Mitä vedätte suruun?

Painaako joku mieltä? Haluatko purkaa sydäntäsi? Jos ei apu löydy, niin ainakin kuuntelevia korvia.
VAIN ASIALLISET KOMMENTIT! Kuri on kova.
Bliss

Re: Mitä vedätte suruun?

Viesti Kirjoittaja Bliss »

Pitänee lukea tämä alusta loppuun, ja aloittaa oma surutyö.
Avatar
Stadinarska
Kitisijä
Viestit: 9034
Liittynyt: 30.10.2006 19:18
Paikkakunta: Aina Stadi

Re: Mitä vedätte suruun?

Viesti Kirjoittaja Stadinarska »

Bliss kirjoitti:Pitänee lukea tämä alusta loppuun, ja aloittaa oma surutyö.
Voitko vastata minun puolestani myös. Luotan sun arvostelukykyyn.
Avatar
Lolita
Kitisijä
Viestit: 8599
Liittynyt: 14.08.2005 18:46
Paikkakunta: Vantaa

Re: Mitä vedätte suruun?

Viesti Kirjoittaja Lolita »

Bliss kirjoitti:Pitänee lukea tämä alusta loppuun, ja aloittaa oma surutyö.
:paijaa:
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
Yönmustaritari

Re: Mitä vedätte suruun?

Viesti Kirjoittaja Yönmustaritari »

Joulunpyhien aikana suoritettu asioiden hoito on todellakin helpottanut oloa. Minusta ristiriidat, jotka vasta tässä prosessissa havaittiin on nyt käsitelty ja/tai sovittu. Sanottakoon siis, että viimeisetkin kivet on kait pudonneet pois ja olo on viime päivät ollut mitä kevein. Vaikka paluupäivänä olikin mieletön krapula, oli se silti paras krapulani ikinä. Paras joulupäivä ikinä.

Myönnettäköön, että on kuitenkin tässä hetkittäin joutunut myös miettimään, että miksi yksin oleminen on yhtäkkiä tuntunut kovin pahalta kerta se aiemmin ei ollut mikään ongelma. Mitä siis tein silloin yksin ollessani? Vastauksena onkin etten oikein mitään. Kaiket päivät töissä ja/tai harjoitteluissa, mistä illaksi kotiin nukkumaan ja rumba alusta heti aamusta. Keskimäärin reilut sata saldotyötuntiä aina vuostittain on tullut otettua rahana ja pistettyä säästöön. Vapaa-aikaa eikä rahankäyttöoikeutta ole minulla siis aiemmin ollut ja myös sen vuoksi nyt uuteen muottiin totuttelu on ottanut aikansa. No nyt on sitten ainakin lomailtu ja vietetty vapaata.

Aiempien tuntemusten pohjalta on ollut aivan järkyttävää huomata miten tunteet voikaan vaikuttaa fyysiseen olomuotoon. Puhun pakahduttavasta tunteesta vaikka en edes tiedä onko se sana. Tällä tarkoitetaan kuitenkin tunnetta, joka painaa ulkoapäin niin kovaa kasaan, että on vaikeuksia hengittää normaalisti ja sydämmen lyovä syke on huomattavasti normaalista poikkeava. Puhutaan siis tunteesta, joka tuntuu ulkopäin tulevalta syysiseltä voimalta, joka painaa kasaan antamatta tilaa yhtään mihinkään. Et voi hengittää, juoda, syodä, niellä ylipäätään tehdä mitään normaalisti. Kaikki energia kuluu vain siihen, että pystyt pitämään itsesi edes jotenkuten kasassa. Tämän mielentilan ylilyönnin käsittäminen on ollut vähintäänkin jonkin verran tuskallinen prosessi.

Toki olen aina uskonut siihen, että mieli kehoa hallitsee mutta jestas jos tämmöisiä ylilyöntejä pystyy saamaan aikaan niin olen itsekin aliarvioinut tämän voiman. Mielen aiheuttamat pahanolon tunteet on aivan käsittämätöntä. Sitähän silloin jatkui allekrjoittaneella aivan liian pitkään suhteen tason huomioiden, mikä taas herätti ajatuksen oikeiden asioiden suremisesta.

