Katsoin leffan

Leffat, musiikki, taide, kirjallisuus ja sensellaiset
ninnithequeen

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Sudenhenki kirjoitti:Ehdottomasti olisi pitänyt pelata osat 1-3 läpi ennen Silent Hillin katsomista IMO.
Tätä on kompattava niinQ ihan kybällä.

Silent Hill oli minusta loistava, mm. sen takia miten hyvin hahmot ja maisemat oli saatu pidettyä juuri ominaan. En siis edelleenkään suosittele tätä elokuvaa kenellekään, joka ei ole sitä pelannut - ja paljon. Muuten eivät henkilöhahmot, maisemat ja tapahtumat avaudu ollenkaan.
ninnithequeen

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

The Others

"Salaperäisyyttä tihkuva kummituselokuva naisesta, joka asettuu lapsineen Jerseyn saarelle isoon taloon odottamaan miehensä paluuta sodasta. Hänen palkkaamansa palvelusväki alkaa osoittaa mystisiä piirteitä."

Tätä kehuttiin, ja voin sanoa, että voi taivas kun olikin hyvä elokuva. Inhottavaa oli yksin katsoa, sen verran säikyttelyä oli, mutta loppuratkaisu oli vallan kutkuttava. Leffan aikana kelasin päässäni 3-4 erilaista loppua elokuvalle, mutta yksikään ei osunut oikeaan. Suosittelen.

:shock: :shock: :shock: :shock:
1108

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja 1108 »

ninnithequeen kirjoitti:Muuten eivät henkilöhahmot, maisemat ja tapahtumat avaudu ollenkaan.
Siis häh?

Henkilöhahmot: Muija, kakara, paha kakara, kyttä ja läjä urpoja jotka jäpittää kirkossa. Jos nämä ei avaudu niin sitten kannattaa jo mennä avautuun apukouluun ja mennä opettelemaan ajattelun alkeet uudestaan.

Maisemat: Tuppukylä jossa sataa skeidaa ja on pimeä kuin zombien hanurissa. nähty miljoonaan kertaan ja vielä paremmin tehtynä.

Tapahtumat: Leffassa on juonen kannalta merkityksettömiä heittoja peleihin enemmmän kuin laki sallii. Se ovatko ne pelaajien rectumin nuolemista vai elokuvallisesti tärkeitä kohtauksia on sitten eri asia.

Normipätkä normijuonella, siinä koko piuha. Verta olis saanut olla enemmän. Ja tissejä!
ninnithequeen

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

1108 kirjoitti:
ninnithequeen kirjoitti:Muuten eivät henkilöhahmot, maisemat ja tapahtumat avaudu ollenkaan.
Siis häh?
Henkilöhahmot: Muija, kakara, paha kakara, kyttä ja läjä urpoja jotka jäpittää kirkossa. Jos nämä ei avaudu niin sitten kannattaa jo mennä avautuun apukouluun ja mennä opettelemaan ajattelun alkeet uudestaan.
Siis haloo. Ilman sen pelin fanaattista pelaamista mä en olisi pitänyt tuota elokuvaa yhtään minään. Mutta kun musiikki ja suurin osa "hirviöistä" ja kylän asukkaista oli pelistä poimittu, se vaan toimi. Hienointa pätkässä oli juurikin se, että se noudatti yllättävän hyvin pelin käänteitä, toisin kuin yleensä vastaavissa. Hyvin skeptisenä menin katsomaan leffaa, mutta olin iloisesti yllättynyt. Tietysti se olisi ollut vielä parempi, jos päähenkilötkin olisi poimittu itse pelistä eikä keksitty vain ko. leffaa varten. Ja loppuratkaisu oli niin Silent Hilliä niin Silent Hilliä että.
1108

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja 1108 »

ninnithequeen kirjoitti:Ja loppuratkaisu oli niin Silent Hilliä niin Silent Hilliä että.
Siis funtsaas nyt hetki. Jookostakookosta?

Pelinä Silent Hill on kokoelma vanhoja kauhu kliseitä jotka on yhdistetty heppoiseen juoneen. Onhan se nyt sitten vissiin jännä, joo-o, mutta onko se jotenkin maailmaa mullistava juoneltaan tai henkilöhahmoiltaan?

