Herutus

Ihmissuhdeasiat ja lemmekkäät jutut
nypari

Re: Herutus

Viesti Kirjoittaja nypari »

Yönmustaritari kirjoitti:Ei kyllä minusta monen tunnin, hauskojen juttujen kertominen pitää korvata pillulla.
Tässähän on ainesta allekirjoitukseksi. Eikö tähän sopisi lisukkeeksi slogani: "Tame the cunt!"?
killkill

Re: Herutus

Viesti Kirjoittaja killkill »

AarneAnkka kirjoitti:Ihmettelin joskus aikoinaan ovatko nämä Letkun jutut tarinoita tosielämästä, sarkasmia, ironiaa, fiktiota vaiko jotain ihan muuta. Sitten tapasin hänet livenä. En lakannut ihmettelemästä.
Olin itsekin hämmästynyt, että neo-bukowskimaisen palstanihilismin takaa löytyi leppoisan oloinen, vähintäänkin julkisivulautakunnan hyväksymällä pärstävärkillä varustettu nuorimies.
Yönmustaritari

Re: Herutus

Viesti Kirjoittaja Yönmustaritari »

No juh. Se on taas kaksi päivää, tutkivan journalismin nimissä tehtävää pillunherutusta takana päin. Hapoilla ollaan ja eikä saldon muuta kuin maanantaina erääntyvät viinalaskut ja muutama känsä kämmenissä.

Perjantaina heitin varsin nerokasta läppää usean naishenkilön kanssa mutta jokainen näistä ns. "tilanteistä" päätyi kuitenkin keskustelun osapuolen melko välittömään poistumiseen.

Lauantaina krapuloissani lattialta herätessäni sain kuulla muilta kyseisen illan osaottakilta, että pontiacin sytytystulpat ja D.O.D-snipu-kämppäys-kertomukset ei välttämättä ole parhaita pokauslaineja.

Vahingosta viisastuneena vietin sitten sen tulevan lauantain sessiot sitten uusilla yrityksillä päästä pillun päälle. Käytin nerokkaasti aasinsiltana edellisen illan tapahtumia keskustelun aihepiireinä. Vastaan kävellyt muutama ihastuttava naisihminen ei kuitenkaan juuri korvaa lotkauttanut kertomuksilleni edellisen illan pokausyrityksistä vaikka lopulta olivatkin enemmän kiinnostuineita sytytystulpista kuin ne edellisen illan objektit.
Eräs seurueen jäsen "hommaili" pöytään aika helpon oloisesti "hei muija. tuu tänne"-tyyliin mutta eipä niistäkään tainnut kukaan mitään kostua.

Pitkälliset peli-iltamat D.O.D:ssa jättivät kyllä jälkensä jokaisen sotilaan suorituksiin. Kesken parhaimman baariheruttelun varmistaessani mukavan oloiselta naishenkilöltä, että anteeksi syljinkö päällenne huutaa toveri selän takaa Owned!. No meitsi ounas aika vähän vain vain vain vaikka lagittikin. Snipuna snaippasin huolella, koska sillon saa kämpätä kyy.

Saakohan noissa P3310-piireissä pesää jos on kunnon klaanissa. Meidän kolmen koneen klaani sai kahden päivän session aikana muutaman fanin/pyrkyrin. Seuraaville messuille jos vaikka pistäisi klaani-teltan pystyyn ja hommailis sitten backstagella pyrstöä joltain wannabe-nöriltä.
Herra Manala

Re: Herutus

Viesti Kirjoittaja Herra Manala »

Yönmustaritari kirjoitti:että pontiacin sytytystulpat ja D.O.D-snipu-kämppäys-kertomukset
Onk teidän klaanis tilaa? Mä oon mustafa, mä ammun kovilla. Yleensä AK47:lla, paitsi jos pelaan dodia. Dodissa ammun millä vaan, ketä vaan.
Avatar
Impi
Kitinän väärinkäyttäjä
Viestit: 184
Liittynyt: 18.08.2005 8:46

Re: Herutus

Viesti Kirjoittaja Impi »

SnapaHead kirjoitti:Sivuhuomautuksena todettakoon, ettei Norman Bateskään kelvannut kuin äidilleen. En tiedä liittykö tähän mitenkään.
Gattacan jutuista päätellen sen mutsi on sen täti. Niinpä samaa elämäniloista linjaa voisi hyvinkin jatkaa uudella sisäsiitoksella.

