Kitinän oma pieni alkoholiblogi!
-
sivustahuutaja
- Kitisijä
- Viestit: 26360
- Liittynyt: 15.08.2005 0:29
Re: Kitinän oma pieni alkoholiblogi!
^
Eihän tuossa jätetä äitiä ulkopuolelle. Esikristillisenä aikana isä teki päätöksen vastasyntyneen kohtalosta. Tänä päivänä päätöksen tekee äiti. Ei ainakaan suomessa mitenkään kyseenalaista äidin valtaa tai päätöstä. Silti sikiön vahingoittamista ei pidetä hyväksyttävänä, eikä vastasyntyneen murhaamista.
Uskon, että pitkässä juoksussa vain sellaiset moraalisäännöt voivat menestyä, jotka johtavat yhteisön menestykseen. Historiassa voi olla tuhoutuneita heimoja, joilla oli korkeampi moraali kuin kellään tänä päivänä. Tuo heimo on ehkä vain tapettu tai otettu orjiksi.

James Potkukelkka
- Kitisijä
- Viestit: 32510
- Liittynyt: 23.01.2014 9:59
Re: Kitinän oma pieni alkoholiblogi!
Joo, totta. Äiti tekee surmaamispäätöksen sekä tuossa mallissa että nykyisin käytössä olevassa.sivustahuutaja kirjoitti: 13.05.2026 11:29 ^
Eihän tuossa jätetä äitiä ulkopuolelle. Esikristillisenä aikana isä teki päätöksen vastasyntyneen kohtalosta. Tänä päivänä päätöksen tekee äiti. Ei ainakaan suomessa mitenkään kyseenalaista äidin valtaa tai päätöstä. Silti sikiön vahingoittamista ei pidetä hyväksyttävänä, eikä vastasyntyneen murhaamista.
Ei vertaistasi sulle, sä lilja Saaronin. Suo armos lahjat mulle ja kaste Siionin
-
James Potkukelkka
- Kitisijä
- Viestit: 32510
- Liittynyt: 23.01.2014 9:59
Re: Kitinän oma pieni alkoholiblogi!
Muistaakseni olet aiemmin vastustanut metsästystä?Homeboy65 kirjoitti: 13.05.2026 11:19En tiedä. Tappaminen ja vahingoittaminen ovat kuitenkin eri asioita. Tämä vertautuu vaikka eläimen tappaminen (metsästys) nopeasti vrt. eläimen pitkäaikainen kärsimys turkistarhalla tai häkkikanalassa.James Potkukelkka kirjoitti: 13.05.2026 11:16Homeboy65 kirjoitti: 13.05.2026 11:12 Tässä on vastakkain:
1) äidin väliaikainen vastentahtoinen raittius
ja
2) lapsen koko_elämän_jatkuva_sairaus
Näetkö mitään moraalista ristiriitaa siinä (en nyt puhu laista vaan moraalista), että äiti kuitenkin halutessaan saa tappaa sikiön?
Ei vertaistasi sulle, sä lilja Saaronin. Suo armos lahjat mulle ja kaste Siionin
-
sivustahuutaja
- Kitisijä
- Viestit: 26360
- Liittynyt: 15.08.2005 0:29
Re: Kitinän oma pieni alkoholiblogi!
^^
Pointtini siis oli, että mielestäni nykyinen malli juuri lähtee yhteisöstä. Jos jokainen sikiö olisi mittaamattoman arvokas yhteisölle, niin yhteisömme suojelisi sikiötä paremmin. Abortti tuli mahdolliseksi aikana, jolloin meillä ei ollut ongelmia syntyvyyden ja lapsikuolleisuuden kanssa. Oli ihan loogista ajatella, että koska lapsia muutenkin piisaa, niin emme kaipaa epätoivottuja lapsia yhteisöömme. Tämä ajattelutapa saattaa muuttua, jos syntyvyys entisestään laskee. Tosiaalta, teknologia saattaa tulevaisuudessa tehdä lapsen saannista suhteellisen varmaa silloin kun sitä halutaan. Samaan aikaan teknologia mahdollistaa varsin aikaisen raskauden havaitsemisen ja keskeytyksen. Mitä aikaisemmassa vaiheessa raskaus keskeytetään, sen pienempänä lapsen potentiaalia voi pitää. Ajatusketjuahan voi jatkaa aina hedelmöittymishetkeen ja ehkäisyyn asti. Mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan matalan syntyvyyden yhteiskunnat lähtevät.
Lapsenmurha muuten poistui rikoslaista vasta viime vuonna:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Lapsensurma