No ei ole.

Samaa huttua mitä kauhugenre on suoltanut ulos jo vuosia ennen Silent Hillejä ja suoltaa edelleenkin.

Loppuratkaisu: Sankarin luullaan kuolleen, paha papitar meinaa voittaa, lapsi meinataan uhrata, paha lapsi tulee ja syö kaikilta päät, sankari hortoilee väsyneenä pois.

Ei niiQ kuulosta yhtään tutulta?!?!?!??!?!?!??!?!?!?!?!?
ninnithequeen

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

1108 kirjoitti:Loppuratkaisu: Sankarin luullaan kuolleen, paha papitar meinaa voittaa, lapsi meinataan uhrata, paha lapsi tulee ja syö kaikilta päät, sankari hortoilee väsyneenä pois.
Ei niiQ kuulosta yhtään tutulta?!?!?!??!?!?!??!?!?!?!?!?
Mä en tarkoittanut tota.

Vaan sitä, kun ne palaa kotiin siinä ihan lopussa.
Vai menikö se kohta sulle liian monimutkaiseksi?
1108

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja 1108 »

ninnithequeen kirjoitti:Vaan sitä, kun ne palaa kotiin siinä ihan lopussa.
Vai menikö se kohta sulle liian monimutkaiseksi?
Tämä saattaa tulla sinulle yllätyksenä, muttaa... Sitä kutsutaan elokuvan lopuksi. Niin ymmärrän että tämä oli uusi asia sinulle mutta näin se vaan on.
Loppuratkaisu tapahtuu sitä ennen!
Iiiik!!!!! Kamala asia, tiedän mutta ihan oikeesti se on näin!

Ei mennyt liian monimutkaiseksi.
ninnithequeen

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

1108 kirjoitti:
ninnithequeen kirjoitti:Vaan sitä, kun ne palaa kotiin siinä ihan lopussa.
Vai menikö se kohta sulle liian monimutkaiseksi?
Tämä saattaa tulla sinulle yllätyksenä, muttaa... Sitä kutsutaan elokuvan lopuksi. Niin ymmärrän että tämä oli uusi asia sinulle mutta näin se vaan on.
No juu, sana loppuratkaisu oli kyllä väärä.
Elukka

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Elukka »

1108 kirjoitti:Tykitin Band Of Brothers:in v-lopun aikana lävitse. Pontevaa sotaa ja mielenkiintoisia henkilöitä. Suosittelen.
Perhana, mä en ole vieläkään saanut varattua riittävästi aikaa tuon möllöttämiseen läpi. :?

Taistelijatoverit-miitti? :miittiin:
1108

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja 1108 »

Elukka kirjoitti:Taistelijatoverit-miitti? :miittiin:
No perskules, miksipä ei!!! Siinä menee vaan koko v-loppu, tai sitten joutuu kyllä katsoon yhden vuorokauden läpeensä. Mutta on se sen arvoista.
CandyMan

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja CandyMan »

Sudenhenki kirjoitti:Ehdottomasti olisi pitänyt pelata osat 1-3 läpi ennen Silent Hillin katsomista IMO.
Jos noin on, onpas huonosti käsikirjoitettu leffa, ellei se sitten todellakin ollut kohdistettu vain SH-faneille (en usko). Olen pelannut hieman SH1:sen ja SH2:sen alkua, ilmeisesti minun ei kannata kyseistä elokuvaa vaivautua katsomaan?

Niin, Miami Vice tuli katsottua. Pidennetty Miami Vice-jakso, eipä paljon muuta. Tunnelma ja musiikki toi kyllä mieleen vanhan sarjan, siitä puolikas plussa (eli miinus?). Juonenkäänteet jne. olivat kyllä niin perinteistä Miami Vicea, nähty sarjassa varmaan muutamaan kymmeneen kertaan. Aika tyhjänpäiväistä tuubaa, mutta mikäs ei olisi?
Sudenhenki

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Sudenhenki »

CandyMan kirjoitti: Jos noin on, onpas huonosti käsikirjoitettu leffa, ellei se sitten todellakin ollut kohdistettu vain SH-faneille (en usko). Olen pelannut hieman SH1:sen ja SH2:sen alkua, ilmeisesti minun ei kannata kyseistä elokuvaa vaivautua katsomaan?
Leffan lähtökohtana on kuitenkin peli, käsikirjoitus on sorvattu noista kolmesta ensimmäisestä osasta. Fanit saavat eniten irti, mutta on siitä muutama ei-fanikin pitänyt.

