Katsoin leffan

Leffat, musiikki, taide, kirjallisuus ja sensellaiset
ninnithequeen

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Legend
(1985)

Mukava fantasialeffa pullollaan keijuja, peikkoja, yksisarvisia, örkkejä ja hirviöitä. Nuori Tom Cruise on jopa ihan mukiinmenevä tässä, ja maskeeraukset ovat kohtuullisen hienoja.

Perheen pienimmille en suosittele, koska osa hirviöistä oli oikeasti pelottavia tällaisen paatuneen mammankin silmissä.

Silmiinpistävintä oli etsiessäni tietoja elokuvasta, että se on julkaistu ensimmäisenä Suomessa.

:) :) :) ½
bedlam

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja bedlam »

Da Vinci Koodi
KuvaKuva1/2

Kirjaa en ole lukenut, oletan että se on parempi. Alussa juoni tempaisi kyllä mukaansa, mutta melko pian homma alkoi levitä käsiin ja lopulta ei kiinnostanut enää ollenkaan miten taru päättyy. Jos kirja kerran on niin pidetty, niin elokuvakässäriksi kääntäminen on varmaankin epäonnistunut sitten melkolailla pahasti. Krapulalla saattoi toki olla vaikutusta asiaan.

The Omen (2006)
KuvaKuva

Mitä järkeä on tehdä remake tasan yksi yhteen alkuperäisen kanssa? Leffa sisälsi kaunista kuvaa, mutta jatkuvasti toivoi edes jotain alkuperäisestä poikkeavaa juttua. Alkuperäisessä penskakin on aidosti pirullisen näköinen, tässä pikkupojan väkinäinen kulmienkurtistus aiheutti hekotusta.
Enttu

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Enttu »

Edith Piaf - Pariisin Varpunen ... ne laulut ja Marion Cotillard ikäänsä nähden 31-v teki hyvin ko roolin lapsesta eläkeläismummoksi saakka :)
Sheetlord

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Sheetlord »

Grindhouse II - Death Proof

Double-featuren jälkimmäinen pätkä on Tarantinon stoori stuntman Mikestä (Kurt Russel) ja tyttöenergian kostosta. Filkassa on kaikki T-ainekset: tolkuttoman paljon dialogia ja pitkiä monologeja - etenkin elokuvista, räväköitä roolihahmoja - etenkin naishahmot ovat erittäin värikkäitä sekä tietysti viittauksia aikaisempiin T-leffoihin (Kill Billistä tuttu seriffi poikineen, Red Apples-savukkeet, Big Kahuna Burgerit). Eikä sovi unohtaa nautiskelevia lähikuvia päähenkilöttärien paljaista jaloista.

En pysty tyhjentävästi lajityypittelemään teosta, koska se on samalla autoleffa, arthouse-leffa ja toimintajännäri. Ensimmäisen puoli tuntia katsoja ihmettelee, koska tämä PUHUMINEN lakkaa ja koska alkaa tapahtua jotain. Sitten yhtäkkiä BANG! Taas puhetta, puhetta, puhetta kunnes yhtäkkiä toiminta räjähtää vauhtiin.

Double-featuren keskinäisessä kilpailussa Death Proof vetää pinnat kotiin. Planet Terror on erittäin yksioikoinen genre-roiskuttelu, mutta tämä antaa katsojalleen paljon enemmän. Pientä typistämistä olisin toivonut vuorosanastoon, mutta vastaavasti toiminta ja päähenkilöiden näyttelijäsuoritukset pelastavat koko homman. Tavallaan harmittaa, etten ole nähnyt niitä leffoja, joista tämä elämänsä ammentaa (alkuperäinen "Gone In 60 Seconds", "Vanishing Point")

- Hey bartender, who's this guy?
- He's stuntman Mike
- But who's stuntman Mike?
- He's a stuntman.



Kuva
Rouva Pupu

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Rouva Pupu »

The New York Ripper

Odotukset olivat ehkä hieman korkealla hypetyksen vuoksi. Olihan tässä muutama raaka kohtaus ja seksiä, joka ilmeisesti lasketaan naista alentavaksi+naisia murhataan. Mutta en kyllä ymmärrä miksi tämä on pitänyt poliisisaattueen kera maasta rahdata pois silmistä.

