Katsoin leffan

Leffat, musiikki, taide, kirjallisuus ja sensellaiset
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 16640
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

No nythän on käynyt niin, että takavuosina Tarantinon Reservoir Dogs ja Pulp Fiction (ok, myös Jackie Brown vaikkakin lievemmin) tekivät minuun suurenkin vaikutuksen: cooleja leffoja, jotka svengaavat eteenpäin pettämättömällä tyylitajulla, oivalla dialogilla ja mojovalla musiikkiraidalla. Sittemmin minulle tuli hieman hämmentyneempi olo. En ollut varma, onko Tarantinolla sittenkään niin paljon annettavaa coolin muodon ja intertekstuaalisten (intercinemaattisten?) tärppien lisäksi? Tai tarvitaanko edes mitään enempää, oli sitä Tarantinon leffoissa eli ei?

Joka tapauksessa, kun hämmenykseni oli kasvanut niin suureksi, että kun ihmiset töihin mennessään odottelivat raitiovaunua marraskuun loskassa pitäen yllä pienpuhetta Heideggerin kansallissosialismin roolista jälkihusserlaisessa fenomenologiassa, keskeytin tuiki tuntemattomat raukat vaatimalla heitä dialogiin Tarantinon suhteesta toisaalta kioskikirjallisuuteen ja toisaalta Kurosawaan, niin katsoin parhaaksi olla peräti katsomatta Tarantinon Kill Bill saagaa - eritoten, kun en koskaan ole ollut martial art-ninja-genren fanittaja. Nyt kuitenkin eilen illalla sorruin ja katsoin pilintappokaksikon ensimmäisen osan. Ja katso: hämmennys on palannut!

Kyllähän elokuva taas kulkee kivasti, ja roisi väkivalta kasvaa ulos sekä realismista että viihteestä saavuttaen kenties jopa taiteen tason. Ja, ymmärtääkseni, viittauksia Kurosawasta Bruce Leehen tulee harrastajille tarpeeksi, kuin myös Tarantinon alati harrastamaa kokeilua roskan estetisoinnista. Sinänsä siis leffa haastaa ajattelemaan, ja sehän kai taiteen tunnusmerkkeihin kuuluu. Mutta kun dialogi korvautuu paljon ihan fyysisellä miekkakieppumisella, niin tällaiselle epäortodoksiselle kyynikolle herää kysmys, jos ei keisarin uusista vaatteista, niin ainakin siitä, onko tämä pikkuisen tylsää? Ehkä osaan vastata, kun saan kakkososan katsottua, toivoakseni lähipäivinä.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 16640
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

urpiainen kirjoitti:Ehkä osaan vastata, kun saan kakkososan katsottua, toivoakseni lähipäivinä.
Katsoin, mutta viittaan vain muihin: kerrankin Hesari taisi osua sinne paljon puhuttuun naulan kantaan.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
AarneAnkka

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja AarneAnkka »

Tapaus Punahilkka, originaaliversio. Näillä oli aika lailla vaikeuksia animaation ja hahmojen mallinnuksen saralla, mutta käsikirjoitus ja hyvät ääninäyttelijänvalinnat lunastivat kokonaisuuden.

:) :) :) :)

Harmikseni en ollut tänään niin nauravaisella tuulella. Vain kerran hymähdin leffan aikana. Mutta se ei ollut leffan vika.
Avatar
Gattaca
Kitisijä
Viestit: 4424
Liittynyt: 16.08.2005 16:12

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Gattaca »

AarneAnkka kirjoitti:Gangs of New York digiboksilta.
Minusta siinä oli hienointa ensin johdattelu siihen "oikeudenmukaiseen" kostoon ja jengien vakaviin "todellisiin" eroavaisuuksiin. Ja kapina sisällissodan väenottoa vastaan tuntui ensin uljaalta kapinalta, kunnes alkoivat lahtaamaan neekereitä ja aloin muistella että ehkä se sisällissota oli parempi käydä. Lopuksi valtiovalta niitti koko roskasakin maahan tykeillä, mikä toki oikein olikin. Loppumatsikin jäi jo tykinsirpaleista haavoittuneiden "sankareiden" surkeaksi nyhjäämiseksi, kun merkittävämpi mahti oli näyttänyt sen kiistan oikean "merkityksen". Lopputuloksena kaikki meuhkaaminen oli ollut ihan turhaa, huonoista syistä ja unohdettavaa.