Gattaca, for real, unohda lapset. Sulla on niin valtavia psyykkisiä ongelmia (mm. kaikkien asioiden ulkoistaminen ja vastuun välttely omasta tilanteesta), että keskittyisit oman mielenterveyden hoitoon.
Siveellistä elämää jo vuodesta 2005
Yönmustaritari

Re: Herutus

Viesti Kirjoittaja Yönmustaritari »

Herra Manala kirjoitti:
Yönmustaritari kirjoitti:että pontiacin sytytystulpat ja D.O.D-snipu-kämppäys-kertomukset
Onk teidän klaanis tilaa? Mä oon mustafa, mä ammun kovilla. Yleensä AK47:lla, paitsi jos pelaan dodia. Dodissa ammun millä vaan, ketä vaan.
DOD:ssa on pikkuhiljaa miedän klaanin jäsenet heittäneet pyssyt nurkkaan ja alkaneet fistaamaan sakkia hengiltä.

Ennätykset on twotime-multikill käsipelillä.

Mä en usko, että herra26:lla riittää paukut klaanin jäseneksi kerta meidän klaanissa tapetaan nyrkein.

:on:

Ei juma. Eilen perussettii firman saunaillan jatkoilla. Eipä siinä työjutuilta kyllä ehtinyt keskittymään muuhun kuin kaljan kittaamiseen muuta kyllä vähän pääsin hajulle kun tarrasin naista hihasta ja kerroin, että haluaisin esitellä tyypin, joka osaa suunnitella oman planeettavaihteiston.

Joku tyyppi heitti killerit kun se ryyppäsi samassa pöydässä olevien neitojen drinkit. Läppänä toi olisi ihan loistava mutta se teki sen vissiin vahingossa. Mieletön. Nauroin samassa pödässä pakoilevalle naiselle ja ihmettelen tosiaan, että oliko muka niin täyttä ettei muualla ollut tilaa vai mikä niitä siinä pidätteli.

Perusväänöö kutienkin. Varastin reppuuni muutaman kupillisen kaljaa ja oli kunnon tumut eikä maksanut oikeastaan mitään. Aloin oikein kunnolla nuukailemaan kun vauhtiin pääsin ja päätin, jos ei muuta niin piruuttani ja tutkivan journalismin nimiin, odottaa yöbussia 50 minuuttia taksijonossa seisomisen sijaan. Bussissa oli kyllä todella ongelmia pitää silmiä auki väsymyksen vuoksi ja niin ikään sohvaltahan minä taas aamulla heräsin läppäri sylissä. P331000000000!!!111
jouden-za
Kitinän uhri
Viestit: 858
Liittynyt: 07.11.2005 16:29

Re: Herutus

Viesti Kirjoittaja jouden-za »

Yönmustaritari kirjoitti:

Ei helvetti on sulla jubat on:DD

Rispektiä jou.
Ollaan vaan ja nautitaan
Avatar
Lolita
Kitisijä
Viestit: 8599
Liittynyt: 14.08.2005 18:46
Paikkakunta: Vantaa

Re: Herutus

Viesti Kirjoittaja Lolita »

Heruux? Mitä?! Häh!? Nyt!!!1
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
Avatar
HotPants
Elämätön Kitisijä
Viestit: 444
Liittynyt: 05.09.2005 2:24

Re: Herutus

Viesti Kirjoittaja HotPants »

Lolita kirjoitti:Heruux? Mitä?! Häh!? Nyt!!!1
Se ois pakko lähtee johonki mestaan että heruisi. Mut ei niissä mestoissakaa oo pakosti mitään hottia jäbiä. Sit joutuu menee tyhjin käsin himaan ja funaan jotain postimerkkeilijää. Mut ei siltäkään heruis, kun nyt on bänksit meneillä.
<3
Yönmustaritari

Re: Herutus

Viesti Kirjoittaja Yönmustaritari »

Voi juma, että toisena päivänä olikin taas ihan toinen pössis. Olin ihan tulessa kun herutin messuvieraana olleita Turkulaisia parturikampaajia. Niin no tai siis kihlattujahan ne kaikki oli oli mutta kyllä me taidettiin jo suunnitella minun ensikesän yöpymisiä niiden parvekkeilla.

