AarneAnkka kirjoitti:Mitä tämä mystinen "sielu" sitten on, jota siinä ensin tehdyssä kolmikossa (osat IV-VI) puolestaan oli? Oliskohan se vaan se fakta että ne tuli katsoneeksi varhaisteininä jolloin myös kaikki paska ja "sieluton" näytti ihmeelliseltä? Ja että muistojen lehtikulta ei karise niistä Aidoista ja Alkuperäisistä pois edes uudelleen katsomalla?
Not. Lue Kalle Kinnusen arvostelu Imagesta niin tiedät. En tosin muista enää numeroa (sori, hankaloittanee hieman jäljitystyötä), mutta vapaasta ulkomuistista kolmososan arvostelu alkaa jotakuinkin:
Tähtien sota -trilogian viimeisessä osassa selviää, kuinka hyväntahtoinen Anakin Skywalker joutui pimeän pauloihin ja miten hänestä lopulta tuli Darth Vader. Hohhoijaa. Kiinnostavampaa olisi se, kuinka George Lucasista tuli Darth Vader.
Minua ei huvita edes yrittää kirjoittaa aiheesta yhtä osuvasti kuin Kinnunen, joten jätän sinut ja muut halukkaat syyttelemään itseäni substanssin puuttumisesta. Tarjoan vielä lisää bensiiniä liekkeihin kertomalla, että Kinnusen arvostelun luettuani jätin itse koko kolmososan väliin. Ykkösen ja kakkosen tosin sain juuri ja juuri katsottua läpi nukahtamatta, joten suomimiseni ei ole luokiteltavissa pelkäksi ignorantiksi pihlajanmarjakettuiluksi. Muistaakseni jommassa kummassa pätkässä oli yksi niin hyvä äänitehoste, että sen voi erikseen mainita, mutta yhtäkään mainittavan hienoa kokonaista osa-aluetta (junous: käsikirjoitus, ohjaus, näytteleminen, hahmot, tehosteet, puvut - vaikka osa niistä olikin kovin hyviä - jne.) ei kummastakaan leffasta löytynyt.
Jos nyt sieluttomuus pitäisi jotenkin toisella tapaa ilmaista, voisi puhua vaikkapa pinnallisuudesta. Leffat ja sarjat, jotka vetoavat katsojassa pelkkään impulssitasoon (vaistoihin) eivätkä lainkaan syvempiin ihmisyyden kerroksiin, ovat minun näkökulmastani turhaa karstaa.
Meglio perderlo che trovarlo, kuten kollegani sanoisi.
Ja muistakaa, houkat: Vain Minun Mielipiteeni.