Isyyshuijaus

[Geetzu]

Jaksamatta ihan kaikkia viestejä lukea, tiedustelen kantaanne isyysolettamaan.

Hä? En saa selvää tosta monenkaan lukemisen jälkeen. Siis tokihan DNA-testi paljastaessaan koukuttaa. Mitä meinasit? Eikö pitäisi? Hä? Hä häh hä?

(taisin astua johonki pökäleeseen vaa, tsihi)

[Ihminen]

No hyvä näin. Ja vielä parempi jos parisuhde vankistui yhdessä koetun koettelemuksen kautta

Vankistuu ja vankistui....

Nimenomaan. Isä-lapsi-suhde ei vaadi DNA:ta mutta mies-nainen-suhde vaatii luottamuksen. Jos minä alkaisin nyt seurustella, jonkun pienen lapsen yh:n kanssa ja muodostaisin samassa lapseen tällaisen isä-lapsi-suhteen, se olisi ihan ok. Jonkun vosun ja vieraan miehen lapsen katseleminen "omassa" suhteessa taas toisi mieleen ajatuksen, että suhteessa ei ole mitään "omaa". Jos DNA-testi tehtäisiin heti syntymän jälkeen, se olisi kaikille suotuisinta, sanon minä. Tietämättömänä asiasta ei moinen ei tietysti paina mieltä mutta myöhemmässä vaiheessa paljastuessaan seuraukset voivat olla heikonlaiset. Ja sitäpaitsi vaikka sanonta sanoo, että paha saa parhaat päältä, niin näin sen ei kuitenkaan tulisi mennä.

[elco]

No daah. Koska täällä pohjoisessa on perinteisesti asuttu melko lailla eristyksessä muista, meikäläisillä on keskimääräistä matalampi geenidiversiteetti ja sen seurauksena myös eristäytyneelle väestölle ominainen kirjo harvinaisia perinnöllisiä tauteja.

Pistäs vähän jotain pointteria tähän keskimääräistä matalampaan geenidiversiteettiin ja perinnöllisten tautien suurempaan esiintymismäärään verrokkikansoihin nähden? Minä kun en tästä asiasta mitään tiedä niin olisi kiva oppia jotain uutta.

Tästähän on pyyhkinyt vuoron perään ruotsalainen ja venäläinen aalto yli keskimäärin kerran sadassa vuodessa. Toki suomen kansalla on omat perinnölliset sairautensa, mutta onko niitä jotenkin poikkeuksellisen paljon? Onhan sitä afriikan neekerilläkin kaiken maailman sirppisoluanemiaa.

Jos tämä on todella kuitekin näin niin luulisi siitä löytyvän helposti pointtereita. Kysyn lähinnä siksi, että tämän kaltainen argumentointi on tyypillistä ksenofiliaa, jossa omaa kansaa pyritään nokkelin sanankääntein leimaamaan sisäsiittoisiksi, rasistisiksi, yksinkertaisiksi ali-ihmisiksi ja näin perustelemaan monikulttuurisuuden ylivertaisuutta.

[Tix]

Jaksamatta ihan kaikkia viestejä lukea, tiedustelen kantaanne isyysolettamaan.

Hä? En saa selvää tosta monenkaan lukemisen jälkeen. Siis tokihan DNA-testi paljastaessaan koukuttaa. Mitä meinasit? Eikö pitäisi? Hä? Hä häh hä?

(taisin astua johonki pökäleeseen vaa, tsihi)

Isyysolettama = jos mies ja nainen ovat aviossa, oletetaan mies naisen saaman lapsen isäksi ilman mitään testejä tms.

[Geetzu]

Isyysolettama = jos mies ja nainen ovat aviossa, oletetaan mies naisen saaman lapsen isäksi ilman mitään testejä tms.

Ok. Toinen virke vaan särähti jotenkin, mietin et saahan kuka tahansa halutessaan ne testit. Aviomieskin. Ei tartte myöhemmin kirota kun haluamattaan isäksi joutui...

[eps]

Pistäs vähän jotain pointteria tähän keskimääräistä matalampaan geenidiversiteettiin ja perinnöllisten tautien suurempaan esiintymismäärään verrokkikansoihin nähden? Minä kun en tästä asiasta mitään tiedä niin olisi kiva oppia jotain uutta.