The Last House on the Left

Tämä elokuva oli itseasiassa paljon ahdistavampi kuin yllä oleva. Juonellisesti tulee plussaa henkilöiden "järkevästä" toiminnasta, eritoten vanhempien. Njaa, tästä ilmeisesti tulossa remake.
Sheetlord

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Sheetlord »

Vanishing Point (1971)

Kaivoin esiin tämän kaahailufilmi-klassikon "Death Proofin" innoittamana, enkä joutunut pettymään. Tarina entisen kilpa-ajaja Kowalskin eeppisestä pakomatkasta läpi mantereen muskeli-Dodge Challengerin muristessa alla koko osavaltion Highway Patrol kintereillään ei kikkaile salamaleikkauksilla eikä tietokone-tehosteilla.

Ohjaaja malttaa antaa kuvan puhua eikä hukuta elokuvakokemusta turhaan verbaalikikkailuun. Western-henkisen tarinan voi nähdä myös sopeutumattoman yksilön epätoivoisena kamppailuna järjestäytyneen yhteiskunnan kahleita vastaan oman vapautensa puolesta, ainakin kuvat vapaana virtaavasta valkokuohuisesta koskesta etualalla 200 mph kiitävä samanvärinen muskelikaara viittaavat vahvasti siihen suuntaan.

Soundtrack on aitoa 1970-soulia, kaikilla miehillä on pulisongit. Jo yksin nämä seikat tekevät leffasta katsomisen arvoisen! Leffasta on muuten tehty remake vuonna 1997 (starring Viggo Mortensen), joten tarkkana videohyllyllä.

Kuva
Avatar
Ann
Kitisijä
Viestit: 3969
Liittynyt: 16.08.2005 15:32
Paikkakunta: The Dark Realm of The Outworld

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Ann »

Borat
Sacha, mä odotin sulta niin paljon enemmän! Koin enempi myötähäpeällisiä kiusaantumisia kuin nauruhytkymistä. Se karhu oli kiva ja kana kanssa. *** Gay Bruno leffaa odotellessa..

Eragon
LOTR Rip Off. Mitäs tästä nyt sanois.. En ymmärrä miten ne on saaneet Ironsin Jeremyn ja Malkovichin Johnin tähän rainaan. Jotain pelivelkoja ehkä? Olis kaivannut sen lohikäärmeen ääneksi jotain vähemmän girliegirliä. Pääosaa näytellyt jannu oli ihan jotain muuta, ei riitä sanat kuvaamaan sen säälittävyyttä. Steve Sanders(peverlihills90210)mainittu. *
Rotan aivot valtasivat pääni.
Yönmustaritari

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Yönmustaritari »

bedlam kirjoitti:
Crowbar kirjoitti:Mitään missä tapetaan eläimiä oikeasti tuolla tavalla ei pidä ostaa.
Jos noissa kannibaalileffoissa ei olisi eläinrääkkäyskohtauksia, olisin taatusti katsonut kaikki innolla läpi jo aikoja sitten.
Periaatteen miehiä. Toi on aika.........söpöö.
bedlam

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja bedlam »

Yönmustaritari kirjoitti:
bedlam kirjoitti:
Crowbar kirjoitti:Mitään missä tapetaan eläimiä oikeasti tuolla tavalla ei pidä ostaa.
Jos noissa kannibaalileffoissa ei olisi eläinrääkkäyskohtauksia, olisin taatusti katsonut kaikki innolla läpi jo aikoja sitten.
Periaatteen miehiä. Toi on aika.........söpöö.
No mitä vittua? Jos tiedän, että kärsisin elokuvakokemuksesta ja voisin fyysisesti pahoin pari päivää, niin minkä helvetin takia mun pitäs niitä sitten katsoa?
bedlam

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja bedlam »

