Shrink

[So Hard]

Älä yllytä sitä, kohta se puhkoo naapurin S-mersun renkaat ja rähjää juovuspäissään (maistelupäissään) sille kesämökiltä työskentelevälle radiologille.

Entäs jos se onkin minun tavoitteeni?

[James Potkukelkka]

Ominaisuus, joka watuttaa mua itseäni itsessäni on, että koean koko ajan tarvetta verrata itseäni muihin ja hyvin herkästi koen huonommuutta. Lääkityksen lopettamisen jälkeen tullut erityisesti tätä.

Tietenkin äärimmäisen tymää ja hedelmätöntä.

Oletko kokeillut tuohon muuta hoitoa kuin lääkitystä?

En ole. En pidä mahdottomana, etteikö terapia voisi auttaa. Tietysti tähän tulee helposti vedettyä gattismainen asenne ja sanottua, että mä olen tällainen ja ei sitä voi muuttaa. Mutta rationaalisella tasolla uskon, että terapia voisi auttaa.

[So Hard]

En ole. En pidä mahdottomana, etteikö terapia voisi auttaa. Tietysti tähän tulee helposti vedettyä gattismainen asenne ja sanottua, että mä olen tällainen ja ei sitä voi muuttaa. Mutta rationaalisella tasolla uskon, että terapia voisi auttaa.

Harva on oman itsensä asiantuntija ja lääkäreillä on usein tapana medikalisoida asioita. Ehkä voisit sen sijaan että tuuttaat monta tonnia siihen että hammasrivi on kiiltävämpi kuin naapurilla käydä kallonkutistajalla katsomassa josko kohta et välittäisi onko näin.

[James Potkukelkka]

En ole. En pidä mahdottomana, etteikö terapia voisi auttaa. Tietysti tähän tulee helposti vedettyä gattismainen asenne ja sanottua, että mä olen tällainen ja ei sitä voi muuttaa. Mutta rationaalisella tasolla uskon, että terapia voisi auttaa.

Harva on oman itsensä asiantuntija ja lääkäreillä on usein tapana medikalisoida asioita. Ehkä voisit sen sijaan että tuuttaat monta tonnia siihen että hammasrivi on kiiltävämpi kuin naapurilla käydä kallonkutistajalla katsomassa josko kohta et välittäisi onko näin.

Joo. Tosin se kutistus maksaa vielä enemmän Vakavasti puhuen tietysti hampaiden kiillottamisen apua olisi hyvin lyhytaikainen.

Eräs kollega tosin sanoi terapiasta näin "se maksaa samanverran kuin hyvä auto, mutta sillä ajaa koko elämänsä".

[So Hard]

En ole. En pidä mahdottomana, etteikö terapia voisi auttaa. Tietysti tähän tulee helposti vedettyä gattismainen asenne ja sanottua, että mä olen tällainen ja ei sitä voi muuttaa. Mutta rationaalisella tasolla uskon, että terapia voisi auttaa.

Harva on oman itsensä asiantuntija ja lääkäreillä on usein tapana medikalisoida asioita. Ehkä voisit sen sijaan että tuuttaat monta tonnia siihen että hammasrivi on kiiltävämpi kuin naapurilla käydä kallonkutistajalla katsomassa josko kohta et välittäisi onko näin.

Joo. Tosin se kutistus maksaa vielä enemmän Vakavasti puhuen tietysti hampaiden kiillottamisen apua olisi hyvin lyhytaikainen.

Eräs kollega tosin sanoi terapiasta näin "se maksaa samanverran kuin hyvä auto, mutta sillä ajaa koko elämänsä".

Yhdysvalloissa terapeutti taitaa olla jonkinlainen statussymboli. Siitä tulikin mieleen:

"I convinced my 44 year old therapist to confront her husband about not liking her instagram posts and left the session feeling so empowered by the realization that while she can't make me better, i can make us both worse."

