Viimeisimmät Levyostokset

Leffat, musiikki, taide, kirjallisuus ja sensellaiset
aimohaiku

Re: Viimeisimmät Levyostokset

Viesti Kirjoittaja aimohaiku »

Kerkko Koskinen - Lolita

Kerkon toinen sooloalbumi julkaistiin eilen.

Kerkko säveltää ja runoilijat tekevät lyriikat. Pari Sinnemäkeäkin on jälleen joukossa mukana. Kuulijalle tarjoillaan upeita, jatsahtavia sävellyksiä, hienoja sovituksia sekä ultrabramaisia tunnelmia. Parin kuuntelukerran jälkeen levy vaikuttaa erittäin lupaavalta.
HoundDog

Re: Viimeisimmät Levyostokset

Viesti Kirjoittaja HoundDog »

Popa Chubby - The Good, The Bad And The Chubby

Nyt nappas iso kala! New Yorkin iso mies on näemmä työstänyt levyn (2002) joka nousee välittömästi allekirjoittaneen kaikkien aikojen top 10 -listalle. Musiikin vankkana perustana on blues. Mikäs on vankan perustan päälle rakentaa, mutta että näin onnistuneesti. Tarjolla on biisejä sävytettynä hiphopilla, Rock 'N Rollilla, Jazzilla, hempeilyllä ja etupäässä tiukalla asenteella. Toki tarjolla on myös perinteisen rankkaa P-O-P-A -bluesia. Sanoitukset toimivat loistavasti. Pirullisen arkirealistisia kuvaelmia New Yorkin elämästä (kaksoistornien tuhoja myöten), rakkaudesta (I'll Be There For You - hyytävän loistava biisi), sekä moderninpaa tulkintaa perinteisistä aiheista. Tälläiseen ei ole tottunut blues -albumeilla. Jos et ole tätä kuullut, et ole kuullut vielä mitään.

Kannet ei mitenkään mullistavaa juttua, mutta Popan tyylille erittäinkin sopivat. Sanoituksissa, siis painatuksessa, häiritsevän paljon virheitä. Ei se mitään. Korvalla kuulee kyllä missä mennään.

Avausraita (edellä mainostettu twin towers biisi):
Somebody Let The Devil Out
Avatar
nexie
Kitisijä
Viestit: 1398
Liittynyt: 14.08.2005 19:24
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Viimeisimmät Levyostokset

Viesti Kirjoittaja nexie »

Sadesään jakomielitautinen ostosvalikoima:

YUP: Yövieraat
Marilyn Manson: The Golden Age of Grotesque
Dio: Diamonds - The Best of Dio
System of a Down: Steal This Album
Don't Panic!
ManZel

Re: Viimeisimmät Levyostokset

Viesti Kirjoittaja ManZel »

Kävin Davista ostamassa. Tällä kertaa haaviin tarttui 'Birth Of The Cool' -levy, joka aikoinaan aloitti Bebopin jälkeen uuden tyylisuuntauksen, Cool Jazzin. Täytyy sanoa, että oli lievä pettymys.
Avatar
Tinkezione
Kitinän väärinkäyttäjä
Viestit: 107
Liittynyt: 16.08.2005 19:08

Re: Viimeisimmät Levyostokset

Viesti Kirjoittaja Tinkezione »

Opeth - Ghost Reveries

Mikael Åkerfeldtin johdattelema synkkäpoppoo laittaa taas parastaan. Levy on ollut odotuslistalla, eikä odotuksiin tarvitse edes pettyä! Kevyttä keskivahvaa Opethin kärkikaartia, tunnelmointia ja armotonta murinaa. Keikkaperjantaita 23.9. Tavastialla odotetaan jo erittäin kovalla innolla.

Avenged Sevenfold - City of Evil

Hassua progeuusiopunkkitilutusta. Lujaa mennään ja ihmeellisellä meiningillä. En ollut tämmöisestä orkasta ikinä kuullutkaan, mutta jos sekä Inferno että Sue muu lehti lataa ysin pöytään, niin pakko silloin heräteostoslinjalle on lähteä.

System of a Down - Steal This Album!

