Tieten tahtoen koskettavia elokuvia: Crash

Leffat, musiikki, taide, kirjallisuus ja sensellaiset
huima

Tieten tahtoen koskettavia elokuvia: Crash

Viesti Kirjoittaja huima »

Tarinoilla on valta koskettaa - niin kirjoissa, näytelmissä kuin elokuvissa. Jos viesti on liian alleviivattu, se saattaa aiheuttaa päinvastaisia pahoinvointireaktioita - ja toisinaan taas alleviivaus onnistuu ja ei voi kuin tuntea kosketuksen valtaavan ja kyynelen hiipivän silmäkulmaan.

Aloin miettimään ja muistelemaan mitkä asiat ovat koskettaneet ja saanet minut olemaan hiljaa, kun katsoin tänään Oscareilla palkinut Crashin. Taitavasti ja alleviivaten tehty elokuva onnistui kuitenkin olemaan samalla kertaa sekä koskettava että elämän makuinen, ja varmasti ihmiset ovat olleet hieman kiltempiä toisilleen kävellessään ulos elokuvateatterista.

Crashin hyvyydeksi on pakko laskea onnistuminen kokonaisuudessa, josta olisi voinut tulla kauhea kliseinen tilkkutäkki, joka lainaa monta erilaista tekniikkaa ja ideaa - mutta ei onnistu vetämään niitä yhteen. Upea alku asettaa tunnelman joka tuo mieleen Michael Mannin elokuvien tunnelmat - tai Lost in translationin.

Transitiot ovat kohtauksissa hetkittäin erinomaisia - ja korostaa entisestään kuinka tarinan hahmojen elämät kohtaavat sattumalta. Magnoliassa ihmisten elämien kutominen yhdeksi isoksi verkoksi toimi, Crashissa myös. Usean eri juonikuvion kuljettaminen samaan aikaan toimii ja elokuvan kulkiessa jää odottamaan jokaista seuraavaa vaihetta itse kuinkin päähahmon elämässä.

Hyvyys, pahuus ja pelot ovat kantavia teemoja - kuinka harvemmin haluaisimme olla pahoja, kuinka me kaikki pelkäämme ja kuinka me toivoisimme olevamme rohkeampia voidaksemme olla oikeasti hyviä. Elokuvalla on oma feel good sanomansa, joka alleviivauksesta huolimatta koskettaa ja muistuttaa siitä kuinka me kaikki olemme osasyyllisiä siihen pahaan ja epäluuloon mitä maailmassa on.

Ihanan alleviivattua.

Mutta mutta ...

Mitkä tarinat ovat koskettaneet viime aikoina sinua?
-Superior-
Kitisijä
Viestit: 1234
Liittynyt: 07.04.2006 0:01

Re: Tieten tahtoen koskettavia elokuvia: Crash

Viesti Kirjoittaja -Superior- »

Magnolia koskettaa aina yhtä voimakkaasti.

Sitten menin kotona hänen viereensä sänkyyn ja sanoin: "Rakastan sinua."
Hitto että kaduttaa. Sitä tulee tehtyä kaikenlaista elämän varrella. The god damn regret!


Oikeastaan koko elokuva on alusta loppuun pelkkää tragediaa ja surettavan säälittäviä ihmisiä, ja se kaikki liikuttaa ja monesti itkettääkin - ja silti sitä katsellessa on niin onnellinen olo kaikesta siitä inhimillisyydestä.

Se Quiz Kid Donnien kohtaus baarissa on vain yksinkertaisesti koskettavinta mitä olen koskaan nähnyt elokuvassa.
Avatar
Bluntly
Kitisijä
Viestit: 23439
Liittynyt: 15.08.2005 8:41

Re: Tieten tahtoen koskettavia elokuvia: Crash

Viesti Kirjoittaja Bluntly »

Faster pussycat, kill kill. Isoja tissejä, mahtavia perseitä, onnetonta väkivaltaa ja naurettava juoni.. Mitä muuta elokuvalta voi vaatia?
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
Avatar
nowaysis
Kitisijä
Viestit: 6126
Liittynyt: 26.05.2006 10:01
Paikkakunta: Bunnytown
Viesti:

Re: Tieten tahtoen koskettavia elokuvia: Crash

Viesti Kirjoittaja nowaysis »

huima kirjoitti: Usean eri juonikuvion kuljettaminen samaan aikaan toimii ja elokuvan kulkiessa jää odottamaan jokaista seuraavaa vaihetta itse kuinkin päähahmon elämässä.