Kadonneiden lasten kaupunki
KuvaKuvaKuva1/2

Voi harmituksen harmitus sentään! Mä olisin halunnut tykätä tästä paljon enemmän. Rakastan Jeunetin ja Caron luomaa visuaalista tyyliä, mutta kokonaisuutena tämä tuntui jotenkin...en tiedä. Jotain puuttui ja jotain oli liikaa. Ensimmäinen puoli tuntia meni siihen, että totuttautui outoon fantasiamaailmaan ja sitten menikin pitkän aikaa ihmetellessä että oliko tämä nyt lasten elokuva vai aikuisten synkkä satu. Välillä jotkut käänteet menivät täysin ohi ja ihmetystä herätti myös pieni pedofiliavire, josta en kuitenkaan ole varma oliko se vain omassa kipeässä päässäni.

Leffa, joka täytyy EHDOTTOMASTI katsastaa kyllä uudelleen jo visuaalisuutensa takia. Saattaa olla, että virkeämpänä uppoaa paremmin, kello taisi lähennellä kahta yöllä.
bedlam

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja bedlam »

Primer
KuvaKuvaKuvaKuva

Vittu, mä en tajunnu tästä lopussa enää mitään. Kelasin taaksepäin ja aloin miettimään, mutta siidereitä on liikaa elimistössä (seliseli). Vittumaista, Lynchin leffat voi pienen miettimisen jälkeen sivuuttaa sillä, että ehkä niitä ei täysin ole tarkoitettukaan ymmärrettäviksi. Mutta tässä leffassa on ihan selkeästi joku logiikka, jota en vain tyhmänä ymmärrä. Hetken tutkiskelin Wikipedian selitystä http://en.wikipedia.org/wiki/Primer_(film), mutta taidan jättää mietinnät virkeämpään päivään.

Scifi-leffa, jonka budjetti oli 7000 dollaria! Hemmetti, mitä vähemmän rahaa, sen originellimpia leffoja.

edit: noi linkit joissa on sulkumerkkejä ei toimi urlitagien kanssa.
Avatar
Mylwin
Kitisijä
Viestit: 4593
Liittynyt: 16.08.2005 15:25
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Mylwin »

bedlam kirjoitti: Leffa, joka täytyy EHDOTTOMASTI katsastaa kyllä uudelleen jo visuaalisuutensa takia. Saattaa olla, että virkeämpänä uppoaa paremmin, kello taisi lähennellä kahta yöllä.
Katsoin trailerin ja miellytti kovin. Pakkohan tuo on katsastaa, mistä lie sen saapi.

Kai se on pakko piratisoida.
Kävin katsomassa Mylwinin kuvaa, ja näyttää kyllä just siltä ettei sillä ole yhtään ystävää.
- Ann 2005
bedlam

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja bedlam »

Mylwin kirjoitti:
bedlam kirjoitti: Leffa, joka täytyy EHDOTTOMASTI katsastaa kyllä uudelleen jo visuaalisuutensa takia. Saattaa olla, että virkeämpänä uppoaa paremmin, kello taisi lähennellä kahta yöllä.
Katsoin trailerin ja miellytti kovin. Pakkohan tuo on katsastaa, mistä lie sen saapi.
Anttilasta löytyypi muutamalla eurolla kyl. En miehen muista ohjauksista ole nähnyt kuin Amelien ja Alien Resurrectionin, mutta kuvaustyyliä täytyy kyllä kehua varsin maalaukselliseksi.
Avatar
Clay
Kitisijä
Viestit: 2582
Liittynyt: 14.08.2005 23:46

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Clay »

bedlam kirjoitti:
Yönmustaritari kirjoitti:
bedlam kirjoitti:
Jos noissa kannibaalileffoissa ei olisi eläinrääkkäyskohtauksia, olisin taatusti katsonut kaikki innolla läpi jo aikoja sitten.
Periaatteen miehiä. Toi on aika.........söpöö.
No mitä vittua? Jos tiedän, että kärsisin elokuvakokemuksesta ja voisin fyysisesti pahoin pari päivää, niin minkä helvetin takia mun pitäs niitä sitten katsoa?
Voisit kirjoittaa kokemuksesta riipaisevan biisin miten herkkä värisevä taiteilijasielu kokee maailman kilpikonnatuskaa.
Nyt penikseni on fantastinen!
bedlam

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja bedlam »

Clay kirjoitti:Voisit kirjoittaa kokemuksesta riipaisevan biisin miten herkkä värisevä taiteilijasielu kokee maailman kilpikonnatuskaa.
Hei, on sunnuntai ja aurinko paistaa, ei paras päivä provoilla.