[urpiainen]

Riippuu tietysti vähän kuinka syvistä, riittämättömyyden tunnetta aiheuttavista traumoista on kyse, mutta lähtökohtaisesti kai voisi olla ihan perusteltua ajatella, että tuollainen kateustyyppinen vertailutarve olisi aika otollista työstettävää omalle reflektiolle, läheisten kanssa keskustelulle ja tarvittaessa aika lyhytkestoisillekin terapian muodoille.

[So Hard]

Riippuu tietysti vähän kuinka syvistä, riittämättömyyden tunnetta aiheuttavista traumoista on kyse, mutta lähtökohtaisesti kai voisi olla ihan perusteltua ajatella, että tuollainen kateustyyppinen vertailutarve olisi aika otollista työstettävää omalle reflektiolle, läheisten kanssa keskustelulle ja tarvittaessa aika lyhytkestoisillekin terapian muodoille.

Huonommuuden tunne on eri asia kuin kateus. Huonommuuden tunne voi tulla perusteettoman heikosta itseluottamuksesta tai jopa siitä, että ei ole kykenevä havaitsemaan omia ansioistaan. Davehan on kaikin mittarein mitattuna menestynyt ja aikaansaava kaveri.

https://yle.fi/uutiset/3-9451811

Itsekin tunnistan itsessäni aika ajoin huijarisyndrooman piirteitä. Olen ihan vilpittömän hämmästynyt erilaisista kiitoksista ja palkinnoista joita saan työstäni, vaikka omasta mielestäni en ole tehnyt kovin hyvin.

[James Potkukelkka]

Kuten SoHard sanoi, kyse ei niinkään ole kateudesta,vaan siitä, että koen itseni tarpeettoman huonoksi.

[urpiainen]

Kuten SoHard sanoi, kyse ei niinkään ole kateudesta,vaan siitä, että koen itseni tarpeettoman huonoksi.

OK. Unohdetaan huonosti valittu sana "kateustyyppinen", mutta hain siis takaa sitä, että lähtökohtaisesti on nyt kuitenkin jonkinsorttinen objektiivinen fakta, että sun kognitiivinen apparaattisi on erinomaisen kyvykäs, minkä lisäksi olet aivan hengästyttävän aikaansaava hahmo, niin jotenkin näkisin tässä mahdollisuuden jotenkin kognitiivisperäisesti purkaa tätä kokemusvääristymääsi ihan vain miettimällä sitä, tai mieluummin puhumalla ääneen, läheisille tai vaikka terapeutille, ilman massiivista terapiaelämäntapaa.

[sivustahuutaja]

Huonommuuden tunne on eri asia kuin kateus. Huonommuuden tunne voi tulla perusteettoman heikosta itseluottamuksesta tai jopa siitä, että ei ole kykenevä havaitsemaan omia ansioistaan.

Dave ei edes vaikuta erityisesti haluavan mitään sellaista, mitä muilla on.

Huono ja hyvä ovat hyvin arvolatautuneita juttuja. Itse yritän kääntää ajattelun hyvyydestä ja huonoudesta näihin elementteihin:
1. Mitkä olivat lähtökohdat? Geenit, vanhempien tarjoama kasvatus ja mahdollisuudet, ym. voivat tarjota hyvin erilaisia. Jos ystävä on hankkinut ison talon perityllä pääomalla, niin turha sitä on tulkita omana huonoutena tai hyvyytenä. Sama pätee vaikka komeaan naamaan ja leveisiin harteisiin.
2. Paljonko tein itse töitä ja mitä valintoja tein? Muistan opiskeluajalta muutamia kavereita, jotka näkivät enemmän vaivaa menestyäkseen. Jos itse tein vähemmän, niin erot menestyksessä ovat seurausta valinnoistani, eivät hyvyydestäni tai huonoudestani.
3. Mitkä olivat tulokset? Jos omat tulokset ovat sellaisia, että ei viitsisi raataa reilusti enemmän saavuttaakseen enemmän, niin miksi tuo kertoisi hyvyydestä tai huonoudesta? Maastavetotulokseni on takuulla surkea Bluntlyyn verrattuna, mutta kun en kertakaikkiaan viitsi käydä salilla yhtään useammin.

