Hyvä, että pahikset ovat aina tarkkoja kirjanpitäjiä
Katsoin leffan
-
- Kitisijä
- Viestit: 26795
- Liittynyt: 23.01.2014 9:59
Re: Katsoin leffan
olen voimakas oikeudenmukaisuuden kannattaja
-
- Kitisijä
- Viestit: 4456
- Liittynyt: 28.01.2011 22:35
- Paikkakunta: Pökäle
Re: Katsoin leffan
Muistaakseni sama kirjapitokuvio oli Samuel Jacksonin Cleaner elokuvassa.
Maisemataulut ovat ylimääräisiä ikkunoita.
-
- Kitisijä
- Viestit: 2491
- Liittynyt: 26.10.2012 19:48
- Paikkakunta: Joo
Re: Katsoin leffan
Ja varoituksen sana väliin: Underwater
PItchi tuottajalle on ollut helppo: "Otetaan Alien ja Abyss ja tehdään niistä elokuva". Tarantino osaa kopioimisen paikoitellen kekseliäästi mutta tämän läystäkkeen tekijät ovat häpeilemättä copy-paste-linjalla. Jopa jukolauta vaatedesign ja päähenkilön selkään brodeerattu korporaatiologo on ihan suora rip-off "Weyland-Yutanista". Hävetkää edes.
Meren pohjassa siis ollaan ja heti elokuvan alussa grande katastrofi iskee. Päähenkilöitä ei vaivauduta edes esittämään mitenkään, ei muuta kuin suoraan asiaan ja kuivalla kakkoseen. Sitten juostaan tehosteiden seassa, etsitään muita eloonjääneitä ja muistetaan useaan otteseen tuijotella kattoon huolestuneena "what was that?"

Amazing shit happens!
-
- Kitisijä
- Viestit: 3298
- Liittynyt: 02.05.2012 13:34
Re: Katsoin leffan
Just kun julistin, että en pidä hyväntuulisista ja hyvää oloa tuottavista leffoista, niin törmäsin tähän. Tarinan tausta on toki kaikessa laajuudessaan surullinen, mutta tarina itsessään pursuaa iloa ja onnellisuutta. Etenkin tykkäsin isosti tosta Viggon roolista. Hieno filkka!
Who says you need to buy a guitar?
-
- Kitisijä
- Viestit: 9
- Liittynyt: 24.04.2020 12:34
Re: Katsoin leffan
Sonic oli suosikkini sarjakuvahahmo. Odotin Sonic the Hedgehog -elokuvaa .. Katsoin sitä eilen
-
- Kitisijä
- Viestit: 26795
- Liittynyt: 23.01.2014 9:59
Re: Katsoin leffan
https://en.wikipedia.org/wiki/Dr._Strangelove
Sf anytimella 4 euroa. Suosittelen.
Hyvin aikaa kestänyt musta komedia. Yhdysvaltalainen kenraali aloittaa ominpäin ydinsodan Neuvostoliittoa vastaan, koska hän epäilee kommunistien pyrkivän myrkyttämään yhdysvaltalaisten "kallisarvoiset ruumiinnesteet". Hän alkoi epäillä tätä "rakkauden ruumiillisen aktin aikana" vallanneen "uupumustilan" takia.
Peter Sellers vetää kolmoisroolin
Brittiläinen upseeri
Yhdysvaltojen presidentti
Yhdysvaltoihin varmaankin operation paperclipin kautta siirretty natsitiedemies
Bedlam muuten sanoi tästä 2005 "Uskomatonta, että onnistuin välttymään tämänkin elokuvan näkemiseltä tähän saakka. Tämä on niitä leffoja, jotka ahdistaa ottaa katsastukseen sen takia, että on kuullut liikaa kehua ja ylistystä. Mutta vittu vie, toimihan se. Piti hörähdellä oikein isoon ääneen välillä. Tekisi mieli katsoa heti uudestaan, se kertoo jo mun tapauksessa leffasta paljon."
Löysin tuon, kun etsin haulla, olenko jo aiemmin katsonut ja raportoinut
Tuo bedlamin arvio toki nyt laittaa liikaa paineita katsojalle. Mutta jos et ole katsonut, yritä katsoa avoimin mielin.

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006531274.html
Tämä leffa pitäisi katsoa yleissivistyksen takia. En tiedä löytyykö mistään suoratoistona.
Tuon HS-jutun perusteella olisi draama, mutta toisaalta trailerin perusteella saa käsityksen, että olisi komedia
Mielenkiintoisesti historia unohtanut tämän leffan.
Tämä leffa pitäisi katsoa yleissivistyksen takia. En tiedä löytyykö mistään suoratoistona.
Tuon HS-jutun perusteella olisi draama, mutta toisaalta trailerin perusteella saa käsityksen, että olisi komedia
Mielenkiintoisesti historia unohtanut tämän leffan.
olen voimakas oikeudenmukaisuuden kannattaja
-
- Kitisijä
- Viestit: 2491
- Liittynyt: 26.10.2012 19:48
- Paikkakunta: Joo
Re: Katsoin leffan
The Dressmaker
Chick-flick josta setäkin tykkäsi oikeasti. Tuppukylästä lapsena pois ajettu ompelijatar (Winslet) palaa kohtaamaan traumaattisen menneisyytensä. Pätevästi näytetty, upeasti kuvattu ja silmiähivelevän kauniisti värimääritelty aussi-epookki.
Hauska havainto - naisohjaajan elokuva - naisroolit vivahteikkaita, miehet stereotypioita tai karikatyyrejä. Eli ainakin tämä auteurette syyllistyy ihan samaan, josta miesohjaajia usein soimataan. Silti oikein nautittava parituntinen.

