Katsoin leffan

Leffat, musiikki, taide, kirjallisuus ja sensellaiset
isohaara

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja isohaara »

Knocked Up

Pilveä pössyttelevä luuseri Ben pääsee tuikkaseen kostean baari-illan päätteeksi hottia, tulevaa uraohjusta Alisonia, ja tuloksena onkin vauva. Sitten ihmetellään että mitä tehdään ja kenen kanssa.

Perinteinen ihimissuhdekomedia, joka ällistyttävää kyllä jaksaa naurattaa ensimmäisen puolitoistatuntisen, ja vasta viimeinen vartti ollaan ällynlällyn pehmoja. Tosin loppuosakin vältti yltiösiirappisuuden, eikä kestänyt kauaa, joten ei myöskään jäänyt tahmeeta makua suuhun leffasta.

Komedian osalta elokuva oli täysin helmi! One-linereita ripoteltiin niin että kaikkia ei heti edes hoksannut tajuta. Myös Benin neljä kämppistä olivat aivan loistavia, hieman muistuttivat Jay & Silent Bob -kaksikkoa.

Itse naureskelin lähinnä äijähuumorille - kuten kun kaverit sai päähänsä lähteä Las Vegasiin, napata hieman taikasieniä ja mennä katsomaan Circue de Soleilia.
Ben's Dad: If it grows from the ground, it's probably okay.
Vanhemmat, pariutuneet, perheelliset pierut varmaankin hörähtävät leffan jabeille vakiintunutta elämää kohtaan.
Pete: [to Ben Stone] Marriage is like that show ‘Everybody Loves Raymond’, but it’s not funny. All the problems are the same, but
[pause]
Pete: you know instead of all the funny, pithy dialogue, everybody is really pissed off and tense.
Sheetlord

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Sheetlord »

Kelly's Heroes - Kellyn Sankarit

II Maailmansota jyristelee loppusuoralla. Normandian maihinnousun jälkimainingeissa amerikkalainen jermuporukka saa vangiksi jääneeltä kraut-upseerilta vihiä ranskalaisessa pankissa makoilevasta 16 miljoonan taalan kulta-aarteesta. Lepsun kapteenin häivyttyä esikuntineen lomailemaan porukka päättää käyttää kolmen päivän r&r:n tekemällä pankkiryöstön. Matkassa on vain pieni mutta: pankki on reippaasti Wehrmachtin hauptkampflinjen takana, joten avuksi tarvitaan panssaritukea, pioneerijoukkoja sillanrakennukseen etc.

Vuonna 1970 valmistuneen ison budjetin sotafilmin voi nähdä ovelana sotapropagandana. Sen valmistumisen aikoihin amerikkalaiset olivat pahasti jumissa Vietnamissa, joten kansalaisten moraalia kohottamaan tarvittiin viihdyttävä filkka, jossa reippaat miehet vihreissä uniformuissa yltävät jermuilustaan huolimatta sankaritekoihin sodassa, jossa hyvän ja pahan rooli oli vielä selkeä.

Roolitus on näyttävä: koplaa johtaa Clint Eastwood yhdessä äkäisen kersantin (Telly Savalas) kanssa. Panssarituesta jalkaväelle vastaa pahasti pinkille ja pilvelle tuoksahtava friikki Oddball (Donald Sutherland) ja tietenkin mukana on juoni huoltoupseeri (Don Rickles). Tarkkasilmäinen bongaa helposti myös Harry Dean Stantonin ja jopa "Lemmenlaivan" kapteenin roolista tunnetun Gavin McCleodin hintahtavana panssarimiehenä.

Suosittelen lämpimästi sotafilmien ystäville. Se, mikä nykyisin muodikkaassa inhorealismissa menetetään, otetaan takaisin hauskalla tarinalla, lajityypin kliseiden kunnioituksella ja riittävällä määrällä pyrotekniikkaa.