Tuollaisella ajattelulla saan itse purettua ajatuksen "olen huono maastavedossa" malliin "näistä lähtökohdista ja tällä työmäärällä olen ihan hyvässä kondiksessa omassa ikäluokassani päihittäen vähintään 80% miehistä".

[Vagabondo]

3. Mitkä olivat tulokset? Jos omat tulokset ovat sellaisia, että ei viitsisi raataa reilusti enemmän saavuttaakseen enemmän, niin miksi tuo kertoisi hyvyydestä tai huonoudesta? Maastavetotulokseni on takuulla surkea Bluntlyyn verrattuna, mutta kun en kertakaikkiaan viitsi käydä salilla yhtään useammin.

Joo, pitäisi realistisesti osata arvioida sitä kuinka paljon on valmis panostamaan menestyksen eteen ja minkälaisia tuloksia sillä voi odottaa saavuttavansa. Urheilumaailmassa aikoinaan näki mitä se vaatii olla todella hyvä jossain, niin mua ei enää kiinnosta panostaa mihinkään niin paljon, että voisi moista tavoitella. Ei tarvitse verrata itseään paremmin menestyviin, kun tietää, ettei oikeasti halua tehdä sitä työtä mitä se menestys edellyttää. Surf's up animaatiossa oli loistava lausahdus; Se voittaa jolla on eniten kivaa. Siihen mä olen koittanut panostaa. Se on vielä mukavan subjektiivinen tavoite, niin jokainen voi olla mielestään voittaja.

Mutta mä olen aina ollut vähän itseriittoinen. Mä sain siitä nootti jo ala-asteella luokan tytöiltä. Olin ilmeisesti liian heikosti ohjailtavissa

[Ylermi Ylihankala]

Huononmuudentunne on toisaalta välttämätön paha, jotta ei tuntisi itseään liian voittajaksi. Kusipäähän sitä muutoin olisi. Itse koen huonommuutta usein kipeänä ja krapulassa. Sellainen rassukkafiilis, ei saa riittävästi aikaiseksi jne. Häpeä liittyy tähän myös, häpeä, ettei ole riittävän kelvollinen jossain tai ylipäätään. Mä en sanoisi davelle, että sinussa on jotakin erityisesti selvitettävää tämän suhteen. Kunhan ongelma ei vaivaa liikaa.

[Vagabondo]

Huononmuudentunne on toisaalta välttämätön paha, jotta ei tuntisi itseään liian voittajaksi. Kusipäähän sitä muutoin olisi.

Outo ajatus. Ei pysty samaistumaan.

[sivustahuutaja]

^ varsinkin kun se huonouden tunto vähentää suorituskykyä ja hyvinvointia. Kilpailissa pärjää paremmin kun kokee olevansa hyvä.

[James Potkukelkka]

Kävin tuossa oikeiden sairauksien lisäksi valittelemassa uupumista ja elämän kurjuutta niin läpsäytti lääkitykselle, Brindellix on varmasti hyvä valinta kun on pahoinvointia jaa vatsaoiretta jatkuvana jo muutenkin.

Jatkossa ensin jutustelemaan psykolle ja sitten muutamalla sivusiirtymällä psykoterapiaan.

Oli sitä mieltä, että kyllä musta vielä tekijämies leivotaan.

Tiesittekö muuten, että psykoterapeuttien pitää koulutuksessaan käydä läpi psykoterapia? Erikoista.

Ja aikamoinen ansa tuossa valinnassakin, asiakkaan pitää itse etsiä psykoterapeutti ja sitten sinne määrätään. Viiripäistä hommaa ahistuneelle.

