Kityn keittokirja

Aktiviteettien suunnitteluun ja kertaukseen.
Herra Manala

Re: Kityn keittokirja

Viesti Kirjoittaja Herra Manala »

1108 kirjoitti:Taitaa olla se aika kuukaudesta kun tuollalailla kierroksia otat täysin tyhjästä. Vai onko se oma elämä taas lopussa ja täytyy nyyhkyttää netissä ?
Vai että kierroksia täysin tyhjästä. Sinähän se siinä rupesit opettamaan ulkolukua täysin ulkopuolisena ja tyhjästä.

Tästä ei muuten ole ihan kamalasti aikaa, kun muista palstoilla tapahtuneen parin ihmisen elämänlopun johon mm. liittyi ylläpitäjän oikeuksien poisto väärinkäytösten johdosta. Todella hupaisaa dramatisoitua mökötystä, toisen ihmisen ainoan elämänilon viemistä ja vaikka minkä laisia lupauksia takaisintulemattomuudesta. Olisit vain kauniisti pitänyt lupauksesi.
AarneAnkka

Re: Kityn keittokirja

Viesti Kirjoittaja AarneAnkka »

definitely kirjoitti:Olen painanut saman verran kuuden kilon vaihteluvälillä viimeiset seitsemän vuotta.
Itselläni vaihteluväli on ollut kaksi kiloa viimeiset neljä vuotta (174 cm, 72-74 kg). Kuinka terveellistä / epäterveellistä vaihteluvälin suuruus on? Olen kuullut että ainakin laihduttajilla liian raju painon lasku johtaa helposti "jojoilmiöön".
1108

Re: Kityn keittokirja

Viesti Kirjoittaja 1108 »

Kyllä täysin tyhjästä.

Osaat kyllä antaa negatiivista palautetta, mutta et sitä itse kestä. Pitää näemmä nussia joka pilkku ja tarttua pieninpäänkin mahdolliseen tilaisuuteen pönkittää omaa egoaan.

Lisäksi tarve kaivaa esiin vanhoja asioita menneistä alkaa jo huvittaa, et siis enään muuta keksi. Säälittävää tyhjänpäiväistä ruikutusta asian sivusta mikä ei todellakaan liity aiheeseen millään tavalla.

Itse olet jo puhunut itsesi pussiin. Vastasin omaan kysymykseesi ja tulos...
Ei kannata kysyä jos ei ole kestä vastausta.

Tähän asiaan ei ole minulla mitään halua enään palata, teit itsestäsi narrin ja riittäköön se.

Postaa taas jotain helvetin järkevää, tumputa seuratessasi minuuttien kulumista. Voi orgasmisi jäädä saamatta, en vastaa.
Avatar
Camilla
Kitisijä
Viestit: 1314
Liittynyt: 14.08.2005 23:08

Re: Kityn keittokirja

Viesti Kirjoittaja Camilla »

AarneAnkka kirjoitti:
definitely kirjoitti:Olen painanut saman verran kuuden kilon vaihteluvälillä viimeiset seitsemän vuotta.
Itselläni vaihteluväli on ollut kaksi kiloa viimeiset neljä vuotta (174 cm, 72-74 kg). Kuinka terveellistä / epäterveellistä vaihteluvälin suuruus on? Olen kuullut että ainakin laihduttajilla liian raju painon lasku johtaa helposti "jojoilmiöön".
Äitini on hyvä esimerkki jojoilijasta, paino poukkoillut vuosia jopa 20kg eli ei liene kovin terveellistä. Käsittääkseni lievä ylipaino on terveellisempää kuin jatkuva sahaaminen.
Herra Manala

Re: Kityn keittokirja

Viesti Kirjoittaja Herra Manala »

1108 kirjoitti:Tähän asiaan ei ole minulla mitään halua enään palata, teit itsestäsi narrin ja riittäköön se.
Nyt aion postata varsin älykkään, sisällökkään ja moniulotteisen 1108-maisen kommentin:


:rofl:
Na

Re: Kityn keittokirja

Viesti Kirjoittaja Na »

Tänään syödään kaapit tyhjäksi kaikesta ylimääräisestä niin muutto on helpompaa.

