Luin kirjan

Leffat, musiikki, taide, kirjallisuus ja sensellaiset
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 16598
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Re: Luin kirjan

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

Philip Rothin Everyman (ei sentään -woman...). Kyllähän minä Philip Rothista pidän, kun tuollainen tietty psykologinen tarkkuus ja oivaltavuus minua kiehtovat. Viehätyn tarinoista, tai jos juonessa ei varsinaista tarinaa ole, niin viehätyn henkilöistä ja heidän sisäisen maailmansa tarkasta kuvauksesta. Tässä jälkimmäisessä Roth on huippua. Ja kun Roth on vanhemmiten jättänyt raivokkaan seksuaalisuuden vähän kohtuullisempaan rooliin, niin kirjoitus on entistä monipulisempaa (ei sillä, etteivätkö Portnoyn tauti tai vaikka Sabbath's Theatre olisi hienoja kirjoja, kyllä ne ovat).

Mutta. Taidan olla vielä liian nuori mies innostuakseni tällaisesta vanhenemisen, raihnaantuvan (onko tällaista verbiä?) ruumiin ja kuolevan läheisjoukon aiheuttamasta eksistentiaalisesta kriisistä ja yrityksistä tarrata elämään kun se jo vaikuttaa liian myöhäiseltä. Pitäisiköhän tämä lukea uudelleen 40 vuoden kuluttua, kun olen päähenkilön ikäinen?
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Rouva Pupu

Re: Luin kirjan

Viesti Kirjoittaja Rouva Pupu »

Tess G - Synnintekijä

Kun pitää joka päivä väännellä analyysei, niin ei jaksa täällä. Ihan luettava, Isles toimii suht ok:na Scarpettan korvikkeena. Tapettuja nunnia, verilöylyjä ja kuolleita vauvoja.
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 16598
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Re: Luin kirjan

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

urpiainen kirjoitti:Philip Rothin Everyman (ei sentään -woman...). Kyllähän minä Philip Rothista pidän, kun tuollainen tietty psykologinen tarkkuus ja oivaltavuus minua kiehtovat. Viehätyn tarinoista, tai jos juonessa ei varsinaista tarinaa ole, niin viehätyn henkilöistä ja heidän sisäisen maailmansa tarkasta kuvauksesta. Tässä jälkimmäisessä Roth on huippua. Ja kun Roth on vanhemmiten jättänyt raivokkaan seksuaalisuuden vähän kohtuullisempaan rooliin, niin kirjoitus on entistä monipulisempaa (ei sillä, etteivätkö Portnoyn tauti tai vaikka Sabbath's Theatre olisi hienoja kirjoja, kyllä ne ovat).

Mutta. Taidan olla vielä liian nuori mies innostuakseni tällaisesta vanhenemisen, raihnaantuvan (onko tällaista verbiä?) ruumiin ja kuolevan läheisjoukon aiheuttamasta eksistentiaalisesta kriisistä ja yrityksistä tarrata elämään kun se jo vaikuttaa liian myöhäiseltä. Pitäisiköhän tämä lukea uudelleen 40 vuoden kuluttua, kun olen päähenkilön ikäinen?
Helsingin Sanomat kirjoitti:Amerikkalainen kirjailija Philip Roth on saanut arvostetun PEN/Faulkner-palkinnon uusimmasta romaanistaan Everyman (Jokamies). Lyhyt romaani kertoo taudeista ja kuolemasta ja, kuten Rothilla aina, juutalaisuudesta.

Roth alkoi kirjoittaa kirjaa palattuaan ystävänsä ja mentorinsa Saul Bellowin hautajaisista. Kirjan päähenkilö on eläkkeellä oleva mainosmies kipuineen ja kremppoineen sekä entisine vaimoineen.

Roth on saanut kaikki Yhdysvaltain keskeiset kirjallisuuspalkinnot, PEN/Faulknerin jo kolmannen kerran. Aiemmat tulivat romaaneista Operation Shylock 1994 ja Ihmisen tahra 2001.