Onhan tuo terapeutin etsintä haasteellista jos voimavarat eivät ole tapissa, kuten melkein määritelmän mukaan on, jotta terapiaa saisi..

[exsu]

Mun mielestä on tosi tärkeää, että psykoterapeuteilla on oma terapia käytynä. Tuollaisessa työssä on tosi isot riskit, että alkaa hoitaa itseään asiakkaiden kautta jos ei ole omat palikat järjestyksessä.

Tuo terapeutin valinta on hankalaa myös nokkiksen täällä esittelemistä syistä, eli voi olla enemmän kysyntää kuin tarjontaa. Itselle aikoinaan oli tosin hirvittävä helpotus, että terapeutin sai valita itse. Pelkäsin kuollakseni, että joudun kertomaan elämästäni jollekin muumihahmon näköiselle mammalle marimekkokaavussa ja graafisessa kampauksessa. Sen sijaan sain itse valita ruutupaitaisen metsästäjän näköisen setämiehen.

[James Potkukelkka]

muumihahmon näköiselle mammalle marimekkokaavussa ja graafisessa kampauksessa

[nokkaelain]

Mun mielestä on tosi tärkeää, että psykoterapeuteilla on oma terapia käytynä. Tuollaisessa työssä on tosi isot riskit, että alkaa hoitaa itseään asiakkaiden kautta jos ei ole omat palikat järjestyksessä.

Tuo terapeutin valinta on hankalaa myös nokkiksen täällä esittelemistä syistä, eli voi olla enemmän kysyntää kuin tarjontaa. Itselle aikoinaan oli tosin hirvittävä helpotus, että terapeutin sai valita itse. Pelkäsin kuollakseni, että joudun kertomaan elämästäni jollekin muumihahmon näköiselle mammalle marimekkokaavussa ja graafisessa kampauksessa. Sen sijaan sain itse valita ruutupaitaisen metsästäjän näköisen setämiehen.

Yliopisto-opiskelijana aikoinaan ekaa kertaa kun oli aihetta "käydä keskustelemassa" pari kertaa, yths:n psykoterapuetti oli sellainen kaapuun pukeutuva muumi villahuiveilla. (Psykodynaamisen suuntauksen edustaja, jolla tuntui olevan tarve löytää jotain varhaislapsuudesta.)

Silloinkin olisi ollut mahdollisuus etsiä itse terapeutti. (SIlloin olin vain saanut yksittäisen paniikkikohtauksen osin eri syistä ja ihmissuhderintamalla tuli vähän myöhemmin pakkasta.)

Aluksi luin sen aiemman viestisi sarkastisena kommenttina, että onpa se nyt niin hankalaa löytää psykoterapeutti. Lääkärissä käynnin jälkeen (pari vuotta siteten) oli odottelua ja 3kk pakollinen jakso mielenterveyshoitajalla. Puolen vuoden päästä pääsi alan lääkärille, joka arvioi lääkityksen ja muun terapian tarvetta. Oli tunnettu tieto, ettei vapaita suositellun alan psykoterapeutteja ollut, jotka ottaisivat silloin vastaan uusia potilaita.

[exsu]

On siis ymmärtääkseni ihan yleinen ongelma, että isoissa kaupungissa kelaterapeutit myy ei-oota. Missään tapauksessa ei ollut tarkoitus siitä piikitellä.

[KKK]

Olet nyt toista kertaa naimisissa? Kuinka realistista on odottaa, että kolmas kerta on se oikea?

Kuka uudelleennaimisiin menosta on puhunut vaikka ero tulisikin? Näytänkö mä Elizabeth Taylorilta?