Voikohan samaan kastikkeeseen laittaa kanasuikaleita, ruokakermaa, creme bonjour cuisinea JA tomaattimurskaa? Liikaa?
ninnithequeen

Re: Kityn keittokirja

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Na kirjoitti:Tänään syödään kaapit tyhjäksi kaikesta ylimääräisestä niin muutto on helpompaa.

Voikohan samaan kastikkeeseen laittaa kanasuikaleita, ruokakermaa, creme bonjour cuisinea JA tomaattimurskaa? Liikaa?
No miksei voisi?

Itsellä tosin se jää siihen kermaan ja mausteisiin yleensä. Niin ja sipulia tietysti.
Na

Re: Kityn keittokirja

Viesti Kirjoittaja Na »

ninnithequeen kirjoitti: No miksei voisi?

Itsellä tosin se jää siihen kermaan ja mausteisiin yleensä. Niin ja sipulia tietysti.
Lähinnä ajattelin, että tuleeko tuosta tomaattimurska-kerma-sekoituksesta jotain kuvottavaa?
ninnithequeen

Re: Kityn keittokirja

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Na kirjoitti:
ninnithequeen kirjoitti: No miksei voisi?

Itsellä tosin se jää siihen kermaan ja mausteisiin yleensä. Niin ja sipulia tietysti.
Lähinnä ajattelin, että tuleeko tuosta tomaattimurska-kerma-sekoituksesta jotain kuvottavaa?
No se selviää vain kokeilemalla.
Itse tekisin noista aineista kyllä jonkinsortin keiton, en kastiketta.
Lutka

Re: Kityn keittokirja

Viesti Kirjoittaja Lutka »

Na kirjoitti:
ninnithequeen kirjoitti: No miksei voisi?

Itsellä tosin se jää siihen kermaan ja mausteisiin yleensä. Niin ja sipulia tietysti.
Lähinnä ajattelin, että tuleeko tuosta tomaattimurska-kerma-sekoituksesta jotain kuvottavaa?
mä käytän usein kastikkeisiin tomaattimurskaa ja kermaa, mutta vain punaisen lihan kanssa. eli siis liha- tai jauhelihakastikkeisiin. kanan kanssa en tomaattimurskaa laittaisi, vaan pelkkää creme bonjouria tai kermaa. ja kanan kanssa AINA salviaa, ihan loistava mauste.

josta tulikin mieleeni lempparikanakastike:

250 gr kanasuikaleita
tuoreita isoja herkkusieniä viipaloituna
pirkka paahdettu sipuli
1 prk flora ruokakermaa 7%
mustapippuri, suola, ripaus chilijauhoa ja sopivasti SALVIAA

paista kanat, lisää pannulle herkkusienet. jatka paistamista kunnes
herkkusienet pehmenee. lisää kerma ja mausteet. haudusta vielä muutama minsa.

sitten eiku naamaa kohti, lisukkeena riisi, tuorepasta tai peruna.

NAM
ninnithequeen

Re: Kityn keittokirja

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Nuudeli-kanasalaatti

paketti mama kananmakuisia-nuudeleita
lehtisalaattia
tomaattia
kurkkua
paprikaa
marinoituja kanasuikaleita
pilkottu sipuli


Keitä nuudelit ohjeen mukaan, ruskista kana ja sipulit. Jäähdytä. Pilko muut ainekset ja sekoita kaikki keskenään. Ai nami. Myös fetajuustoa voi lisätä.

