Mammailu

[urpiainen]

Laittaa lapsi päiväkotiin?

Eikö lapsi ole nyt kutakuinkin vuoden ikäinen, jolloin tämä voisi olla aika järkevä vaihtoehto, sanoi Nina Mikkonen mitä sanoi.

Lisäksi haluaisin kertoa, että muistin nyt heti, mitä riskaaminen on.

[Ylermi Ylihankala]

Minkäs ikäisenä olette laittaneet vavvan hoitoon? Tai minkä ikäisenä aiotte laittaa? Riistän jo nyt oikeuden olla mukahauska tarkentamalla kysymyksen koskevan vavvan ikää.

Meillä on kotona reiluun pariin vuoteen asti.

[Zeb]

Ei olla vielä päätetty. Innokas mummi, asuntovelka ja ehkä oma päänuppikin puoltaisivat töihinpaluuta kun tyyppi on reilun vuoden. Julkiseen päivähoitoon en laittaisi ennen kolmea vuotta ellei olisi ihan pakko.

[annepa]

Minähän olen ehkä maailman paras kommentoimaan kasvatusasioita koska mulla ei ole ihmislapsia kasvatettavana.

Laittaa lapsi päiväkotiin?

Eikö lapsi ole nyt kutakuinkin vuoden ikäinen, jolloin tämä voisi olla aika järkevä vaihtoehto, sanoi Nina Mikkonen mitä sanoi.

Tässä kohtaa pääsi hymähdys. Jos äidin mielenterveys säilyy sillä että lapsi laitetaan tarhaan niin se lapsi laitetaan tarhaan. En tiedä nykyisistä tarhakäytännöistä mutta kun minä olin tarhassa niin siellä oli puolipäiväpuoli, eli sillä puolella olevissa ryhmissä oli vain puoli päivää tarhassa olevia lapsia. Jos tuntuu kauhian pahalta laittaa lapsi tarhaan niin voisko tämmösestä aloittaa? Lapsi ei mene rikki tarhasta ja äiti jaksaa olla (mielestään) parempi äiti lapselle kun saa osan aikaa olla ilman lasta. jos vaihtoehtona on että äiti on lapsen kanssa koko ajan "puoliteholla" ja sitten napsahtaa, niin minusta se lapsi menee sinne tarhaan. "Puolitehon", "napsahduksen" ja "paremman äidin" määrittelee tässä tapauksessa suvinen, minä en ole ketään arvioimassa....

Ajattelin etten tänne tästä kirjoita mutta en oikein keksi mitään/ketään muutakaan jonne avautua.

Minusta tämä on ihan hyvä paikka aloittaa, täältä saa vertaistukea ja neuvoa ja sit on vielä neuvomassa tällaiset kaikkien alojen asiantuntijat Parempi näin kuin että yksin päissäs pyörittelet asiaa.

Lisäksi mies stressaa töistä (esimiesasemassa myöskin), raha-asioista (ollaan ihan PA) sekä sairastelevasta äidistään. En todellakaan haluaisi lykätä vielä sekoava kotiäitipuoliso- taakkaa samoille harteille. Koen että mun pitää olla se joka jaksaa, tekee ja tukee, hoitaa kodin ja lapsen kun en kerran ole töissä vielä.

Niin. No se nyt vaan on niin että yhdessä te siinä lapsessa olette kiinni. Se, että myönnät asian tänne ja olet miettinyt sitä keskenäsi helpottaa ehkä jo vähän, mutta jos kertoisin miehellesi miltä oikeasti tuntuu, siis ihan rauhallisesti keskustellen, ja tällä perustelet sen että tarvit enemmän omaa aikaa, niin tehoaisko se? Oisko se sitä "kuormittamista"? Nimittäin kuten exPertti sanoi

Huolehdi omasta jaksamisesta.

Jos et tätä tee niin sen lapsukaisen äiti voi olla kohta sairaalassa suljetulla. Siis pahimmassa tapauksessa, toivottavasti ei. Voisitteko yhdessä miehesi kanssa etsiä ratkaisua tilanteeseen? Lisäksi jos sinä saat vähän enemmän vapaa-aikaa (ja vielä jos se tyttö on isänsä kanssa oikia enkeli) niin etkö sitten paremmin jaksaisi sitä aikaa hermostumatta minkä olet sen lapsen kanssa?