Mitkä tarinat ovat koskettaneet viime aikoina sinua?
Miksi tuo on muuten "hip" juttu leffoissa, mutta sarjoissa aivan duubanuuba perussettiä?

En oo tainnu überkoskettavan Elämisen sietämättömän keveyden jälkeen ees kattoo mitään hyviä leffoja, hmm? Irlissä on ollu tarpeeks paljon iloa, surua, kuolemaa, syntymää ja kaikkea siltä välillä. Elämä on.

Sun tarinat koskettaa mua aina.
Prepare for the worstest.
ninnithequeen

Re: Tieten tahtoen koskettavia elokuvia: Crash

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Tää on klishee, mutta Titanicissa se kohtaus, jossa laiva on uppoamassa, ja vanha pariskunta kietoutuu toisiinsa hytin sängyllä, kun vesi tulvii sisään.
Avatar
syttiK
Kitisijä
Viestit: 1116
Liittynyt: 05.04.2006 11:10
Paikkakunta: kiimakaupuNki

Re: Tieten tahtoen koskettavia elokuvia: Crash

Viesti Kirjoittaja syttiK »

ninnithequeen kirjoitti:Tää on klishee, mutta Titanicissa se kohtaus, jossa laiva on uppoamassa, ja vanha pariskunta kietoutuu toisiinsa hytin sängyllä, kun vesi tulvii sisään.
Tai se kun kaksi rakastavaista tekevät sen siellä vankkureissa [missälie] autokannella. Ja se kädenjälki huuruisessa ikkunassa..

Epistä! Minäkin haluan!
Hei ämmä, sulla on väärä asenne.
Avatar
nowaysis
Kitisijä
Viestit: 6126
Liittynyt: 26.05.2006 10:01
Paikkakunta: Bunnytown
Viesti:

Re: Tieten tahtoen koskettavia elokuvia: Crash

Viesti Kirjoittaja nowaysis »

(Toimitus ei vastaa kummallisista lauserakenteista tai vääristyneistä sanamuodoista, syyttäkää väsymystä.)

Tai no, mua koskettaa Tuulen viemää. Jotenki siitä saa toivoa synkimmälläkin hetkellä, kaiken lisäksi en voi olla samaistumatta Scarlett O'Haraan,(taloudellisesti) paksuina kuin laihoinakin aikoina :D. Kaiken lisäksi Scarlettin ja Ashleyn rakkaustarina on hienon traaginen epätyypillisyydessään, kuten myös Rhettin ja Scarlettin. Elokuva jaksaa kerta kerran jälkeen muistuttaa olemaan epäitsekäs silloin kun on sen aika, ja toimia tomerasti oman edun nimissä kun niin vaaditaan. Tarinan naishahmot jotenkin muistuttavat Cold Mountainista, vaikkakin kulissit ovat (t)osin paljon prameammat. Ihailtavaa sitkeyttä joka tapauksessa. Niin ja no, sama aikakausi.

Erityisesti Scarletin suhde Melaniehen on kompleksisuudessaan sangen koskettava, edelleenkään en ole täysin selvillä onko se pelkkää mielistelyä vai aitoa välittämistä. Naiset :roll:

Myös Elämisen sietämätön keveys huikaisee moniselitteisillä ihmissuhteillaan kuin hyvänä ajankuvana. Elokuva sisältää konkreettisten lisäksi myös symbolisia kuolemia, jotka siis konkretisoituvat myöhemmin, eivätkä välttämättä saman hahmon kohdalla(tai sitten olen onnistunut ylianalysoimalla hakemaan leffasta olemattomia merkityksiä ;) )

Kaoottisen Itäblokin asukkaiden kohtalot kiinnostavat jo sen takia, että ne ovat itselleni aika lailla vieraita, tavallaan tarina antaa ajalle kasvot.