Vanha tuttu systeemi, tämä nyt vain jostain syystä vielä puuttui levyhyllystäni... Hypnotizea odotellessa.

Iron Maiden - Death on the Road (2CD)

Rautaneito kunnostautui Ozzfesteilla munasateessa ja osoitti olevansa edelleen kova bändi, vaikka ikää alkaa sedillä jo olla ja leipä pöytään vähemmälläkin esiintymisellä tulisi... Tämä livetupla on nauhoitettu Dance of Death -kiertueella loppuvuodesta 2003. Settilista on mukava ja soundit on mahtavaa, mutta olisiko näitä Maidenin livejä ja kokoelmia jo nähty melkoisen monta julkaistavan...?
hell-billy
Kitisijä
Viestit: 5
Liittynyt: 26.08.2005 8:42
Paikkakunta: Lahti

Re: Viimeisimmät Levyostokset

Viesti Kirjoittaja hell-billy »

Raven - the pack is back
Ramones - best of the chrysalis years
Muutaman metrin syvyydessä on aikaa miettiä...
Lutka

Re: Viimeisimmät Levyostokset

Viesti Kirjoittaja Lutka »

Bloodpitin ja Kerkko Koskisen uudet.... molemmat toimii.

Kerkon levyn kaksi ekaa biisiä on oikeastaan ihan mielettömän hyviä.
Starflare

Re: Viimeisimmät Levyostokset

Viesti Kirjoittaja Starflare »

tinkezione kirjoitti:Opeth - Ghost Reveries

Mikael Åkerfeldtin johdattelema synkkäpoppoo laittaa taas parastaan. Levy on ollut odotuslistalla, eikä odotuksiin tarvitse edes pettyä! Kevyttä keskivahvaa Opethin kärkikaartia, tunnelmointia ja armotonta murinaa. Keikkaperjantaita 23.9. Tavastialla odotetaan jo erittäin kovalla innolla.
Eih! pitänee äkkiä saada rahaa jostain!
Starflare

Re: Viimeisimmät Levyostokset

Viesti Kirjoittaja Starflare »

Noniin, intensiivisen kuuntelu session jälkeen laitetaanpa nyt tällainen:

Dawn of Relic - Night on Earth

Viimeinkin viime maanantaina ilmestyi oulun poikain kolmas teos. Albumi aiheutti (vasemm)allekirjoittaneelle hiuksia nostattavan kokemuksen heti ensimetreillä, sillä vaikka DOR:in levyt ovat olleet raskaita ja synkkiä, niin niissä on aina ollut kuitenkin eräänlainen surullinen/synkkä tunnelataus varsin vahvasti läsnä kun taas aggressiiviisuutta on käytetty säästellen (lisättäköön tähän että DOR on myös itselle ollut yksi tärkeimpiä kotimaisia bändejä sitten ensilevynsä). Yllätyksen aiheutti myös muutos vokaaleissa joka johtui siitä että vanha laulaja Mika Tönning on saanut kenkää, ja tilalle on otettu Duskfallin korisija Kai Jaakkola.

Intron jälkeen seurannut kappale Serpent Tongues löi luunkurkkuun aggressiivisilla kitaroilla ja Kai Jaakkolan raivoisalla murahtelulla. Totuuden nimissä on sanottava että jos kaupassa olisi tullut kuunneltua, niin sinne olisi myös jäänyt, vahvasti Ruotsalaiselta melodeathilta kuulostava metalli ei koskaan ole ollut itselle mikään ykkösjuttu, vaikka ajoittain tulee myös niitäkin artisteja kuunneltua. Monien kuuntelukertojen tuloksena levy kuitenkin alkoi avautua ja paljastaa koukkujaan, ja kyllä! senhän tunnistaa vielä kuitenkin DOR:iksi. Ja löytyihän sieltä lopustakin sitten sitä hieman tunnelmallisempaakin osastoa, jota en ensimmäisellä kuuntelukerralla ollenkaan odottanut, Nimittäin kappale "Room of Paintings" joka nyt ei aivan täysiverinen tunnelmointibiisi ole, mutta eroaa selkeästi levyn muusta materiaalista.

