Kityn keittokirja

Aktiviteettien suunnitteluun ja kertaukseen.
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Re: Kityn keittokirja

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

Aika jakaa mun lempisalaattiresepti (sopii suuripiirteisille tampiokokeille, jollainen olen itsekin):

Olkoon nimeltään vaikka Kylmä ruokaisa kalkkunasalaatti, annoksia tulee noin neljä

Ainekset:
paketti maustamattomia kalkkunan rintafilepihvejä
pari rasiaa tuoreita herkkusieniä
2 dl couscousta
puolisen purkkia vihreää pestokastiketta
pieni kerä jäävuorisalaattia
yks lollo rosso -ruukku
yks jääsalaattiruukku
yks rucolaruukku
oisko nelisen tomaattia
kaksi suurta tai kolme pientä avocadoa

Mausteet ja muut:
soijakastiketta
mustapippuria
timjamia
paistamiseen vähän öljyä

*

Avaa lihojen vakuumipakkaus ja kaada niiden päälle reippaasti soijakastiketta. Heitä sekaan ehkä ruokalusikallinen timjamia, ja pippuria niin paljon kuin kehtaat. Kääntele lihoja niin, että mausteet levittyvät tasaisesti soijakastikkeeseen ja mössöä tulee joka puolelle lihojen pinnalle. Lämmitä pannu keskikuumaksi (4 tai 5 asteikolla 1-6), suihkauta pintaan vähän öljyä (soija palaa helposti pohjaan) ja paista lihat kypsäksi (1. puolelta kunnes ovat reunoilta pintaan asti vaaleat ja 2. puolelta korkeintaan vastaava aika). Leikkele paistamisen aikana herkkusienet puoliksi. Nosta lihat lautaselle jäähtymään, leikkaa myöhemmin ohuiksi viipaleiksi. Heitä herkkusienet saman tien pannulle. Kaada perään tilkka soijaa ja pyörittele sieniä siinä hetki. Nosta jäähtymään.

Kiehauta 2 dl vettä, ota kattila levyltä ja sekoita joukkoon couscous. Veden imeydyttyä lisää pesto ja sekoita. Jätä jäähtymään. Revi salaatit isoon kulhoon, lisää päälle sienet, viipaloidut tomaatit, couscous ja lihapalat. Nostele ainekset varovasti sekaisin. Leikkaa avocadot viipaleiksi ja lisää lautasen reunalle valmiin annoksen viereen.
Kid

Re: Kityn keittokirja

Viesti Kirjoittaja Kid »

brona kirjoitti: PIKKUPIIRAAT PINAATTI- TAI KINKKUTÄYTTEELÄ
Asettele taikinaneliöt muffinssivuoan koloihin ja jaa pinaatti- tai kinkkutäyte taikinaneliöiden päälle. Voitele kananmunalla piiraiden reunat.
Sitä täytettäkö ei siis peitetä enää taikinalla? Ajattelin nimittäin kokeilla..

Edit: Juu, hokasin. Ei peitetä. Mä ensteks luulin et nää ois semmossii suljettuja nyyttejä.
Avatar
brona
Kitinän uhri
Viestit: 812
Liittynyt: 16.08.2005 1:26
Paikkakunta: Saari Idässä

Re: Kityn keittokirja

Viesti Kirjoittaja brona »

Kumpia teit ja tykkäsitkö?
...
Avatar
nowaysis
Kitisijä
Viestit: 6126
Liittynyt: 26.05.2006 10:01
Paikkakunta: Bunnytown
Viesti:

Re: Kityn keittokirja

Viesti Kirjoittaja nowaysis »

Pitääpäs kokeilla tuota mexicalilasagnea. Poju 3v. kysyi eilen miksei me äiti ikinä tehdä lasagnea :oops: Harmitteli myös meidän pientä keittiötämme, kun hän ei mahdu sinne auttamaan minua ruuanlaitossa :h: Seuraavassa asunnossa on sitten taas normaalikokoinen kyökki, sano.
Prepare for the worstest.
Avatar
Camilla
Kitisijä
Viestit: 1314
Liittynyt: 14.08.2005 23:08

Re: Kityn keittokirja

Viesti Kirjoittaja Camilla »

Varastettu resepti, joka toimii:

NAKKIPEKONIVUOKA

10 viipaletta paahdettua leipää
5 tomaattia viipaleina
900 g kuorettomia nakkeja
170 g pekonia

