CandyMan kirjoitti:Okei. Vaikutti vain kuin ajattelisit, että niin sen kuuluukin mennä.
Syytön minä olen sinun ajattelukykysi vajavaisuuksiin.
Eli et ole tätä mieltä? Asia selvä.
Uskon pätevän useisiinkin onnellisiin pareihin että heistä on välillä ihan mukavaakin saada olla yksin tai muulla tavoin irroittautua toisen tai perheen läsnäolosta.
Mielestäni on vain hyvä tehdä juttuja, jotka tuntuvat mukavalta ja joita tekee mieli tehdä sen tekemisen itsensä vuoksi. Silloin kun tehdään juttuja pääasiassa jotta ei tarvitsisi olla toisen kanssa, hälytyskellot alkavat soida. Samalla tavalla arvioin elämisen tasapainoa myös parisuhteen ulkopuolella: henkilö joka tekee asioita silkasta tekemisen riemusta on onnellisempi kuin joku joka tekee niitä pakon (tai pakenemisen) sanelemana.
Tietenkään yksi pakeneva teko muuten tasapainoisen olemisen keskellä ei vielä venettä kaada. Mutta jos
pääasiallinen toimintamoodi on pakeneva, tilanteelle kannattaisi yrittää tehdä jotakin. Kuitenkin on jokaisen oma valinta mitä tekee tai ei tee. Jos joku on valmis ja halukas tyytymään parisuhteeseen, jota pitää säännöllisin väliajoin lähteä karkuun, niin mikä minä siihen olen muutoksia ehdottamaan? Kukin tulkoon onnelliseksi haluamallaan tavalla.
Parisuhde täyttää mielestäni tehtävänsä silloin, kun käytännön arki (siis se puuhastelu) ei tunnu tylsältä, harmaalta ja ankealta vaan hienolta, rentouttavalta ja tarkoituksenmukaiselta. Muunlaiselle suhteelle minulla ei ole käyttöä
Onnea siis Virheettömän Parisuhteen etsimisellesi.
Kyse ei ole etsimisestä, vaan olemassaolevan suhteen kehittämisestä haluttuun suuntaan. Virheettömyyteen asti tuskin koskaan pääsemme, mutta eipä ole tarvettakaan. Suhteessa, joka täyttää mainitsemani ehdon, voi olla paljonkin virheitä.
Elämä ei ole Kauniita & Rohkeita sen enempää kuin Salattujakaan.
Luojan kiitos! Kaunareissa ja Salkkareissahan ihmiset käsittääkseni toikkaroivat impulsiivisuutensa vietävinä sinne tänne kuin mitkäkin aropuput.
Päinvastoin. Heidän rakkauselämänsähän on niin täydellisen teinixiä jopa vuosien tai vuosikymmenien yhdessäelon jälkeen. Ridgekin on varmaan edelleen niiiiin lääpällään Brookeen tai mihin lie, aivan kuten sarjan alussa. Heillä ei ole harmaata arkea.
Teinixiäpä hyvinkin. Jatkuvasti juonitellaan, petetään, erotaan, ihastutaan, manipuloidaan, palataan yhteen, petetään taas jne. jne. Henkilö, joka tuolla tavalla juoksee omien lyhytkestoisten mielitekojensa perässä, ei ehdi ollenkaan kokea sitä tasapainoista ja kestävää rakkautta jota ilman omaa ihannesuhdettani ei voi olla olemassa. Harmaata arkea hänellä ei ole, koska hän juoksee karkuun aina kun se uhkaa hänen impulsiivisuuteen perustuvaa poukkoiluaan. Tämä ei kuitenkaan ole ainoa tapa välttää tuota arjen ikävyyttä. Toinen tapa on yksinkertaisesti elää pitkäkestoisesti miellyttävää arkea - sellaista, jota ei edes tee mieli juosta karkuun.
EveryWoman kirjoitti:Sinuna miettisin hetken ennen kuin alkaisin puhua epäkypsistä rakkauskäsityksistä noin kovaan ääneen.
Miksi? Onhan minulla kuitenkin selvästi realistisempi ja aikuismaisempi rakkauskäsitys kuin vaikkapa sinulla.
(voitin piikittelyn, koska käytin enemmän hymiöitä)
Jään siis odottamaan (mutta en henkeäni pidätellen), että jaat tuon kypsän voittajakäsityksesi meidän muidenkin kanssa!