Shrink

[milli]

Olo on edelleen aivan kamala, iltaisin olen superväsynyt, yhdeksältä petiin.. Nyt on niin paska olo, ettei muista ihan vähään aikaan, oksettaa, silmät ovat kipeät ja päätä särkää.. migreenintyyppinen .. voi luoja.

[NuoriD]

Olo on edelleen aivan kamala, iltaisin olen superväsynyt, yhdeksältä petiin.. Nyt on niin paska olo, ettei muista ihan vähään aikaan, oksettaa, silmät ovat kipeät ja päätä särkää.. migreenintyyppinen .. voi luoja.

Oletko ollut psykiatriin yhteydessä?

[milli]

Oletko ollut psykiatriin yhteydessä?

Terapeuttiin, piti tänään mennä sinne, mutta ei pysty .. sanoi myös, että jos ei ala oireet helpottaa, mun pitäisi ottaa yhteyttä mun psykiatriin.

[alja]

Masentunut ihminen ei välttämättä yksinkertaisesti näe omaa tilaansa oikein ja siihen kuuluu juurikin ongelmien vähättely. Mitä kauemmin näissä olotiloissa elää, niistä tulee ikään kuin normaaleja itselle ja on vaikea nähdä, että oikeasti tarvitsee apua.

Ps. Unohdit marttyyriuden lisäksi mainita, että masentuneen tulis vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja muuttua.

ongelmien vähättely? musta tuntuu että mä liiottelen mun ongelmia. tai vittu kun en tiedä miten mulla menee - mikä näistä tunteista on oikea? epätoivo, katkeruus, suru, pelko, ahdistus, ahdistus, ahdistus? vai ne hetket jolloin uskon tulevaan, uskallan elää, näen kauniita asioita itsessäni ja muissa jne?
kuka kertoisi mulle miten mulla menee? terapeutti tuntuu saaneen tarpeeksi musta, viimeksi se tokaisi "lopeta toi nyt jo!" ... että silleen... ei olla kaukana siitä että se sanoo ton perinteisen "niskasta kiinni" -lauseen... muuttua käsketään jo koko ajan ja sitten samalla kuitenkin "hyväksy ittes sellasena ku oot!" ööö miten tästä siis eteenpäin?

ja kuinka helvetin kauan tätä pitää jatkua... ja pahentua???

(järkiperäinen lisäys: oli tossa aikaa sitten jo paljon parempia kausia, nyt vaan stressi ja takaiskut ovat lisänneet tätä ajatusten myrskyä.)

milli: ollaanko sulla vaihtamassa lääkkeitä? vai miksi lopetat? lääkkeiden alasajo on jotain maailman suurinta helvettiä, mä en suostu enää vaihtamaan lääkkeitä ollenkaan, se on niin tuskaa. oon sit viimeks syöny noita mitkä mulle sopivat, vaikkeivat suuresti auttaneetkaan, kai? mut mun mielestä sun oireet on ihan selkeesti vierotusoireita lääkkeistä, tutun kuulosta. tsemppiä

[milli]

Masentunut ihminen ei välttämättä yksinkertaisesti näe omaa tilaansa oikein ja siihen kuuluu juurikin ongelmien vähättely. Mitä kauemmin näissä olotiloissa elää, niistä tulee ikään kuin normaaleja itselle ja on vaikea nähdä, että oikeasti tarvitsee apua.

Ps. Unohdit marttyyriuden lisäksi mainita, että masentuneen tulis vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja muuttua.

ongelmien vähättely? musta tuntuu että mä liiottelen mun ongelmia. tai vittu kun en tiedä miten mulla menee - mikä näistä tunteista on oikea? epätoivo, katkeruus, suru, pelko, ahdistus, ahdistus, ahdistus? vai ne hetket jolloin uskon tulevaan, uskallan elää, näen kauniita asioita itsessäni ja muissa jne?
kuka kertoisi mulle miten mulla menee? terapeutti tuntuu saaneen tarpeeksi musta, viimeksi se tokaisi "lopeta toi nyt jo!" ... että silleen... ei olla kaukana siitä että se sanoo ton perinteisen "niskasta kiinni" -lauseen... muuttua käsketään jo koko ajan ja sitten samalla kuitenkin "hyväksy ittes sellasena ku oot!" ööö miten tästä siis eteenpäin?

ja kuinka helvetin kauan tätä pitää jatkua... ja pahentua???