Kuorrutus:
4 dl smetanaa
3 dl juustoraastetta
2 rkl sinappia
1 tl rakuunaa

1. Asettele laakeaan uunivuokaa leipäviipaleet ja niiden päälle tomaatit.
2. Puolita nakit. Ruskista pannulla. Laita uunivuokaan tomaattien päälle.
3. Suikaloi pekoni. Ruskista. Ripottele nakkien päälle.
4. Sekoita kuorrutus. Kaada vuokaan
5. Kuorruta uunissa 220°C kauniin ruskeaksi
Avatar
Clay
Kitisijä
Viestit: 2582
Liittynyt: 14.08.2005 23:46

Re: Kityn keittokirja

Viesti Kirjoittaja Clay »

Vaola kirjoitti:Cheddar-jauhe sekoitetaan noihin kermaviileihin.
Kokeile joskus aitoa Cheddaria. Jos nyt hesasta edes löytyisi, tampereelta ei ainakaan löydy mistään kaupasta. En ole vielä kysynyt kauppahallin juustopuodista kuohean hinnan takia. Tuo päällyste vaikuttaa kyllä aika herkulliselta.
Nyt penikseni on fantastinen!
Elppis
Kitisijä
Viestit: 10702
Liittynyt: 15.08.2005 15:07
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kityn keittokirja

Viesti Kirjoittaja Elppis »

Clay kirjoitti:
Vaola kirjoitti:Cheddar-jauhe sekoitetaan noihin kermaviileihin.
Kokeile joskus aitoa Cheddaria. Jos nyt hesasta edes löytyisi, tampereelta ei ainakaan löydy mistään kaupasta. En ole vielä kysynyt kauppahallin juustopuodista kuohean hinnan takia. Tuo päällyste vaikuttaa kyllä aika herkulliselta.
Löytyy esim. Hakaniemen kauppahallista :h:
The great club outshines the individual, always and forever.
Kid

Re: Kityn keittokirja

Viesti Kirjoittaja Kid »

brona kirjoitti:Kumpia teit ja tykkäsitkö?
Mä tein kinkulla ja koska mulla ei oo muffinsipeltiä niin väänsin nuilla ohjeilla piirakan. Ja voi juma kun oli hyvää!!! Toi resepti on säästetty ja keittokirjan välissä. Pinaattiakokeilen seuraavaks.
aimohaiku

Re: Kityn keittokirja

Viesti Kirjoittaja aimohaiku »

Kookos-Curry-Linssikeitto

3,5 dl punaisia, huuhdottuja linssejä
1 kuutioitu sipuli
7,5 dl kana- tai kasvislientä
3,5 dl kookosmaitoa (17 %)
2 tl curryjauhetta
1 tl jauhettua inkivääriä
1/4 tl valkosipulijauhetta

Laita kaikki ainekset pataan tai kattilaan.

Anna muhia kypsäksi miedolla lämmöllä (n. 20 min).

Helppoa, nopeaa, hyvää ja terveellistä.
MadameDeMeloni

Re: Kityn keittokirja

Viesti Kirjoittaja MadameDeMeloni »

Itämainen chilihässäkkä

300 g maustamattomia broilerin fileesuikaleita
katkarapuja mielen mukaan
1 sipuli
1 hapan omena, esim. Granny Smith
muutama desilitra ananasmehua
1-2 dl ruokakermaa
currya
valkosipulia
chiliä
(aromisuolaa)

Nokare voita ja tilkka öljyä pannuun, curryt muhimaan rasvaan. Perään suikaloitu sipuli, paloiteltu omena ja broitsku. Muutama minuutti kannattaa käännellä ennen ananasmehun lisäämistä. Kyytiin vielä reilusti chiliä ja valkosipulia, nam. Lisää kerma ja anna hautua 5-10 minuuttia. Aivan lopussa lisää jäiset katkaravut, mutta älä keitä, muuten sitkistyvät.