Tätä mie syön usein. Hyvää on.
Avatar
alja
Kitinän uhri
Viestit: 521
Liittynyt: 17.08.2005 8:08
Paikkakunta: saunan taka
Viesti:

Re: Kityn keittokirja

Viesti Kirjoittaja alja »

SingleMalt kirjoitti:
alja kirjoitti:,,
Sekaantumatta asemasotaan mananasakäämän kanssa, voisitko kertoa mikä siinä ruuanlaitossa on niin ylitsepääsemättömän vaikeaa?

Enkä nyt tarkoita pelkästään sinua. Tuntuu vain oudolta, että jotkut kokevat ruuanlaiton niin ylitsepääsemättömän vaikeaksi, kun ohjeita ja raaka-aineita on saatavilla pilvin pimein.
en oikein tiedä mikä siitä tekee niin vaikeaa, ainakin se ettei kiinnosta. ja kiinnostuminen on hävinnyt kun on mokaillu keittiössä tarpeeksi monta kertaa ja joku besserwisserkokki tulee viereen mollaamaan :D

kun ei hallitse perusasioita, kuten vaikka suolan määrän arvioimista, niin kaikki muille helpot ohjeet vaikuttavat todella pelottavilta. ei huvita tarjoilla toisille itse tekemäänsä ruokaa kun se voi olla aika pahaa... :?
perusasioista esimerkkinä just joku tällänen:
singlemalt kirjoitti: Millä ihmeellä voi päästä kokkikoulun läpi ja päästä edes sodexholle kokiksi, jos hyvää pihviä paistaessaan painetaan lastalla pihviä kuumaa pannunpohjaa vastaan niin, että sihinä käy?
Kyseistä kokinrenttua tekisi mieli kyllä läimiä ympäri korvia ja potkia se takaisin köksän tunnille. Prrrrrkle!
:shock: paitsi mä en oo ollu kokkikoulussa :D

ja yksi syy miksi ruoanlaitto ei kiinnosta on se että siinä pitää olla niin tarkkana, vahtia ettei joku kiehu yli, pala pohjaan, sekoitu väärin jne. mulla ei riitä kärsivällisyys siihen.

ja perheessä on liian monta kokkia ja mestarikokkia, joten en halua edes lähteä heidän reviirilleen leikkimään, homman haldaavat pitäkööt kauhansa ja minä saan nauttia tuloksista! :P

edit 2: kiitos 1108, sä osasit vastata manalan kysymyksiin jopa paremmin kuin se itse (sanomattakin siis selvää että myös paremmin kuin tällainen "valopää") :lol:
Ulkona paistaa aurinko,
mutta sisällä sataa.
Avatar
Camilla
Kitisijä
Viestit: 1314
Liittynyt: 14.08.2005 23:08

Re: Kityn keittokirja

Viesti Kirjoittaja Camilla »

Ninnin kanasalaatti oli tosi hyvää! Tosin unohdin vahingossa sipulin ja jätin paprikankin pois. Lisäsin mukaan vähän punaisia papuja ja tuoreita herkkusieniä, nam!
ninnithequeen

Re: Kityn keittokirja

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Camilla kirjoitti:Ninnin kanasalaatti oli tosi hyvää! Tosin unohdin vahingossa sipulin ja jätin paprikankin pois. Lisäsin mukaan vähän punaisia papuja ja tuoreita herkkusieniä, nam!
Kiitos!
Tiedän tiedän, ja itsekin säveltänyt sitä jos jollakin tavalla, ja monet muutkin ovat kiitelleet. :D
Herra Manala

Re: Kityn keittokirja

Viesti Kirjoittaja Herra Manala »

Na kirjoitti:Lähinnä ajattelin, että tuleeko tuosta tomaattimurska-kerma-sekoituksesta jotain kuvottavaa?
Ei pitäisi tulla. Mihin asti olet muuttamassa?
alja kirjoitti:(sanomattakin siis selvää että myös paremmin kuin tällainen "valopää") :lol:
Voi nyyh raukkaa marttyyria. Itsehän toki sanoit ensin minua vatipääksi, mutta sitä ei lasketa, koska a) olin sanonut jo paria oikeasti vatipäätä vatipääksi b) retostelin vain tahallani kokkaustaidoillani.
definitely
Kitinäaddikti
Viestit: 91
Liittynyt: 15.08.2005 15:53
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kityn keittokirja

