Naisiin kohdistunut väkivalta 2005 tutkimus

Vakavia keskusteluja isoista asioista - tiede, talous, politiikka, uskonto, yhteiskunnalliset asiat. Ei onelinereitä/puzznuzzia.
Deleted-725

Naisiin kohdistunut väkivalta 2005 tutkimus

Viesti Kirjoittaja Deleted-725 »

NAISIIN KOHDISTUNUT VÄKIVALTA 2005
http://www.optula.om.fi/37928.htm

Tämä nyt 2005 tehty "UTH2"- tutkimus on jatkoa vuonna 1997 tehdylle UTH - tutkimukselle ja on samojen tekijöiden mm.Markku
Heiskasen ja Minna Piispan tekemä kuin 1997 tehty UTH - tutkimus.
Tutkimuksen mukaan vuonna 2005 ilmoitti vuoteen 1997 vertailtavalla tavalla laskettuna 43,5 prosenttia
naisista kokeneensa vähintään kerran 15 vuotta täytettyään seksuaalista
tai fyysistä väkivaltaa tai tällaisella väkivallalla uhkailua.

Väkivalta-käsite on kuitenkin tässä tutkimuksessa venytetty niin laajaksi kuin sen ylipäätänsä voi venyttää. Väkivallaksi fyysisen väkivallan lisäksi on määritelty myös väkivallalla uhkailu sekä seksuaalinen väkivalta ja ahdistelu. Vuosien 1997 ja 2005 tulosten vertailussa parisuhteen ulkopuoliseen fyysiseen väkivaltaan kuului myös käyttäytyminen
tavalla, jonka nainen koki seksuaalisesti uhkaavaksi, pakottaminen seksuaaliseen kanssakäymiseen ja sen yritys. Nykyisen tai entisen kumppanin tekemäksi fyysiseksi väkivallaksi luettiin myös liikkumisen estäminen tai kiinni tarttuminen ja läimäisy. Seksuaalinen väkivalta parisuhteessa määriteltiin painostamiseksi, pakottamiseksi tai yritykseksi pakottaa seksuaaliseen kanssakäymiseen.

Tutkimuksesta:
Väkivallalla tarkoitamme tässä kyselyssä mitä tahansa tapahtumaa, missä joku mies on käyttänyt, yrittänyt käyttää tai
uhannut käyttää sinua kohtaan fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa.

27. Onko 15 vuotta täytettyäsi joku tuttu tai tuntematon mies (ei kuitenkaan nykyinen tai entinen avio- tai avomies)
käyttäytynyt sinua kohtaan väkivaltaisesti, kuten:
Kyllä Ei
a) uhannut puhelimessa, kirjeessä, sähköposti- tai tekstiviestiss
ä vahingoittaa sinua fyysisesti:
- viimeisten 12 kuukauden aikana?............ 1 2
- aikaisemmin? ........................................... 1 2
c) estänyt liikkumasta, tarttunut kiinni, tyrkkinyt tai töninyt
sinua:
- viimeisten 12 kuukauden aikana?............
e)käyttäytynyt sellaisella tavalla, jonka olet kokenut seksuaalisesti
uhkaavaksi:
- viimeisten 12 kuukauden aikana?............ 1 2
- aikaisemmin?

61. Onko nykyinen avio- tai avomiehesi käyttäytynyt joskus väkivaltaisesti sinua kohtaan, kuten:
Kyllä Ei
a) uhkaillut sinua väkivallalla:
- viimeisten 12 kuukauden aikana?............ 1 2
- aikaisemmin? ........................................... 1 2
b) estänyt sinua liikkumasta tai tarttunut kiinni:
- viimeisten 12 kuukauden aikana?............ 1 2
- aikaisemmin? ...........................................
c) läimäissyt:
- viimeisten 12 kuukauden aikana?............ 1 2
- aikaisemmin? ............................
i) painostanut, pakottanut tai yrittänyt pakottaa seksuaaliseen
kanssakäymiseen:
- viimeisten 12 kuukauden aikana?............ 1 2
- aikaisemmin? ...........................................


70. Onko entinen avio- tai avomiehesi ollut koskaan väkivaltainen sinua kohtaan, kuten:
Kyllä Ei
a) uhkaillut sinua väkivallalla:
- viimeisten 12 kuukauden aikana?............ 1 2
- aikaisemmin? ........................................... 1 2
b) estänyt sinua liikkumasta tai tarttunut kiinni:
- viimeisten 12 kuukauden aikana?............ 1 2
- aikaisemmin? ...........................................
c) läimäissyt:
- viimeisten 12 kuukauden aikana?............ 1 2
- aikaisemmin? ...........................................
i) painostanut, pakottanut tai yrittänyt pakottaa seksuaaliseen
kanssakäymiseen:
- viimeisten 12 kuukauden aikana?............ 1 2
- aikaisemmin? ...........................................


73. Onko entinen avio- tai avomiehesi eronne tai erilleen muuttonne jälkeen:
Kyllä Ei
a) häirinnyt sinua puhelimitse, tekstiviestillä, sähköpostilla
tai kirjeitse? .................................................. .......................... 1 2
b) uhkaillut sinua väkivallalla puhelimitse, tekstiviestillä,
sähköpostitse tai kirjeitse? .................................................. ... 1 2
c) tullut luvatta asuntoosi?........................................ .................. 1 2
d) odotellut, väijynyt tai seuraillut sinua kotisi lähistöllä tai
muualla?.......................................... .............................


Tälläisellä tavalla laskettuna ja väkivalta näin laveasti määriteltynä ja tällaisella kysymyksen asettelulla ja - muotoilulla ei ole mikään ihme että tulokseksi saadaan, että 43,5 prosenttia naisista on kokenut vähintään kerran 15 vuotta täytettyään seksuaalista tai fyysistä väkivaltaa tai tällaisella väkivallalla uhkailua. Enemmänkin minua ihmetyttää se, että luku on näinkin pieni eikä lähempänä 100%. Kaikkein arveluttavana pidän kohtaa 27 e: Onko 15 vuotta täytettyäsi joku tuttu tai tuntematon mies (ei kuitenkaan nykyinen tai entinen avio- tai avomies)
käyttäytynyt sinua kohtaan väkivaltaisesti, kuten käyttäytynyt sellaisella tavalla, jonka olet kokenut seksuaalisesti
uhkaavaksi. Käytännössähän tämä tarkoittaa sitä, että esim. kyselyyn vastannut nainen, joka on vaikkapa 15 - vuotiaana vain yhden kerran tuntenut (siis subjektiivisesti tuntenut tai kokenut ) että joku mies on käyttäytynyt häntä kohtaan seksuaalisesti uhkaavasti, on sijoitettu tässä tutkimuksessa tuohon 43.5 %:n eli vähintään yhden väkivallan muodon tai uhkailun uhri -joukkoon( Eikö lähes jokainen nainen (mies) ole ollut ainakin yhden kerran elämässään 15 vuotta täyttettyään sellaisessa tilanteessa, joka tuntuu seksuaalisesti uhkaavalta tai jonka itse kokee uhkaavaksi?). Samalla tavalla kyselyyn vastannut nainen, jota edes yhden kerran 15 vuotta täytettyään, joku tuntematon tai tuttu mies on estänyt liikkumasta, tarttunut kädestä kiinni, tyrkkinyt tai töninyt, on luettu tutkimuksessa vähintään yhden väkivallan muodon tai uhkailun uhri -joukkoon. Samalla tavalla kyselyyn vastannut nainen, jonka entinen avio - tai avomies on eron tai erilleen muutton jälkeen edes yhden kerran tullut luvatta naisen asuntoon tai yhden kerran häirinnyt(häirintää ei ole määritelty millään tavalla, se voi olla mitä tahansa minkä nainen kokee häirinnäksi)sähköpostilla tai tekstiviestillä, on luettu tutkimuksessa vähintään yhden väkivallan muodon tai uhkailun uhri -joukkoon. Samalla tavalla kyselyyn vastannut nainen, jonka nykyinen tai entinen avio- tai avomies on edes yhden kerran estänyt naista liikkumasta tai tarttunut naiseen kiinni, on luettu tutkimuksessa vähintään yhden väkivallan muodon tai uhkailun uhri -joukkoon.

Kun tutkimuksen tulos julkisuuteen ilmoitetaan tällä tavalla, että vähintään kerran 15 vuotta täytettyään miehen tekemän fyysisen tai seksuaalisen väkivallan tai väkivallalla uhkailun kohteeksi on joutunut 43,5 prosenttia naisista eli tälläisella yleismitalla arviodaan naisiin kohdistuva väkivaltaa, jossa väkivallaksi on määritelty kaikki yllämainittu, tavalliselle tallaajalle syntyy mielikuva, että joka toinen suomalainen mies olisi hakkaaja. Harva ihminen viitsii kuitenkaan perehtyä itse tutkimuksiin, sen taustoihin, kysymyksenasetteluihin jne.
Kun tutkimusta luetaan tarkemmin huomataan, että vuonna 2005 vain 20% parisuhteessa olevista naisista oli joutunut ainakin kerran parisuhteen aikana avio- tai avopuolisonsa väkivallan kohteeksi, viimeisen vuoden aikana vain 8 % .Vuoden 1997 kyselyssä 22 prosenttia naisista kertoi kokeneensa puolison väkivaltaa
tai uhkailua joskus nykyisen parisuhteen aikana. Luku on siis hieman alempi vuonna 2005. Lisäksi väkivallan muodoista läimäyttäminen on vähentynyt. Myös niiden naisten osuus, joita nykyinen puoliso oli vuoden aikana lyönyt tai potkinut, laski 1,8 prosentista 0,8 prosenttiin. Tämähän viittaisi siihen, että vakava fyysinen perheväkivalta on vähentynyt viime vuosina.