Everyman ilmestyy suomeksi syyskuussa WSOY:n kustantamana ja Arto Schroderuksen käännöksenä.
Olen selvästi ajan hermolla - ainakin, mitä tulee eläkeläiskirjallisuuteen.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 16598
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Re: Luin kirjan

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

Suvinen kirjoitti:Anne Tyler: Avioliiton lyhyt oppimäärä

Parisuhdetuskailuun ei ehkä parasta luettavaa tämä. Tai sitten tuskailuni alkoivat tämän opuksen herättämistä ajatuksista? Kirja kertoo Richardin ja Paulinen avioliiton tarinan alusta loppuun periodeina, joista jokainen kertoo tietystä tärkeästä ajanjaksosta heidän elämässään. Välillä liittoa peilataan myös lasten näkökulmasta.
Ravisteleva tarina, josta varmaan jokainen lukija löytää heijastuksia omaan olevaan tai olleeseen liittoonsa. Tulin surulliseksi monta kertaa, ja vähintään yhtä monta kertaa huomasin naureskelevani - kauhistuneena. Paulinen ja Richardin liitto on kahden toisilleen täysin sopimattoman ihmisen liitto. Ihan kuin olisin itsekin ollut sellaisessa joskus.

:) :) :) :) -
Olen hämmentynyt. Tämän täytyy olla alkukielellä The Amateur Marriage. Mutta eikö pääpari ollut Pauline ja Michael? No, voin muistaa väärin, luin kirjan pari vuotta sitten. Pidin kyllä, minusta Tyler tavoittaa henkilöiden psykologian loistavasti.

Minä muuten tutustuin Anne Tyleriin ensimmäisen kerran nähtyäni leffan The Accidental Tourist, joka oli sympaattinen. Kun kirjaversio osoittautui vielä nautittavammaksi, hankin lisää Tyleria, ja olen pysynyt ihailijana.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 16598
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Re: Luin kirjan

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

[i]Lukemista odottavat kirjat[/i] -ketjussa Urpiainen pari viikkoa sitten kirjoitti: Ostin juuri Anne Tylerin uusimman, Digging to America, Paul Austerin romaanit Timbuktu, the Brooklyn Follies ja Travels in the Scriptorium sekä vamonsa Siri Hustvedtin kirjat the Enchantment of Lily Dahl ja the Blindfold. Odotan kovasti, kuten tekin varmasti raporttejani!
Lukaisin Timbuktun. Onhan siinä Austermaisia havaintoja ja mukavaa kerrontaa, mutta kyllä vain kyseessä on välityö. Jos maailmassa on oikeutta, niin nyt jo Austeria nolottaa, että meni moisen opuksen nimellään julkaisemaan. Onhan se hassun hauskaa, että kertojaksi pannaan koira, joka sitten koiramaisesta naiivista perspektiivistä kommentoi ihmisten edesottamuksia, mutta Austerin pitäisi olla moisen yläpuolella. Perusamerikkalaisen keskiluokkaisen ihanneperheen rakoileva avioliitto on kuitenkin tavoitettu loppupuolella ihan hyvin.

Usko Austeriin palasi sitten The Brooklyn Folliesin myötä. Erinomainen. Sanoisin jopa lähes The Book of Illusionsin ja Moon Palacen tasolla, ilman The New York Trilogyn vaikeutta, joka on hyvä tai huono asia riippuen lukijan kyvykkyydestä romaanitaiteen äärellä. Allekirjoittaneelle tämä vähän suoraviivaisempi realismi sopii paremmin kuin hyvin - ja kyllä mukana on riittämiin metafiktionaalista lukijan etäännyttämistä sekä jälkimodernia ironiaa tyydyttämään myös kirjallisuustieteen peruskurssin opiskelijat. Suosittelen kaikille. Oiva kirja aloittaa tutustuminen Austerin tuotantoon.

Hustvedtin The Enchantment of Lily Dahl oli sitten kuin hieman heikompi, aiempi versio mestarillisesta What I Loved -romaanista. Mutta oli tämäkin hieno. Samaan aikaan trilleri, kertomus heräämisestä seksuaaliseen aikuisuuteen, epätodennäköisestä ystävyydestä ja takapajulan mentaliteetista. Ja tämä kaikki kiinnostavilla henkilöillä. Oivaa.

