Räyhähdin tuossa nuorille vesseleille, kun olivat työntämässä ikkunassani olevasta reijästä moskaa sissään. (en ollut edes vihainen, mutta lapselle on syytä sanoa hieman äreämmällä äänellä, että uskoo) Lapset on sen jälkeen soitellut muutaman kerran ovikelloa ja olen myös käynyt sanomassa heidän vanhemmilleen...
Vituttaa heidän vahempiensa asenne, kun ei voida uskoa toista aikuista ihmistä, vaan heti keksitään verukkeita ja otetaan esille valheita.
Miten toimin tilanteessa, jos ovi alkaa paukkua kovempaan tahtiin?
Ovikellon soittelun perinteet?
-
slam
Re: Ovikellon soittelun perinteet?
/jos ei homma ala loppumaan niin jakelen raportteja ihmisille 
/
Ensimmäinen raportti ovikellon soitosta...
Vaimeat äänet ikkunani takaa kantautuivat korviini eräänä marraskuisena aamuna. Nousin ylös sängystäni ja havaitsin verhon raosta, että naapurimme pojat olivat asioimassa leikkimielisesti ikkunani takana. Vanhempi kaveruksista nosti nuorempaa poikaa ylemmäksi, jotta hän kykenisi laittamaan roskaa ikkunassamme olevasta reijästä sisään. Nuorelle miehelle varmasti todella mielenkiintoinen elämys nähdä, kuinka roska putoaa ikkunalasien väliin. Minä en kokenut asiaa yhtä miellyttävänä, joten räyhähdin voimakkaasti tuuletusikkunan kautta heille. En ollut edes vihainen, mutta lasten ollessa kyseessä yritin hieman säväyttää heitä, jotta eivät heti huomenna tulisi häiritsemään uniani. Tiedätte varmaan, että uninen karhukin on hieman äreä, kun se pesästään ylös pöyhitään. Ilman syyntakeisuutta ihminen saattaa myös olla hieman vihainen.
Alle kahdessa minuutissa pojat siirtyivät ovikellomme äärelle nautiskelemaan jännitystilasta. ”Hurjaa tuleekohan, äreä mies ulos puhumaan meille” He mahdollisesti saattoivat miettiä mielessään. En jaksanut lähteä heidän peräänsä, mutta lupauduin seuraavan tapauksen johdosta lähteä puhumaan asiasta heidän vanhemmilleen ja sen myös teinkin...
Eilinen tapaus tapahtui kello 19... 19.11 2005. Kuulin kellon soivan ja ketään ei näkynyt oven takana, joten pukeuduin ja menin suoraan naapurimme ovelle. Isäni seurasi hetken kuluttua perässä. Minä neuvottelin asiasta vain yhdellä koruttomalla lauseella; ”eikö se kello voisi lakata soimasta?” Isäni jäi neuvottelemaan asiasta pidemmäksi aikaa. Itse poistuin ulos ja näin naapurin pojat ulkona jalkakäytävällä talomme seinustalla. He juoksivat karkuun kovalla kyydillä, minut nähtyään. Toinen pojista juoksi D rappuun. Menin itse perässä tarkoituksenani oli mennä toiseen naapuriin juttelemaan huomisesta päivästä. Naapurin poika juoksi portaita ylös D: rapussa ja pysähtyi ylemmälle tasanteelle. Toinen pojista näytti kasvoiltaan olevan voimakkaan pelon vallassa ohittaessaan minua rappukäytävässä minun jälkeeni.
Soitin naapurimme kelloa, ja odotin tovin hänen saapumistaan ovelle. Naapurin poika tuli hiiviskellen alas rappusia ja nuorempi poika huusi pelon sävyttämällä äänellä, että ”se on vielä tässä” ja soitellut kaveri lähti, kuin tykin suusta portaita ylös. (sama toistui kaksi kertaa) En jaksanut heille sanoa mitään, ottakoot oppinsa vastaan vanhemmiltaan. Jos vanhemmat eivät heitä opeta antakoot yhteiskunta heille opetuksen viranomaisten taholta.
