So Long, So Easy

Yleinen lätinä jä kitinä
So Easy

So Long, So Easy

Viesti Kirjoittaja So Easy »

Tämä viesti on ensisijaisesti kollektiivinen anteeksipyyntö niille, jotka ovat vimmaisen keskustelutapani loukkaavana, uhkaavana tai muuten vaan huonona juttuna kokeneet. Se mikä toimii livenä, ei välttämättä toimi nettipalstalla. [Siis en kulje kadulla huutamassa näistä asioista, vaan viittaan kahden- tai useammankeskisiin keskusteluihin, joissa olen johonkin omasta näkökulmastani epätoivottavaan kyseenalaistaen tarttunut.] Kiivauteni pohjaa siihen maailmantuskaan, jota koen aina nähdessäni ihmisten toimien vastoin sisimpänsä ääntä -- mutta tämä ei toki ole sille mikään oikeutus. Tuska sitten purkautuu tiukkoina kyseenalaistuksina, ehkä muutaman voimasanan kanssa, ja usein johtaa tilanteeseen jossa vastapuolella ei ole kysymykseen vastausta ja lisäksi tilanteesta kaiken kaikkiaan huono olo. Ei tämä ole minun osaltani viisasta.

Totta kai olen sikäli sanojeni takana että uskon kuhunkin esittämistäni kysymyksistä olevan kannustettavaa ja arvokasta miettiä vastausta, mutta tämä ei tarkoita että minulla olisi mitään oikeutta pakottaa ketään selkä seinää vasten niitä kohtaamaan. Olen kärsimätön. Ja siitä pahoillani.

Toinen juttu on sitten se, että olen hurjan vaativa. Se ei luonteenpiirteenä kovin hyvin tällaiselle kaikille avoimelle keskustelupalstalle sovi -- tai oikeastaan ollenkaan -- koska totta kai ihmisten motiivit, mieltymykset ja keskustelutavat ovat ihan laidasta laitaan. Ja kun erilaisuuden pitäisi olla rikkaus, käykin minun vaativuuteni kautta niin, että astun kaikkien niiden varpaille jotka tilanteessa tai toisessa eivät minun päässäni olevien sääntöjen mukaan elä. Eivät ne ole tämän palstan sääntöjä, ei kenenkään tulisi velvoittaa teitä sellaisia noudattamaan. Itse en tätä tajunnut ennen kuin jo aika moni on varmaan tavalla tai toisella mielensä mekastuksestani pahoittanut. Siis jos olen sanonut että henkilön X pitäisi Y, niin tämä kertoo minusta, ei kyseisestä henkilöstä. Joku toinen henkilöhän sanoisi X:stä jotain ihan muuta; se mitä hän sanoisi kertoo hänestä, se mitä minä sanon kertoo minusta. Ajattelen siis tosiaan itsekin näin, enkä siten osaa varoa niin paljon kuin ehkä pitäisi sitä, että joku tosiaan ottaa itseensä.

Vapautuminen tästä muiden sanomisten ja oikeastaan minkään näkemysten määrittelevyydestä itsen suhteen on toki juuri se, mihin toivoisin mahdollisimman monen pääsevän. Silloin kun ei tarvi loukkaantua mistään, suhtautuu vaan tilanteeseen tarkkailijana. Toki siis suosittelen ilman muuta edelleen tutustumaan itseen, perehtymään asioihin. Aivan kuten Manala autot erinomaisen hyvin tuntevana tietää, liikkuminen ajopelillä luonnistuu sitä paremmin mitä tarkemmin on ajokkiinsa ja sen käyttätymiseen kaikissa mahdollisissa tilanteissa tutustunut. Minun pointtini on jotakuinkin ainoastaan se, että olemme kaikki ihmisiä; olisi siis jokaisen edun mukaista opetella tarkkailemaan omaa toimintaa niissä kaikissa mahdollisissa tilanteissa, aivan kuten tarkkaisisitte autoannekin testiradalla. Toivon siis, että pystytte pitämään avoimen mielen elämässä ja jättämään minun henkilökohtaiset heikkouteni omaan arvoonsa (olen matkalla, en perillä). Siis että ette sulje itseltänne mitään portteja vain sen vuoksi, että siellä netissä oli se yks v*tun kusipää joka puhui jostain samanoloisista asioista. Vähän sama asia kuin että ei ikinä opiskelisi matematiikkaa, jos koulussa on siinä ollut ruma opettaja.

