Shrink

Painaako joku mieltä? Haluatko purkaa sydäntäsi? Jos ei apu löydy, niin ainakin kuuntelevia korvia.
VAIN ASIALLISET KOMMENTIT! Kuri on kova.
Avatar
KKK
Kitisijä
Viestit: 2449
Liittynyt: 26.10.2012 19:48
Paikkakunta: Joo

Re: Shrink

Viesti Kirjoittaja KKK »

^Olen mä sitäkin miettinyt. Onhan se pelottava ajatus monellakin tapaa. Siksikin ettei masiksen jäljiltä vielä varsin hauras itsetunto oikein tykkäis jälleen yhdestä mulkkauksesta, jos ratkean uudelleen. Kun ei ne pyhät lupaukset ole tähänkään asti pitäneet ja jokainen repsahtaminen tuntuu edellistä vittumaisemmalta.

Puoli vuotta on pisin aika jonka olen ollut juomatta. Sitten aattelin että "no perkele, kokeillaanpa", kävelin vakiobaariin ja tilasin vakiosatsin, tuoppi Long Islandia ja jeggushotti sivuun. Niinkuin kotiinsa olis palannut, lämpimän peiton alle. Tilasin toisen kierroksen ja naulasin tyytyväisenä koko loppuillan tappiin saakka. Samalla tiellä ollaan.

Aamulla kävin verikokeessa ja ens viikolla kontrollikäynti lekurissa. Oikeestaan jännittää kuulla mitkä oli maksa-arvot. Tavallaan toivon että huonot. Helpompi pidättäytyä. Jos ne olis aivan priimat, sitähän sanoo itselleen että "no eipä hätiä mitiä, otetaanko lärvit sen kunniaksi?"
Amazing shit happens!
Avatar
James Potkukelkka
Kitisijä
Viestit: 25606
Liittynyt: 23.01.2014 9:59

Re: Shrink

Viesti Kirjoittaja James Potkukelkka »

Itse, kun joskus pohdin, pitäisikö alkon käyttö lopettaa kokonaan, tunsin epäoikeudenmukaisuutta. Miksi muut saa juoda ja minä en?

Mutta elämä ei ole oikeudenmukaista. Viisautta on tunnustaa omat heikkoutunensa.
olen voimakas oikeudenmukaisuuden kannattaja
Avatar
So Hard
Kitisijä
Viestit: 14914
Liittynyt: 23.08.2011 9:23
Paikkakunta: 7th heaven

Re: Shrink

Viesti Kirjoittaja So Hard »

James Potkukelkka kirjoitti:Itse, kun joskus pohdin, pitäisikö alkon käyttö lopettaa kokonaan, tunsin epäoikeudenmukaisuutta. Miksi muut saa juoda ja minä en?
Vähän eri luokan kysymys kuitenkin että miksi minä en saa päihtyä ja käyttäytyä huonosti kuin että miksi olen pyörätuolissa, miksi en muista läheisteni nimiä tai miksi minulta menee näkö.

Minulle ei olisi mikään ongelma olla ilman alkoholia. Pikkuisen tylsempää vain. Toisaalta ei tulisi arkipäivänä mieleenkään tempaista kännit ihan vain siksi että voi. Yksin juominen on tylsää ja tarkoituksetonta touhua.
Universaali disclaimer.
Avatar
KKK
Kitisijä
Viestit: 2449
Liittynyt: 26.10.2012 19:48
Paikkakunta: Joo

Re: Shrink

Viesti Kirjoittaja KKK »

^ Tässä se ongelmakäyttäjän ja tavallisen kansalaisen ero onkin. Minusta on parhautta sulkeutua esimerkiksi hotellihuoneeseen viskilekan kanssa, pimentää kämppä ja vetää lärvit. En osaa selittää miksi ja näin kirjoitettunahan se melko järjettömältä konseptilta vaikuttaa. Niin vaan on.

Ehkä jossain alitajunnassa on fiilis että "tämä on minun mikrokosmokseni ja minä hallitsen sitä täysin".