Ikiliikkuja tai ei. En halua antaa periksi siksikään että vaimo 1.0 lähti kävelemään tehtyään mielessään eroa puoli vuotta ennen kuin avasi suunsa.
Vaimo 2.0 on joutunut syömään minun paskaani ihan tarpeeksi monta vuotta ilman omaa syytään. Nyt kun olen clean and sober, täysissä järjissäni, on ehkä epärealistista odottaa että yhtäkkiä hän on valmis ottamaan uuden ihmisen vastaan ja sormia napsauttamalla menneisyys on poispyyhitty.

Älkäätten käsittäkö väärin. En kirjoittele näistä kerjätäkseni sääliä tms. Sanojen pistäminen virtuaalipaperille auttaa jäsentelemään ajatuksia ja toimii varaventtiilinä tilanteissa joissa saman asian esittäminen puolisolle suoraan kääntyisi vallitsevan tunnekuohun takia itseään vastaan.

Ihan niinkuin tunnollinen ihminen sairastuu viikonloppuna tai lomalla, hänelle on kertynyt jo yksin viime vuodesta helvetisti stressiä joka alkaa nyt purkautua. Minun pitäisi vuorostani osata olla tukena, vaatimatta mitään, antaa hänelle tilaa hengittää ja parantua. Se vaan on niin vitun vaikeaa kun itse olisi täynnä lämpöä ja rakkautta jota toinen ei osaa juuri nyt ottaa vastaan. Tai sitten hän ei vaan rakasta minua sillai. Jää nähtäväksi.

Kivet tottavie käännetään jo yksin lastenikin takia. Muistan omasta lapsuudesta yhden jouluaatonaaton. Porukoilla kunnon tappelu. Faija pakkasi vihapäissään kassinsa. Oli jo puoliksi ulkona kun minä purskahdin itkuun "Isä, älä mene!" Ei mennyt. Joulu sujui muistaakseni ihan kivasti olosuhteisiin nähden. En missään nimessä halua omien karvapäitteni joutua kokemaan tuollaisia tunteita, jos sen vaan millään voin välttää. Olen kuitenkin realisti. Jos emme saa suhdettamme korjattua, sitten minimoidaan vahingot. Molemmilla onneksi tästä aikalailla samanlaiset näkemykset.

On tässä vielä toivoa. Se vaatii vaan molemmilta paljon. Lähitulevaisuus tulee näyttämään miten käy.

Samaten jännittää tuo lääkkeiden alasajo. Oxycontinista on viimeinen pilleri pilkottavana. Rautasaha sahaa päätä tälläkin hetkellä, piti ottaa 20mg Oxynormia tasaamaan. Seuraavaksi lähtövuorossa SNRI-tyypin lääke, joka määrättiin leikkauksen jälkeen buustaamaan kipulääkkeiden tehoa. Tappelin sitä vastaan lääkärin kanssa ihan tosissani, mutta kipuspesialisti sai tuon useimmiten masennuslääkkeenä käytettävän doupin myytyä. Olen huomannut sen vaikutukset niin hyvässä kuin pahassa. Tasaa räiskähtelevän luonteeni ääripäitä, mutta vaikuttaa libidoon erittäin haitallisesti. Siksi haluan siitä eroon.

Sitten jääkin enää Lyrica, yksi syöpälääke, yksi kuukausittainen ruiske kankkuun ja esomeprazoli alasajettavaksi.

Se hyvä puoli tässä kaikessa on, että kun lautasella on kaikki tämä anti-doping-toiminta, jatkuvasti kiristyvä tahti töissä (josta toistaiseksi nautin) ja suurperheen isänä arjen pyörittäminen, ok-talon ylöspito ja kuntoilu, eipä juuri jää aikaa murehtia iskeekö syöpä 2.0.

Hymähdys. Tämä on uutta minua. Yrittää ajatella kaiken positiivisen kautta. Menihän tässä ikävuodet 16-49 siinä että odotti koko ajan taivaan putoavan niskaansa, kadehti ja vihasi kanssaihmiään ja inhosi itseään. Jos vaihteeksi yrittäisi nauttia elämästä.

