Miten Jokelan tapahtumat vaikuttavat elämääsi?
Re: Miten Jokelan tapahtumat vaikuttavat elämääsi?
^
Joo, aikalailla samaan tapaan ajattelen mäkin.
Joo, aikalailla samaan tapaan ajattelen mäkin.
Re: Miten Jokelan tapahtumat vaikuttavat elämääsi?
On sanottava, että Gattiksellakin on joskus järkevää tekstiä.
Re: Miten Jokelan tapahtumat vaikuttavat elämääsi?
No joo, ymmärsin. Ajattelin vaan ensin nopeasti, että sillä ei olisi sinulle mitään suurempaa eroa, jos läheisesi sattuisi kuolemaan aivoverenvuotoon (vaikka fyysinen vika pään verisuonissa jo syntymästä asti tjsp.) tai joku ampuisi hänet ilman mitään syytä (eikä varmaan tarvitse ampua sinun silmien edessä). Kyllä niillä varmasti eroa olisi. Edellisestä on kahdenkin tapauksen verran kokemusta, jälkimmäisestä ei onneksi lainkaan. Toivottavasti ei tule sinullekaan. Oli meinaan nuo kaksi tapausta tarpeeksi tiukkoja, mutta sikäli helpompia, ettei kumpikaan ollut kenenkään syy. Niin vain kävi. (Ampumisen suhteen luultavasti tuntisi aivan kosmista vihaa ... )Zeb kirjoitti: Tarkoitin äkillistä, odottamatonta (varsinkin nuoren ihmisen) kuolemaa yleensä. Tietysti sitten varmaan vielä traumaattisempaa, jos omainen on itse paikalla autossa tai näkee läheistään ammuttavan, tai jos kyseessä on vaikkapa itsemurha, jossa syyllisyydet jäävät helposti kalvamaan.
-
- Kitinän uhri
- Viestit: 765
- Liittynyt: 14.08.2005 19:20
- Paikkakunta: Kotka
Re: Miten Jokelan tapahtumat vaikuttavat elämääsi?
Toisaalta kriisiapu voi olla niinkin yksinkertaista kuin auttaa koulussa olleita sen ensimmäisen yön yli tai kunnes he saavat omat henkilökohtaiset tavaransa koulusta: lääkkeet, kodinavaimet, rahat, takit yms. Poliisihan ei antanut lupaa hakea niitä ainakaan samana iltana.
Re: Miten Jokelan tapahtumat vaikuttavat elämääsi?
Onko yllättymättömyys aina kyynisyyttä? Minusta ei. Mielestäni se voi myös olla realismia, mutta realismista jää paljon vähemmän jälkiä kuin kyynisyydestä, koska kyynisyydestä helposti seuraa juuri ärsyyntymistä, joka yllyttää toimintaan. Realismista ei välttämättä seuraa mitään, tai ehkä vähän voimattomuuden tunnetta, mutta harva julistaa maailmalle omaa voimattomuuttaan.Googlebot kirjoitti:Hieman kyynisemmät ihmiset eivät edes yllättyneet, enintään ärsyyntyivät.
-
- Kitisijä
- Viestit: 2884
- Liittynyt: 09.09.2005 12:08
- Paikkakunta: Hell-sinki
Re: Miten Jokelan tapahtumat vaikuttavat elämääsi?
Olen henk.koht. tyytyväinen juuri nyt, ettei meillä ole televisiota.
Tyytyväinen olin myös eilen kaupassa käydessäni, kun havaitsin, että kaikki iltapäivälehdet oli myyty loppuun. Lööpeiltä yritin kääntää pääni pois.
En minä halua vatvoa tommosia juttuja sen enempää... ei sille enää mitään voi, eikä kukaan siitä mitään kostu jos nyt moisesta alkaisin herkkänä ihmisenä painajaisia näkemään.
Pois silmistä, pois mielestä. Pois paha maailma.

Vahinko etteivät äiditkin saa lähteä milloin heitä huvittaa ja ruveta nukkumaan ulkosalla. Varsinkin äidit sitä toisinaan tarvitsisivat.