(järkiperäinen lisäys: oli tossa aikaa sitten jo paljon parempia kausia, nyt vaan stressi ja takaiskut ovat lisänneet tätä ajatusten myrskyä.)

milli: ollaanko sulla vaihtamassa lääkkeitä? vai miksi lopetat? lääkkeiden alasajo on jotain maailman suurinta helvettiä, mä en suostu enää vaihtamaan lääkkeitä ollenkaan, se on niin tuskaa. oon sit viimeks syöny noita mitkä mulle sopivat, vaikkeivat suuresti auttaneetkaan, kai? mut mun mielestä sun oireet on ihan selkeesti vierotusoireita lääkkeistä, tutun kuulosta. tsemppiä

Alja, mä oon sekä omasta, puolison että terapeutin mielestä parantunut niin hyvin, että ollaan lopettamassa lääkitystä. Kaksi vuotta oon tällä erää syönyt cipralexia.

Masentuneena kaikki asiat tuntuvat suurilta, silleen paisuttelee päässä kaikkia asioita, mieli on kumma juttu, mutta sitten kun joku kehoittaa hankkimaan apua, niin sitten alkaa se vähättely, että en mä nyt oikeasti tapua tarvitse, kyllä mä pärjään jne jne. Että ymmärrän sekä Elpan että aljan kannat tässä.

Kreitsun kommenttiin joo, masentuneena oman tilansa näkee niin normaalina. Mun mielestä se oli ihan normaalia, että mä joka päivä toivon kuolevani, mä joka ilta mietin erilaisia tapoja tappaa itseni, toivoin vaan että joku vahingossa tinttais, puukottais, työntäis junan alle. Istuin keittiössä tai suihkussa pitkiä aikoja veitsi kädessä. Mietin täydellisen tavan, paikan ja kaiken liittyen siihen, että hirttäisin itseni meidän mökillä liiteriin. Tuolloin se oli normaalia. Nyt kun lukee omia kirjoituksiin tuolta ajalta tuntuu tekstit vieraan kirjoittamilta. Mun terapeutti kuunteli usein järkyttyneenä mun juttuja, häntä kuulema kylmäsi se, miten luonnollisena kuvailin näitä asioita, ihan kuin juttelisin ruokakauppaan menosta.

Mä oon niin tyytyväinen, että mä en enää nykyään mieti noita asioita.

[nowaysis]

Jaksuhali millille! Oot niin voitolla, vaikka tuliskin takapakkia välillä.

[Manaaja]

Toivottavasti en nyt suututa enkä pahoita kenenkään mieltä, mutta lupaathan milli hoitaa ensin nupin kuntoon ennenkuin alatte pukeltamaan niitä lapsia, vaikka mies vihreää valoa jo näyttäisikin?

[milli]

^Manala en toki suutu. Sen takia mä sinne terapiaan hakeuduinkin, jotta pystyn olemaan sitten hyvä äiti lapsilleni ja hyvä puoliso avokille Mä oon ollut ilman noita ajatuksia jo piiiitkään Alkoi jo ennen joulua olo olla huomattavasti parempi. Ehkä sen takia niistä on hyvä kirjoittaakin jonnekin, jotta.. hmm.. no koska, ainakin itseäni on auttanut lukea muiden vastaavista tarinoista, ja jos jollakulla on joskus vaikeaa, niin tietää, että ainakin täällä on joku joka ymmärtää.

Ja kiitos Nowa, mulla on nyt hyvä tiimi, terapia jatkuu ja avokki tukee.

[Riemumieli]

Ettei vain plussautumisen ehdottamisen tyrmääminen olisi tämänkin romahduksen takana.

[milli]

Ettei vain plussautumisen ehdottamisen tyrmääminen olisi tämänkin romahduksen takana.

