Kiinalaista miekkafantasiaa ja draamaa

Leffat, musiikki, taide, kirjallisuus ja sensellaiset
huima

Kiinalaista miekkafantasiaa ja draamaa

Viesti Kirjoittaja huima »

Tulin paivalla katsoneeksi megaeeposta Hero DVD:lta ja paikoitellen paasi tippa tai kaksi lirahtamaan housuun, kun jalki oli niin kaunista. Jet Li on paaosassa tassa kauniissa draamassa ja lentavat miekkasankarit seka kauniit kuvat kuuluivat moneen kertaan nahtyyn kuvastoon, joka ei kuitenkaan tuntunut tai maistunut lainkaan kierratykselta.

Once Upon time in china oli ensimmaisia joka kolahti kunnolla, ja nyt vuosien saatossa on tullut kahlattua lapi useita onnistuneempia ja epaonnistuneempia miekkafantasioita talta mantereelta. Nyt kun kuitenkin taalla sattuu olemaan, niin heittakaapa vinkkia etta mita kannattaisi yrittaa bongata kotiintuliaisiksi DVD:lla ja muuten.

Tarkoitus olisi paasta nakemaan Pekingin oopperaa ja akrobatrianaytoksia jossain lahitulevaisuudessa, mutta kotiinkin olisi hyva tuoda seka elokuvia etta muita oleellisia kulttuuriartefakteja. Oma lista on jossain maarin muodostunut mielessa, mutta heitelkaapa idiksia mita voisi olla hyva katsahtaa kanssa...

No matter how good our kung-fu is, it will never defeat guns!
Hebuli

Re: Kiinalaista miekkafantasiaa ja draamaa

Viesti Kirjoittaja Hebuli »

En tiedä kolahtaako sinuun samalla tavoin kuin Hero koska eivät ole aivan samanlaisia, mutta jos et ole vielä nähnyt vanhassa Kityssä mainittuja Ong Bak, Kung Fu Hustle ja Shaolin Soccer. Eivät ole vakavamielisiä kuten Hero. En tiedä saako noista mitään Suomessa DVD:llä.
Avatar
Think
Kitisijä
Viestit: 1000
Liittynyt: 14.08.2005 20:56

Re: Kiinalaista miekkafantasiaa ja draamaa

Viesti Kirjoittaja Think »

huima kirjoitti:mutta heitelkaapa idiksia mita voisi olla hyva katsahtaa kanssa...
Viimeksi Pekingissä ollessani oli tarkoitus mennä oopperaan, mutta siihen ei sitten ollutkaan aikaa. On kuulemma ehdottomasti kokemisen arvoinen...vaikkei nakkaisi p*skaakaan oopperasta.

Niin ja noin rokkimiehenä Hard Rock -cafe ei ole koskaan huono vaihtoehto, vaikka samanlainen on kun muuallakin :) Kyseiseen paikkaan pääsee helpolla taksilla, koska kuskit tietävät Landmark Tower:n & Landmark Hotel:n hyvin. Cafe on samassa rakennuksessa.

Lisäksi Chinese Ethnic Culture Park on vierailemisen arvoinen paikka. Sijaitsee "keskustan" pohjoisosassa, muistaakseni neljännen kehätien varrella (Beisihuan Zhonglu). Sieltä löytyy kaikenlaista museoista, näyttelyhalleista, kylistä, erilaisista esityksistä ja ruuasta lähtien.
Ovela kuin orgasmi
Avatar
Bluntly
Kitisijä
Viestit: 23439
Liittynyt: 15.08.2005 8:41

Re: Kiinalaista miekkafantasiaa ja draamaa

Viesti Kirjoittaja Bluntly »

Joitain miekanheilutteluja:

- Bride with a white hair
- Moon warriors
- Saviour of the soul
- Moon legend
- Terra cotta warrior
- Golden swallow
- Zu warriors from magic mountain
- Blade of fury
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
Avatar
guyatone
Kitinäaddikti
Viestit: 75
Liittynyt: 15.08.2005 11:06
Paikkakunta: jynkkylä