Aiempien menetysten johdosta olen aina ajatellut, että on sattunut pahempaakin ja että aina meneillään oleva tapahtuma on ihan pähkinöitä verrattuna aiempaan koettuun. Aiempaan koettuun siis mutta mitä ei loppujen lopuksi ollut käsitelty lainkaan. Nyt "porttien aukaisun" jälkeen tulee ajateltua, että kaikkien tapahtumien summana ja aiempien kasautumien vapaudutta tämä on ollut se pahin. Ajatus siitä, että vielä pahempaa on elämän varrella vielä edessä saattaa saattaisi nostaa suojausta mutta eiköhän tässä nyt pystytä kuitenkin olemaan ihan ihmisiksi. Oli erittäin kannustavaa kuulla vanhoilta tovereilta, että ovat kovin iloisia siitä, että minusta on tullut ihminen. Haha, ei siinä mitään, että on ihan mukavakin olla.

Tässä on taas samaa karmaa, kuin alussakin. Edesmenneen suhteen toinen osapuoli viettää tänään syntymäpäiviään eli se, mikä omista alkoi hänen päättyy.
Yönmustaritari

Re: Mitä vedätte suruun?

Viesti Kirjoittaja Yönmustaritari »

Mukava huomata, että haikeaakin haikeampaa musiikkia tulee kuunneltua keskittyen vain musiikkiin ilman, että siitä aiheutuisi jotain johdannaisia ketjussa mainittuihin asioihin. Pystyy taas ns. keskittymään olennaiseen sano.

Näin niskan päällä ollessa on aina hyvä käsitellä sitä perimmäistä kysymystä, että kannattiko lähtee? Sanottakoon, että tämä edesmennyt suhde ja sen päättyminen sai huomaamaan kaikki luut komerossa, jotka nyttemmin on vähintäänkin kohtuullisen hyvin kait siivottu pois.
Jokin minut kait sai alunperinkin ottamaan tämän "riskin", joten nähtävästi prosessit olivat lähteneet jo liikkelle ja tämä käsitelty tapahtuman pisti sille vain nopeutta kolmanteen potenssiin. Ehkä ensimmäinen läpimurto tuli tehtyä jo aiemmin, mistä johti yksi asia toiseen ja lopulta tähän missä olen nyt. Katumusta en siis saa irti ilman, että alkaisi väkisin sitä keksimään jostain mitättömyyksistä, joten aiempi vertaus siitä, että tämä ehkä oli parasta mitä minulle on tapahtunut voi kenties pitää paikkansa. Minähän koen itseni selvinneeksi tästä paljon rikkaampana, kuin mitä olin aloittaessani.

Käännekohtia menetystä koskevissa käsittelyissä on aina se kun alkaa suunnittelemaan taas tulevaa eikä pidä kiinni jälkeen jätetyistä asioista.
Loppujen lopuksi taisi melkoisen pitkä ajanjakso tähän paikkaamiseen kuitenkin kulua mutta kyllä sillä myös suuri hyötykin saatiin.
silsis

Re: Mitä vedätte suruun?

Viesti Kirjoittaja silsis »

Yönmustaritari kirjoitti: Sanottakoon, että tämä edesmennyt suhde ja sen päättyminen sai huomaamaan kaikki luut komerossa...
Me ihmiset olemme kaikki enemmän tai vähemmän täynnä luurankoja, asioita ja ongelmia, joita emme edes tiedosta. Useat ongelmamme ovat kehittyneet jo lapsuudessa. Ihmismieli on siitä metka, että se suojelee meitä huomaamattamme. Useinhan ihminen joutuu pahimpiin kriiseihinsä vasta 20 vuoden jälkeen, paljonkin. Näiden kriisien yhteydessä laukeaa usein tämä defenssisysteemimme, jolloin vanhat luurangot ponnahtavat pintaan jo muutoinkin hankalan tilanteen turhankin kovaksi painolastiksi. Haavat aukeavat.