Täten siis häirikkö lähtee, Kity jää. Heh. Tai no, en sano ettenkö koskaan enää mitään kirjoita, sillä ei minulla ole oikeastaan mitään syytä sellaista päätöstä tehdä. Nyt vaan kahden viikon sairasloman aikana on kertynyt niin paljon kaikkia ideoita vielä entisten lisäksi, mitä työssäni haluan loppuvuoden aikana aikaiseksi saada, että luultavasti minulla ei tähän kirjoitteluun juuri aikaa jää. Jos nyt jollekulle jäi jotain kysymyksiä tai muuta hampaankoloon, niin yksityisviestillä minut kyllä tavoittaa (saan ne mailitse).

--------

Tämä oli siis tiedote ja anteeksipyyntö. Tähän ketjuun ei ole tarpeen mitään keskustelua luoda. Paitsi toki jos nyt joku kokee terapeuttisena huutaa "Good riddance!" tai jotain muuta vastaavaa, niin antaa palaa. :)

 
ninnithequeen

Re: So Long, So Easy

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Ei tee mieli sanoa että so long, koska sinähän niin kauan täällä pyöritkin... :roll:
Chap

Re: So Long, So Easy

Viesti Kirjoittaja Chap »

Harkitsepas nyt vielä kertaalleen. Kyllä sinun(kin) kaltaiselle kirjoittajalle löytyy tilauksensa tällä foorumilla. Vaikka en itse ole tullut mihinkään ketjuun taputtamaan sinua selkään, olen kuitenkin sitä mieltä, että olet tuonut paljon arvokkaita näkemyksiä moneen ketjuun.
Herra Manala

Re: So Long, So Easy

Viesti Kirjoittaja Herra Manala »

Chap kirjoitti:Harkitsepas nyt vielä kertaalleen. Kyllä sinun(kin) kaltaiselle kirjoittajalle löytyy tilauksensa tällä foorumilla. Vaikka en itse ole tullut mihinkään ketjuun taputtamaan sinua selkään, olen kuitenkin sitä mieltä, että olet tuonut paljon arvokkaita näkemyksiä moneen ketjuun.
Ehkäpä te voisitte harjoittaa mieluummin kahdenkeskistä kirjeenvaihtoa?
Mida

Re: So Long, So Easy

Viesti Kirjoittaja Mida »

kesseli kirjoitti: pelkistä, hyvä ihminen. ja tämä ei edelleenkään tarkoita, että minä tai joku muu olisimme tyhmempiä, koska emme ymmärrä kirjoituksistasi kuin osan. se tarkoittaa sitä, ettei sinulla ole kokonaisuus siten hallussa, että voisit sen selkeämmin ja yksinkertaisemmin sanoa. mutta, tervetuloa takaisin, kun siltä tuntuu.
Älä nyt hyvä ihminen ajattele sen olevan aivan 130% varmasti juuri noin. Ei se, ettei viesti tule ymmärretyksi aina, joka kerta, välttämättä tässäkään tapauksessa merkitse sitä, että sanojassa (tai sanojan viestissä)on jotakin vikaa. Aivan yhtä hyvin se voi olla kuulijan ymmärryskyvyssä ko. asiaa kohtaan. Vai mistäs sinä tiedät voiko tätä asiaa selkeästi ja kaikkien ymmärrettäväksi edes tiivistää selkeästi jos et tosiaan ymmärrä vielä?
Mida

Re: So Long, So Easy

Viesti Kirjoittaja Mida »

Ja tokihan hiukan harmittaa SE:n katoaminen. Etenkin siitä syystä, että jotakuta on sattunut loukkaamaan. Ku musta on mahdotonta elää niin, ettei kukaan ikinä iten takia jostain keksi ottaa nokkiinsa.

Musta SE oli erittäin piristävä lisä tälle foorumille. Ainakin mut se sai taas aktivoitua kirjoittamaan vähän enemmän ja toi jotain isoa itua tän palstan lukemiseen taas. Nää viime aikojen keskustelut on mulle olleet just niitä helmiä, joita jaksan apaattisena idlarina täällä roikkuen odottaa ilmestyväksi kuukausia. Ja onhan se selvä, että kaikille se ei ollut sitä, mutta milloinkas mikään olisi.