Mitä jos meistä tulee sellaiset äiti ja lapsi, jotka eivät tule toimeen keskenään? Joiden luonteet on niin erilaiset että ne eivät oikein koskaan kohtaa henkisesti? Onhan sellaisiakin.

Mun ja mun äidin henkiset maailmat ei oikeen kohtaa, mut se on aina valmis tukemaan lapsiaan, myös sellaisia jotka käyttää sitä törkeästi hyväksi ja vaan sluibaa. Me ei olla erityisen läheisiä mutta tullaan toimeen keskenään. Esimerkiksi mun äidille tärkein asia tuntuu olevan mun elämässä se että mulla on parisuhde. Vaikka mitä tapahtuis niin aina se sanoo että "no entäs T?" tai "no annapa vähän periksi". Minä taas olen hyvinkin itsenäinen eikä mulle ole mitenkään mahoton ajatus että olisin yksin. Kaippa se paljon riippuu siitä miten itse suhtautuu asioihin, jos on jyrkkä eikä anna lapsen tehä omia virheitään niin suhde voi kärsiä. Jos on vaan tukena ja turvana tuomitsematta niin luulis että homma skulaa.

Lapset on onneks tehty kestäviksi, ja suurimman osan virheistä voi korjata. Muksulle jää usein ne päivän kivat jutut mieleen, ei ne pienet kiukut.

Mä niin todella toivon tätä, ja yritän aina "hyvitellä" leikeillä, nauruilla ja semmoisilla. Mutta kyllähän se mielessä kaihertaa, että kuinka epätasapainoinen ihminen toisesta kasvaa, kun äiti on kuin tuuliviiri

Mulla on semmoinen käsitys että pieni lapsi ei tajua aikaa ja elää hetkessä. Jos perushommat hoituu ja sellainen perusturvallisuus on kunnossa, niin käsittääkseni lapsi kestää aika lailla kaikenlaista.

Ah, kylläpä minusta oli taas hyötyä. Nyt voi ottaa lisää viiniä (projektit loppui tänään, on nollauksen paikka \o/ )

[ninnithequeen]

Oli suhteellisen suloista kun poika ei enää vierastanut Ukkokultaa vaan istuskeli tyytyväisenä sylissä (UK ite halus sen syliin) ja väläytti hymynkin ihmeelliselle sedälle.

Äsken poika sai siskon syöttämänä banskua ja voi pojat se on sotkusta hommaa Meni kuitenkin - ainakin osa - alas. Velliä päälle. Toivottavasti nukkuu taas hyvin yönsä iltamaidon jälkeen.

[RP]

Jossain vauvalehdessä, olisiko ollut peräti juuri mielikuvituksekkaasti nimetty Vauva-lehti, oli nippu vinkkejä helpompaan vauva-arkeen. Olin repiä lehden kun vinkit olivatkin helppojen kikkojen sijaan zenin syvin olemus kiteytettynä. Ole läsnä hetkessä, ole onnellinen siitä mitä sinulla on, älä tavoittele muuta kuin tätä hetkeä ymsyms. Vähemmän raivokkaana ajattelin asiaa uudelleen ja niin se vain on; ei olla nyt reppureissaavia seikkailijattaria vaan äitejä ja onni on juuri tässä kuolaisessa, itkuisessa hetkessä kotona, kun olet maailman tärkein lapsellesi. Tai ainakin takerrun ajatukseen jotta itse jaksan.

Joo, Vauva-lehti oli kyseessä. Maalaiskielellä sanoma lie se, että hyväksy tilanne sellaisena kun se on, älä haraa vastaan. Tätä neuvolatätikin joskus aikoinaan sanoi, vaikeinta on äidillä joka pistää ns. hanttiin. Oli harvinaisen oikeassa.

Olin niin huono luopumaan juuri mistään asioista (lukuhetket, elokuvan katsomiset, pitkään nukkuminen, päiväunet, siivoaminen yms.) vaan väen väkisin halusin tehdä ja pitää ne päivittäisessä elämässä. Tätä kautta kesti todella pitkään. Kun vihdoin annoin ns. periksi ja hyväksyin ettei kaikkea kertakaikkiaan voi saada eikä maailma siihen kaadu, tuli elämästä huomattavasti helpompaa.