Sitten käy joskus niin, että iän ja ihmismielen jalostumisen myötä lapsuusiän traumat puhkeavat vasta esimerkiksi 50-vuotiaana, jopa suureksi hämmästykseksi. Nämä luurangot ovat vain kytänneet ulospääsyä itseään suojelevalta ihmismieleltä, joka luurangot oli aiemmin siis blokannut.

Nuoret ihmiset eivät osaa, eivätkä osin pystykään tiedostamaan kaikkia luurankojaan, eivätkä näin ollen pysty ennalta varautumaan tuleviin kriiseihin ja luurankoihin. Sitä kokee itsensä helposti hauraaksi ja avuttomaksi, kun ei tiedä mitä ajatella, miten itseään auttaa pahan olonsa myllerryksessä.

Jos olo tuntuu tosi surkealta, voi itseään sparrata vaikka ajatuksilla: jokainen ihminen kokee riittämättömyyden tunnetta ja vielä aika usein, ja jokainen kaipaa hyväksyntää, jopa ne vahvimmaksi itsensä nostavat.
Taistelija
Wannabe-kitisijä
Viestit: 2
Liittynyt: 25.12.2006 13:49

Re: Mitä vedätte suruun?

Viesti Kirjoittaja Taistelija »

Itse itselleni vastaten ja tarinaani täydentäen....

Viimeyönä pamahti pommi, tarinassani esiintyvä tyttö seurustelee miehen kanssa. Meidän erostamme on hädin tuskin kuukausi. Ja heidän suhteensa on jo vakaalla pohjalla jne... Olotilani tipahti välittömästi pohjamutiin, nyt vetäisin tähän suruun ihan mitä vaan lähistöllä olisi, muttakun ei ole mitään... Täytyy käydä nuppitohtorilta kinuamassa jotain joka tasoittaisi näitä heilahdusliikkeitä, mun pääni ei enää kovin kauaa jaksa.
Avatar
Stadinarska
Kitisijä
Viestit: 9034
Liittynyt: 30.10.2006 19:18
Paikkakunta: Aina Stadi

Re: Mitä vedätte suruun?

Viesti Kirjoittaja Stadinarska »

Suvinen kirjoitti:
Vaola kirjoitti: Toivottavasti sulla on tarpeeksi läheisiä, joiden kanssa kelailla läpi juttuja, jos sellaiselle tulee tarvetta! :paijaa:

Kuten sanoin jo aikaisemminkin, oon saanut susta sellaisen kuvan, että olet aika jämäkkä ihminen. Joten sen perusteella kyllä selviät! Me nettituttavuudethan kato aina tiedämme sen ultimatum-totuuden!!!1! :wink:
Kaukomailla majaileva sisko soitti eilen omia sydänsurujaan, joita sitten vuodatettiin puolin ja toisin. Muita ei oikein ole, kun olen sellainen ihminen joka ei päästä ketään lähelle, edes sukulaisia.
Kyllä netti on tavallaan henkireikä; tänne tulee vuodatettua paljon kaikenlaista mitä ei tule muille kerrottua. Ehkä siksi että se on ihan sama kuunteleeko kukaan - illuusion kuulluksi tulemisesta saa silti, ihan vaan kun näkee tekstinsä ruudulla ja tiedostaa, että se on siellä kaikkien nähtävillä. Samalla sitten välttelen kuitenkin kehenkään sen lähemmin tutustumista netissäkään, en käy miiteissä enkä kaveeraa varsinaisesti kenenkään kanssa. Twisted, huh?!

Silti aina mukavaa kun joku kommentoi. Hämmentävää, mutta mukavaa. Kiits.
Minä olen aina lukenut tekstisi.
Avatar
Ann
Kitisijä
Viestit: 3969
Liittynyt: 16.08.2005 15:32
Paikkakunta: The Dark Realm of The Outworld

Re: Mitä vedätte suruun?

Viesti Kirjoittaja Ann »

Minä en lue.
Rotan aivot valtasivat pääni.
Yönmustaritari

Re: Mitä vedätte suruun?