Olishan se hyvää itsehillintäharjoitustakin, ku opettelis aina vastailemaan ilman sitä hyökkäävyyttä. :-) (Manalallekki vink vink)
Avatar
aasi
Kitisijä
Viestit: 6685
Liittynyt: 01.07.2005 21:12
Paikkakunta: Uleåborg

Re: So Long, So Easy

Viesti Kirjoittaja aasi »

Hieman huvittaa ajatus että joku lähtee Kitystä sen vuoksi että kokee loukanneensa jotakuta - yleensä kun täältä lähdetään vain kovin loukkaantuneina ja ovet paukkuen. Mutta vain hieman.
Tasan ei mene muumit kanootissa.
Chap

Re: So Long, So Easy

Viesti Kirjoittaja Chap »

Herra Manala kirjoitti: Ehkäpä te voisitte harjoittaa mieluummin kahdenkeskistä kirjeenvaihtoa?
Ehkä
Herra Manala

Re: So Long, So Easy

Viesti Kirjoittaja Herra Manala »

aasi kirjoitti:Hieman huvittaa ajatus että joku lähtee Kitystä sen vuoksi että kokee loukanneensa jotakuta - yleensä kun täältä lähdetään vain kovin loukkaantuneina ja ovet paukkuen. Mutta vain hieman.
Loogistahan tuo; anteeksipyyntö ja martyrismi on itsekkäitä tekoja, koska ne tuovat hyvää oloa itselle.
WanhaPervo

Re: So Long, So Easy

Viesti Kirjoittaja WanhaPervo »

En ole juttujasi juurikaan lukenut (ovat liian pitkiä).

Sen verran kuitenkin, että en näe mitään syytä siihen, että niiden takia lähtisit. Kyllä tänne mahtuu kaikenlaisia kirjoittajia.
huima

Re: So Long, So Easy

Viesti Kirjoittaja huima »

WanhaPervo kirjoitti:Sen verran kuitenkin, että en näe mitään syytä siihen, että niiden takia lähtisit. Kyllä tänne mahtuu kaikenlaisia kirjoittajia.
Mutta ei yhtään enempää Halosta avatarainaan pitäviä.

Perkele.
Zeb

Re: So Long, So Easy

Viesti Kirjoittaja Zeb »

Noh, elähän nyt toki lähde. Kirjoituksissasi on ollut ainakin mun mielestä paljon hyvää, ja ainakin uutta näkökulmaa tänne. Oman maailmankatsomukseni yli tekstisi ovat ampuneet useinkin, ja henkilökohtaisesti mulle valaistumisjutut ovat hörhöilyä (tai ehkä käytät vain minulle hassuja termejä), mutta sinulla on oikeus mielipiteeseesi aivan kuten muillakin. Erilaiset mielipiteet ja maailmankatsomus ovat rikkaus ja useinkin myös edellytys yhtään mielenkiintoisen keskustelun aikaansaamiseksi.

Pikkuisen ehkä grandioottista tuo poistuminen saatekirjeiden säestämänä ottaen huomioon, että tuskin monikaan kirjoituksiasi lukeneista tai kommentoineista on yöuniaan asian tiimoilta menettänyt. Suhteellisuudentajua, kiitos. 8)
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Re: So Long, So Easy

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

aasi kirjoitti:Hieman huvittaa ajatus että joku lähtee Kitystä sen vuoksi että kokee loukanneensa jotakuta - yleensä kun täältä lähdetään vain kovin loukkaantuneina ja ovet paukkuen. Mutta vain hieman.
Olen muissa maisemissa, mutta pieni huomautus tähän.

SE sanoi lähtevänsä työhön palaamisen vuoksi. Pahoittelu aggressiivisesta tyylistä (jonka tiedetään loukanneen ainakin yhtä palstalaista, koska tämä on sen suoraan sanonut) oli asia erikseen.

Minusta muuten ette pääse eroon kuin väliaikaisesti (pakko hehkuttaa)! *kieltä näyttävä hymiö*
killkill

Re: So Long, So Easy

Viesti Kirjoittaja killkill »

Kautta aikain nopein kosteasilmä-exit. Vähän sama kun poikabändi, joka julkaisee toisena pitkäsoittonaan greatest hitsin.
Eiku hitsi, eiväthän nämä kaksi liity millään tavalla toisiinsa.

