Olihan tuo mielenkiintoinen jakso.
Iso haaste kaikessa maahanmuuttokeskustelussa on ihmisten ideologiassa ja toiveiden utopiassa versus toimivien yhteiskunnallisten järjestelmien rakentaminen. Totta kai kaikki haluaisivat, että ihmiset ympäri maailman voisivat olla onnellisia, terveitä ja tehdä itselleen merkityksellisiä asioita, mutta pelkkä toivominen ei tee asioita todeksi. Ja loppujen lopuksi ihmisoikeuksistahan ( ja valtion taloudesta ) tässä on kyse.
- Ihmisten pitäisi olla tasa-arvoisia ja heillä pitäisi olla yhtälaiset ihmisoikeudet
- Kansalaisilla pitäisi olla oikeus sosiaaliturvaan
- Sosiaaliturvan ajatus rakentuu ajatuksen päälle, että tässä yhteiskunnassa me kaikki teemme töitä -- tuotamme arvoa -- ja siitä arvosta osa laitetaan sivuun, jotta voisimme huolehtia niistä jotka eivät pysty itsestään huolehtimaan tai tukemaan niitä joiden taakka on liian iso kannettavaksi
- Yhteiskunnan peruspalvelut rakentuvat saman ajatuksen varaan. Rakentamalla yhteisiä yhteiskunnan palveluita pystytään kaikki hyötymään kehittyvästä ja turvallisesta toimintaympäristöstä versus vain ne, joilla on jo liikkeelle lähtiessä paljon varallisuutta
- Koko rakenteen peruspremissi on se, että kansalaiset haluavat rakentaa tätä yhteiskuntaa yhdessä eivätkä vain nettohyötyjiä yhteiskunnan palveluista
Muuttuvassa maailmassa tästä nousee se iso kysymys, että miten tulevaisuudessa hyvinvointiyhteiskunnan tulisi toimia - niin syntyperäisiä kansalaisia kuin myös muualta tulevia ihmisiä kohtaan, olivat he pakolaisstatuksella tai tulossa maahanmuuttajiksi.
Pitäisikö olla systeemi, jossa palveluiden käyttämisestä kansalaiselle syntyisi kansalaisvelkaa joka olisi jossain näkyvillä, jotta jokainen yksityinen kansalainen pystyisi näkemään miten paljon hän on veroja maksanut ja miten paljon hän on yhteistä arvoa ja hyötyä saanut siitä kaikesta?
Kun ihminen syntyy tai pääsee kansalaiseksi tähän sosiaaliseen paratiisiin, niin miten ihmistö pitäisi kannustaa tekemään ja luomaan jotain uutta arvoa - sen sijaan että jäisi vain yhteiskunnan elätettäväksi? Pitäisikö järjestelmän rangaista passivoituvia? Entä jos ihminen on aktiivinen, mutta mitään arvoa tuottavaa ei löydy osaamisen puutteen, iän, terveydentilan tai jonkun muun syyn takia?
Pitäisikö olla vain joku aika minkä aikaa yhteiskunta kantaa ihmisestä huolta ja sen jälkeen jättää omilleen? Miten ko. tilanteessa toimittaisiin esimerkiksi mielenterveysongelmaisten, kehitysvammaisten tai vakavasti sairaiden ihmisten kanssa? Pitäisikö olla jokin tarveharkinta, jonka mukaan arvioidaan keistä yhteiskunta pitää huolen? Mitä periaatteita tarveharkinnan pitäisi seurata? Jos olisin järkyttävän masentunut emoteini ja mikään työ ei oikeasti nappaisi eikä käyttäytymiseni takia kukaan työnantaja työtä tarjoaisi, vaikka olisin selkeästi paperilla pätevä, osaava ja kyvykäs - pitäiskö yhteiskunnan käyttää keppiä taivutellakseen minut sorvin ääreen työhön jota en haluaisi?
Yksi aiheeseen liittyvä mielenkiintoinen ajatusleikki on tämä:
http://en.wikipedia.org/wiki/Original_position
Minulla ei oikeasti ole mitään vastauksia tai ideoita siihen, miten asiat pitäisi hoitaa.
Kannatan sosiaalista vastuuntuntoa ja tietyssä mielessä sosiaalidemokraattista maailmankuvaa, mutta minussa on sen verran porvaria ja tuotantotaloudellista ajattelijaa että haluan nähdä valtion samalla toimivan taloudellisesti järkevästi.