Kuva
Edith

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Edith »

isohaara kirjoitti:Knocked Up
Kävin kattomassa. Menin mainostushypelankaan, kun useammassakin lehdessäkin kehuttu. Ei olis kannattanut. Kaikki ihmiset oli raivostuttavia paskiaisia ja niiden riitelyä oli tylsä seurata eikä naurattanut hetkeäkään. Olin aikeissa poistua vähän yli puolen välin jälkeen, mutta jäin silti. Vahvisti ainakin käsitystäni siitä, että parisuhteet ei oo mun juttu. En jaksa nyt yrittää fiksua, kunnollisista arvioita.
Sheetlord

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Sheetlord »

Alien 3 Directors Cut

Porasin joskus aikoinaan, että tämä on sarjan heikoin leffa. Beddis taisi opponoida, että boxissa tuleva ohjaajanversio syventää tarinaa reilusti - ja oikeassa oli. Etenkin alkuun ja puoliväliin ilmestyi reilusti uutta kuvaa, henkilöhahmot saivat enemmän lihaa luidensa ympärille - ja itse Allustakin oli uusia klippejä. Eniten ihmettelen, miksi teatteriversiossa ötökkä syntyi koirasta ja tässä "alkuperäisversiossa" härästä?

Rock-video-ohjaajaksi Fincher malttaa keskittyä yllättävän paljon henkilöihinsä. Visuaalisuus on toki vahvaa, Alien-maailmaan kuuluva ruoste, roikkuvat ketjut ja ruskea yleissävy ovat vahvasti mukana. Eipä tämä toimisikaan Star Trek-tyylisissä putsi-puitteissa. Aliensin xenomorfi-pataljoonien jälkeen paluu yhteen ainoaan ötökkään oli ehdottomasti oikea ratkaisu.

Kuva
Avatar
RolloTomasi
Kitisijä
Viestit: 2360
Liittynyt: 06.09.2006 7:50
Paikkakunta: Maa

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja RolloTomasi »

Sheetlord kirjoitti: Eniten ihmettelen, miksi teatteriversiossa ötökkä syntyi koirasta ja tässä "alkuperäisversiossa" härästä?
Tuota olen minäkin ihmetellyt ja erityisesti siksi, että härkä vaikuttaa paremmalta vaihtoehdolta.
Since I cannot prove a lover, to entertain these fair well-spoken days, I am determined to prove a villain and hate the idle pleasures of these days.
Avatar
RolloTomasi
Kitisijä
Viestit: 2360
Liittynyt: 06.09.2006 7:50
Paikkakunta: Maa

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja RolloTomasi »

Battle Cry (1955)

Amerikkalaisia sotilaita toisessa maailmansodassa, mutta suurin osa kerronnasta kuluu heidän naissuhteissaan. Kiinnostavinta on kuitenkin se, että taisteluiden sijasta miehet marssivat pitkään ja kauan - ainoa taistelukohtaus on lopussa. Keskinkertaisesta ja aivan liian pitkästä elokuvasta puuttuu kuitenkin syvyys, vaikka kokoa riittääkin. Se on myös tylsästi ohjattu - Raoul Walshilta olisi odottanut paljon parempaa.

Paths of Glory (1957)

Stanley Kubrickin ohjaama ja yhdessä Jim Thompsonin ja Calder Willinghamin kanssa kirjoittama elokuva ranskalaisista ensimmäisessä maailmansodassa. Ironisessa, mustan huumorin ja satiirin sävyttämässä leffassa Kubrick luo selvän eron siisteissä ja ylellisissä tiloissa sivistyksen keskellä mielettömiä ja raakalaismaisia päätöksiä tekevän johtajiston sekä likaisessa sodan todellisuudessa pelinappuloina rämpivien miesten välille. Elokuvan pääosassa Kirk Douglas tekee erinomaisen roolisuorituksen miestensä puolta pitävänä everstinä, jonka moraalia eivät muut herrat ymmärrä - kuten eivät sodan tai sotaoikeuden mielettömyyttäkään. Kubrickin kuvat ovat vaikuttavia, mutta niin on koko leffakin.
Since I cannot prove a lover, to entertain these fair well-spoken days, I am determined to prove a villain and hate the idle pleasures of these days.
Sheetlord

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Sheetlord »

^ Miten rankkaisit tuon "Paths Of Gloryn" Kubrick-vainaan tuotannossa? "Parempi kuin ..." / "Heikompi kuin ..."?

