Lasten ja nuorten itsemurhat

Vakavia keskusteluja isoista asioista - tiede, talous, politiikka, uskonto, yhteiskunnalliset asiat. Ei onelinereitä/puzznuzzia.
RP

Lasten ja nuorten itsemurhat

Viesti Kirjoittaja RP »

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009121 ... 3_uu.shtml
Kerrostalon rappukäytävässä sunnuntaina sattuneen kuolonsyöksyn syyksi on paljastumassa itsemurha. Tapauksen tuntevat henkilöt vahvistavat, että kuolema oli itse aiheutettu. Lisäksi IRC-gallerian muistokirjoituksista ilmenee selkeästi tytön ystävien järkytys tämän yllättävästä päätöksestä päättää päivänsä.

7. kerroksen rapputasanteelta hypännyt 14-vuotias koulutyttö on Iltalehden tietojen mukaan tämän vuoden synkkien itsemurhatilastojen nuorin tekijä Helsingissä.

Tapausta tutkiva rikosylikomisario Kari Tolvanen ei kuitenkaan suostu vahvistamaan Pitäjänmäen tragedian syytä. Poliisi jatkaa tapauksen selvittämistä tavanomaisena, salassa pidettävänä kuolinsyyn tutkintana.

Poliisi kuitenkin sanoo, että itse tapahtumaan ei liity rikosta tai muita henkilöitä.

Nuorten määrä tuplaantunut

Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikkö julkisti keskiviikkona tiedon, jonka mukaan tämän vuoden aikana peräti neljä alle 18-vuotiasta on surmannut itsensä pääkaupungissa. Muualla maassa heitä oli 12.

18-vuotta täyttäneitä itsemurhan tekijöitä oli kaksinkertainen määrä.

Nuorin uhreista oli poliisin mukaan 14-vuotias.

Viranomaiset pitävät tilannetta huolestuttavana, sillä pelkästään Helsingissä luvut ovat yli kaksinkertaistuneet viime vuosista.

- Tähän mennessä alle 18-vuotiaita on ollut enimmillään yksi tai kaksi vuodessa. Viime vuonna heitä ei ollut lainkaan, kertoo rikosylikomisario Tolvanen.

Suuri joukko vammautuneita

- Näissä luvuissa eivät ole mukana epäonnistuneiden yritysten tehneet eivätkä niiden vuoksi loppuiäkseen vammautuneet. Ei myöskään tytöt, jotka ovat jääneet henkiin ranteittensa viiltelyn jäljiltä, Tolvanen huomauttaa.

Hän on erityisen huolissaan siitä syystä, että valtaosa nuorten itsemurhista on tehty päättäväisesti, selvin päin ja vakaan harkinnan jälkeen.

- Kyse ei ole mistään hetken mielijohteesta, Tolvanen sanoo.

- Vanhempien olisi syytä havahtua lastensa poikkeavaan käytökseen, kuten vetäytymiseen ja eristäytymiseen, hän huomauttaa.

Selonteoista tekoihin

Rikosylikomisario Tolvanen perää kovin sanoin myös yhteiskunnan vastuuta.

- Selontekoja ja ohjelmia on tehty, paperia tuotettu. Itsekin olen istunut noissa työryhmissä. Nyt olisi kuitenkin aika ryhtyä toimiin operatiivisella tasolla, Tolvanen sanoo.

Hänen mukaansa on kysymys resursseista ja niihin satsaamisesta.

- Nuorten psykiatrisiin palveluihin on valtavan pitkät jonot. Monessa tapauksessa vanhemmat ovat yrittäneet hakea lapselleen apua, mutta eivät ole saaneet.



Lapset tehneet vähemmän itsemurhia kuin 1990-luvulla
16.12.2009 16:34


Alaikäisten itsemurhat eivät ole Suomessa yhtä yleisiä kuin viime vuosikymmenellä.