Viesti Kirjoittaja Yönmustaritari »

Suvinen kirjoitti:Nyt vuodennvaihteen aikaan alkoi puskea läpi tietoisuus, että tässä ollaankin nyt oikeasti ihan yksin. Masennus pukkaa päälle, itkeskelen ihan kummista asioista. Lisäksi vielä alkukuusta näytti siltä, että yhteen paluu olisi mahdollista, mutta sitten tapahtui kaikkea mikä sai taas senkin toivon haihtumaan taivaan tuuliin. Ei se tule takaisin. Pitäisi edetä mutten uskalla, enkä jaksa, eikä kiinnosta.

Sellasia.
Aika kova kynnys päästää irti sano. Lisätäkseni eritoten vielä, että jos toimintamallisi on lähes vastaava allekirjoittaneen kanssa eli suojaus on pitkään ylhäällä eikä lähelle ole helppo päästä/laskea niin irtautuminen vaatii vielä normaalia enemmän.

Eli kun on katsonut itseään siivuina ja palasina ja ajan saatossa koonnut itsensä takaisin kasaan niin tuntuu joskus, että pienikin ulkopuolinen heilautus saa taas saada irti vastakoottuja palasia.

:on:
Lähdekirjallisuudesta vielä lisätäkseni mainittakoon, että se Fisher:Jälleenrakennus on ollut allekirjotitaneell ehkä ainoa lukemisen arvoinen omassa käsittelyssäni. Pari surutyöjuttua liittyen muihin asioihin no joo mutta muista lähteistä on saanut pääasiassa lukea vain asioita jotka on huonoa parishuteelle eikä niitä pitäisi pitkään katsella. Asioita, joita ei suhteessa itselle edes ilmennyt ja saikin taas vain uusia ihmetyksen aiheita asioiden kulkuu. Se jos mikä ottaa kalloon kun lukee asioista, joita ihmiset pyrkii parantamaan suhteessa ja joita itselle ei edes ilmennyt.

Toki näissä pitää myös ottaa sitten huomioon, että jos kuitenkin aika kuultaa muistot.

Kyllä minusta on jo pitkään tuntunut siltä, että olen tähänastisten tietojeni ja oppieni mukaan tehnyt parhaani asioiden eteen. Eikä sitten enempää voikaan tehdä.
Sheetlord

Re: Mitä vedätte suruun?

Viesti Kirjoittaja Sheetlord »

Yönmusta:
Voi olla että jo tässä pitkässä ketjussa sen jossain mainitset [en jaksa kahlata kaikkea läpi]... mutta kuinka pitkään tämä päättynyt ihmissuhteesi kesti?
Rouva Pupu

Re: Mitä vedätte suruun?

Viesti Kirjoittaja Rouva Pupu »

Sheetlord kirjoitti:mutta kuinka pitkään tämä päättynyt ihmissuhteesi kesti?
Onko se kuinka oleellinen tieto?
Yönmustaritari

Re: Mitä vedätte suruun?

Viesti Kirjoittaja Yönmustaritari »

Rouva Pupu kirjoitti:
Sheetlord kirjoitti:mutta kuinka pitkään tämä päättynyt ihmissuhteesi kesti?
Onko se kuinka oleellinen tieto?
Tähän on usein tiedusteltu mutta olen sen jättänyt paljastamatta siitä syystä, että ihmiset ovat "vapautuneet" paljon pidemmistä suhteista niin, että jäljelle on jäänyt muutakin, kuin saippuat lavuaariin ja mitä ei voi poistaa elämästään. Kaikesta huolimatta selvinneet enkä ole kaivannut "toi on ihan pähkinöitä"-kommentteja suurimman surun hetkellä.

Nyt koen, että tämäkin asia ensitapaamisen ajankohdasta voidaan käsitellä loppuun silläkin varjolla, että nämä kaksi ketjua edustaa kuitenkin aika ääripäitä allekirjoittaneen omissa tunteissa.