As opposed to real life.
Viimeksi muokannut KKK, 05.01.2017 13:29. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Amazing shit happens!
Avatar
James Potkukelkka
Kitisijä
Viestit: 25606
Liittynyt: 23.01.2014 9:59

Re: Shrink

Viesti Kirjoittaja James Potkukelkka »

So Hard kirjoitti:
James Potkukelkka kirjoitti:Itse, kun joskus pohdin, pitäisikö alkon käyttö lopettaa kokonaan, tunsin epäoikeudenmukaisuutta. Miksi muut saa juoda ja minä en?
Vähän eri luokan kysymys kuitenkin että miksi minä en saa päihtyä ja käyttäytyä huonosti kuin että miksi olen pyörätuolissa, miksi en muista läheisteni nimiä tai miksi minulta menee näkö.

Minulle ei olisi mikään ongelma olla ilman alkoholia. Pikkuisen tylsempää vain. Toisaalta ei tulisi arkipäivänä mieleenkään tempaista kännit ihan vain siksi että voi. Yksin juominen on tylsää ja tarkoituksetonta touhua.

Niin.
olen voimakas oikeudenmukaisuuden kannattaja
Avatar
exsu
Kitisijä
Viestit: 6314
Liittynyt: 05.10.2010 12:11
Paikkakunta: Tampere

Re: Shrink

Viesti Kirjoittaja exsu »

KKK kirjoitti:AA on jo ennestään tuttu. Kävin siellä vuosituhannen vaihteessa kun ongelma oli pahimmillaan, avioero yms. Ymmärrän sen toimintamekanismin ja miksi se joillekin toimii, joillekin ei. Käynnit hiipuivat siksi, että tunsin itseni "rikkaaksi hemmotelluksi kakaraksi, jonka ahistuu ja kokee syvän eksistentialistisen kriisin, kun ei saanut uutta tällä viikolla uutta ponia". Pöydän ääressä näetsen istui niin paljon syvemmällä käyneitä immeisiä, että tunsin itseni sekä turistiksi että hemmotelluksi itkuiikaksi.
Sama vaiva, eri vaihe. Ajattele siltä kannalta, että kaiken tuonkin jälkeen nuo ovat saaneet palikat kasaan ja löytävät kiksejä elämästä. Tai kokeile vaihteeksi NA:ta, niiden meno on vähän nuorekkaampi ja elämänmakuisempi, vaikka perussetti on sama.
Mut ei se elämä sit ollut kuitenkaan
Ihan piece of Kake Randelin.
Ylermi Ylihankala
Kitisijä
Viestit: 14936
Liittynyt: 22.09.2008 13:03

Re: Shrink

Viesti Kirjoittaja Ylermi Ylihankala »

On turha kuvitella, että maailmassa olisi ihmisiä, joilla olisi jotenkin erityisen helppoa ja ongelmaton elämä. Kaikki joutuu tekemään kompromisseja ja luopumaan tärkeistä asioista. Et ole, KKK, mikään poikkeus. Sullahan on asiat hyvin, terveys ok, perhe, työ ja asunto. Turha sun on uhriuttaa itseäsi. Monilla on asiat tosi paljon huonommin. Sulla on kohta kolme lasta, joten kanna nyt hemmetti sentään vastuusi!
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.
Avatar
So Hard
Kitisijä
Viestit: 14914
Liittynyt: 23.08.2011 9:23
Paikkakunta: 7th heaven

Re: Shrink

Viesti Kirjoittaja So Hard »

Kumma että ylleä ei vituta työtä vieroksuva mamu joka jättää perheensä konfliktin keskelle ja tulee tänne nostamaan elintasoaan, mutta juopotteleva veronmaksaja saa uhkumaan pyhää vihaa.
Universaali disclaimer.
Ylermi Ylihankala
Kitisijä
Viestit: 14936
Liittynyt: 22.09.2008 13:03

Re: Shrink

Viesti Kirjoittaja Ylermi Ylihankala »

Kummaa, että rinnastat nämä asiat.
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.
Avatar
So Hard
Kitisijä
Viestit: 14914
Liittynyt: 23.08.2011 9:23
Paikkakunta: 7th heaven

Re: Shrink

Viesti Kirjoittaja So Hard »

Ylermi Ylihankala kirjoitti:Kummaa, että rinnastat nämä asiat.
Palataan asiaan sitten jos KKK raiskailee 10-vuotiaita. Sitten voin alkaa rinnastamaan. Toistaiseksi KKK on tyyppi jolla on ongelma, ei paskasakkia.
Universaali disclaimer.
Avatar
elco
Kitisijä
Viestit: 6253
Liittynyt: 17.02.2011 13:04

