Katsoin leffan

Leffat, musiikki, taide, kirjallisuus ja sensellaiset
Avatar
annepa
Kitisijä
Viestit: 4213
Liittynyt: 19.08.2005 14:09

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja annepa »

Burn after reading oli hyvä. Pitti, Clooney ja Coenit yhessä ei voi kovinkaan todennäköisesti tuottaa epäonnistunutta tulosta.

Tykkäsin koska ite tajus mistä oli kyse mut hahmot oli ihan pihalla mikä nauratti, koko ajan tapahtui, ihan alusta alkaen eli koukutus tuli heti ja juoni oli hyvä. Näyttelijät oli kaikki erinomaisia.

Ei ollut "loistava" mutta oli "tosi hyvä"
Hyvä viinihumala kirkastaa ihmeellisesti raskaimmatkin rötökset, joten minulla ei liene muuta neuvoa kuin pysytellä päissäni kuin käki elämäni loppuun asti.
bliss

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja bliss »

K-PAX
Kolmas kerta kun näin tämän, ja aina tulee yhtä surrealistinen fiilis. Kevin Spacey on aikasta hyvä.
daddykillkill

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja daddykillkill »

The Wrestler

Ikääntyvä nyrkkeilijä on elokuvissa yleensä erinomainen metafora menetetyille toiveille ja nuoruuden voiman hiipumiselle. Ikääntyvä showpainija on kuitenkin astetta traagisempi: hormoneille itsensä turvottanut trikooniekka paiskoo virkaveljiään nyörineliössä hikisillä monitoimitaloilla kännissä hurraavaavalle vähäväkiselle yleisölle. Perhe on tietysti rikki, välit ainoaan lapseen poikki, asuntovaunun vuokra maksamatta. Ainoa valopilkku elämässä on muisto entisestä "suuruudesta", painijakollegoiden brotherhood-meininki ja satunnaiset nimmarinpyytäjät. Tyttöystävää ei ole, mutta onneksi lähikuppilan stripparilta voi ostaa lapdancen silloin tällöin - jos on rahaa. Kun kroppa lopultakin pettää ja pakkoeläke näyttää olevan edessä, murjottu mies herää haalimaan elämänsä pirstaleista jotain jolla ehkä täyttää edessä lohduttomana näyttäytävät elämän ehtoohetket.

Rourken tulkinta wrestling-kehäraakki Randy "The Ramista" on vähäeleinen, mutta aika helvetin koskettava - sortumatta silti nyyhkimiseen. Jonkun Penny Marshallin käsissä tämä käsis olisi muuttunut sietämättömäksi siirapiksi, mutta Darren Aronofsky muokkasi tästä hyvin inhimillisen. Pistää toistaalta miettimään, onko kasaritähti Rourke oikeasti hyvä näyttelijä - vai esittääkö hän tässä vain itseään? Niin paljon näyttelijälupauksen henkilökohtaisesta urakehityksestä on tarttunut tähän tarinaan.

En tiedä saako tästä naiskatsoja mitään irti, mutta itseni oli helppo diggailla. Kun ennen niin komean naamansa pihvilihaksi nyrkkeilyurallaan hakkauttanut Rourke nielee ylpeytensä ja yrittää tavoittaa kadonnutta tytärtään yksinäinen kyynel arpisessa silmäkulmassaan, tekee mieli laittaa Johnny Cashin "Hurt" soimaan ja vähän nielaista itsekin.

Yllätyspropsit Marisa Tomein tiukasta kropasta, jota esiteltiin yllättävänkin yläosattoman paljon strippari-kohtauksissa.

Helposti neljän tähden pätkä. Väittävät, että ohjaajan seuraava projekti on uudelleentulkinta "Robocopista". Sitä odotellessa :)

Kuva
Rouva Pupu

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Rouva Pupu »

^Tämmösenä välikommenttina sanottakoon, että M.R oli joskus megaseksikäs Mies. "Kauneusleikkaukset" pitäisi lailla kieltää.
NuoriDaavid

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

bliss kirjoitti:K-PAX
Kolmas kerta kun näin tämän, ja aina tulee yhtä surrealistinen fiilis. Kevin Spacey on aikasta hyvä.
On hyvä joo. Olen sikäli putkiaivoinen, että mua häiritsee leffan juonikuvio. Siis oliko Spacey avaruusolio vai ei? Ilmeisimmin ei ollut, mutta miten hän sitten pystyi tietämään tähdestä, jonka tiedot olivat vain hyvin pienen tutkijajoukon tiedossa ja mihin hän katosi mielisairalasta muutamaksi päiväksi?