On se hyvä, että on päiväkirja, johon voi viitata tapahtumista. Tämä on toisaalta myös ehkä merkki, että sitä saattaa kirjoittaa vähän liikaakin.

http://kitina.net/viewtopic.php?p=120308#120308
Rouva Pupu

Re: Mitä vedätte suruun?

Viesti Kirjoittaja Rouva Pupu »

Nojuu, mä olen kuitenkin itse henkilökohtaisesti sitä mieltä, ettei se suhteen pituus vaan se suhteen sisältö määrittää miten eron kokee/miten nopeasti tai hitaasti siitä toipuu.
Olen haistavani nenälläni (jonka tungen yleensä joka paikkaan) pientä hämmennystä siitä, että voi näinkin kovasti surra "lyhyttä" suhdetta *nuuh* Ja toisaalta suhtaudun samalla tavalla siihen, että pitkän suhteen päättyessä nopea, joskus jopa erittäin nopea toipuminen olisi laastarointia tai mitä tahansa epätoivottavaa käyttäytymistä. Sitä suree sen ajan, jonka kokee tarpeelliseksi. En sure vähemmän, enkä enemmän sen takia, että jonkun mielestä tietty toipumisaika on oltava sen ja sen pituisen suhteen jälkeen.

Edit: jahans, joku vikkelä poisti viestinsä!1
Avatar
Ann
Kitisijä
Viestit: 3969
Liittynyt: 16.08.2005 15:32
Paikkakunta: The Dark Realm of The Outworld

Re: Mitä vedätte suruun?

Viesti Kirjoittaja Ann »

Pitkitetyt suhdesurut ovat yhä edelleenkin niitä omia tukahdutettuja ex-kumppanista riippumattomia paskoja, jotka vaan poksahtaa pintaan, kun tulee hanskaa ja kaikki ei menekään niinkuin oli suunnitellut.

Pettymystä ja luopumista opeteltiin sietämään tarhassa: silloin kun lelut olivat yhteiskäytössä ja varaukset olivat vielä vieras käsite.
Rotan aivot valtasivat pääni.
Sheetlord

Re: Mitä vedätte suruun?

Viesti Kirjoittaja Sheetlord »

Rouva Pupu kirjoitti:Onko se kuinka oleellinen tieto?
Utelias keltainen kun olen...
Yönmustaritari

Re: Mitä vedätte suruun?

Viesti Kirjoittaja Yönmustaritari »

Vihasta vielä vähän. Meinasin ensin, että viha-vaiheeni jäi kokonaan käsittelemättä tai sitä ei ollut mutta näin jälkeenpäin tuntuu, että viha saattoi vain hukkua vahvaan suruun. Muistan hakanneeni rattia liikennevaloissa "vitun akka, tiedätkö mitä minulle teit, tiedätkö mitä toimesi minulle aiheutti, paska ämmä ym.". Tiedä sitten vihasinkö itseäni kun tuli moinen riski alkujaan otettua vai vihasiko toista kun niin suurta tuskaa minulle aiheutti.

Suhteen kannattavuuskertoimien laskemisen jälkeen on sanottava, että vaikka mukavaa olikin niin kauan kuin sitä kesti niin tämä mukavuus pitää ottaa miinusmerkkisenä ja potenssiin kaksi jos haluaa suhteuttaa sen käsitellyn tuskan määrään. Pahaa siis teki sano.

Mutta tämä kuitenkin pitää suhteuttaa pitkässä juoksussa eli joskus tämänkin oli tapahduttava ja asiat käsiteltävä niin olihan se hyvä käydä viimeistään nyt.

Kuten Soili Pohjula sanoo surutyössä käsitellessään viivästynyttä surua´Surulla ei ole kalenteria. Surematon suru ei lähde minnekään. Jossakin se on ja odottaa´. Nih. Ja ainoa hoito on sureminen.
Avatar
HellBell
Kitinän uhri
Viestit: 891
Liittynyt: 01.01.2007 18:57

Re: Mitä vedätte suruun?