Tuollainen sivu löytyi pienellä haulla. Jotain tällaista infoa varmaan kaipasit.

e.

[EveryWoman]

Tämänkö saavuttaaksemme meidän kannattaa horjuttaa sen suuren enemmistön parisuhteita, jotka ovat saamassa molempien osapuolien aikaansaamaa biologista lasta (puhe siis edelleen "huonosti toimiva parisuhde" -joukosta)?

Miksi suuren enemmistön parisuhteet horjuisivat? Onhan esimerkiksi avioliiton esteiden tutkinta pakollinen, ettei kukaan voi mennä kaksinnaimisiin. En ymmärrä miten käytäntö horjuttaisi parisuhteita. Todennäköinen kiinnijääminen luultavasti eliminoisi lehtolapsi-ilmiön kokonaan. Sukupuolethan ovat siinä määrin epätasa-arvoisessa asemassa, että äiti voi olla aina varma äitiydestään. Miksei sitä samaa turvaa ja varmuutta voisi suoda isillekin? Näkisin ennemin, että tuon tyyppinen järjestely voi olla vain lapsen edun mukainen. Epäluottamuksen alainen parisuhde voisi lujittua, kun taas luottamuksentäyteistä pariskuntaa ei testin tulos kiinnosta.

Mitä enemmistöä siis ajattelet kärsijäryhmäksi?

Ne luottamuspulaiset suhteet, joissa ollaan saamassa molempien geenejä kantavaa biologista lasta, joutuisivat kärsimään ilman mitään järkisyytä - ja ne, joissa luottamuspulaan on tältä osin aihetta, kärsisivät niinikään. En ymmärrä, millä mekanismilla suljetun kirjekuoren ojentaminen synnytyslaitoksella pariskunnan hyppysiin lujittaisi heidän suhdettaan, vaikka sisältö ei olisikaan tulenarka (muistetaan nyt, että luottamuspula on ongelmana useimmiten faktoihin perustumaton, joten sitä ei voi korjata faktoja esittämällä). Ihanaa kulta, et ainakaan tällä yhdellä kertaa juossut vieraissa! Ei enää koskaan riidellä! Vai miten?

Se, että naisen ruumis on sidottu raskauteen eri tavoin kuin miehen, ei tuo hänelle pelkästään mainitsemaasi "turvaa ja varmuutta". Lapsen genetiikasta hän kyllä voi omalta osaltaan olla varma, mutta koska se on loppujen lopuksi aika merkityksetön osa perheonnen suuressa kokonaisuudessa, minun on vaikea nähdä juuri sitä minään turvan ja varmuuden kynnyskysymyksenä. Kuvitellaan esimerkkitilanne:

Mies ja nainen, jotka eivät luota toisiinsa, ovat naimisissa. Nainen on pitkään epäillyt, että miehellä on toinen, koska mies viettää vapaa-aikaansa usein poissa kotoa erilaisten selitysten varjolla ja miehen taskuista on löytynyt kondomeja, joita aviopari ei käytä. Aiheesta keskustelu aiheuttaa joka kerta infernaalisen riidan ja mies kieltää kaiken. Kerran naisen ollessa illalla ulkona ystävänsä kanssa, ystävä tunnustaa nähneensä hänen aviomiehensä vieraan naisen seurassa jonkin hotellin ravintolassa, minkä jälkeen he yhdessä poistuivat huoneisiin johtavaan käytävään. Nainen musertuu henkisesti, vetää kännit ja päätyy loppuillasta tapaamansa "hurmaavan" vieraan miehen kanssa sänkyyn. Tapahtuma johtaa raskauteen.

Esimerkkitilanteessa nainen ei ole ainoa (eikä ensimmäinen) luottamuksen pettänyt osapuoli. Jos mies saa pakollisen DNA-testin kautta (hyvissä ajoin ennen synnytystä) tietää ettei lapsi ole hänen ja jättää vaimonsa siitä hyvästä, naisen vaihtoehdot ovat:
1. valmiiksi henkisesti raskaassa tilanteessa abortin teettäminen, joka on sekä henkisesti että fyysisesti highly invasive (raskauden vaiheesta riippuen), ja josta saattaa pahimmassa tapauksessa seurata myös hedelmättömyyttä, tai
2. lapsen synnyttäminen avioeron jälkeiseen henkisesti ja taloudellisesti epävakaaseen elämäntilanteeseen (biologisen isän henkilöllisyys ei todennäköisesti tässä tilanteessa ole tiedossa).