Re: Shrink

Viesti Kirjoittaja elco »

Mamujen aiheuttama inhimillinen kärsimys on kansainvälisten sopimusten sanelema luonnonvakio. Ainoastaan kolmannes suomalaisistakaan on vastuussa elämästään.
Masturbation is for the poor.
-Atticus Fetch, Californication
Ylermi Ylihankala
Kitisijä
Viestit: 14936
Liittynyt: 22.09.2008 13:03

Re: Shrink

Viesti Kirjoittaja Ylermi Ylihankala »

So Hard kirjoitti:
Ylermi Ylihankala kirjoitti:Kummaa, että rinnastat nämä asiat.
Palataan asiaan sitten jos KKK raiskailee 10-vuotiaita. Sitten voin alkaa rinnastamaan. Toistaiseksi KKK on tyyppi jolla on ongelma, ei paskasakkia.
En nyt tiedä mitä sekoilet. Ilmeisesti mun pitäisi henkilökohtaisesti pyytää sinulta lakki kourassa polviasennossa anteeksi, etten ole rasisti vaan ns. tolkun ihminen.
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.
Avatar
KKK
Kitisijä
Viestit: 2449
Liittynyt: 26.10.2012 19:48
Paikkakunta: Joo

Re: Shrink

Viesti Kirjoittaja KKK »

Ylermi Ylihankala kirjoitti:Turha sun on uhriuttaa itseäsi.
En minä uhriuta itseäni. Yritän vain ymmärtää mekanismeja jotka tähän tilanteeseen ovat ohjanneet ja kääntää elämääni parempaan suuntaan. Alkaa toimia, kuin olisi päämäärä. Toistakymmentä vuotta on mennyt masennuksen ja viinan seurassa pelkästään ajelehtiessa.

Pelkkä "tänään en juo" ei ratkaise mitään pisemmän päälle, jos ei siivoa alta niitä juttuja jotka tähän taipumukseen ovat myötävaikuttaneet. Kun selväpäisyyden uutuudenviehätys kuluu loppuun, sitten palataan hyvin helposti vanhoihin tapoihin. Tiedän kokemuksesta.

Ehkä oli virhe kirjoittaa tästä asiasta yhtään mitään. Älkääkä nyt herranjumala ruvetko vääntämään siitä, mitä Ylle kirjoitti. Jos tiukempikin feedback on mulle ok, ei siitä kannata kenenkään muunkaan pahastua. Vastakkaisten näkökulmien kuuleminen avaa usein omiakin silmiä tarkastelemaan asioita laajemmasta perspektiivistä. Vittuilun ja paskanheiton jätän kyllä omaan arvoonsa.

Viikko ilman viunaa, ei tee mieli. Päivisin väsyttää hieman, mutta se saattaa olla univelkaakin. Olen tankannut B12-vitskua runsaasti ja mutu on että kuuppa futaa paremmin kuin keskimäärin. Yritän myös olla vatvomatta asioita koko aikaa. Puolison kanssa ollaan asiasta juteltu rakentavassa hengessä paljonkin.
Amazing shit happens!
Avatar
KKK
Kitisijä
Viestit: 2449
Liittynyt: 26.10.2012 19:48
Paikkakunta: Joo

Re: Shrink

Viesti Kirjoittaja KKK »

Nauroin viikonloppuna ääneen useampaan otteeseen. Melkein säikähdin, edellinen kerta taisi olla joskus puoli vuotta sitten...
Amazing shit happens!
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 16666
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Re: Shrink

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

^ Hauska kuulla, että elämäniloa olisi pyrkimässä esiin entistä enemmän.

Aika erilaisessa mielessä hauska on tuo mamu-kiihottujien kaikki parodiayritykset jo etukäteen ylittävä monomania: tuollaista sotaveteraaniargumenttia en olisi millään keksinyt edes vitsinä heittää keskustelussa, jossa puidaan ongelmakäyttäjän itsensä aloitteesta ongelmakäytön luonnetta.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Avatar
James Potkukelkka
Kitisijä
Viestit: 25606
Liittynyt: 23.01.2014 9:59

Re: Shrink

Viesti Kirjoittaja James Potkukelkka »