[NuoriD]

Meillä tyttö (6 kk) hymyilee kaikkein eniten koiralle. Hymyilee se toki vanhemmillekin, mutta koira saa joka ainoa kerta näköpiiriin ilmestyessään sellaisen oikein leveän koko naaman hymyn. Minkään muun perään ei tyttö myöskään ryömi samalla innolla ja yrityksellä. Pakko päästä koskettamaan tassua, häntää, kuonoa. Koira taas suhtautuu tyttöön lähes täysin välinpitämättömästi ja usein poistuu paikalta jos joutuu lääppimisen kohteeksi. Ehkä tuo välinpitämättömyys on juuri se mikä kiehtoo? Tai sitten se vaan on niin paljon paremman näköinen kuin mökkiytynyt äiti ja muuten vaan räjähtänyt isä.

Miten se menee yleensä koiran kanssa, kun vauva tulee perheeseen? En ole koirakuiskaaja, mutta kuvittelisin, että voisi olla ongelma, että koira yrittäisi alistaa uuden laumanjäsenen? Miten tämä ongelma vältetään?

[ninnithequeen]

^Mä totuttelen vieläkin kissoja poikaan. Toi kolli on niin mun kissa että pelkään et käy kii viel joku päivä. Ovat saaneet haistella ja narttukissat mitään välitä mutta kolli mulkoilee edelleen et TOI on tossa äitin sylissä ku se on MUN paikka. Eivät mee lähelle ku hää jokeltaa. On vissiin ihmeellinen tyyppi. Pelkäävät ihme ääniä ihan selvästi.

Öisin ei asiaa makkariin heillä.

[Zeb]

Miten se menee yleensä koiran kanssa, kun vauva tulee perheeseen? En ole koirakuiskaaja, mutta kuvittelisin, että voisi olla ongelma, että koira yrittäisi alistaa uuden laumanjäsenen? Miten tämä ongelma vältetään?

Kolmen koiran kokemuksella sanoisin, että koiran luonne ratkaisee. Ei me ainakaan olla mitään erityistä tehty muuta kuin kytätty tarkkaan vierestä miten koira suhtautuu. Toistaiseksi ainakaan ei mitään ikäviä merkkejä ilmassa.

[Mida]

Minkäs ikäisenä olette laittaneet vavvan hoitoon? Tai minkä ikäisenä aiotte laittaa? Riistän jo nyt oikeuden olla mukahauska tarkentamalla kysymyksen koskevan vavvan ikää.

Meillä on kotona reiluun pariin vuoteen asti.

Esikoinen tayttaa 4 eika ole ollut hoidossa. Ei hanta voisi laittaakaan syopansa takia, vaan saan hanen hoidostaan omaishoidontukea. Hoidan kotona ja sairaalassa.

Keskimmainen meni 2 vuotta taytettyaan osa-aikahoitoon, 2pv viikossa. Syyna esikoisen sairaus ja huono kunto yhdistettyna tahan kaksivuotiaaseen ikiliikkuja energiapakkaukseen. Tarvittiin arkeen vahan helpotusta, jotta jaksetaan tata aikaa elaa. Aion ottaa kokonaan takaisin kotiin heti kun pystyn.

Jos vaikka esikoinen olisi tervekin, hanelle paivahoito olisi liian stressaava paikka. Nuorempi sen sijaan on kuin kala vedessa perhepaivahoitajalla. Ei mitaan ongelmia. Riippuu tosi paljon lapsestakin, etta milloin on ok.

Liisa Keltikangas-Jarvinen pitaa perhehoitoa parhaana alle 3-vuotiaille. http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=5&ag=113&t=&a=6820

Minusta on ikava ajatus, etta keskimmainen saattaa jatkaa hoidossa kun tama kolmas syksylla syntyy. Tosin se riippuu ihan taysin siita, onko esikoinen yha hengissa ja missa voinnissa ja mita muuta silloin on meneillaan perheessa. Yhta kaikki en koskaan kuvitellut etta mulla olisi vauvan tullessa isompi lapsi paivahoidossa.

[RP]

Minkäs ikäisenä olette laittaneet vavvan hoitoon? Tai minkä ikäisenä aiotte laittaa? Riistän jo nyt oikeuden olla mukahauska tarkentamalla kysymyksen koskevan vavvan ikää.