Molemmista elokuvista voisin keskustella tuntitolkulla, mutta nyt ei ole aika eikä paikka. Ehkä joskus, anybody? :wink:
Prepare for the worstest.
Avatar
nowaysis
Kitisijä
Viestit: 6126
Liittynyt: 26.05.2006 10:01
Paikkakunta: Bunnytown
Viesti:

Re: Tieten tahtoen koskettavia elokuvia: Crash

Viesti Kirjoittaja nowaysis »

ninnithequeen kirjoitti:Titanic
Puhumattakaan puhkiparodioidusta "I'm the king of the world"istä 8)
Kyseisen kohtauksen rekonstruktio on edelleen apkko suorittaa joka kerta kun laivaan astuu.

Nimim. Olenko ainoa?
Prepare for the worstest.
Avatar
Lilo
Kitisijä
Viestit: 3044
Liittynyt: 26.03.2006 21:27

Re: Tieten tahtoen koskettavia elokuvia: Crash

Viesti Kirjoittaja Lilo »

Hmm. Semmoinen tarkoituksella tehty ja kymmeneen kertaan alleviivattu superherkistely ja "hei, kattokaa kuinka ihanan koskettavaa, kai te jo itkette?" kirvoittaa yleensä meikäläiseltä tahattomia naurunpyrskähdyksiä. Sitten muut katsojat tuijottaa mua ilkeästi.

Titanicissa muistan lähinnä tuijotelleeni sitä jäistä vettä kaipaavasti, leffateatterissa (ja sen ulkopuolella) oli kammottava helle.

Ja tosiaan, Matrix 3 oli kaikessa otsanrypistelyssään kyllä ihan omaa luokkaansa. Trinity sätki ainakin kymmenen minuuttia ennen kuin vihdoin onnistui kuolemaan.
Artificial Intelligence is no match for natural stupidity.
Sinkkumatti

Re: Tieten tahtoen koskettavia elokuvia: Crash

Viesti Kirjoittaja Sinkkumatti »

Hmm. The World Fastest Indian oli taas niitä leffoja jotka koskettivat Sinkkumattia. Ei mitään jonninjoutavaa rakkauslässytystä, vaan toteutettuja unelmia ja suuria tekoja. :P
Avatar
par-sky
Kitisijä
Viestit: 2445
Liittynyt: 14.09.2005 17:11
Paikkakunta: Hämpton

Re: Tieten tahtoen koskettavia elokuvia: Crash

Viesti Kirjoittaja par-sky »

nowaysis kirjoitti: Tai no, mua koskettaa Tuulen viemää.
mä alan parkua aina siinä kohdassa kun rhett ja scarlett kumpikin tahtoo olla toisen kanssa ja luona, mutta kummankaan ylpeys ei anna periksi myöntää sitä.
Me transmitte sursum, Caledoni!
sanctus

Re: Tieten tahtoen koskettavia elokuvia: Crash

Viesti Kirjoittaja sanctus »

Äkisti tulee mieleen vain Billy Elliot leffan pari kohtausta, jotka avaavat samalla käsikirjoitusta (ainakin itselleni): ensimmäinen, jossa Billyn isä ei halua enää osallistua lakkoon ja toinen, jossa hän tajuaa poikansa olevan mahdollisesti nero. Isä hyväksyy tilanteensa ja näkee poikansa lahjakkuuden. Lopun kornin ja upean sentimentaalisuuden rajalla tasapainoileva kohtaus, jossa isä yrittää pidätellä kyyneleitään siinä onnistumatta, kun poika astuu lavalle esittämään Joutsenlammen, on hyperhienoa ja koskettavaa. Erinomaisen alleviivaava leikkaus ja valaistus.

Sen sijaan topicin aloittanut Crash esitteli elokuvan, jossa oli yläideana kaikki oikein ja toteutuneena käsikirjoituksena lähes kaikki väärin: tapahtumien risteytyminen, rakennetut stereotypiat ja Brendan Fraser.
Melnais
Kitisijä
Viestit: 2201
Liittynyt: 15.08.2005 0:23
Paikkakunta: Turku

Re: Tieten tahtoen koskettavia elokuvia: Crash

Viesti Kirjoittaja Melnais »

Herkkä itketettävä kun olen nykyään, kastelin poskeni ja decolteen täysin Brokeback Mountainia seuratessa. Ajatus siitä ettei toinen uskaltanut rakastaa välttääkseen sorron nyyhkytytti valtavasti, ja kramppaavaksi itkuksi olotila kääntyi kun näytettiin, että kaikesta huolimatta toiselle kävi juuri niin kuin pelättiin.

