Puolustusvoimat säästää, osa 34699

Vakavia keskusteluja isoista asioista - tiede, talous, politiikka, uskonto, yhteiskunnalliset asiat. Ei onelinereitä/puzznuzzia.
SikaMika

Puolustusvoimat säästää, osa 34699

Viesti Kirjoittaja SikaMika »

Tänään kolahti postiluukusta aivan yllättäen kutsu kertauksiin. No eihän siinä mitään, onhan reserviin siirtymisestäni kulunut kohta 13 vuotta eikä tänä aikana ole tarvinnut vielä kerrata kertaakaan. Onkin jo aika moni sotimiseen liittynyt asia joutunut unholan puolelle, en varmaan muistaisi enää edes sotilasarvoja. Eli ihan hyvää tekisi käväistä virkistämässä muistiaan, näkisi samalla vanhat inttikaveritkin tuopposen äärellä.

Mutta luettuani kutsun läpi kävi ilmi, ettei kyse ole normaalista, Puolustusvoimien, järjestämästä kertauksesta vaan Reserviupseerikoulun Maanpuolustus ry:ltä tilaamasta neljän päivän lisäkurssista, jonne ilmoittautuneista reserviläisistä muodostetaan pari joukkuetta RUKkilaisten sotaharjoitusta varten. Eli ohjelmassa ei ole inttikavereiden kanssa tuoppostelua, mutta ei myöskään matkojen, päivärahojen eikä reserviläispalkan maksua. Kertauspäivät osallistumisesta sentään napsahtavat plakkariin, lisäksi kurssi on ilmainen(!!).

Tähänkö kertausharjoitukset ovat menossa noin yleisestikin? Tällä menolla saadaan Suomeen sittenkin se palkka-armeija. Sotilaat tosin maksavat palkkansa itse.

Itse en ajatellut viettää neljää palkatonta työpäivää metsässä.
Sailori-Sika
Kitisijä
Viestit: 9
Liittynyt: 23.04.2007 12:02
Paikkakunta: Helsinki

Re: Puolustusvoimat säästää, osa 34699

Viesti Kirjoittaja Sailori-Sika »

Jaa, minä kyllä menisin ihan mielelläni omallakin kustannuksella. Mutta ymmärrän kyllä näkökantasi. Minulle tuo olisi niin hyvää vaihtelua tähän läppärivoittoiseen elämääni. Lisäksi arvaamattoman Venäjän naapurina ihan mielelläni osallistun kaikkiin talkoisiin heikohkon puolustuskykymme ylläpitämiseksi.
SikaMika

Re: Puolustusvoimat säästää, osa 34699

Viesti Kirjoittaja SikaMika »

Sailori-Sika kirjoitti:Jaa, minä kyllä menisin ihan mielelläni omallakin kustannuksella. Mutta ymmärrän kyllä näkökantasi. Minulle tuo olisi niin hyvää vaihtelua tähän läppärivoittoiseen elämääni. Lisäksi arvaamattoman Venäjän naapurina ihan mielelläni osallistun kaikkiin talkoisiin heikohkon puolustuskykymme ylläpitämiseksi.
Kyllä minuakin huvittaisi jo ihan isänmaallisuuden puolesta kantaa korteni kekoon. Kuten jo mainitsinkin, omat ei_alunpitäenkään_mitkään_loistavat maanpuolustustaitoni ovat varmasti aika kuralla, tekisi ihan hyvää piipahtaa ainakin ampumaradalla. Kuntoilun puolesta moiseen itseni aktivoimiseen ei ole tarvetta, liikun muutenkin melko paljon.

Eniten mua nyppii tuossa se, että pitäisi lähteä omalla työajalla tuonne heilumaan. Mä lahjoitin jo aikoinaan PV:lle 8 kuukautta aikaani käytännössä ilmaiseksi, nykyään aika on liian kallista. Toinen tärkeä pointti on se vanhojen inttirunkkujen jälleennäkeminen, tällä systeemillä moinen olisi äärimmäisen epätodennäköistä.