Sitä itsekin mietin, mutta avokki ei epäile tätä lainkaan, ettenkö pystyisi olemaan hyvä äiti.

Mä en edelleenkään usko, että avokki valehtelisi tässäkään asiassa, ei ole syytä. Ja jos se mietityttäisi, niin ymmärtäisin täysin. Mietytti minuakin paljon.

Mikä tämä romahdus?

[alja]

se tottakai mietityttää että miten masennusta sairastava pärjää äitinä. mahdollista on, että lasten myötä paranee, saa ikäänkuin elämään jotain sisältöä ja lakkaa valittamasta "turhista" mutta on se toinenkin vaihtoehto, jo 2 tai 3 kertaa sairastuneena uusimisprosentti on aika hirmuinen... että ottaahan siinä riskin joo. mutta jos lasten saanti parantaisi elämää ees jonku verran, niin sit se riski kait kannattaa ottaa... hmmm. mun psykiatri ainakin sano että anna mennä vaan.

raskaana ollessani olin kyllä onnellisempi kuin pitkään aikaan, sanoi mies, minä en muista tällä hetkellä mitään onnellisuuksia mistään.

jos aletaan purkaa "hyvää äitiyttä" nyt ihan palasiksi niin mielestäni sairastava äiti ei ole huono äiti - huono äiti on ryyppäävä, hakkaava, huutava, vihainen, katkera, mulkku, hyväkskäyttäjä jne jne kyl te tiedätte. eli uskon millistä tulevan äiti, jonka hyvyyteen ei tuo sairaus vaikuta mitenkään.

[Manaaja]

se tottakai mietityttää että miten masennusta sairastava pärjää äitinä. mahdollista on, että lasten myötä paranee, saa ikäänkuin elämään jotain sisältöä ja lakkaa valittamasta "turhista" mutta on se toinenkin vaihtoehto, jo 2 tai 3 kertaa sairastuneena uusimisprosentti on aika hirmuinen... että ottaahan siinä riskin joo. mutta jos lasten saanti parantaisi elämää ees jonku verran, niin sit se riski kait kannattaa ottaa... hmmm.

Ymh. Mun mielestä toi taas kuulostaa vähän samalta kuin että yritettäisiin korjata hataralla pohjalla olevaa luottamuspulaista parisuhdetta sillä että aletaan vääntämään mukeloja. Niitäkin valitettavasti näkee.

[alja]

se tottakai mietityttää että miten masennusta sairastava pärjää äitinä. mahdollista on, että lasten myötä paranee, saa ikäänkuin elämään jotain sisältöä ja lakkaa valittamasta "turhista" mutta on se toinenkin vaihtoehto, jo 2 tai 3 kertaa sairastuneena uusimisprosentti on aika hirmuinen... että ottaahan siinä riskin joo. mutta jos lasten saanti parantaisi elämää ees jonku verran, niin sit se riski kait kannattaa ottaa... hmmm.

Ymh. Mun mielestä toi taas kuulostaa vähän samalta kuin että yritettäisiin korjata hataralla pohjalla olevaa luottamuspulaista parisuhdetta sillä että aletaan vääntämään mukeloja. Niitäkin valitettavasti näkee.

juu niitäkin näkee, very sad and bad. ei nyt sotketa kuitenkaan tyhmyyttä sairauteen, eihän no joo, mun tarkotus oli vaan kertoa, että olen kuullut ihmisiltä, että paranivat (ainakin toistaiseksi) masennuksestaan saatuaan lapsia - en voi ennustaa että käykö näin omalla kohdallani saati jonkun muun. enkä oo kyllä aatellu että "hei kokeillaas tota jos sillä vaikka paranis"

oishan se tietty kiva jos saisi niin paljon sisältöä elämään jostain muualta, olisi elämä ikäänkuin jo valmiiksi "täydellistä", ymmärrän manala sun pointin, mut monella naisella vaan ei elämä ole sitten koskaan hyvin ilman lapsia kun biologinen kello tikittää - sairasti tai ei. eli aina ollaan korjaamassa lapsilla jotakin puutetta

[milli]

Kiitos alja

En koe siis itseäni enää masentuneeksi, muuten en lopettaisi lääkitystä, ja nytkin asiaa on mietitty jo useamman kuukauden. Tietenkin tilannetta seurataan terapeutin kanssa, katsotaan miten elämä alkaa sujua ilman lääkkeitä jne.