Väkivaltakohtauksista plussaa, mutta luulisi että jengiläiset olisivat käyttäneet vähemmän niitä eksoottisia vinkuintia-tyylin teräastaloita ja mieluummin kunnon seipäitä, kirveitä, miekantapaisia ja tuliaseita.
Yli nelikybänen landeäijä mutaisissa saappaissa ja flanellipaidassa kuolaa ja tumputtaa teinitytöille salaa mustassa jeepissään.
-Quarter
bedlam

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja bedlam »

Altered States (Muutostiloja) (1980)

KuvaKuva

Siis tämän piti olla joku klassikkopätkä. En mä nyt oikein tiedä. Alkoi ihan mukavasti, nuori professori tutkii ihmisaivojen ulottuvuuksia lillumalla eristystankissa jonkinlaisessa koomatilassa. Saatuaan joltain afrikanheimolta tosi äkäistä mömmöä maistettavakseen, hän uskoo mömmön ja tankin yhdistämällä oikeasti löytävänsä jonkin alkuihmisen ja ensimmäisen ihmisen sielun sisältään. Ja minkä monsterin hän löytääkään...tattadaa! Ja puolessa välissä leffaa lähdetäänkin sitten reilusti tahattoman komiikan puolelle ja siellä pysytään aivan käsittämättömän huonoon loppuun saakka.
AarneAnkka

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja AarneAnkka »

Gattaca kirjoitti:
AarneAnkka kirjoitti:Gangs of New York
Lopputuloksena kaikki meuhkaaminen oli ollut ihan turhaa, huonoista syistä ja unohdettavaa.
Loppukaneetissa kyllä todettiin että nämä pukarisankarit "tekivät New Yorkin", mutta kun sekin jukstapositioitiin heidän rehottavien hautojensa kanssa, se taisikin olla vain sarkasmia.
Avatar
Lilo
Kitisijä
Viestit: 3044
Liittynyt: 26.03.2006 21:27

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Lilo »

Silent Hill.

Ei maksanut oikein vaivaa. Näytti tietokonepeliltä ja "juoni" oli olematonta höttöä. Jotkut maisemat oli ihan hienoja, lähinnä leffan alkupuoliskolla. Ja se pikkutyttö oli kyl kans ihan nätti.
Artificial Intelligence is no match for natural stupidity.
AarneAnkka

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja AarneAnkka »

Lilo kirjoitti:Näytti tietokonepeliltä
No ainakin se oli uskollinen alkuteokselle...
Tiikeriankka

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Tiikeriankka »

Katselen tuota sormusten herraa tuossa vieressä. On se kyllä hienon näköinen elokuva, vaikka ei vertoja kirjalle vedä.
Avatar
Lilo
Kitisijä
Viestit: 3044
Liittynyt: 26.03.2006 21:27

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Lilo »

AarneAnkka kirjoitti:
Lilo kirjoitti:Näytti tietokonepeliltä
No ainakin se oli uskollinen alkuteokselle...
Juu. Guess so. Yleensä vaan leffaan tarttis vähän eneNpi juonentynkää kun peliin. Et täs on niinQ tää mesta, ja tuol on noi ökkiäiset ja sit sä niinQ taistelet niitä vastaan. Jossain vaiheessa me ehkä sit hätäseen kerrotaan mistä ne ökkiäiset alunperin tussahti.
Artificial Intelligence is no match for natural stupidity.
Sudenhenki