Jään edelleen odottelemaan oikeita kertauksia.
Avatar
Mylwin
Kitisijä
Viestit: 4593
Liittynyt: 16.08.2005 15:25
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Puolustusvoimat säästää, osa 34699

Viesti Kirjoittaja Mylwin »

Ihan mielenkiinnosta, tiedätkö yhtään omaa SA-sijoitustasi?
Kävin katsomassa Mylwinin kuvaa, ja näyttää kyllä just siltä ettei sillä ole yhtään ystävää.
- Ann 2005
SikaMika

Re: Puolustusvoimat säästää, osa 34699

Viesti Kirjoittaja SikaMika »

Mylwin kirjoitti:Ihan mielenkiinnosta, tiedätkö yhtään omaa SA-sijoitustasi?
En todellakaan muista mitään tarkkaa sodan ajan joukko-osastoani. Arjalan Prikaatista siirryin siviiliin jägermeisterinä, eli jonnekin etujoukkoihin käy käsky, jos käy. Kai ne luottaa siihen, että osaan ottaa miljoona tonnia kranaatinsirpaleita otsaani ilman kertaamistakin... :roll:
Avatar
Mylwin
Kitisijä
Viestit: 4593
Liittynyt: 16.08.2005 15:25
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Puolustusvoimat säästää, osa 34699

Viesti Kirjoittaja Mylwin »

SikaMika kirjoitti:Arjalan Prikaatista siirryin siviiliin jägermeisterinä, eli jonnekin etujoukkoihin käy käsky, jos käy. Kai ne luottaa siihen, että osaan ottaa miljoona tonnia kranaatinsirpaleita otsaani ilman kertaamistakin... :roll:
Jos sua ei ole 13 vuoteen kertautettu niin sut on aivan varmasti sijoitettu kyllä jonnekin muualle kuin valmiusyhtymään. Valmiusyhtymien ikähaitari on 20-25v, ja ovat ahkeraan kertautettua porukkaa. Todennäköisempänä pitäisin joko jalkaväki tai jääkäriprikaatia, ja kun todennäköisesti sontakärryprikaatien yli vedetään henkselit seuraavassa selonteossa niin löydät itses varmaankin jostain varalisästä.

Kannattaa käydä oman sotilasläänin esikunnasta kysymässä että mitäs tehdään jos pilliin vihelletään.
Kävin katsomassa Mylwinin kuvaa, ja näyttää kyllä just siltä ettei sillä ole yhtään ystävää.
- Ann 2005
Tsaari

Re: Puolustusvoimat säästää, osa 34699

Viesti Kirjoittaja Tsaari »

Mikäs on tilanne tällaisella vanhalla pierulla jolla ikää on kohta 39. Sitä ensimmäistäkään kertauskutsua tuskin enää tulee, mutta missä vaiheessa pääsen nostoväkeen (jos sellaista enää nykyään edes on)?
SikaMika

Re: Puolustusvoimat säästää, osa 34699

Viesti Kirjoittaja SikaMika »

Mylwin kirjoitti:
Kannattaa käydä oman sotilasläänin esikunnasta kysymässä että mitäs tehdään jos pilliin vihelletään.
Voisin käydäkin. Tai sitten vain jään odottelemaan sitä pillin vihellystä... :igor:
Avatar
Mylwin
Kitisijä
Viestit: 4593
Liittynyt: 16.08.2005 15:25
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Puolustusvoimat säästää, osa 34699

Viesti Kirjoittaja Mylwin »

Tsaari kirjoitti:Mikäs on tilanne tällaisella vanhalla pierulla jolla ikää on kohta 39. Sitä ensimmäistäkään kertauskutsua tuskin enää tulee, mutta missä vaiheessa pääsen nostoväkeen (jos sellaista enää nykyään edes on)?
Onhan se. Ykkösluokan nostoväkeläiseksi pääset viisikymppisenä.
Kävin katsomassa Mylwinin kuvaa, ja näyttää kyllä just siltä ettei sillä ole yhtään ystävää.
- Ann 2005
Avatar
Mylwin
Kitisijä
Viestit: 4593
Liittynyt: 16.08.2005 15:25
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Puolustusvoimat säästää, osa 34699

