James Potkukelkka kirjoitti: ↑15.04.2019 13:05
Sen sijaan kysyn, pystytkö ymmärtämään, että esim. mua ärsyttää, että annat toisaalta mahtipontisen pateettisia lausuntoja "Omat moraaliset valinnat merkitsevät vastuuta. Vastuu painaa pirusti." mutta sitten kun niistä nappaa kiinni, alat kiemurtelemaan ja selittelemään valintojen käytännön merkityksestä ja valintojesi merkityksettömyydestä. Mun käsittääkseni, _jos_ arvioidaan tekojen moraalista oikeutusta, ei arvioida, mikä on tekojen käytännön merkitys. Toki filosofian appro on suorittamatta..
Mä olen suorittanut filosofian appron! Ja kyllä säkin käytännössä ainakin moraaliteorian osalta, sen verran monta kertaa mä olen selittänyt tämän tässä nimenomaisessa kontekstissa. Mutta menköön vielä kerran.
Alkeiskurssitasolla sanomme, että filosofian historiassa voimme erottaa kolme erilaista, yleistä suhtautumistapaa moraaliin (cum laude -tasolla tai viimeistään laudatur-tasolla sitten problematisoimme tämän, mutta menköön nyt tässä, kun approsta puhutaan): Deontologinen eli velvollisuuseettinen suhtautuminen, konsekventialistinen eli seurauseettinen suhtautuminen, ja aristoteelinen eli hyve-eettinen suhtautuminen.
Aristoteelisen hyve-etiikan voimme tässä varmaan oikeastana sivuuttaa. Sen mukaan ihmisen tulee kukoistaakseen kasvaa hyveelliseksi, ja tämä tapahtuu harjoittamalla käytännössä hyveellistä ajattelua ja ennen kaikkea tekoja. Koulimme itsestämme hyveellistä yksilöä tekemällä hyveellisiä tekoja. Tämä, katolisen kirkon virallisessa filosofiassa täydellistyvä käsitys, ei ole Homielle. Hän nyt ei varsinaisesti hikoile toimiessaan mahdollisemman hyveellisesti.
Velvollisuuseettinen käsitys taas lähtee siitä, että teot ovat itsessään hyviä tai pahoja (riippumatta niiden seurauksista), ja velvollisuutemme on tehdä hyviä tekoja. Kirkkain esimerkki tästä olisi Kantin moraalifilosofia, jonka mukaan kategorinen velvollisuutemme on toimia ikuisen ja universaalin moraalilain vaatimusten mukaisesti, riippumatta tekojemme seurauksista. Homie kritisoi erityisesti sellaista kantaa (jonka hän ilmeisesti katsoo vallitsevan laajalti Suomessa ja erityisesti Sa Hardin päässä), joka hyväksyy Kantin velvollisuuseettisen suhtautumisen, mutta korvaa universaalin moraalilain partikulaarisella, historiallisella ja kontigentilla eduskunnan säätämällä lailla. Oikea kantilainen kysyisi aina, onko vallitsevan, ihmisten säätämän lain mukainen toiminta myös universaalin moraalilain vaatimusten mukaista - ja jos ei ole, rikkoisi maallista lakia ilman tunnon tuskia.
Itse Homie taas on seurauseetikko. Teot eivät ole itsessään pahoja tai hyviä (contra kantilainen velvollisuusetiikka), vaan tekojen moraalinen arvo riippuu täysin niiden käytännön seurauksista - seuraako niistä hyvää vai pahaa (miten tämä sitten ymmäretäänkään). Sinä tunnut kieltävän tällaisen moraalifilosofian mahdollisuuden, mutta tosiasiassa se on hyvin suosittua. Millin tai Benthamin utilitarismi, esimerkiksi, edustaisi tällaista moraaliajattelua, ja erityisen vahvana sen vaikutus näkyy modernissa taloustietreessä, kuten Sivustahuutajasta huomaamme. Homien mukaan hän on sellainen maan matonen ja universumin sivustakatsoja, että millään mitä hän tekee, ei ole mitään merkittäviä seurauksia mihinkään, paitsi hänen omaan välittömään mielihyväänsä. Niinpä kaikki, mikä lisää hänen välitöntä mielihyväänsä, on myös moralisesti oikeutettua. Muille toisin, koska he ovat merkittävämpiä toimijoita kuin Homie. M.O.T.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."