Kittasin sitä kaljaa iltapäivästä asti mutta ei sitä tuntunut oikein kunnon känniin pääsevän vaikka paluumatkalla melkein bussiin taas nukahdinkin. Nyt olisi voinut kyllä ottaa sen taksin kun kaikki muukin sinä iltana maksoi niin pirusti.
Elppis
Kitisijä
Viestit: 10702
Liittynyt: 15.08.2005 15:07
Paikkakunta: Helsinki

Re: Herutus

Viesti Kirjoittaja Elppis »

Yönmustaritari kirjoitti: Kittasin sitä kaljaa iltapäivästä asti mutta ei sitä tuntunut oikein kunnon känniin pääsevän vaikka paluumatkalla melkein bussiin taas nukahdinkin. Nyt olisi voinut kyllä ottaa sen taksin kun kaikki muukin sinä iltana maksoi niin pirusti.
Ehhehe! Mites sun rehvit?

Sytytystulpat oli omaperäistä. Tosin olen varmaan ainut nainen joka jäi sun kanssa vielä juttelemaan, ja sekin vain sen takia kun oma mies istui samassa pöydässä. Nuuh.
The great club outshines the individual, always and forever.
Yönmustaritari

Re: Herutus

Viesti Kirjoittaja Yönmustaritari »

Elppis kirjoitti:
Yönmustaritari kirjoitti: Kittasin sitä kaljaa iltapäivästä asti mutta ei sitä tuntunut oikein kunnon känniin pääsevän vaikka paluumatkalla melkein bussiin taas nukahdinkin. Nyt olisi voinut kyllä ottaa sen taksin kun kaikki muukin sinä iltana maksoi niin pirusti.
Ehhehe! Mites sun rehvit?
Sytytystulpat oli omaperäistä. Tosin olen varmaan ainut nainen joka jäi sun kanssa vielä juttelemaan, ja sekin vain sen takia kun oma mies istui samassa pöydässä. Nuuh.
En muista. Tai ei ainakaan mitään mainitsemisen arvoista tapahtunut. Uskoisin kyllä olleeni riittävän edustuskunnossa kun aika miehekkäästi tuli aloiteltua sillä stolisnajalla jo edeltävänä iltana.

Niin ja miksei ne tsiksit sitten sano mitään jos ne ei halua kuulla sytytysjärjjestelmästä? Sylki suupielestä lentäen selitän lasereista ja jutuista ja sitten ne vaan häipyvät sen siliän tie vaikka vain varmistelen etten sylkenyt heidän päälle tai jos niin vahingossa.
MarthaFocker

Re: Herutus

Viesti Kirjoittaja MarthaFocker »

Yönmustaritari kirjoitti:


Niin ja miksei ne tsiksit sitten sano mitään jos ne ei halua kuulla sytytysjärjjestelmästä? Sylki suupielestä lentäen selitän lasereista ja jutuista ja sitten ne vaan häipyvät sen siliän tie vaikka vain varmistelen etten sylkenyt heidän päälle tai jos niin vahingossa.
Hahah LOL!!! Etkö tiedä, että naisilla on tällänen "kiinnostaa kuin kilo
paskaa" -ilme. Sitä ei harjaantumaton huomaa, sillä edistyneimmät ilmehtijät nyökkäilevät tasaisin väliajoin ja etevimmät jopa ymähtelevät kiinnostunutta muistuttaen.
Sitten kun sytytystulppatarinasi on vihdoin ohi, lähtee naikkonen käymään "jossain" eli menee kaverilleen jutskaa "ziiz mikä daiju! selittää jostain vitun autojutuista tai jostain, en mä kuunnellu". Et näin jou zäp poks.