Vuonna 1997 tehtyä UTH - tutkimusta on paljon kritisoitu ja kyseenalaistettu. Väkivallan
uhriksi joutumista kuvaavat korkeat prosenttiluvut johtuvat siitä, että luvuissa ovat mukana kaikki vähintään
kerran 15 vuotta täytettyään(aikuisiällä uhriksi juotuminen lasketaan jo 15 - vuotiaasta, vaikka seksuaalilainsäädännössä 15 -vuotiasta pidetään lapsena) väkivaltaa kokeneet. Lisäksi myös väkivalla uhkailu on luettu väkivallaksi ja väkivallan - käsite on määritelty niin laajasti, että lähes mitä tahansa uhrin itsensä väkivallaksi kokemaa asiaa pidetään väkivaltana.(esim. kädestä kiinni tarttuminen, heittänyt jotain kohti, uhrin uhkaavaksi kokemaksi tilanne, uhrin painostamiseksi ja häirinnäksi kokema miehen käytös) Eikö lähes jokainen nainen ole kokenut joskus jotain tällaista väkivaltaa tai uhkailua? Nämä heikentävät tulosten uskottavuutta ja vaikeuttavat sen arviointia.


Rikosylikonstaapeli Marja Vuento kritisoi UTH - tutkimusta Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessa 5.6.2006: (Marja Vuennon kirjoitus pätee täsmälleen myös tähän nyt julkaistuun tutkimukseen.)
KYSEENALAINEN NÄKEMYS SUOMALAISTEN VÄKIVALLASTA

"Amnesty Internationalin pääsihteeri on moittinut Lontoossa Suomea naisiin kohdistuvasta väkivallasta (HS 24.5.). Moitteen perustana olevia uhrilukuja sietää tarkastella hieman lähemmin.
Pääsihteeri väittää, että suomalaisista naisista 40 prosenttia on joutunut seksuaalisen tai fyysisen väkivallan kohteeksi. Väitteen perustana on ilmeisesti kahdeksan vuotta vanha Tilastokeskuksen ja Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan kyselytutkimus Usko, toivo, hakkaus. Kyseisen tutkimuksen prosenttilukuja ei voida verrata minkään muun maan lukuihin, sillä samanlaista tutkimusta ei ole tehty missään muualla maailmassa. Tutkimuksessa kysymyksenasettelu on tarkoitushakuisesti sellainen, että sillä on varmistettu mahdollisimman suuret uhriluvut. Osaan vastauksista kyllä -vastausten määrän olisi pitänyt olla sata prosenttia.
Tutkimuksessa mainittu seksuaalinen häirintä pitää sisällään myös epäasialliset huomautukset vartalosta ja pukeutumisesta, seksuaalista väkivaltaa on myös yritykset painostaa (huom. ei pakottaa) seksiin, ja muuta väkivaltaa sanallinen uhkailu, liikkumisen estäminen, töniminen ja kiinni tarttuminen.
Nämä ovat tekoja, jotka eivät ole sen paremmin rikoslain kuin yleisen oikeustajunkaan mukaan rikoksia, vaan pelkästään huonoa käytöstä.
Amnestylle ei ole kelvannut tuoreempi Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen Suomalaisten turvallisuus -tutkimus, joka tehdään kolmen vuoden välein. Vuoden 2003 tutkimustulosten mukaan naisiin kohdistunut väkivalta parisuhteessa, pienryhmissä ja kaduilla oli ilahduttavasti vähentynyt vuodesta 1980.
Esimerkiksi jonkinasteisen fyysien jäljen aiheuttanut parisuhdeväkivalta oli vähentynyt 28 000 tapauksesta 8 000:een. Pudotukseen saattaa olla osuutensa myös viranomaistoimilla.

Ainoastaan työpaikoilla naisiin kohdistunut väkivalta on lisääntynyt. Vuonna 2003 tapauksia oli 21 000. Pahin tilanne oli hoitoalla mielisairaaloissa ja vanhusten huoltolaitoksissa.
Kyseessä on tällöin työsuhdeasia, johon työnantajat ovat velvollisia puuttumaan.
Niin poliisin, sosiaalitoimen kuin terveydenhuollonkin asenteissa ja toimintakäytännöissä naisiin kohdistuvan väkivallan kohdalla on tapahtunut viime vuosina huimaa edistystä.
On sopimatonta Suomen mustamaalausta, että Amnesty kerta toisensa jälkeen kaivaa esiin tuon kyseenalaisen vanhan tutkimuksen ja vetelee sillä suomalaista miestä ympäri korvia.
Pääsihteerin lausahduksestahan voidaan tehdä se johtopäätös, että lähes puolet suomalaisista miehistä raiskaa ja hakkaa naisiaan.
Sangen kummallinen käsitys siinä tulee meistä suomalaisista naisistakin."

Marja Vuento
rikosylikonstaapeli


Monien muiden tutkimusten antama kuva naisiin kohdistuvan väkivallan rakenteesta ja kehityksestä on erilainen kuin käsillä olevan tutkimuksen. Suomessa vuosina 1980, 1988, 1993, 1997 ja 2003 tehtyjen kansallisten
uhritutkimusten aikasarjan perusteella naisiin kohdistuva fyysinen väkivalta ja uhkailu on vähentynyt. Vuonna 2003 tehdyn kansallisen, yleisen uhritutkimuksen mukaan väkivaltaa tai uhkailua oli kokenut noin 10 prosenttia 15−74-vuotiaista naisista (Sirén & Honkatukia 2005, 7). Tässä luvussa on mukana myös naisten naisille tekemä väkivalta ja uhkailu.
Naisuhritutkimuksessa käytettyä postikyselymenetelmää käytetään vain Suomessa ja Ruotsissa. Missään muissa maissa tehdyissä naisuhritutkimuksissa tätä menetelmää ei käytetetä.

Eräissä tuoreissa uhritutkimuksissa on tehty samanlaiset parisuhdeväkivaltaa koskevat
kysymykset sekä miehille että naisille (esim. Walby ja Allen 2004; Finney 2006; Haaland
ym. 2005). Näiden mukaan naisiin kohdistuva väkivalta parisuhteessa on yleisempää kuin
miehiin kohdistuva, mutta ero miesten ja naisten välillä ei ole suuri (esim. BCS 2001: Englannissa
fyysinen väkivalta ja uhkailu parisuhteessa vuoden aikana: naiset 6 %, miehet
4,5 %). Naisilla fyysiset vammat ja erityisesti vakavat fyysiset vammat samoin kuin psyykkiset
vammat olivat kuitenkin selvästi yleisempiä kuin miehillä (28 % naisista ja 49 % miehistä
ei saanut fyysisiä vammoja, Walby ja Allen 2004, 34).

Myös parisuhdekonfliktitutkimuksilla (Straus & Gelles 1992) selvitetään
arkipäivän konfliktitilanteita parisuhteissa. Konfliktitilanteita mittaamaan on
kyselyissä kehitetty erityinen mittari, Conflict Tactics Scale (CTS), jossa on
väittämiä kolmenlaisista ongelmien ratkaisutavoista: argumentoinnista, verbaalisesta
aggressiivisuudesta ja fyysisestä väkivallasta. Näissä tutkimuksissa
väkivalta on määritelty laajasti (esim. heittänyt jotain häntä kohti, tönäissyt,
tyrkännyt tai tarttunut hänestä kiinni, läimäyttänyt,…käyttänyt veistä tai asetta).
Väkivaltakokemuksia selvittävät kysymykset on esitetty vastaajille ristiriitojen
selvittämistilanteina3. CTS:llä saatujen tulosten mukaan miehet kokevat
parisuhteessa väkivaltaa lähes yhtä yleisesti kuin naiset4. Käytännön kokemus
3 CTS-kysymysten johdanto on seuraava: ”Riippumatta siitä, miten hyvin puolisot tulevat
toimeen keskenään, on hetkiä jolloin he ovat eri mieltä, suuttuvat toisilleen, tai heillä on
riitaa tai he tappelevat joko vain siksi, että he ovat huonolla tuulella, väsyneitä tai muusta
syystä.

Minä haluisin nähdä yhden suomalaisen verovaroilla tehdyn Stakesin ja TANE:n vastaavanlaisen tutkimuksen, josssa tutkitaan naisten väkivaltaa miehiä kohtaan samanlaisilla kysymyksen asetteluilla ja yhtä lavealla väkivallan määrittelykontekstilla ottaen huomioon naisten miehiin kohdistaman väkivallan erityispiirteet ja kaikki sellaiset väkivallan muodot ja kaikki erilaiset naisten käytämät kontrollin muodot, jotka eivät muuten tule esille ja jossa miesten väkivallan kokemukset on sijoitettu laajempaan asiayhteyteen ja jossa on pyritty tavoittamaan kaikki miesten elämän erilaiset osa-alueet, joissa väkivallan kokemukset ovat vähisessäkin määrin mahdollisia. Fyysisen väkivallan lisäksi väkivallaksi lasketaan myös kaikki sellainen naisen sellainen käytös, jonka mies itse subjektiivisesti kokee väkivallaksi ja mikä miehestä itsestään tuntuu väkivallalta. Kaikki ei-toivottava naisen seksuaalinen käytös (sisältää myös sen että mies saa liian vähän seksiä) luetaan myös väkivallaksi miestä kohtaan, jos mies sen niin kokee.