Jos SH1&2 ei napannut millään tasolla niin en usko etä tuosta leffastakaan sinulle mitään iloa olisi.
Sutenööri

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Sutenööri »

Ziiisas! Nyt pitää äkkiä päästä reenaan. Onko vapaaehtosia?

Näyte
CandyMan

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja CandyMan »

Eilen tuli kai Kolmoselta se Munchen-dokumentti, joka sivusi samaa aihetta kuin elokuva Munich. Oliko elokuvassa mitään dokumentissa mainitusta Lillehammerin tapauksesta, jossa Mossadin miehet mossauttivat pyssyillään viattoman marokkolaisperäisen tarjoilijan kuoliaaksi luultuaan häntä Mustan Syyskuun johtajaksi, ja kaksi Mossadin miehistä jäi kiinni Norjan poliisille? Minulla ei ole muistikuvaa tuollaisesta elokuvassa, mutta ehkä nukuin tai muisti vain pätkii. Tuskin noin merkittävää käännettä jätettiin pois?
Avatar
aasi
Kitisijä
Viestit: 6685
Liittynyt: 01.07.2005 21:12
Paikkakunta: Uleåborg

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja aasi »

V for Vendetta

Tykkäsin. Hauska, monella tapaa ajankohtainen, näyttävä, koskettavakin.

Immortel

Ranskalainen scifi-raina, ei herättänyt suurempia tunteita. Naispääosan esittäjä aika hottis.
Tasan ei mene muumit kanootissa.
Avatar
Clay
Kitisijä
Viestit: 2582
Liittynyt: 14.08.2005 23:46

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Clay »

American history X

Minusta taisi tulla juuri skinhead. Norton kyllä ylitti itsensä ja asiaa leffassa oli enemmän kuin Kitinän somalikeskustelussa.
Nyt penikseni on fantastinen!
Sutenööri

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Sutenööri »

Clay kirjoitti:American history X
.
Katsohan perään sit het Romper Stomper
Avatar
Clay
Kitisijä
Viestit: 2582
Liittynyt: 14.08.2005 23:46

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Clay »

Sutenööri kirjoitti:
Clay kirjoitti:American history X
.
Katsohan perään sit het Romper Stomper
Hyvä idea, olen kiitollinen kun muistutit. Aikomuksena on ollut katsoa se.
Nyt penikseni on fantastinen!
Rouva Pupu

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Rouva Pupu »

Occult history of the third reich


Dokumentissä käsiteltiin Swastikan arvoitusta, perehdyttiin SS:n, Heinrich Himmleriin ja Adolf Hitleriin. Kesto 206min.
Isot pisteet kuvamateriaalista ja liikkuvasta kuvasta, aiheet käsiteltiin helposti ja syventävästi.
bedlam

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja bedlam »

Liftari (The Hitcher, 1986) KuvaKuvaKuvaKuva

Olipa jostain syystä jäänyt tämäkin klassikko katsomatta. Olipas otteessaan pitävä jännäri, Rutger Hauer oli todella hyytävä tappajana. Yksi tähti lähtee pois parin naurettavuuden ja epäloogisuuden takia. Mutta todella hieno jännäri!

Videodrome (1983) KuvaKuvaKuvaKuva1/2

Ihmeellistä. Katsoin tän leffan ensimmäistä kertaa joskus viitisen vuotta sitten ja minulle jäi jostain syystä tuolloin epäselväksi, mitä loppupuolella leffaa tapahtui. Nyt katsoin elokuvan pienessä kännissä ja kaikki tuntui ihan loogiselta ja selkeältä! Ehkä sitä selvinpäin koetti miettiä liian monimutkaisesti.