Muut uudet ostokset odottavat vielä hyllyssä. Mutta pysykää samalla Bat-kanavalla, ja saanette siistäkin urpiaisraportit.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Avatar
Lapitii
Kitisijä
Viestit: 2910
Liittynyt: 16.08.2005 16:16
Paikkakunta: Tre

Re: Luin kirjan

Viesti Kirjoittaja Lapitii »

Henry Millerin ja Søren Kierkegaardin elämäkerrat, Nick Hornbyn Hyviä ihmisiä, Bukowskin Pystyssä kaiken aikaa (taas), Tuomas Vimman Helsinki 12 (vihdoin), seuraavaks Vimman Toinen.
Tuhmasta päästä nauttii koko ruumis.
Avatar
Clay
Kitisijä
Viestit: 2582
Liittynyt: 14.08.2005 23:46

Re: Luin kirjan

Viesti Kirjoittaja Clay »

urpiainen kirjoitti: Lukaisin Timbuktun. Onhan siinä Austermaisia havaintoja ja mukavaa kerrontaa, mutta kyllä vain kyseessä on välityö. Jos maailmassa on oikeutta, niin nyt jo Austeria nolottaa, että meni moisen opuksen nimellään julkaisemaan. Onhan se hassun hauskaa, että kertojaksi pannaan koira, joka sitten koiramaisesta naiivista perspektiivistä kommentoi ihmisten edesottamuksia, mutta Austerin pitäisi olla moisen yläpuolella. Perusamerikkalaisen keskiluokkaisen ihanneperheen rakoileva avioliitto on kuitenkin tavoitettu loppupuolella ihan hyvin.
Itse tutustuin Austeriin ensimmäisen kerran, kun Nyt-liitteessä oli Timbuktun tiimoilta laajempi katsaus Austerin tuotantoon, ja kiinnostus heräsi. Sarjakuvaksi käännetty Lasikaupunki sitten varmisti pari vuotta myöhemmin, että koukku upposi lihaan.

lis. mun mielestä Auster nimenomaan EI ole monenkaan asian yläpuolella - ehkä naiivismilla on joku oma tarkoituksensa, joka on sopusoinnussa kokonaisuuden kanssa. Sun pitäis olla näissä jutuissa parempi!
Viimeksi muokannut Clay, 17.03.2007 18:21. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Nyt penikseni on fantastinen!
Bliss

Re: Luin kirjan

Viesti Kirjoittaja Bliss »

Rouva Pupu kirjoitti:Eppu Nuotio - Musta

Juonessa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta loppua kohden kaiken syy on vähän niin ja näin. Epun tavasta kirjoittaa en pidä, tietyt lausahdukset ovat ärsyttäviä, aina en oikein ymmärrä mitä, missä, kuka, miksi, täh, häh.
Ei mikään lukuelämys.
Niin samaa mieltä.
Eppu pitäytyköön lastenkirjoissa ja jättäköön nuo dekkariyritelmät rauhaan..
Rouva Pupu

Re: Luin kirjan

Viesti Kirjoittaja Rouva Pupu »

Karin Slaughter - Kadotettu

Tämän kirjan lukemiseen kului lähes ikuisuus. Olin hieman pettynyt. Miten suhtautua kirjaan, joka tempaa mukaansa ja lässähtää kuin pannukakku, saaden lopulta hieman tuulta purjeidensa alle. Henkilöhahmot ja heidän elämänsä ovat edelleen pop, mutta jäi nyt kovasti kaivertamaan itse tarina ja sen eteneminen.
Mulli75

Re: Luin kirjan

Viesti Kirjoittaja Mulli75 »

Kaksi Valtteri Suomalaisen kirjaa tuli luettua uudelleen pitkästä aikaa.

Sauna Syyriassa.
Kirja sisältää lyhyitä, varsin humoristiseen sävyyn kirjoitettuja tarinoita YK -toiminnasta.

Kuolet vain kahdesti
Siihen on koottu samalla lailla patologian laitoksen juttuja ruumiinavauksista. Kirjoittajahan oli ammatiltaan preparaattori (= patologin avuataja).
Sheetlord

Re: Luin kirjan

Viesti Kirjoittaja Sheetlord »

Lapitii kirjoitti:Bukowskin Pystyssä kaiken aikaa (taas)
Tällä on muuten yksi parhaita näkemiäni kirjankansia. Yksinkertainen kuva, joka kiteyttää erinomaisesti päähenkilön olemuksen.