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Sudenhenki »

AarneAnkka kirjoitti:
Lilo kirjoitti:Näytti tietokonepeliltä
No ainakin se oli uskollinen alkuteokselle...
Oli, todella upea elokuva mielestäni. DVD menee hankintaan varmasti. Ainoa mikä minua ärsytti elokuvassa oli se lopussa ollut "tapahtumien selittely", ei tuollaisia pidä selitellä, siihenhän se tunnelma nojaakin että ei ole mitään helvetin hajua mitä oikein on tekeillä.
Sudenhenki

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Sudenhenki »

Lilo kirjoitti: Juu. Guess so. Yleensä vaan leffaan tarttis vähän eneNpi juonentynkää kun peliin.
Yeah, right. :roll:
Avatar
Lilo
Kitisijä
Viestit: 3044
Liittynyt: 26.03.2006 21:27

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Lilo »

Sudenhenki kirjoitti:
Lilo kirjoitti: Juu. Guess so. Yleensä vaan leffaan tarttis vähän eneNpi juonentynkää kun peliin.
Yeah, right. :roll:
No, vaan mun mielipide. Pelissä on kai olennaisempaa kuitenkin (oma) toiminta kuin juoni? Mikään ekspertti en tosin ole. Mutta siis, kun leffaa kuitenkin seurataan vaan passiivisena sivusta, niin silloin kai tarina on olennaisempi. Mut no joo, eihän monessakaan leffassakaan nykyisin kummoista stooria ole.

Ehkä leffa olis toiminut sitten paremmin jos olisin pelannut peliä...
Artificial Intelligence is no match for natural stupidity.
silsakenraali™

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja silsakenraali™ »

Insideman: Washingtonia ja Fosteria mm. Varsin pätevä panttivankidraama. 4/5.
Avatar
Xiberia
Kitisijä
Viestit: 3273
Liittynyt: 26.08.2006 9:58
Paikkakunta: Kenkäkaupunki

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Xiberia »

Kävin katsomassa eilen United 93-lehvan. Oli pettymys, mutta enpä juuri muuta odottanutkaan. Onneksi leffa ei kuitenkaan tursuillut mitään jenkkipatriotismia, päin vastoin olin aistivinani "pientä" vittuilua jenkkilän toimintamenetelmiä kohtaan tuollaisissa kriisitilanteissa...

Elokuvan kuvaustyyli jäi jotenkin häiritsemään, leffa kun näytti ihan käsivideokameralla kuvatulta, kauhean tärisevää kuvaa ja nopeita liikkeitä. Tosin sillä varmasti vaan yritettiin tavoittaa kaoottista tunnelmaa, mutta minulle se teki elokuvan vaan vaikeaksi seurata. Loppu oli myös vähän töksähtävä, mutta luojan kiitos siihen ei väkerretty mitään siirappia roiskuvaa sankaritarinaa!
Avatar
JoeB
Kitinän uhri
Viestit: 776
Liittynyt: 22.02.2006 18:06
Paikkakunta: ~ 60°N 25°E

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja JoeB »

Xiberia kirjoitti:Kävin katsomassa eilen United 93-lehvan.
*snip* Loppu oli myös vähän töksähtävä, mutta luojan kiitos siihen ei väkerretty mitään siirappia roiskuvaa sankaritarinaa!
Eikös ko lennon loppu ollut vähän töksähtävä ja sen jälkeen purskahteli kaikenlainen tavara/aineet ympäriinsä... ts symboliikka kohdallaan.
Avatar
Clay
Kitisijä
Viestit: 2582
Liittynyt: 14.08.2005 23:46

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Clay »