Siksi kysyn, että taitaa olla ainoa leffa Kubrickin tuotannosta joka multa on vielä näkemättä.
Avatar
RolloTomasi
Kitisijä
Viestit: 2360
Liittynyt: 06.09.2006 7:50
Paikkakunta: Maa

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja RolloTomasi »

Sheetlord kirjoitti:^ Miten rankkaisit tuon "Paths Of Gloryn" Kubrick-vainaan tuotannossa? "Parempi kuin ..." / "Heikompi kuin ..."?

Siksi kysyn, että taitaa olla ainoa leffa Kubrickin tuotannosta joka multa on vielä näkemättä.
Minulla puolestaan ainoa pitkä Kubrickin leffa, joka on näkemättä, on Fear and Desire. (Ja Barry Lyndonin olen nähnyt vain kerran.)

Kubrickin persoona tuli täysin esille vasta Spartacuksen jälkeen, Lolitassa, ja etenkin kaikissa hänen sen jälkeisissä elokuvissaan on todella paljon. Full Metal Jacketissa on varmaankin vähiten ja niin auteur-elokuva kuin se onkin, se on mielestäni Kubrickin heikoin teos tuolla kaudella. Eniten mielestäni on elokuvissa 2001, Tri Outolempi, Hohto ja Eyes Wide Shut. Ja Barry Lyndon on upea - filmiltä valkokankaalla tietenkin, oikeastaan ainoa oikea tapa katsoa mikä tahansa Kubrickin leffa. (Ymmärrän hyvin niitä, vaikka en olekaan samaa mieltä, jotka katsovat Avaruusseikkailun telkusta tai DVD:ltä ja haukkuvat sitä tylsäksi.)

Spartacus on tuon ajan suurista antiikin aikaan sijoittuvista spektaakkeleista paras, mutta siinä kuuluvat niin paljon muiden tekijöiden kuin Kubrickin äänet, että sen kai voi jättää pois listalta, vaikka hienosti se onkin ohjattu.

Kunnian polut on siis elokuva kaudelta, jolloin Kubrickin elokuvissa auteurin näkemys ei vielä täysin ollut hioutunut siihen mittaan, mitä se tuli myöhemmin olemaan, ja siinä näkyvät vielä aikakauden Hollywood-elokuvan piirteet - mutta, kuten elokuvissa Killer's Kiss ja The Killing, hänen persoonansa on elokuvassa ja ehkä jopa voimakkaammin.

Kuten Kubrickin elokuvissa yleensä, Kunnian poluissakin on paljon. Mutta kuten Full Metal Jacketiakin, sitä vaivaa yksinkertaisuus muihin Kubrickin leffoihin verrattuna. Asiaa "pahentaa" se, että tietystä vinkkelistä katsottuna Kirk Douglasin eversti Dex on puhdas hyvis pahoihin kenraaleihin verrattuna. Mutta tällä kertaa Kubrickin huumori on julmempaa ja leffa on visuaalisesti komeampi - ei ehkä kamera-ajoissa (saattaa tosin jopa olla niissäkin), mutta paikkojen ja tilan käytössä.

Koska Kubrick teki hienoja elokuvia niin monessa eri genressä ja koska Kunnian poluissa hän ei ole vielä persoonansa puolesta hallitsevimmillaan, elokuvaa on hieman vaikea verrata "parempi-huonompi" -akselilla hänen muihin elokuviinsa. Kunnian poluissa monet hänen teemansa ovat jo esillä, mutta monet ovat vielä tulossa ja visuaalinen ilme on jo hioutumassa siihen, miltä hänen elokuvansa alkavat näyttää vielä enemmän. Mutta Kubrick ei ole vielä kirkkaimmillaan.

Joten Kubrickin parhaimmat elokuvat mielestäni ovat Lolita mukaan lukien kaikki siitä eteenpäin, poislukien Full Metal Jacket. Suosikkini puolestaan ovat (ehkä Kubrickin parhaat, ehkä ei) nuo viisi, jotka sanoin tuossa yllä. Kunnian polut (melkein?) sijoittuu siihen alempaan joukkoon, mutta sillä erolla, että toisin kuin Full Metal Jacket, joka sekin on selkeästi mestarin tekemä elokuva, Kunnian polut on yksi parhaista amerikkalaisista sotaelokuvista, mitä Full Metal Jacket ei välttämättä ole.
Since I cannot prove a lover, to entertain these fair well-spoken days, I am determined to prove a villain and hate the idle pleasures of these days.
Storia

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Storia »

Katsoin kaksi leffaa viikonloppuna; The Last king of Scotland eli Forest Whitakerin tähdittämä Idi Aminin elämään perustuva pätkä ja Parisiin varpunen, La vie en rose, Edith Piafin elämänkerta.