Tai ehkä hän olikin alien, mutta miksi hän lopussa sitten oli vihannes?
daddykillkill

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja daddykillkill »

Rouva Pupu kirjoitti:"Kauneusleikkaukset" pitäisi lailla kieltää.
Tainnut olla tässä tapauksessa silti se pienempi paha. Ukko sai nyrkkeilykehissä aika pahasti pataansa. Leikkaamaton fasadi voisi olla vielä paljon rujomman näköinen.

Rourke oli ja on kyllä halutessaan aika karismaattinen hahmo. Diggailin erityisesti "Lohikäärmeen Vuodessa". "Baarikärpäsestä" en oikein pitänyt, vaikka kova Bukowski-fani olenkin.
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 16598
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

daddykillkill kirjoitti:Diggailin erityisesti "Lohikäärmeen Vuodessa". "Baarikärpäsestä" en oikein pitänyt, vaikka kova Bukowski-fani olenkin.
Tsot, tsot. Diner ja Rumble Fish. Eikä se Barflykaan kovin heikko ollut.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
daddykillkill

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja daddykillkill »

urpiainen kirjoitti:Diner ja Rumble Fish. Eikä se Barflykaan kovin heikko ollut.
Tunnustan aukon """sivistyksessä" - molemmat näkemättä.
En sanoisi Barflytä HUONOKSI. Luettuani Bukin lähes koko tuotannon useampaan kertaan omassa päässä oli vaan niin vahva kuva Henry Chinaskista, ettei leffaversio oikein kohdannut sen kanssa.
Rouva Pupu

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Rouva Pupu »

daddykillkill kirjoitti:
Rouva Pupu kirjoitti:"Kauneusleikkaukset" pitäisi lailla kieltää.
Tainnut olla tässä tapauksessa silti se pienempi paha. Ukko sai nyrkkeilykehissä aika pahasti pataansa. Leikkaamaton fasadi voisi olla vielä paljon rujomman näköinen.
Olen antanut itseni ymmärtää, että korjausleikkausten lisäksi on toteutettu myös "kauneuskirurgiaa" botoxin ja kasvojenkohotusten muodoissa. Siitä ei tosin ole tietoa onko nämä olleet välttämättömiä toimenpiteitä, ei kaikkea (hoitoa vaativia vammoja) voi havaita tavallisen pulliaisen silmillä.
daddykillkill

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja daddykillkill »

^ Tarkemmin ajatellen huulissa oli ehkä vähän Botoximaista turpeutta... Ajattelin sen ensin johtuvan siitä, että naama on saanut vaan 100 oz Everlastia vähän liikaa..

Hyvä leffa se silti on.
Avatar
Vesper
Kitisijä
Viestit: 11447
Liittynyt: 08.01.2009 22:53

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Vesper »

Rouva Pupu kirjoitti:^Tämmösenä välikommenttina sanottakoon, että M.R oli joskus megaseksikäs Mies. "Kauneusleikkaukset" pitäisi lailla kieltää.
:komp:
When I drink alcohol, everyone says I'm an alcoholic. When I drink Fanta, no one says I'm fantastic.
bedlam

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja bedlam »

Kuva

Kuva

Eiks se harrastanu nyrkkeilyä? Jospa se koetti korjata nyrkistä tulleita ruhjeita kauneusleikkauksilla siinä rankasti epäonnistuen. Vois passata mainiosti Jokerin rooliin johonkin Batmanin eläkepäivistä kertovaan leffaan.
Rouva Pupu

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Rouva Pupu »

^Josko nyt kuitenkin luetaan ne aikaisemmat postaukset!!!!1
bedlam

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja bedlam »

Rouva Pupu kirjoitti:^Josko nyt kuitenkin luetaan ne aikaisemmat postaukset!!!!1
Ei sitä aina jaksa!
Avatar
Gat
Kitisijä
Viestit: 9259
Liittynyt: 04.11.2007 2:11
Paikkakunta: Aergistal

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Gat »

Vittu teitä leffafriikkejä.
Että teillä on niin paljon energiaa kerätä nippelitietoa kaikkien B-luokan Batmanienkin ohjaajista, ohjaajien muista töistä, intoa vertailla näyttelijöiden suorituksia muissa b-luokan leffoissa.. luultavasti tunnette ulkoa kunkin leffan tehostemaakarienkin työt, tuottajat, käsikirjoittajat.. ihan kaiken. Stuntmanit, cateringpalvelut..