Tarjoile jasminriisin kanssa ja nauti.
1108

Re: Kityn keittokirja

Viesti Kirjoittaja 1108 »

Pastaa ja Kanapekoni soosia ala Numba

Korkkaa viinipullo
Ota huikat
Nappaa 5 isoa sipulia ja pilpo ne
Ota huikka
Paisko pannu tulelle
Ota huikka
Paisko pannuun sipulit ja oliiviöljyä (mitään paskaa öljyä vaan kunnon kamaa)
Tiristele ja ota huikka
Paisko perään sipulit (ei kun ne olikin jo)... Siiis Pekonit
Tiristele ja ota huikka
Kaiva kaapista mausteita: Pippuria, Chiliä, Valkopippuria ja Valkosipulia (ei jauhetta vaan tuoretta)
Ripsuttele joukkoon
Räimäse kanat kehiin (filettä ja marinaadissa)
Visputtele ja tiristele
Kanalientä ja kasvislientä kuutiot kehiin
Ota huikka ja avaa uusi pullo viiniä
Ota huikka ja lorauta reipas puolikas pullosta kurk...eikun pataan.
Visputa
Ota huikka
Käy hakeen kaupasta unohtamasi tuore basillika
Visputa
Hakkaa nasillikaa puukolla
Mätä jäännös pataan
Visputa
Keitä huolella palttiarallaa 45min

Pasta:
Ota vettä ja huikka vettä
Nakkaa kattila tulelle
Ei tarvi visputtaa
Paisko kourallinen suolaa kehiin
Oota kun kiehuu niin että porisee
Odottaessa voit ottaa huikan
Paisko pasta kehiin (SIIS tuore)
Venaa 1.5min
Ota huikka vettä (viiniä jos on kuntoa)

Visputa kastiketta

Pilpo valkosipulipatonki

Mätä satsit lautaselle

Syö ja pieraise.
Elppis
Kitisijä
Viestit: 10702
Liittynyt: 15.08.2005 15:07
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kityn keittokirja

Viesti Kirjoittaja Elppis »

Ai kauhee - mä tein niin Jaime Oliverit viikonloppuna että! Tyttöjen ruokaa ...

150g pekonia
valkosipulia (itse pistin 5 kynttä)
tuoretta basilikaa
oliiviöljyä
spagettia
parmesanjuustoa

Keitä spaghetti ERITTÄIN al dente, eli ei löllöksi, vaan just sopivaksi. Lorauta 1 tl oliiviöljyä valutettuun spaghettiin ja sekoita.

Pilko pekoni, valkosipuli ja basilika todella minipalasiksi ja paista oliiviöljyssä miedolla lämmöllä 2-3 min.

Pasta lautaselle. Kaada pekoni-basilika-valkosipuli- sekoitusta päälle oman mielen mukaan (ei kovin kostea ruoka). Päälle parmesan-juustoa.

Oli muuten nannaa.

VAROITUS: huoneisto saattaa tuoksua valkosipulille ja basilikalle (mitkä kumpikaan ei ole huono haju) lähes vuorokauden.

Tarjoillaan puolikuivan, sitrusmaisen ja kevyesti hapokkaan valkoviinin kanssa tai vaihtoehtoisesti puolikuiva hedelmäinen viini.
The great club outshines the individual, always and forever.
safi

Re: Kityn keittokirja

Viesti Kirjoittaja safi »

Ihan pakko laittaa yks ohje niille. jotka pitää kalasta. Kokeilin viikonloppuna ekan kerran ja tuli tod hyvää ja nopsasti.

1 (n.800 g.) kirjolohifilee
sitruunamehua, suolaa
oman maún mukaan aurinkokuivattua tomaattia ( vihr. oliivitkin varmaan sopis lisäksi, jos niistä pitää)
sopivasti tuoretta basilikaa
1 prk Valion puutarhurin kastiketta (2dl)

Mausta kirjolohifile suolalla ja sitruunamehulla mielellään jo valmistusta edeltävänä päivänä, niin ehtii kunnolla suolaantua.

Hienonna tomaatit ja basilika ja sekoita ne valmiskastikkeeseen. Kaada seos kalan päälle uunivuokaan ja lykkää uuniin 175 astetta 30-40 minsaa.
Bliss

Re: Kityn keittokirja

Viesti Kirjoittaja Bliss »

Tonnikalatöhnä voileivälle

1 sipuli
1 prk tonnikalapaloja vedessä
1/2 prk kevyt kermaviiliä
3 tl sokeria
1/2 tl suolaa
1 rkl valkoviinietikkaa
tilliä ja ruohosipulia (mieluiten tuoretta, purkistakin kelpaa hätätilassa)


Pilko sipuli ihan helvetin pieneksi silpuksi, sekoita sokeri ja suola sipulisilppuun, anna vetäytyä n. 10 minuuttia.
Valuta tonnikala ja lisää sipulin joukkoon se, sekä kermaviili. Sekoita.
Lorauta sekaan viinietikka, silppua tilli ja ruohosipuli, sekoita.
Peitä kelmulla ja laita jääkaappiin vartiksi.