20.11 2005 T.Salo...
ensimmäinen raportti; jota ei ehkä kehtaa julkaista
Ovikellomme soittelun surullinen tarina. (:
Havaitsin eräänä valoisana aamuna, että rakkaiden naapuriemme pojat olivat laittamassa roskaa ikkunassamme olevasta reijästä. Vanhempi poika nosti nuorempaa, että tämä pääsisi hauskalle reijälle hieman työskentelemään ja näkemään ihmellistä tapahtumaa, kun roska soluu kohden ikkunalasien välitilaa. Ihailin näkymää verhon raosta katselemalla tovin, kunnes asia alkoi minun niin sanotusti ”keittämään” ja aukaisin tuuletusräppänän ja käskin räyhäävällä äänen painolla heitä poistumaan muualle. (en ollut edes vihainen, mutta lapselle on syytä puhua voimakkaalla äänen painolla toisinaan, jos hän ei muuten usko) Pojat poistuivat paikalta mutisten ja toistellenne minun sanojani. Tarkoituksenaan ilmeisesti ärsyttää minua lisää. Meinasin heti lähteä heidän peräänsä selvittämään asiaa, mutta tiesin kyseisen kaverin metkut entuuduudestaan, joten katsoin asian olevan lähes täysin turhaa omalta osaltani.
1-2 minuuttia tapauksen jälkeen soi ovikellomme. En mennyt avaamaan, enkä juossut heidän peräänsä. Toivoin, että he olisivat innostuneet vain hetkeksi meistä ja meidän suoranaisesta kiusaamisesta ilman, että olisimme itse aiheuttaneet kyseiselle vesselille henkistä tai fyysistä tuskaa. Kehittyvä lapsi haluaa varmasti kokeilla rajojaan ja häntä miellyttää pelon tunne, kun naapurin ns. ”paha” setä lähtee kyselemään, että mitäs nuorella miehellä on asiaa. Ei isäni turhasta jaksa hermostua. Ovikello saa yleensä soida pitkiäkin aikoja. Tapauksen ollessa vielä nuori toivomme, että se ei saisi laaja-alaisempia mittasuhteita ja häirintää + suoranaista kiusaamista.
Pieni kellon rimputtelu ei aiheuta sinänsä suurta tuskaa meille, mutta ihminen, jolla oikeasti on asiaa saattaa lähteä pois ovemme takaa, koska emme jaksa mennä avaamaan ovea, koska arvelemme nuorten poikien harrastavan sen takana omia leikkejään. Tuossa itse sängyssä maatessani ja touhua kuunnellessani mieleni tekisi ajaa tukkiauto heidän takapihalleen ja paukasta kostoksi puoli metriä läpimitaltaan ja pituudeltaan kuusi metriä pitkä kuusitukki heidän ikkunastaan sisälle, mutta en tee sitä koska me välitämme heistä todella ja toivoisimme heidän saavan poikansa kuriin.
19.112005 kello 19 soi ovikellomme ja minä olin luvannut ensimmäisen tähän kirjelmään kirjoitetun tapauksen jälkeen mennä puhumaan naapuriimme asiasta, vaikka hieman olisin peloissani vastaan ottamassa heidän vastaväitteitään. Yleensä luvatessani jotain sen myös teen, vaikka asia olisi hieman hankala. Luovuttamalla tässä elämässä saa kuunnella kaikenlaista ja tyytyä olemaan potkitun asemassa. Mikä sitten on se mukavin asema ihmiselle, potkitun vai potkijan asema. Luulisi potkijan työnkin olevan pidemmän päälle kovasti raskasta työtä, eiköhän sellaista nuorta energiaa voitaisi keskittää muihin intresseihin.
Nuori älykäs, ja keinoissaan viisas naapurimme poika poistui viereiseen rappukäytävään 1-2 minuuttia kellon soiton jälkeen, kun lähdin naapurimme ovelta mennäkseni toiseen naapuriin. Naapurin poika paineli kovalla rytinällä portaita ylös talomme D-rapussa. Itse menin alhaalla olevan naapurin ovelle ja soitin hänen kelloaan. Toinen naapuri ei tullut heti avaamaan, joten nuori poikanen tuli portaita alas ja toinen poika varoitti minun olevan edelleen siinä ja kovalla rytinällä kyseinen soittelija paineli ylös portaita. ”En sanonut heille mitään” Pitäkööt vanhemmat paremmin lapsensa kurissa....
Kaikella rakkaudella, ja lasten kasvatuksen + ihmisten hyvinvoinnin puolesta
T.... Salo 20.11 2005 ...
Asian historiasta sen verran, että kyseinen nainen, jonka lapsi on alkanut häiritsemään elämäämme oli lapsena aivan samankaltainen. Hän soitti kelloa aikoinaan 5vuotta ja hänen pikkuveljensä (5vuotta nuorempi soitti myös viisi vuotta kelloa) ja nyt suku jatkaa hommia...