Re: Kiinalaista miekkafantasiaa ja draamaa

Viesti Kirjoittaja guyatone »

nukahdin Heron puolivälissä. silloin tosin oli odotukset leffalta hieman eri. vaikutti aika ghei leffalta kunnes informoin itseäni että kyseistä genreä kutsutaan nimellä Wǔxiá (=martial arts chivalry). palaset loksahteli kohdalleen. jälestä päin ei se niin shaisse leffa ollutkaan. odotan aika paljon Lentävien Tikarien Talolta vaikken genren fanituksesta olekaan paljolti kiinnostunut.
Avatar
Sleazoid
Elämätön Kitisijä
Viestit: 363
Liittynyt: 16.08.2005 3:02
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kiinalaista miekkafantasiaa ja draamaa

Viesti Kirjoittaja Sleazoid »

huima kirjoitti:Oma lista on jossain maarin muodostunut mielessa, mutta heitelkaapa idiksia mita voisi olla hyva katsahtaa kanssa...
House of the Flying Daggers, mutta tää varmaan onkin jo sun listalla. Jos tykkäsit Herosta, tykkäät myös tästä - onhan molemmat Yimoun leffojakin.

Ju Dou, suomennettu muistaakseni Kielletty rakkaus tjsp. Visuaalisesti ehkä kaunein koskaan näkemäni elokuva.
Avatar
alja
Kitinän uhri
Viestit: 521
Liittynyt: 17.08.2005 8:08
Paikkakunta: saunan taka
Viesti:

Re: Kiinalaista miekkafantasiaa ja draamaa

Viesti Kirjoittaja alja »

leffahyllystä haettua:

fong sai yuk :it tietty

legend of the red dragon

onko pakko olla jet li? winners & sinners -sarja on aika loisto pätkää, just sellasta hauskaa jackie chan mättöä, suosittelen niitä.

täytyy lisätä noi edellisten mainitsemat hankintalistalle, mutta huimah se shaolin soccer on karmee! :shock:

onko kukaan kattonu kung fu hustlea vielä?
Ulkona paistaa aurinko,
mutta sisällä sataa.
Avatar
Ann
Kitisijä
Viestit: 3969
Liittynyt: 16.08.2005 15:32
Paikkakunta: The Dark Realm of The Outworld

Re: Kiinalaista miekkafantasiaa ja draamaa

Viesti Kirjoittaja Ann »

huima kirjoitti:Tulin paivalla katsoneeksi megaeeposta Hero DVD:lta ja paikoitellen paasi tippa tai kaksi lirahtamaan housuun, kun jalki oli niin kaunista.
Multa pääsi tippa tai kaksi vierimään pitkin poskea, kun siinä oli yksi niin kaunis/traaginen/oivaltava kohtaus. Jotta en spoilaisi, pihtaan infoa.

Odotin vähän muuta kuin sain, eli oltiinkin enemmän "taiteellisia" ja vähemmän "heitetään läppää ja potkitaan pahiksia"..
Rotan aivot valtasivat pääni.
1108

Re: Kiinalaista miekkafantasiaa ja draamaa

Viesti Kirjoittaja 1108 »

alja kirjoitti:onko kukaan kattonu kung fu hustlea vielä?
Olen katsonut.
Kohtuu hauska ja viehättävä pätkä. Pilkesilmäkulmassa ja perinteitä "kunnioittaen". Viihdyttävä elokuva, kyllä sen katsoo kerran jos toisenkin !
Yönmustaritari

Re: Kiinalaista miekkafantasiaa ja draamaa

Viesti Kirjoittaja Yönmustaritari »

Vaola kirjoitti:
Hebuli kirjoitti:En tiedä saako noista mitään Suomessa DVD:llä.
Shaolin Socker ostettu viime lauantaina Anttilasta hintaan 5,95 €!
Joopa. Kävin tonkimassa eikä siellä mitään ollut.

:on:

Aasialaisissa elokuvissa alan piakkoin kohtelemaan itseäni jo miltei asiantuntijana. No ehkei mutta noita turpiin vaan ja puihin lentelemään edustuksia on tullut katsottua ja saaga edelleen jatkuu.