EW: pyydä joltakulta hymiöiden käytön perusniksejä. Tavallaan sitä ymmärtää innokkaan naputtelijan halun tulkata smileytkin tekstimuotoisiksi, mutta katsos kun hymiöt ovat ainoa osa viesteistäsi, jonka se hitainkin lukija VARMASTI ymmärtää
:silmiään katsojasta nähden vastapäivään pyörittävä hymiö:
gullible

Re: So Long, So Easy

Viesti Kirjoittaja gullible »

killkill kirjoitti: EW: pyydä joltakulta hymiöiden käytön perusniksejä.
Hymiöiden käytön perusniksi on, ettei niitä pitäisi käyttää kuin ääritilanteessa. Välillä kun avaa tämän palstan muualta kuin omalta koneelta ja näkee sen animoidun hymiöhelvetin koko karmeudessaan niin meinaa tulla oksennus, epilepsia, kooma ja kuolema, muttei välttämättä tuossa järjestyksessä. Vakavissaan: hilavitkuttimet sattuvat aivoon ja niiden massakäyttäjät vaikuttavat vähintäänkin typeriltä.

Järjestään joudun muuten lainaamaan kanssakirjoittajan tekstiä ainoastaan katsoakseni miltä hymiö näyttää tekstimuodossa siinä toiveessa, että se kavaltaisi, millaista tunnetilaa tässä nyt sitten oikein viestitään. Valtaosa hymiöistä ei ilman animaatiota nimittäin tee minkäänmoista järkeä - jos kohta sen kanssakaan.

Ylläolevaa tekstiä ei pidä lukea kirjaimellisesti, vaan se pitää sisällään liioittelua, sarkasmia ja pilkkaa. :idea:
WanhaPervo

Re: So Long, So Easy

Viesti Kirjoittaja WanhaPervo »

killkill kirjoitti:Kautta aikain nopein kosteasilmä-exit. Vähän sama kun poikabändi, joka julkaisee toisena pitkäsoittonaan greatest hitsin.
Eiku hitsi, eiväthän nämä kaksi liity millään tavalla toisiinsa.

EW: pyydä joltakulta hymiöiden käytön perusniksejä. Tavallaan sitä ymmärtää innokkaan naputtelijan halun tulkata smileytkin tekstimuotoisiksi, mutta katsos kun hymiöt ovat ainoa osa viesteistäsi, jonka se hitainkin lukija VARMASTI ymmärtää
:silmiään katsojasta nähden vastapäivään pyörittävä hymiö:
Itse julkaisisin esikois-CD:nä suoraan Greatest Hits collectionin ja päälle vielä tarra "Including 5 UK number I Hits!" :benji-hypyn tekevä hymiö, joka samalla tekee oikealla kädellä ristinmerkkiä ja työntää vasemmalla dildoa pyllyynsä:
pertzi

Re: So Long, So Easy

Viesti Kirjoittaja pertzi »

EveryWoman kirjoitti: Minusta muuten ette pääse eroon kuin väliaikaisesti (pakko hehkuttaa)! *kieltä näyttävä hymiö*
Onneksi. Vaikka en ole oikeastaan koskaan samaa mieltä kanssasi, niin perusteleva argumentointisi ja peräänantamattomuutesi ovat palstan parasta antia. Eli kuten joku sanoi: "I disapprove of what you say, but I will defend to the death your right to say it."

p.
Avatar
mustaenkeli
Kitisijä
Viestit: 2884
Liittynyt: 09.09.2005 12:08
Paikkakunta: Hell-sinki
Viesti:

Re: So Long, So Easy

Viesti Kirjoittaja mustaenkeli »

pertzi kirjoitti:
EveryWoman kirjoitti: Minusta muuten ette pääse eroon kuin väliaikaisesti (pakko hehkuttaa)! *kieltä näyttävä hymiö*
Onneksi. Vaikka en ole oikeastaan koskaan samaa mieltä kanssasi, niin perusteleva argumentointisi ja peräänantamattomuutesi ovat palstan parasta antia
Tähän myös minä yhdyn.
Vaikkakin EW saattaa usein kirjoittaa niin vuolaasti, etten jaksa enää perässä pysyä, mutta sisältöä kirjoituksella on... tulee selainen olo lukiessa, että alkaa herkästi itseään pitämään jotenkin erityisen yksinkertaisena ja tyhmänä, kun näkee jonkun pystyvän tuomaan noin hyvin ajatuksensa kirjalliseen muotoon... *ihaileva hymiö*
Vahinko etteivät äiditkin saa lähteä milloin heitä huvittaa ja ruveta nukkumaan ulkosalla. Varsinkin äidit sitä toisinaan tarvitsisivat.
-muumimamma
Vastaa Viestiin