Viesti Kirjoittaja HellBell »

Yönmustaritari kirjoitti:..
Mutta tämä kuitenkin pitää suhteuttaa pitkässä juoksussa eli joskus tämänkin oli tapahduttava ja asiat käsiteltävä niin olihan se hyvä käydä viimeistään nyt.
..
Ja jos jotain voi tähän vielä sanoa ikään kuin piristäväksi kyytipojaksi niin sen että, kun käsittelyn jälkeen ajattelee sitä miten "ei oltu oikeat toisillemme ja onneksi asia selvisi tätä myöden" voi tuntea vapauttavaa tyytyväisyyttä asianlaidoista.
Avatar
Stadinarska
Kitisijä
Viestit: 9034
Liittynyt: 30.10.2006 19:18
Paikkakunta: Aina Stadi

Re: Mitä vedätte suruun?

Viesti Kirjoittaja Stadinarska »

Suvisen kirjoitukseen pikku mielipidekommentit vihreällä.

Mulla myös jäänyt koko viha- vaihe pois. Ei pysty, ei kykene mitään vihaa tuntemaan kun ei ole yhtään hyvää syytä. Se, että toinen lähti ei riitä: olen liian kylmä ja järkevä tunteakseni vihaa sellaisia seikkoja kohtaan, jotka ovat itsestäänselvyyksiä. Toinen ei rakasta tarpeeksi, mitä se viha siihen auttaa?! Pitäisikö toinen pakottaa rakastamaan? Hyvän asianhan se pikemminkin teki kun lähti, jos kerran ei oikeasti halunnut sitoutua. Siis palveluksen minulle. Olisin kuitenkin tullut onnettomaksi ajan mittaan, kun toinen ei olisi vastannut tunteisiin niinkuin haluaisin.

Joo, kyllä se olisi saattanut juuri noin käydä. Jotain oli kuitenkin aika pahastikin vinossa, et sikäli. Kannattaa miettiä mikä se olisi, mutta ei saa sortua liikaan itsehaukkumiseenkaan. Kaikki on niin suhteellista. Miesten, varsinkin siis poikain, ominaisuus on sitoutumisen ja vastuunpakoilu. Kehoittaisin katsomaan ihmistä, joka tuntuu turvalliselta, vakaalta, kivalta.

Olisi edes pettänyt niin voisin suunnattomassa kostonhimossani polttaa kaikki sen tavarat ja haukkua sen pataluhaksi ystävilleni. Mutta ei.

No ei tuo olisi hyvä. Silloin sinussa olisi ollut jotain liikaa sellaista ei hyvää, minkä menetys olisi mies liian helposti riskeerannut. Se oli sulle hyvä, ettei pettänyt.

Se on edelleen maailman kiltein ja ihanin mies,

Tämä ei voi pitää paikkaansa!

enkä voisi sanoa siitä pahaa sanaa kenellekään.

Hyvä asia!

En oikein jaksa uskoa, että pystyisi kehittelemään vihaa häntä kohtaa myöhemminkään. Kaikkia muita eksiäni kohtaan olen kyllä tämän viha- vaiheen läpikäynyt, yhtä kohtaan prosessi on edelleen kesken ( ja varmaan on lopun ikääni tällä vauhdilla ). Ehkä sitten joskus, kun se ottaa jonkun toisen ja pamauttaa sen heti paksuksi? Siinä vaiheessa voisin olla pikkuisen katkera, varsinkin jos itse olen silloin vielä yksin.

Se voi johtua siitäkin jos se tuleva nainen on taktikko, opportunisti, ja hyvin vaativa,alistava ja vielä ollaan rakkaushuumassa. Poika joutuu ansaan. En usko että hänen oikea sitoutumishaluton luonteensa voisi noin muuttua koska sinä et ole varmastikaan huono naisystävä. Ethän olekaan?