Olen vain ihmeissäni
Aikoinaan ollessani varhaisnuori puhuimme ensimmäisen soittajan äidille asiasta, ja yrittimme saada sitä loppumaan. Naurettavaa siinä oli se, että heidän vasta väitteensä silloin olivat aivan samankaltaiset, kun nyt äidiksi kasvaneella ihmisellä, joka varmasti muistaa taustansa ei voi mitenkään ymmärtää hänen lapsensa tekevän moista...
Miksi vanhemmat ihmiset eivät voi ottaa toista ihmistä tosissaan hänen jutuissaan, vaan pitää alentua käsittämättömälle aivottomuuden tilaan, jossa järkeä ei ole...
raportteja ajattelin kirjoittaa ja asunto jonossa olen ollut kohta puoli vuotta, mutta eipä siunaannu kämppää mistään
On selkeesti alkamassa 5 vuoden ovikellon soittorumpa. Jatkuvalla syötöllä kelloa soitettiin päivittäin ainakin 5-20 kertaan. Että mistään pienestä asiasta ei ole kyse...
/Ensimmäinen raportti ovikellon soitosta...
Vaimeat äänet ikkunani takaa kantautuivat korviini eräänä marraskuisena aamuna. Nousin ylös sängystäni ja havaitsin verhon raosta, että naapurimme pojat olivat asioimassa leikkimielisesti ikkunani takana. Vanhempi kaveruksista nosti nuorempaa poikaa ylemmäksi, jotta hän kykenisi laittamaan roskaa ikkunassamme olevasta reijästä sisään. Nuorelle miehelle varmasti todella mielenkiintoinen elämys nähdä, kuinka roska putoaa ikkunalasien väliin. Minä en kokenut asiaa yhtä miellyttävänä, joten räyhähdin voimakkaasti tuuletusikkunan kautta heille. En ollut edes vihainen, mutta lasten ollessa kyseessä yritin hieman säväyttää heitä, jotta eivät heti huomenna tulisi häiritsemään uniani. Tiedätte varmaan, että uninen karhukin on hieman äreä, kun se pesästään ylös pöyhitään. Ilman syyntakeisuutta ihminen saattaa myös olla hieman vihainen.
Alle kahdessa minuutissa pojat siirtyivät ovikellomme äärelle nautiskelemaan jännitystilasta. ”Hurjaa tuleekohan, äreä mies ulos puhumaan meille” He mahdollisesti saattoivat miettiä mielessään. En jaksanut lähteä heidän peräänsä, mutta lupauduin seuraavan tapauksen johdosta lähteä puhumaan asiasta heidän vanhemmilleen ja sen myös teinkin...
Eilinen tapaus tapahtui kello 19... 19.11 2005. Kuulin kellon soivan ja ketään ei näkynyt oven takana, joten pukeuduin ja menin suoraan naapurimme ovelle. Isäni seurasi hetken kuluttua perässä. Minä neuvottelin asiasta vain yhdellä koruttomalla lauseella; ”eikö se kello voisi lakata soimasta?” Isäni jäi neuvottelemaan asiasta pidemmäksi aikaa. Itse poistuin ulos ja näin naapurin pojat ulkona jalkakäytävällä talomme seinustalla. He juoksivat karkuun kovalla kyydillä, minut nähtyään. Toinen pojista juoksi D rappuun. Menin itse perässä tarkoituksenani oli mennä toiseen naapuriin juttelemaan huomisesta päivästä. Naapurin poika juoksi portaita ylös D: rapussa ja pysähtyi ylemmälle tasanteelle. Toinen pojista näytti kasvoiltaan olevan voimakkaan pelon vallassa ohittaessaan minua rappukäytävässä minun jälkeeni.
Soitin naapurimme kelloa, ja odotin tovin hänen saapumistaan ovelle. Naapurin poika tuli hiiviskellen alas rappusia ja nuorempi poika huusi pelon sävyttämällä äänellä, että ”se on vielä tässä” ja soitellut kaveri lähti, kuin tykin suusta portaita ylös. (sama toistui kaksi kertaa) En jaksanut heille sanoa mitään, ottakoot oppinsa vastaan vanhemmiltaan. Jos vanhemmat eivät heitä opeta antakoot yhteiskunta heille opetuksen viranomaisten taholta.
