KHL, 4. kierros
KHL, 4. kierros
Kun pelaajat vähenevät, niin kisa kovenee. Tällä kertaa pudotetaan kaikki, joiden yhteenlaskettu maksimiäänimäärä ylittää vähiten 2/3 kaikista äänistä.
Esimerkiksi edellisellä kierroksella annettiin 53 ääntä. 2/3 osa tästä on 35 ääntä. Neljä eniten ääniä saanutta saivat yhteensä 31 ääntä, mikä ei vielä riitä. Viisi eniten ääniä saanutta saivat yhteensä 36 ääntä, mikä riittää. Näin tällä laskutavalla olisi pudotettu viisi kilpailijaa.
Selvisikö? Toivottavasti, sillä äänestys voi taas alkaa! Säännöt ovat muuten samat kuin ennen, ja äänestysaikaa on kolme vuorokautta ketjun aloituksesta.
p.

Re: KHL, 4. kierros
alja. Se voitti jo kesäkuvakisan, joten joutaa pois tästä kisasta. Kohtuus olla pitää.
Re: KHL, 4. kierros
Angita. Katsoin (lyhyen) viestihistorian ja tajusin, että JOKERIFANI!
Olen järkyttynyt, miten en ollut tajunnut tätä aiemmin.
Olen järkyttynyt, miten en ollut tajunnut tätä aiemmin.
-
- Kitinän uhri
- Viestit: 681
- Liittynyt: 14.08.2005 18:54
- Paikkakunta: Internet
Re: KHL, 4. kierros
Äänestän Dumaria, jotta kosto eläisi.
"I want you to get excited about your life."
Re: KHL, 4. kierros
Entä tasatapauksessa? Kaikki pois?pertzi kirjoitti:Kun pelaajat vähenevät, niin kisa kovenee. Tällä kertaa pudotetaan kaikki, joiden yhteenlaskettu maksimiäänimäärä ylittää vähiten 2/3 kaikista äänistä.
Esimerkiksi edellisellä kierroksella annettiin 53 ääntä. 2/3 osa tästä on 35 ääntä. Neljä eniten ääniä saanutta saivat yhteensä 31 ääntä, mikä ei vielä riitä. Viisi eniten ääniä saanutta saivat yhteensä 36 ääntä, mikä riittää. Näin tällä laskutavalla olisi pudotettu viisi kilpailijaa.
Selvisikö? Toivottavasti, sillä äänestys voi taas alkaa! Säännöt ovat muuten samat kuin ennen, ja äänestysaikaa on kolme vuorokautta ketjun aloituksesta.
p.
Re: KHL, 4. kierros
Entä tasatapauksessa? Kaikki pois?[/quote]tuulenpuiska kirjoitti:
p.
Tuskin tapahtuu, mutta jos tapahtuu, niin katsotaan asiaa uudestaan.
p.
-
- Elämätön Kitisijä
- Viestit: 283
- Liittynyt: 14.08.2005 19:11
- Paikkakunta: Itävaltava
Re: KHL, 4. kierros
MITÄ! MITÄ! Yök jokeri fani,Geetzu kirjoitti:Angita. Katsoin (lyhyen) viestihistorian ja tajusin, että JOKERIFANI!
Olen järkyttynyt, miten en ollut tajunnut tätä aiemmin.
Sit se saa myös mun äänen.
-Eihän tuolla naamalla voi muuta tehdä, kuin kusta muuntajaan-
Re: KHL, 4. kierros
Äänestin Midaa elämänkatsomuksellisten erojemme vuoksi.