Risuja annan kuitenkin siitä, että huolimatta materiaalin tasokkuudesta, se on kuitenkin hieman tasaista (onneksi vain hieman), vaihtelu olisi virkistänyt kummasti. Toinen asia on pituus: levyllä on kestoa 29:54 mikä on omasta mielestäni huono asia kun katsoo levyn laadukkuutta, ja miettii hintaa (itsekin maksoin 16,50€). Vieläkin löytyy urputettavaa! poissaolollaan loistavat bändin parhautta edustavat tunnelmapalat kuten "It Dragged Her To Dark..." johon edellinen levy "Lovecraftian Dark" päättyi. Muutenkin on urputettava syntikoiden, jos ei nyt puutteesta, mutta siitä että ne on työnnetty liian taakse muiden instrumenttien sekaan, sillä DOR on osannut mielestäni käyttää syntikkaa hyvällä maulla.

Tässä vaiheessa vuotta on melko varmaa sanoa, että tämän positiivisempaa yllättäjää tuskin enään tulee, mutta toivossa on hyvä elää :wink:

EDIT: En osaa kirjoittaa, joten ethän kerro minulle asoita jotka jo tiedän :wink: .
bedlam

Re: Viimeisimmät Levyostokset

Viesti Kirjoittaja bedlam »

Tinkezione kirjoitti:Opeth - Ghost Reveries
Tämä. En ole kuuntelemaan vielä kerennä.
Starflare

Re: Viimeisimmät Levyostokset

Viesti Kirjoittaja Starflare »

bedlam kirjoitti:
Tinkezione kirjoitti:Opeth - Ghost Reveries
Tämä. En ole kuuntelemaan vielä kerennä.
MITÄH!? nyt äkkiä parempi puolisko pakettiin ja kaappiin, eläimet ulos ja Opeth soimaan :wink: .

Ja sitten taas itse asiaan:

Swallow the Sun - Forgive Her... (CDS)

Anttilasta löytyi 2.50€ hintaan mikä oli kukkarolle varsin sopiva. Kyseessähän on Swallow the Sunin toista pitkäsoittoa Ghosts of Lossia edeltävä singlejulkaisu, jonka tärppinä toimii b-puoli Solitude. Alkuharmia aiheuttaa se, että Solitude on Candlemass koveri, ja kyseinen bändi ei koskaan ole kuulunut omiin suosikkeihin. Mutta jumalauta että potkiikin kovaa, vokaalit käy kappaleella veivaamassa Reverend Bizarren oma Albert Witchfinder, ja tekee siinä älyttömän hienon ja tunteikkaan tulkinnan (Swallow the Sunin debyyttilevyn Morning Never Camen amerikan versiolla on Solitude bonuskappaleena StS:in oman laulajan versiona).

Sinkun varsinainen kappalehan on sitten tuo Forgive Her... jota en tässä ala sen enempiä ruotimaan koska kaikki luultavasti bändin jo kuitenkin tietävät jos yleensä doomahtavasta deathista pitävät, jos eivät tiedä, niin tämä sinkku on oiva tapa tutustua bändiin (jos warettaakaan ei jaksa).

Minulle (eli fanipojalle :D ) tämä single oli kuitenkin kannattava tuon koverin takia, ja nyt tahdon ehdottomasti kuulla M. Kotamäen laulaman version kyseisestä biisistä.

EDIT: Typoja.
Yönmustaritari

Re: Viimeisimmät Levyostokset

Viesti Kirjoittaja Yönmustaritari »

Kävin harkinnan jälkeen vihdoin hakemassa sen Sirkesalon sanasta miestä ja huomasin sen olevan ihan paska. Ei niiku vittu mitään. Huomaa kyllä, että jokseenkin puolitiehen on sen valmistelu jäänyt. Kuuntelin sen muutamaan kertaan putkeen läpi mutta kun ei niin ei. Pari hyvää juttua parissa kohtuullisessa kappaleessa mutta muuten samaa huttua kuin tangomarkkinoiden esikarsinnoissa.


Kylläpä vitutti. Noh. Sain sillä tuhlatulla aprikymmpisellä kuitenkin bonusrajan prismasta täyteen, joten ei ihan hukkaan se raha mennyt.