On aivan saatanallisen hyvää ruisleivän päällä.
Tonnikalan voi korvata esim. kylmäsavulohella jos sattuu kaapissa semmosta olemaan.
Avatar
Bluntly
Kitisijä
Viestit: 23439
Liittynyt: 15.08.2005 8:41

Re: Kityn keittokirja

Viesti Kirjoittaja Bluntly »

Bluntlyn simppeli kanakeitto

Ruskista hunajamarinoidut kanasuikaleet pannulla. Voisin väittää käyttäneeni hunajamarinoituja makeuden takia, mutta tosiasiassa syy on hinnassa eli 4.95e/kg

Pistä vesi kiehumaan. Sekaan chilitahnaa, sitruunaruohotahna sekä yrttiliemikuutio.

Paiskaa lohkotut potut sekaan. Hetken kiehumisen jälkeen paiskaa kana liemeen.

Viimehetkellä heitä kiinankaalista leikattuja valkoisia kuutioita sekaan.

Vedä naamaan.

Oma sekoitussuhteeni:

1kg kanansuikaleita (4.95e)
1kg perunoita (0.62e)
puolikkaan kiinankaalit kova osa (1.07e)
teelusikallinen chilitahnaa
ruokalusikallinen sitruunaruohoa

Tuli aika pirun hyvää.
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
SingleMalt

Re: Kityn keittokirja

Viesti Kirjoittaja SingleMalt »

Hirvenjauheliha rokkas tässä oikein hyvin:

Jauhelihakeitto italialaisittain

(6 annosta, á 350 g)

300 g naudan paistijauhelihaa
1 sipuli
tilkka öljyä
8 dl vettä
1 tlk (500 g)valkosipulitomaattimurskaa
3-4 (500 g) perunaa
1 lihaliemikuutio
1 ps (250 g) kasvissuikaleita
1 tl timjamia
mustapippurirouhetta
1 maustekurkku
1/2 dl silputtua persiljaa
(suolaa)

Ruskista jauheliha kattilassa öljytilkassa. Lisää hienonnettu sipuli ja anna pehmetä hiukan. Kaada joukkoon vesi ja liemikuutio. Kun liemi kiehuu lisää kuoritut ja paloitellut perunat. Anna kiehua kunnes perunat ovat lähes kypsiä,10-15 minuuttia. Lisää kasvissuikaleet, valkosipulilla maustettu tomaattimurska ja mausteet. Keitä kypsäksi noin 5 minuuttia. Sekoita joukkoon maustekurkkukuutiot ja lisää tarvittaessa suolaa.
Bliss

Re: Kityn keittokirja

Viesti Kirjoittaja Bliss »

Sikahyvä pikakakku

Täyte 1:

Vaniljavoikiisseli

2 dl kermaa
1 dl sokeria
2 rkl perunajauhoja
2 munaa
2 tl vaniljasokeria
150 g vähäsuolaista voita


Sekoita paksupohjaisessa kattilassa kerma, sokeri, perunajauhot ja munat. Kuumenna koko ajan sekoittaen kunnes kiisseli sakenee, älä keitä! Anna jäähtyä välillä sekoittaen. Lisää vaniljasokeri. Lisää jäähtynyt kiisseli pehmeän voin joukkoon pienissä erissä koko ajan vatkaten. Jatka vatkaamista, kunnes seos on vaaleaa ja kuohkeaa.

Täyte 2:

3-4 banaania


Kakkupohja:

3 munaa
1 dl sokeria
3 1/2 rkl perunalauhoja
1/2 rkl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta


Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää jauho-kaakao-leivinjauheseos siivilän läpi varovasti sekoittaen. Kaada taikina voidellun leivinpaperin päälle pellille.
Paista 225 °C 5-7 minuuttia.

Kumoa pohja voipaperille, johon on ripoteltu vähän sokeria. Anna jäähtyä.
Halkaise pohja keskeltä kahtia, levitä vaniljavoikiisseli pohjan puolikkaalle (n. sentin paksuinen kerros). Soseuta banaanit ja levitä mössö ekan täytteen päälle. Toinen pohjan puolikas täytteiden päälle.

Vaahdota 2 dl kermaa, mausta vaniljasokerilla ja levitä kakun päälle. Jos koristelua kaipaat, raasta tummasta suklaasta rouhetta kermavaahdon päälle.