Ensimmäinen oli loppua kohden liian väkivaltainen ja ahdistava, joten ajatus ja katse alkoi harhailla kohti keittiötä. Hyvinhän se oli näytelty, mutta ei sopivaa katsottavaa meikäläiselle. Ei vaan jaksa tuollaisia psykoja...edes ajatella, että niitä on todella ollut ja on olemassa.

Sen sijaan tämä jälkimmäinen oli niin liikuttava, ihana ja mainio, että sitä suosittelen kelle vaan. Mikä persoona! Mikä loisto! Mitä draamaa! Miten karu elämä! Nyyh! Ei mitään pahaa sanottavaa tästä - täydet viisi tähteä.
Sheetlord

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Sheetlord »

Star Trek VI - The Undiscovered Country

Jostain tuli hinku katsella vanhoja Trek-filmejä. Vaikken himo-trekkeri olekaan, näitä on välillä kiva tsiigailla.

Reippaasti harmaantunut alkuperäismiehistö joutuu vaihteeksi hakaukseen Klingoneiden kanssa. Liittolaisuutta neuvotteleva soturikansan suurlähettiläs salamurhataan ja Kirk kelpo tohtori McCoyn kera saavat syyn. Näytösoikeudenkäynnin jälkeen kaksikko nakataan rundiin Rura Penthen hell-hole-gulagiin. Samaan aikaan Entsun miehistö Spockin johdolla yrittää selvittää syyllisiä.

Tähtireen alkuperäismiehistö hyvässä vedossa. Pirtsakka juoni ja tarinan reipas toteutus nostavat kutosrainan ST-filmien top-kolmoseen.

Kuva


Star Trek - First Contact

Sukupolvenvaihto-filkka "Generationsin" jälkeen Enterprise E:n uusi miehistö ensimmäisessä omassa valkokangas-seikkailussaan. Borgit yrittävät orjuuttaa ihmiskunnan lähettämällä ajassa taaksepäin pommin nitistämään ensimmäisen tähtilaivamoottorin keksijä Zepfram Cochranen. Picard ja kumppanit yrittävät pitää viinaanmenevän keksijän hengissä samalla kuin androidi Data kärvistelee borgien vankina.

Toimintapuoli on kohdallaan, mutta Next Generation-miehistö ei karismassa oikein pärjää alkuperäiselle - paitsi kipparin osalta.

Kuva
BettyB.

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja BettyB. »

Sheetlord kirjoitti:Kuva
Täähän on tulevaisuuden Toni Wirtanen.
Sheetlord

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Sheetlord »

South Park - Season 11

Siinä missä Simpsonit olisi huoletta voinut lopettaa jo viisi-kuusi vuotta sitten, Trey Parkerin ja Matt Stonen South Parkissa on edelleen virtaa. Okei, sarja oli pahasti hakusessa joitakin vuosia sitten, mutta se löysi uutta puhtia yhdeksännellä kaudellaan ja on poikinut sen jälkeen joitakin parhaista jaksoistaan.

154. With Apologies to Jesse Jackson
Stanin isä erehtyy käyttämään "nigger"-sanaa suorassa lähetyksessä.
Poliittista korrektiutta ryöpytetään, muuten keskivertokamaa.
***

155. Cartman Sucks
Cartman napsaisee yökylässä olleesta Buttersista muna-suussa-kuvan. Butters-parka joutuu oikaisuleirille, ja Cartmanista tulee kaupungin naurunaihe.
****

156. Lice Capades
Koulussa puhkeaa päätäi-epidemia. Aika omituinen jakso, ei kovin hauska.
**

157. The Snuke
"24":n hengessä mennään. Terroristijoukko on onnistunut tunkemaan Hillary Clintonin vaginaan ydinaseen, Cartman yrittää Jack Bauerina pysäyttää terroristit. Hulvaton jakso!
*****