Vuoden 2005 - tutkimukseen laadittiin myös lisäkysymyksiä. Tuntemattoman tai tutun miehen tekemään väkivaltaan lisättiin tarkoitushakuisesti liikkumisen estämistä, kiinni tarttumista, tönimistä ja tyrkkimistä koskeva kysymys, sillä vuoden 1997 tutkimuksen havaittiin antavan "liian pienen" tuloksen. Lisäkysymys on
peräisin ruotsalaisesta naisuhritutkimuksesta ( Eva Lundgren 2001, Lundgren teki Ruotsissa viime vuosikymmenen lopulla samantyyppisen kyselytutkimuksen, joka perustui suomalaiseen Usko, toivo, hakkaus -tutkimukseen ja nyt suomalaiset käyttää Lundgrenin tutkimusten kysymuksenasetteluja tässä 2005 tutkimuksessa).Nykyisen ja entisen avio- tai avopuolison tekemää väkivaltaa kartoittaviin
kysymyksiin lisättiin myös kolme uutta seksuaalisen väkivallan muotoa (kysymykset
62 ja 71, ks. liitteenä oleva kyselylomake) ruotsalaisen naisuhritutkimuksen
mallin mukaisesti. Selkein muutos, jonka lisäkysymykset tuottavat tuloksiin, koskee parisuhteen
ulkopuolella tapahtunutta fyysistä väkivaltaa. Liittämällä väkivaltaisen liikkumisen
estämisen, kiinni tarttumisen, tyrkkimisen tai tönimisen käsittävän
väkivaltaosion uhriksi joutumista koskevaan kysymysryhmään, saadaan
vähintään kerran 15 vuotta täytettyä parisuhteen ulkopuolella tapahtuneiden
fyysistä väkivaltaa kokeneiden osuus nostettua kaksinkertaiseksi (taulukko
3.5).

Tutkimuksesta voidaan lukea, että väkivallan kohteeksi joutuminen liittyy vahvasti ikään. Sen todennäköisyys
on suurin 18−24-vuotiailla ja laskee tasaisesti iän myötä. Tutkimus osoittaa myös( minkä jokainen tietää tutkimatakin), että väkivallasta merkittävä osa on alkoholisidonnaista niin, että väkivallantekijä
tai sekä tekijä että uhri ovat teon tapahtuessa alkoholin vaikutuksen alaisia. Väkivallan kohteeksi joutuminen oli yleisintä niiden naisten keskuudessa, jotka juovat humalahakuisesti vähintään kerran viikossa. Uhriksi joutuminen
vähenee tasaisesti alkoholin humalakäytön vähentyessä. Alkoholi on usein läsnä myös naisiin kohdistuneessa parisuhteen ulkopuolisessa väkivallassa. Uhkailijoista ja fyysistä väkivaltaa käyttäneistä miehistä ainakin puolet oli tapahtumahetkellä humaltuneita tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisia. Seksuaalisessa väkivallassa
alkoholin osuus on vielä korostuneempi.
Tutkimuksen mukaan myös entisten kumppaneiden uhkailu väkivallalla on yleistä. Korkea entisen miehen tekemän väkivallan yleisyys viittaa siihen, että eroprosessiin liittyy ongelmia. Lisäksi uhkailut puhelimitse, kirjeitse, tekstiviestein ja kasvokkain ovat useimmin tulleet tuntemattomien tai asiakkaiden ja potilaiden taholta. Se, että tuntemattomien osuus on näin suuri (48%) viittaa siihen, että on usein ollut kysymys naisen työhön liittyneestä uhkailusta. Sähköpostin ja tekstiviestinnän yleistyminen on lisännyt mahdollisuuksia tämän tyyppisiin uhkailuihin.

Kannattaa huomioida myös, että tutkimuksen muotoutumiseen ovat vaikuttaneet ohjausryhmän jäsenenä olleet
Jussi Aaltonen ja Hannele Varsa TANE:sta ja Leena Ruusuvuori, Naisjärjestöjen Keskusliittosta. Ruusuvuori oli myös mukana kyselylomakeen muokkaamiseen kootussa asiantuntijaryhmässä.( kuten oli jo vuonna 1997)

Yksi kyselyjen tuloksiin virhettä aiheuttava tekijä on tälläisten tutkimusten vastauskato, joka oli 38% tässä tutukimuksessa. On aivan aiheellista olettaa, että sellaiset ihmiset, jotka ovat kokeneet väkivaltaa todennäköisimmin vastaavat tälläisiin tutkimuksiin ja sellaiset, jotka eivät ole koskaan kokeneet todennäköisemmin jättävät vastaaamatta. Lisäksi virheitä aihettaa osittaiskato,
mikä tarkoittaa sitä, että vaikka kyselylomake on pääosin täytetty ja palautettu, osaan kysymyksistä ei ole vastattu

Tästä tutkimuksesta voidaan vetää myös sellainen johtopäätös, että nykyisessä suomalaisessa yhteiskunnassa yhä suurempi osa miehen seksuaalisuudesta nähdään jonkinlaisena häirintämuotona tai hyväksikäyttö - ja väkivaltamuotona, mitkä voidaan ehkä tulkita kulttuurin ja julkisen tilan aliseksualisoitumisesta johtuviksi kielteisiksi lieveilmiöiksi.
Chap

Re: Naisiin kohdistunut väkivalta 2005 tutkimus

Viesti Kirjoittaja Chap »

Jan Jindy Pettman

Sukupuoli ja väkivalta rauhantutkimuksessa


Feministisen tutkimuksen piirissä on viime aikoina käyty teoreettista keskustelua, jossa on kritisoitu nykyisen rauhantutkimuksen valtavirran valtiokeskeistä ja näennäisen sukupuolineutraalia luonnetta. Artikkelini keskiössä on sukupuolen, identiteetin ja väkivallan välisten suhteiden tarkastelu ja problematisointi1. Lähden liikkeelle rajanvedon politiikasta ja siitä kysymyksestä, miten joistakin ihmisryhmistä tehdään ulkopuolisia. Kyseenalaistan tiettyjen poliittisten identiteettien, esimerkiksi valtioon tai kansakuntaan liittyvien identiteettien, nostamisen keskiöön identiteettien moninaisuuden kustannuksella. Tarkastelen myös sitä prosessia, jonka tuloksena jotkut ryhmät suljetaan moraalisen yhteisön ulkopuolelle. Väitän, että rajanvedon politiikka heijastaa ja ylläpitää tiettyjä tapoja ymmärtää sukupuolten välinen ero ja sukupuolittuneet velvollisuudet ja roolit.

Rajanvedon politiikan kyseenalaistaminen vaatii huomion kiinnittämistä siihen, miten valtiota tai poliittista yhteisöä koskeva (sukupuolittunut) diskurssi ja sukupuolten väliset suhteet kytkeytyvät toisiinsa ja määrittyvät toistensa kautta. Rauhantutkimuksessa kiinnitettiin 1980-luvulla jonkin verran huomiota niihin ongelmallisiin mielleyhtymiin, joita on toisaalta miesten, militarismin ja maskuliinisuuden välillä ja toisaalta naisten, rauhan ja feminiinisyyden välillä. Nyt näitä mielleyhtymiä on mahdollista tarkastella uudelleen laajan, maskuliinisuuksia ja feminiinisyyksiä eri kulttuureissa koskevan kirjallisuuden valossa. Toisaalta on alettu tutkia myös identiteettipolitiikan sukupuolittuneita vaikutuksia ja sukupuolittuneita reaktioita siihen.

Rauhantutkimus – sukupuolineutraali tutkimusalue?

Lyhyt katsaus nykyisiin rauhantutkimuslehtiin2 paljastaa, että naisia ja sukupuolten välisiä suhteita koskevat ja feminististä tutkimusotetta hyödyntävät tekstit puuttuvat niistä lähes kokonaan. Joissakin lehdissä tämä johtuu metodologisista ja analyysin yksiköitä koskevista valinnoista: esimerkkinä mainittakoon ne tutut ongelmat, jotka liittyvät kansainvälisten suhteiden kuvaamiseen luonnontilana ja sisäinen-ulkoinen -dikotomian omaksumiseen. Nämä valinnat siirtävät valtion sisäiset erot, muun muassa sukupuoleen liittyvät erot, jonkun muun tieteenalan huoleksi, ja saman tien ihmiset katoavat kuvasta3. Tämänkaltaiset systemaattiset laiminlyönnit vaativat feminististä kritiikkiä, joka tuo esiin tieteenalan tarjoaman tiedon ja sen intressien valtiokeskeisyyden ja maskuliinisuuden.

Lehdet, jotka edustavat rauhantutkimuksen "pehmeämpää" puolta4, näyttävät ensisilmäyksellä antavan enemmän tilaa feministisille interventioille, sillä ne kiinnittävät huomiota sellaisiin asioihin kuin ihmiset, ihmisoikeudet, siirtolaisuus, yhteinen turvallisuus, moraali5, globaalikansalaisuus, vaihtoehtoinen konfliktinratkaisu, oikeudenmukaisuus6 sekä kansalaisyhteiskunnan konfliktit, mukaan lukien etniset konfliktit, poliittiset ja uskonnolliset konfliktit sekä ympäristökysymykset7. Nämä julkaisut ilmentävätkin varsin laaja-alaista ja moniulotteista käsitystä rauhasta ja konflikteista. Kuitenkin ne yhä sulkevat ulkopuolelleen näitä samoja kysymyksiä käsittelevän laajan feministisen tutkimuskirjallisuuden lähes kokonaan. Katsauksen pohjalta näyttää siis siltä, että sukupuolta ei edelleenkään nähdä relevanttina – puhumattakaan keskeisenä – analyyttisena käsitteenä tai osatekijänä rauhan- ja konfliktintutkimuksessa eikä feministitutkijoita tunnusteta auktoriteeteiksi alueella8. Pyrin artikkelissani osoittamaan, että asenne on virheellinen ja että voimme edistää rauhan- ja konfliktintutkimuksen elpymistä ottamalla vakavasti naisten kokemukset, sukupuolten väliset suhteet ja feministisen tutkimuksen.