Vuosina 1990-1999 Suomessa oli keskimäärin 22,2 alle 18-vuotiaan tekemää itsemurhaa vuodessa. Vuosina 2000-2007 vastaava luku oli 17,5.

Synkin vuosi oli 1990, jolloin 30 alle 18-vuotiasta suomalaista teki itsemurhan. Vuonna 2007 18 alaikäistä kuoli oman käden kautta.

Poliisi tiedotti tänään, että se on tutkinut tänä vuonna 16:a alle 18-vuotiaan tekemää itsemurhaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastojen mukaan myös aikuisten itsemurhakuolleisuus on laskenut 1990-luvun alusta.

IS
Onneksi tästä asiasta vihdoin ja viimein uutisoidaan, kunhan vielä saataisiin keskustelua aikaiseksi. Hyvin käy myös ilmi avun saamattomuus, jos sitä edes tietää/osaa hakea. Raha- ja resurssipula.

Syitä ja seurauksiakin voi pohtia.

Lyhyt avaus, on kiire.
Avatar
nowaysis
Kitisijä
Viestit: 6126
Liittynyt: 26.05.2006 10:01
Paikkakunta: Bunnytown
Viesti:

Re: Lasten ja nuorten itsemurhat

Viesti Kirjoittaja nowaysis »

Joo, kuukausi eikä yhtään kommenttia! Tätä se on kun mielenterveyspalveluja ajetaan alas eikä huolehdita toisista. Eiku, huvitti vaan tyhjä topikki, ei aihe sinänsä.

Tästä vois paremmalla ajalla ja vähemmän väsyneenä jotain kirjottaakin. Oikeasti hyvin tärkeä aihe mielestäni, tuo nuorten ulkopuolisuuden tunne ja se ettei kukaan välitä. Tai se että välittäminen ei välity nuorille.
Prepare for the worstest.
Avatar
Frederik Krueger
Kitisijä
Viestit: 3760
Liittynyt: 09.04.2008 10:49
Paikkakunta: Häslinki

Re: Lasten ja nuorten itsemurhat

Viesti Kirjoittaja Frederik Krueger »

nowaysis kirjoitti:Joo, kuukausi eikä yhtään kommenttia! Tätä se on kun mielenterveyspalveluja ajetaan alas eikä huolehdita toisista. Eiku, huvitti vaan tyhjä topikki, ei aihe sinänsä.
Onhan tuo surullista ja asiaan pitää satsata resursseja jne., aivan kuten kaikkeen tärkeään pitää satsata. Sotaveteraanit tarvitsevat rahaa (Sotainvalidien Veljesliitto pihistelee nykyisin avustusrahojensa kanssa, kuulemma), sikatilojen kuntoon pitää kiinnittää huomiota, koululaisten ruokailuun tulee satsata, kuuromykkiä syöpälapsia ei saa unohtaa, maahanmuuttajien kotoutumiseen tulee satsata etteivät he syrjäydy, kaikki suomalaiset tulee rokottaa ensitilassa sikainfluenssan varalta, häkkikanojen munakokoa tulee pienentää ettei kanoihin satu niin paljoa muniessaan XL-ahdistusmunia jne.

Voin kai yhtyä McJannenkin näkemykseen nykyisen elämäntavan vaikutuksista, mutta en tiedä miten tuohon voi vaikuttaa muuta kuin jokainen omalla tahollaan. Pyrin pitämään läheisilleni enemmän seuraa.