158. Fantastic Easter Special
Saamme selville, miten pääsiäispupu ja Jeesus liittyvät toisiinsa. Katolinen kirkko saa vaihteeksi kyytiä oikein kunnolla.
*** ½

159. D-Yikes!
Ms Garrison tajuaa olevansa lesbo ja johtaa taistelua tyttöbaarin pelastamiseksi persialaisten invaasiota vastaan "300"-filkan hengessä.
****

160. Night of the Living Homeless
Kodittomien joukko vyöryy South Parkiin. Vaihtorahaa mankuvien hobojen hyökyä paetaan ostoskeskukseen "Day Of The Deadin" ja muiden zombie-leffojen tyyliin.
****
Sheetlord

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Sheetlord »

Ny lyö tyhjää, en muista olenko arvostellut tämän jo:

Pam Grier oli minulle täysin tuntematon suuruus ennen Tarantinon Elmore Leonard-filmatisointia "Jackie Brown". Sen verran vakuuttavan roolin tätsä vetäisi, että heräsi mielenkiinto tutustua varhaisempaankin tuotantoon.

Foxy Brown

Kaikki kulttifilmin ainekset: huojuva kamera, omituiset leikkaukset, dirty-funky ost, vähän paljasta pintaa ja seksuaalista väkivaltaa, runsaasti turpaanmättöä ja tahatonta komiikkaa. Tarina on suppeahko black-power/girl-power - kostoretki vääryyttää tehneille valkonaama-konnille. Grierin merkittävimmät avut (kts kuva) ovat vähintäänkin riittävästi esillä. Omalla tavallaan kipeän hauska, etenkin kliseisten ebonics-replojen osalta. Joka toisessa lauseessa vilahtelee "You dig?" ja "Right on, brotha".

Kuva
Avatar
RolloTomasi
Kitisijä
Viestit: 2360
Liittynyt: 06.09.2006 7:50
Paikkakunta: Maa

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja RolloTomasi »

Sheetlord kirjoitti:Ny lyö tyhjää, en muista olenko arvostellut tämän jo:
Eihän se haittaa, vaikka olisitkin. Mielipide voi muuttua erilaisista syistä, eri arvioissa voi sanoa eri asioita, ja hyvistä leffoista riittää niin paljon sanottavaa, että voisi kirjoittaa kirjan - kitinän jutut ovat siis aika lyhyitä, suppeita, pinnallisia, ja niissä jää aina valtaosa sanomatta. Eli kirjoita ihmeessä uudestaan, vaikka olisitkin jo kitinään leffasta kirjoittanut.
Since I cannot prove a lover, to entertain these fair well-spoken days, I am determined to prove a villain and hate the idle pleasures of these days.
bedlam

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja bedlam »

The Day After Tomorrow

KuvaKuvaKuvaKuva

Okei, näitähän on nähty. Maailmanloppu uhkaa ja yksi tiedemies pelastaa, olipa pahiksena äiti maa, ulkoavaruuden otukset tai kolmas maailmansota. Korneja romansseja ja pöhköyttä. Mutta jos mun piti kääriä villasukat jalkaan kun alkoi palelemaan ja ihmettelin rappukäytävästä oviääniä kuullessani, että kuinka kukaan tarkenee mennä ulos, täytyy todeta että imuteholtaan ja vaikuttavuudeltaan tää vaan toimi.

Mutta ne sudet. Ääh, kommenttiraidalla hehkutettiin niiden aitoutta, mutta minulta ne digitaalielukat pilasivat hetkeksi koko illuusion.

The Hills Have Eyes II

Kuva1/2

Alexandre Ajan Hills Have Eyes oli poikkeuksellinen uusintafilmatisointi onnistuessaan olemaan reilusti alkuperäistä parempi elokuva ja oikeasti yksi viimevuosien tehokkaimmista kauhuleffoista. Tää taas oli täyttä paskaa aivan ensimmäistä ja hätkähdyttävää kohtausta lukuunottamatta. Mikään ei toiminut, näyttelytyö oli heikkoa, käsikirjoitus täysin vailla sisältöä ja gorekohtaukset olivat päälleliimattuja. Yök.