Jos oletetaan että käytössä on kirjekuorimenettely, noista vaihtoehdoista ensimmäinen poistuu. Nainen siis joutuu vuosikausia kantamaan seurauksia tilanteesta, jota molemmat osapuolet ovat olleet aiheuttamassa. Kuten huomaat, kohdun omistamisesta ei seuraa pelkästään mainitsemaasi turvaa ja varmuutta, vaan myös ylimääräistä huolta ja rajoitteita.

Minun on hyvin vaikea muodostaa mielipidettä siitä, tulisiko isän mahdollisuuksia saada tietoonsa biologisia faktoja lapsista parantaa nykyisestä. Eivätkös DNA-testit ole mahdollisia nykyisinkin, jos jompi kumpi vanhemmista sellaisen haluaa teettää? Testauksen muuttaminen pakolliseksi tai yleiseksi käytännöksi välittäisi viestin, että kyseessä on tärkeä ja olennainen asia, eli että on paheksuttavaa/säälittävää/alistumiseen viittaavaa/tjsp kasvattaa muiden geenejä kantavia lapsia. Koska moni mies tuntuu jo valmiiksi ajattelevan näin vailla järkiperusteita, en toivoisi moista viestiä ainakaan vahvistettavan. Siksi olisi ehkä hyvä, että testauksen järjestymiseen vaadittaisiin omaa aktiivisuutta. Silloin viesti on No jos välttämättä haluat tietää -tyyppinen eikä niinkään Jos olet oikea mies, sinun pitäisi haluta tietää.

Toisaalta kannatan avoimuutta ja läpinäkyvyyttä parisuhteissa myös vähemmän maailmaa kaatavien kysymysten osalta - ja ilman muuta tämäkin asia sen kynnyksen ylittää. Mutta minun kannattamani avoimuus lähtee ihmisestä itsestään, joten jos sitä haluttaisiin näissä tapauksissa testitoimenpiteillä lisätä, testin tulosten ilmoittaminen pitäisi hoitaa aivan eri tavalla kuin tässä ketjussa on esitetty. Yksi vaihtoehto voisi olla tuloksesta keskusteleminen äidin kanssa, jos ilmenee että äidin kanssa suhteessa oleva mies ei ole lapsen isä, ja avoimuuden etujen kattava ja keskusteleva läpikäyminen. Tavoitteena siis saada äiti itse kertomaan asiasta kumppanilleen. Kertomiseen ja siitä seuraavan kriisin läpikäymiseen voisi saada myös tukihenkilön, joka auttaisi suhdetta rakentumaan uudelle, kestävämmälle pohjalle.

Raa'an, yhtäkkisen ja ilmoitusluontoisen menettelyn suhteita parantavaan voimaan en usko.

Edit: kirjvirh

[PerttiMakimaa]

Kuvitellaan esimerkkitilanne:

Mies ja nainen, jotka eivät luota toisiinsa, ovat naimisissa. Nainen on pitkään epäillyt, että miehellä on toinen, koska mies viettää vapaa-aikaansa usein poissa kotoa erilaisten selitysten varjolla ja miehen taskuista on löytynyt kondomeja, joita aviopari ei käytä. Aiheesta keskustelu aiheuttaa joka kerta infernaalisen riidan ja mies kieltää kaiken. Kerran naisen ollessa illalla ulkona ystävänsä kanssa, ystävä tunnustaa nähneensä hänen aviomiehensä vieraan naisen seurassa jonkin hotellin ravintolassa, minkä jälkeen he yhdessä poistuivat huoneisiin johtavaan käytävään. Nainen musertuu henkisesti, vetää kännit ja päätyy loppuillasta tapaamansa "hurmaavan" vieraan miehen kanssa sänkyyn. Tapahtuma johtaa raskauteen.

Täytyy kyllä sanoa, että nämä sinun esimerkkisi tuntuvat jotenkin omakohtaisilta tässä kyseisessä ketjussa. Yleensä pysyt keskustellessasi asioista hieman yleisemmällä tasolla kuin nyt.

Lieneekö sattumaa?