^^Mä uskon (puhtaasti Stetson-Harrison, en mitenkään yritä nojata koulutukseeni), että sä et koskaan opi ottamaan alkoa kohtuudella. Eli sulla on kaksi vaihtoehtoa; absolutismi tai jatkaa entiseen malliin.
olen voimakas oikeudenmukaisuuden kannattaja
Avatar
KKK
Kitisijä
Viestit: 2449
Liittynyt: 26.10.2012 19:48
Paikkakunta: Joo

Re: Shrink

Viesti Kirjoittaja KKK »

^ Oli pakko googlata toi Stetson-Harrison. Aika hauska. Itse olen käyttänyt vastaavasti HKVV-algoritmiä (akronyymi tulee Hissunkissunvaapulavissun), Ojamon kaivossukeltajaporukan läppä-dekompressio-algoritmi jossa paineentasauspysähdykset tehdään täysin fiilispohjalta :)

Olet ehdottomasti 50% todennäköisyydellä oikeassa. Yritän tällä hetkellä olla ajattelematta koko asiaa, nauttia olostani, pitää kielteisiä ajatuksia kurissa ja selvitellä päätäni kaikin puolin. Absolutismiä puoltaa sekin, että olen varovaisimmankin arvion mukaan ollut kännissä / krapulassa n. 10 vuotta elämästäni (olettama että yksi känni- ja yksi krapulapäivä viikossa 16-vuotiaasta alkaen). Todellinen määrä on varmaan suurempi, pahimmillaanhan otin 6-7 päivänä viikossa, viimeisen vuoden aikana 2-4 päivänä viikossa.

Olen kuitenkin ilmeisesti näilläkin määrillä kärpässarjaa juapottelussa. Työterveyslekuri kertoi pari case-esimerkkiä. A joi kossupullon päivässä vain että pystyi käymään töissä. B:lle tehtiin kaikki mahdolliset motoriset yms testit joista selvisi täysin virheettömästi, puhalsi lopuksi 3.2 promillea.
Amazing shit happens!
Avatar
So Hard
Kitisijä
Viestit: 14914
Liittynyt: 23.08.2011 9:23
Paikkakunta: 7th heaven

Re: Shrink

Viesti Kirjoittaja So Hard »

KKK kirjoitti:Olet ehdottomasti 50% todennäköisyydellä oikeassa. Yritän tällä hetkellä olla ajattelematta koko asiaa, nauttia olostani, pitää kielteisiä ajatuksia kurissa ja selvitellä päätäni kaikin puolin. Absolutismiä puoltaa sekin, että olen varovaisimmankin arvion mukaan ollut kännissä / krapulassa n. 10 vuotta elämästäni (olettama että yksi känni- ja yksi krapulapäivä viikossa 16-vuotiaasta alkaen). Todellinen määrä on varmaan suurempi, pahimmillaanhan otin 6-7 päivänä viikossa, viimeisen vuoden aikana 2-4 päivänä viikossa.
Eiköhän se noilla näytöillä ole lähemmäs 100% kuin 50%.

Voit toki kokeilla teoriaa asettamalla tiukan annosrajan per viikko ja maksimikäyttöpäivät per kk. Jos se toimii ekat 10 vuotta, voinet todeta että kohtuukäyttö onnistuu.
Universaali disclaimer.
Avatar
James Potkukelkka
Kitisijä
Viestit: 25606
Liittynyt: 23.01.2014 9:59

Re: Shrink

Viesti Kirjoittaja James Potkukelkka »

^^Aina on ihmisiä, jotka ovat pahempia juoppoja. Siitä ei voi vetää minkäänlaisia johtopäätöksiä sen suhteen, mikä on itselleen parasta.
olen voimakas oikeudenmukaisuuden kannattaja
Avatar
elco
Kitisijä
Viestit: 6253
Liittynyt: 17.02.2011 13:04

Re: Shrink

Viesti Kirjoittaja elco »

Tässä pitää nyt ymmärtää, että taudin kuvaan kuuluu keskeisesti se, että potilas kokee tilanteensa paremmaksi ja ongelmansa vähäisemmäksi kuin se onkaan.

