Nii no. Minäkin olin vain 8 kuukautta ja sitten kahdesti kertaamassa. Kahdesti. Ilman ylennyksiä. Olen siis vain tykkimies. mikä hävettää minua. Itse asiassa kieltäydyin tarjotusta aliupseerikoulusta, mikä on myöhemmin kaduttanut. Alokasaikani oli yhtä paniikinomaista mokailua juurikin hitauteni vuoksi. Ei fyysinen hitaus, vaan joku pällivika, että nimenomaan kaapin laitto oli minulle se vaikein asia. Muut paljon helpompaa. Joku vittuilikin, että miten sinä laudatur-ylioppilas ei osaa ja ehdi, ehtiihän muutkin. (Miten muuten oikeasti se ja muu kyykyttäminen ja koko porukan simputus on sotilaskoulutusta, paitsi että murtaa miesten oma tahto. (Kyykkyyn ylös, kyykkyyn ylös, kyykkyyn ylös, kyykkyyn ylös. Suksivaraston eteen poistu, suksivarasto oli ainakin viisi metriä syvässä kuopassa. SSTO!!).nokkaelain kirjoitti: ↑12.07.2019 1:15Joissain asioissa olet tosiaan vastakohtani. Halusin päästä intin nopeimillaan läpi (eli silloin 8kk.) Joitakin tupakavereita vittutti se kun pidin paikat särmässä kunnossa ihan luonnostaan. Ei sillä sinänsä ollut mitään merkitystä. Kuria pidettiin kuukausia yllä sillä että aluksi ilta- ja aamutoimet vedettiin aina uusiksi, myöhemmin vain toiset. Joskus tosiaan taakse-poistu takana olevalle hiekkakentälle.Gat kirjoitti: ↑11.07.2019 20:57 Mutta joo.... siitä nuppiviasta, että intissä en koskaan saanut kaappia järjestykseen. Olin aina hitain siinä. Joten kerran jopa maksoin jollekulle muulle alokkaalle siitä, kerran. Valitettavasti heti tuli rättisulkeiset eli se siitä. Hirvee läjä tavaraa punkan päällä ja pieni aika tehdä kaappi uudestaan.
Kun kuri helpottui, jouduin myöntymään siihen että tupakaveri teippasi kaappini seinät täyteen pornokuvia
Sitten (onneksi) alokasaikana aina pitkään pakkasessa juoksuttaessa ja sitten hikisenä pitkään seisottaessa sain sellaisen flunssan, että poskiontelot punkteerattiin yhdeksän kertaa ja tärykalvot puhkaistiin kahdesti. Sotilassairaalassa lääkintämiehet sanoivat, että tule tänne, tämä on hyvä duuni. Huijasin itseni siis lääkintämieheksi, ilman hoitoviettiä. Patterin päällikkö silloin ehdotti aliupseerikoulua, minä ajattelin alokasaikaa ja sairastamisen takia huonoa kuntoa, miten vielä pahempaa Aukissa olisi ja mielialani oli, että täältä pitää päästä pois, äkkiä.
Joten lääkintämieskurssi ja sitten varsin siviilimäistä hommaa kasarmin ulkopuolisessa sotilassairaalassa, jos kohta metsäkeikkojakin oli paljon aina kun jotain oikeita aseita ammuksineen oli mukana. Telttailtua siis tuli kaikkina vuodenaikoina. Lohtajan leiri oli kiva.
Meidät lääkintämiehet A-miehinä majoitettiin B-miesten Embopatterille. Ihmeteltiin, miten alemmasta kerroksesta kuului joka aamu helvetinmoista jyrinää. Tajuttiin, että niillä on vieläkin ohjatut aamutoimet, gonamiehillä!! Me vain herättiin kuudelta, puettiin ja käytiin vessassa ja lonnittiin aina sundikset päällä ja VK-kortti taskussa kasarmin ulkopuollella sijaitsevaan sotilassairaalaan. Kasarmilla ei tarvinnut käydä kuin nukkumassa, päivystäjäviikoilla ei sitäkään. (Pidin yöpäivystyksestä. Sai olla yksin. mitä nyt flunssapotilaita tuli pitkin yötä sisään, kolmesti yöllä piti kiertää katsomassa kaikki huoneet josko ovat hengissä ja aamulla kahdelta osastolta potilaiden kuume piti kirjata. Sitten sairaalan ullakkohuoneeseen oman vessan ja radion kera päivällä nukkumaan ja iltäpäivällä Kouvolan kaupungille. Telkkari ja radio päivystyskopissa, safkaa ja kahvia oli). Oma pieni ruokalakin sairaalassa.
Mutta jooo... kaapin laitto, jopa punkan särmä petaaminen (se päiväpeitto on piruuttaan millilleen sen mittainen, että minulle vaikea virittää, samaten kaikki napinreiät ja soljenreiät pienempiä kuin tarvitsisi) ...ja muu kiire oli minulle henkisesti ja siten fyysisesti mahdotonta selvitä. Kaikki muut apinat osasivat ja pilkkasivat. Saattaa olla, että jo se aika imi itsetuntoni, eikä se siitä toipunut.
Minä en vain osaa niin, että pitäisi tehdä täsmälleen niinkuin käsketään, konemaisesti... ja samalla olla parhaimmillaan ja ajatella. En osaa.