-muumimamma
-muumimamma
-
- Kitisijä
- Viestit: 4593
- Liittynyt: 16.08.2005 15:25
- Paikkakunta: Kouvostoliitto
Re: Miten Jokelan tapahtumat vaikuttavat elämääsi?
En enää uskalla mennä lukioon. Nää sovelletut lukiolaisammunnat on liian heviä shittiä.
Mut onneks mun ei tarvi. Amis rulez ok.
EDIT: En aio ostaa ainoatakaan lehteä jossa asiaa käsitellään, saati lukea yhtään kolumnia. Kaksi keskustelupalstaa on saanut jo kädet hamuamaan insuliinipiikkiä.

Kävin katsomassa Mylwinin kuvaa, ja näyttää kyllä just siltä ettei sillä ole yhtään ystävää.
- Ann 2005
- Ann 2005
-
- Kitisijä
- Viestit: 3469
- Liittynyt: 23.08.2005 12:00
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Miten Jokelan tapahtumat vaikuttavat elämääsi?
Gattacalla on hieman kalibrointiongelmia.Zeb kirjoitti:Sinäkin voisit mennä jo pikku hiljaa sinne oikeaan terapiaan, jossa voisit ehkä tajuta, että pääasiallinen ongelmasi on se, ettet suhtaudu naisiin ihmisinä vaan pilluina, ja siksi ihmissuhteesi eivät onnistu.Gat kirjoitti:Isäni kanssa laadimme myös pullonkaulateorian, että tämä tapaus kuten myös Myyrmannin pommimiehen juttu olisi voitu välttää, jos naiset olisivat ajoissa antaneet potentiaalisille tappajille sitä parasta terapiaa eli pillua.
Mutta ei anneta sen masentaa. Anna-Leena Härkönenkin ilmoitti muinaisessa kolumnissaan kannattavansa sitä, että naiset olisivat anteliaampia, jolloin vältyttäisiin monenlaisilta ikävyyksiltä. Ajatusta voi tietty laajentaa siten, että olisi parempi, jos miekkosten perään olisi katsomassa vähintään yksi nainen, enkä puhu nyt äideistä; tästäkin olisi epäilemättä hyötyä ihmiskunnan hyvinvoinnin kannalta.
-
- Kitisijä
- Viestit: 3469
- Liittynyt: 23.08.2005 12:00
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Miten Jokelan tapahtumat vaikuttavat elämääsi?
Minusta nämä niin kutsutut "realistit" ovat kyllä hiukan jotain muuta. Realistilla vaivaa näet ilmeinen ylenkatse muuta maailmaa kohtaan, joka johtuu siitä, että hän uskoo, että hänellä on läheisempi suhde todelliseen todellisuuteen kuin muilla. Toisin sanoen, realismi on oman hegemonian retorista tavoittelua. Mitään sisältöä sillä ei tietysti ole, ellei sellaisena pidetä positivistista "se on, mikä on" -aporiaa.prosessi kirjoitti:Onko yllättymättömyys aina kyynisyyttä? Minusta ei. Mielestäni se voi myös olla realismia, mutta realismista jää paljon vähemmän jälkiä kuin kyynisyydestä, koska kyynisyydestä helposti seuraa juuri ärsyyntymistä, joka yllyttää toimintaan. Realismista ei välttämättä seuraa mitään, tai ehkä vähän voimattomuuden tunnetta, mutta harva julistaa maailmalle omaa voimattomuuttaan.Googlebot kirjoitti:Hieman kyynisemmät ihmiset eivät edes yllättyneet, enintään ärsyyntyivät.
Re: Miten Jokelan tapahtumat vaikuttavat elämääsi?
Heh. Aika vaikeata päästä väliin, jos kaveri vaihtaa lippaan ja täysi lipas aseessa alkaa lipastamaan tyhjää.Ihminen kirjoitti:Jostain luin, että tyypillä olisi ollut yksi varalipas. Eri saanut näprätä välillä lipasta täyteen. Siinä välissä joku rohkea olisi saanut hivuttaa jätkää turpaan.
Re: Miten Jokelan tapahtumat vaikuttavat elämääsi?