Viesti Kirjoittaja Mylwin »

SikaMika kirjoitti:
Mylwin kirjoitti:
Kannattaa käydä oman sotilasläänin esikunnasta kysymässä että mitäs tehdään jos pilliin vihelletään.
Voisin käydäkin. Tai sitten vain jään odottelemaan sitä pillin vihellystä... :igor:
Jos sä olet varalisässä niin pokkaan sut omaan yksikkööni! Voisit olla päällikön kenttähuora.
Kävin katsomassa Mylwinin kuvaa, ja näyttää kyllä just siltä ettei sillä ole yhtään ystävää.
- Ann 2005
Avatar
RAM13
Kitinän uhri
Viestit: 984
Liittynyt: 14.08.2005 19:33
Paikkakunta: PinkiBoxerit

Re: Puolustusvoimat säästää, osa 34699

Viesti Kirjoittaja RAM13 »

Eiköhän tuo paskalaitos voitaisi ajaa alas ja antaa kamat hyväntekeväisyyteni Palestiinalaisille.
Runkkaaminen on tuottamista, ei saamista.
nokkaelain

Re: Puolustusvoimat säästää, osa 34699

Viesti Kirjoittaja nokkaelain »

RAM13 kirjoitti:hyväntekeväisyyteni Palestiinalaisille
Ihanan itsekeskeistä.
Avatar
RAM13
Kitinän uhri
Viestit: 984
Liittynyt: 14.08.2005 19:33
Paikkakunta: PinkiBoxerit

Re: Puolustusvoimat säästää, osa 34699

Viesti Kirjoittaja RAM13 »

nokkaelain kirjoitti:
RAM13 kirjoitti:hyväntekeväisyyteni Palestiinalaisille
Ihanan itsekeskeistä.
Sopivan.
Runkkaaminen on tuottamista, ei saamista.
Avatar
Homeboy65
Kitisijä
Viestit: 12291
Liittynyt: 15.08.2005 13:14
Paikkakunta: Helsinki

Re: Puolustusvoimat säästää, osa 34699

Viesti Kirjoittaja Homeboy65 »

2-3 rykmenttiä Helsingin rajoille pitämään juntit pois pääkaupungista. Ja ampumaan, jos yrittävät tunkeutua.

Riittäisköhän nuo joukot?
"En tiedä pitäisikö sinulle ojentaa netiketti, banaani vai köysi." - Tix
SaintJohnPerse

Re: Puolustusvoimat säästää, osa 34699

Viesti Kirjoittaja SaintJohnPerse »

Homeboy65 kirjoitti:2-3 rykmenttiä Helsingin rajoille pitämään juntit pois pääkaupungista. Ja ampumaan, jos yrittävät tunkeutua.

Riittäisköhän nuo joukot?
Tuskin, kun sinäkin olet tänne päässyt...
SikaMika

Re: Puolustusvoimat säästää, osa 34699

Viesti Kirjoittaja SikaMika »

Mylwin kirjoitti:
SikaMika kirjoitti:
Mylwin kirjoitti:
Kannattaa käydä oman sotilasläänin esikunnasta kysymässä että mitäs tehdään jos pilliin vihelletään.
Voisin käydäkin. Tai sitten vain jään odottelemaan sitä pillin vihellystä... :igor:
Jos sä olet varalisässä niin pokkaan sut omaan yksikkööni! Voisit olla päällikön kenttähuora.
Mä olen pirun laiska ja lisäksi huono ottamaan poskeen. En voi siis suositella itseäni.
Avatar
Mylwin
Kitisijä
Viestit: 4593
Liittynyt: 16.08.2005 15:25
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Puolustusvoimat säästää, osa 34699

Viesti Kirjoittaja Mylwin »

Homeboy65 kirjoitti:2-3 rykmenttiä Helsingin rajoille pitämään juntit pois pääkaupungista. Ja ampumaan, jos yrittävät tunkeutua.