Aiemmin minua pelotti arki ilman läääkkeitä, nyt maltan tuskin odottaa sitä.

Olenko mä nyt sitten pilannut muiden silmissä mahdollisuuteni olla hyvä äiti, kun kerroin olleeni pahasti masentunut? Kuinka kauan parantumisen jälkeen olisi hyvä hankkia lapsia? Tulenko masentumaan uudestaan? Hankkiiko kukaan täysijärkinen kanssa lapsia, jos tietää mun menneisyydestä? Ei nämä ole lainkaan kevyitä asioita.

Mä en missään nimessä halua hankkia lapsia yrittääkseni parantaa itseäni tai parisuhdetta. Mä koen meidän suhteen olevan niin hyvässä kunnossa ja oman psyykkeeni olevan myös parantunut, että ne voi tuoda vahvalle pohjalle. Mulla on vaan sisäänajettu halu olla äiti, ja olla erittäin hyvä, rakastava äiti. Juttelin ohimennen vielä avokin kanssa siitä, että mitä mieltä hän on tästä. Hänellä ei ole kuulema epäilystäkään siitä, etteikö minusta tulisi mahtava äiti. Olemme käyneet nyt myös läpi ne syyt, miksi halutaan vielä odottaa vuoden /pari. Niihin ei liity mun psyyke mitenkään

[alja]

Olenko mä nyt sitten pilannut muiden silmissä mahdollisuuteni olla hyvä äiti, kun kerroin olleeni pahasti masentunut? Kuinka kauan parantumisen jälkeen olisi hyvä hankkia lapsia? Tulenko masentumaan uudestaan? Hankkiiko kukaan täysijärkinen kanssa lapsia, jos tietää mun menneisyydestä? Ei nämä ole lainkaan kevyitä asioita.

just näin!

mutta pilkotaan taas palasiksi: jos sairastut, ja vaikka olet sängyssä päivät pitkät ja itket vaan, tms. niin miten lapsi kärsii? isä joutuu laittamaan ruoat, vaihtamaan vaipat, leikkimään jne. sinä hymyilet lapselle sängyn pohjalta ja luet hänelle kirjaa, sen verran kuin jaksat. ja näet syyn jatkaa taistelua ja parantua. ei se masennus ole mikään tauti, joka tekee ihmisestä hirviön, ei se tuollaisena pilaa lapsen elämää. lapsen psyyken kehitys tuskin kärsii aivan kamalasti jos äiti ei jaksa nyt siivota tai leipoa 14 pellillistä pullaa... apua on saatavilla, hyvä parisuhde on tietty ensimmäinen asia mikä turvaa tälläisissäkin perheissä lasten elämää.

se miten isä - tai siis se terveempi puolisko - jaksaa onkin eri asia. mä haluaisin ainakin välillä lähettää mun miehen jonnekin lomalle, se miten paljon toi jaksaa mua hoitaa vaikeina kausina on jotain ihan käsittämätöntä! eli jos meille joskus lapsia suodaan, niin kyllä isä tarvitsee apua jaksaakseen myös, ennaltaehkäisevästi ja sitten jos satun uudestaan sairastumaan.

onneks apua on saatavilla.

muoks: herranjumala miten optimisista tekstiä mä kykenen välillä tuottamaan! näköjään muiden auttaminen ja keskustelu auttaa mua niin paljon, että näen asioita positiivisessa valossa, vautsi mikä fiilis tätä enemmän!

[Manaaja]

Olenko mä nyt sitten pilannut muiden silmissä mahdollisuuteni olla hyvä äiti, kun kerroin olleeni pahasti masentunut?

Et.

Kuinka kauan parantumisen jälkeen olisi hyvä hankkia lapsia?