Meillä on kotona reiluun pariin vuoteen asti.

Tarkoitus olisi olla tytsän kanssa kotona tuonne kolmen vuoden ikään asti. Voin kuitenkin käyttää "Palaan töihin"-kortin näin halutessani. Sen jälkeen mieluiten perhepäivähoitoon eikä päiväkotiin. Vanhempana päiväkoti on optio.

Mieluiten olen kotona, jos vain oma pää kestää, etten missaa tätä nopeaa ja kaunista kehitystä. Ajattelen sen niin, että jos on mahdollisuus niin mun on se ihan hyvä käyttää.

[Riemumieli]

Kolmen koiran kokemuksella sanoisin, että koiran luonne ratkaisee. Ei me ainakaan olla mitään erityistä tehty muuta kuin kytätty tarkkaan vierestä miten koira suhtautuu. Toistaiseksi ainakaan ei mitään ikäviä merkkejä ilmassa.

Jos ongelmia ilmenee, ne tulevat siinä vaiheessa, kun vauva käy liikkumaan ja alkaa kiskoa koiraa karvoista yms. Jos koiralla on oma paikka ja kun lapselle opettaa heti, että omaa paikkaa ei saa häiritä, ongelmat lienevät pieniä, koska koira voi aina paeta omalle paikalleen.

[mustaenkeli]

Kolmen koiran kokemuksella sanoisin, että koiran luonne ratkaisee. Ei me ainakaan olla mitään erityistä tehty muuta kuin kytätty tarkkaan vierestä miten koira suhtautuu. Toistaiseksi ainakaan ei mitään ikäviä merkkejä ilmassa.

Jos ongelmia ilmenee, ne tulevat siinä vaiheessa, kun vauva käy liikkumaan ja alkaa kiskoa koiraa karvoista yms. Jos koiralla on oma paikka ja kun lapselle opettaa heti, että omaa paikkaa ei saa häiritä, ongelmat lienevät pieniä, koska koira voi aina paeta omalle paikalleen.

Meillä kävi näin. Esikoisen opittua kävelemään, muuttui tämä uroksellemme uhaksi. Ilmeisesti, kun lapsi ei enää kontrolloitavissa. Alkoi murista, jota katselimme puolisen vuotta. Koira muuttui selvästi levottomaksi ja oli rauhallinen ainoastaan lapsen ollessa poissa ja nukkuessa. Tästä koirasta luovuimme. Nartun kanssa ei ole ollut mitään ongelmia (ellei heti synnytyksen jälkeen koiralle puhjenneen valeraskauden seurauksia lasketa...).

[mustaenkeli]

Minkäs ikäisenä olette laittaneet vavvan hoitoon?

Esikoinen oli 9kk, kun aloitti elämänsä ensimmäisen päiväkotiuransa, joka kesti 2 viikkoa. Seuraavaksi tämä oli 1v8kk, kun aloitti osapäivähoidon ja kuukausi tämän jälkeen kokopäivähoidon perhepäivähoitajalla, missä oli 2kk, jonka jälkeen siirtyi pariks kuukautta päiväkotiin. Sittemmin ollut kotihoidossa mummon hoitamana ja jos tuon 3-vuotiaana johonkin kerhoon pistäisi.

Pikkukakkonen oli 10kk, kun oli 2kk perhepäivähoidossa ja vuoden täytettyään siirtyi pariksi kuukautta päiväkotiin, jonka jälkeen nyt aionakin toistaiseksi kotihoidossa samaisen mummon hoitamana. Katsellaan tilannetta uusiksi vuoden vaihteessa.

[NuoriD]

Musta on ihme, jos ongelmia ei ole koiran kanssa. Koira on laumaeläin ja laumassa on arvojärjestys. Normaalisti koira on ihmisperheen lauman alin arvoisin, mutta kun pieni vauva tulee, niin tuntuu luonnolliselta, että koira yrittäisi alistaa hänet.

[Gat]

Musta on ihme, jos ongelmia ei ole koiran kanssa. Koira on laumaeläin ja laumassa on arvojärjestys. Normaalisti koira on ihmisperheen lauman alin arvoisin, mutta kun pieni vauva tulee, niin tuntuu luonnolliselta, että koira yrittäisi alistaa hänet.