Yleisesti kait ajatellaan, että aborttioikeus on naisoikeusasia.sivustahuutaja kirjoitti: 13.05.2026 11:45 ^^
Pointtini siis oli, että mielestäni nykyinen malli juuri lähtee yhteisöstä.
Ei vertaistasi sulle, sä lilja Saaronin. Suo armos lahjat mulle ja kaste Siionin
-
Vagabondo
- Kitinä VIP-jäsen
- Viestit: 10966
- Liittynyt: 23.09.2010 9:38
Re: Kitinän oma pieni alkoholiblogi!
Olisko tän ketjun aika palata ryyppäämiseen?
Mä ehdin lomalla kiertelemään viinitiloja ja maistelemaan tuotteita. Parhaan punaviinin hinta oli 50€/pullo tuottajan myymälässä. Rahalla saa laatua, mutta en kuitenkaan ostanut, koska vastaavia tuotteita saa Alkostakin. Mielenkiitoisimpia oli kohtuu hintaiset erikoiserät, joissa oli poikettu perinteistä rypälevalinnoissa tai valmistusmenetelmissä. Näitä tarttui muutama mukaan.
Olin itselleni tuntemattomalla viinialueella, niin oli opettava reissu. Mielenkiitoista oli myös, että siinä missä muutaman tilan kaikki tuotanto miellytti, niin oli 1 tila minkä kaikissa viineissä oli valittamista. Olisi kiva tietää, että onko kyseessä tietoinen tyylivalinta vai johtuuko maaperästä tai viljelymenetelmistä, koska kaikki oli omaan makuun liian pistäviä.
Tuli myös vilkaistua ruokakaupan viinihyllyä, kun täälläkin on myynnin vapauttamisesta keskusteltu. Alkon kyykkyviinit oli ylähyllyllä ja valikoima muodostui lähinnä niistä ja niitä halvemmista viineistä. Sitä hintatasoa mitä asiallisen näköisten viinitalojen valikoimissa on tarjolla ei hyllyillä näkynyt ollenkaan eli puhutaan hinnoista alkaen reilu 10€ jatkuen tuonne 50€ seutuville. Jokunen shampanjapullo toki oli hyllyssä hälyttimin varustettuna. Pitäydyn näkemyksessäni, että en mä tätä kaipaa.
Humalassa en ollut kertaakaan matkan aikana, vaikka alkoholia tuli nautittua melkein joka päivä. Yksi alkoton päivä lipsahti väliin puolivahingossa.

Yet ah! why should they know their fate? Since sorrow never comes too late, And happiness too swiftly flies. Thought would destroy their paradise.
No more; where ignorance is bliss, 'Tis folly to be wise.
No more; where ignorance is bliss, 'Tis folly to be wise.
-
sivustahuutaja
- Kitisijä
- Viestit: 26360
- Liittynyt: 15.08.2005 0:29
Re: Kitinän oma pieni alkoholiblogi!
^^
Voihan sitä ajatella, mutta yksilön oikeudet voivat silti osin perustua yhteisön näkemykseen siitä, mikä on yhteisölle hyväksi. Sanoisin myös, että meillä ylipäätään on naisten oikeudet sen takia, että ne on nähty yhteisölle hyödyllisinä. En nyt äkkiseltään keksi sellaisia oikeuksia, jotka olisi saatettu voimaan samalla kun noiden oikeuksien antamista pidettäisiin yhteisön kannalta erittäin paskana ideana.
Jos sikiöllä ei olisi mitään oikeuksia tai arvoa ja kaikki tarkastelu tehtäisiin äidin vinkkelistä, niin silloinhan äiti saisi myydä sikiönsä koe-eläimiksi. Yhteisönä olemme kuitenkin päättäneet, että emme halua yhteisömme jäsenien tekevän tuollaista.

Äänioikeus?sivustahuutaja kirjoitti: 13.05.2026 12:11 Sanoisin myös, että meillä ylipäätään on naisten oikeudet sen takia, että ne on nähty yhteisölle hyödyllisinä. En nyt äkkiseltään keksi sellaisia oikeuksia, jotka olisi saatettu voimaan samalla kun noiden oikeuksien antamista pidettäisiin yhteisön kannalta erittäin paskana ideana.
Ei vertaistasi sulle, sä lilja Saaronin. Suo armos lahjat mulle ja kaste Siionin
-
sivustahuutaja
- Kitisijä
- Viestit: 26360
- Liittynyt: 15.08.2005 0:29
Re: Kitinän oma pieni alkoholiblogi!
^
Hyvä pointti. Mutta ilmeisesti tuolloin yhteisön mielestä naisten äänioikeus oli jees. Ei vielä tiedetty, mitä siitä seuraa.