Mitäpä tuohon muuta osaisi sanoa? Mietin pari viikkoa, ilmoitan sitten.
Onko joku pissinyt mun muroihin?
Avatar
Frederik Krueger
Kitisijä
Viestit: 3760
Liittynyt: 09.04.2008 10:49
Paikkakunta: Häslinki

Re: Lasten ja nuorten itsemurhat

Viesti Kirjoittaja Frederik Krueger »

McJanne kirjoitti:Mites se oli Kauhavalla, "Ei ne nykyajan nuoret osaa puukottaa, viiltelevät vain".
Kas, nykynuoriso tajuaakin jotain? (Lyhyellä terällä) viiltelyä ei kuulemma katsota tuomioita jaellessa yhtä törkeäksi rikokseksi kuin terän upottaminen syvemmälle kehoon. Siksi "joillakin" on kuulemma tapana pitää veitsen terää kädessään oudolla tavalla (pidetään sormenpäillä kiinni terästä, ei otetta kahvasta) jolla se ei uppoa kehoon koviin montaa senttiä. Välttyy suuremmilta seuraamuksilta.

Saattaa tosin olla kaupunkilegendaakin, en ole itse nähnyt tuollaista missään koskaan milloinkaan.
Onko joku pissinyt mun muroihin?
Kai Nalo

Re: Lasten ja nuorten itsemurhat

Viesti Kirjoittaja Kai Nalo »

Frederik Krueger kirjoitti:Sotaveteraanit tarvitsevat rahaa (Sotainvalidien Veljesliitto pihistelee nykyisin avustusrahojensa kanssa, kuulemma)
Viime keräyksessä annoin 20 euroa, mutta en taatusti anna enää. Noillahan oli ihan hillittömästi rahaa jo ennestään, eikä sitä jaeta tarvitseville. Herää vaan kysymys että kuka ne miljoonat saa, kun viimeisenkin veteraanin päällä on 2 metriä multaa?


http://www.ts.fi/online/kotimaa/97335.html
Elppis
Kitisijä
Viestit: 10702
Liittynyt: 15.08.2005 15:07
Paikkakunta: Helsinki

Re: Lasten ja nuorten itsemurhat

Viesti Kirjoittaja Elppis »

Työkseni kirjoitan alle 16-vuotiaista enkä yhtään näiden tekstien perusteella ihmettele, että moni nuori on masentunut. Kyllä niihin puututaan, on resurssejakin, mutta siihen ei aina riitä mikään, vaikka mitä tekisi.
The great club outshines the individual, always and forever.
Avatar
Clay
Kitisijä
Viestit: 2582
Liittynyt: 14.08.2005 23:46

Re: Lasten ja nuorten itsemurhat

Viesti Kirjoittaja Clay »

Kai Nalo kirjoitti:
Frederik Krueger kirjoitti:Sotaveteraanit tarvitsevat rahaa (Sotainvalidien Veljesliitto pihistelee nykyisin avustusrahojensa kanssa, kuulemma)
Viime keräyksessä annoin 20 euroa, mutta en taatusti anna enää. Noillahan oli ihan hillittömästi rahaa jo ennestään, eikä sitä jaeta tarvitseville. Herää vaan kysymys että kuka ne miljoonat saa, kun viimeisenkin veteraanin päällä on 2 metriä multaa?


http://www.ts.fi/online/kotimaa/97335.html
Rauhanturvaajista tulee uudet veteraanit.
Nyt penikseni on fantastinen!
Avatar
Frederik Krueger
Kitisijä
Viestit: 3760
Liittynyt: 09.04.2008 10:49
Paikkakunta: Häslinki

Re: Lasten ja nuorten itsemurhat

Viesti Kirjoittaja Frederik Krueger »

Kai Nalo kirjoitti:
Frederik Krueger kirjoitti:Sotaveteraanit tarvitsevat rahaa (Sotainvalidien Veljesliitto pihistelee nykyisin avustusrahojensa kanssa, kuulemma)
Viime keräyksessä annoin 20 euroa, mutta en taatusti anna enää. Noillahan oli ihan hillittömästi rahaa jo ennestään, eikä sitä jaeta tarvitseville. Herää vaan kysymys että kuka ne miljoonat saa, kun viimeisenkin veteraanin päällä on 2 metriä multaa?
Joo, ehkä he lahjoittavat viimeiselle eloonjääneelle veteraanille loput miljoonat yhdellä kertaa?