Tässä mainittuja sepustuksia tuskin kukaan itseään kunnioittava aasialaisten elokuvien ystävä allekirjoittaa mutta niihin enempää puuttumatta annan muutaman suosituksen

Musa on hyvä pätkä vaikka voissa paistaisi. Tarkemmat infot tuosta. Arvostelija makaa kuitenkin sen verran kynä perseessä, ettei viitsi vetäistä useampaa hymynaamaa sille vaikka se todellisuudessa yhden lisää ansaitsee. Mainittakoon, että Zhang Ziyi(se pimu niissä kaikissa uusissa kinkkileffoissa) teki nähätvästi läpimurtonsa filmiteollisuuteen tässä elokuvassa.

http://www.film-o-holic.com/arvostelut/ ... n/musa.htm


Lisäksi yhdyn niihin arvosteluihin Ong Bak:sta, jotka kehuu sitä kovaksi pätkäksi. Arvostelut piti paikkansa. Elokuvat jälkeen et enää koskaan katso polvia ja kyynärpäitä entisellä tavalla.

Voikohan täällä mainostaa kohtuullista leffaliikettä.
http://www.casablanca.fi
Hebuli

Re: Kiinalaista miekkafantasiaa ja draamaa

Viesti Kirjoittaja Hebuli »

Tänään töllöttimessä kaksi chop socky leffaa:


SubTV: 21:00 SubLeffa: Wing Chun (K15)

YLE1: 22:05 Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme


Nörttibuffaus: parhautta on omistaa tallentava Procaster digiboksi joka osaa nauhoittaa kahta kanavaa samanaikaisesti, ja voi katsella kolmatta kanavaa, vaikka... öö... Pelkokerrointa Neloselta samaan aikaan.
Avatar
guyatone
Kitinäaddikti
Viestit: 75
Liittynyt: 15.08.2005 11:06
Paikkakunta: jynkkylä

Re: Kiinalaista miekkafantasiaa ja draamaa

Viesti Kirjoittaja guyatone »

Musa on kurko leffa. rankkaisin sen jopa korkeammalle kuin Heron ja muut viritelmät.
lajityypille ominainen fiilistely oli aika minimaalista ja antoi juonelle tilaa.

etelä-korea on uusi hong kong.
Yönmustaritari

Re: Kiinalaista miekkafantasiaa ja draamaa

Viesti Kirjoittaja Yönmustaritari »

guyatone kirjoitti:Musa on kurko leffa. rankkaisin sen jopa korkeammalle kuin Heron ja muut viritelmät.
lajityypille ominainen fiilistely oli aika minimaalista ja antoi juonelle tilaa.

etelä-korea on uusi hong kong.
Ja aika helpostikin vielä. Eikä ole yhtään pöllömpiä settejä nuo "volcano high" vaikka onkin vähän "kieli poskessa" mutta pakottaa yhtymään tuohon antamaasi lausuntoon. Kiina on nähty jo. Koreasta löytyy se uusi tiikeri.

Ann kirjoitti:
huima kirjoitti:Tulin paivalla katsoneeksi megaeeposta Hero DVD:lta ja paikoitellen paasi tippa tai kaksi lirahtamaan housuun, kun jalki oli niin kaunista.
Multa pääsi tippa tai kaksi vierimään pitkin poskea, kun siinä oli yksi niin kaunis/traaginen/oivaltava kohtaus. Jotta en spoilaisi, pihtaan infoa.

Odotin vähän muuta kuin sain, eli oltiinkin enemmän "taiteellisia" ja vähemmän "heitetään läppää ja potkitaan pahiksia"..
Tähän pitikin vielä palata. Mikäli allekirjoittanut arvaa kohtauksen niin sitä samaa käytetään rivosti hyväksi tanssiviat miekat-pätkässä. Edelleen k.o rainassa jokseenkin samaa rainaa kuin musassa ja sword in the moon:ssa.

http://www.futurefilm.fi/dvd_leffakortti.php?id=1000490

vittu, että olikin paska leffa. Mitään ette menetä jos jätätte väliin.