Minkä lisäksi tiedätte kaiken muunkin miltä alalta vaan, energiaa riittää.

Vittu jos on noin hyvät synapsit (mulla ei oo), niin miksette saatana tee jotain oikeesti mahtavaa noilla aivoillanne. Tunnen siis tästäkin alemmuutta joo..

Tai en oikeastaan sikäli, että ihmetettelen miten jaksatte kaikesta paskasta noin nippelintarkasti innostua. Pahempi, jos tuota energiaa käyttäisitte tosimaailmassa, mulkkuja kun olette :D

Katoin minäkin ne batmanit, ja paljon muutakin täällä mainittua.. viihdettä, menettelee, joitakin oivalluksia jossakin.. mutta vittuuko minua innostais tietää niiden leffojen tekijöiden kaikki muut vastaavat viihdepaskat. Ei innosta minua edes suosikkifilmeissäni, kunhan saan niistä mitä saan. Täytyy olla minulle äärimmäisen fanitettu juttu, että ohjaajan ja käsikirjoittajan muistan, tuottajaa en koskaan. Enkä yhtään tiiä esim. kuka näytteli sitä silmäntekijää Blade Runnerissa, eikä paljon kiinnostakaan.. saati missä muualla on ollut. Tai jos tiedän, että B-leffoista Boy and his dogin ohjasi länkkäreissä esiintynyt LQ Jones, eipä kiinnosta tutkia mitä muuta on tehnyt. Enkä tiedä enkä välitäkään, kuka ohjasi paskan mutta tykästelemäni Logan´s Runin. Taikka Equilibriumin ohjaajaa en tiedä, enkä pääosan esittäjää.. vaikka Batmanissa olikin.. vitutko niistä. En tiedä, enkä välitä, kuka ohjasi Trainspottingin.

No niin.
Eilen oli hauska SKINIleffa.
Nimeä en muista. Joku Rumpelipumpeli tms.
Ohjaaja ei merkitse minulle pätkääkään.
Russell Crowe siinä oli.
Tykkäsin erityisesti kun skinejä välillä hakattiin kunnolla.
Ja kun panokohtauksessa hotin misun (kukalienee ja mitämuutatehnyt, plääh) tissit ja peppu vilahteli. Olis saanut näkyä enemmänkin nakuna.
Viimeksi muokannut Gat, 16.01.2009 18:15. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
This house is as old as I am.
This house knows all I have done.
This house is full of m-m-my mess.
This house is full of m-m-mistakes
This house is full of m-m-madness.
This house is full of, full of, full of fight!
-KB
Avatar
aasi
Kitisijä
Viestit: 6685
Liittynyt: 01.07.2005 21:12
Paikkakunta: Uleåborg

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja aasi »

Gat kirjoitti: No niin.
Eilen oli hauska SKINIleffa.
Nimeä en muista. Joku Rumpelipumpeli tms.
Romper Stomper
Tasan ei mene muumit kanootissa.
Duck

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Duck »

Gat kirjoitti:Vittu teitä leffafriikkejä. Vittu jos on noin hyvät synapsit (mulla ei oo), niin miksette saatana tee jotain oikeesti mahtavaa noilla aivoillanne.
Hehän saavat pillua. Eikö se ole aika mahtava saavutus?
Avatar
Gat
Kitisijä
Viestit: 9259
Liittynyt: 04.11.2007 2:11
Paikkakunta: Aergistal

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Gat »