Mutta en mä katselisi myöskään elokuvia, joissa revitään oikeasti ihmisvauvoilta päitä irti. Enkä ymmärrä miksi joidenkin mielestä olisi hauskaa ja jopa kummallista, että kieltäytyisin sellaista katsomasta.
Avatar
Clay
Kitisijä
Viestit: 2582
Liittynyt: 14.08.2005 23:46

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Clay »

bedlam kirjoitti:
Clay kirjoitti:Voisit kirjoittaa kokemuksesta riipaisevan biisin miten herkkä värisevä taiteilijasielu kokee maailman kilpikonnatuskaa.
Hei, on sunnuntai ja aurinko paistaa, ei paras päivä provoilla.

Mutta en mä katselisi myöskään elokuvia, joissa revitään oikeasti ihmisvauvoilta päitä irti. Enkä ymmärrä miksi joidenkin mielestä olisi hauskaa ja jopa kummallista, että kieltäytyisin sellaista katsomasta.
Kaikki liharuokakin on ollut ennen lautaselle päätymistään söpöjä elukoita.. tulee mieleen vitsi pikkutytöstä ja lemmikkipossusta joulupäivällisellä. jokaisen lihansyöjän pitäisi olla viikko teurastamolla töissä.

Auringonpaiste on inhaa ja sunnuntai on viikon tylsin päivä. Mitä tulee ihmisvauvoihin, niin ihmiset turtuivat jo 90-luvulla kuviin kärsivistä neekerilapsista ja -vauvoista kehitysmaissa - joten tarvitaan kilpikonnia, teenage mutant ninja turtles power!
Nyt penikseni on fantastinen!
bedlam

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja bedlam »

Clay kirjoitti:Kaikki liharuokakin on ollut ennen lautaselle päätymistään söpöjä elukoita..
Eli jos syö lihaa, niin sun mielestäsi täytyy samalla diggailla niin suuresti niiden kärsimyksen katselusta että haluaa nähdä sitä jopa dvd-muodossa?
Sheetlord

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Sheetlord »

From Dusk Till Dawn

Wanhassa wara parempi. Siinä missä Grindhousen "Planet Terror" jäi varsin keskinkertaiseksi tekeleeksi, Tarantino-Rodriquez-kollaboraatiotarina pakomatkallaan panttivankeineen vampyyrikapakkaan eksyvistä pankkiryöstäjäveljeksistä on varsin hulvaton ajankulu. En edelleenkään pidä leffan jälkipuolen tehosteorgioista läheskään niin paljon kuin intensiivisestä alkupuolesta, mutta kokonaisuus on kuitenkin varsin toimiva.

Tarantinon dialogi ja henkilöhahmot ovat sitä taattua itseään ja casting (George Clooney, Harv Keitel, Juliette Lewis) osuu kuin Mr 44 suoraan silmien väliin. Sivurooleissa vilisee jälleen rutkasti tuttuja (Michael Parks seriffinä, Danny Trejo baarimikkona, Cheech Marin peräti kolmessa eri roolissa) Viimeisimpänä muttei suinkaan vähäisimpänä mainittakoon hauskana kuriositeettinä tehostevelho Tom Savini (kullipyssyisen biker "Sex Machinen" roolissa) sekä ERITYISESTI Salma Hayekin kuningatar-verenimijä Santanico Pandemonium (kuva alla), jonka tabletop-dance sai sylkirauhaset toimimaan ylikierroksilla. Quentin: sulla ON jalkafetissi, tule jo ulos kenkäkaupan kaapista ja myönnä se!