Minulla ei ole kokemusta koiran ja vauvan yhteiselosta. Vain miten koiramme naapurin vauvan ja vauvan ylipäätään ensi kertaa nähdessään vaikutti ällistyneeltä. Tuijotti ja hyvä ettei selälleen kaatunut portaikossa. Ehkä jotain että tuo haisee ihmiseltä, näyttää ihmiseltä, mutta miten se on noin pieni?

Kysymykseesi teoretisoin, että ehkä asiaa auttaa juuri se, että koira on laumaeläin. Jos koira on elänyt perheenjäsenenä, se saattaa hyvinkin käsittää, että vauva on oman lauman pentu ja vieläpä laumanjohtajien pentu. Ainakin susilaumassa pennut ovat yhtä raivostuttavan silmillehyppiviä, hännästävetäviä, aikuisten lepoa häiritseviä kuin koiranpennutkin. Kuin kopallinen kirppuja. Silti aikuiset sudet, myös hierarkian pohjan aikuiset sudet kuten edellisvuosien pennut, suvaitsevat uusien pentujen käytöstä. Koska ne ovat pentuja. Vasta joskus puolen vuoden iän jälkeen sudenpennut alkavat itsekseen rauhoittua, omaksuvat aikuisten unirytmin ym. Ei kai niitä sitä ennen yritetäkään kasvattaa tai kurittaa. Mikä ettei sama perheen ihmisvauvan kanssa. Lasten varttuessa sitten saattaisi joillakin roduilla olettaa hierarkian mittaamista ihmislasten kanssa. Harvoin kai niinkään, jolloin lapset saattavat häiritäkin koiraa ihan liikaa, ilman että koira panee vastaan. Mutta vauvasta ei ole vastusta, eiköhän se ole paremminkin suojeltava otus koiralle.

[ninnithequeen]

Jahas, sit selvis miks poika on huutanut ku hinaja koko eilisen. Nyt meil on kaks pientä talttahampaan alkua ylhäälläkin.

[Ann]

Miten se menee yleensä koiran kanssa, kun vauva tulee perheeseen? En ole koirakuiskaaja, mutta kuvittelisin, että voisi olla ongelma, että koira yrittäisi alistaa uuden laumanjäsenen? Miten tämä ongelma vältetään?

Siskon perheessä koira ei ollut millänsäkään. Ainoat muutokset elukassa olivat suojeluvietti vauvaa kohtaan ulkoillessa = muut koirat eivät saaneet lähestyä. Tosin tämä samainen uros oli vuosia aiemmin failannut luonnetestin, kun oli liian pehmeä.

Mitä tulee omiin sekopääpaskakoiriini, niin olen ottanut semmoisen linjan, ettei mennä lapsiin sekaantumaan(ololololo). Ihan vain siitä syystä, että meidän likat on sen verran raisumpia otteissan kuin samaista rotua oleva siskon (uros)hurtta. Eli hypitään vasten, nuollaan nassut, jne.. muuten ihan kiva, mutta kun tommonen kymmenkiloinenkin on alle kouluikäisille vähän turhan iso leikkikaveri. Eli kun on kyläilty, niin koirat on saaneet käydä nuuskaisemassa, ja sitten ovat menneet ulos tai toiseen huoneeseen hengailemaan.

Mä olen tosi varovainen mitä tulee koirat+lapset yhdistelmään. En näkisi, että kyseessä on mikään alistus/hierarkiaongelma, jos ne on setvitty jo ihan ennen apinain tuloa. Kaksi puolivallatonta entiteettiä ei vain oikein sovi yhteen.

[NuoriD]

Vielä tuosta koira+vauva kysymyksestä:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Susi#Lis.C ... A4ntyminen

Eli koira varmastikin tulkitsee oikein, että lauman johtajapari on nyt saanut pennun, ja siitä pitää kaikkien huolehtia.

[ninnithequeen]

6980 g ja 63 cm mamman iso mies ♥ Mamma ite painoi 50,1 ja on järkyttynyt.

[annepa]

Vielä tuosta koira+vauva kysymyksestä:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Susi#Lis.C ... A4ntyminen

Eli koira varmastikin tulkitsee oikein, että lauman johtajapari on nyt saanut pennun, ja siitä pitää kaikkien huolehtia.