Kuva
Sheetlord

Re: Luin kirjan

Viesti Kirjoittaja Sheetlord »

AC/DC: Maximum Rock'n'Roll

Vasikään suomennettu Eiskadeiska-raamattu. Tekijät käyvät kiitettävällä huolellisuudella koko bändihistorian läpi, unohtamatta isoveli Georgen Easybeats-menneisyyttä ja Anguksen angstisia kouluvuosia. Bon Scott-vainaan naiskentelut ja häröilyt käydään myös kiitettävällä tarkkuudella läpi, eikä Malcolmin ja Phil Ruddin alkoholiongelmia ole yritetty lakaista maton alle.

Lievästä kritiikin puutteesta huolimatta - ylisanoja viljellään paikoitellen liikaakin - pakko-hankinta Vaihtovirta-Tasavirran ystäville. Lähemmäs 500 sivua, runsaasti harvinaisia valokuvia. Lähdemateriaalina käytetty paljon lehtijuttuja. Kirjan myötä oli pakko ottaa Bon Scott-vuosien tuotanto uusintakuunteluun. Pakko se on todeta; tuon parempaa ränttätänttäboogieta ei ole koskaan aikaisemmin tehty, eikä tulla koskaan tekemäänkään. Pippeli-mittari heiluu koko ajan 240V kohdalla kun kuulokkeista kajahtaa esimerkiksi "Whole Lotta Rosie" - samannimistä punatukkaista 120-kiloista tasmanialaishuoraa hoiteli Bon-vainaa aikoinaan...

Hassua kyllä "Törkytehtaan" jälkeen huomaa odottavansa jokaiselta rock-historiikilta samanlaisia hillittömyyksiä kuin Mötiköitten tarinassa viljeltiin. Nyt tekijät keskittyvät musiikkiin ja sirottelevat rock'n'roll -sikailuja vain kuriositeetteina tarinan oheen. Damn you, Neil Strauss, damn you to hell! Nimimerkillä "saman kirjoittajan Jenna Jameson-biota odotellessa"

Kuva
slam

Re: Luin kirjan

Viesti Kirjoittaja slam »

Homeboy65 kirjoitti:Antti Hyry: Junamatkan kuvaus

Novellikokoelma. Ei hassumpi.
eipä kovin häävi, mutta luinpahan Senja novelliin asti. paremman pystyn paskomaan. :lol:
Sheetlord

Re: Luin kirjan

Viesti Kirjoittaja Sheetlord »

Peter Wright: Spycatcher

Entisen britti-tiedustelujohtajan muistelmat nostivat ilmestyessään aikamoisen mekkalan länsimaiden tiedusteluyhteisössä. Kirjan ilmestyminen yritettiin estää ja olipa rautarouva Thatcher repiä peruukkinsa, mutta kaikesta huolimatta teos näki päivänvalon.

Kirjassa käydään läpi MI5:n ja MI6:n synty, valotetaan länsivakoilun ja signaalitiedustelun taustoja ja toimintatapoja 1930-1960-luvulla. Myös "Cambridgen vakoilurengas" käsitellään kiitettävällä, vähän liiankin suurella pieteetillä. Kais tiedätte, Burgess, Blunt, Mclean jne?

Luin kirjan hieman hyppien, koska kaikki "vuonna se-ja-se epäiltiin sitä-ja-sitä kaksoisagentiksi/myyräksi" oli paikoitellen puisevaa. Kirja toimii kuitenkin "syventävänä taustatietona" vakoiluromaanien ystäville, osa kirjan vakoiluskandaaleista kun on merkittävissä määrin ruokkinut populaarikulttuurin "kuvastoa".
Sheetlord

Re: Luin kirjan

Viesti Kirjoittaja Sheetlord »