Ymmärrän hyvin, miksi Videodrome on joidenkin kriitikonkin mielestä jopa kaikkien aikojen paras elokuva. Elokuvan aihekinhan on tällä hetkellä vieläkin ajankohtaisempi kuin 80-luvulla. Itselleni siitä 'täydellisestä viiden tähden leffakokemuksesta' jää uupumaan sellainen tietty kuvien kauneus ja maalauksellisuus, joka kaikista Cronenbergin leffoista puuttuu. Mutta kun se tietty rupisuus ja ankeus kuuluu olennaisesti miehen tyyliin.

Hieno leffa, jonka sanoman voi ymmärtää monellakin tavalla.
CandyMan

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja CandyMan »

bedlam kirjoitti:Liftari (The Hitcher, 1986) KuvaKuvaKuvaKuva

Olipa jostain syystä jäänyt tämäkin klassikko katsomatta. Olipas otteessaan pitävä jännäri, Rutger Hauer oli todella hyytävä tappajana.
Yksi kaikkien aikojen lempparileffoistani, varsinkin kun näin sen muinoin tietämättä siitä mitään ennalta, ilman ennakko-odotuksia. Pitäisi varmaan vihdoinkin hankkia DVD:llä.

Tästä ollaan ilmeisesti julkaisemassa ensi vuonna uusintaversiota, saas nähdä millainen tulee. Pahiksen roolissa näyttäisi olevan Sean Bean, vaikea kuvitella onnistuvan pahiksen roolissa yhtä hyvin kuin Rutger Hauer.
1108

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja 1108 »

Kuva

Vittu! Sanalla sanoen väkivaltaa!!! Julmaa, kylmää, VÄKIVALTAA!!!

Kuva

Alun leperryksien jälkeen päästään asiaan, porakoneella polvilumpioihin, moottorisahalla sormet poikki, puhalluslampulla naaman polttamista ja VERTA!

Loistavaa viihdettä.

Annan 3½ tähteä.
Syy: Tissit ei näkynyt ja verta olisi saanut olla lisää.
Sudenhenki

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Sudenhenki »

1108 kirjoitti:Vittu! Sanalla sanoen väkivaltaa!!! Julmaa, kylmää, VÄKIVALTAA!!!
Jumankekku! Tästä tuli joskus nähtyä traileri, ja se kyllä vakuutti, pahasti.

Katselin tässä juuri Constantinen, ja täytyy sanoa että yllätyin positiivisesti, vaikka helvetti olikin omasta mielestäni visualisoitu niin päin vittua että ihan pahaa teki. Loppujen lopuksi pinnan alta kuitenkin paljastui perusrymistely itseäni aina kiehtoneella aihepiirillä.

Annan kolme kalloa viidestä.

Erityismaininta Peter Stormarelle niljakkaasta (joskin lyhyestä) roolisuorituksesta Saatanana.
Quarter

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Quarter »

1108 kirjoitti: Annan 3½ tähteä.
Syy: Tissit ei näkynyt ja verta olisi saanut olla lisää.
Minkähän version sä oot nähny? Olihan siinä alussa pystytissiä ja timmiä kroppaa vaikka muille jakaa. Mutta samaa mieltä, loistopätkä.

Tänään kattelin Tokyo Driftin ja The Plaguen.

Tokyo drift - Kuraa... Huono juoni ja kehnoja autoja. F&F oli paras ja edes jotenkin sisällöllinen. Mutta nättejä tyttöjä piisas. Niin ja loppukohtaus oli mahtava :D repesin ja kovaa.

The Plague - Totaalisen paska. Ilmeisesti post-production poppoo tuhosi leffan. Ainakin mitä on imdb:n forumeita lukenut. Mutta leffa oli paska. Tylsä, dawson's creekin dawson ei osaa vieläkään näytellä, ei selitetty juonta, ei kerrottu että mitä vittua tässä tapahtuu.. potentiaalia olisi mutta.. Director's cut on lukemani mukaan parempi ja päästää katsojan sisään juoneen.
bedlam

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja bedlam »

2001 Maniacs KuvaKuva

Splatteria sunnuntai-illan ratoksi. En ole alkuperäistä nähnyt (Herschell Gordon Lewisin Two Thousand Maniacs), mutta tuskin se voi huonompi olla. Kaksi tähteä tisseistä ja muutamasta hienosta splättäyskohdasta.
Vastaa Viestiin