Itse aiheeseen. Naisen pitäisi erota tuosta mulkusta ja hoitaa lapsi vaikka itse eikä ottaa enää yhtään ihmistä mukaan tuohon parisuhdekatastrofiin. Tuota lapsen tekemistä toisen kanssa ja siitä kertomatta jättämistä kutsutaan myös kostamiseksi. Ja pahimmaksi sellaiseksi.

[EveryWoman]

Täytyy kyllä sanoa, että nämä sinun esimerkkisi tuntuvat jotenkin omakohtaisilta tässä kyseisessä ketjussa. Yleensä pysyt keskustellessasi asioista hieman yleisemmällä tasolla kuin nyt.

Lieneekö sattumaa?

Itse aiheeseen. Naisen pitäisi erota tuosta mulkusta ja hoitaa lapsi vaikka itse eikä ottaa enää yhtään ihmistä mukaan tuohon parisuhdekatastrofiin. Tuota lapsen tekemistä toisen kanssa ja siitä kertomatta jättämistä kutsutaan myös kostamiseksi. Ja pahimmaksi sellaiseksi.

Minulla on kyllä ihan yleisenä tapana käyttää monimutkaisten tilanteiden valottamiseksi esimerkkejä. Yleensä vedän useampia erilaisia samaan tiskiin, jotta tuon kaltaisilta (yleensä varsinaista keskustelua häiritseviltä) ajatuksilta vältyttäisiin - nyt en viitsinyt kun on muutakin tekemistä.

Esimerkissä ei ole kyse kostosta, ainakaan minun määritelmilläni, koska kosto on tarkoituksellista toisen vahingoittamista. Esimerkissä sen sijaan kuvaillaan murtuneen ja toivonsa menettäneen ihmisen halua tuntea itsensä rakastetuksi eli nk. kännihairahdusta. Valitettavasti kaikki vaikeissa ja luottamuspulaisissa suhteissa elävät ihmiset eivät ymmärrä tulla kysymään toimintaohjeita Kitinän Pertiltä, joten ongelma ei yo. viestilläsi ratkea.

[PerttiMakimaa]

Minulla on kyllä ihan yleisenä tapana käyttää monimutkaisten tilanteiden valottamiseksi esimerkkejä. Yleensä vedän useampia erilaisia samaan tiskiin, jotta tuon kaltaisilta (yleensä varsinaista keskustelua häiritseviltä) ajatuksilta vältyttäisiin - nyt en viitsinyt kun on muutakin tekemistä.

Esimerkissä ei ole kyse kostosta, ainakaan minun määritelmilläni, koska kosto on tarkoituksellista toisen vahingoittamista. Esimerkissä sen sijaan kuvaillaan murtuneen ja toivonsa menettäneen ihmisen halua tuntea itsensä rakastetuksi eli nk. kännihairahdusta. Valitettavasti kaikki vaikeissa ja luottamuspulaisissa suhteissa elävät ihmiset eivät ymmärrä tulla kysymään toimintaohjeita Kitinän Pertiltä, joten ongelma ei yo. viestilläsi ratkea.

On tapana, mutta oletan (ja muistelen palstakeskusteluista) sinun eläneen luottamuspulaisessa ja vaikeassa ihmissuhteessa nuorena. Eli tässä kyseisessä ketjussa tuntuu, että näet jotenkin omakohtaisemmin miten nainen voisi päätyä tällaiseen ratkaisuun.

Mutta vaikka ihminen tekeekin hulluja asioita ei ehkä kannattaisi enää sotkea siihen viattomia jälkikasvujaan.

Kokemukseni elämästä osoittaa, että kännihairahduksiin eivät sorru kuin ihmiset joilla olisi muutenkin taipumus hairahtaa. Känni on suorastaan jumalainen oikeutus kaikelle kielletylle.

[segma]

Yksi vaihtoehto voisi olla tuloksesta keskusteleminen äidin kanssa, jos ilmenee että äidin kanssa suhteessa oleva mies ei ole lapsen isä, ja avoimuuden etujen kattava ja keskusteleva läpikäyminen. Tavoitteena siis saada äiti itse kertomaan asiasta kumppanilleen. Kertomiseen ja siitä seuraavan kriisin läpikäymiseen voisi saada myös tukihenkilön, joka auttaisi suhdetta rakentumaan uudelle, kestävämmälle pohjalle.