Et jos pesää yrität tosissasi (?) hankkia, niiin parempi vaan kehua niitten akkojen kampausta tmsp. Tissejä ja persettä ei ehkä kannata kehua, paitsi jos on tutumpi ja menee zoukkina. Naiset tykkää puhua itsestään.

Tai sitten vaan yrität olla hauska, (mahdotonta) tai olla oikeasti kiinnostunut mitä akat puhuu (mahdotonta).

Eli pahalta näyttää Letkuseni...
Yönmustaritari

Re: Herutus

Viesti Kirjoittaja Yönmustaritari »

MarthaFocker kirjoitti: Hahah LOL!!! Etkö tiedä, että naisilla on tällänen "kiinnostaa kuin kilo
paskaa" -ilme. Sitä ei harjaantumaton huomaa, sillä edistyneimmät ilmehtijät nyökkäilevät tasaisin väliajoin ja etevimmät jopa ymähtelevät kiinnostunutta muistuttaen.
Sitten kun sytytystulppatarinasi on vihdoin ohi, lähtee naikkonen käymään "jossain" eli menee kaverilleen jutskaa "ziiz mikä daiju! selittää jostain vitun autojutuista tai jostain, en mä kuunnellu". Et näin jou zäp poks.

Et jos pesää yrität tosissasi (?) hankkia, niiin parempi vaan kehua niitten akkojen kampausta tmsp. Tissejä ja persettä ei ehkä kannata kehua, paitsi jos on tutumpi ja menee zoukkina. Naiset tykkää puhua itsestään.

Tai sitten vaan yrität olla hauska, (mahdotonta) tai olla oikeasti kiinnostunut mitä akat puhuu (mahdotonta).

Eli pahalta näyttää Letkuseni...
Joo en mä niistä mitään tiedä. Minä kun noudatan yleensä sitä yksinkertaista "painu vittuun jauhamaan tota paskaas tyhmä lehmä"-tyylisiä poistumisia niiden ihanien naisten hurmaavien tarinoiden keskeltä.

Niin tai sit näyttää ihan hyvältä kun on enemmän RRRRRRRrrrrakkautta vain itselle sano.
mölli
Kitinän uhri
Viestit: 663
Liittynyt: 04.09.2005 4:09

Re: Herutus

Viesti Kirjoittaja mölli »

Sama kun ottaa itseään rumeman tyttöystävän ja panee sitä joka koloon tai käy huorissa toi pillunvongaaminen on kallista ja aikaa vievää touhua jos on edes vähän rimaa.
Kingi I
Yönmustaritari

Re: Herutus

Viesti Kirjoittaja Yönmustaritari »

Sattui ihan mukava tapaus kun yritin tuossa eräässä paikallisessa pöpilässä erästä hehkeää neitoa. Olin nääs sen verta jurrissa, että tuli jopa uskallettua tanssilattialle. Tämä on yleensä merkkin siitä, että sen talon, jossa asun pihaan konttaaminen on jo tunnin myöhässä.

Tiskijukka toteutti toiveeni ja painelin tyhjälle parketille mossaamaan Metallica-Enter sandmanin tahtiin. Heiluin siellä aikani ja hetki biisin loppumisen jälkeen tuli eteeni joku vanhempi tyyppi, joka oli yrittänyt herutella sitä mirkkua jota minä juuri heruttelin.

Se sanoi vaan, että "ootsä voittanut jotain?" ja veti turpiin. Pienellä ninajpinja väistöllä nyrkki meni kuitenkin ohimosta puolisen tuumaa hutiin jtoen sain hoidettu tyyppin vähän kauemmaksi. Se kait pelästyi ohilyöntiään ja lähti menemään omin avuin.