Voi vaikuttaa helpolta ratkaisulta "sukupuolittaa" rauha ja väkivalta lisäämällä naiset yhdeksi analyysin kategoriaksi sellaisissa tutkimusteemoissa kuin ihmisoikeudet, etniset konfliktit tai ympäristöturvallisuus. Naisethan ovat yhä enemmän näkyvillä muilla tutkimusalueilla ja viestimissä, muun muassa sellaisena erityiskategoriana kuin "pakolaisnaiset". Tavallisesti naiset esitetään väkivallan uhreina ja sen kustannuksien indikaattoreina. Usein lähempi tarkastelu osoittaa, että naiset kuuluvat jäännöskategoriaan "naiset ja lapset", johon on sysätty kaikki "ei-miehet"9. Tällaisilla representaatioilla on oma osansa, kun erilaisia sotaa ja rauhaa koskevia rooleja ja velvollisuuksia, mukaan lukien suojelija-suojeltu -dikotomia, määritetään sukupuoleen liittyviksi. Ne muistuttavat meitä jatkuvasta tarpeesta tarkastella kriittisesti representaation politiikkaa, toisin sanoen sitä, kuinka erilaiset identiteetit esitetään (tai niitä ei esitetä) ja kuka niiden puolesta puhuu.

Sukupuolen merkitystä on pohdittu laajasti niin väkivallan seurauksien kuin väkivaltaan ja rauhan aikaansaamiseen liittyvien roolien suhteen. Lisää aineistoa tuottavat feministit, jotka ottavat vakavasti naisten omat sotaa ja rauhaa koskevat kokemukset, ymmärtämistavat ja teoretisoinnin. Näiden tekstien avulla voimme edetä vaiheesta, jossa "naiset" kuvataan yhtenä analyysin kategoriana tai objektina, vaiheeseen, jossa naiset – mukaan lukien ne, jotka organisoituvat naisina väkivaltaa vastaan – näyttäytyvät itsenäisinä toimijoina. Voimme nähdä, että sukupuoli on keskeinen ulottuvuus niin poliittisten identiteettien rakentamisessa kuin sodan ja rauhan kulttuureissa ja käytännöissä. Valottaakseni näitä vaiheita tarkastelen seuraavassa feminististä tutkimusta, joka kyseenalaistaa kaksi erilaista mutta toisiinsa liittyvää sukupuolittunutta rajaa. Näistä ensimmäinen liittyy sotaan ja rauhaan ja toinen politisoituneisiin identiteetteihin ja eroihin. Teen näin erityisesti suhteessa valtion ja kansakunnan perusperiaatteisiin.

Kansalliskiihko

Kylmän sodan jälkeisenä aikana olemme tottuneet uutisiin, joissa kerrotaan yhteisöllisiin identiteetteihin liittyvän väkivallan ilmenemisestä ja kasvusta. Muut poissulkeva identiteettipolitiikka näyttää kasvattavan suosiotaan. Tällainen politiikka tuo usein mukanaan tuhoisan ja huomiota herättävän väkivaltaisuuden, joka suunnataan vanhoja naapureita vastaan. Tämän olemme nähneet esimerkiksi entisessä Jugoslaviassa, Ruandassa ja Acehissa Indonesiassa10. Kyse on teoreettisesti, eettisesti ja poliittisesti tärkeästä arvoituksesta: kuinka sellaiset ihmiset, jotka eivät tavallisissa oloissa milloinkaan turvautuisi väkivaltaan henkilökohtaisessa tai yhteisöllisessä elämässään, voidaan saada hyväksymään väkivaltaisuus ja kannattamaan sitä valtion tai kansakunnan nimissä?11 Tämän kysymyksen esittäminen johtaa tarkastelemaan kansalaisen, isänmaanystävän ja sotilaan sukupuolittuneita identiteettejä ja velvollisuuksia. Se myös vaatii huomioimaan ulkopuoliset – ne, joita vastaan väkivaltaa voidaan käyttää ja halutaan käyttää.

Rauhan- ja konfliktintutkimuksen erityisenä huolena on, tai ainakin pitäisi olla, siirtymä tietyn identiteettien joukon tunnustamisesta joidenkin identiteettien ensisijaisuuden korostamiseen ja lopulta väkivallan hyväksymiseen ja harjoittamiseen niiden nimissä. Kyseessä ei ole väistämätön tai yksisuuntainen "kehitys", sillä jotkut vastustavat kasvavia identiteettivaateita ja -konflikteja, kun taas toiset ovat valmiita hyväksymään ne ja vahvistamaan niitä. Jotkut poliittiset identiteetit, esimerkiksi feministiset tai pasifistiset, voivat auttaa vastustamaan kansalliskiihkon vetovoimaa.

Monissa teksteissä esitetään, että todistamme nyt tukahdutettujen, muinaisten vihojen sekä rotuun ja kulttuuriin kiinnittyvien, "toisten" raakalaisuudesta kertovien kuvitelmien paluuta. Tässä tilanteessa keskeinen strateginen tehtävä on horjuttaa kritiikin keinoin sukupuolen ja valtion (tai kansallisen identiteetin ja kansallisten erojen) välistä suhdetta, joka niin helposti näyttää luonnolliselta ja normaalilta. Samanaikaisesti feministinen tutkimus paljastaa, kuinka sukupuolittuneet ymmärrystavat ja mielleyhtymät edistävät sitä prosessia, jonka myötä yhteisöllinen identiteetti ja väkivalta alkavat näyttää olevan niin historian kuin politiikan ulottumattomissa ja siten myös kritiikin ulottumattomissa.

Nationalismi on erityisen tärkeä kansainvälisten suhteiden tieteenalan ja rauhan- ja konfliktintutkimuksen tutkimusaihe, koska se houkuttelee asettamaan valtion ja kansakunnan ihmiskunnan ja perheen edelle ja tekee tästä jopa ideologian. Kun teoreetikot kirjoittavat nationalismin keksitystä ja kuvitellusta luonteesta, he samalla muistuttavat meitä siitä, että unohtaminen on aivan yhtä keskeistä kansakunnan luomisessa. Nationalismi on poliittinen projekti, joka käyttää menneisyyden tarinoita nykyisyyden ja tulevaisuuden tarkoituksiin. Nationalismi pitää aina sisällään kamppailuja, mukaan lukien kamppailun siitä, kenen muistot hyväksytään ja kirjoitetaan historiankirjoihin. Nationalismi on ikuinen prosessi: radikaalisti epätäydellinen, kiistanalainen, epävakaa sekä täynnä ristiriitaisuuksia ja jännitteitä12. Avain kansakunnan epävakauden ja räjähdysherkkyyden ymmärtämiseen on juuri se työ, jota jatkuvasti tarvitaan ja tehdään kansakunnan ylläpitämiseksi.

Tässä suhteessa erityisen hyödyllistä on postkoloniaalisen tutkimuksen ja kulttuurintutkimuksen esittämä kritiikki nationalismia kohtaan13. Se osoittaa, että itse asiassa emme voi puhua nationalismista tai teoretisoida sitä yksikkömuodossa. Eri aikoina ja eri paikoissa syntyneiden nationalististen projektien huolellinen tarkastelu osoittaa, että nationalismit voivat olla enemmän tai vähemmän eksklusiivisia, militarisoituneita, maskuliinisia tai väkivaltaisia. Tämä huomio herättää kysymyksen niin feministien kuin muidenkin kesken siitä, ovatko kansallisuusaatteet aina vaarallisia vai onko mahdollista erottaa hyvät ja huonot kansallisuusaatteet. Jotkut toivovat voivansa säästää kritiikiltä antikolonialistiset nationalismit tai hyödyntää kansallistunnetta esimerkiksi ulkoisen tai sisäisen väkivallan vastustamisessa. Keskeinen kysymys on tällöin se, kuinka jokin tietty nationalismi kohtelee kansakunnan "ulkopuolisia", jotka voivat olla valtiorajojen sisä- tai ulkopuolella. Niin kansainvälisten suhteiden alalla kuin rauhan- ja konfliktintutkimuksessa nationalismin ongelma on kansakunta, joka määrää elämästä ja kuolemasta – kansakunta, joka voi vaatia äärimmäistä uskollisuutta ja uhrautumista. Kohtaamme paradoksin: yhtäältä meille on osoitettu, että kansakunta on rakennettu tai kuviteltu, ja toisaalta näemme sen vallan konkreettiset vaikutukset. Monissa tapauksissa kansallisvaltio on vain yhden tai kahden sukupolven ikäinen. Miksi ihmiset antavat elämänsä – tai tappavat muita – sellaisen kansakunnan puolesta, josta heidän isovanhempansa eivät olleet koskaan edes kuulleet?14

Yhteys sodan ja valtion tai kansallisen identiteettipolitiikan välillä on hyvin kiinteä. Näyttää siltä, että kansakunta edeltäisi politiikkaa tai olisi sen yläpuolella. Kansakunta puhuu veren, siteiden, rakkauden, perheen ja uhrauksien kieltä – siitä on hyvin kaukana kansainvälisten suhteiden keskiössä olevan liberalismin poliittinen tai taloudellinen (mies)toimija. Nationalismi edellyttää tunneperäisiä suhteita, jotka tavallisesti yhdistetään feminiiniseen, vaikkakin niiden tukena on usein tiukka heteroseksistinen militarisaatio.