Koyaanisqatsi

Niin uskomatonta tuubaa, että eilen katsomani The hills have eyes tuntuu näin jälkikäteen oikealta mestariteokselta. Koyaanisqatsin äänimaailma sopii lähinnä päänsäryn ja pahoinvoinnin generoimiseen ja kuvakollaasista ne muutamat positiiviset kohdat kyllä hukkuvat tehokkaasti turruttavaan tylsyyden virtaan. Luultavasti minulla ei vain ole kykyä nähdä miten kuvakollaasi nivoutuu korvia raiskaavaan musiikkiin mestariteokseksi. Ydinräjähdykset ja lentokoneet tietysti plussaa.
Nyt penikseni on fantastinen!
Avatar
Kreitsu
Kitisijä
Viestit: 5043
Liittynyt: 09.05.2006 8:45
Paikkakunta: Brexitland

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Kreitsu »

Saha II. Kannattaa ykkönenkin katsoa. Oh, yes, there will be blood. Hyvä leffa pitkästä aikaa, vaikka onhan niitä parempiakin joskus tullut nähtyä - en vaan muista milloin.
-Superior-
Kitisijä
Viestit: 1234
Liittynyt: 07.04.2006 0:01

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja -Superior- »

Catherine Breillat: Himon anatomia (Anatomie d'enfer/2003)

Mies ja nainen kohtaavat homobaarissa. Nainen viiltää ranteensa vessassa. Mies vie hoidattamaan naisen ranteen. Nainen ottaa mieheltä suihin puistossa. Mies ja nainen tekevät sopimuksen: mies käy neljänä yönä naisen luona.

Nainen esittelee pilluaan. Mies värittää naisen ulkosynnyttimet huulipunalla tämän nukkuessa. Naisella alkavat kuukautiset. Mies kokeilee sormella, imee veristä sormeaan. Nainen asettaa tamponin sisäänsä miehen katsoessa. Mies hieroo dildolla naisen pillua. Nainen pyytää miestä vetämään tamponin sisältään. Nainen ottaa sen käteensä, upottaa vesilasiin ja juo lasin sisällön puoliksi miehen kanssa.

Siinä juoni, kesto oli 1h 14 min. Kuvasi vanhentuneen feministisestä näkökulmasta naisen seksuaalisuutta sekä miehen herkkyyttä ja heikkoutta tämän "voiman" edessä. En erityisemmin pitänyt. Pornonäyttelijämiespäähenkilö lausui huonosti ranskaa. :-/
Avatar
annepa
Kitisijä
Viestit: 4213
Liittynyt: 19.08.2005 14:09

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja annepa »

Katottiin eilen kaikki Star Warsit putkeen. Myös ne animaatiot. Olo sen jälkeen oli hiukan pöllähtänyt (no koitapa ite istua töllön ääressä 16h) mutta ymmärrän saagaa nyt eri lailla kuin ennen. En silti ole mikään SW fani vieläkään, mut tulipahan katottua. Seuraavaksi Matrix-maratoni, Indy Jones -maratoni ja vaikka Alien-maratoni. LOTRiakaan ei tietenkään sovi unohtaa.
Hyvä viinihumala kirkastaa ihmeellisesti raskaimmatkin rötökset, joten minulla ei liene muuta neuvoa kuin pysytellä päissäni kuin käki elämäni loppuun asti.
Avatar
more
Kitinän uhri
Viestit: 568
Liittynyt: 26.08.2006 9:10
Paikkakunta: Tixi

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja more »

annepa kirjoitti:Katottiin eilen kaikki Star Warsit putkeen. Myös ne animaatiot. Olo sen jälkeen oli hiukan pöllähtänyt (no koitapa ite istua töllön ääressä 16h) mutta ymmärrän saagaa nyt eri lailla kuin ennen. En silti ole mikään SW fani vieläkään, mut tulipahan katottua. Seuraavaksi Matrix-maratoni, Indy Jones -maratoni ja vaikka Alien-maratoni. LOTRiakaan ei tietenkään sovi unohtaa.
Äläkä unohda Sniper 1-3-maratonia, jos kunnon äijäilyä kaipaat:D
1108

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja 1108 »