Mistä tulikin mieleen: huomaan hakevani epätoivoisesti jotain pikaista ihastumista. Auttaisi valtavasti, jos saisin ajatella vaihteeksi jotakuta muuta kuin eksääni. Tiedän myös, että re-boundit ja laastarisuhteet ovat bääääd for you, puhumattakaan siitä toisesta osapuolesta, mutta en voi itselleni mitään. Toistaiseksi en kyllä ole ketään löytänyt, mutta jos sopiva kohdalle sattuu, niin auttaako asiaa, jos rehellisesti kerron vasta eronneeni? Eikös vastuu silloin jakaudu vähän molemmille..? Vai olenko vain itsekäs paska, joka ei osaa käsitellä jätetyksi tulemistaan?

Suoritat etsintääsi varsin huonosti, suljetuin silmin...
MUTTA muista, että ihan jokikinen nainen löytää aina jonkun miehen varmasti ja , MUTTA MINKÄLAISEN, se on se ainut varma ja tärkeä kysymys!!!
Sulle sopii varmaan tosiaan kiltti ja huomioonottava, mutta myös sinut kokonaan haluava. Se on vaan otettava selville muunlaisin asioin kuin pelkin sanoin!
Älä ota huonoa. Yksinkertainen ohje. Tarkkaile käytöstä, onko välittäminen täydellistä yms.



Stadinarska luki taas ja kommentoi. Ei tämä elämänhallinta ja suhteet helppoa ole ja pääasia on tässä naisen tärkeimmässäkin päätöksessä olla hyvin, hyvin tarkkana, ettei joutuisi myöhemmin ihmettelemään että "kuinka mä saatoin tuostakin pitää silloin, enkä huomannut..."
Ja jos seurusteluaikana on tyhmä niin sitä se sama ihminen on varmasti vanhempanakin ainakin liikaa, vaikka vanhemmassa ihmisessä, miehessä ja naisessa hyvät piirteet usein jalostuvat niillä jotka pysyvät elämän kelkassa siististi kompastumatta ansoihin!
Yönmustaritari

Re: Mitä vedätte suruun?

Viesti Kirjoittaja Yönmustaritari »

Suvinen kirjoitti: huomaan hakevani epätoivoisesti jotain pikaista ihastumista. Auttaisi valtavasti, jos saisin ajatella vaihteeksi jotakuta muuta kuin eksääni. Tiedän myös, että re-boundit ja laastarisuhteet ovat bääääd for you, puhumattakaan siitä toisesta osapuolesta, mutta en voi itselleni mitään. Toistaiseksi en kyllä ole ketään löytänyt, mutta jos sopiva kohdalle sattuu, niin auttaako asiaa, jos rehellisesti kerron vasta eronneeni? Eikös vastuu silloin jakaudu vähän molemmille..? Vai olenko vain itsekäs paska, joka ei osaa käsitellä jätetyksi tulemistaan?
Niin. Ei se tapa suhtautua suhteisiin niin, että molemmat hyötyy siitä kun on hetken aikaa yhdessä ole väärin ajateltu. Tällaiselle keittiöpsygologia kunniatohtoruuden saavuttaneelle se ainakin kuulostaa kuitenkin terveeltä. Kyse on kuitenkin vain asioiden tiedostamisesta ja siitä ettei toinen loukkaannut suhteesta.

Minä en millän muotoa uskoisi, että kukaan itseään kunnioittava henkilö antaisi vaikuttaa jos asian tuo ilmi "olen hetkittäin eronnut rakkaussuhteesta ja saatan olla vielä hiukan hajanainen, vasta kokoamassa itseäni tms." Minusta tuo on kuitenkin enemmän kuin suotavaa tuoda ilmi tapaamisissa.

Monihan näyttää uudella suhteella näyttävänsä olevan parantunut edellisestä, mikä ei kyllä ole oikea tapa. Viralisesti uuteen rakkausuhteeseen ryhtymistä ennen edellisten läpipuintia ei kyllä suositella missään lähteissä.