Valtion kansallismielisen väkivallan takana on käsitys suvereniteetista ja valtion yksinoikeudesta legitiimiin organisoidun väkivallan käyttöön. Sekä valtion että muiden toimijoiden harjoittamaa väkivaltaa tukevat käytännöt, joiden kautta konstituoidaan poliittiset identiteetit – erityisesti kansalaiset ja alamaiset sekä myöskin ne, jotka eivät kuulu kansaan. Samanlaisuuden ja erilaisuuden määrittely tuottaa tietynlaisia valtasuhteita, kansainvälisiä suhteita, ulko- ja puolustuspolitiikkaa sekä turvallisuutta15. Tämän erottelun pitää tulla merkitykselliseksi ihmisille, jotta ne voivat herättää halun sitoutua, rakastaa, vihata, tarttua väkivaltaan ja uhrata itsensä nationalistisissa konflikteissa. Nationalistinen kieli helpottaa henkilökohtaista samastumista kollektiiviseen; viime kädessä yhteisön kuolemattomuus merkitsee voittoa yksilön kuolevaisuudesta. Yksilön ja yhteisön yhteys tukeutuu käsityksiin sukupuolierosta ja sukupuolittuneista velvollisuuksista ja ylläpitää niitä. Siksi juuri tässä kohtaa, jossa kansakunnan ja sukupuolen diskurssit leikkaavat toisiaan, feminismi voi edistää huomattavasti ymmärtämystämme kansalliskiihkosta ja identiteetteihin liittyvästä väkivallasta.

Sukupuoli ja kansakunta

Sukupuolta ja väkivaltaa koskeva feministinen tutkimuskirjallisuus on nykyisin hyvin laajaa16, ja seuraavassa tarkastelen sitä lyhyesti havainnollistaakseni väitteeni.

Monilla puolilla maailmaa kansakuntaa pidetään naispuolisena. Hyökkäyksen kohteena ollut tai valloitettu maa esitetään usein häpäistynä naisena ja turvaton maa naisena, jota uhkaa raiskaus ja jonka poikien täytyy taistella hänen kunniansa puolesta. Raiskausmetafora esiintyy yhä uudelleen kansainvälisissä ja identiteettien välisissä konflikteissa17. Sotatarinat kertovat kotimaan sankarimiehistä ja muiden kansojen pahoista miehistä sekä (feminiinisen) viattomista (nais)uhreista. Tällainen sukupuolittunut kielenkäyttö liittää toimijuuden ja vallan maskuliinisuuteen ja voi sitä kautta samastaa häviämisen tai valloitetuksi tulemisen feminiinisyyteen. Näin käy esimerkiksi meille tutussa sankaritarinassa, jossa kansainväliset joukot pelastavat Kuwaitin raiskaajien käsistä. Miehet ovat toimijoita ja naiset ovat uhreja. Näin vahvistuvat suojelijan ja suojellun sukupuolittuneet roolit. 1980-luvun feministiset rauhantutkijat kiinnittivät huomiota siihen, miten vaarallista "suojelu" voi olla oman maan tai kansan naisille, jotka eivät voi vaikuttaa siihen, miten se tapahtuu18. Myöhemmät feministiset interventiot ovat tehneet näkyviksi joukkoraiskaukset, joita käytetään sotastrategiana. Näin on paljastettu, miten toisten maitten tai kansojen naiset systemaattisesti joutuvat seksuaalisen väkivallan uhreiksi ja täten ikään kuin todistavat miestensä kyvyttömyyden suojella omia naisiaan ja siten kansakuntaa kokonaisuudessaan. Feministien kritiikki osoittaa nationalistisen ideologian konkreettiset ja keholliset vaikutukset naisiin.19

Sotaraiskauksiin ei pitkään kiinnitetty huomiota myöskään rauhan- ja konfliktintutkimuksen valtavirrassa tai niitä pidettiin miesten halujen, kansalliskiihkon tai sodan luonnollisena ja väistämättömänä lieveilmiönä. Nyt ne yhä useammin tunnustetaan osaksi identiteettiterrorin taktiikkaa: sotaraiskauksilla terrorisoidaan koko väestöä tai sen osaa niin, että ihmiset joutuvat pakenemaan kotiseudultaan. Tässä mielessä ne ovat etnisen puhdistuksen välineistöä. Cynthia Enloe kysyykin, onko kyseessä miesten harjoittama kontrolli vai miehet, jotka ovat menettäneet kontrollin20. Nyt kiinnitetään myös enemmän huomiota sellaisiin toimijoihin kuin puolisotilaalliset ryhmät ja sissit, joiden rooli on yhä keskeisempi nykyajan sodissa ja joiden toimintaa leimaavat usein kansalliskiihko ja likaiset keinot. Tällaisiin joukkoihin kuuluu suuria määriä (miespuolisia) lapsi- ja teinisotilaita, jotka ovat usein itse väkivallan uhreja omassa yhteisössään.

Sotaraiskaukset ovat yksi dramaattisimmista ja musertavimmista tavoista, joilla naiset joutuvat osaksi kansallismielistä toimintaa. Seksuaalinen väkivalta ei kuitenkaan rajoitu naisiin tai tyttöihin. Myös miehet joutuvat sen kohteeksi: vihollismiehiä nöyryytetään, terrorisoidaan ja feminisoidaan sen osoittamiseksi, että he eivät ole oikeita miehiä. Sukupuolta ja seksuaalisuutta käytetään merkitsemään hierarkioita niin miesten kuin valtioiden joukossa. Kuitenkin miehiin kohdistetusta seksuaalisesta väkivallasta käytetään yleisesti termiä kidutus, ei raiskaus, mikä tuo meidät takaisin representaatioiden ja nimeämisen politiikkaan21.

Kansakunnan mutkikas sukupuolipolitiikka sekä esittää naiset että hyödyntää heitä monin eri tavoin: nainen voi toimia kansakunnan symbolina, olla sen omaisuutta ja hänet voidaan nimetä koko kansakunnan äidiksi22. Näin viholliskansakunnan naisten väkivaltainen hedelmöittäminen tai sen miesten kastraatio tulee osaksi kansainvälistä reproduktion politiikkaa. On siis selvää, että nationalistinen politiikka on rajanvedon politiikkaa: kaikkein tärkeintä on se, kuka on yhteisön rajojen sisällä ja kuka ei; kuka kuuluu yhteisöön ja kuka ei. "Meidät" on tuotettava jatkuvasti uudelleen niin fyysisesti kuin kulttuurisesti. Nationalismi synnyttää vakavan huolen siitä, että "meidän naisemme" kantavat väärien isien lapsia tai liian vähän lapsia ylipäätään, kun taas "heidän naisensa" lisääntyvät liikaa. Tämä hyvin monimutkainen avioliittoja, lapsia ja kansalaisuutta koskeva politiikka on ollut monien feministitutkijoiden tarkastelun kohteena. Tarkastelu on paljastanut myös muita tapoja, joilla naiset merkitsevät ja symboloivat rajanvetoa meidän ja muiden välillä. Esimerkkinä voidaan mainita hunnuttautunut musliminainen tai erityinen huolenpito siitä, miten perheen tyttäret pukeutuvat tai missä he liikkuvat ja kenen kanssa. Naisia ja erityisesti heidän seksuaalisuuttaan pidetään usein kansakunnan haarniskan heikkona kohtana, mikä heijastaa niin naisten ruumiillisuutta kohtaan tunnettua pelkoa kuin seksuaalisia patoumia yleensä. 1990-luvulla vahvistuneiden identiteettikonfliktien ja erilaisten "fundamentalismien" nousun myötä naisista ja sukupuolten välisistä suhteista on tullut entistäkin keskeisempiä symboleita nationalistisissa ja poliittisissa projekteissa.

Tämä lyhyt katsaus saattaa vahvistaa kuvaa naisista uhreina. Feministinen tutkimus on kuitenkin myös dokumentoinut naisten toimintaa kansakuntien ja identiteettien rakentajina. Kansallismielisyys vetoaa moniin naisiin, ja jotkut heistä lietsovat väkivaltaa ja syyllistyvät väkivaltaisiin tekoihin. Toiset taas käyttävät hyväkseen tilaa, jonka kansallismielinen toiminta avaa ja joka mahdollistaa naisten julkisen poliittisen toiminnan, kunhan se tapahtuu hyväksytyissä rooleissa: kansakunnan äiteinä ja tyttärinä. Jotkut naiset vaativat oikeutta puolustaa itseään ja kansakuntaansa sotilaallisissa rooleissa. Jotkut naiset taas rikkovat totuttuja rajoja, löytävät sitä kautta yhteyksiä muihin naisiin ja järjestäytyvät vastustamaan niin nationalistista toimintaa kuin muunlaista toisten poissulkemiseen perustuvaa identiteettipolitiikkaa.

Feministinen lähestymistapa merkitsee siis "naiset ja kansakunta" –keskustelun ylittämistä ja huomion kiinnittämistä myös sukupuolten välisiin suhteisiin ja kansakunnan sukupuolittuneeseen luonteeseen. Kansallismielinen politiikka ja identiteettiväkivalta sekä sodat ylipäätään hyödyntävät sukupuolittuneita mielikuvia ja sukupuolittuneita tapoja ymmärtää velvollisuus, kunnia ja häpeä. Ne mobilisoivat ja ylläpitävät tietynlaisia käsityksiä siitä, mitä maskuliinisuus ja feminiinisyys pitävät sisällään ja mitä on olla hyvä mies, sotilas tai kansalainen ja vastaavasti hyvä nainen, äiti tai kansalainen. Hyvä nainen on lapsia synnyttävä nainen; kansakunta liitetään siis heteroseksuaalisuuteen. Tunnemme myös homoseksuaaleista ja armeijasta käydyn keskustelun, jossa esitetään usein kysymys, voivatko homomiehet olla hyviä sotilaita23. Palaamme siis militarismin, maskuliinisuuden ja väkivallan läheisiin yhteyksiin, joita jo 1980-luvun feministinen rauhantutkimus tarkasteli. Kuitenkin kysymykset heteroseksuaalisuuden valta-asemasta ovat nyt nousemassa vahvemmin esille24.