Duck kirjoitti:
Gat kirjoitti:Vittu teitä leffafriikkejä. Vittu jos on noin hyvät synapsit (mulla ei oo), niin miksette saatana tee jotain oikeesti mahtavaa noilla aivoillanne.
Hehän saavat pillua. Eikö se ole aika mahtava saavutus?
Nimenomaan.
Minusta ihmiset ovat pelottavia.
En ymmärrä persoonallisuutta, joka rakentuu nippelitiedosta.
Koulussakin oppivat asian kerrallaan ja rakentavat niistä.
Kamppailulajeissa oppivat tekniikkakokoelman.
Matematiikan oppivat yhtälö kerrallaan, yhtään miettimättä mitä vittuu tää on ja miksi.
Filosofiassa lukevat kirjoista ja sitten alkavat viisastella niillä säännöillä, katsomatta joskos olisivat näennäisongelmia.
Jopa sellasessa alkeistason nörtteilyssä, mitä tein.. Kitinässä ilmeni, että framesivuja eivät nämä neRot tee, koska ne aukeavat selaimessa erikseen. Minä taas olemattomilla taidoillani lähdin niinpäin, että tuo tarttis tehdä, mites se onnistuu.. ja tein... vaikka ei kirjoista löytynyt.
Ja minua ei paskaakaan kiinnosta tutkia LIDLIN talousongelmia, kunhan ostan sieltä halpaa kaljaa ja edullista vempainta. Miksi muuta miettisin? Mikä niin kinnostaa?

Ja energiaa riittää kaikkeen.

Mikseivät aloita alusta, mikä on samalla loppu? Huipusta.
Ja ala siitä vasta hioa kulmia.
Ihme robotteja ovat.

Viihteessä ja taiteessa tietävät kaikki nippelit.

Niin minäkin joistakin, mutta se edellyttää tosissaan voimakasta tunnereaktiota, jota ei joka vitun leffaan tai musiikkiin synny.

Minulla ei ole aavistustakaan, kuka ohjasi ja kuka homo oli pääosassa Rocky Horrorissa. Sen sijaan Meat Loafin bongaan siitä, koska minulla on tunnekontakti sinnepäin. Ja näin, vaikka siitä leffastakin pidän.

AC/DC:n levyjä en osaa luetella.
Kate Bushin osaan, mutta ei tarkkaa mielikuvaa kuka tuotti ekat ennen kuin itse alkoi ja mitä muuta on tehnyt ja mitä muusikoita niissä oli ja mitä muuta ovat tehneet. Mitävälii itse lopputulosta imeskellessäni?

Lempparileffastani 12 Apinaa tiedän ohjaajaksi Gilliamin, jnka muista duuneneista en pidä.. Brazilia lukuunottamatta. Ja että käsikirjoittaja oli sama kuin Blade Runnerissa. Joitakin näyttelijöitä niistä.. mutta että vittu kaikki lavastajat ja tehosteentekijät ja ohjaajat ja niiden vittu kaikki työt ... miksi? Eikö se ole jotain postimerkinkerääjän tai lintubongarin mentaliteettia ja KUOLLUTTA?

En muista, kuka ohjasi Gattacan :D
Eikä kiinnosta, mitä muuta on tehnyt, ellen ERITYISESTI satu tykästymään jo ENNEN sen tietämistä. Jolloin SITTEN bongaan, että ahah.

En muista Narnialeffojen ohjaajaa tai näyttelijöiden nimiä, saati mitä muuta ovat tehneet. Tai kuka teki tehosteet.. sama kuin LOTReissa, mutta mitä välii.. no WETA joo.. Minä vaan tykästelen.

Fight Clubin ohjaajaa en tiiä, eikä kiinnostakaan.

Bruce Leen leffat minulla on, mutta onko ne joku muka ohjannutkin?

Poikasena en perustanut supersankaritarinoista.
Luin Shokki-lehtiä.
Enkä tosiaan tiedä piirtäjiä ja käsikirjoittajia.
Non Stopin eurosarjakuvista pidin, mutta eipä muistu mieleen tekijöitä juuri nyt. Franquin yksi...