Ja sitten vielä semmoinen Victoria Stillwelliltä että jos koira meinaa vahtia vauvaa (murisee kun joku tulee lähelle) niin sille pitää tehdä selväksi että sen ei todellakaan pidä vahtia vauvaa vaan ihmiset vahtivat.

[prosessi]

Hei. Ajattelin etten tänne tästä kirjoita mutta en oikein keksi mitään/ketään muutakaan jonne avautua.

Luin ongelmakuvauksesi melko pian kirjoittamisesi jälkeen, mutta vasta nyt osaan muotoilla sanottavani niin, etteivät ne ole silkkaa sekasotkua. Toivottavasti saat tekstistäni jotain irti.

Vauvoissa ja pikkulapsissa on sellainen kiusallinen piirre, että ne osaavat tavallaan lukea ajatuksia. Ne eivät osaa päätellä mitä vanhemmat ajattelevat, mutta ne osaavat omia heidän tunteensa ja tuntevat ne itse, ymmärtämättä mistä nämä tunteet johtuvat. Tästä syystä äkäisellä vanhemmalla on mariseva lapsi, ja erityisen kiusallista on, ettei tällainen mariseva lapsi edes tiedä miksi hän marisee, koska marina vain peilaa vanhemman äkäisyyttä.

Poikkeuksen tässä tunteensiirtomallissa tekee epävarmuus. Epävarmalla vanhemmalla on tyypillisesti poikkeuksellisen iloisesti ja rauhallisesti käyttäytyvä lapsi, koska lapsi ihan automaattisesti yrittää helpottaa tällaisen vanhemman selviytymistä. Aikansa lapsi jaksaa "tsempata" vanhempaansa, mutta jossain vaiheessa iskee henkinen väsymys, yleensä siinä vaiheessa kun se varmempi vanhempi tulee kotiin. Tällainen henkinen väsymys purkautuu taas kerran marinana, joka on yksinkertaisesti stressin purkamista.

Harmillista marinassa on, että se herkästi muodostaa noidankehän, marina kun lisää yleensä sitä vanhemman äkäisyyttä, joka sitten taas siirtyy lapseen lisämarinaksi. Siinä vaiheessa kun äkäisyys alkaa näkyä jo ovien paiskomisena yms. vanhempi tietenkin alkaa tuntea syyllisyyttä. Syyllisyydentunnekin siirtyy lapseen samalla tavalla ja aiheuttaa pahaa oloa -> lisää marinaa.

Miten tuollaisesta suosta sitten pääsee pois? Ensinnäkin kannattaa lopettaa energian tuhlaaminen todellisten tunteittensa salailuun lapselta, koska se hyvistä yrityksistä huolimatta ei edes onnistu. Toisekseen kannattaa painaa mieleensä, että lapsi ymmärtää puhetta jo paljon ennen kuin oppii itse puhumaan, joten ihan pienellekin lapselle kannattaa selittää niitä tunteita, jotka pyrkivät siirtymään lapsenkin koettaviksi. Mitä paremmin lapsi ymmärtää niitä, sitä vähemmän ne hallitsevat lapsen käyttäytymistä. Samaten lapsen on hyvä ymmärtää, mitkä tunteet vanhemmassa aiheuttavat tämän käytöksen ja miksi. Lisäksi tuo lapselle itselleenkin puhuminen helpottaa kummasti sitä omaa oloa ja luo ihan uudenlaisen kontaktin lapseen.

Tämä auttoi paljon sekä omaa oloani että ilmeisesti myös mukelon suhtautumista erooni mukelon isästä silloin aikoinaan. Vaikea sanoa miten paljon hän silloin alle puolivuotiaana puheistani ymmärsi, mutta päiväkodin kehityskeskustelussa tänä keväänä hänen todettiin olevan emotionaaliselta kehitykseltään ikäisiään edellä ja esim. kyvyn huomioida muiden lasten tarpeita ja hyvinvointia olevan erinomaisen. Eli en sillä ainakaan mitään pahaa saanut aikaan.

