Suhde vanhempiisi

[tonttu]

Olen hyvissä väleissä vanhempieni kanssa. Kerron heille elämästäni pääpiirteittäin, mutten kuitenkaan kovin yksityiskohtaisesti. Uusimmat kuulumiset vaihdetaan aina. Vanhemmat eivät onneksi ole uteliasta sorttia, tietävät kyllä että kerron itse jos niin tykkään.
Tiedän, että heidän luokse voin aina mennä oli tilanne sitten mikä tahansa.
Käyn keskimäärin kerran viikkoon heitä moikkaamassa.
Vanhempani ovat minulle tärkeitä ihmisiä elämässäni.

[snowmen]

Tosi hyvät välit kumpaankin. Nyttenkin yli 7500.km

[KisSandra]

Monta kertaa miettinyt, että onkohan mulla unelmavanhemmat vai mikä on, kun ei koskaan keksi mitään valittamisen aihetta. Kotona on aina kiva käydä, ja asioiden jakaminen on ihan oman halun varassa.

Näinpä juuri..

Vanhemmat ei kysele sellasia mitkä ei niille kuulu, joskus valittavat jostain pikkujutuista mutta ei sitä nyt pidä niin vakavasti ottaa. Sukulaiset (puolituntemattomat ihmiset) niitä rasitteita ovat poikaystävä /perheenperustamiskysymyksineen, perkele. Kerran olen yhden tädin vaientanut kysäisemällä vastavuoroisen kysymyksen et mitenkäs se tädin ja sedän oma seksielämä voi ku nuoren sukulaistytön henkilökohtaiset asiat noin kiinnostaa.. Enköhän mä jumalauta sinne sukupippaloihin sen siippani veisi jos joku niin tärkeä sattuisi elämässä olemaan jotta haluaisi suvulle siitä kertoa.

Äitiäni tapaan useita kertoja viikossa, usein lounaan merkeissä. Puhelimessa ollaan vähintään joka toinen päivä. Isää tulee nähtyä vähän harvemmin ei siihen mitään erityistä syytä ole, sille tulee vaan soitettua ainoastaan sillon kun tulee joku ropleemi eteen ja muuten näkee vaan kotona käydessä joka toteutuu tosi harvoin. Vanhemmat asuu periaatteessa vaan tossa 15km:n päässä mutta ei siellä tule käytyä kuitenkaan kuin ehkä kerran kuussa tai kahdessa, kun tosiaan äippää näkee jatkuvasti muutenkin. Silloin pitää viimeistään mennä aina käymään kun isä äidin kautta lähettää viestiä, että onkohan sen tytär enää elossakaan kun ei ole sitä taas aikoihin nähnyt. Mä viihdyn ihan mainiosti kuitenkin molempien vanhempieni seurassa ja keskustelen ja jaan mielelläni heidän kanssaan asiani, en koe heitä millään mallia nipottaviksi tai muutenkaan uhkaksi itselleni. Äitini kanssa välillä koen jopa vallan ystävyyttä vaikka eihän se tietty äidin ja tyttären sidettä koskaan tule poistamaan, ei ole tarkoituskaan. Kuitenkin ollaan jo kaikki aikuisia ihmisiä ja sellaisina toisemme kohtaamme ja toisiamme kohtelemme.

Molempia vanhempiani rakastan ja arvostan syvästi. Parhaita mahdollisia ovat olleet ja ovat edelleen.

[EveryWoman]

Hassu juttu muuten, miten vanhemmat, kuten kokeneemmat ihmiset yleensä, tietävät juttuja, joita ei tulisi ajatelleeksi vasta kun on liian myöhäistä. Ja kaikkein hassuinta on se, miten uusi sukupolvi tekee samat virheet kuin vanha. Asian korjaamiseksi ei olisi tarvinnut muuta kuin konsultoida vanhempiaan. Miksi aina pitää lyödä pää seinään ennen kuin oppii, on se kumma.

Tjaa. Jos minä olisin aina kuunnellut vanhempiani, en usko että olisin tällä hetkellä olooni erityisen tyytyväinen. Lapsuusikäni jälkeen äidilläni ei kerta kaikkiaan ollut mitään käsitystä siitä, miten minua olisi kannattanut kohdella. Uskon tämän johtuvan vain siitä, että hän oletti henkisen kehitykseni kulevan samoja ratoja kuin hänen omansakin (olen lukenut hänen parikymppisenä kirjoittamiaan kirjeitä - itse kirjoittelin kypsyystasoltaan vastaavia sepustuksia 11-vuotiaana).