Eiköhän tuo ajaisi lopulta saman asian. Ehkä jonkin aikaa tuo saattaisi pysyä ns. salaisena keskustelutilaisuutena, mutta ennen pitkää se leviäisi ihmisten tietoisuuteen, josta seurauksena olisi se, että olisi yleisessä tiedossa, että jos jotain ongelmaa lapsen isyystuloksen kanssa on, tulee jossain vaiheessa synnytyksen jälkeen Se Puhelinsoitto ja sitten vaimo lähtee Siihen Tapaamiseen, jossa keskustellaan Siitä Isyysasiasta (jonne mies ei luonnollisesti ole tervetullut). Lopputuloksen tällaisesta tilanteesta (loppuosa virkkeestä pyrkii kuvailemaan miehen ajatuksia) voinee arvata.

[Son House]

Toisaalta minusta kuulostaa uppo-oudolta ajatus että lapsille pyrittäisiin takaamaan "onnellinen" elämä jekuttamalla heille isähahmo joka luulee lasta omakseen.

En minäkään usko siihen, että huono parisuhde olisi lapsen kannalta paras vaihtoehto, vaan päinvastoin. Tästä minulla on omakohtaisena esimerkkinä kertoa 18 vuoden parisuhteen jälkeinen avioero. Ei kuitenkaan jatketa nyt siitä sen enempää. On kuitenkin olemassa käsite ydinperhe. Joillekin ihmisille sen ydinperheen vaaliminen menee selkeästi yksilöllisten tarpeiden tai toisen yksilöllisten tarpeiden huomioimisen edelle. Voisin jopa ymmärtää, että nainen salaa lapsen alkuperän vaaliakseen tätä ydinperhettä. Se ei tarkoita sitä että hyväksyisin sen. Ydinperheen sisäiset siteet voivat olla hyvin vahvoja vaikka parisuhteen siteet ovat löystyneet. Ja voin kuvitella tilanteita joissa lapsen tai lapsien ja isän suhteet ovat niin voimakkaat, että perheen äiti ei kykene horjuttamaan niitä tällä tiedolla, vaikka on kyennyt horjuttamaan niitä petoksella. Ehkä suojellakseen muita lapsia, kuten itsekin annoit ymmärtää.

Voin kokemuksesta sanoa, että tilanne jossa ydinperhe lakkaa olemasta ja parisuhteen toinen osapuoli, omassa tapauksessani minä, menettää mahdollisuuden osallistua lapsensa jokapäiväiseen elämään täysipainoisesti, on valtava asia. Ei sitä pysty sanoin kuvaamaan, vaan sen ymmärtää vasta kun sen on itse kokenut. Tietoisuus siitä, että jos ydinperhe lakkaa olemasta, voi helposti olla kummalle tahansa parisuhteen osapuolelle niin iso tekijä, että se jo pelkästään tekee ihmisestä valehtelijan. No miksi sitten pettää ylipäätään? Hyvä kysymys. Ainakin on helppo ymmärtää miksi ollaan valmiita ummistamaan silmät petoksen sattuessa.

Edelleen; minä olin vain huolissani siitä, miten isät suhtautuvat lapsiinsa silloin, kun syystä tai toisesta käy ilmi ettei biologista sidettä ole.

[EveryWoman]

Siihen Tapaamiseen

Onko sana "neuvolakäynnit" vielä levinnyt puskaradion kautta tietoisuuteesi?

[EveryWoman]

oletan (ja muistelen palstakeskusteluista) sinun eläneen luottamuspulaisessa ja vaikeassa ihmissuhteessa nuorena.

En osaa yhdistää tuota elämässäni muuhun kuin 14-vuotiaana kokemaani vuoden mittaiseen seurusteluun, josta olen maininnut että en enää laske sitä parisuhteeksi, koska emme jakaneet asioita henkisesti (tai se poika ei jakanut). Jostain syystä minulla on ollut satumainen onni nimenomaan välttyä luottamuspulaisilta parisuhteilta, mikä vapauttaa energiaa muiden luottamuspulaisista ihmissuhteista huolestumiseen/huolehtimiseen. Siitä minulla toisaalta sitten onkin kokemusta ehkä jopa tavallista enemmän.

[voyager2]

Edelleen; minä olin vain huolissani siitä, miten isät suhtautuvat lapsiinsa silloin, kun syystä tai toisesta käy ilmi ettei biologista sidettä ole.