Homie, poikuus ja KK ovat kaikki ilmeisen alkoholiongelmaisia, mutta kokevat subjektiivisesti tilanteensa olevan paremmin hallinnassa kuin miltä ne objektiivisesti katsoen näyttävät. Alkoholiongelman määrittely on aina veteen piirretty viiva, ja viivan sijainti näyttää kovin erilaiselta riippuen siitä kummalta puolelta sitä tarkastelee. On ajanhukkaa käydä alkoholiongelmaisen kanssa keskustelua siitä onko ongelmaa tai kuinka paha ongelma on. Jokainen täysi-ikäinen vastaa vain ja ainoastaan yksin omasta päihteidenkäytöstään; jos ongelmia esiintyy tai riskitaso on koholla (lukuisia nettitestejä löytyy) ja jos kokee elämällään olevan väliä itselle tai muille niin silloin kannattaa tehdä asialle jotain (lue vähentää/lopettaa). Jollei elämällä ole väliä tai ei pysty kontrolloimaan addiktiota niin silloin ei kannata tuhlata omaa eikä muiden aikaa asiasta jauhamiseen.

Alkoholistin opettaminen paremmille tavoille on useimmiten mahdotonta. Jos siihen eivät useimmiten pysty edes lähiomaiset niin miten sitten joku nettikerho pystyisi?
Masturbation is for the poor.
-Atticus Fetch, Californication
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 16666
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Re: Shrink

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

On tässä kuitenkin se, että KKK on hakenut ammattiapua juomiseensa. Siihen on suomalaisella miehellä usein aika korkea kynnys.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Avatar
So Hard
Kitisijä
Viestit: 14914
Liittynyt: 23.08.2011 9:23
Paikkakunta: 7th heaven

Re: Shrink

Viesti Kirjoittaja So Hard »

urpiainen kirjoitti:On tässä kuitenkin se, että KKK on hakenut ammattiapua juomiseensa. Siihen on suomalaisella miehellä usein aika korkea kynnys.
Höpsis, kysyn useinkin Alkossa suosituksia!
Universaali disclaimer.
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 16666
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Re: Shrink

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

^
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Avatar
KKK
Kitisijä
Viestit: 2449
Liittynyt: 26.10.2012 19:48
Paikkakunta: Joo

Re: Shrink

Viesti Kirjoittaja KKK »

Yhdeksäs päivä (not to worry, ihan joka päivä en aio tänne hajatelmoida)
Havaintoja:.
- naama on yhtä "komea" kuin ennenkin. En osaa sanoa onko nestettä kadonnut kropasta. Pahimman putken katkaisussa reilut 15 vuotta sitten katosi 10 kiloa kuukaudessa.
- yöuni on ikäänkuin normalisoitumaan päin. Jätin iltadoupin kokeeksi pois ja sain viime yönä nukuttua melkein 7h yhdellä väliheräämisellä.
- olo on jotenkin tasaisempi. "Helppo olla" on paras ilmaisu, jonka keksin tätä kuvaamaan. Lähimuistikin tuntuu olevan paremmassa kuosissa. Krapulapäivinä olin tavallisesti nitroglyseriiniä. Pienikin tärähdys, iso räjähdys. "Negatiivinen narratiivi" ei pyöri koko aikaa päässä, vaikka moni juttu harmittaa edelleen.
- huomaan ihmetteleväni, että miksi vitussa siedin niitä tympeitä darroja, jolloin ei saanut mitään aikaiseksi, vähänkin vaativampi ajattelu ja ongelmanratkaisu vaati huomattavaa ponnistelua ja puhekin tuntui välillä olevan hukassa. Puhumattakaan jatkuvasta väsymyksentunteesta.
- todellista kiusausta ei ole tullut kertaakaan. Onneksi hetkeen ei ole tulossa mitään suurempia juhlia tai pyhiä ja joka tapauksessa vaimon lähestyvä synnytys edellyttää ajokunnossa pysyttelyä. Olen kyllä varma että viinapiru keräilee voimiaan, ja palaa vielä supattelemaan (sille) sopivan hetken tullen.
Amazing shit happens!
Avatar
elco
Kitisijä
Viestit: 6253
Liittynyt: 17.02.2011 13:04

Re: Shrink

Viesti Kirjoittaja elco »

^^^ Jollei ammattiapu näy juomisen määrässä niin mitä hyötyä siitä on? Eipä siitä tietty haittaakaan ole, mutta kuten sanoin niin kaikki apu ja jaagaus on vain ajanhukkaa, jollei ongelmainen vähennä ongelmaansa juomalla vähemmän.
Masturbation is for the poor.
-Atticus Fetch, Californication
Vastaa Viestiin