Viimeistään ala-asteen toisella luokalla menetin kiinnostukseni kertoa asioistani vanhemmille mitään. Arvelin, etteivät he ymmärrä kuitenkaan. Tätä jatkui siihen asti kun muutin pois kotoa, jolloin olimme vieraantuneet toisistamme aika täydellisesti ja välit olivat muutenkin jonkin verran tulehtuneet. Poismuutostani äiti ei kuitenkaan sanonut yhden yhtä pahaa sanaa. Taisi olla sen verran fiksu, että tajusi minun muuttavan hänen sanomisistaan riippumatta, ja ymmärsi muuttamistani tukemalla takaavansa meille paremmat mahdollisuudet tulla toimeen jatkossa. Äitini itsekuri ei ole kaikkein parhaita, mutta tuossa asiassa hän onnistui pitämään itsensä aisoissa ja hyvä niin. Heti muuton jälkeen suhde vanhempiin muuttui paremmaksi, mutta etäiset välimme olivat edelleen.

Kaikki kolme miestä, joiden kanssa olen sittemmin seurustellut, ovat auttaneet minua rakentamaan välejä vanhempiini uudelleen. Nykyisin tilanne on jo niin hyvä, että vanhempia on aina tosi mukava nähdä (tosin näemme varsin harvoin kun asumme eri paikkakunnilla). Edelleenkään en heille erityisemmin soittele (kuten en kavereillenikaan, ja tätä etenkin äidin on vaikea ymmärtää), mutta heidän soittaessaan minulle juttelu ei ole ollenkaan väkinäistä vaan hyviä puheenaiheita on alkanut löytyä ihan luontevasti.

Isän- ja äitienpäiviksi en ostele lahjoja tai lähtettele kortteja, mutta niin kauan kuin olen asunut itsenäisesti, olen ottanut asiakseni soittaa vanhemmilleni noina päivinä ja jutella edes jotakin - vaikka sitten väkisin. Vielä pari vuotta sitten soittaminen teki ihan kunnolla tiukkaa (muistan miten isänpäivänäkin kieriskelin lattialla tuskissani), nyt se alkaa mennä jo aika iisisti. Tämä on hyvä suunta; toivon sen jatkuvan.

[Dryad]

Isän kanssa tapasin ensimmäisen kerran ollessani jo reilu parikymppinen. Nyt siitäkään ei ole yli vuoteen kuulunut vaikka olen sähköpostia lähettänyt. Tosi läheistä...

Äidin kanssa ei olla puheväleissä. Taaskaan. Pisin puhe- ja tapaamislakko kesti sellaset neljä vuotta, katsotaan jos nyt sais rikottua ennätyksen.

Suhdetta vanhempiin ei oikeastaan siis ole ja minun puolesta hyvä näin. Saavat pitääkin narsistiset, mielenterveys- ja päihdeongelmaiset elämänsä minusta kaukana. Ai niin ja asiaa tietenkin auttaa se melkein 1000 km välimatka. Toisaalta isästä en edes tiedä missä se nykyään on (ei Suomessa ainakaan, eli tarpeeksi kaukana myös).

Kun saisi äidiltä otettua huoltajan oikeudet sisaruksiini vielä pois, lepäisin yöni rauhallisemmin.

[aasi]

Minun ei ole koskaan tarvinnut murehtia vanhempieni asioista, ihmisuhteista tai mistään muustakaan. He eivät ole siirtäneet omia mahdollisia traumojaan eteenpäin latistamalla tai ajamalla menestymään jossakin vain heille tärkeässä asiassa, eivätkä ole sekaantuneet elämiseeni ollenkaan sitten kotoa lähdön.

Kotona on miellyttävää käydä: sunnuntaipäivällisillä saa hyvää ruokaa, voi vaihtaa helposti kuulumiset ja lukea parit aikakauslehdet sohvalla maatessa.

[Pehmovanukas]

Kotona on miellyttävää käydä: sunnuntaipäivällisillä saa hyvää ruokaa, voi vaihtaa helposti kuulumiset ja lukea parit aikakauslehdet sohvalla maatessa.

[nokkaelain]

Sinänsä hyvät suhteet on ollut vanhempiini, eikä suuria ongelmia ole ollut. Äitini on ollut ehkä hieman ylisuojeleva, mutta hänelle on toisaalta ollut helpoin kertoa lähes mistä vaan.