P.s. Minä kannatan joukkuetta nimeltä <suosikki SM-liigajoukkueesi>! *nuoleskelee äänestäjiä*
P.s. Minä kannatan joukkuetta nimeltä <suosikki SM-liigajoukkueesi>! *nuoleskelee äänestäjiä*
Re: KHL, 4. kierros
Minä kannatan sitä ihan samaa! Muistaakseni sen lätkäjengin nimi oli Hölmölän EVVK.SikaMika kirjoitti:P.s. Minä kannatan joukkuetta nimeltä <suosikki SM-liigajoukkueesi>! *nuoleskelee äänestäjiä*
Re: KHL, 4. kierros
Sanoiko joku EVVK? *nostaa päätään*Herra Manala kirjoitti: Minä kannatan sitä ihan samaa! Muistaakseni sen lätkäjengin nimi oli Hölmölän EVVK.
Re: KHL, 4. kierros
En ole varma, kysytään asiaa gallupissa?tuulenpuiska kirjoitti:Sanoiko joku EVVK? *nostaa päätään*Herra Manala kirjoitti: Minä kannatan sitä ihan samaa! Muistaakseni sen lätkäjengin nimi oli Hölmölän EVVK.
Re: KHL, 4. kierros
Kuinka saatoit tehdä moisen minulle?! Ja niinkuin mä aloin kannattamaan sun suosikkijoukuettasikin ihan vain sinun mieliksesi...*repii Ässien julisteen vessansa seinältä*Mida kirjoitti:kosto el..
Eiku siis elämänkatsomukselliset erot niinku tiiätteks.
Re: KHL, 4. kierros
Ja koska Mida todisti olevansa kostonhimoinen narttu, sai hän tällä ääneni.Mida kirjoitti:kosto el..
Eiku siis elämänkatsomukselliset erot niinku tiiätteks.
Rock on Sika!
Re: KHL, 4. kierros
En yhtään tiennyt ketä äänestää, joten äänesti Hallusinaatiota koska hänellä ei ollut vielä yhtään ääntä. Kestäköön sen kuin mies.
-
- Kitinän uhri
- Viestit: 681
- Liittynyt: 14.08.2005 18:54
- Paikkakunta: Internet
Re: KHL, 4. kierros
Kestän ihan leikiten, ja voimia jääkin vielä kosolti myös kaunan kantamiseen.AarneAnkka kirjoitti:En yhtään tiennyt ketä äänestää, joten äänesti Hallusinaatiota koska hänellä ei ollut vielä yhtään ääntä. Kestäköön sen kuin mies.
"I want you to get excited about your life."
Re: KHL, 4. kierros
O-ouuuu...Hallusinaatio kirjoitti:Kestän ihan leikiten, ja voimia jääkin vielä kosolti myös kaunan kantamiseen.
Re: KHL, 4. kierros
BuahahahaaSikaMika kirjoitti: Kuinka saatoit tehdä moisen minulle?! Ja niinkuin mä aloin kannattamaan sun suosikkijoukuettasikin ihan vain sinun mieliksesi...*repii Ässien julisteen vessansa seinältä*
Mun lempijääkiekkojoukkue on Jellonat. Ihan turhaan noin kovalla pyhkesit.
XD
Re: KHL, 4. kierros
Mitennii kostonhimone? Mää vaa koitan ol niin maan kauheen tasapuolinen.huima kirjoitti: Ja koska Mida todisti olevansa kostonhimoinen narttu, sai hän tällä ääneni.
Re: KHL, 4. kierros
Tästä hyvästä läjähti ääni, kun kannatetaan lätkäjoukkuetta jonka pelaajista puolet ei osaa edes luistella kunnolla.Mida kirjoitti:
Mun lempijääkiekkojoukkue on Jellonat.
-
- Kitisijä
- Viestit: 18815
- Liittynyt: 15.08.2005 3:14
- Paikkakunta: Hell
Re: KHL, 4. kierros
En äänestänyt sihteeriä enkä tissiä, vaan niiden vastakohtaa
Pyyhin Netikettiin..
Re: KHL, 4. kierros
'Hallusinaatio kirjoitti:Äänestän Dumaria, jotta kosto eläisi.
Oleppa hyvä, takaisin sait.