Katsoin Bergmanin
Kesäisen leikin. Hieman tasapainoisempi elokuva, kuin
edellinen Bergman-kokemukseni, mutta ehkä sitten myös vähän vaisumpi.
Marie saa käsiinsä Henrikin päiväkirjan kesältä kolmetoista vuotta aiemmin, jolloin Marie ja Henrik elivät rakkauden kesäänsä auringon paistaessa Tukholman ihanassa saaristossa. Nuoren rakkauden kesä päättyi tragediaan, ja Marie on sittemmin kovettanut itsensä unohtaakseen tuskan. Henrikin päiväkirjan lukeminen saa Marien elämään muistot mielessään uudelleen, ja - ehkä - tällä kertaa käsittelemään niitä ilman, että joutuu kylmettämään sydämensä.
Kyllä Bergman osaa. Syvällisyyttä ruotsalaisella kepeydellä. Lapsekkaalle Marielle kesäsuhde Henrikiin on tosiaan kesäinen leikki, mutta kun leikki päättyy vakavasti, ei Marie ole sitten valmis - vielä - käsittelemään ja kantamaan vastuuta ja todellisuutta.
Kypsymättömyyden ja rakkauden teemoja, sekä ennen muuta kesäisen valon ja saaristoluotojen lämpimän meriveden lumoa niin kuin ne vain pohjolan pimeydessä kasvanutta voivat koskettaa.
Ai niin. Näin myös vihdoin Jim Jarmuschin episodielokuvan
Coffee and Cigarettes. Oiva. Ja jostain syystä myös kanadalaisdraaman
Elämäni ilman minua, josta en osaa lainkaan sanoa, oliko aika kiva pienimuotoinen leffa vai pelkkä tv-leffamainen räpistely. Jotkut kuitenkin
tykkäävät varauksettomammin.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."