Törmäsin weekendinä taas tämmöseen supermammaan, siis tästä syystä mammaporukat on kyllä ei-niin-vittu-mun-juttu. Oli ihan pakko kysyä tiputtiko lapsen synnyttäminen äo kyseiseltä superiorilta vaiko ihan geneettistä alkuperää tämä leppoisaa päivääni häiritsevä ärsytyskynnyksen ylittävä typeryys. Ei ole enää asiaa siihen porukkaan, voi surku.
Supermammoista ei ole kummempaa kerrottavaa. Toistensa kopioitahan ne kaikki. Lisänä se tyypillinen lammasmainen joukko saamassa traumoja oman lapsen "epänormaalista ja hitaasta" kehityksestä. Toki salaa paheksutaan, mutta kun kuningatar mehiläinen paasaa, lammasta pukkaa.
Asiahan ei tietenkään mulle kuulu, mutta mähän en jaksa kuuloetäisyydellä kuunnella typeryyttä. Plus lampaiden katsominen katkaisee pinnan lopullisesti. Niks naks.
Suvinen kirjoitti:
Vähän haiskahtais täälläkin semmoiselta "vittu-muahan-ei-neuvota kun MUN muksu on ainaski sata kertaa yksilöllisempi kuin kaikkien teidän muiden vauvat yhteensä!"
Ihan kaikki on yksilöitä, IMO. Tämä yllä mainitsemasi asenne taas sopii aika pitkälti supermammoihin.
Niin. Supermamma kai yleisesti tarkoittaa sitä kaikkitietävää äitihahmoa, joka tietää kaiken lapsen tasapainoisesta kasvusta ja kehityksestä, sekä tietysti kasvattaa omat muksunsa juuri näin. Jos jokin lapsi ei käyttäydy kuin superäidin lapsi, vika on tuossa toisessa lapsessa ja hänen vanhemmissaan. Supermamman perhe on aina oppikirjasta.
Mielestäni aivan eri asia on normaali kokemusten jakaminen ja neuvominen tältä kokemuspohjalta. Mida on tuonut aiemmin voimakkaasti esiin kasvatusnäkemyksiään, mutta en muista hänen niitä koskaan tyrkyttäneen tai varsinkaan toista leimanneen jos neuvojen ei ole koettu olevan tarpeellisia. En siis löisi supermamman leimaa, ystävällisen ja auttavaisen ihmisen tarran voisin liimata jos on pakko alkaa lokeroimaan. Ja vielä mielestäni hyvin voimakas reagointi ystävällisellä mielellä annettuihin neuvoihin paljastaa enemmän neuvonnan kohteesta. Muistan itse hyppineeni seinille kun heikolla hetkellä jonkinasteisen raskaudenjälkeisen masennuksen kourissa tuli lämpimiksi vinkeiksi tarkoitettuja ohjeita. Otin aina arvosteluna vaikka suurimpaan osaan olisi voinut todeta ettei koske meidän perhettä, meillä on eri tilanne, kiitti yrityksestä.
Ja siis Pertille onnittelut!! Oliko tämä ketju tosiaan eka missä tieto toisesta lapsesta annettiin? Oli ihan mennyt ohi silmien. Te pärjäätte varmasti loistavasti, sillä sanotaan Pertistä mitä vaan, lapsillesi vaikutat olevan rakastava ja omistautuva isä.
Melnais kirjoitti:Ja vielä mielestäni hyvin voimakas reagointi ystävällisellä mielellä annettuihin neuvoihin paljastaa enemmän neuvonnan kohteesta.
AB esitti asian niin kuin sen näen. Tavalla on väliä. Sinä näet supermammat ilmeisestikin ystävällisinä hyviä neuvoja jakavina, minä taas en. Koska tavalla on edelleen väliä. Ystävällisyydellä kun ei leimaa saa, pitäisi olla itsestäänselvyys. Eli ei ole.
Kyllä, reagointini kertoo juuri nimenomaan minusta. En ole lammas, en ole vauvapalstalle itkemään lähtevä tapaus, kysyäkseni onko lapsessani mahdollisesti valuvika kun supermamma on valmis "ystävällisten neuvojensa" jälkeen.
Oma supermammanihan pisti äitiä lyttyyn yksi toisensa jälkeen, mikä lapsissanne on vikana, onko kehityshäiriötä, oletteko ajatelleet hakea apua, ettekö nyt osaa kun meilläkin. Tavalla on väliä. Myönnän, oma geenivirheeni on olla katsomatta tuollaista paskaa hetkeäkään, edes sivusta. Pinna ei kestä, eikä tule kestämään typeriä ihmisiä.