Sinä ymmärrät realismin eri tavalla kuin minä. Voidakseen olla realisti, täytyy nähdä itsensä yhtä realistisesti kuin miten näkee muun maailman, ja silloin väkisinkin tajuaa ettei siihen voi suhtautua ylenkatseella, koska on mahdotonta olla muuta maailmaa parempi. Siitä olen kyllä sitä mieltä, että mitään sisältöä sillä ei ole. Siksi todellisella realistilla ei voikaan olla oikeastaan mitään sanottavaa yhtään mistään. Kiusallinen umpikuja.Vadim kirjoitti:Minusta nämä niin kutsutut "realistit" ovat kyllä hiukan jotain muuta. Realistilla vaivaa näet ilmeinen ylenkatse muuta maailmaa kohtaan, joka johtuu siitä, että hän uskoo, että hänellä on läheisempi suhde todelliseen todellisuuteen kuin muilla. Toisin sanoen, realismi on oman hegemonian retorista tavoittelua. Mitään sisältöä sillä ei tietysti ole, ellei sellaisena pidetä positivistista "se on, mikä on" -aporiaa.prosessi kirjoitti:Onko yllättymättömyys aina kyynisyyttä? Minusta ei. Mielestäni se voi myös olla realismia, mutta realismista jää paljon vähemmän jälkiä kuin kyynisyydestä, koska kyynisyydestä helposti seuraa juuri ärsyyntymistä, joka yllyttää toimintaan. Realismista ei välttämättä seuraa mitään, tai ehkä vähän voimattomuuden tunnetta, mutta harva julistaa maailmalle omaa voimattomuuttaan.
-
- Kitinän väärinkäyttäjä
- Viestit: 176
- Liittynyt: 15.08.2005 22:35
- Paikkakunta: jkl
Re: Miten Jokelan tapahtumat vaikuttavat elämääsi?
ei kyllä ollut kovin vaikee löytää..taidankin olla pahimman luokan stalkkeri tosin..Chap kirjoitti: No niin, älä tapa meitä jännitykseen. Mikä on malliston nimi? This competition massacre?
onnittelut täältäkin
on topic: en edes jaksa alkaa purkamaan ahdistustani aiheesta, jotenkin viime vuosien aikana sattuneet henk. koht. menetykset ja läheltä piti tilanteet on saaneet herkistymään - tai no mitä sitä kieltään, tämmönen oon aina ollut
Re: Miten Jokelan tapahtumat vaikuttavat elämääsi?
Aiheen vierestä menee, mutta... Voisiko EW paljastaa, mistä mallistoa voi hankkia (jos voi?)? Tai olisiko suositella jotain vastaavaa? Olen tuhannen kyllästynyt tylsiin jakkupukuihin ym. toimistoreleisiin ja haluaisin ostaa vaatteita, jossa olisi joku juttukin...
-
- Kitisijä
- Viestit: 3469
- Liittynyt: 23.08.2005 12:00
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Miten Jokelan tapahtumat vaikuttavat elämääsi?
Yleensä realistit eivät ole näin realisteja, eikä noin realistinen realismi realismia.prosessi kirjoitti:Sinä ymmärrät realismin eri tavalla kuin minä. Voidakseen olla realisti, täytyy nähdä itsensä yhtä realistisesti kuin miten näkee muun maailman, ja silloin väkisinkin tajuaa ettei siihen voi suhtautua ylenkatseella, koska on mahdotonta olla muuta maailmaa parempi. Siitä olen kyllä sitä mieltä, että mitään sisältöä sillä ei ole. Siksi todellisella realistilla ei voikaan olla oikeastaan mitään sanottavaa yhtään mistään. Kiusallinen umpikuja.
Re: Miten Jokelan tapahtumat vaikuttavat elämääsi?
Ei anneta inhimillisyyden pilata hienoa ajatusta. Vaan mitä se sitten on, jos ei realismia?Vadim kirjoitti:Yleensä realistit eivät ole näin realisteja, eikä noin realistinen realismi realismia.prosessi kirjoitti:Sinä ymmärrät realismin eri tavalla kuin minä. Voidakseen olla realisti, täytyy nähdä itsensä yhtä realistisesti kuin miten näkee muun maailman, ja silloin väkisinkin tajuaa ettei siihen voi suhtautua ylenkatseella, koska on mahdotonta olla muuta maailmaa parempi. Siitä olen kyllä sitä mieltä, että mitään sisältöä sillä ei ole. Siksi todellisella realistilla ei voikaan olla oikeastaan mitään sanottavaa yhtään mistään. Kiusallinen umpikuja.