Riittäisköhän nuo joukot?
Riippuu aivan rykmentistä. PTL ei tunnista kuin kenttätykistörykmentit sekä mahdolliset ylijohdon aselajirykmentit. Muutoin mennään prikaatista pataljoonaan, sano.
Kävin katsomassa Mylwinin kuvaa, ja näyttää kyllä just siltä ettei sillä ole yhtään ystävää.
- Ann 2005
Avatar
Gattaca
Kitisijä
Viestit: 4424
Liittynyt: 16.08.2005 16:12

Re: Puolustusvoimat säästää, osa 34699

Viesti Kirjoittaja Gattaca »

Viinan salakuljetuksesta kertausharjoituksiin:

Viekää väkeviä (mielel. hengityksessä haisematonta vodkaa) pienissä muovisissa taskumateissa. Kätkekää vaatteidenne alle tai mieluummin siviililaukkunne välipohjan alle, jonne mahtuukin monta litteää taskumattia. Kertauksiin tullessa laukkunne kuitenkin tarkastetaan vain pintapuolisesti. Intin varusteet saatuanne sitten vaihvihkaa siirrätte viinanne intin reppuun. Siinä vaiheessa kukaan ei siinä hässäkässä tarkkaile.
Yli nelikybänen landeäijä mutaisissa saappaissa ja flanellipaidassa kuolaa ja tumputtaa teinitytöille salaa mustassa jeepissään.
-Quarter
Avatar
Mylwin
Kitisijä
Viestit: 4593
Liittynyt: 16.08.2005 15:25
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Puolustusvoimat säästää, osa 34699

Viesti Kirjoittaja Mylwin »

Gattaca kirjoitti:Viinan salakuljetuksesta kertausharjoituksiin:

Viekää väkeviä (mielel. hengityksessä haisematonta vodkaa) pienissä muovisissa taskumateissa. Kätkekää vaatteidenne alle tai mieluummin siviililaukkunne välipohjan alle, jonne mahtuukin monta litteää taskumattia. Kertauksiin tullessa laukkunne kuitenkin tarkastetaan vain pintapuolisesti. Intin varusteet saatuanne sitten vaihvihkaa siirrätte viinanne intin reppuun. Siinä vaiheessa kukaan ei siinä hässäkässä tarkkaile.
Humaltuneena kertausharjoituksessa esiintyminen tosin aiheuttaa välittömän kotiuttamisen. Ainakin jos harjoituksen johtajalla on vähänkään älliä päässään.

"Lataa ja varm.." *TUM*
Kävin katsomassa Mylwinin kuvaa, ja näyttää kyllä just siltä ettei sillä ole yhtään ystävää.
- Ann 2005
Avatar
Gattaca
Kitisijä
Viestit: 4424
Liittynyt: 16.08.2005 16:12

Re: Puolustusvoimat säästää, osa 34699

Viesti Kirjoittaja Gattaca »

Mylwin kirjoitti: Humaltuneena kertausharjoituksessa esiintyminen tosin aiheuttaa välittömän kotiuttamisen. Ainakin jos harjoituksen johtajalla on vähänkään älliä päässään.
No ei pidä julkisesti humaltuakaan eikä varsinkaan paljastaa muille että on viinaa mukana. Sittenhän sen saattaisi joutua jakamaan! Mutta esim. väijyssä yksin on kiva ottaa pikku napanderia. Varsinkin öisin.
Yli nelikybänen landeäijä mutaisissa saappaissa ja flanellipaidassa kuolaa ja tumputtaa teinitytöille salaa mustassa jeepissään.
-Quarter
Vastaa Viestiin