Kansainvälisten suhteiden "mieskysymys"25

Edellisen pohjalta on selvää, että feministeille kysymys ei ole vain "naisista ja kansallismielisyydestä" tai "miehistä ja sodasta", vaan kansallismielisyyden ja sodan sukupuolittuneesta dynamiikasta. Sekä naiset että miehet omaksuvat kansalaisuuteen liittyviä identiteettejä, joihin sisältyy tiettyjä odotuksia ja vaatimuksia. Feministisessä kansainvälisten suhteiden tutkimuksessa tärkeän avauksen teki Enloe esittämällä kysymyksen "Missä ovat naiset?" ja ottamalla vakavasti naisten kokemukset sodasta ja rauhasta26. Tämän jälkeen feministinen kritiikki on tarkastellut tieteenalan perustekstejä ja -käsitteitä ja paljastanut, että ne eivät ole sukupuolesta vapaita vaan pikemminkin maskuliinisia27. Mielleyhtymien "naiset ja rauha" ja "miehet ja sota" kyseenalaistaminen on osa tätä kritiikkiä. Viime aikoina huomio on jossain määrin palannut miehiin miehinä: keskiöön ovat nousseet sukupuolittunut toimijuus sekä maskuliinisuuksien vaikutus kansainvälisten suhteiden tieteenalaan – ja toisinpäin.

Kansainvälisten suhteiden tieteenalalla valta-asemat ovat lähes aina miesten hallussa (joskin meidän tulee aina kysyä, "keiden miehien"). Tieteenalalla, joka asettaa sodan ja sotilaallisen turvallisuuden mahdollisimman kauaksi yksityisestä, perheen ja kotimaan suhteista, on tärkeä rooli maskuliinisuuden tuottajana28. Sodan ja valtiomiestaidon tarkastelu sukupuolen näkökulmasta paljastaa erityyppisiä maskuliinisuuksia, esimerkiksi hegemonisia, alempiarvoisia ja poikkeavia. Tämä näkökulma herättää kysymyksen siitä, ovatko jotkut maskuliinisuuden muodot väkivaltaisempia kuin toiset ja missä määrin ne ovat kiinnittyneet eri kulttuureihin tai kansallisuusaatteisiin. Lucian Ashworth ja Larry Swatuk identifioivat kansainvälisten suhteiden tieteenalan maskuliinisuuskäsityksessä murtumia, jotka heijastavat realismin ja liberalismin kuilua. Heidän tutkimuksensa paljastaa sodan "hypermaskuliinisuuden" verrattuna politiikan tai talouden sfääreissä liikkuvan miehen rationaaliseen maskuliinisuuteen. Realismin traaginen sotasankari pitää yllä valtiokeskeistä kansainvälistä politiikkaa saaden voimansa feminiinisyyden pelosta. Miehuuden todistaminen ja kansakunnan voiman todistaminen kietoutuvat yhteen aggressiivisessa ulkopolitiikassa ja sotasuunnitelmissa.29

Paljon käytetty mutta yhä hedelmällinen esimerkki edellisestä on se, miten Yhdysvaltojen tappio Vietnamin sodassa tulkittiin laajasti pohjoisamerikkalaisen miehuuden häviöksi tai hyökkäykseksi sitä kohtaan. Yritykset palauttaa se ennalleen pohjautuivat iskulauseeseen "ei enää uusia Vietnameita", ja itse sota näyteltiin uudelleen Hollywoodissa parempien tuloksien aikaansaamiseksi30. Steve Niva varoittaa yhdistämästä sotaa ja valtiomiestaitoa tiettyihin maskuliinisuuden muotoihin. Samalla hän korostaa sitä, miten tärkeitä erilaiset maskuliinisuuden muodot ja käsitykset sukupuolten välisistä suhteista ja sukupuolierosta ovat ulkopolitiikalle, kansalliselle intressille, turvallisuudelle ja väkivallalle. Hän väittää, että "yhdysvaltalaiset käsitykset sukupuolten välisistä suhteista olivat tärkeä osa niitä monimutkaisia kulttuurisia koodeja sekä kansallisen identiteetin rakentamista, jotka yhdistivät Vietnamin ja Persianlahden sodat ja auttoivat saamaan suuren yleisön tuen uudelleen militarisoidulle ulkopolitiikalle"31. Yritykset toipua "Vietnamin syndroomasta" ja "lopettaa nynnyily" leikkasivat myös keskustelua perheen, feminismin, yksinhuoltajaäitien ja syrjäytyneitten miesten kriisistä ja ruokkivat ajatusta, että elpyminen tapahtuu väkivallan kautta32. Tämäntyyppisillä ajatuksilla oli todellisia vaikutuksia, mukaan lukien Yhdysvaltojen myöhemmät yritykset voimakkaan johtajuuden palauttamiseksi. Nämä yritykset todistavat, että "haavoitettu miehisyys", koski se sitten yksittäisiä miehiä tai kansakuntaa, voi olla hyvin vaarallista.

Catherine Scott analysoi Time-lehden kirjoituksia Persianlahden sodasta kahdeksan kuukauden ajalta, elokuusta 1990 lähtien. Lehdessä olleista 106 artikkelista 96 viittasi Vietnamiin. Useissa artikkeleissa oli nimenomaisia viittauksia amerikkalaisen miehisyyden palauttamiseen. Yksi niistä sukupuolta ja seksuaalisuutta hyödyntävistä, "mieleenpainuvista ja fallisista" mielikuvista, joita käytettiin Irakiin kohdistuneen väkivallan legitimoimiseksi, oli Saddam Husseinin esittäminen raiskaajana.33

Olemme siis siirtyneet miehistä maskuliinisuuteen ja maskuliinisuudesta yksikkömuodossa edelleen erilaisiin maskuliinisuuksiin. Samalla huomio on kiinnittynyt siihen strategiseen rooliin, joka valtiolla ja valtioiden välisillä suhteilla on maskuliinisuuden eri muotojen rakentamisessa silloin, kun tietyt tavat ymmärtää maskuliinisuus ja feminiinisyys mobilisoidaan ulkopolitiikan ja sotavoimien tueksi. Feministiset interventiot myös vievät meidät "naisista" sukupuolten välisiin suhteisiin, seksuaalisuuteen ja seksuaalisuuksiin, jotka toimivat kansainvälisten suhteiden, identiteettikonfliktien ja sodan keskeisinä elementteinä. Analyysit sukupuolittuneista diskursseista, jotka koskevat kansakuntaa, identiteettiä ja turvallisuutta, siirtävät huomion naisten ja miesten kehoista eri tapoihin tuottaa sukupuoliero (joka taas ei kiinnity suoraviivaisesti naisten tai miesten kehoihin). Erityisen kiinnostava tässä suhteessa on Carol Cohnin analyysi sotavoimien seksualisoituneesta, vuoroin erotisoidusta ja vuoroin kotiin ja perheeseen liittyviä ilmaisuja viljelevästä kielestä34, kuin myös hänen myöhempi tulkintansa Persianlahden sodan diskursseista35. Tällaiset tulkinnat paljastavat ne monimutkaiset tavat, joilla sukupuolta ja seksuaalisuutta hyödynnetään valtion ja kansallisten identiteettien rakentamisessa ja ylläpitämisessä.

Feminismi ja (väkivaltainen) identiteettipolitiikka

Sukupuolten välinen ero ja sen merkitys identiteettipolitiikassa on feministisen tutkimuksen keskiössä36, mutta viime vuosina huomiota on kiinnitetty paljon myös naisten keskinäisiin eroihin. Sukupuoli ei ole koskaan olemassa yksinään, vaan se on monimutkaisessa suhteessa rotuun, kulttuuriin, kansakuntaan ja uskontoon kuten myös luokka-asemaan, ikään ja muihin seikkoihin. Postkoloniaalinen tutkimus ja kulttuurintutkimus ovat auttaneet ymmärtämään naisten välisiä eroja yli identiteettirajojen37 sekä yli niiden rajojen, jotka määräävät, mikä on merkittävää kansainvälisten suhteiden tutkimuksessa ja rauhantutkimuksessa – ja mikä ei. Ne kannustavat meitä kysymään: Miksi tiettyjä asioita pidetään ongelmina? Mitä kysymyksiä voisimme kysyä? Keiden kysymykset kuullaan? Keiden kokemukset ja teoretisoinnit huomataan, otetaan vakavasti ja käytetään todisteina?38

Naisten – kuten myös lasten, vähemmistöjen ja tavallisesta poikkeavien miesten – kokemusten vakavasti ottaminen on ensiarvoisen tärkeää väkivallan ymmärtämiseksi ja sen vastaisten strategioiden kehittämiseksi. Naisten vakavasti ottaminen niin toimijoina kuin tiedon tuottajina auttaa dokumentoimaan väkivallan vaikutuksia tavalla, joka ylittää aiheen konventionaalisen käsittelytavan. Voimme muokata uudelleen kansainvälisten suhteiden ja rauhantutkimuksen keskeisiä käsitteitä ja kysymyksiä pohtimalla, kenen turvallisuudesta tai turvattomuudesta on kyse. Voimme myös kysyä naisilta, millainen väkivalta uhkaa heitä eniten, kuka heitä uhkaa sekä ketä tai mitä he eniten pelkäävät.39

Naiset jäävät usein näkymättömiksi konflikteissa, vaikka he olisivat aivan niiden keskellä, esimerkiksi rauhantyössä rintamalinjojen välissä40. Naiset ylittävät rajoja myös silloin, kun he yrittävät rakentaa rauhaa kansalliskiihkoisen väkivallan uhatessa41. Vaikka nämä strategiat ja opetukset usein marginalisoidaan tai sivuutetaan kokonaan, voimme oppia paljon konfliktialueiden tapahtumista – esimerkiksi sen, miten hedelmätön sota-rauha-dikotomia on. Voimme myös elvyttää feministisen tutkimuksen ja rauhantutkimuksen varhaisvaiheiden tavoitteen rikkoa raja-aitoja teorian ja käytännön sekä tutkijan ja aktivistin väliltä. Hyvä teoria edellyttää "todellisuustestiä" käytännön tasolla, ja hyvä empiirinen tutkimus syntyy teorian pohjalta ja etenee sen asettamassa kehyksessä. Rauhantutkimuksen ja feministisen tutkimuksen välinen kuilu olisi pitänyt ylittää aikoja sitten, ja se on tehtävä viimeistään nyt (samalla pitäen mielessä tutkijat, jotka ovat aina tehneet molempia). Meidän tulee palauttaa mieleen, että niin rauhan- ja konfliktintutkimus kuin feminismi ovat parhaimmillaan emansipatorisia poliittisia projekteja.
Keikaus
Kitisijä
Viestit: 4772
Liittynyt: 15.08.2005 13:18
Paikkakunta: Helsinki

