Ostoskeskukset merkki kilpailukyvyn taantumisesta?

Vakavia keskusteluja isoista asioista - tiede, talous, politiikka, uskonto, yhteiskunnalliset asiat. Ei onelinereitä/puzznuzzia.
NegaDuck

Ostoskeskukset merkki kilpailukyvyn taantumisesta?

Viesti Kirjoittaja NegaDuck »

Tällainen artikkeli sattui silmään:
China Surpasses U.S. in Technological Prowess (Joshua Holland)

Kiina on tuon mukaan ohittanut Yhdysvallat innovaatioissa ja teknisessä kehityksessä. Yksinkertaisesti siitä syystä, että USA on ulkoistanut kaiken likaisen tuotantoteollisuustyön Kiinaan. Teollisuuden yhteydessä kuitenkin tehdään paljon kehitys- ja tutkimustyötä, ja tämäkin on siirtynyt Kiinaan siinä mukana, jolloin Kiinassa patentoidaankin nykyään enemmän innovaatioita kuin USA:ssa.

Paitsi että tehtaat ja tuotanto ovat katoamassa USA:sta, sinne kasvaa jättimäisiä ostoskeskuksia kuin sieniä sateella. Talous on muuttumassa tuotantovetoisesta kulutusvetoiseksi. USA:ssa siis pyrittiin pitämään talouden rattaat pyörimässä kulutuksen voimalla - mutta koska tuotantoa ei enää tapahdu, vauraus vuotaakin samalla Kiinaan, sillä suurin osa ostarien tuotteista on valmistettu Kiinassa. Amerikkalaiset ovat sankoin joukoin ryhtyneet nyt kuluttamaan keräämäänsä vaurautta - mutta kuinka pitkälle sitä riittää? On tainnut jo varallisuus loppuakin, kun SubPrime -kriisi kolkuttaa ovelle...

Käykö lopulta niin että USA:sta tulee se köyhä kehitysmaa jossa on halpaa työvoimaa, ja jossa alkaa sitten nousukausi kun Kiina ulkoistaa tuotantonsa Jenkkeihin? :)

Entä mitenkäs Suomessa? Paitsi että Nokia ulkoistaa, tännekin on nousemassa yhä uusia jättkokoisia ostokeitaita. Riittääkö niille kaikille asiakkaita ja ostovoimaa?
aimohaiku

Re: Ostoskeskukset merkki kilpailukyvyn taantumisesta?

Viesti Kirjoittaja aimohaiku »

NegaDuck kirjoitti:Käykö lopulta niin että USA:sta tulee se köyhä kehitysmaa jossa on halpaa työvoimaa, ja jossa alkaa sitten nousukausi kun Kiina ulkoistaa tuotantonsa Jenkkeihin? :)

Entä mitenkäs Suomessa? Paitsi että Nokia ulkoistaa, tännekin on nousemassa yhä uusia jättkokoisia ostokeitaita. Riittääkö niille kaikille asiakkaita ja ostovoimaa?
Talouden painopiste on viime vuosina siirtynyt yhä enemmän Aasiaan. Tuotannon perässä siirtyy vähitellen muutakin osaamista Aasiaan ja esimerkiksi kiinalaisethan ovat aina taitaneet kopioinnin. Puhumattakaan Intiasta, joka tarjoo yhtiöille koulutettuja ja kielitaitoisia ihmisiä, joiden palkkataso on murto-osa länsimaiden vastaavasta. Aasiassa vaurastutaan, länsimaissa köyhdytään ja eläköidytään.

Mielenkiintoista onkin sitten se, miten tämä vaikuttaa maailman tilaan tulevaisuudessa. Tuskin kenellekään on eduksi se, että jokaisella intialaisella on mahdollisuus hankkia auto. Niukan öljyn kysyntä kasvaa hiilidioksidipäästöistä puhumattakaan. Onpa ruuan hinnan nousustakin joku syyttänyt Aasian maiden vaurastumista.

Korot nousevat ja energia sekä ruoka kallistuvat. Kyllä sen on pakko tuntua kukkarossa. En ihan täysin ole ymmärtänyt sitä kenelle nämä toinen toistaan kopioivat ostoskeskukset rakennetaan. Nythän Suomessakin ollaan siirtymässä rahoittamaan taloudellisia aktiviteetteja kulutusluotoilla, niiden tarjonta on mielestäni kasvanut.
Avatar
Bluntly
Kitisijä
Viestit: 23439
Liittynyt: 15.08.2005 8:41

Re: Ostoskeskukset merkki kilpailukyvyn taantumisesta?

Viesti Kirjoittaja Bluntly »

NegaDuck kirjoitti: Talous on muuttumassa tuotantovetoisesta kulutusvetoiseksi.
Muuttumassa? Eikös se ole ollut jo pari vuosikymmentä? Lätäkön takana siis.
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
NuoriDaavid

Re: Ostoskeskukset merkki kilpailukyvyn taantumisesta?