Riippu hyvin paljon siitä vanhako lapsi on asian tulua ilmi. Tunnesiteet vahvistuvat vasta ajan myötä, jolloin vanhemmista tulee myös tärkeä osa lapsen persoonaa muokkaavina tekijöinä ts. kasvattajia. Samoin jos erotilanne on koittanut lapsen ollessa hyvin nuori ja tämän jälkeiset tapaamiset isän kanssa ovat jääneet siihen standardiin joka toinen viikonloppu niin asia ei liene kovin yksiselitteinen. Mielestäni juuri tuo kasvattajan roolin merkitys on se seikka johon pitäisi peilata sitä "mikä on lapselle parasta" oli se kersa sitten oma tai ei.

Itseä vituttaisi kuitenkin eniten ne turhaan minulla maksatetut elatus maksut. Jos biologista sidettä ei ole, niin olen ollut siis vähän kuin naapurin Teron opena hyvää hyvyyttäni. Ja vieläpä maksanut siitä hyvästä. Kele!

[Geetzu]

Itseä vituttaisi kuitenkin eniten ne turhaan minulla maksatetut elatus maksut. Jos biologista sidettä ei ole, niin olen ollut siis vähän kuin naapurin Teron opena hyvää hyvyyttäni. Ja vieläpä maksanut siitä hyvästä. Kele!

Vttu mua oikein itkettää jo tää aihe. Vaikee pysyy poissa.

[prosessi]

Itseä vituttaisi kuitenkin eniten ne turhaan minulla maksatetut elatus maksut. Jos biologista sidettä ei ole, niin olen ollut siis vähän kuin naapurin Teron opena hyvää hyvyyttäni. Ja vieläpä maksanut siitä hyvästä. Kele!

Vttu mua oikein itkettää jo tää aihe. Vaikee pysyy poissa.

Kannattaa muistaa, että ne kovimmat sanat tulevat juuri sellaisilta ihmisiltä, joilla ei ole minkäänlaista omaa kokemusta asiasta. Eivät siis yksinkertaisesti osaa kuvitella itseään alussa mainittuun tilanteeseen, ainakaan oikein. Saati sitten että osaisivat kuvitella itselleen tunnesiteen lapseen.

[Geetzu]

Kannattaa muistaa, että ne kovimmat sanat tulevat juuri sellaisilta ihmisiltä, joilla ei ole minkäänlaista omaa kokemusta asiasta. Eivät siis yksinkertaisesti osaa kuvitella itseään alussa mainittuun tilanteeseen, ainakaan oikein. Saati sitten että osaisivat kuvitella itselleen tunnesiteen lapseen.

Juu... Tosin juuri tämän, kelle itken, muistin lapsekkaaksi. Saatan muistaa väärin. Toivottavasti.

[voyager2]

Itseä vituttaisi kuitenkin eniten ne turhaan minulla maksatetut elatus maksut. Jos biologista sidettä ei ole, niin olen ollut siis vähän kuin naapurin Teron opena hyvää hyvyyttäni. Ja vieläpä maksanut siitä hyvästä. Kele!

Vttu mua oikein itkettää jo tää aihe. Vaikee pysyy poissa.

Mikä siinä nyt niin itkettää? Kuka teki vääryyttä? Kenelle?

[PerttiMakimaa]

En osaa yhdistää tuota elämässäni muuhun kuin 14-vuotiaana kokemaani vuoden mittaiseen seurusteluun, josta olen maininnut että en enää laske sitä parisuhteeksi, koska emme jakaneet asioita henkisesti (tai se poika ei jakanut). Jostain syystä minulla on ollut satumainen onni nimenomaan välttyä luottamuspulaisilta parisuhteilta, mikä vapauttaa energiaa muiden luottamuspulaisista ihmissuhteista huolestumiseen/huolehtimiseen. Siitä minulla toisaalta sitten onkin kokemusta ehkä jopa tavallista enemmän.

Taidamme puhua samasta suhteesta.

Öh, joo harrastelen samanlaista. Tosin en nyt ihan voi ylpeillä nähneeni vain parhaita puolia seurustelemisesta. Toisaalta ei kai suomalainen tunne elävänsäkään jos liian helppoa olisi.

[prosessi]

Kannattaa muistaa, että ne kovimmat sanat tulevat juuri sellaisilta ihmisiltä, joilla ei ole minkäänlaista omaa kokemusta asiasta. Eivät siis yksinkertaisesti osaa kuvitella itseään alussa mainittuun tilanteeseen, ainakaan oikein. Saati sitten että osaisivat kuvitella itselleen tunnesiteen lapseen.