-
- Kitisijä
- Viestit: 4593
- Liittynyt: 16.08.2005 15:25
- Paikkakunta: Kouvostoliitto
Re: Miten Jokelan tapahtumat vaikuttavat elämääsi?
Näinköhän on tyyppi tappokiimassaan ehtinyt kuteja laskemaan. Mä en osaa sitä vieläkään oikein kunnolla, vaan ammunnoissa usein napsahtaa iskuri tyhjää vaikka ei pitäisi. Ja nyt on kyse tyypistä joka ei edes meinannut mennä armeijaan.Tix kirjoitti:Heh. Aika vaikeata päästä väliin, jos kaveri vaihtaa lippaan ja täysi lipas aseessa alkaa lipastamaan tyhjää.Ihminen kirjoitti:Jostain luin, että tyypillä olisi ollut yksi varalipas. Eri saanut näprätä välillä lipasta täyteen. Siinä välissä joku rohkea olisi saanut hivuttaa jätkää turpaan.
Pohdittiin poikaporukassa että ei se kyllä kovin hyvin onnistunut, eikä muutenkaan ollut järin fiksu tyyppi. Perinteistä psykoottista touhua, se nyt sattui valkkaamaan omiin ajatuksiinsa sopivan ideologian omien harjojensa tueksi. Karhumiehet olisivat voineet läpsäyttää sitä epäilemättä lapojen väliin montakin kertaa, mutta aika kova ratkaisu se on kenttäjohtajalta kuitenkin. Ei siksi että kaduttaisi, vaan siksi että keltainen lehdistö keksisi sekunnissa n kappaletta "Oltaisiinko pekka saatu hengissä ulos?" - juttuja.
Kävin katsomassa Mylwinin kuvaa, ja näyttää kyllä just siltä ettei sillä ole yhtään ystävää.
- Ann 2005
- Ann 2005
-
- Kitinän uhri
- Viestit: 531
- Liittynyt: 15.09.2006 12:10
Re: Miten Jokelan tapahtumat vaikuttavat elämääsi?
Kotikoulua sitä rupes harkitsemaan, mutta ei varmaan mulla riitä resurssit siihen. Ja sit miettii, että miten omien lasten kanssa pitäis toimia ja olla, että pystys välttämään tuollaiset napsumiset minkä voi. Kai se lähtee siitä, että pyrkii tunnistamaan ja myöntämään omat virheensä kasvattajana sekä itelleen, että mukuloille ja pyrkiä parempaan.
Yllättävän vähän ahristi tahi liikutti, vaikka raskaushormoneja systeemissä ja silleen. Mutta eihän täällä ulkomailla asiaan tullu törmättyä ku vasta netissä illalla. Eikä ees tunne ketään sieltäpäin tms.
Vähän vitutti, ku joka blogissa, mitä seuraan ja mitä oli sinä päivänä päivitetty, ni piti asia mainita. Blääh. Mikä steitmentti se sit o? "Hei mää kuulun joukkoo kyl muaki tää liikuttaa", vai? Ja onko luonnollinen seuraus tsunamisurun mukainen "kaikki suree niinmaankamalasti tätä juttua ja jollet sure, ni sut yritetään paheksumalla pakottaa suremaan"?
Ja se helppojen selitysten määrä! Huoh. Onhan se ymmärrettävää, mutta onko sitä ny sit pakko kaikkitietävänä kuuluttaa, että joo, sen äiti o ympäristötietoinen ja isä muusikko, ny se syy koko hommaan o selvillä! Kielletään lisääntyminen kaikilta viherpiipertäjähörhö-muusikkopariskunnilta.
Enemmän kyllä ärsytti ku Britney veti kaljun. Ei voinu ite enää, ku ei vaan olis jaksanu kuunnella että "teit sitte pritnit".