Melnais kirjoitti:Ja vielä mielestäni hyvin voimakas reagointi ystävällisellä mielellä annettuihin neuvoihin paljastaa enemmän neuvonnan kohteesta.
AB esitti asian niin kuin sen näen. Tavalla on väliä. Sinä näet supermammat ilmeisestikin ystävällisinä hyviä neuvoja jakavina, minä taas en. Koska tavalla on edelleen väliä. Ystävällisyydellä kun ei leimaa saa, pitäisi olla itsestäänselvyys. Eli ei ole
Häh? No en. Lähinnä rasittavina besserwissereinä. Meillä on näköjään vaan vähän eri rajat niille "supermammoille". Multa ei leimaa saa kovin helposti, vaatii sellaista ninamikkosmaista hurmosta.
Oikeastaan mulle on jo nyt kun olen oppinut omiin vaistoihini jonkin verran luottamaan, ihan sama mitä kukin sanoo. Harmittaa vaan se ilmapiiri jonka tällaiset kaikkitietäjät ovat luoneet, sillä myös omat, ihan vilpittömät ja varovaiset neuvot voidaan tulkita pätemiseksi ja ohjailuksi. Ei uskalla sanoa mitään ellei erikseen kysytä.
Tällä mammalla meinas palaa käämi ihan lopullisesti tänään. Nukkunut monta yötä niin huonosti ja sit ku naapurinlikka tuli maalta niin arvatkaa mikä riehu täällä oli ja kaik sekasin...ja äiti oli "idiootti" ja "tyhmä" ja vaikka mitä. Kauhea esitys ja show päällä kun kaveri on kylässä. Aina. Korotin ääntäni ni eiköhän sitä soiteta heti isille että äiti on ihan tyhmä ku se komentelee. No onneks UK tajus tilanteen ja hetken päästä Nitsku tuli syliin ja sanoi "anteeksi äiti."
Tytsä taitaa olla ihastunut naapurin sinisilmäiseen vaalea hiuksiseen ikätoveriinsa. Söpö pikkupoika! Eilen niin kovasti leikittiin, ja ujohkoa halailua toteutettiin. Tytsä elementissään, komennellen poikaa tekemään sitä sun tätä. Ja poika kuuliaisena teki mitä pitikin. Haha.
Illalla sitten tohkeissaan selitti isälle mitä kaikkea sitä, poikaa painottaen, tuli ulkona puuhailtua. Nytkö jo, mies totesi.
No jotain tammosta reaktiota odotinkin talla palstalla.
Se, mita yritin tuolla varsin lyhyella viestillani sanoa, oli se, etta jos pikkuvauvan kanssa yoajan nukkumiseen lahdetaan soveltamaan aikuisen ihmisen tarpeita ja rytmeja, niin metsaan mennaan. Eli mikali odotetaan, etta pikkuvauvan koko yon unet kestavat sen 8+ tuntia, niin silta pohjalta hyvin helposti tulee tehtya huonoja valintoja sen ipanan suhteen. Ensinnakin kuvitellaan, etta jos se ei nuku 8h putkeen, niin jotain on vialla. Oikeastaan onkin, mutta ei vauvassa. Pienet vauvat tavallisesti herailevat usein (yksilollisia erojakin on ja samallakin vauvalla voi olla huimasti vaihtelua). Onhan se nyt oikeasti hyvin jarkevaa, etta vastasyntynyt avuton raapale heraa tasaisin valiajoin tyydyttamaan tarpeitaan, olivat ne sitten nalkaa tai ihan vaan varmistusta, etta se aiti (tai muu ensisijainen kiintymyksen kohde) on lasna, tilanne on turvallinen. Ja voihan sita olla ties mita muuta vaivaa, joka herattelee. Mut oikeesti, jos vanhemmat tajuais, etta mikali pikkunapero vetelee 5h putkeen unta palloonsa yoaikaan, niin siita on syyta olla onnellinen sen sijaan, etta alkaa miettia syita miksi ei onnistu 8+ tuntia.
Rintamaito on optimaalista ravintoa pienelle vauvalle ja rintamaito on hyvin sulavaa, joten sita syovilla vauvoilla tapaa tulla nalka useammin, kuin korvikkeella. Myos yolla ja se on aivan ok ja vauvan kannalta tervetta (toki vanhemman unen kannalta voi esiintya ongelmia).