Bluntly
- Kitisijä
- Viestit: 25114
- Liittynyt: 15.08.2005 8:41
Re: Kitinän oma pieni alkoholiblogi!
Kahteen viikkoon mennyt yksi ykköstölkki. Taidan korjata asian huomenna.
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
-
Homeboy65
- Kitisijä
- Viestit: 16074
- Liittynyt: 15.08.2005 13:14
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Kitinän oma pieni alkoholiblogi!
Kyllä. Lyhyt kuolema on kuitenkin eläimelle parempi.James Potkukelkka kirjoitti: 13.05.2026 11:33Muistaakseni olet aiemmin vastustanut metsästystä?Homeboy65 kirjoitti: 13.05.2026 11:19En tiedä. Tappaminen ja vahingoittaminen ovat kuitenkin eri asioita. Tämä vertautuu vaikka eläimen tappaminen (metsästys) nopeasti vrt. eläimen pitkäaikainen kärsimys turkistarhalla tai häkkikanalassa.James Potkukelkka kirjoitti: 13.05.2026 11:16
Näetkö mitään moraalista ristiriitaa siinä (en nyt puhu laista vaan moraalista), että äiti kuitenkin halutessaan saa tappaa sikiön?
"En tiedä pitäisikö sinulle ojentaa netiketti, banaani vai köysi." - Tix
-
Homeboy65
- Kitisijä
- Viestit: 16074
- Liittynyt: 15.08.2005 13:14
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Kitinän oma pieni alkoholiblogi!
Torstaina 17.11. 1983 täytin 18. Menin heti Citymarkettiin ostamaan keskaria. *muistelee*
"En tiedä pitäisikö sinulle ojentaa netiketti, banaani vai köysi." - Tix
-
Homeboy65
- Kitisijä
- Viestit: 16074
- Liittynyt: 15.08.2005 13:14
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Kitinän oma pieni alkoholiblogi!
Runsaasti kolmosta ja nelosta eilen. Yksi lonkero. 
"En tiedä pitäisikö sinulle ojentaa netiketti, banaani vai köysi." - Tix
-
Homeboy65
- Kitisijä
- Viestit: 16074
- Liittynyt: 15.08.2005 13:14
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Kitinän oma pieni alkoholiblogi!
Siivouspäivä tänään. Need i say more?
Raporttia myöhemmin.
Raporttia myöhemmin.
"En tiedä pitäisikö sinulle ojentaa netiketti, banaani vai köysi." - Tix
-
Homeboy65
- Kitisijä
- Viestit: 16074
- Liittynyt: 15.08.2005 13:14
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Kitinän oma pieni alkoholiblogi!
Lykkäsin projektia. Eli siivous ja röpöttämistä tänään.
"En tiedä pitäisikö sinulle ojentaa netiketti, banaani vai köysi." - Tix
-
James Potkukelkka
- Kitisijä
- Viestit: 32510
- Liittynyt: 23.01.2014 9:59
Re: Kitinän oma pieni alkoholiblogi!
Ensin to oli Olavi Uusivirran keikka, sitten parin päivän golf-reissu.
Ei vertaistasi sulle, sä lilja Saaronin. Suo armos lahjat mulle ja kaste Siionin
-
Homeboy65
- Kitisijä
- Viestit: 16074
- Liittynyt: 15.08.2005 13:14
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Kitinän oma pieni alkoholiblogi!
Siivosin eilen. Runsaasti kolmosta ja vähän nelosta. 
"En tiedä pitäisikö sinulle ojentaa netiketti, banaani vai köysi." - Tix
-
Homeboy65
- Kitisijä
- Viestit: 16074
- Liittynyt: 15.08.2005 13:14
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Kitinän oma pieni alkoholiblogi!
Suomi viinaa ym. lauantaina. Hieman stressiä.
"En tiedä pitäisikö sinulle ojentaa netiketti, banaani vai köysi." - Tix
-
Bluntly
- Kitisijä
- Viestit: 25114
- Liittynyt: 15.08.2005 8:41
Re: Kitinän oma pieni alkoholiblogi!
Lauantaina ajelin jotain viisi tuntia kotterolla, jossa ei oikein ole mitään keinoa viilennykseen.
Kuusi 0,33l lonkeroa, joista ensimmäinen tuskin kostutti edes kitalakea.
Kuusi 0,33l lonkeroa, joista ensimmäinen tuskin kostutti edes kitalakea.
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
-
Homeboy65
- Kitisijä
- Viestit: 16074
- Liittynyt: 15.08.2005 13:14
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Kitinän oma pieni alkoholiblogi!
Nenänvalkaisua yritän taas.
"En tiedä pitäisikö sinulle ojentaa netiketti, banaani vai köysi." - Tix
-
Ylermi Ylihankala
- Kitisijä
- Viestit: 15742
- Liittynyt: 22.09.2008 13:03
Re: Kitinän oma pieni alkoholiblogi!
Ja joka kerta pullo on vahvempi.
"Haku löysi 469 tulosta: Nenänvalkaisua"
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.
-
Homeboy65
- Kitisijä
- Viestit: 16074
- Liittynyt: 15.08.2005 13:14
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Kitinän oma pieni alkoholiblogi!
Ei pidä paikkaansa.Ylermi Ylihankala kirjoitti: 01.06.2026 12:53Ja joka kerta pullo on vahvempi.