20.11 2005 T.Salo...
ensimmäinen raportti; jota ei ehkä kehtaa julkaista
Ovikellomme soittelun surullinen tarina. (:
Havaitsin eräänä valoisana aamuna, että rakkaiden naapuriemme pojat olivat laittamassa roskaa ikkunassamme olevasta reijästä. Vanhempi poika nosti nuorempaa, että tämä pääsisi hauskalle reijälle hieman työskentelemään ja näkemään ihmellistä tapahtumaa, kun roska soluu kohden ikkunalasien välitilaa. Ihailin näkymää verhon raosta katselemalla tovin, kunnes asia alkoi minun niin sanotusti ”keittämään” ja aukaisin tuuletusräppänän ja käskin räyhäävällä äänen painolla heitä poistumaan muualle. (en ollut edes vihainen, mutta lapselle on syytä puhua voimakkaalla äänen painolla toisinaan, jos hän ei muuten usko) Pojat poistuivat paikalta mutisten ja toistellenne minun sanojani. Tarkoituksenaan ilmeisesti ärsyttää minua lisää. Meinasin heti lähteä heidän peräänsä selvittämään asiaa, mutta tiesin kyseisen kaverin metkut entuuduudestaan, joten katsoin asian olevan lähes täysin turhaa omalta osaltani.
1-2 minuuttia tapauksen jälkeen soi ovikellomme. En mennyt avaamaan, enkä juossut heidän peräänsä. Toivoin, että he olisivat innostuneet vain hetkeksi meistä ja meidän suoranaisesta kiusaamisesta ilman, että olisimme itse aiheuttaneet kyseiselle vesselille henkistä tai fyysistä tuskaa. Kehittyvä lapsi haluaa varmasti kokeilla rajojaan ja häntä miellyttää pelon tunne, kun naapurin ns. ”paha” setä lähtee kyselemään, että mitäs nuorella miehellä on asiaa. Ei isäni turhasta jaksa hermostua. Ovikello saa yleensä soida pitkiäkin aikoja. Tapauksen ollessa vielä nuori toivomme, että se ei saisi laaja-alaisempia mittasuhteita ja häirintää + suoranaista kiusaamista.
Pieni kellon rimputtelu ei aiheuta sinänsä suurta tuskaa meille, mutta ihminen, jolla oikeasti on asiaa saattaa lähteä pois ovemme takaa, koska emme jaksa mennä avaamaan ovea, koska arvelemme nuorten poikien harrastavan sen takana omia leikkejään. Tuossa itse sängyssä maatessani ja touhua kuunnellessani mieleni tekisi ajaa tukkiauto heidän takapihalleen ja paukasta kostoksi puoli metriä läpimitaltaan ja pituudeltaan kuusi metriä pitkä kuusitukki heidän ikkunastaan sisälle, mutta en tee sitä koska me välitämme heistä todella ja toivoisimme heidän saavan poikansa kuriin.
19.112005 kello 19 soi ovikellomme ja minä olin luvannut ensimmäisen tähän kirjelmään kirjoitetun tapauksen jälkeen mennä puhumaan naapuriimme asiasta, vaikka hieman olisin peloissani vastaan ottamassa heidän vastaväitteitään. Yleensä luvatessani jotain sen myös teen, vaikka asia olisi hieman hankala. Luovuttamalla tässä elämässä saa kuunnella kaikenlaista ja tyytyä olemaan potkitun asemassa. Mikä sitten on se mukavin asema ihmiselle, potkitun vai potkijan asema. Luulisi potkijan työnkin olevan pidemmän päälle kovasti raskasta työtä, eiköhän sellaista nuorta energiaa voitaisi keskittää muihin intresseihin.
Nuori älykäs, ja keinoissaan viisas naapurimme poika poistui viereiseen rappukäytävään 1-2 minuuttia kellon soiton jälkeen, kun lähdin naapurimme ovelta mennäkseni toiseen naapuriin. Naapurin poika paineli kovalla rytinällä portaita ylös talomme D-rapussa. Itse menin alhaalla olevan naapurin ovelle ja soitin hänen kelloaan. Toinen naapuri ei tullut heti avaamaan, joten nuori poikanen tuli portaita alas ja toinen poika varoitti minun olevan edelleen siinä ja kovalla rytinällä kyseinen soittelija paineli ylös portaita. ”En sanonut heille mitään” Pitäkööt vanhemmat paremmin lapsensa kurissa....
Kaikella rakkaudella, ja lasten kasvatuksen + ihmisten hyvinvoinnin puolesta
T.... Salo 20.11 2005 ...
Asian historiasta sen verran, että kyseinen nainen, jonka lapsi on alkanut häiritsemään elämäämme oli lapsena aivan samankaltainen. Hän soitti kelloa aikoinaan 5vuotta ja hänen pikkuveljensä (5vuotta nuorempi soitti myös viisi vuotta kelloa) ja nyt suku jatkaa hommia...