Ja joo, jokainen muksu on yksilo ja joka tapaus on tarkasteltava omanaan, mut siis, tajuuttehan, etten ma tassa kuvittelekaan tietavani mika se tilanne tarkalleen kenenkaan teista kotona on. Ihan samoin toivon, etta ne superaitipaskajutut pidetaan tasta paskaaidista ihan helvetin kaukana.
Eilinen ruokapöytäkeskustelu:
poikani (3,5-vee): "Äiti, saanko minä leikkiä minun pippelilläni tässä ruokapöydässä?".
Minä: "Pippelillä ei leikitä ruokapöydässä!!".
Poika: "Missä minä sitten voin leikkiä pippelilläni?"
Minä: "Omassa huoneessasi".
Poika: "Jaa". *hetken hiljaisuus ja poika syö lautasensa tyhjäksi*
Poika: "Kiitos. Minä menen nyt huoneeseeni leikkimään pippelilläni!".
Vahinko etteivät äiditkin saa lähteä milloin heitä huvittaa ja ruveta nukkumaan ulkosalla. Varsinkin äidit sitä toisinaan tarvitsisivat.
-muumimamma
Elppis kirjoitti:Voi ei. Luin ton yo. ääneen miehelle ja poika tempas siihen perään että: "Kiitos. Minä menen nyt huoneeseeni leikkimään pippelilläni!".
Haa, luin tän eka nopeesti ja ymmärsin että miehesi sanoi ylläolevan replan. Päivän piristys.
Poikanen on neljä kuukautta vanha ja painaa kahdeksan kiloa. Kunnon pötkäle! Kasvaa kuiteski jollain käyrillä, ja mitä väliä vaikka ei kasvaiskaan.. Ollaan alotettu syömään kiinteitä ja joka paikka on ihan porkkanassa (suurta herkkua noin muuten).
Itseä vaivaa paha alakulo. Joka ei tosin liity mitenkään vauvaan, mutta lähes kaikkeen muuhun elämässä. Tuntuu että noi minipillerit oli typerin ratkasu miesmuistiin.
Kylmä kahvi kaunistaa, mutta tee se vasta ihmeitä tekee.
Tätä vaimokin joskus hokee. En tiedä onko tämä sukupuolikysymys, mutta itse en ole koskaan ikävöinyt vauva-aikaa, vaan päinvastoin, vauva-aikana haikailin vuorovaikutuksellista pientä lasta, josta on jo seuraa.
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.
Meillä poika on alkanut vierastamaan oikeen kunnolla. Kaikkia muita paitsi mua ja "kikkoa". Nita kun tuli kotiin takas isältään ni kädet levällään juoksi kikkon syliin
Nita tuli naapurintytön (yhden niistä monista) kans sisälle leikkimään kun joku kolmas tyttö "taas seuraa eikä jätä heitä rauhaan". Jotenkin surullista. Nyt se tyttö potkiskelee kiviä ja yrittää leikkiä yksin pihalla. Kyllä lapset on julmia
Kun kysyin miksei tämän kolmannen kanssa voi leikkiä yhdessä, vastaus oli että se on niin tyhmä. Huoh. No kai me kaikki ollaan oltu samalaisina pienenä, aina joku jätetään ulkopuolelle.
^meillä on yritetty samaa. Kaikkien kanssa on leikittävä, vaikkei just sillä hetkellä nappais. Käsken keksiä leikin (tai keksin itse), jota kaikki voi leikkiä yhdessä. Tosin noi penskat on vasta 5, joten toi onnistaa vielä.
Mut mulla on ihana kakara . Ajeltiin eilen avolla pitkin poikin. Käytiin lintsillä ja ostettiin jättimäinen hattara. Kakara lauloi Gagan Bad Romance ja jammaili laitejonoissa. Nyt ne tossa tekee naapurin "Urpon" kans koiralle häkkiä tyynyistä pöydän alle, kunnes koira saa kilarit. Mulla on ihana poika
"To infinity... and beyond!"
"Oh, I'm detecting nuttiness!"
Aika kultaa muistot, vauva-aika on hirvittävää paskaa kaikille osapuolille. Naisten loputon kyky glorifioida hirvittävä natsityöleiri jälkikäteen ihanaksi ajaksi on se syy, miksi ihmissuku jatkuu.
Varis kirjoitti:Aika kultaa muistot, vauva-aika on hirvittävää paskaa kaikille osapuolille. Naisten loputon kyky glorifioida hirvittävä natsityöleiri jälkikäteen ihanaksi ajaksi on se syy, miksi ihmissuku jatkuu.
Riemis, oletko se, kulta, sinä?
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.