Sword in the moonia voisi kuitenkin suositella asiaan perehtymättömille. Vähemmän mättöö ja enemmän draamaa. Ei kaksinen mutta katsottava. http://derrick.iki.fi/~wrr/?sivu=elokuvat&id=9
Tuohipää

Re: Kiinalaista miekkafantasiaa ja draamaa

Viesti Kirjoittaja Tuohipää »

Yönmustaritari kirjoitti: Joopa. Kävin tonkimassa eikä siellä mitään ollut.
Anttilan rojut kannattaa tilata netin kautta <- click.
Maksaa pari eskoa enemmän postikuluina, mutta ei tarvitse käyttää aikaa penkomiseen.
Yönmustaritari

Re: Kiinalaista miekkafantasiaa ja draamaa

Viesti Kirjoittaja Yönmustaritari »

Tuohipää kirjoitti:
Yönmustaritari kirjoitti: Joopa. Kävin tonkimassa eikä siellä mitään ollut.
Anttilan rojut kannattaa tilata netin kautta <- click.
Maksaa pari eskoa enemmän postikuluina, mutta ei tarvitse käyttää aikaa penkomiseen.
Allekirjoittanut käy mielellään kaupassa(toim. huom. HOK-elannon ketjuissa), koska sieltähän voi vaikka saada pilluu. Kirjoittelen vain kassalla puhelinnumeroitani kassakuitteihin. Sitten ne aina valittaa, että eikun tuli maksettua käteisellä ja kuitin saa pitää. Jos yhtään enempää menis jutut päin vittua niin olisi jo suorittamassa penetraatiota mutku ei.
Avatar
Ann
Kitisijä
Viestit: 3969
Liittynyt: 16.08.2005 15:32
Paikkakunta: The Dark Realm of The Outworld

Re: Kiinalaista miekkafantasiaa ja draamaa

Viesti Kirjoittaja Ann »

Yönmustaritari kirjoitti: Mikäli allekirjoittanut arvaa kohtauksen niin sitä samaa käytetään rivosti hyväksi tanssiviat miekat-pätkässä.
En ole TanssiviaVikoja nähnyt, joten jatketaan arvailua.

Eilinen subbarin winzingpingpong oli ihan hupaisa, harmi että simahdin kesken.
Rotan aivot valtasivat pääni.
huima

Re: Kiinalaista miekkafantasiaa ja draamaa

Viesti Kirjoittaja huima »

Tulimmepa viimein takaisin Kiinasta ja onkin hyvä palata tähän aiheeseen, sillä tipahdin aika urakalla kun huomasin, että paikallisessa TV:ssä pyörii jatkuvalla syötöllä nimenomaan miekkafantasia-saippuaoopperaa. Saippuaooppera lienee väärä termi tässä tilanteessa, mutta teemat olivat toki hyvin samanlaisia: kunnia, häpeä, menestys, epätoivo, rakkaus ja kaikki muut - tietysti kuorrutettuna massiivisilla joukkokohtauksilla ja miekkojen heilutteluilla. Sain niitä muutaman palan DVD:llä hankittua - ja arvuuttelen tarinoiden sisältöä myöhemmin.
Avatar
Ann
Kitisijä
Viestit: 3969
Liittynyt: 16.08.2005 15:32
Paikkakunta: The Dark Realm of The Outworld

Re: Kiinalaista miekkafantasiaa ja draamaa

Viesti Kirjoittaja Ann »

huima kirjoitti:Tulimmepa viimein takaisin Kiinasta ja onkin hyvä palata tähän aiheeseen, sillä tipahdin aika urakalla kun huomasin, että paikallisessa TV:ssä pyörii jatkuvalla syötöllä nimenomaan miekkafantasia-saippuaoopperaa.
Tulihan sitä yhdessä vaiheessa subbariltakin.. Oisko ollut Idän Soturit nimeltään?
Rotan aivot valtasivat pääni.
Avatar
guyatone
Kitinäaddikti
Viestit: 75
Liittynyt: 15.08.2005 11:06
Paikkakunta: jynkkylä

Re: Kiinalaista miekkafantasiaa ja draamaa

Viesti Kirjoittaja guyatone »

eräs orientaali frendi kertoi joskus aikoja sitten että Idän Soturien ja Tanssivien miekkojen (Bichunmoo) välillä on joku tarinallinen kytkös.
Soturien päähenkilöt jotenkin sukua Miekkojen vastineille tjsp.
If you want to fuck with eagles, you better learn to fly.
Vastaa Viestiin