Alistair McLean: Katkuinen Kuoleman Tie

Tämän taisin lukea 10-vuotiaana viimeksi. Oli silloin ollakseen mahottoman jänskä Aikuisemmin silmin sietämättömän ohkainen jännärisynopsis, jossa muutamia aika pahoja asiavirheitä:
- kirjan huipentaa takaa-ajo Alpeilla, jossa sankari jahtaa Ferrarilla kolme-päällä Aston Martinia. Mistä lähin Ferrari on ollut perheauto? Lopussa samassa autossa on jo neljä henkeä.
- juuri ennen kliimaksia pahisten Astonista pakenee sankarin tyttöystävä niin, että kumpikaan etuistuimella istuvista konnista ei huomaa sitä. Jotenkin minua on vaivannut sellainen käsitys, että Aston Martineissa on vain kaksi ovea?
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 16598
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Re: Luin kirjan

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

Koska itse kirjaguru Suvinen opuksesta noin innostui, nappasin lähikirjakaupasta Michael Cunninghamin teoksen Home at the End of the World.

Kyseessä oli ihan kiva lukuromaani, mutta, valitettavasti, en parhaalla tahdollanikaan pysty täysin jakamaan Suvisen innostusta. Minusta Cunningham ei pääse kovin hyvin sisälle henkilöiden psykologiaan ja kokemuksiin, ja siksi dramatiikkaa pitää hakea aika raflaavilla käänteillä ja kohtaloilla. Tai ehkä kirja vain osui kohdallani huonoon väliin siinä mielessä, että olin juuri ennen tätä saanut luettua Anne Tylerin uuden kirjan Digging to America, jossa psykologinen tarkkuus ja sitä kautta psykologinen draama saadaan esiin aivan jokapäiväisissä tapahtumissa ja näennäisesti maksimaalisen tylsässä, keskiluokkaisessa elämässä. Paljon vavahduttavampaa kuin Cunninghamin touhu.

Erityisen heikosti Cunningham pärjää Tylerille tuossa psykologian syvyydessä. Toki Cunningham hahmottelee homoseksuaaliksi osoittautuvan Jonathanin lapsuuden sinänsä tarkasti, mutta tarkasti nimenomaan jonkinlaisella freudilaisen psykoanalyysin johdantokurssin käyneen nörttiopiskelijan tarkkuudella eikä koskettavalla oivaltavuudella. Niinpä Cunningham pistää nuoren Jonathanin toisaalta lähes ihastumaan isäänsä, ja toisaalta pistää Jonathanin äidin pelkäämään seksuaalisuutta (kuinka kliseefreudilaiseksi voikaan kerronta mennä!) siten, että äiti nimenomaan hakee turvaa pojastaan eikä oidipaalikompleksi näin pääse lainkaan ratkeamaan, eikä Jonathan kasva tyypilliseksi heteromieheksi. Onhan tämä sinänsä oikeaoppista, mutta kaukana Tylerin koskettavasta taidosta oivaltaa tylsän arjen psykologiset syvyydet.

Olisi kiinnostava tietää, onko Suvinen lukenut viime vuosien tunnetumpia (ja mielestäni huomattavasti parempia) perhekohtalokuvauksia, kuten juuri Tyler tai vaikkapa Jonathan Franzenin The Corrections ja Jeffrey Eugenidesin Middlesex? Mielestäni Cunningham ei millään näille pärjää.
Suvinen kirjoitti:Michael Cunningham: Koti maailman laidalla

Heti tähän alkuun pitää sanoa, että olen löytänyt uuden lempikirjailijan. Jos tämän pystyy kertomaan vain yhden luetun kirjan perustella, sen kirjan pitää olla aika vaikuttava. Tämä oli.

Koti maailman laidalla kertoo kolmen perheen tarinan: Bobbyn, jonka perheen repii rikki lapsuuden traumaattinen onnettomuus; Jonathanin, jonka vanhempien muodolliset välit saavat kaihtamaan rakkautta, sekä Claren, josta tulee heidän molempien yhteinen ystävä ja sielunkumppani. Nämä kolme muodostavat oman, erilaisen perheensä New Yorkin kaikkeensopeutuvassa maailmassa.

80- luvusta on kirjoitettu monia aikalaiskuvauksia, useimmat niistä vaivaannuttavan huonoja. Tässä kirjassa 80- luku ei paista räikeänä eikä tehdyn hassuna tai, mikä pahempaa, aikalaisen itsensä kirjoittamana "modernina" uutena aikana. Silti ajan henki on vahvasti läsnä läpi koko kirjan; koko tarina on silkkaa 80- lukua. Mutta aidosti. Läpi kirjan on lukuisia kohtauksia, jossa aikakausi tulee esille elävästi kuin eilinen päivä.. ja yhtä kauniina kuin parhaat muistot.

