EveryWoman kirjoitti:prosessi kirjoitti:Sokrateenpa hyvinkin. Perusteluina käyttäisin esimerkiksi näitä Wikipedian tekstejä: ...
Ensinnäkin:
Ja sitten asiaan. Wikipedia-lainauksesi edustaa lähes kokonaisuudessaan sellaisia tieteellisen ajattelun ja toiminnan kulmakiviä, jotka ovat toki ok ja hyviä juttuja sinänsä, mutta koska Sokratesta seurannut filosofia ja tiede pohjautuu pitkälti noihin käsityksiin, en itse luonnehtisi häntä filosofina niiden kautta. Kun määritetään, millainen filosofi joku on tai oli, pyritään kai löytämään ajatuksia, joiden osalta hän
eroaa muista.
Vaikka Sokratesta seurannut filosofia ja tiede pohjautuisikin noihin käsityksiin, ei minun nähdäkseni yksikään filosofi ole kyennyt samaan johdonmukaisuuteen ja ajattelun kirkkauteen kuin Sokrates, ja suurin osa heistä on keskittynyt vain hyödyntämään Sokrateen menetelmiä kehitellessään omia juttujaan, eli tehneet juuri sitä mitä Sokrates halusi.
Siksi, jos Sokratesta luonnehditaan, itselleni tulee mieleen (jaksamatta nyt mistään tarkistaa näitä, joku varmaan korjaa jos olen väärässä) lähinnä hänen naista eriarvoistavat ajatuksensa ja käsittääkseni useissa lähteissä kuvattu tapansa haastaa riitaa ihan tietoisesti.
Platonin tapa siirtää omia ajatuksiaan muka Sokrateen ajattelemiksi ja kirjoittaa Sokrateelle omasta mielestään kunniakas elämäntapa on tietenkin harmillista, kun Sokrates itse kerran ei ajatuksistaan ja teoistaan kirjoittanut, mutta minusta juuri nuo riidanhaastajuushommat sun muut eivät sovi ollenkaan yhteen Sokrateen muun ajattelun kanssa, kuten ei myöskään mikään eriarvoistaminen. Platon on valitettavasti sählännyt aivan liikaa kirjoittaessaan muistiin
omia mielikuviaan Sokrateen teorioista.
Ainoa kohta, missä Sokrates myöhemmistä vakavasti otettavista filosofeista ja tieteentekijöistä eroaa noiden esittämiesi ajatusten suhteen, lienee se että hän esitti niitä tiettävästi ensimmäisenä.
Eivät nuo muut samoja asioita esittäneet, vaan omia käsityksiään asioista. Se, että ne välillä heijastavat Sokrateen malleja, ei tee niistä vielä samoja asioita.
Siitä, että joku luokittelee ajatteluni "sokraattiseksi", tulee ensimmäisenä mieleen että tuo joku katsoo minun jämähtäneen hengailemaan mainituille modernin tieteen perustuksille ja kuvittelevan, että se kaikki olisi uutta, hienoa ja ennen kaikkea riittävää vielä tänäkin päivänä. Sama ajatus tulee kartesiolaiseksi nimittelystä.
Sokraattinen on uutta, hienoa ja ennen kaikkea riittävää vielä tänäkin päivänä. Siksi se onkin niin nerokasta. Ongelman sokraattisessa ajattelutavassa muodostaa lähinnä se, että liian suuri osa ihmisistä ei kykene elämään sen mukaisesti. Uudemmat filosofit ovatkin keskittyneet kehittelemään helpommin sisäistettäviä vaihtoehtoja, joista mikään ei kuitenkaan ole samalla tavalla kattava.
Ajatussuunnan keskeiset teemat kun ovat olleet modernin tieteen ja filosofian kannalta tärkeitä, mutta aika on sittemmin ajanut niiden ohi tai ainakin nuoremmat rakennusmestarit ovat rakentaneet useampia uusia kerroksia filosofian päättymättömään pilvenpiirtäjään. Siitä, että keskustelen useimpien ihmisten kanssa kartesiolaisuuteen viittaavia käsitteitä apuna käyttäen, toisin sanoen että käyn silloin tällöin vierailulla kartesiolaisuuden kerroksessa, ei omasta mielestäni ole järin viisasta päätellä että en voisi itse asua jossakin toisessa kerroksessa.
Sokrates ei asunut pilvenpiirtäjän missään kerroksessa, vaan ilmalaivassa. Siksi hän pystyikin vakoilemaan jokaisen kerroksen sisältöä.
Minua itseäni ei haittaisi ollenkaan olla Sokrates.
Ihmettelen, miksi sitten et ole.
En osaa. Uskoni ei vain riitä siihen, että
Sokrateelle tieto ja hyve liittyivätkin kiinteästi yhteen. Hyve on tietoa – oikea tieto johtaa välttämättä oikeaan toimintaan. Hyveellinen ihminen on hyvä aivan oikeasti eikä ainoastaan toimi ”oikean mielipiteen” mukaisesti.
Jos ihminen siis tuntee esimerkiksi oikeudenmukaisuuden, hän toimii automaattisesti oikeudenmukaisesti.
Koska minä en usko pahuuteen, seuraa minun ajattelumallistani valitettavasti se, etten oikein usko hyvyyteenkään. Eli voisi kai sanoa, että olen liian maallinen kyetäkseni nousemaan Sokrateen tasolle. Spinozan sekopäisyys, josta välillä löytyy totuuden siemen, mutta yleensä vain enemmän kysymyksiä, on minulle sopivampi ajattelumalli.