Tykitin Band Of Brothers:in v-lopun aikana lävitse. Pontevaa sotaa ja mielenkiintoisia henkilöitä. Suosittelen.
-Superior-
Kitisijä
Viestit: 1234
Liittynyt: 07.04.2006 0:01

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja -Superior- »

Clay kirjoitti:Koyaanisqatsi

Niin uskomatonta tuubaa, että eilen katsomani The hills have eyes tuntuu näin jälkikäteen oikealta mestariteokselta.
Koyaanisqatsi vaikutti perustavalla tavalla elämänkatsomukseeni. Kuinka päälleliimattua tämä kaikki on... Kuinka keinotekoisia ongelmat ovat jos konteksti on tämä. Kuinka hilpeällä tavalla kaikkeen on mahdollista suhtautua, koska mikään täällä ei ole luonnollista... Kaikki on sairaan kiihottavalla tavalla tarkoituksetonta ja siksi niin onnellista.
Koyaanisqatsin äänimaailma sopii lähinnä päänsäryn ja pahoinvoinnin generoimiseen
Koyaanisqatsi ei ole helppo elokuva. Ahdistuksen generoiminen musiikin, kuvien ja tunnelman kautta oli itselleni mykistävimpiä kokemuksia ikinä. Hetken aikaa vain tuntuu, että tajuaa... kaiken.
kuvakollaasista ne muutamat positiiviset kohdat kyllä hukkuvat tehokkaasti turruttavaan tylsyyden virtaan.
Eikös elämä juuri sitä ole? Siksi elokuva niin järkyttävän ihanalla tavalla avartavalta tuntuikin. Se oli vain samaan aikaan niin uskomattoman puhdistava, järkyttävä ja nautinnollinen kokemus. Kokemus.
Sudenhenki

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Sudenhenki »

Lilo kirjoitti:
No, vaan mun mielipide. Pelissä on kai olennaisempaa kuitenkin (oma) toiminta kuin juoni? Mikään ekspertti en tosin ole. Mutta siis, kun leffaa kuitenkin seurataan vaan passiivisena sivusta, niin silloin kai tarina on olennaisempi. Mut no joo, eihän monessakaan leffassakaan nykyisin kummoista stooria ole.

Ehkä leffa olis toiminut sitten paremmin jos olisin pelannut peliä...
Pahoittelen että kesti vastata näin kauan.

Luonnollisesti kyseessä on oma mielipiteesi, ihmettelisin jos jonkun muun mielipiteitä täällä esittäisit. ;)

Se mikä pelissä on olennaisempaa, riippuu sekä pelistä että pelaajasta. Itse pelaan harvemmin pelejä joissa on surkea juoni, tai ei juonta lainkaan. Sellaiset eivät vain yksinkertaisesti toimi minulle, vahva tarina ja vahva tunnelma ovat sellaisia asioita joita minä arvostan suuresti, ja sellaisia pelejä myös ostan, tosin joskus harvoin lainaan kaverilta jonkin toimintapläjäyksen jos siltä tuntuu. Ja kyllä, todella monissa elokuvissa on tätä nykyä aivan avuttoman surkeat stoorit, miksi en juurikaan kiinnostu elokuvista nykyisin.

Ehdottomasti olisi pitänyt pelata osat 1-3 läpi ennen Silent Hillin katsomista IMO.
Avatar
Clay
Kitisijä
Viestit: 2582
Liittynyt: 14.08.2005 23:46

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Clay »

-Superior- kirjoitti:
kuvakollaasista ne muutamat positiiviset kohdat kyllä hukkuvat tehokkaasti turruttavaan tylsyyden virtaan.
Eikös elämä juuri sitä ole? Siksi elokuva niin järkyttävän ihanalla tavalla avartavalta tuntuikin.
En minä sentään elämän loppumista yhtä innokkaasti odota kuin tämän elokuvan loppua.
Nyt penikseni on fantastinen!
Vastaa Viestiin