Viesti Kirjoittaja definitely »

AarneAnkka kirjoitti:
definitely kirjoitti:Olen painanut saman verran kuuden kilon vaihteluvälillä viimeiset seitsemän vuotta.
Itselläni vaihteluväli on ollut kaksi kiloa viimeiset neljä vuotta (174 cm, 72-74 kg). Kuinka terveellistä / epäterveellistä vaihteluvälin suuruus on? Olen kuullut että ainakin laihduttajilla liian raju painon lasku johtaa helposti "jojoilmiöön".
Mulla saattaa vaihdella paino kaksi kiloa päivän aikana, eli ei tuommoisia muutaman kilon heilahduksia oikein vielä jojoksi voi sanoa. En ole itse juurikaan painonvaihteluistani stressannut - en minä kuutta kiloa ole koskaan pienessä ajassa lihonut tai laihtunut, ja kaikki vaatteeni ovat osapuilleen saman kokoisia ja mahdun niihin hyvin. Sitten alkaisi huolestuttaa jos vaatekaapista löytyisi laajalla skaalalla ihan eri kokoisia vaatteita tai tulisi ostettua liian pieniä joita voi käyttää "sitten kun mä laihdun". Luotan enemmän peiliin, vaatteisiin ja mittanauhaan kuin vaakaan.

Urheilu, varsinkin punttitreeni vaikuttaa painoon hetimiten; minä laihdun noin kaksi kiloa jos pidän salitreenissä pari viikkoa taukoa. Vastaavasti treenin alkaessa nuo kaksi kiloa tulevat ihan parin treenikerran jälkeen takaisin. En edes yritä väittää, että kyse olisi lihasmassan kasvusta :P vaan treenin lihaksiin keräämistä nesteistä.
Na

Re: Kityn keittokirja

Viesti Kirjoittaja Na »

Herra Manala kirjoitti: Ei pitäisi tulla. Mihin asti olet muuttamassa?
Peräti Espooseen saakka. :)

Tuli muuten raskas, mutta ihan hyvä kastike. Vatsa pallona ähkyillessä meni koko ilta.. Tänään sotkin siihen porkkanaraastetta hurjat määrät ja syötiin kylmänä. Oli hyvää ja ei niin ähkyttävää.
aimohaiku

Re: Kityn keittokirja

Viesti Kirjoittaja aimohaiku »

Marttakerho, täältä tullaan...

Aimon linssimuhennos

oliiviöljyä
2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
2 porkkanaa
1 kasvisliemikuutio
5 dl vettä
2 dl punaisia linssejä
1 tlk (400 g) chilimaustettua tomaattimurskaa
2 rkl tomaattisosetta
1 tl oreganoa
1 tl mustapippurirouhetta

Puhdista sekä huuhdo linssit käyttöohjeen mukaisesti. Silppua sipulit ja pilko porkkanat. Lorauta kattilaan oliiviöljyä ja kuullota hetki porkkanoita sekä sipuleita kuumennetussa oliiviöljyssä. Kaada kattilaan vesi ja lisää kasvisliemikuutio. Keitä kasviksia noin 6 minuuttia. Lisää pataan tomaattimurska ja keitä vielä 5 minuuttia. Lisää tomaattisose ja mausteet ja anna hautua hetken. Lisäpotkua muhennokseen saa vaikkapa Tabascolla.

Lisäkkeeksi raikasta salaattia ja täysjyväriisiä.
Avatar
irmelianneli
Kitisijä
Viestit: 3375
Liittynyt: 14.08.2005 19:34

Re: Kityn keittokirja

Viesti Kirjoittaja irmelianneli »

aimohaiku kirjoitti:Marttakerho, täältä tullaan...