Olen aikaisemmin lukuisia kertoja tähdentänyt tarinan osuutta, joskus jopa väittänyt ettei paras ja kieleltään kauneinkaan kirja ole mitään ilman kunnon tarinaa. No, ehkä olen väärässä, tai sitten tässä on poikkeus joka vahvistaa säännön. Tarina itsessään on tässä kirjassa sivuosassa. Päämäärä on hämärän peitossa, eikä sivuja kääntele vain loppuratkaisun odotuksen jännityksessä. Mutta matka on kaunis - niin kaunis, että voi vain pysähtyä katselemaan maisemia. Hahmot ovat tuttuja ja eläviä, ja silloin tällöin eteen tupsahti lause, joka oli niin loistavan osuva että teki heti mieli mennä ja kirjoittaa se ylös. Hymyilin leveästi monta kertaa tämän matkan aikana.

Uskomattoman kaunis rakkaustarina, elävää ja koskettavaa ajankuvaa, syväluotaavaa hahmonrakentelua. Kerrassaan loistava romaani. Näin haluaisin todella osata kirjoittaa!

Edit: leffakin tästä on vissiin tehty, mutta en taida haluta edes katsoa sitä. Ei mitenkään voi olla kirjan veroinen.

:D :D :D :D :D
[/b]
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 16598
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Re: Luin kirjan

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

Clay kirjoitti:
urpiainen kirjoitti: Lukaisin Timbuktun. Onhan siinä Austermaisia havaintoja ja mukavaa kerrontaa, mutta kyllä vain kyseessä on välityö. Jos maailmassa on oikeutta, niin nyt jo Austeria nolottaa, että meni moisen opuksen nimellään julkaisemaan. Onhan se hassun hauskaa, että kertojaksi pannaan koira, joka sitten koiramaisesta naiivista perspektiivistä kommentoi ihmisten edesottamuksia, mutta Austerin pitäisi olla moisen yläpuolella. Perusamerikkalaisen keskiluokkaisen ihanneperheen rakoileva avioliitto on kuitenkin tavoitettu loppupuolella ihan hyvin.
Auster nimenomaan EI ole monenkaan asian yläpuolella - ehkä naiivismilla on joku oma tarkoituksensa, joka on sopusoinnussa kokonaisuuden kanssa. Sun pitäis olla näissä jutuissa parempi!
Joo, olet varmaan oikeassa. Vielä parempi esimerkki on juuri lopettamani Austerin Travels in the Scriptorium. Saahan se varmasti kirjallisuustieteen perusopiskelijan haltioitumaan vyöryttämällä sellaisen määrän tarinoita tainoiden sisällä, epäluotettavia kertojia sun muita postmodernisteiluja, puhumattakaan avuttomana ison veljen käsissä pyristelevän Mr. Blankin ilmiselvästä allegoriasta aikamme yksilöön, mutta ei tämä muuta sitä seikkaa, että peruslukijalle kirja on, suoraan sanottuna, vähän tylsä.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Avatar
Clay
Kitisijä
Viestit: 2582
Liittynyt: 14.08.2005 23:46

Re: Luin kirjan

Viesti Kirjoittaja Clay »

Sheetlord kirjoitti: - kirjan huipentaa takaa-ajo Alpeilla, jossa sankari jahtaa Ferrarilla kolme-päällä Aston Martinia. Mistä lähin Ferrari on ollut perheauto? Lopussa samassa autossa on jo neljä henkeä.
Onhan niitä nelipaikkaisia Ferrareita. Ei siinä mallia mainittu?
Nyt penikseni on fantastinen!
Avatar
Ann
Kitisijä
Viestit: 3969
Liittynyt: 16.08.2005 15:32
Paikkakunta: The Dark Realm of The Outworld

Re: Luin kirjan

Viesti Kirjoittaja Ann »

Vaarassa by Patricia "GayCrapetta" Cornwell

Tää oli ihan maittava suupala unettomuuteen. Kirja julkastu alunperin jatkokertomuksena jossain jenkkilehdessä, olikohan NY Times. Suosittelen matkalukemiseksi.
Rotan aivot valtasivat pääni.
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 16598
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Re: Luin kirjan