"Elämästä voi - ja pitää - nauttia joka päivä."
- Riku Rantala

[KKK]

Viimeisen reilun viikon on eripuolelle yläkroppaa taas ilmestynyt samantyylisiä pisteleviä kipupiikkejä kuin syöpädiagnoosin jälkeen.

Kelaan voivatko johtua siitä, että kun oxycontin on poistettu yhtälöstä, niin koko ajan taustalla olleet kivut pääsevät paremmin läpi. Häiritsee vaan että ne ovat ihan samoilla alueilla ja samantyylisiä kuin silloin kun syöpä havaittiin ja oxyannosta lähdettiin suurentamaan. Niitä on tullut pitkin viikkoa, molemmille puolille, välillä sen verran terävästi että on ollut pakko sihahtaa kivusta. Syödyn ravinnon määrällä tai laadulla ei ole merkitystä eikä sillä seisooko, istuuko vai makaako.

Kävin polkemassa tänään ekaa kertaa loppukesäisen etelänreissun jälkeen ulkona. Pakko oli keskeyttää, vähänkään kovempi rasitus teki hengityksen helvetin vaikeaksi ja syke paukutti loivassakin ylämäessä 90-95% maksimista. Eikä alla minkäänlaisia flunssaoireita, ei tukkoisuutta, ei yskää. Normaalisti kylmä hengitysilma tuntuu ikävältä vain henkitorvessa ja keuhkojen yläosissa, tällä kertaa ihan pohjia myöten. Jos hiihto -20 asteen pakkasessa ei tuntunut aikaisemmin pahalta, miksi +2 nyt tuntuu? Hiihdinhän mä toipilaanakin -5-10 asteen pakkasessa ongelmitta. Samat handikapit eli astma ja 2x keuhkoveritulppatoipilas. Paino ennallaan, samaten verenpaine ja leposyke. Ferritiini- ja Hb-arvoista en tiedä, en ole aikoihin käynyt verikokeissa.

Olen koko syksyn polkenut traineria 3-4 tuntia viikossa pk-vk -sykkeillä. Vastuksia ei ole voinut hirveästi suurentaa mutta ei kunto missään nimessä tippumaankaan päin olen. Hölkkään kevyesti työpaikan ylimpään kerrokseen portaita lounaan jälkeen, 15-20 vuotta nuoremmat miehet kävelevät puuskuttuen saman matkan. Punnerruksia menee vajaa sata päivässä, parhaimmillaan 25-30 kerralla. Yleinen mielentila ja kondis olleet hyviä vaikka töissä tahti onkin kiristynyt. Kaikki kehuvat miten paljon paremmalta ja elämäniloisemmalta näytän. Joten mistä vitusta nyt yhtäkkiä tuulee?

Toisaalta olen helvetin vihainen itselleni. "Oot kuin vanha akka. Ei joka ripsausta tartte säikähtää! Olet selvinnyt jo niin paljosta!" Meinasin etten sano vaimolle sanaakaan, mutta sitä tuntee tulevansa hulluksi kun pahat ajat kimpoilevat pään sisällä kuin pingispallot. Tiedän että tunteita on mahdollista hallita, mutta tänään oli pakko käydä heittämässä pari rauhoittavaa huuleen.

Nykyään ensimmäistä kertaa elämässään tajuaa, miten paljon enemmän menetettävää minulla on kuin ennen. Perheen lisäksi myös Onnellisuus.

Kai se on hyväksyttävä, että syövän uusiutumisen musta varjo seuraa koko ajan taustalla, hautaan saakka.

Samaten Lyrican ja Venlafaxiinin eilen alkanut alasajo hieman pelottaa. Etenkin jälkimmäisen. SNRI-myrkkyjä. Entäs jos tämä leikkauksesta alkanut hyvä olo ja elämänilo onkin ollut purkista peräisin ja pohjimmiltani olen ennallani? Sama masennuksessa vellova itseään vihaava paska kuin ne hukatut 25 vuotta? Se olisi jo liian raakaa.