Re: Naisiin kohdistunut väkivalta 2005 tutkimus

Viesti Kirjoittaja Keikaus »

Jep, luin Hesarista tuosta tutkimuksesta ja aika pian heräsi kysymys miesten kokemasta väkivallasta. Tulee mieleen esim. eräskin ystävättäreni, jolla oli (on kaiketi yrittänyt päästä tavastaan eroon) tapana mätkiä miestään, kun tämä ei suostunut keskustelemaan ongelmista (ei hyvä sekään). Ystävättäreni vähätteli omaa väkivaltaista käytöstään ja kuvaili sitä jotenkin vähän sellaiseksi söpöksi oikutteluksi, vähän niin kuin lapsi heiluttelisi nyrkkejään. Mutta kun mies löi, silloin saatiin turpaan.
Kikkelis kokkelis.
ninnithequeen

Re: Naisiin kohdistunut väkivalta 2005 tutkimus

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Keikaus kirjoitti:Ystävättäreni vähätteli omaa väkivaltaista käytöstään ja kuvaili sitä jotenkin vähän sellaiseksi söpöksi oikutteluksi, vähän niin kuin lapsi heiluttelisi nyrkkejään. Mutta kun mies löi, silloin saatiin turpaan.
Tämä on kyl niin totta.
Mutta miehet on yleensä isompia ja heillä enemmän voimaa, siksi kai yhteiskunta ajattelee perheväkivallasta niinkuin ajattelee.
Keikaus
Kitisijä
Viestit: 4772
Liittynyt: 15.08.2005 13:18
Paikkakunta: Helsinki

Re: Naisiin kohdistunut väkivalta 2005 tutkimus

Viesti Kirjoittaja Keikaus »

ninnithequeen kirjoitti:
Keikaus kirjoitti:Ystävättäreni vähätteli omaa väkivaltaista käytöstään ja kuvaili sitä jotenkin vähän sellaiseksi söpöksi oikutteluksi, vähän niin kuin lapsi heiluttelisi nyrkkejään. Mutta kun mies löi, silloin saatiin turpaan.
Tämä on kyl niin totta.
Mutta miehet on yleensä isompia ja heillä enemmän voimaa, siksi kai yhteiskunta ajattelee perheväkivallasta niinkuin ajattelee.
Hmmm. Kuvittelen nyt jotain mua päätä lyhempää ja hentoisempaa mimmiä lyömässä ja puremassa. Joo, ei tuntuisi mukavalta, vaikka olisinkin häntä vahvempi ja saisinkin hänet kuriin.
Kikkelis kokkelis.
sivustahuutaja
Kitisijä
Viestit: 21247
Liittynyt: 15.08.2005 0:29

Re: Naisiin kohdistunut väkivalta 2005 tutkimus

Viesti Kirjoittaja sivustahuutaja »

Tuon UHT-tutkimuksen metodiikalla miehistä vähintään 99% olisi kokenut väkivaltaa. En oikein pysty keksimään niin tynnyrissä elänyttä miestä, etteikö joku olisi joskus uhannut vetää turpiin tai ainakin käyttäytynyt uhkaavasti edes joskus aikuisiällä.

By the way: suomessa naisen riski joutua henkirikoksen uhriksi on euroopan pienimpiä suhteessa miehiin. Suomassahan 71% henkirikosten uhreista on miehiä. Ei kovin tasa-arvoista.
Viimeksi muokannut sivustahuutaja, 18.12.2006 0:06. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Rouva Pupu

Re: Naisiin kohdistunut väkivalta 2005 tutkimus

Viesti Kirjoittaja Rouva Pupu »

Mä en ole kyllä koskaan ymmärtänyt miksi naisen ja miehen kokemaa väkivaltaa vertaillaan. Varsinkaan sen nojalla, että mies olisi vahvempi. Ja nainen toki hennompi ja läimäsytkin on vain hellyyttäviä. Mistä lie ihmisille tullut käsitys, että suuren vahingon aikaan saaminen vaatisi voimaa. Eikä tarvitse olla edes "taitoja". Miehensä lyöjä kuuluu mulle ihan samaan kastiin kuin naisenkin lyöjä. Paska sakkia, eikä mikään sitä oikeuta tai lievennä. Piste.
ninnithequeen

Re: Naisiin kohdistunut väkivalta 2005 tutkimus

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Keikaus kirjoitti:
ninnithequeen kirjoitti:
Keikaus kirjoitti:Ystävättäreni vähätteli omaa väkivaltaista käytöstään ja kuvaili sitä jotenkin vähän sellaiseksi söpöksi oikutteluksi, vähän niin kuin lapsi heiluttelisi nyrkkejään. Mutta kun mies löi, silloin saatiin turpaan.
Tämä on kyl niin totta.
Mutta miehet on yleensä isompia ja heillä enemmän voimaa, siksi kai yhteiskunta ajattelee perheväkivallasta niinkuin ajattelee.
Hmmm. Kuvittelen nyt jotain mua päätä lyhempää ja hentoisempaa mimmiä lyömässä ja puremassa. Joo, ei tuntuisi mukavalta, vaikka olisinkin häntä vahvempi ja saisinkin hänet kuriin.
Niin mä tarkoitinkin sitä, että "isot miehet on sikoja, kun ne hakkaa pienempiään". Ja hyssytellään tästä, että naiset kyllä kans käy miestensä kimppuun. Siitä siis vaan puhutaan vähemmän. Noin se on aina menny, mä mitään prosenttilukuja halua ees nähdä.
Viimeksi muokannut ninnithequeen, 18.12.2006 0:11. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
silsis

Re: Naisiin kohdistunut väkivalta 2005 tutkimus

Viesti Kirjoittaja silsis »

Jos ajattelette tilannetta, jossa kotimainen perusjamppa, mies, vastaa kyselyyn parisuhdeväkivallasta, kirjoittaa siitä artikkelin tai kirjan, puhuu siitä saunaillassa tahi kahvipöytäkeskusteluissa, niin ei mies mielellään tiliä tee, jos edes tekee. Siis herraisä, mikä nolotus! Oma akka lyö, lyö ja silti jään suhteeseen! Mieshän alkaa vähätellä asiaa. Häpeähän on vähättelyn suuri syy.

Lukemattomat tutkimukset ja tilastot ovat osoittaneet miehet fyysisesti väkivaltaisemmaksi sukupuoleksi. Miehinen väkivalta on välitöntä ja fyysisiltä seurauksiltaan tuhoisampaa.

Kuinkakohan on tilastoihin uskomista? Perusjamppa tuskin vastaa väkivaltakyselyyn aivan samalla asenteella kuin feministien sparraama perusjaana.
Keikaus
Kitisijä
Viestit: 4772
Liittynyt: 15.08.2005 13:18
Paikkakunta: Helsinki

Re: Naisiin kohdistunut väkivalta 2005 tutkimus

Viesti Kirjoittaja Keikaus »

ninnithequeen kirjoitti:Niin mä tarkoitinkin sitä, että "isot miehet on sikoja, kun ne hakkaa pienempiään". Ja hyssytellään tästä, että naiset kyllä kans käy miestensä kimppuun. Siitä siis vaan puhutaan vähemmän. Noin se on aina menny, mä mitään prosenttilukuja halua ees nähdä.
Sitten on vielä semmoinen juttu, että tytöt kasvatetaan kilteiksi ja myötäileviksi varmaan useammin kuin pojat, mikä valitettavasti saattaa myös altistaa heidät väkivallalle eikä opeta heitä puolustautumaan hädän tullen. Kyllähän ne väkivaltaiset tyypit valitsevat helpommin uhreikseen sellaisia, joilta puuttuu puolustusreaktio.
Kikkelis kokkelis.
ninnithequeen

Re: Naisiin kohdistunut väkivalta 2005 tutkimus

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Keikaus kirjoitti:Sitten on vielä semmoinen juttu, että tytöt kasvatetaan kilteiksi ja myötäileviksi varmaan useammin kuin pojat, mikä valitettavasti saattaa myös altistaa heidät väkivallalle eikä opeta heitä puolustautumaan hädän tullen. Kyllähän ne väkivaltaiset tyypit valitsevat helpommin uhreikseen sellaisia, joilta puuttuu puolustusreaktio.
Käännä toinenkin poskesi vai miten se meni?

Musta silsiksellä oli oikeesti hyvä pointti tossa ylempänä. Miehet eivät kertakaikkiaan kehtaa kertoa, missään koskaan kenellekään, että heitä akkansa lyö.

Hyssytellään hyssytellään.
Keikaus
Kitisijä
Viestit: 4772
Liittynyt: 15.08.2005 13:18
Paikkakunta: Helsinki

Re: Naisiin kohdistunut väkivalta 2005 tutkimus

Viesti Kirjoittaja Keikaus »

ninnithequeen kirjoitti:
Musta silsiksellä oli oikeesti hyvä pointti tossa ylempänä. Miehet eivät kertakaikkiaan kehtaa kertoa, missään koskaan kenellekään, että heitä akkansa lyö.