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

Suvinen kirjoitti:Alan päästä meidän kuitenkin melko erilaisen makumme eriävyyksien perusteille, luulen. Huomaan, että olet useaan otteeseen maininnut arjen psykologian kiehtovuuden, viehätyt selvästi koruttomasta ja realistisesta kerronnasta ja nimenomaan henkilöihin uppoutumisesta.
Joo. Näen painajaisia siitä, että romaanitaide alkaisi muistuttaa alati kasvavaa roskalehtiformaattia: kauhistellaan vieraita tai muuten vain raflaavia tapahtumia menemättä niiden taakse. Jännittävien tapahtumien sijaan innostun siitä, kun joku osaa sanallistaa ilmiön, jonka tunnistan heti, mutta en olisi itse kuitenkaan sitä osannut paperille laittaa. Jotain tällaista Cunningham mielestäni aivan selvästi tavoitteli (esim. niissä kohtauksissa, kun Jonathan menee Arizonan (tms.) autiomaahan tapaamaan vanhenevia vanhempiaan), mutta ei minusta onnistunut yhtään niin hyvin kuin juuri Tyler, joka kyllä mestari onkin.
Suvinen kirjoitti:Loppukaneetiksi tähän äärimmäisen horjuvaan arviooni vedän tiukan johtopäätöksen, että näit kyseisen romaanin niin eri lailla vain siksi, että olet mies ja minä nainen. ( Tästäkään en voi kyllä olla ihan varma. ) Romaanissahan ei ollut yhtään vahvaa, maskuliinista mieshahmoa. Ei ainuttakaan! Ihan tyttöjen kirja, siis!
Tätä kyllä haluan vastustaa tiukasti! En minä jaa kirjoja mies- ja naiskirjoihin. Tuo ohimennen kehumani uusi Tyler, esimerkiksi, on tarina kolmesta naisesta ja heidän tyttäristään; miehet ovat aivan sivuosassa, vähän kuin mikä muu tahansa ympäristö, jossa naiset toimivat. Ja en minä nyt varsinaisesti Cunninghamia heikkona pitänyt. Minulle se ei vain aiheuttanut vastaavaa innostusreaktiota.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Avatar
Xiberia
Kitisijä
Viestit: 3273
Liittynyt: 26.08.2006 9:58
Paikkakunta: Kenkäkaupunki

Re: Luin kirjan

Viesti Kirjoittaja Xiberia »

Suvinen kirjoitti:Glen Duncan: Minä, Lucifer
Mullakin on toi hyllyssä, tykkäsin :)

Alkuviikosta hotkin loppuun Ron McLartyn Polkupyörällä ajamisen taito -romaanin. Kirja ei nyt tarjonnut mitään elämää suurempia kokemuksia, mutta oli kyllä kaikessa surkuhupaisuudessaan viihdyttävää lukemista. Päähenkilö on todellinen antisankari - läskiperseinen, keski-ikäinen äijä, joka saa koko ajan vahingossa turpiinsa - ja kirja kehittyy varsinaiseksi kasvutarinaksi loppuaan kohden. Happy ending kruunaa kaiken.

Eilen luin loppuun Torey Haydenin Aavetytön. Nuo Haydenin kirjat ovat oikein mukavaa ja uppouttavaa luettavaa, ainut haittapuoli vaan että jokaisessa kirjassa tuntuu olevan sama juoni. Hayden saa oppilaakseen puhumattoman/häiriintyneen lapsen, saa kirjan aikana tämän kertomaan kaikista hirveistä kokemuksistaan ja lopulta kaikki on hyvin. Sellaista "semi-hömppää", mutta siihen nähden ihan mielenkiintoista luettavaa, kun ovat tositarinoita, kuulemma.
"Elämä on kuin pornoelokuva - silloin tällöin panemista ja niissä väleissä ihan täyttä paskaa."
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 16598
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Re: Luin kirjan

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

Sen pidemmittä horinoitta haluaisin julistaa, että Siri Hustvedt on suosikkikirjailijoitani. Nyt hänen ensimmäinen romaaninsa The Blindfold. Tämäkin on heikohko verrattuna What I Loved -romaaniin - mutta erinomainen verrattuna lähes mihin tahansa muuhun nykykirjaan.
urpiainen kirjoitti:Hustvedtin The Enchantment of Lily Dahl oli sitten kuin hieman heikompi, aiempi versio mestarillisesta What I Loved -romaanista. Mutta oli tämäkin hieno. Samaan aikaan trilleri, kertomus heräämisestä seksuaaliseen aikuisuuteen, epätodennäköisestä ystävyydestä ja takapajulan mentaliteetista. Ja tämä kaikki kiinnostavilla henkilöillä. Oivaa.