Nykyään suosikkisarjakuvani on Nemesis. Tiedän, että on Judge Dreddin spin-off. Mutta kokoamiani albumeita katsomatta en muista tekijöitä, vaikka piirrostyyli kerran vaihtuikin. Minä vaan tykkään siitä tunnelmasta.
Viimeksi muokannut Gat, 16.01.2009 19:50. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
This house is as old as I am.
This house knows all I have done.
This house is full of m-m-my mess.
This house is full of m-m-mistakes
This house is full of m-m-madness.
This house is full of, full of, full of fight!
-KB
daddykillkill

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja daddykillkill »

Gat kirjoitti:Tai en oikeastaan sikäli, että ihmetettelen miten jaksatte kaikesta paskasta noin nippelintarkasti innostua. Pahempi, jos tuota energiaa käyttäisitte tosimaailmassa, mulkkuja kun olette :D
No kuka mistäkin tykkää. Mie olen aina tykännyt sarjakuvista ja filmeistä. Jos niistä nyt jotain jää mieleen, niin onko se niin kamalaa?

Ja tuosta energian käyttämisestä: jos sä olisit käyttänyt puolet siitä ajasta sosiaalisten taitojesi parantamiseen jonka olet viettänyt sylkemässä katkeraa myrkkyä palstalle ja toiselle, voisi sunkin elämäsi olla jonkin verran erilaista :)

Mutta josko pidettäisiin edes TÄMÄ topikki "nussiva-maailma-saatana" -vapaana alueena?
Avatar
Gat
Kitisijä
Viestit: 9259
Liittynyt: 04.11.2007 2:11
Paikkakunta: Aergistal

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Gat »

daddykillkill kirjoitti:
Gat kirjoitti:Tai en oikeastaan sikäli, että ihmetettelen miten jaksatte kaikesta paskasta noin nippelintarkasti innostua. Pahempi, jos tuota energiaa käyttäisitte tosimaailmassa, mulkkuja kun olette :D
No kuka mistäkin tykkää. Mie olen aina tykännyt sarjakuvista ja filmeistä. Jos niistä nyt jotain jää mieleen, niin onko se niin kamalaa?

Ja tuosta energian käyttämisestä: jos sä olisit käyttänyt puolet siitä ajasta sosiaalisten taitojesi parantamiseen jonka olet viettänyt sylkemässä katkeraa myrkkyä palstalle ja toiselle, voisi sunkin elämäsi olla jonkin verran erilaista :)

Mutta josko pidettäisiin edes TÄMÄ topikki "nussiva-maailma-saatana" -vapaana alueena?
Daaaa...
Minäkin olen aina pitänyt sarjakuvista ja filmeistä.
Ja silti ihmettelen mentaliteettia, jolla säkin innostut vaikka minkä filmin ohjaajasta ja tiedät sen lähes kaikki työt. Mäkun lähden ihan siitä mitä ite itekkäästi siitä pläjäyksestä saan.

Sviddu, jalostuneemmin digastelen suuresti J.S. Bachin urkubiisejä.. mutta en tosiaan tiedä, kuka levyilläni soittaa ja millä uruilla ja montako poikaa Jiiässällä oli ja mitä ne teki. Se on EPÄOLEELLISTA itse tavoitteen, pääasian, sen että saan virtaa Bachin urkubiiseistä kanssa. Vittu.

Ja se sentään minua innostaa.
Kun taas vaikka minä maksan isot vakuutukset. Jotka kerran karsin sopiviksi. Ja kas, silti minua ei innosta tietää kaikkea vakuutusyhtiöistä, kuten yksi työkaverini, joka piti niistä tunnin selonteon ja kysyi mielipidettäni. Sanoin, että eipä kiinnosta. Arvaan, että kitinäläiset tietää kaiken vakuutusyhtiöostä kun kerran Lidlikin niin kiihoittaa!

Sen sijaan gubbe kysyi, laskeutuuko avaruussukkulat mereen :D Mutta tiesi kuka on missäkin kunnassa kunnanjohtajana :D

Ja Pidäpä itse tuo Nussiva Maailma ulkopuolella, ite vältin jotenkin Duckin täkyäkin siitä :D Puhumattakaan "sosiaalisista taidoista", yääärrhhhh.
Ette te Nussivassa Maailmassa mitään sosiaalisia taitoja ole tarvinneet opetella, te ollette jo synnynnäisesti tuollaisia ihme robotteja. Ihmekö sitten jos oikiasti elävä (ja nyt känninen :D ) olio tuntee vieraantumista ja paras "sosiaalinen" ratkaisu on pysytellä erossa tuosta köh.. Matrixista :D
(Hyvä leffa, ei kiinnosta kuka ohjasi, ellen sitten sattumoisin pidä jostain muusta jonka teki. Siinä järjestys: Oma innostus.. sitten vasta mahdollisista nippeleistä tiedon saanti.)
This house is as old as I am.
This house knows all I have done.
This house is full of m-m-my mess.
This house is full of m-m-mistakes
This house is full of m-m-madness.
This house is full of, full of, full of fight!
-KB
Duck