Tuo liiton pihistely liittyi kohtaamaani yksittäistapaukseen jossa liiton kontaktihenkilö oli todennut avustushakemusta valmisteltaessa (tuhannen euron arvoinen kiireellinen kunnostustyö veteraanin kodissa) ettei heillä ole ollut enää aikoihin tapana avustaa tuollaisissa asioissa. Mistä tietenkin juolahti mieleen kysymys, mitä tai ke(i)tä varten he niitä miljuunia makuuttavat?
Onko joku pissinyt mun muroihin?
Avatar
Frederik Krueger
Kitisijä
Viestit: 3760
Liittynyt: 09.04.2008 10:49
Paikkakunta: Häslinki

Re: Lasten ja nuorten itsemurhat

Viesti Kirjoittaja Frederik Krueger »

Elppis kirjoitti:Työkseni kirjoitan alle 16-vuotiaista enkä yhtään näiden tekstien perusteella ihmettele, että moni nuori on masentunut. Kyllä niihin puututaan, on resurssejakin, mutta siihen ei aina riitä mikään, vaikka mitä tekisi.
Onko jotain eri tavalla kuin ennen? Ovatko nykynuoret maseentuneempia kuin vaikka kasarinuoret? Ainakin 80-luvulla nuoret kuuntelivat paljon iloisempaa poppia ja rokkia, nykyään ollaan niin nightwishiä.
Onko joku pissinyt mun muroihin?
Elppis
Kitisijä
Viestit: 10702
Liittynyt: 15.08.2005 15:07
Paikkakunta: Helsinki

Re: Lasten ja nuorten itsemurhat

Viesti Kirjoittaja Elppis »

Frederik Krueger kirjoitti:
Elppis kirjoitti:Työkseni kirjoitan alle 16-vuotiaista enkä yhtään näiden tekstien perusteella ihmettele, että moni nuori on masentunut. Kyllä niihin puututaan, on resurssejakin, mutta siihen ei aina riitä mikään, vaikka mitä tekisi.
Onko jotain eri tavalla kuin ennen? Ovatko nykynuoret maseentuneempia kuin vaikka kasarinuoret? Ainakin 80-luvulla nuoret kuuntelivat paljon iloisempaa poppia ja rokkia, nykyään ollaan niin nightwishiä.
En mä tiedä... kai siinä on sekin, että nykyään tulee viistoista eri lähetettä eri lekureille jos on 2kk jäljessä muita jossain kehityksessä. Snadia painetta joka puolelta, sanon minä! Tottakai on hyvä olla kärryillä ja tietoinen lapsen EHKÄ tarvitsevan lisäapua, mutta toi suorittamisen maksimointi on kovin itsetuntoa runtelevan oloista, varsinkin kun kyseessä on 4-8-vuotiaat lapset.
The great club outshines the individual, always and forever.
Avatar
Riemumieli
Kitisijä
Viestit: 6023
Liittynyt: 20.08.2005 23:12
Paikkakunta: Vantaa

Re: Lasten ja nuorten itsemurhat

Viesti Kirjoittaja Riemumieli »

Tarvetta on paljon, resursseja vähän. Tarvitaan näin ollen priorisointia. Ihmiset voittavat eläimet, suomalaiset mummot egyptiläiset jne.
Paras päivä ikinä.
Avatar
nowaysis
Kitisijä
Viestit: 6126
Liittynyt: 26.05.2006 10:01
Paikkakunta: Bunnytown
Viesti:

Re: Lasten ja nuorten itsemurhat

Viesti Kirjoittaja nowaysis »

Ja ne jotka asioista päättävät, priorisoivat oman tarpeensa mukaan. Valitettavasti mielenterveysongelmaiset nuoret eivät ole ihan sielläkään listan etupäässä, vaan ne tiettyjen tahojen taloudelliset intressit.
Prepare for the worstest.
Avatar
Riemumieli
Kitisijä
Viestit: 6023
Liittynyt: 20.08.2005 23:12
Paikkakunta: Vantaa