Olen vain ihmeissäni
Aikoinaan ollessani varhaisnuori puhuimme ensimmäisen soittajan äidille asiasta, ja yrittimme saada sitä loppumaan. Naurettavaa siinä oli se, että heidän vasta väitteensä silloin olivat aivan samankaltaiset, kun nyt äidiksi kasvaneella ihmisellä, joka varmasti muistaa taustansa ei voi mitenkään ymmärtää hänen lapsensa tekevän moista...
Miksi vanhemmat ihmiset eivät voi ottaa toista ihmistä tosissaan hänen jutuissaan, vaan pitää alentua käsittämättömälle aivottomuuden tilaan, jossa järkeä ei ole...
raportteja ajattelin kirjoittaa ja asunto jonossa olen ollut kohta puoli vuotta, mutta eipä siunaannu kämppää mistään
On selkeesti alkamassa 5 vuoden ovikellon soittorumpa. Jatkuvalla syötöllä kelloa soitettiin päivittäin ainakin 5-20 kertaan. Että mistään pienestä asiasta ei ole kyse...
-
ninnithequeen
Re: Ovikellon soittelun perinteet?
Lapset on aina lapsia mutta..
Jos vanhemmat eivät saa kuria pentuihin, ja tuo ei lopu, niin onhan se selvästi kotirauhan rikkomista. Isännöitsijään yhteyttä, luulis loppuvan.
Jos vanhemmat eivät saa kuria pentuihin, ja tuo ei lopu, niin onhan se selvästi kotirauhan rikkomista. Isännöitsijään yhteyttä, luulis loppuvan.
-
Hebuli
Re: Ovikellon soittelun perinteet?
No vittu. Jos kerran tiedät ketkä ovat kyseessä, sinuna menisin soittamaan heidän kotinsa ovikelloa joka kerta kun tuo tapahtuu. Niin ja voithan toki vaimentaa oman ovikellosi, tosin sen jälkeen ilmeisesti postiluukustasi alkaisi kuulua ääniä ja tulla kamaa sisään, kuten laskuja yms. Ja tietenkin isännöitsijään yhteyttä.
On se kovaa kun lapsetkin jo kiusaa...
Vantaalla asuessani pari kertaa tuli jotain häirikkösoittoja ovikelloon, joku tuntematon pummi halusi röökiä ja toisella kerralla kaksi romaninaista oli jotain vailla. Molemmilla kerroilla ovenavaamisen jälkeinen kovaääninen "MITÄ!" selvitti tilanteen ennenkuin mitään ehti alkaakaan.
On se kovaa kun lapsetkin jo kiusaa...
Vantaalla asuessani pari kertaa tuli jotain häirikkösoittoja ovikelloon, joku tuntematon pummi halusi röökiä ja toisella kerralla kaksi romaninaista oli jotain vailla. Molemmilla kerroilla ovenavaamisen jälkeinen kovaääninen "MITÄ!" selvitti tilanteen ennenkuin mitään ehti alkaakaan.
-
slam
Re: Ovikellon soittelun perinteet?
En aio vastata samalla mitalla... Asiallisesti täytyy yrittää kommentoida asiaa. Ihan käsittämätön ikävaihe, kun jaksavat soittaa sen viisi vuotta. Sen jälkeen havaitsevat asian vasta turhaksi ja lopettavat...
Oli niin kova puhumaan se 10 vuotta sitten täällä asunut äitemuori, että tuskin isännöitsijä olisi meidän piipityksiin paljoa puuttunut millään muotoa...
Toisen lapseen ei saa koskea, mutta on se tuo nykyään 26 vuotias naisihminen kannettu raiveleista pihalle rapusta aikoinaan. Viikon se oli hiljaa, mutta jatkoi taas... Kyseessä on aivan käsittämätön sukuvika, vai onko meissä ihmisinä jotakin todella ihmeellistä?
Oli niin kova puhumaan se 10 vuotta sitten täällä asunut äitemuori, että tuskin isännöitsijä olisi meidän piipityksiin paljoa puuttunut millään muotoa...
Toisen lapseen ei saa koskea, mutta on se tuo nykyään 26 vuotias naisihminen kannettu raiveleista pihalle rapusta aikoinaan. Viikon se oli hiljaa, mutta jatkoi taas... Kyseessä on aivan käsittämätön sukuvika, vai onko meissä ihmisinä jotakin todella ihmeellistä?