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Duck »

Gat kirjoitti:En ymmärrä persoonallisuutta, joka rakentuu nippelitiedosta.
Jokaisella ihmisellä on oma nippelitietopankkinsa. Syrjäytyneeksi tunee olonsa silloin kun oma nippelitietopankki eroaa liikaa muiden nippelitietopankeista, jotta yhteistä pölinää saataisiin aikaiseksi. Omat nippelit ei kiinnosta muita, eikä muiden nippelit omia. Tunteakseen olevansa porukassa pitää siis löytää oma nippeliviiteryhmänsä.

Mutta toisaalta onneksi ihmiset ovat erilaisia. Joku muu voi tehdä mun puolestani kaikki ne duunit jotka mua ei kiinnosta. Erittäin kätevää.
Avatar
Gat
Kitisijä
Viestit: 9259
Liittynyt: 04.11.2007 2:11
Paikkakunta: Aergistal

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Gat »

Duck kirjoitti:
Gat kirjoitti:En ymmärrä persoonallisuutta, joka rakentuu nippelitiedosta.
Jokaisella ihmisellä on oma nippelitietopankkinsa. Syrjäytyneeksi tunee olonsa silloin kun oma nippelitietopankki eroaa liikaa muiden nippelitietopankeista, jotta yhteistä pölinää saataisiin aikaiseksi. Omat nippelit ei kiinnosta muita, eikä muiden nippelit omia. Tunteakseen olevansa porukassa pitää siis löytää oma nippeliviiteryhmänsä.

Mutta toisaalta onneksi ihmiset ovat erilaisia. Joku muu voi tehdä mun puolestani kaikki ne duunit jotka mua ei kiinnosta. Erittäin kätevää.
Kyllä mä mun nippeleille riittävästi samanhenkisiä tuntijoita löydän, ja paljon ylikin joilta oppia. Mutta ei Kitinässä, joita kiinnostaa Lidlin menestys :D

Minä taas luulen, että siinä on takana yllä kautta rantain selostamani, monella eri alueella... ihan eri mentaliteetti.

Jotkut on niin "viisaita" tai "nöyriä" tai minä sanon hengettömiä, elottomia yms.. että ne rakentavat elämänsä opetetusta nippelitiedosta. Koko koulujärjestelmä perustuu siihen. Ja osin hyväkin niin, täytyyhän yleissivistystä ensin olla.

Mutta kun useimmat luonnostaan jää siihen. Niiden koko mentaliteetti on vain nippeli nippelin päälle. Toki rakentaa pyramidi pohjasta. Jotkut sanoo, että vain niin mahdollista. Ja joo.. niin saa duunia... mutta harva on niin fiksu (en minäkään) että sitä mentaliteettia vieroksuen silti osaisi sitä feikata. Kunhan niin luonnostaan nippeleistä rakentavat käyvät tradenomikoulun tai lääkiksen :D

Minulla taas toisinpäin, ja sekin erottaa minua:
Kiinnostus, innostus.
Ihan siitä mitä huipulla on.
Ja siitä sitten hion kulmia, johon liittyy JÄLKEENPÄIN ne nippelitkin. Purkutöinä.

Ehän ole missään huipulla, rahkeet ei riitä.
Mutta niinpäin, että onpas vaikka suhteellisuusteoria ja kvanttiifysiikka jännää, mitenhän sitä purkas. Eikä että opettele ensin matikan kaavat ulkoa.
Tai (ja sitähän en oikeasti ole harrastanut paljon paskaakaan) Miten selvitä tappelusta: Opettele tämän tyylin katat. Ja niin mielenkiintoista, miten ne lausutaan japaniksi. Häh?