[Gat]

Vielä tuosta koira+vauva kysymyksestä:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Susi#Lis.C ... A4ntyminen

Eli koira varmastikin tulkitsee oikein, että lauman johtajapari on nyt saanut pennun, ja siitä pitää kaikkien huolehtia.

Luultavasti noin, paitsi että koira on debiiliksi jalostettu susi, joista löytyy tymien lisäksi psykopaattejakin. Mutta jos nuo vietit toimii, niin spekuloin että nuo on tän taatta: On isojakin susilaumoja. Tosin harvemmin. Tyypillisemmin pieni susilauma on oikeastaan perhe. Isä, äiti, muut aikaisempien vuosien aikuisia pentuja ja sitten ne uudet pikkupennut. Ehkä lisäksi vanhempien aikuisia sukulaisia. Evolutsioonisesti ei olisi tolkkua kurmuuttaa lauman avuttomia, vielä omaa asemaa uhmaamattomia pikkupentuja. Jotka ovat lauman tulevalle selviämiselle tärkeitä ja pienessä laumassa ovat luultavimmin omia pikkusisaria ja -veljiä. Ja sitten kotikoira tuskin tajuaa, ettei hän olekaan alfaihmisparin oma lapsi, vaan hänet on adoptoitu.

Sitten tuossa sanotaan, vain laumanjohtajapariskunta saa paritella. En tiiä, mutta spekuloin että pienessä laumassa ne muut eivät edes halua. Sukurutsan esto taitaa olla luontaisesti susillakin. Jos haluaa pippeliä/pillua,sitten pitää jättää isi, äitee ja sisarukset ja lähteä etsimään kumppania muualta.

Mammailuun vielä väljästi liittyen, että koirat kai huomaa nämä jutut muista koirista ja ehken ihmisistäkin. Hajusta ehkä ihmisistäkin,samaan tapaan mekin haisemme kuin muut nisäkkäät. Kiimapillut, kyrvänhajumme, raskaudet ym. Kerran tavattiin perhe, jolla oli (en muista minkä rotuinen) narttu ja sekarotuinen piski uros. Uros ei halunnut päästää meitä tai koiraamme sen nartun lähelle. Isäntäväki selitti, että narttu oli raskaana. Siis ei edes sille urokselle, ja silti uros kelasi, että oman lauman paksuna olevaa naarasta on suojeltava.

Oikeastaan ihmistenkin kanssa on harhaa, että meidän korkeasti moraalisina pidetyt tapamme olisivat muuta kuin laumaeläimen synnynnäistä käyttäytymistä. Ja laumaeläimissäkin ei ihan mutta melkein yksiavioisen laumaeläimen erikoisiin selviytymistarpeisiin. Susi on tässä meitä lähellä, tosin ne ristiinnussii meitä harvemmin. Kääpiösimpanssit kuksii ristiinrastiin. Ei-laumaeläimet kissat taas panee vaikka omaa äitiään.

[Elppis]

Poika sai eilen kolmipyöräisen ja hienon oranssin Autot-kypärän! Oli jätkällä ihmettelemistä, kun ei-insinööri-isä yritti koota pyörää olkkarissa. Kiltisti istui vieressä ja ojenteli ruuvimeisseleitä, kypärä päässä tietty.

Tajus heti miten poljetaankin, ei ihan tyhmä kakara

Tänään/huomenna otetaan pyörä ulkona koekäyttöön Varokaa, me mennään sit pojan sanojen mukaan "LUJAAA!".

[Zeb]

Musta on ihme, jos ongelmia ei ole koiran kanssa. Koira on laumaeläin ja laumassa on arvojärjestys. Normaalisti koira on ihmisperheen lauman alin arvoisin, mutta kun pieni vauva tulee, niin tuntuu luonnolliselta, että koira yrittäisi alistaa hänet.

Vielä tähän että mun kokemus koirista on se, etteivät ne ole ollenkaan niin vallanhimoisia kuin moni tuntuu luulevan. Mulla on ollut kolme koiraa eikä yksikään ole missään kohtaa tavoitellut ylempää asemaa laumassa. Eivät ole edes ruokaansa puolustaneet, vaikka se kuulemma on sallittua laumassa alempiarvoisellekin. Voi tietty johtua siitä että rodut ovat olleet spanieli ja setteri. Ilmeisesti vaikka palveluskoirat voivat olla erilaisia.