Meinasin vaan sitä, että kun iskuri sanoo naks, niin minä en ainakaan haluaisi olla kuulemassa sitä ja sellaisella etäisyydellä, että ehtii turpaankin vetämään. Milläs ihmeellä sitä edes laukaukset laskemalla tietäisi jonkin itselle tuntemattoman aseen lippaan vetoisuuden? Vaihteluväli normaalilippaallakin on varmaan jo 5+1 alkaen jonnekin 18+1 patruunaan. Ei tekis mieli lotota tuollaisella.Mylwin kirjoitti:Näinköhän on tyyppi tappokiimassaan ehtinyt kuteja laskemaan. Mä en osaa sitä vieläkään oikein kunnolla, vaan ammunnoissa usein napsahtaa iskuri tyhjää vaikka ei pitäisi. Ja nyt on kyse tyypistä joka ei edes meinannut mennä armeijaan.
Karhuryhmä taisi tulla paikalle vasta siinä vaiheessa kun herralla oli jo luoti päässä. Ihmettelen hiukan jos paikalle tulleet partiot eivät ole kaivaneet ammuskeluhälytyksestä kuullessaan takakontista liivejä ja kivääriä. Surullista, jos poliisin varustuksen heikkous on maksanut muutaman ihmishengen.
-
- Kitisijä
- Viestit: 3469
- Liittynyt: 23.08.2005 12:00
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Miten Jokelan tapahtumat vaikuttavat elämääsi?
Siis kumpi?prosessi kirjoitti: Ei anneta inhimillisyyden pilata hienoa ajatusta. Vaan mitä se sitten on, jos ei realismia?
Re: Miten Jokelan tapahtumat vaikuttavat elämääsi?
Se "noin realistinen realismi".Vadim kirjoitti:Siis kumpi?prosessi kirjoitti: Ei anneta inhimillisyyden pilata hienoa ajatusta. Vaan mitä se sitten on, jos ei realismia?
-
- Kitisijä
- Viestit: 3469
- Liittynyt: 23.08.2005 12:00
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Miten Jokelan tapahtumat vaikuttavat elämääsi?
Inhimillisyyttä?prosessi kirjoitti:Se "noin realistinen realismi".Vadim kirjoitti:Siis kumpi?prosessi kirjoitti: Ei anneta inhimillisyyden pilata hienoa ajatusta. Vaan mitä se sitten on, jos ei realismia?
Re: Miten Jokelan tapahtumat vaikuttavat elämääsi?
Mitä sitten tavallinen realismi on?Vadim kirjoitti:Inhimillisyyttä?prosessi kirjoitti:Se "noin realistinen realismi".Vadim kirjoitti:
Siis kumpi?
-
- Kitisijä
- Viestit: 3469
- Liittynyt: 23.08.2005 12:00
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Miten Jokelan tapahtumat vaikuttavat elämääsi?
Epäinhimillisyyttä?prosessi kirjoitti:Mitä sitten tavallinen realismi on?Vadim kirjoitti:Inhimillisyyttä?prosessi kirjoitti:
Se "noin realistinen realismi".
Re: Miten Jokelan tapahtumat vaikuttavat elämääsi?
Okei. Poistan sanan realismi sanavarastostani.Vadim kirjoitti:Epäinhimillisyyttä?prosessi kirjoitti:Mitä sitten tavallinen realismi on?Vadim kirjoitti:
Inhimillisyyttä?
Re: Miten Jokelan tapahtumat vaikuttavat elämääsi?
Suoranaisesti ei vaikuta mitenkään. Hiukan lähemmäs tapahtuneen tuo se, että tekijä oli ahkerasti osallistunut keskusteluihin sivustolla, jonka sisällöntuottajana oma firmani oli vielä alkuvuodesta (Kyllä, olen yksityisyrittäjäkin...) Bannia ehti silloin lopulta napsahtaa kunnolla:kitinää aiheesta.
(edit: poistin vielä turhan linkin)
(edit: poistin vielä turhan linkin)
Viimeksi muokannut nokkaelain, 14.11.2007 17:16. Yhteensä muokattu 4 kertaa.