Dead Heat

:?: :?: :?:

Otetaan perusamerikkalainen 80-luvun kyttäkaksikkoleffa (liehulettinen naisiinmenevä koheltaja ja yliasiallinen aisapari + vihainen poliisipäällikkö + huonot onelinerit) ja yhdistetään se zombieleffaan. Voiko olla mitään hienompaa/huonompaa? Niitä harvoja leffoja, jotka uppoavat täysillä niin-huono-että-on-jo-hyvä-kategoriaan. Alunperin katselin tämän penskana kopionkopionkopiona vhs-kasetilta, mutta nythän tämä toimi jopa paremmin. Ehkä hieman sääli kuitenkin, että tämä jäi Vincent Pricen viimeiseksi leffaksi. Ei tämä ihan sellaista paikkaa historiassa ehkä kuitenkaan ansainnut.

No mutta jos esim. teurastamolla tapahtuvassa äksönkohdassa henkiinherätetty maksa loikkii kuolleena tallustelevan sankarin naamalle tämän repiessä sitä irti kuin Leslie Nielsen tyynyä Alastomassa Aseessa, niin...
Keikaus
Kitisijä
Viestit: 4772
Liittynyt: 15.08.2005 13:18
Paikkakunta: Helsinki

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Keikaus »

Mitä tapahtuikaan Baby Janelle.

Ihanan kauhea ja pelottava. Onneksi saatoin hiukan piiloutua kääpiökokoisen ystävättäreni kainaloon.
Kikkelis kokkelis.
Rouva Pupu

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Rouva Pupu »

BTK Killer, Zodiac Killer, Black Dahlia, Green River Killer löytyvät Serial Killer Collectionista. Se kannattaa hankkia jos haluaa halvalla neljä erittäin huonoa elokuvaa, joista ainoastaan kaksi on puoliksi ok (Green River, Zodiac). Nimet hämäävät myös, joten ei kannata odottaa Black Dahlian tarinaa. Tiesin nämä kaikki ennen ostoa, mutta pakko mikä pakko ;)


Spectre, The Baby's Room, A Real Friend, Blame löytyvät 4 films to keep you awake boxista. Halpaa ja hyvää espanjalaista "kauhua".

A Friend to Die For ja The Night Caller

Pakkomielle TV-elokuvia.
Enttu

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Enttu »

Kultaisen Kukan Kirous ... enemmän koreaa ulkokuorta,kuin painavaa asiaa,
viimeiset 45-60 min mässäillään kunnolla verisesti Keisarisuvun teurastuksella,arvoitukseksi jäi mitä keisariparille tapahtui -
krysanteemivallankumouksen jälkeen... jatko-osa luvassa? :P
Avatar
Clay
Kitisijä
Viestit: 2582
Liittynyt: 14.08.2005 23:46

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Clay »

Grindhouse (joo, kummatki, eläköön Cinema herw00d!)

Hauskaa kuin verinen sperma. Tarantinon tekele oli tietysti taidokkaampi, kun taas Rodrigueezin oli roimasti överöityä tykitystä. Uusintana menisi mieluummin katsantoon Deathproof, vaikka Planet Terror enemmän hersytti nauruhermoja. Seuraavaksi taidan panna tilaukseen Tarantinolta ihan kunnon puhtaan road-elokuvan. Kun oliski vaan tiennyt mihin kaikkeen noi leffat pudotteli lainauksia, olis hauskaa olla friikki.
Nyt penikseni on fantastinen!
Avatar
Clay
Kitisijä
Viestit: 2582
Liittynyt: 14.08.2005 23:46

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Clay »

Kun ei ole ihmeempää tekemistä, niin haluan vähän arvostella..