Hyvää ja kevyttä :wink:
Avatar
RAM13
Kitinän uhri
Viestit: 984
Liittynyt: 14.08.2005 19:33
Paikkakunta: PinkiBoxerit

Re: Kityn keittokirja

Viesti Kirjoittaja RAM13 »

Bliss kirjoitti:Hyvää ja kevyttä :wink:
Taidat vitsailla.
Runkkaaminen on tuottamista, ei saamista.
aimohaiku

Re: Kityn keittokirja

Viesti Kirjoittaja aimohaiku »

Nigellan lihapullat tomaattikastikkeessa

(Nigella Lawsonin kirjasta Syötävän hyvää.)


Lihapullat:


400 g sikanautajauhelihaa
2 munaa
2 rkl parmesaaniraastetta
1 valkosipulinkynsi puristettuna
1 tl kuivattua oreganoa
3 rkl korppujauhoja
mustapippuria
aurinkokuivattuja tomaatteja hienonnettuna

Ainekset sekoitetaan taikinaksi, josta pyöritellään pieniä lihapullia (tästä pitäisi tulla useita kymmeniä lihapullia, eli siinä määrin pieniä).

Tomaattikastike:

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 tl kuivattua oreganoa
1 rkl suolatonta voita
1 rkl oliiviöljyä (ei neitsytöljyä)
1 tetra (500 g) paseerattuja tomaatteja
hyppysellinen sokeria
suolaa ja pippuria
1 dl täysmaitoa

Sipulit kuullotetaan kattilassa pehmeiksi voissa ja öljyssä matalalla lämmöllä noin kymmenen minuutin ajan.

Tähän lisätään paseeratut tomaatit ja noin 3/4-purkillista kylmää vettä. Lisää sokeri, suola ja pippuri. Tämän vaiheen annetaan porista rauhassa noin kymmenen minuuttia. Seuraavaksi lisätään maito ja sitten lihapullat yksi kerrallaan. Ei kannata sekoittaa ennen kuin lihapullat muuttuvat ruskeiksi, muuten ne menevät rikki. Peitä kattila osittain kannella ja anna kypsyä noin 20 minuuttia. Miksei pidempäänkin.

Ja (tuore)pastaa lisäkkeeksi. Nam. :)
Avatar
mdm
Kitinän väärinkäyttäjä
Viestit: 235
Liittynyt: 18.11.2006 20:37

Re: Kityn keittokirja

Viesti Kirjoittaja mdm »

Riikan parempi pastasalaatti

Punasipuli
Kermaviilitörppö
Majoneesia
Kylmäsavulohta
Katkarapuja
Tilliä
Musta/sitruunapippuria
Aromisuolaa
Ruispastaa

Sipuli silpuksi, sekaisin kermaviilin, majoneesin ja mausteiden kanssa. Sekaan pilkottu kylmäsavulohi ja sulatetut katkikset. Viimäsenä kylmäksi huuhdottu pasta. Naminami.
fuck me I'm fabulous
BettyB.

Re: Kityn keittokirja

Viesti Kirjoittaja BettyB. »

mdm kirjoitti:Riikan parempi pastasalaatti
NiinQ missä kohtaa tässä on se salaatti? Onhan toi tilli tietty vihreetä... Vai onko tämä niitä kuuluisia "on se nyt kumma kun oon viikon syönyt pelkkää salaattia, mutta paino ei vaan tipu"-salaatteja?

Ja tässä kaikkien kaloripommien kuningatar:

Hovijälkiruoka

Kermaa
Vanilliinisokeria
Marenkeja
Mansikoita / banaaneja
Suklaakastiketta (kunnollista, ei mitään kaakkaovatkulia)

Kermat vaahdoksi, mausta sokerilla. Kulhoon kerroksittain kermavaahto, marengit ja mansikat. Päälle suklaakastiketta. Tautisen hyvää!
Avatar
Xiberia
Kitisijä
Viestit: 3273
Liittynyt: 26.08.2006 9:58
Paikkakunta: Kenkäkaupunki

Re: Kityn keittokirja

Viesti Kirjoittaja Xiberia »

Xiben fetasarvet

200 g margariinia
2 ½ dl maitoa
1 pss kuivahiivaa (tai n. 25 g tuoretta)
8 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 tl sokeria

Täyte:
fetajuustoa (esim. Apetina, sellainen pala)
mozzarellaraastetta
oreganoa & basilikaa
-> murskaa feta ja sekoita kaikki ainekset yhteen