Myös A.I:n varta vasten pedattuihin kyynelkohtauksiin reagoin niin että elokuvaa piti myöhemmin ottaa taaksepäin kun en ollut nähnyt mitään.

Ihan viimeisimmäksi vetistelin Imhotepin rakkaustarinalle, ajatella että väärän rakkauden vuoksi toinen kostoksi muumioidaan elävältä, jotta kuollutta rakastaan ei saa edes tuonpuoleisessa. Mikä kärsimys! *niisk*
Elämä kantaa, jos sen antaa
segma

Re: Tieten tahtoen koskettavia elokuvia: Crash

Viesti Kirjoittaja segma »

Kyyneleitä lentää (sikäli kun nyt tulee mieleen) näistä Lollywood-leffoista Green Milessa. Muita en muista niin elävästi.

Toisaalta pari animesarjaa on saanut kyyneleet tihkumaan. KGNE (Kimi Ga Nozomu Eien) ja MUISTAAKSENI myös Elfen Lied. Molemmat kyllä aiheuttivat myös ahdistusta ja kaikkea muutakin tunnepitoista reaktiota. Kyllä ne japsit vaan osaa, vaikkei ehkä uskoisi.
Avatar
Ann
Kitisijä
Viestit: 3969
Liittynyt: 16.08.2005 15:32
Paikkakunta: The Dark Realm of The Outworld

Re: Tieten tahtoen koskettavia elokuvia: Crash

Viesti Kirjoittaja Ann »

huima kirjoitti: Mitkä tarinat ovat koskettaneet viime aikoina sinua?
Babewatch Surfin Sluts.
..tai noh, kosketin itse itseäni, mutta kai sekin lasketaan?
Rotan aivot valtasivat pääni.
Kid

Re: Tieten tahtoen koskettavia elokuvia: Crash

Viesti Kirjoittaja Kid »

Jos mä haluan itkeä ja tunteella (ihankun se ei ilman leffaa onnistuis) mä katson Hiljaiset sillat.

Niin ihana rakkaustarina kahdesta ihmisestä, joka kesti vain muutaman päivän heidän koko elämästä, mutta jätti molemmille syvät arvet ja kuitenkin kestävän rakkauden toista kohtaan kuolemaan asti. Nyyh.
Ja mahtavat näyttelijät joiden kemia pelaa eli Meryl Streep ja Clint Eastwood.
SnapaHead

Re: Tieten tahtoen koskettavia elokuvia: Crash

Viesti Kirjoittaja SnapaHead »

No voi vittu. Kyllä on niin järkyttävän naurettava ja paska leffa tuo Crash ettei mitään rajaa. Ainoastaan näyttely oli hyvää. Sehän oli todella paskalla musalla varustettu musavideo. Leffa ei onnistunut yhtään missään paitsi kusipäätestinä: tykkäsitkö? Joo. Kusipää. Koitko sympatiaa sitä totaalisen psykoa rättipäätä kohtaan? Joo. Kusipää. Sinua ei häirinnyt edes se, että leffan pituus ilman musavideoita olisi ollut hikiseen tunti? Ei. Kusipää.

Koskettava elokuva on maino The New World. Krapula-ahdistuksessa katsottu White Men Can't Jumpin kohtaus, jossa Rosie Perez on vihdoin visailussa, aiheuttaa kyyneliä. Nousevan auringon maa tykittää myös sekä Prinsessa Mononoke. Koskettavimmat on kuitenkin Casino ja Joka leikkiin ryhtyy , miten voi vetää vituiksi tuollaisen rahaläjän.
killkill

Re: Tieten tahtoen koskettavia elokuvia: Crash

Viesti Kirjoittaja killkill »

Imperiumin Vastaiskussa se kohta Hoth-planeetan taistelussa, kun ensimmäinen Kapinaliiton rahtialus läpäisee Tähtituhooja-sulun ja keskusradiosta kuulutetaan "First transport is away!" ja kaikki hurraavat kesken kiihkeän valmistautumisen epätoivoiseen taisteluun ylivoimaista vihollista vastaan. Tepsii joka kerta!

Sellainen romanttinen hehkuttelu, maalailu ja uberpaatos lähinnä naurattavat ja saavat toivomaan että päähenkilöille tapahtuisi nopeasti jotain kivuliasta.
Vastaa Viestiin