Re: Lasten ja nuorten itsemurhat

Viesti Kirjoittaja Riemumieli »

nowaysis kirjoitti:Ja ne jotka asioista päättävät, priorisoivat oman tarpeensa mukaan. Valitettavasti mielenterveysongelmaiset nuoret eivät ole ihan sielläkään listan etupäässä, vaan ne tiettyjen tahojen taloudelliset intressit.
Tämän olen itsekin havainnut useita kertoja. Kaikkein pahinta taitaa olla, kun lapsi/nuori joutuu lasten puolelta aikuisten versioon. Jotenkin tuntuu siltä, että silloin heitetään hanskat lopullisesti naulaan ja hoidosta tulee reseptien uusimista ja keskustelua kerran kuukaudessa 45 minuuttia kerrallaan.
Paras päivä ikinä.
Elppis
Kitisijä
Viestit: 10702
Liittynyt: 15.08.2005 15:07
Paikkakunta: Helsinki

Re: Lasten ja nuorten itsemurhat

Viesti Kirjoittaja Elppis »

Riemumieli kirjoitti:
nowaysis kirjoitti:Ja ne jotka asioista päättävät, priorisoivat oman tarpeensa mukaan. Valitettavasti mielenterveysongelmaiset nuoret eivät ole ihan sielläkään listan etupäässä, vaan ne tiettyjen tahojen taloudelliset intressit.
Tämän olen itsekin havainnut useita kertoja. Kaikkein pahinta taitaa olla, kun lapsi/nuori joutuu lasten puolelta aikuisten versioon. Jotenkin tuntuu siltä, että silloin heitetään hanskat lopullisesti naulaan ja hoidosta tulee reseptien uusimista ja keskustelua kerran kuukaudessa 45 minuuttia kerrallaan.
Niinpä, sen jälkeen kun lapsi siirtyy nuorisopsykiatrian puolelle, on pari vuotta tehoterapiaa, jonka jälkeen nuori yleensä siirtyy kunnalliselle puolelle. Argh!
The great club outshines the individual, always and forever.
milli

Re: Lasten ja nuorten itsemurhat

Viesti Kirjoittaja milli »

Riemumieli kirjoitti: Tämän olen itsekin havainnut useita kertoja. Kaikkein pahinta taitaa olla, kun lapsi/nuori joutuu lasten puolelta aikuisten versioon. Jotenkin tuntuu siltä, että silloin heitetään hanskat lopullisesti naulaan ja hoidosta tulee reseptien uusimista ja keskustelua kerran kuukaudessa 45 minuuttia kerrallaan.
Juh, tuolleen se about meni omalta osalta. Hoitoa sai kun oli alle 18v ja kävi lukiota helsingissä.. sitten sen jälkeen tosiaan vain tungettiin niitä pillereitä. Hieman enemmän saisi tulla apua siihen terapeutin hakuprosessiin, välillä koko proggis tuntui erittäin ylitsepääsemättömän hankalalta ja sekavalta.
Avatar
nowaysis
Kitisijä
Viestit: 6126
Liittynyt: 26.05.2006 10:01
Paikkakunta: Bunnytown
Viesti:

Re: Lasten ja nuorten itsemurhat

Viesti Kirjoittaja nowaysis »

Muistini mukaan kunnat saavat itse määrittää "nuorison" iän, ja se vaihtelee sitten reippaasti; olisiko 18-24 vuotta haitarina?
Prepare for the worstest.
Bhven

Re: Lasten ja nuorten itsemurhat

Viesti Kirjoittaja Bhven »

Juurhan oli uutinen, että seuraavan parin vuoden aikana veteraanien rahoista puolet tai jotain jaetaan pois.
Vastaa Viestiin