Hyssytellään hyssytellään.
Joo, mutta sama koskee kyllä usein väkivaltaa kokeneita naisiakin, vaikka he ehkä hieman miehiä useammin avautuisivatkin. Tyypillistä uhrin käytöstä.
Kikkelis kokkelis.
Rouva Pupu

Re: Naisiin kohdistunut väkivalta 2005 tutkimus

Viesti Kirjoittaja Rouva Pupu »

ninnithequeen kirjoitti: Miehet eivät kertakaikkiaan kehtaa kertoa, missään koskaan kenellekään, että heitä akkansa lyö.
Näinhän se menee. Olen suoranaisesti törmännyt naureskeluun: "etkös osaa pitää akkaasi aisoissa". Mies leimataan vässykäksi. Ja sitten toki tehdään sitä vertailua voimasta ym. Voisin veikata, että ei ole kovinkaan mukavaa saada lähes jokaisen riidan yhteydessä kynsivää ja läimivää naista kimppuunsa. Sitten on tietysti tönimiset sun muut päälle. Kuinka moni oikeasti ottaisi miehen kertomuksen parisuhdeväkivallasta samalla tavalla kuin naisen kertoessa.
silsis

Re: Naisiin kohdistunut väkivalta 2005 tutkimus

Viesti Kirjoittaja silsis »

Halusin vain kertoa, että olen toistaiseksi pitänyt keskustelun näkökulmasta. Vaimonhakkaajathan on niin kulunut juttu, so last season :D Ödyt kaikille, myös feministeille!
ninnithequeen

Re: Naisiin kohdistunut väkivalta 2005 tutkimus

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Rouva Pupu kirjoitti:Kuinka moni oikeasti ottaisi miehen kertomuksen parisuhdeväkivallasta samalla tavalla kuin naisen kertoessa.
Ja katkeran, vaikean kertomuksen jälkeen aletaan miettimään: "Toi on varmasti lyöny sitä ensin kuitenki".
Rouva Pupu

Re: Naisiin kohdistunut väkivalta 2005 tutkimus

Viesti Kirjoittaja Rouva Pupu »

Keikaus kirjoitti:Tyypillistä uhrin käytöstä.
Naiset tuntuvat myös kertovan helpommin, että lyövät miestänsä. Harvoin vastaanotto on samanlaista, mitä se olisi miehen niin tehdessä --> lynkkaustuomio.
Keikaus
Kitisijä
Viestit: 4772
Liittynyt: 15.08.2005 13:18
Paikkakunta: Helsinki

Re: Naisiin kohdistunut väkivalta 2005 tutkimus

Viesti Kirjoittaja Keikaus »

Rouva Pupu kirjoitti:
Keikaus kirjoitti:Tyypillistä uhrin käytöstä.
Naiset tuntuvat myös kertovan helpommin, että lyövät miestänsä. Harvoin vastaanotto on samanlaista, mitä se olisi miehen niin tehdessä --> lynkkaustuomio.
Totta tuokin.
Kikkelis kokkelis.
ninnithequeen

Re: Naisiin kohdistunut väkivalta 2005 tutkimus

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Perheväkivaltaa töissä usein todistaneena voin kertoa että kyllä se yleensä on aina se akka joka käy kiinni ensin. Vajaa puolet miehistä käy takaisin kiinni, ja sillon on show päällä kun joka jumalan ihminen menee väliin. Ei kukaan mene väliin jos akka läpsii, vasta sitten kun ukko ottaa riveleistä kiinni että lopeta toi nyt.
Avatar
Ann
Kitisijä
Viestit: 3969
Liittynyt: 16.08.2005 15:32
Paikkakunta: The Dark Realm of The Outworld

Re: Naisiin kohdistunut väkivalta 2005 tutkimus

Viesti Kirjoittaja Ann »

Onko hakkaava akka vaikeampi jättää kuin pihtari-sellainen?

Ei kauheasti heru sympatiaa kenellekään heittopussille, sukupuoleen katsomatta. Mitä tulee tuohon seksuaaliseen häiriköimiseen, niin olis kiva jos kimppasaunojat jättäis ne jutut sinne löylyihin.
Rotan aivot valtasivat pääni.
PerttiMakimaa

Re: Naisiin kohdistunut väkivalta 2005 tutkimus

Viesti Kirjoittaja PerttiMakimaa »

Todella erikoisia olivat kysymykset. Siihen nähden jos vastausprosentissa vain n. 43% yli 15-vuotiaista naisista kokee kärsineensä väkivallasta taidamme elää utopiassa. (Oletko kokenut väkivallan uhkaa?). Mitävittua? Suomennetaan "Veikö samalla luokalla oleva poika reppusi hetkeksi 9. luokalla ja uhkasi puristaa tissistä?". Yksi lisää tilastoihin. Ei naurata.

Naisen tekemä väkivalta, henkinen ja fyysinen, taas on tabu. Se on kuin asiallisen keskustelun herättäminen maahanmuutosta. Sitä ei (ainakaan vielä) saa käydä. Luultavasti asia muuttuu ajan kanssa, mutta nyt vallitseva paradigma on, että mies on väkivaltainen sika ihan jo luonnostaan. Kun paradigma on valittu voidaan helposti osoittaa sen olevan totta. Jo kysymyksenasettelu alussa sen osoittaa.

Pertti on kyllä varsinkin nuorena kokenut koko sen kirjon mitä naissukupuolella on tarjottavana henkisen väkivallan alalla. Vähättelyt, haukkumiset, mitätöimiset, pettämiset. Ah, memories. Turpaan en ole saanut, liekö jässikkämäinen ulkomuotoni hillinnyt haluja siihen. Olen suhtautunut näihin asioihin kuin engelsmanni New Yorkissa siinä laulussa.

Sanotaanko näin, että minussa nämä nollatutkimukset naisen kärsimyksistä herättävät pieniä vihantunteita. Niillä oikeutetaan vaan naisten käsittämätön käytös, onhan heidän laiminlyöntinsä oikeutettua kun joka mies on luonnostaan paska. Olettaisin, että ne naiset joita on oikeasti kohdeltu huonosti saattavat tuntea samoja tunteita noita kysymyksiä lukiessa. Ai tuokin on väkivaltaa?
Sheetlord

Re: Naisiin kohdistunut väkivalta 2005 tutkimus

Viesti Kirjoittaja Sheetlord »

Onko liikaa pyydetty, että LINKITÄTTE noihin mammuttipostauksiin COPYPASTEN sijasta? Ketjuhygienia ja luettavuus kärsii.
CandyMan

Re: Naisiin kohdistunut väkivalta 2005 tutkimus

Viesti Kirjoittaja CandyMan »

ninnithequeen kirjoitti:Mutta miehet on yleensä isompia ja heillä enemmän voimaa, siksi kai yhteiskunta ajattelee perheväkivallasta niinkuin ajattelee.
Jepjep. Tämänhän vuoksi oikeusistuimet katsovat vakavissakin pahoinpitelytapauksissa erittäin lieventäväksi asianhaaraksi, jos turpaanmätkijä on ollut "uhria" pienikokoisempi ja kevyempi. Erästä tuomaria lainatakseni: "No olis sen isomman pitänyt kyllä pystyä puolustamaan itseään pienempäänsä vastaan. Ottakoon opiksi."
Avatar
par-sky
Kitisijä
Viestit: 2445
Liittynyt: 14.09.2005 17:11
Paikkakunta: Hämpton

Re: Naisiin kohdistunut väkivalta 2005 tutkimus

Viesti Kirjoittaja par-sky »

juteltiin tuosta kerran kun illalla odottamassa bussia mieheni kanssa. joku huumehörhö aivan kukkuluuruu kunnossa yritti ensin ostaa meiltä huumeita ja kun meillä ei niitä ollut alkoi käyttäytyä vähintäänkin uhkaavasti. poistuimme pikaisesti paikalta. mutta jos se olisi käynyt päälle niin se että mies olisi sitä lyönyt takaisin olisi hyvinkin poikinut syytteen, se taas että mä olisin sitä lyönyt ei välttämättä laisinkaan... ja kumminkin tilanne olisi molemmissa tapauksissa sama.
Me transmitte sursum, Caledoni!
CandyMan

Re: Naisiin kohdistunut väkivalta 2005 tutkimus

Viesti Kirjoittaja CandyMan »

par-sky kirjoitti:mutta jos se olisi käynyt päälle niin se että mies olisi sitä lyönyt takaisin olisi hyvinkin poikinut syytteen, se taas että mä olisin sitä lyönyt ei välttämättä laisinkaan... ja kumminkin tilanne olisi molemmissa tapauksissa sama.
Onko oikeasti noin? Testatkaa tuota joskus, vetäkää molemmat vuorotellen jotain vapaavalintaista ohikulkijaa näköön. Saa nähdä miten poliisi suhtautuu kun selitätte miehen kellistäneen tuon tuulipukuisen kun taas se jonka päällä sinä istut on ihan oma saaliisi.
Keikaus
Kitisijä
Viestit: 4772
Liittynyt: 15.08.2005 13:18
Paikkakunta: Helsinki

Re: Naisiin kohdistunut väkivalta 2005 tutkimus

Viesti Kirjoittaja Keikaus »

PerttiMakimaa kirjoitti: Mitävittua? Suomennetaan "Veikö samalla luokalla oleva poika reppusi hetkeksi 9. luokalla ja uhkasi puristaa tissistä?". Yksi lisää tilastoihin. Ei naurata.
Mä olen jo n:nännellä luokalla, enkä silti haluaisi kuulla tuollaista. Seksuaalinen ahdistelu on minusta ahdistavaa vieläkin, mutta veikkaan, että 9. luokalla tuo olisi ollut minusta ahdistavaa potenssiin 3. Miten voit samassa postauksessasi vähätellä tuollaisia kokemuksia ja vaatia ymmärrystä miesten kokemalle väkivallalle ja ahdistelulle? Eikö niiden pitäisi olla yhtä paheksuttavia ja ahdistavia kummankin?
Kikkelis kokkelis.
Vastaa Viestiin