Leffasta on tehty hupaisa making-of-raina "Full-Tilt Boogie", joka on kaikkien lienee taranti-nistien mieleen.
Kuva
Avatar
Clay
Kitisijä
Viestit: 2582
Liittynyt: 14.08.2005 23:46

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Clay »

bedlam kirjoitti:
Clay kirjoitti:Kaikki liharuokakin on ollut ennen lautaselle päätymistään söpöjä elukoita..
Eli jos syö lihaa, niin sun mielestäsi täytyy samalla diggailla niin suuresti niiden kärsimyksen katselusta että haluaa nähdä sitä jopa dvd-muodossa?
En mä dvd:stä puhunut mitään, itse waretin. Mutta se on vaan yksi kohtaus elokuvassa, eikä mikään turtle slaughter massacre splatter movie.
Nyt penikseni on fantastinen!
bedlam

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja bedlam »

Clay kirjoitti:
bedlam kirjoitti:Eli jos syö lihaa, niin sun mielestäsi täytyy samalla diggailla niin suuresti niiden kärsimyksen katselusta että haluaa nähdä sitä jopa dvd-muodossa?
En mä dvd:stä puhunut mitään, itse waretin. Mutta se on vaan yksi kohtaus elokuvassa, eikä mikään turtle slaughter massacre splatter movie.
No siltikään minua ei kiinnosta pätkän vertaa katsella töllöstäni eläinrääkkäystä, onko sitä oikeasti noin kauhean vaikea käsittää?
bedlam

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja bedlam »

Mindhunters
KuvaKuvaKuva

Oho, ei edes mikään aivan täyspaska yritelmä Rennyltä. Välillä toki oli sitä tahatonta komiikkaa, jota odottaa saattoi, mutta välillä ihan jännäkin jopa. Jonkinlainen Sawin ja kymmenen neekeripojan risteytyshän tää, eli juoneltaan aika perushuttua. Lopussa yksi tärkeä käänne selitetään vähän huonosti ja loppu tuntuikin paskemmalta ennenkuin tajusi, että näinhän sen täytyi olla.
Rouva Pupu

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Rouva Pupu »

Shutter

Tämä oli ihan hyvä pätkä, ajoittain jopa "pelottava". Juonnellisesti ei tarjoa mitään uutta, mutta mielestäni tämän ei tarvinnutkaan.

Hell Night

Tämä oli aika kakka kyllä. En juuri keksi mitään hyvää sanottavaa.

Dumplings

Nuorena pysyy syömällä ihmislihaa, varsinkin abortoituja vauvoja. Aika tylsä pätkä. Syömis ja kokkaus kohtaukset oli ihan jees toteutettu. Ei verellä etc. mässäilyä.
Geetzu

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Geetzu »

Rouva Pupu kirjoitti:Nuorena pysyy syömällä ihmislihaa, varsinkin abortoituja vauvoja. Aika tylsä pätkä. Syömis ja kokkaus kohtaukset oli ihan jees toteutettu. Ei verellä etc. mässäilyä.
Onks tollaset oikeesti kiinnostavia? Tai siis aiheeltaan? Leffanhan sanoitkin jo tylsäks. Retorista älähdystä vain.
Rouva Pupu

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Rouva Pupu »

Geetzu kirjoitti: Onks tollaset oikeesti kiinnostavia? Tai siis aiheeltaan? Leffanhan sanoitkin jo tylsäks. Retorista älähdystä vain.
No ei tuossa mainittu mitä syödään, sen sai selville katsomalla sen elokuvan. Itsessään vauvojen syöminen nyt ei ole kiinnostavaa, luonnollisesti. Toteutus oli laimeaa luokkaa (eli ei verellä mässäilyä), joten ei sen erityisempiä fiiliksiä tullut suuntaan taikka toiseen. Pahanolon aiheuttaa leffoissa kokonaisvaltainen tarina/kuvaus, joten vauvat ei sinänsä ole omalla listallani korotettuna ylemmäs aikuisia etc. uhreina.
Geetzu

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Geetzu »

Pakko tsekata nyt kasetillinen Muumeja. Repikää siitä.
Vastaa Viestiin