiheesta: En voisi kuvitella adoptoimani lasta.

Tottakai muakin pelottaa se, että 40-vuotiaana mietin, että tätäkö halusin ja olisiko asiat voineet mennä toisella tavalla. Olinko ehkä tehnyt liikaa kompromisseja? Mä ajattelen toisaalta myöskin niin, että jos mä nyt päättäisin tän suhteen missä elän, niin löytyisikö koskaan mitään parempaa. Vaikkei nykyinen suhde aina ole todellakaan mitään ruusuilla tanssimista, niin miten todennäköistä on, että löytäisin ihmisen, jonka kanssa ei olisi minkäänlaisia ongelmia? Ne vain olisivat erilaisia.

Mä ajattelen niin, että pitää valita se pienin paha...sitä paitsi olen elämäni aikana tavannut ihan tarpeeksi monta miestä ja nähnyt sivusta, että sellaista ihan täydellistä pakettia ei ole olemassa. On siis sopeuduttava. Se tarkoittaa myös suvaitsevaisuutta ja komprosmisseja..ellei sitten pidä yksin olemisesta..mikä ei taas ole mun juttu.

Mä haluan lapsen tai lapsia...ja voisin niitä myös adoptoida. Sitä on vaikea selittää, mutta tunnen itseni vain niin äidilliseksi.
Hellu
Kitinän uhri
Viestit: 594
Liittynyt: 24.08.2005 16:25

Re: Kansainväliset adoptiot

Viesti Kirjoittaja Hellu »

Mitä vanhemmaks tuun, sitä epätodennäköisemmältä näyttää että koskaan haluaisin lapsia.
Jotenkin lasten hankkiminen on aina kuulunut niihin pakollisiin juttuihin elämässä, nuorempana olin sitä mieltä että musta tulis maailman paras äiti mutta enää en ole ihan niin varma.

Jos lapsia hankin niin adoptoin, keskustelu on tosin vielä käynnissä kotona koska mies haluaisi oman lapsen.
Mua on vaan aina vituttanu tyypit (esim. tätini) joka nuorena idealistina kovaan ääneen kuulutti kuinka ei aio tähän pahaan maailmaan tehdä lisää lapsia vaan adoptoi, ja mutta vanhempana mieli muuttui.
Jos en tee niinkuin oon aina sanonut (niinkuin sydän sanoo) ja adoptoi, niin mustahan tulee just tollanen paskanpuhuja.
Eihän sitä tietenkään voi tietää kuinka käy, jos tulisin sattumalta raskaaksi ja aika olis oikea niin en nyt menis aborttiakaan tekemään.
ninnithequeen

Re: Kansainväliset adoptiot

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

mölli kirjoitti:
Lilo kirjoitti:Heittäisin vastineeksi ilmaan ajatuksen siitä, että eikös ole ihan järkevää adoptoida lapsia sieltä missä niitä on liikaa, hmmh?
(Vrt. Euroopan jatkuvasti laskeva syntyvyys/Afrikan ja Aasian maiden väestönkasvu)
Joo jos haluaa älykkyyden keskiarvon alenemaan, lisätä rikollisuutta ja tuomalla samat ongelmat tännekin.
Ai juma mä alan tykkäämään susta :D
Avatar
Niba
Kitisijä
Viestit: 18736
Liittynyt: 15.08.2005 3:14
Paikkakunta: Hell

Re: Kansainväliset adoptiot

Viesti Kirjoittaja Niba »

ninnithequeen kirjoitti:
mölli kirjoitti:
Lilo kirjoitti:Heittäisin vastineeksi ilmaan ajatuksen siitä, että eikös ole ihan järkevää adoptoida lapsia sieltä missä niitä on liikaa, hmmh?
(Vrt. Euroopan jatkuvasti laskeva syntyvyys/Afrikan ja Aasian maiden väestönkasvu)
Joo jos haluaa älykkyyden keskiarvon alenemaan, lisätä rikollisuutta ja tuomalla samat ongelmat tännekin.
Ai juma mä alan tykkäämään susta :D
Kaikki ihmiset ovat samanlaisia ympäri maailmaa, mä voisin toistaa kokeen jossa revitään möllin pää irti,samaan hoitoon kuolee neekerikin.
Pyyhin Netikettiin..
Vastaa Viestiin