Muut uudet ostokset odottavat vielä hyllyssä. Mutta pysykää samalla Bat-kanavalla, ja saanette siistäkin urpiaisraportit.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
sanctus

Re: Luin kirjan

Viesti Kirjoittaja sanctus »

Neil Young : Shakey

Jimmy McDonoughin kirjoittamasta, ja ilmeisesti Youngin hyvin hyväksymästä, biografiasta löytyy tarinaa mm. siitä, miten A -luokan klassikoita tehdään ja mitä joillain 80 -luvun Geffen -tuotoksilla oikein haettiin.
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 16598
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Re: Luin kirjan

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

Austerin Oracle Night. Nyt sitten taas oikein hyvää Austeria. Olen tässä viimeaikoina marissut aika paljon sitä, miten paljon Auster postmodernisteilee erilaisilla kirjallisia konventioita rikkovilla kikoilla etäännytyksistä tarinoihin tarinoiden sisällä ja alluusioihin muualle. Tässä romaanissa oli taas uusi kikka: alaviitteet. Melkein ärsyttävää, mutta toisaalta aika toimivaa. Kertoja kertoo rakastuneensa vaimoonsa ensi silmäyksellä ja tämän olevan elämänsä merkittävin kokemus - mutta toisaalta kertoo tapauksen kirjaimellisesti toisen tarinan alaviitteenä. Hassua.
urpiainen kirjoitti:
Clay kirjoitti:
urpiainen kirjoitti: Lukaisin Timbuktun. Onhan siinä Austermaisia havaintoja ja mukavaa kerrontaa, mutta kyllä vain kyseessä on välityö. Jos maailmassa on oikeutta, niin nyt jo Austeria nolottaa, että meni moisen opuksen nimellään julkaisemaan. Onhan se hassun hauskaa, että kertojaksi pannaan koira, joka sitten koiramaisesta naiivista perspektiivistä kommentoi ihmisten edesottamuksia, mutta Austerin pitäisi olla moisen yläpuolella. Perusamerikkalaisen keskiluokkaisen ihanneperheen rakoileva avioliitto on kuitenkin tavoitettu loppupuolella ihan hyvin.
Auster nimenomaan EI ole monenkaan asian yläpuolella - ehkä naiivismilla on joku oma tarkoituksensa, joka on sopusoinnussa kokonaisuuden kanssa. Sun pitäis olla näissä jutuissa parempi!
Joo, olet varmaan oikeassa. Vielä parempi esimerkki on juuri lopettamani Austerin Travels in the Scriptorium. Saahan se varmasti kirjallisuustieteen perusopiskelijan haltioitumaan vyöryttämällä sellaisen määrän tarinoita tainoiden sisällä, epäluotettavia kertojia sun muita postmodernisteiluja, puhumattakaan avuttomana ison veljen käsissä pyristelevän Mr. Blankin ilmiselvästä allegoriasta aikamme yksilöön, mutta ei tämä muuta sitä seikkaa, että peruslukijalle kirja on, suoraan sanottuna, vähän tylsä.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Avatar
Clay
Kitisijä
Viestit: 2582
Liittynyt: 14.08.2005 23:46

Re: Luin kirjan

Viesti Kirjoittaja Clay »

urpiainen kirjoitti:mutta ei tämä muuta sitä seikkaa, että peruslukijalle kirja on, suoraan sanottuna, vähän tylsä.
Itse en ole saanut Timbuktua loppuun asti vieläkään, kun Tuomari-sarjakuvat ovat osoittautuneet kiinnostavimmiksi.
Nyt penikseni on fantastinen!
Vastaa Viestiin