Taikka filosofiassa vaistomainen tunne, että perseestä on länsimainen filosofia. Ehkä sitten joidenkin samanmielisten löytämistä. Oma oivallus ja sen jälkeen PUTOAMISTA luonnostaan, eteen tulevia filosofialohkareita murskaten.

Mutta miten se akateemisesti toimisi? Opetella ulkoa paskan joka nippeli, ja toimia sen kysymyksenasettelujen ehdoilla. Uskontoa.

Tavispingviinit taas tyytyväisenä opettelevat ne haittalohkareet ulkoa ja käskystä rakentavat niitä lisää :D

Tai, jonka voinee lapsellisessa leffaketjussa sanoa, kiinnostukseni avaruuslentotekniikkaan. Ikänä en pääsisi rakettitieteilijäksi. Enhän selvinnyt pitkästä matikastakaan :D Mutta ihastuin kun ihmiset MENI KUUHUN. Siitä sitten ALASPÄIN olen oppinut ymmärtämään aika nippelistikin, miten se tehtiin.

Leffaketjuun siirtäen:
Minä en oikein usko, että täällä leffanippeleitä kertovat ihmiset todella on kokeneet kaikki nämä viihdeleffat elämäänsä järisyttävinä kokemuksina. Silti innostuvat kaikesta nippelitiedoista. Elikkä se eri mentaliteetti: Ei itse asia ja mitä saa, vaan postimerkinkeräilijän tyhjä, konemainen nippelitieto. Tai (tosi kaukaa hakien intuitiivinen kännivastaavuus) biologiassa vastaava olisi ei tutkimus, vaan alaa pitkään hidastanut into vain luokitella kaikkea. Aristoteleen paskaa.

Nooo.. itselleni vaikuttavinta ovat olleet ZEN-koanit:

"Valaistumisen etsiminen on kuin ratsastelisi ympäriinsä etsimässä sitä aasia, jonka selässä istuu".

"Buddha on puoli paunaa pellavaa"

Eikä minulla ole muistikuvaa, kenen nuo väitetään sanoneen. Joku ping-pong-hui-hai?

Mutta nippelitietoihmiselle se tieto olisi tärkeintä, kuka, taolaista vai zeniä, mikä perinne, missä kirjoitukseessa... ei se huippu ja tavoite.

Ja.. kuten kirjan Hardcore Zen kirjoittaja (jonka nimeä en muista :D ) sanoo: "No mitäs vittuu sitten kun tuon ymmärtää" tai sinnepäin :D
Viimeksi muokannut Gat, 16.01.2009 21:38. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
This house is as old as I am.
This house knows all I have done.
This house is full of m-m-my mess.
This house is full of m-m-mistakes
This house is full of m-m-madness.
This house is full of, full of, full of fight!
-KB
Onslow

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Onslow »

Gat kirjoitti:Minä en oikein usko, että täällä leffanippeleitä kertivat ihmiset todella on kokeneet kaikki nämä viihdeleffat elämäänsä järisyttävinä kokemuksina.
:roll:

KillKill. Lopeta se elokuvien katselu ja niistä puhuminen. Gattacan maailma romahtaa. Taas.
Avatar
Bluntly
Kitisijä
Viestit: 23439
Liittynyt: 15.08.2005 8:41

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja Bluntly »

The Bank job

Oli hyvä. Oskari puvustajalle ja heti, kuolailin kuteita. Täytyy varmaan katsoa leffa uudestaan, että juonikin jää päähän. Ei ehkä rosvous-/huijarileffojen TOP3:een, mutta ihan hilkulla.
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
bedlam

Re: Katsoin leffan

Viesti Kirjoittaja bedlam »

Gat kirjoitti:En ymmärrä persoonallisuutta, joka rakentuu nippelitiedosta.
No sinähän tiedät enemmän jostain häpykumpujen ja -huulien muodoista ja värieroista kuin yksikään nainen. Nippelitietoutta sekin. Muiden mielestä on hauskempi nussia kuin tutkia häpykarvan kasvusuuntaa.

On ihan luonnollista, että tietää paljon rakkaimpiin harrastuksiin liittyvistä jutuista. Ja jostain syystä ittelle kaikki ohjaajat ja vuosiluvut tarttuvat helposti muistiin.
Vastaa Viestiin