Hotel Rwanda

Epäuskottava, disneymäinen, tylsähkö. Tosin en katsonut kokonaan. Hävis jopa Blood diamondille, vaikka luulin etukäteen jotain muuta.
Nyt penikseni on fantastinen!
Aito_Johanna

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Aito_Johanna »

Sovitus

Ian McEwanin romaanin pohjalta tehty elokuva. Olin odottanut tätä leffaa kuin joulua siitä asti, kun kuulin, että sellainen on tekeillä, eikä elokuva pettänyt odotuksia. Suosittelen kirjaan tykästyneille, joita muistaakseni tällä palstalla on muutama.
Edith

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Edith »

Aito_Johanna kirjoitti:Sovitus
Mä oon jälkijunassa, kun saan vasta ens viikolla tuon kirjan kirjastosta. Tosta elokuvasta kun näin jotain mainosta, niin muistin, että tuota kirjailijaahan on kehuttu Kitinässä ja päätin ensin lukea kirjan (tai ainakin yrittää lukea, riippuu silmistä) ja vasta sitten katsoa elokuvan.

Toivoisin muuten enemmän kommentteja Paksuna-elokuvasta, jos kukaan muu kuin isohaara ja mä on sitä nähnyt. Ihan vaan semmosia kommentteja, että tykkääkö monikaan, kun mun mielestä se oli aika kamala.
Zeb

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Zeb »

bedlam kirjoitti:Wolf Creek

KuvaKuva½

Pettymys, odotin tältä jotain. Maailman perinteisin "nuorisojoukko joutuu hullun kiduttajan armoille"-juoni. Ei jännittäny eikä kauhistuttanu. Pikkasen paremmat näyttelijät ja vähemmän ärsyttävät roolihahmot kuin tavallisesti tällaisessa leffassa ja pari hienoa kuvaa mutta siinä se. Ja taisi yksi kohtaus olla kunnianosoitus hienolle Liftari-leffalle.
Höh, noin vähän tähtiä annoit! Musta tää oli jotenkin aika karmaiseva ja tuli huono olo taas moneksi päiväksi. Eikös se silloin täytä kauhuelokuvan tehtävän suunnilleen neljän tähden arvoisesti?

Eli: :| :| :| :|
Zeb

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Zeb »

Suvinen kirjoitti:Little Children

Kate Winsletistä alkaa tulla uusi suosikkinäyttelijäni. Nainen ei ole Titanicia lukuunottamatta juuri huonoa roolia valinnut. Patrick Wilson on uusi tuttavuus, tosin vakuutti jo Hard Candyssä, ja on mukavaksi lisäksi myös kaunis mies katsella. Nämä kaksi vakuuttavat kemioillaan draamassa, joka käsittelee ensinäkemältä aviorikosta, mutta pinnan alta oikeastaan yhteisöä ja sen reaktioita eri tapahtumiin ja ilmiöihin. Sarah (Winslet) ja Brad (Wilson) tapaavat leikkikentällä, ja tutustuvat luontevasti toisiinsa lastensa toimiessa välikappaleina ja samalla suojamuurina. Brad elää menestyvän ja kauniin vaimonsa varjossa ja tuntee olevansa alakynnessä vaimon dominoidessa niin raha-asioissa kuin sängyssäkin. Sarah taas on mennyt nuorena naimisiin vanhemman miehen kanssa eikä ole löytänyt paikkaansa kotirouvien yhteisössä. Molemmat kokevat saavansa toisiltaan jotain puuttuvaa. Sivujuonena tarinassa kulkee naapurustoon palannut, seksuaalirikoksesta tuomittu ja tuomionsa istunut mies, johon kaikkien yhteisön jäsenten asenteet ja tunteet jollain tavoin peilautuvat.

Mielenkiintoinen, hitusen erilainen draama. Kohtuullisen hidastempoinen eikä sisällä suuria yllätyksiä, mutta imaisee mukaansa kuin vaivihkaa. Ei halpoja kikkoja katsoja sympatioiden tai kyynelien houkuttelemiseksi, ihailtavaa sinänsä.

:) :) :) :)
Komppailen aika pitkälle, tähtienkin suhteen, eli oikein hyvä, katsomisen arvoinen leffa. Lisäisin vielä, että joko leffassa oli hyvä annos loistavaa mustaa huumoria tai sitten mulla on kieroutunut huumorintaju - osan aikaa nauroin kippurassa.
Bliss

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Bliss »

Suvinen kirjoitti:Ganes

...
Eipä tähän muuta lisättävää, kun että töhinää tötteröön vaan ;)
Vastaa Viestiin