Tuskin tuohon mitään aikarajaa voi asettaa.

Tulenko masentumaan uudestaan?

Tuskin kukaan voi varmaksi sanoa tähän juuta tai eitä, mutta mun mielestä noi sun muutamat viimeaikaiset viestit ovat kuulostaneet vähän surullisilta eivätkä mun mielestä ole edustaneet ihan sellaista henkistä tasapainotilaa, joka ei kaipaisi huomiota ensin.

Hankkiiko kukaan täysijärkinen kanssa lapsia, jos tietää mun menneisyydestä?

Miksi ei? Muuten saa unohtaa munkin kanssa kakaroiden vääntämisen, oon sentään itsekin elänyt aikoinaan 2 vuotta pimeässä kämpässä verhot edessä masentuneena henkisesti väkivaltaisessa suhteessa elämisen vuoksi. En silti uskoisi olevani huono isä nykyisellään/tulevaisuudessa.

[alja]

susta tulee ihan mahottoman hyvä isä

muoks: ehkä vähä tiukkis mun makuun, mut hyvä silti

[Manaaja]

muoks: ehkä vähä tiukkis mun makuun, mut hyvä silti

Tiukka linja on pidettävä. Eihän siitä miestä tule jos ei opi ryyppäämään kunnolla.

[Dumis]

Mulla on vaan sisäänajettu halu olla äiti, ja olla erittäin hyvä, rakastava äiti. Juttelin ohimennen vielä avokin kanssa siitä, että mitä mieltä hän on tästä. Hänellä ei ole kuulema epäilystäkään siitä, etteikö minusta tulisi mahtava äiti.

Aivan samaa mieltä ja niin uskon kaikkien kelaavan, jotka sut tuntee

[milli]

^

Jahas, päivää alkaa mukavasti hedarilla. Särkylääkettä ja takaisin sänkyyn, alkaa korveta tää fyysinen heikkous. Blaah.

[milli]

muoks: herranjumala miten optimisista tekstiä mä kykenen välillä tuottamaan! näköjään muiden auttaminen ja keskustelu auttaa mua niin paljon, että näen asioita positiivisessa valossa, vautsi mikä fiilis tätä enemmän!

sulle kans

[Riemumieli]

Olenko mä nyt sitten pilannut muiden silmissä mahdollisuuteni olla hyvä äiti, kun kerroin olleeni pahasti masentunut?

Ei kyse ollut tästä, vaan nykyisestä tilanteestasi. Epäilin, että oireet johtuvat pettymyksestä, kun plussautumista taas kerran jouduttiin siirtämään toisen puolen toivomuksesta hamaan tulevaisuuteen.

[milli]

Ei kyse ollut tästä, vaan nykyisestä tilanteestasi. Epäilin, että oireet johtuvat pettymyksestä, kun plussautumista taas kerran jouduttiin siirtämään toisen puolen toivomuksesta hamaan tulevaisuuteen.

Ai kuvailemani oireet? En mä niin dramaattinen ole Kyllä ne on ihan noi lapsuudenasiat ja edellinen parisuhde, mitkä ovat aiheuttaneet mulla masennusta, traumoja tms.
Ja siis asenne on nyt, että no jos jostain syystä ehkäisy pettäis ja tulisin raskaaksi, niin kyllä se lapsi pidetään, mutta ei me yritetä vielä, ei ees puhkota niitä kumeja.

[milli]

Nonni, jos nyt olisi vieroitusoireet ohi hetkeksi .. pari viikkoa .. ja sitten taas annost pienemmäksi .. ts pois.. sitten uudestaan hajoilen tänne

[NuoriD]

Nonni, jos nyt olisi vieroitusoireet ohi hetkeksi .. pari viikkoa .. ja sitten taas annost pienemmäksi .. ts pois.. sitten uudestaan hajoilen tänne

Pudottele pienemmin portain. Cipralexista on olemassa 5 mg vahvuuskin. Siitä voi sitten nakertaa yhä pienempiä jyviä ja joka portaalla voi pysytellä vaikka kuukauden.