Juu... Tosin juuri tämän, kelle itken, muistin lapsekkaaksi. Saatan muistaa väärin. Toivottavasti.

Toivottavasti. Alkaa pikkuhiljaa minuakin ahdistaa.

[Geetzu]

Mikä siinä nyt niin itkettää? Kuka teki vääryyttä? Kenelle?

Elatusmaksujen kiroaminen ylimmäksi pahaksi tilanteessa kun elämältä pienessä mielessä pitäisi kadota paljon enemmän tuntuu vaan niin... Suruisalta. ELATUSMAKSUT HALOO VITTU. Sinulta on viety lapsi ja sinä suret elatusmaksuja. Saisko joku valtio tai joku periä ne apinoilta triplana saisko??

Oho, kaffetauko. Pusnus!

[Tix]

En osaa yhdistää tuota elämässäni muuhun kuin 14-vuotiaana kokemaani vuoden mittaiseen seurusteluun, josta olen maininnut että en enää laske sitä parisuhteeksi, koska emme jakaneet asioita henkisesti (tai se poika ei jakanut). Jostain syystä minulla on ollut satumainen onni nimenomaan välttyä luottamuspulaisilta parisuhteilta, mikä vapauttaa energiaa muiden luottamuspulaisista ihmissuhteista huolestumiseen/huolehtimiseen. Siitä minulla toisaalta sitten onkin kokemusta ehkä jopa tavallista enemmän.

Käytit tuossa aiemmin ääriesimerkkiä jossa oli paska mies ja kerran hairahtunut nainen. Sallitko minulle yhden vastakkaisen?

Mattivanhasmainen ylikiltti kunnollinen mies joka ei ole kovin hedelmällinen ilahtuu kun kauan odotettu jälkikasvu vihdoin tulee maailmaan. Hänpä ei tiedä sitä, että huikentelevainen vaimo siitti vekaran kollegan kanssa työmatkalla, koska kotona leveän leivän ja mersun talliin tuova tylsimys on seksissä suurin piirtein yhtä jännittävä kuin raaka uuniperuna, vaikka palvookin vaimoaan ja tekee kaikkensa tämän eteen.

Tarinamme harmaa sankari saa sairaalaan joutuneen lapsensa veriryhmää määriteltäessä selville 10 vuoden kuluttua, että ei voi olla lapsen isä. Kaikkein läheisimmän ihmisen vuosikausia jatkuneesta valehtelusta rikki mennyt luottamus saa miehen silmät auki ja tajuamaan mitä ne kaikki "ylityöt" ja "työmatkat" olivatkin. Hämmentynyt ja murtunut mies hirttää itsensä solmioonsa työhuoneessaan ja jättää testamentissa kaiken lapselle, jota oppi rakastamaan ja pyytää tältä anteeksi ettei jaksanut elämän julmuutta.

Kuka voitti? Lapsi? Parisuhde? Yhteiskunta?

Minusta on hyvin vaikea perustella ajatusta, että valehtelun mahdollisuuksien eliminointi voisi olla pääsääntöisesti negatiivinen asia. Kuten esimerkistäni näet, hyvinkin erilaisia mahdollisia skenaarioita toki löytyy, mutta nähdäkseni lapsen kannalta suurin riski ei ole parisuhteen hajoaminen kun lapsi on vastasyntynyt vaan myöhemmin realisoituva kriisi joka saattaisi vaikuttaa vanhempien välien lisäksi myös vanhemmuuteen ja lapsen taloudelliseen turvallisuuteen.

Kaiut Orwellilaisesta yhteiskunnasta toki ovat pidäke kaikenlaiselle pakolle, mutta vanhempien asema ei ole tällä hetkellä yhteismitallinen. Äiti voi olla aina varma äitiydestään. Jos isä(ehdokas) haluaa varmuuden isyydestään avioliitossa, hän joutuu aina turvautumaan loukkaavaan toimenpiteeseen joka saattaa sellaisenaan johtaa parisuhdekriisiin. Isyysolettaman tai muutoin ilman dna-testiä asetetun isyyden osalta kyse on siis melko pitkälti lose-lose tilanteesta. Voit joko olla epävarma tai loukata kumppaniasi. Pakollinen testaus vapaaehtoisen tiedonsaamisen mahdollisuudella taas poistaisi loukkaavuuden elementin.

