^ miksei olis? Mä kävin viime joulukuussa vielä rullaluistelemassakin. Kunhan tie kuiva eikä kovin liukasta tai kovin paljoa hiekkaa niin ei mitään estettä. Kerrospukeutumista vaan.
Oma kilsakertymä mankelilta 1150km, huomioiden siihen että eka lenkki toukokuussa ja välissä useamman vkon taukoja niin pidän saavutusta kelvollisena.
Työmatkapyöräilyä on tälle vkolle kolmelta päivältä, nyt huomaa että aamulla on pakko ajaa rauhallisesti, muuten ei jaksa iltapäivällä. Paluumatkalla tulee vähän reviteltyä, eilen personal record keskinopeudessa tosiasia. Tasan 30.0 km/h. Huomioiden reitti en pidä saavutusta huonona, sekaisin maantietä, huonokuntoistakin kelviä, liikennevaloja, mäkiä...
Päätin rohkeasti kokeilla kestäiskö polvet rullalauistelua. Viimeisen polvivamman jälkeen en ole rulliin koskenut. Siitä on nelisen vuotta, muistaakseni. Mut jumaliste kesti ne. Ja oli ihan vitun kivaa luistella näin pitkästä aikaa (joskin loppumatkan nousut oli yhtä tuskaa). 15 km meni, yhtään enempää ei olisi mennyt.
Häveten tunnustan että lihasvoimaisen kaksipyöräisen tultua sekä bleidit että prätkä ovat jääneet hävettävän vähälle huomiolle. Täytyy ottaa missioksi vetää vielä yksi kunnon rullalenkki ennen lumien tuloa. Pahaa vaan pelkään että vauhdikkaampaan menoon tottuneena kookakkoset lentää pihan perälle..
Nyt kun rohkeus ja usko omaan tekemiseen on tapissa, niin vedin pojan säbäjengin veskoille treenit. Muu jengi hääräs 2/3 kentällä omia harjotteita ja mä käskytin kahta apinaa 1/3 kentällä.
En kai mä mistään salibandymaalivahdin tekemisistä muuta tiedä, kuin että ne haisee ihan helvetin pahalle varusteet päällä. Mutta lunttasin harjoitteet Youtuben ihmeellisestä maailmasta. Meillä oli keskimäärin hyvä setti. Mä alan ehkä pitämään näistä valmennushommista. Tähän vois tottua.
Viime viikko meni ilman Ridleytä. Wattipyörällä tuli pari tuntia poskiontelontulehduksesta huolimatta sotkettua. Minkäs teet. En uskaltanut ulos toipilaana. Tänään töissä perinteinen tutkinnan maanantaisäbä ja huomenna vois sitten iltapäivällä kokeilla pari tuntia rauhallisesti pk1:stä. Jalat on kyl vähän kipeät, mut jos sillee vähän vaan. Ei oikein houkuta tuolla kylmässä ajella.
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.
Viikonloppuna siirreltiin taas omia rajoja kammen pyörityksessä. Nyt 80 kilsaa alle kolmen tunnin. Sevverta tuntui vielä tänä aamunakin jaloissa, että myönsin itselleni toisenkin välipäivän. Lopummalla viikkoa mennään taas, katsotaan saisiko tuon nostettua 90 kilometriin. On toi kolme tuntia yhtä soittoa aika hapottavaa, toinen vaihtoehto tietysti pitää yksi vartin tauko puolimatkassa ja tähdätä hunttiin.
Työkaveri ihmetteli että miksi ihmeessä? En osaa kuvailla, mutta jotain tripauttavaa tossa vaan on. Kun keho keskittyy näennäisen yksitoikkoiseen suoritukseen, kuuppa vapautuu täysin, sitä pystyy samalla seuraamaan liikennettä ja tarkkailemaan voimiaan ja vauhtia sekä tekniikkaa ynnä kelailemaan todella diippejäkin juttuja.
Pitkään suoritukseen tuo vaihtelua ja "draaman kaarta" yleensä n. tunnin välein iskevät väsymykset, jolloin oikeasti tuntuu että ajat gummit tyhjänä sulassa asfaltissa, joka paikkaan sattuu eikä voimaa yhtään. Sitten kun tästä pääsee yli ja saa endorfiini-dopamiimibuustin niin taas mentiin.
Eilen sattui vuoden eka rengasrikko 8,5km kotipihasta Kangasalantien isossa ylämäessä, vauhtia noin 25km/h. Huoltoauto lähti viiveellä kotoa, joten tallinvaihto edessä ensi kesäksi. Seitsemän ilmakehää pihisi ilmeisesti asfalttipientareen pikkukivien vuoksi, sinänsä harmiton ja jatkuvasti eteen tuleva tilanne. Täytyy oikein ajan kanssa väijyä, jos sais sellaiset kumit, notta kestävät paremmin.
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.
Mä vaihdoin taakse 23mm Schwalben tilalle 25mm Michelinin (pistosuojaus 4/6), uuden sisurin ja vanneteipin ja nyt on ilma pysynyt siellä missä pitää. Sitä ennen tyhjeni ainakin kahdesti lyhyen ajan sisällä. Väittävät että kaksvitonen rullais paremmin, kuin 23-millinen. Ei tuo huonommaks ainakaan mennyt.
Palautuminen ei vaan meinaa toteutua. Sunnuntaina kuuskymppinen inan alle 30 keskarilla. Tänä aamuna työmatka oli kuin tervanjuontia, vaikka eilen ainoa liikuntasuoritus oli pari kilsaa löntystelyä koiruuden kanssa. Onko musta tullut wanha?!1
^ Mä vetelen nykyään lenkin pari viikossa ihan 110 watilla eli tosi rauhassa, ehkä 120-130 sykkeillä. Luulen, että vedät liian kovilla sykkeillä liian paljon, jolloin kuorimitus kasvaa liian isoksi.
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.
^ Pittääpi yrittää himmailla. Vaikea vaan malttaa kun tietää että maantieohjuksen ajokausi on kohta tapissa ja lumien tuloon kestää taas herra ties kuinka kauan. Sitäpaitsi maantiepyörällä hiljaa ajaessaan tuntee itsensä tymäksi. Spandex velvoittaa
Töihin en valitettavasti pääse hiihtämällä, olishan se aika mageeta kyllä mut no way in hell jaksaisin päivässä kahta kaksvitosta.
Joka aamu vituttaa tuo töihin polkeminen mutta kyllä se sitten palkitseekin. Kun malttaa sotkea raswanpolttosykkeillä rauhassa menomatkan, voi vähän revittää palatessa. Eilen oli jo lähellä että sain 50km/h rikki pitkällä tasaisella rikki, mutta snadisti jäi alle. Olen lisännyt seisoaltaan polkemista ylämäissä ja on siinä pientä edistystä tapahtunutkin. Tampereen vittumaisin ylämäki (12 asteen nousu) ei edelleenkään mene ilman välipyssäystä mutta kyllä mä se vielä nujerran.
Kun aamulla ottaa pienet ventolinet ja kunnolla huuliraswaa ennen kuin hyppää satulaan ja lähtee sotkemaan töihin niin kylläpä kammenpyöritys maistuu Heijaheija ja himohässiä päälle!
WADA:lle terveisiä - sallikaa kaikki ja lopetetaan tämä doping-pelleily. Kaikki menestyjät käyttävät, toisilla on vaan paremmat lääkärit ja selitykset.
Toivottavsti Teresa Orl... Johaug on ottanut maajoukkueleirillä poskeen mahdollisimman monelta mieshiihtäjältä, niin saadan tilit kunnolla ja kerralla tasan.
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.