Pinnalle:
kananmunaa
mozzarellaraastetta

Sulata ja jäähdytä margariini. Lämmitä maito riittävän lämpimäksi (n. 42 astetta kuivahiivalle). Sekoita kuivahiiva jauhoihin. Lisää maitoon vuorotellen jauhot ja rasva hyvin sekoittaen. Jaa taikina kolmeen palaan ja kauli ohuiksi ympyröiksi. Jaa ympyrät kahdeksaan lohkoon ja laita kunkin lohkon päälle reilusti fetatäytettä. Rullaa lohkot leveästä päästä alkaen sarviksi. Voitele kananmunalla ja ripottele päälle juustoraastetta. Paista 225 asteessa n. 15 minuuttia ja SYÖ!
"Elämä on kuin pornoelokuva - silloin tällöin panemista ja niissä väleissä ihan täyttä paskaa."
Avatar
Razormaid
Kitinän uhri
Viestit: 936
Liittynyt: 27.05.2006 20:13
Paikkakunta: pöydän alla

Re: Kityn keittokirja

Viesti Kirjoittaja Razormaid »

Hedelmäsmoothie

Ihanaa, idioottivarmaa ja addiktoivaa
x määrä vaniljakermajäätelöä
x määrä haluamaasi nektaria
Jäätelö klöntteinä lasiin, täytteeksi nektaria. Odota että jäätelö hieman sulaa ja sekoita. Voilá! Smoothie on syntynyt!
I raise my hands to heaven of curiosity, I don't know what to ask for, What has it got for me?
Hellu
Kitinän uhri
Viestit: 594
Liittynyt: 24.08.2005 16:25

Re: Kityn keittokirja

Viesti Kirjoittaja Hellu »

Tein tosi hyvää tomaattikeittoa nyt kun meillä on se Super Hyvä Magic Bullet!
(Tai siis mies sen teki mutta mä päätin miten se tehdään ja mistä eli tää on siis mun ohje!)

Tomaatteja ja sipulia mössöks
sekaan pari purkkia chilillä maustettua tomaattimurskaa, kana- tai kasvislientä, eri värisiä paprikoita ja kesäkurpitsaa.
Ai niin ja sit yks purkki jotain ranskankermaa tai jotain, mää laitoin sitä valkosipulilla maustettua.
Tuoretta oreganoo ja chiliä, älkääkä kaivako nenää kun ootte pilkkonu chiliä, sattuu vieläkin.
Ja sit vaan annetaan muhia tosi kauan niin että paprikat sun muut on jo ihan löllöjä.
Ja parmesaania päälle.
Tosi hyvää!!

Mies oli kyllä ihan oikeessa sen Magic Bulletin suhteen, se on paska.
(Sille en tosin mitään myönnä vaan keksin aina jotain mitä se mukamas tekee väärin..)
Sopii se kyllä tollasten soseiden tekoon mutta turha yrittää mitään palasia saada aikaseks, sillä kun kerran hurauttaa niin lopputulos on aina vaahtoo.
aimohaiku

Re: Kityn keittokirja

Viesti Kirjoittaja aimohaiku »

Tällä menee Painonvartijoiden pistelaskurit sekaisin, mutta menkööt...

Aimopannu

Bratwurstia
silputtua pekonia
kuohukermaa
perunaa
sipulia
suolaa
mustapippuria
kananmunia
etikkapunajuuria
maustekurkkuja

Keitä perunat (kovamaltoisia) puolikypsiksi ja anna niiden jäähtyä huoneenlämmössä. Pilko pieniksi ja paista perunat hyvin kuumassa ja runsaassa voissa (savuamispisteessä, mutta ei sen yli) sellaisissa erissä ja sen kokoisina paloina, jotka hella kykenee käsittelemään. Siirrä perunat pois pannulta.

Laita pekoni kylmään pannuun ja kuumenna. Kun pekonista on irronnut rasvaa, heitä sipulisilppu joukkoon ja ruskista. Lisää makkarat. Yhdistä perunat, lisää kerma ja hauduta, kunnes perunat ovat pehmenneet ja kerma kokonaan imeytynyt perunoihin. Mausta suolalla ja pippurilla.

Kananmunat paistetaan niin, että keltuaiset ovat puoliksi hyytyneitä. Annos kootaan lautaselle. Tarjoa etikkapunajuurten ja maustekurkkujen kera.
Vastaa Viestiin