Pistin vertailun vuoksi Sirkesalon kissanelämää soittimeen ja voi jeessus, että on ihan eri puusta.
Keikaus
Kitisijä
Viestit: 4772
Liittynyt: 15.08.2005 13:18
Paikkakunta: Helsinki

Re: Viimeisimmät Levyostokset

Viesti Kirjoittaja Keikaus »

Revetkää tälle, jos en kertonut vielä. Ostin Dolly Partonin parhaat ja O-zonen sen missä on se Dragostea Tin Dei vai mikä luritus se nyt olikaan. Ne oli muuten sangen ihania ne bändin pojat siinä videossaan. Niin tummia, pieniä ja vikkeliä.
Kikkelis kokkelis.
Avatar
LillyMunster
Kitisijä
Viestit: 2007
Liittynyt: 15.08.2005 12:55

Re: Viimeisimmät Levyostokset

Viesti Kirjoittaja LillyMunster »

Taisipa olla Ismo Alangon Hallanvaara
Monesti sitä ajattelee leikkivänsä hengellään. Pitäisi aina pitää mielessä, että siinä touhussa saattaakin leikkiäkin terveydellään, ja se on jo ihan toinen juttu...
Starflare

Re: Viimeisimmät Levyostokset

Viesti Kirjoittaja Starflare »

Cradle of Filth - Livebait for the Dead 2CD

Tällainen tuli loydettyä keravan anttilasta vitosella, ja pitihän sitä kokeilla kun hyllyssä on muutenkin aika roimasti cradlea jo ennestään. Alkutuntuma on hirvittävä, musiikista saa juuri ja juuri tolkkua, Dani laulaa päin persettä, ja soundien tasokin on kamala, ei tätä voi verrata sellaisiin hienoihin livetallenteisiin kuin Iron Maidenin Live After Death ja Iced Earthin Alive in Athens.

Seuraavat kuuntelukerrat antavat jo reilusti parempaa kuvaa levystä, kun kappaleita alkaa tunnistaa, ja laulukin tuntuu parantuvan kerta kerran jälkeen. Cradlen soittama musiikki (eli mahtipontinen synkempi ja varsin dramaattinenkin metalli helvetillisillä syntsavalleilla) ei mielestäni oikein sovi esitettäväksi missään konserttihalleissa, ja voinkin sanoa että tämä live oli ihan mukava yllätys joka todisti minut vääräuskoiseksi, eikä se hintakaan tosiaan päätä huimannut.

Toinen levy käsittää sitten sattumanvaraisen sillisalaatin erilaisia miksauksia jotka eivät ainakaan itseä liikuttanut suuntaan saatikka toiseen. Ja löytyyhän sieltä vielä video kappaleeseen "No time to cry".
bedlam

Re: Viimeisimmät Levyostokset

Viesti Kirjoittaja bedlam »

Odottelevat postissa:

Trio Töykeät - Wake (Sisu oli helkutan kova levy, mutta ei ole sen jälkeisiä tullut hommattua. Tsekataas nyt tää)

Tool - Undertow (Hävettää että nyt vasta. Lateralus on sentään mielestäni ehkä kaikkien aikojen kovin pitkäsoitto)

Meshuggah - Contradictions Collapse (Kehuivat jotkut tätä, uudet "matematiikkaa matematiikan vuoksi-polyrytmivouhotusta yhdellä nuotilla"-levyt eivät iske yhtään, mutta D.E.I. oli kova aikoinaan)

Suicidal Tendencies - Lights...Camera...Revolution (päivitys vinyylistä vihdoin cd:ksi. Metalliklassikko)

Kommentteja myöhemmin.
aimohaiku

Re: Viimeisimmät Levyostokset

Viesti Kirjoittaja aimohaiku »

Rolling Stones - A Bigger Bang

Papat jaksaa. Muutaman kuuntelukerran perusteella paras RS-studiolevy aikoihin. Klassikot on tehty 1970-luvun alkupuolella, sittemmin on kierrätetty. Niin tehdään nytkin. So what? Edelleen ne rokkaa.