Sitten olinkin tanssilattian sankari mutta kylläpä jälkeenpäin hävetti mun dancingmuuvssit enkä selvinpäin edes ihmettele, että sakki oli tulossa hakkaamaan minua.
huima

Re: Herutus

Viesti Kirjoittaja huima »

Yönmustaritari kirjoitti: Pienellä ninajpinja väistöllä nyrkki meni kuitenkin ohimosta puolisen tuumaa hutiin jtoen sain hoidettu tyyppin vähän kauemmaksi. Se kait pelästyi ohilyöntiään ja lähti menemään omin avuin.

Sitten olinkin tanssilattian sankari mutta kylläpä jälkeenpäin hävetti mun dancingmuuvssit enkä selvinpäin edes ihmettele, että sakki oli tulossa hakkaamaan minua.
Jumalauta.

Joku ilta lähdetään Hotelli Vantaalle pitkän kaavan mukaan. Frendi asuu Puistolassa ja sieltä on hyvä lähteä saunan ja miehekkään viinan tempomisen jälkeen Vantaalle.

Rokkia.
Avatar
Gattaca
Kitisijä
Viestit: 4424
Liittynyt: 16.08.2005 16:12

Re: Herutus

Viesti Kirjoittaja Gattaca »

Onhan paskamestoja nuo baarit.
Minä kerran näin, kun vappuna sellainen laiha vappuperuukkipäinen hujoppi vetäisi pöydässä istuvalta mieheltä nenän verille. Tarjosin nenäliinan.

Sitten sen verran "arvostelukyvyttömässä" tilassa olin, että menin kysymään siltä hujopilta, että hänkö se täällä lyö tuntemattomia ihmisiä. Seisoin siinä tuoppi kädessä puoliksi sivuttain, ja filosofoin, että ehdinhän minä suvereenisti tipauttaa tuopin, jos se alkaa heilumaan. No ehtihän se läppästä minua leukaan. Ei tuntunut misään. Ja mikrosekunnissa olin toki kolmisen metriä taaempana, ei edes kalja läikkynyt. Jätkä asemoi oikeaoppista nyrkkeilyasentoa ja odotti, mutta minä sanoin vain: "sinä lyöt kuin tyttö" ja menin toiseen osaan baaria juomaan.

No sitten oli seuraavassa lehdessä uutinen, että yöllä oli torilla otettu kiinni peruukkipäinen mies, joka oli lyönyt itselleen tuntematonta naista päähän. Niin kamoissaan, ettei itse muistanut mitään. Että sellainen harrastus.
Yli nelikybänen landeäijä mutaisissa saappaissa ja flanellipaidassa kuolaa ja tumputtaa teinitytöille salaa mustassa jeepissään.
-Quarter
Yönmustaritari

Re: Herutus

Viesti Kirjoittaja Yönmustaritari »

---
jouden-za
Kitinän uhri
Viestit: 858
Liittynyt: 07.11.2005 16:29

Re: Herutus

Viesti Kirjoittaja jouden-za »

Gattaca kirjoitti:Kadehdin tuota, että Letkulta naiset vonkaa. Helpottaa, kun mies onnistuu mokaamaan ne tilanteet.
Reps kops ja mäkin vähän helpotusta sendaan sinne, nimittäin miten IHMEESSÄ jo heti aamusta eräässä tilanteessa eräs daami mua katsoi silleen, ei tajuu sitä että mitä vittua ne rumaa kaljupäätä Sillä silmällä tuijottaa..mitä pahaa mä niille oon tehnyt vai mikä helvetti niitä riivaa?
Ollaan vaan ja nautitaan
Avatar
Stadinarska
Kitisijä
Viestit: 9034
Liittynyt: 30.10.2006 19:18
Paikkakunta: Aina Stadi

Re: Herutus

Viesti Kirjoittaja Stadinarska »

xxxxxxxx
Viimeksi muokannut Stadinarska, 25.11.2006 23:38. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
huima

Re: Herutus

Viesti Kirjoittaja huima »

Stadinarska kirjoitti:Miten sä pärjäät, onko naiset ollu kamalia vai mukavia?