Ja niin siis. Ei todellakaan ole kuitenkaan mikään hellpo pala kakkua tuo asioiden yksin purku. Siinä kieltämättä on aika isokin tarve toiselle henkilölle mutta sen vuoksi puhutaankin surutyössä tarpeelliseksi muodostuvasta tukiverkostoista. Onkohan se nyt tää netti? :)

-
Pohjola-Surutyö
´En usko, että pelkkä kärsiminen opettaa. jos kärsiminen yksinään opettaisi, koko maailma olisi viisas. Koska kaikki kärsivät. Kärsimiseen pitää lisätä sureminen, ymmärtäminen, kärsivällisyys, rakkaus, avoimuus ja halukkuus haavoittuvana pysymiseen.´
Yönmustaritari

Re: Mitä vedätte suruun?

Viesti Kirjoittaja Yönmustaritari »

Minusta tuntuu hyvältä kun ketju on näköjään saavuttanut kohtuullisen monta lukijaa. Surun kohdatessa tuntemuksista kirjoittaminen on hyvä juttu mutta jossain vaiheessa on tehtävä ero myös siihen.

Sanottakoon siis, että asiaa pitkään vatvoessa ei lopulta kuitenkaan pääse eteenpäin. Siinä vaiheessa kun huomaa pyörivänsä samojen asioiden ympärillä eikä tunnu pääsevän yli eikä ympäri, on aika joko myöntää jo olevansa asian ohi ja, että koittaa vain väkisin kaivella vanhoja päästäkseen marttyyrin rooliin tai sitten tarvitsee vain aikaa jonkun muun asian parissa, että olo rauhoittuu käsittelyn ajaksi.

Itse pistin kaiken kirjoittamisen ja koko käsiteltävien asioiden ajattelisen hetkeksi säppiin ja se osoittautui hyväksi asiaksi. Kun mitään ei enää ole tehtävissä ei voi kuin olla vain ja "pitäkää tunkkinne" lausunnon loppuun saattaminen on hyvä tehdä lopulta omissa oloissaan mahdollisesti ja toivottavasti muiden asioiden parissa.

Allekirjoittanutta ei loppujen lopuksi elektroniikka ostokset paljoa auttanut mutta uuden kulkuneuvon hankinta teki lopultakin pisteen tälle henkiselle kasvulle. Ahtimet nokalle ja pitkän sormen näyttäminen kaikille alle 2.6 litraisille rivimoottoreille, aijai se jos mikä saa miehisen itsetunnon kohdalleen. Sitäpaitsi osan sielusta myin sonylle jo töllöä ostaessa, joten lopusta minuuden luopuminen saksalaiselle automobiiliteknologiavalmistajalle ei tuntunut yhtään niin pahalta kuin olisin kuvitellut.

Vedin sisäistä kritisoijaani lekalla päähän ja päästin sisäiset lapseni vihdoin valloilleen, minkä tuloksen minulla on paksupeltinen auton kori, mikä ei meinaa mahtua parkkihalliini. Kaikki tämä oli kuitenkin ihan OK sisäisen kasvattajani/viisaani kanssa joten miksipä sitten ei.

Täytynee avata ehkä jopa ketju noista lopullisista itsensä kehittämis-, tunne itsesi ym. aihepiirejä sivuavista juustoista.
NuoriDaavid

Re: Mitä vedätte suruun?

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Nostoa
Yönmustaritari

Re: Mitä vedätte suruun?

Viesti Kirjoittaja Yönmustaritari »

NuoriDaavid kirjoitti:Nostoa

I sense N44b provo. Ei toi kyl nyt oikein toimi pelle.
Chap

Re: Mitä vedätte suruun?

Viesti Kirjoittaja Chap »

Yönmustaritari kirjoitti:
NuoriDaavid kirjoitti:Nostoa

I sense N44b provo. Ei toi kyl nyt oikein toimi pelle.
Get a room! Eikä sellainen missä toinen nukkuu sohvalla.
Herra Manala

Re: Mitä vedätte suruun?

Viesti Kirjoittaja Herra Manala »

NuoriDaavid kirjoitti:Nostoa
Älykästä, Dave! Shrinkkiin pari vuotta sitten purettuja sydänsuruja on oivallista käyttää lyömäaseena jollain vitun ylimielisellä "Nostoa" -kommentilla. Kaverihan on kuin poikuus, paitsi halvempi.
Vastaa Viestiin