SF Blues - Joutomailla

Kotimaista kitarointia ja bluestunnelmaa Heikki Silvennoisen, Pepe Ahlqvistin, Jukka Tolosen sekä Mikko Kuustosen voimin. Ostin keikalla käydessäni. Ehkä hieman liian Nova mun makuuni. Livenä jytisi paremmin (niinhän se aina).

Pink Floyd - A Dark Side Of The Moon
Pink Floyd - Wish You Were Here
Pink Floyd - The Wall


Klassikkoja. PF on viime aikoina saavuttanut vahvan aseman cd-soittimessani.
Exsat

Re: Viimeisimmät Levyostokset

Viesti Kirjoittaja Exsat »

PMMP-Kovemmat kädet kumipainos

Piti saada ihan kahden biisin ja kahden videon takia. Kannatti. Vanhan kumittoman painoksen lahjoitin pois.
Starflare

Re: Viimeisimmät Levyostokset

Viesti Kirjoittaja Starflare »

Exsat kirjoitti:PMMP-Kovemmat kädet kumipainos

Piti saada ihan kahden biisin ja kahden videon takia. Kannatti. Vanhan kumittoman painoksen lahjoitin pois.
Jahah, siis kahden biisin ja videon verran enemmän materiaalia, mutta mikä ihme tuosta tekee sen "kumi"painoksen?
Keikaus
Kitisijä
Viestit: 4772
Liittynyt: 15.08.2005 13:18
Paikkakunta: Helsinki

Re: Viimeisimmät Levyostokset

Viesti Kirjoittaja Keikaus »

Ostin Remun suomenkielisen kokoelmalevyn.
Kikkelis kokkelis.
Starflare

Re: Viimeisimmät Levyostokset

Viesti Kirjoittaja Starflare »

Keikaus kirjoitti:Ostin Remun suomenkielisen kokoelmalevyn.
Et kai? mikä sinut niin sai tekemään?
Keikaus
Kitisijä
Viestit: 4772
Liittynyt: 15.08.2005 13:18
Paikkakunta: Helsinki

Re: Viimeisimmät Levyostokset

Viesti Kirjoittaja Keikaus »

Starflare kirjoitti:
Keikaus kirjoitti:Ostin Remun suomenkielisen kokoelmalevyn.
Et kai? mikä sinut niin sai tekemään?
Kyllä. Siinä on ihan älyttömän hyviä biisejä ja Remulla on aika kiva ääni. Tosin pidin aikoinaan Remun Live at Cafe Metropolista vielä enemmän, kun siinä oli samoja biisejä livenä ja jotenkin railakkaammin sovitettuna. Kaverini kuvaili musiikkia kapakkajatsiksi. Sellaista hauskaa renkutusta ja vähän iskelmäfiilistä.
Kikkelis kokkelis.
bedlam

Re: Viimeisimmät Levyostokset

Viesti Kirjoittaja bedlam »

Starflare kirjoitti:
Exsat kirjoitti:PMMP-Kovemmat kädet kumipainos

Piti saada ihan kahden biisin ja kahden videon takia. Kannatti. Vanhan kumittoman painoksen lahjoitin pois.
Jahah, siis kahden biisin ja videon verran enemmän materiaalia, mutta mikä ihme tuosta tekee sen "kumi"painoksen?
Sisältää kesäkumiviisun.
Patz

Re: Viimeisimmät Levyostokset

Viesti Kirjoittaja Patz »

Exsat kirjoitti:PMMP-Kovemmat kädet kumipainos
*komppaa*
Starflare

Re: Viimeisimmät Levyostokset

Viesti Kirjoittaja Starflare »

bedlam kirjoitti:
Starflare kirjoitti:
Exsat kirjoitti:PMMP-Kovemmat kädet kumipainos

Piti saada ihan kahden biisin ja kahden videon takia. Kannatti. Vanhan kumittoman painoksen lahjoitin pois.
Jahah, siis kahden biisin ja videon verran enemmän materiaalia, mutta mikä ihme tuosta tekee sen "kumi"painoksen?
Sisältää kesäkumiviisun.
Eh? kylläpä nyt tunnen tulleeni jätetyksi kelkasta :oops:
Vastaa Viestiin