Vaihtoehdot olisivat silloin:
1) Mies ei halua tietoa, jolloin hän ottaa tietoisen riskin (ja ei voi enää lakisääteisesti purkaa isyyttään?)
2) Jos mies haluaa tiedon, ja se osoittaa että kyseessä on käenpoika, hän voi joko a) tietoisesti sitoutua sosiaaliseen vanhemmuuteen b) jättää naisen päätöksen varaan haluaako hän selvityttää oikean elatusvelvollisen ja pysyä silti vanhempana c) poistua tilanteesta takavasemmalle kokonaan ilman että lapsen ja hänen välille syntyy vielä sidettä
3) Jos mies haluaa tiedon ja saa varmuuden, no harm done, kenties sitoutumisaste kasvaa, kenties ei, mutta ainakaan se ei alene.

Vaikuttaa minusta win-win -tilanteelta. Kukaan ei ainakaan häviä mitään sellaista, mitä voisi oikeutetusti vaatia. Jossain määrin testausmalli myös turvaisi ns. kolmannen osapuolen oikeuksia, esimerkiksi mahdollisia takautuvia elatusvaateita ei tulisi yllätyksenä ja isän oikeuksiin liittyvä problematiikka tulisi käsiteltyä heti aluksi. Mitä enemmän asiaa ajattelee, sen fiksummalta ajatukselta tuntuu, että biologinen vanhemmuus selvitettäisiin aina. Silloin fokus siirtyisi oikeasti tärkeisiin asioihin, eli lapsen etuun, lapsen kasvattamiseen ja vanhemmuuteen, sitoutumisasteeseen ja sitoutumispäätöksen tietoiseen tekemiseen.

[voyager2]

Mikä siinä nyt niin itkettää? Kuka teki vääryyttä? Kenelle?

Elatusmaksujen kiroaminen ylimmäksi pahaksi tilanteessa kun elämältä pienessä mielessä pitäisi kadota paljon enemmän tuntuu vaan niin... Suruisalta. ELATUSMAKSUT HALOO VITTU. Sinulta on viety lapsi ja sinä suret elatusmaksuja. Saisko joku valtio tai joku periä ne apinoilta triplana saisko??

Oho, kaffetauko. Pusnus!

Riippuu juurikin tilanteesta. Jos on kuullut viimeisen 10 vuoden aikana lapsesta ainoastaan elatusapuja kinuttaessa, niin ei sen luulisi niin mukavaa olevan toimia pelkkänä sosiaalitoimistona uppo-oudolle uusioperheelle. Totta munassa tilanne on aivan toinen jos tapaus tulee ilmi suhteen vielä ollessa akuutti ja lapsen ollessa jo kouluiässä. Jälkimmäisessä tilanteessa olet juuri se kasvattaja, jolloin biologis yhtenevyydet eivät saisi olla ratkaisevassa roolissa tulevaisuutta silmällä pitäen.

[prosessi]

Minusta on hyvin vaikea perustella ajatusta, että valehtelun mahdollisuuksien eliminointi voisi olla pääsääntöisesti negatiivinen asia.

Tuollaisessa "pakko valita" -tilanteessa asian merkitys voisi hyvinkin ylikorostua, eli ainakin osa niistä miehistä, jotka nykyään eivät edes mieti asiaa ja jotka juuri tuon luonteenpiirteensä takia todennäköisimmin jättäisivät kirjekuoren avaamatta, kehittäisi ajan myötä sellaisen ikävän kytevän epäluulon. Etenkin jos parisuhde myöhäisemmässä vaiheessa muuttuukin epävakaammaksi kuin mitä se oli lapsensaantihetkellä. Toisaalta päätös tarkistaa asia kirjekuoresta olisi "pakko valita" -tilanteessakin epäluottamuslause äidille, mikä aivan varmasti hankaloittaisi parisuhdetta aikana, jolloin se muutenkin pienen vauvan takia joutuu koville. Suurin osa ihmisistä kun kuitenkin sekoittaa tuollaisiin asioihin logiikan lisäksi myös tunteita, kun taas ehdotuksesi perustuu täysin loogiseen johdonmukaisuuteen eikä huomioi tunteita millään tavalla.