Aimon linssimuhennos
Tällasen mä joskus surautan sosekeitoksi sauvasekoittimella, lisää nestettä vaan tietysti. Hyvää on sekin.
Geetzu

Re: Kityn keittokirja

Viesti Kirjoittaja Geetzu »

* tukeva pöytä
* jauhoja
* porkkana
* luonnonhunajaa
* raakaa lihaa

Paras resepti koskaan. Herrasmies tiedottaa ensi viikolla miten maistui.
hermine

Re: Kityn keittokirja

Viesti Kirjoittaja hermine »

aimohaiku kirjoitti: Aimon linssimuhennos
...
Tää tuli kuin tilauksesta, piti tehdä linssipihvejä kunnes kesken kaiken tajusin sauvasekoittimen jääneen siskolle helsinkiin. Hyvin seesaminsiemeniä ja chilikastiketta sai upotettua tuohonkin.

Keittiönerot, neuvokaa miten saisi mahdollisimman helposti tehtyä sellaista Pirkka Indonesialaisen ateriakastikkeen makuista itse?
Mulli75

Re: Kityn keittokirja

Viesti Kirjoittaja Mulli75 »

Eilen haasteena oli Malminkartanon jätemäen portaat (426 askelta) viisi kertaa ylös ja alas.

Tänään enemmänkin tekniikkaa treeneissä. Lopussa 2 erää sparrausta.
Avatar
Mylwin
Kitisijä
Viestit: 4593
Liittynyt: 16.08.2005 15:25
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Kityn keittokirja

Viesti Kirjoittaja Mylwin »

Mulli75 kirjoitti:Eilen haasteena oli Malminkartanon jätemäen portaat (426 askelta) viisi kertaa ylös ja alas.

Tänään enemmänkin tekniikkaa treeneissä. Lopussa 2 erää sparrausta.
Paskiainen, millä ihmiset nyt kävelevät jos sie söit niiden portaat?
Kävin katsomassa Mylwinin kuvaa, ja näyttää kyllä just siltä ettei sillä ole yhtään ystävää.
- Ann 2005
aimohaiku

Re: Kityn keittokirja

Viesti Kirjoittaja aimohaiku »

Hot-Broileripastaa

600 g valkosipulimarinoituja broilerisuikaleita
öljyä
1 tlk salsakastiketta
2 rkl tomaattipyreetä
0,5 dl vettä
1 dl ruokakermaa
suolaa tarvittaessa

Ruskista broilerisuikaleet. Lisää salsa ja pyree. Lisää vesi ja kerma. Hauduta kannen alla 15-20 minuuttia. Tarjoa nauhamakaronin kera.

Oli helppoa, hyvää ja tulista.
aimohaiku

Re: Kityn keittokirja

Viesti Kirjoittaja aimohaiku »

Savulohipasta

1 pieni punasipuli
valkosipulia maun mukaan
10 kpl oliiveja
10 viipaletta aurinkokuivattua tomaattia
200 g kylmäsavulohta
2 dl valkoviiniä
1 purkki kuohukermaa
3 dl raakaa pastaa
oliiviöljyä
mustapippuria
suolaa

Keitä pasta ohjeen mukaan.

Viipaloi sipulit, oliivit ja marinoidut tomaatit ja lohi. Lämmitä oliiviöljy pannulla ja lisää sipulit, tomaatit ja oliivit. Kuullota kevyesti, älä polta.
Lisää valkoviini ja kerma. Anna kiehahtaa.

Lisää keitetty pasta ja lohi. Pyöräyttele nopeasti pannulla niin että tuote lämpiää, mutta muista ettei kylmäsavustettu lohi pidä keittämisestä. Lisää lopuksi pippuria maun mukaan ja suolaa tarvittaessa. Suurusta Maizenalla, jos tarve vaatii. Homma on siinä.

Ja Parmesania reilusti päälle, jos siltä tuntuu. Tämä vie kielen mennessään, siitä en ota vastuuta. :)
Vastaa Viestiin