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

1980-luvun lopulla ihasteltiin sitä, kuinka Japanissa oli insinööri/juristi suhde täysin toinen kuin Jenkeissä ja kuinka Jaappani jyrää. Kas, pian sen jälkeen Nipponiin iski kymmenen vuoden lama.

Pitkällä tähtäimellä uskon Yhdysvaltojen talouteen. Se on joustava. En usko, että Kiina keskusjohtoisella diktatuurilla voi pitkällä tähtäimellä hakata desentralisoitua demokratiaa.

En usko, että Kiinan malli pystyy tuottamaan innovaatioita kovin hyvin. Nythän he ovat tyytyneet tuottamaan asiat halvemmalla. Desentralisoitu demokratia tuottaa paremmin uusia ideoita.
Avatar
Lilo
Kitisijä
Viestit: 3044
Liittynyt: 26.03.2006 21:27

Re: Ostoskeskukset merkki kilpailukyvyn taantumisesta?

Viesti Kirjoittaja Lilo »

NuoriDaavid kirjoitti: En usko, että Kiinan malli pystyy tuottamaan innovaatioita kovin hyvin. Nythän he ovat tyytyneet tuottamaan asiat halvemmalla.
Tjaa-a. Kyllähän Japanikin aloitti kopioimalla länttä.
Artificial Intelligence is no match for natural stupidity.
NuoriDaavid

Re: Ostoskeskukset merkki kilpailukyvyn taantumisesta?

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Lilo kirjoitti:
NuoriDaavid kirjoitti: En usko, että Kiinan malli pystyy tuottamaan innovaatioita kovin hyvin. Nythän he ovat tyytyneet tuottamaan asiat halvemmalla.
Tjaa-a. Kyllähän Japanikin aloitti kopioimalla länttä.
Kyllä kyllä. Japani on kuitenkin demokratia. Uskon, että sillä on merkitystä. Uskoaseni komentotalouden on helpompi tyytyä kopioimaan halvalla, kuin keksimään uutta.
Chap

Re: Ostoskeskukset merkki kilpailukyvyn taantumisesta?

Viesti Kirjoittaja Chap »

[quote="NegaDuck"][/quote]
Pari pointtia:
1. USAn tutkimus- ja kehityskulut eivät ole laskeneet vaan ovat tasaisesti nousseet. Osuutena BKT:ta kulut ovat pystyneet melko vakiona n. 2,5-3,0 %.
2. Kiinalaisten tekniset keksinnöt eivät ole pois jenkeiltä, päinvastoin. Harvemmin keksijä hyötyy kuin murto-osan sitä mitä kaupallistaja hyötyy keksinnöstä. TJEU
3. Onkohan nyt ihan niin, että tuotannon siirto tarkoittaa myös tuotekehityksen siirtoa? Miksei Meksikossa ole suuria tuotekehityslabroja – sinnehän jenkit ovat ulkoistaneet reippaasti tuotantoaan.
sivustahuutaja
Kitisijä
Viestit: 21247
Liittynyt: 15.08.2005 0:29

Re: Ostoskeskukset merkki kilpailukyvyn taantumisesta?

Viesti Kirjoittaja sivustahuutaja »

Kyllä nämä Ideaparkit ovat lopun alkua. Ennustin tätä jo tervanvalmistuksen loppuessa, mutta ette kuunnelleet. Suomen pitäisiheti palata tervanvalmistukseen, sieltä se elintaso kumpuaa.
Herra Manala

Re: Ostoskeskukset merkki kilpailukyvyn taantumisesta?

Viesti Kirjoittaja Herra Manala »

NegaDuck kirjoitti:Käykö lopulta niin että USA:sta tulee se köyhä kehitysmaa jossa on halpaa työvoimaa, ja jossa alkaa sitten nousukausi kun Kiina ulkoistaa tuotantonsa Jenkkeihin? :)
Ai tällä tavallako?

Kuva
NegaDuck

Re: Ostoskeskukset merkki kilpailukyvyn taantumisesta?

Viesti Kirjoittaja NegaDuck »

^ Juurikin näin. :)
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Re: Ostoskeskukset merkki kilpailukyvyn taantumisesta?

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

sivustahuutaja kirjoitti:Kyllä nämä Ideaparkit ovat lopun alkua. Ennustin tätä jo tervanvalmistuksen loppuessa, mutta ette kuunnelleet. Suomen pitäisiheti palata tervanvalmistukseen, sieltä se elintaso kumpuaa.
:D :D
NegaDuck

Re: Ostoskeskukset merkki kilpailukyvyn taantumisesta?

Viesti Kirjoittaja NegaDuck »

McJanne kirjoitti:Ei tuo nyt ihan palturiakaan ole. Perusteollisuus on ainut tapa tehdä rahaa, muut tavat on vaan rahan pyörittelyä (tai tuttavallisimmin bittejen).
Rahan pyörittelylläkin voi tehdä rahaa, jos sitä pyörittelee muilta pois itselle.
Vastaa Viestiin