Mihinäs sä asut? lUMIMAASSA vai oikeassa sUOMESSA.
:rofl:

Voi elämä. Lisää tätä.
Avatar
Stadinarska
Kitisijä
Viestit: 9034
Liittynyt: 30.10.2006 19:18
Paikkakunta: Aina Stadi

Re: Herutus

Viesti Kirjoittaja Stadinarska »

huima kirjoitti:
Stadinarska kirjoitti:Miten sä pärjäät, onko naiset ollu kamalia vai mukavia?

Mihinäs sä asut? lUMIMAASSA vai oikeassa sUOMESSA.
:rofl:

Voi elämä. Lisää tätä.
Kiva hymiö sinä Huima tyyppi. EN JAKSA katsoa oletko tytteli vai poikuli. Stadinarska kohtelee kaikkia samalla tavalla!

Nyt kuitenkin sulle kohtalainen ikävyys kun en tänäpänä juurkaan jaksa kirjoittaa kun on MUUTA tekemistä paljon.

Jos ilahduttaisin sua kysymällä esim. Asutko sonnanhajuseudulla vai sivistyneellä ihmisalueella täällä Helsinkisä?

pompitko nyt ylösalas???
Hihiiiiiii

Terveisin lapsellinen stadinarska

ja etsin yhtä hauskan hymiönkin tähän:

:yo:
Yönmustaritari

Re: Herutus

Viesti Kirjoittaja Yönmustaritari »

Voihan nenä. Oli katselemassa eilen illalla Elvis imitoijaa. Mustissa pulisongeissa, pöydillä takapuoltaan keinuttava ja rahaa naikkosilta housuunsa ottava tyyppi taisi saada naispuolisen osanottajakunnan todellakin sekaisin.

Maalaiset oli tullut kaupungiin riehumaan. Siellä vietettiin jonkun Heinolalaisen tms. suvun vesan synttäreitä ja suuri osa asiakaskuntaa oli tullut luokkaa 150km jostain muualta.

Vedin siinä illan aluksi simaa totuttuun tahtiin ja heitin tarinaa omistettujen peltojen kokoluokista ym. jonkun samaan pöytään istuneen herran kanssa.

Jossain vaiheessa iltaa kuulin kuitenkin ihaltavan suoran lähestymisen allekirjoittaneelle. Viereen istahtanut nainen totesi vain, että lähtisinkö vessaan panemaan sitä. Olin hetken äimänä, että tulikohan mulla spärdäreitä edes mukaan matkaan mutta lopuksi kiitin tästä lähestymisestä ja kieltäydyin, koska en halunnut olla kakkosvaihtoehto. Taisi k.o naikkonen kysäistä samaa toiseltakin siinä lähistöllä istuneelta. Se taisi olla vähän huolimaton tavarastaan sano. Onhan tuommoisella persausten puristelulla tietenkin itsetuntoa nostava vaikutus vaikka poskelle joutuukin lopuksi läpsäisemään.

En tiedä miksi löysin itseni taksista istumasta kotiinpäin jo vähän jälkeen puolen yön. Ehkä alkaa ikä painaa eikä enää jaksa kaksin käsin yötä myöten sitä simaa kiskoa? Ei se mitään, sillä aamulla oli hyvä herätä ilman roikkuvia silmiä ja oksetusreaktioita.
Avatar
Mylwin
Kitisijä
Viestit: 4593
Liittynyt: 16.08.2005 15:25
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Herutus

Viesti Kirjoittaja Mylwin »

Yönmustaritari kirjoitti:Olin hetken äimänä, että tulikohan mulla spärdäreitä edes mukaan matkaan mutta lopuksi kiitin tästä lähestymisestä ja kieltäydyin, koska en halunnut olla kakkosvaihtoehto.
Olisit koittanut edes sormella niin olisit aamulla voinut esitellä NUUH-sormea.
Kävin katsomassa Mylwinin kuvaa, ja näyttää kyllä just siltä ettei sillä ole yhtään ystävää.
- Ann 2005
Vastaa Viestiin