Syitä miksi haluan siitä paskasta eroon on useita. Tärkein se, että se on kuihduttanut vuoden käytön aikan libidon aivan vittu täysin. Kun on tottunut 11-vuotiaasta asti nauttimaan naiskauneudesta, on kestämätöntä havaita että sitä viedään pois. Olen aina ollut seksuaalisesti varsin aktiivinen. Asiasta on puhuttu puolison kanssa avoimesti. Hän sanoo ymmärtävänsä tilanteen, uskoo sen olevan tilapäistä. Itse toivon samoin. Kausivaihtelu pitkässä parisuhteessa makuuhuoneen puolella nyt on täysin normaalia, sen ymmärrän. Mutta kun olen kadottanut mielenkiinnon fantasiointiin ja autoerotiikkaankin.

Huomenna syöpäkontrolli. Pyydän keuhkokuvat ja varjoaineen mahdollisimman pian. Se, että tietää sairastavansa syöpää on melkein yhtä vittumaista kuin epäillä sitä.

Ja kyllä, olen tietoinen siitä ironiasta että "jee!" ja "voi vittu!" -viestien välillä on reilu viikko. Hypomaaninen "normaali" suhdannevaihtelu selittää toki mielialan vaihtelut, muttei fyysisiä oireita.

[So Hard]

"
Samaten Lyrican ja Venlafaxiinin eilen alkanut alasajo hieman pelottaa. Etenkin jälkimmäisen. SNRI-myrkkyjä. Entäs jos tämä leikkauksesta alkanut hyvä olo ja elämänilo onkin ollut purkista peräisin ja pohjimmiltani olen ennallani?"

Joku voisi toki iloita siitä että tietää.että.omaan masennukseen on olemassa toimiva hoito?

[KKK]

SH: Voxra toimi aikanaan ihan yhtä hyvin. Eikä se tappanut seksielämääni. Ratkaiseva tekijä harmaan haamun selättämisessä oli - subjektiivisen näkemyksen mukaan
a) keskesteluterapia, joka auttoi avaamaan menneisyyden umpisolmuja
b) alkosta ja yleensäkin säännöllisestä päänsekoittamisesta luopuminen täysin
c) syöpään sairastuminen joka sai tajuamaan miten onnekas olinkaan ollut, vaikka olin keskittynyt jokaisen valveillaolohetkeni vihaamaan kaikkea ja kaikkia, eritoten itseäni
d) sen seikan oppiminen, ettei ihan jokaiselle tuntemukselle pidä antaa periksi vaan niitä on mahdollista ohjailla. Aina se ei tietenkään onnistu, mutta jokainen onnistuminen helpottaa oikean ratkaisun tekemistä seuraavassa samanlaisessa tilanteessa.

[So Hard]

Ratkaiseva tekijä harmaan haamun selättämisessä oli - subjektiivisen näkemyksen mukaan

Jos näin on, et tarvitse masennuslääkettä, jos taas tarvitset, on hyvä tietää että ne toimivat. Eiks je?

[KKK]

Ratkaiseva tekijä harmaan haamun selättämisessä oli - subjektiivisen näkemyksen mukaan

Jos näin on, et tarvitse masennuslääkettä, jos taas tarvitset, on hyvä tietää että ne toimivat. Eiks je?

Jotennii noin. Pitäkää peukkuja ettei näistä kahdesta vieroitus ihan vuotta vie.

Kuluneet pari vuotta kipulääkkeiden ihmeellisessä maailmassa ovat muuten tehneet minusta vankkumattoman kannabiksen vapauttamisen kannattajan. Mieluiten niin että kipupotilas saa ostaa kukkansa sieltä mistä saa tai kasvattaa itse. Lääketehtaiden tarjonta on lievästi sanottuna kalliinpuoleista..
https://mspotilas.blogspot.com/2013/10/ ... lista.html