T3NET
Teatterista ulos tullessa olo oli "wait, WHAT?"
Mikä tahansa aikamatkustukseen tai ajan manipulointiin liittyvä elokuva on tähän verrattuna ihan teletappikamaa. Mennään ajassa edes ja takaisin ja loppurymistelyssä skrätsättiin eri suuntiin aikajanaa siihen tahtiin että setämies ei enää yrittänytkään pysyä kärryillä. Johtuiko raskaasta työviikosta mutta vähintään 75% nyansseista meni ohi. Ehkä pilvessä olisi uponnut paremmin, silloin olisi osannut päästää paremmin irti jumiutuneista reaaliteeteistaan.
Mitä jäi päällimmäisenä mieleen? Tajuton volyymi. Jokainen kuva oli ohjaajansa näköinen. Roolitus hyvä eikä kliseiseksi haukuttu pääpahiskaan niin sietämätön ollut. Muutama huumorinpilkahdus seassa, siitä pisteet. Nolanin leffoilla on paha tapa ottaa itsensä aivan liian vakavasti.
John D. Washingtonin ääni muistuttaa hyvin paljon isäänsä. Robert Pattinson on oppinut jossain välissä Twilightin jälkeen näyttelemään ja odotan mielenkiinnolla "The Batmania".
Mutta varsinainen inversio-entropiateoria? Olisin halunnut olla kärpäsenä katossa kun ohjaaja pitchaa leffaideaansa studiopampuille ja pyytää 200 miljoonaa sisältäen 747-rahtikoneen. Warner Brothersin kokoushuoneessa kun on varmasti kuultu kaikenlaista. Halusivathan Wachawskit "The Matrixia" varten aluksi F-16 suihkumoottorin rigatakseen "maailman päheimmän, karusellikamera-rigin" (joka onneksi myöhemmin muuttui bullet-time-still-kamera-viritykseksi, jonka kaikki varmasti hyvin tunnemme)
Vaatii toisen katsomisen. Annetaan 3/4 // tähteä, luokitus saattaa nousta kun ymmärtää mitä leffassa oikeasti tapahtui.
Ja se leffan nimi? Jäi täysin arvoitukseksi. Huomannette että CIA:ta johti Bushin kaudella Tenet-niminen heppu. Olisiko iteroitu siitä - ja siitä että nimi on myös palindromi. Onhan se helpommin markkinoitava kuin vaikkapa "Was it a cat I saw?"

- Viestit: 23791
- Liittynyt: 15.08.2005 8:41
Re: Katsoin leffan
Ottaen huomioon ohjaajan meriittilistan ja kuinka paljon viimeaikoina on julkaistu isoja leffoja (nolla luulen minä?) niin studiopomot on perse pystyssä hinkkaamaassa hammasharjoilla mattoa edessä. Ja tuottajat rahasäkkien kanssa, että pääsisivät kiinni voittoihin ja veroetuihin.
Ja kuinka monta elokuvaa kukin pystyy luettelemaan, jotka oikeasti haluaa nähdä uudestaan?
Harmi kun en pääse näkemään tuota vielä pitkään aikaan.
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
-
- Kitisijä
- Viestit: 26795
- Liittynyt: 23.01.2014 9:59
Re: Katsoin leffan
^^kuten toisessa ketjussa viewtopic.php?f=6&t=5483&start=500
sanoin, aion myös mennä katsomaan toiseen kertaan. Riittää hyvin ihmeteltävää kahteen kertaan, koska tosiaan juoni on niin hankalasti seurattava, että riittää ihmeteltävää toiseenkin kertaan.
sanoin, aion myös mennä katsomaan toiseen kertaan. Riittää hyvin ihmeteltävää kahteen kertaan, koska tosiaan juoni on niin hankalasti seurattava, että riittää ihmeteltävää toiseenkin kertaan.
olen voimakas oikeudenmukaisuuden kannattaja
-
- Kitisijä
- Viestit: 2491
- Liittynyt: 26.10.2012 19:48
- Paikkakunta: Joo
Re: Katsoin leffan
Juu, en suinkaan vähättele Tenettiä. En tiedä onko se "mestariteos", mutta omaperäinen, erilainen ja ammattitaidolla tehty. Päällimmäinen ajatus oli sama kuin "Fight Clubia" katsoessa - "kuinka VITUSSA tää on voinut mennä sikariportaalle läpi?" Hollywood-studiot eivät suorastaan ryntää tarttumaan uusiin ideoihin ja ottamaan riskejä..
Hesarista löytyy muuten filmistä hyvä syväanalyysi. Eri juttu sitten on, voiko ohjaaja vaatia että katsojan pitää lukea ammattilaisen kirjoittama kooste siitä mitä teatterissa näki päästäkseen kärryille
Mutta "Tenet" täyttyy hyvän taideteoksen vaatimukset ainakin siltä osin, että se haastaa ajattelemaan ja herättää keksustelua.
Hesarista löytyy muuten filmistä hyvä syväanalyysi. Eri juttu sitten on, voiko ohjaaja vaatia että katsojan pitää lukea ammattilaisen kirjoittama kooste siitä mitä teatterissa näki päästäkseen kärryille
Mutta "Tenet" täyttyy hyvän taideteoksen vaatimukset ainakin siltä osin, että se haastaa ajattelemaan ja herättää keksustelua.
Amazing shit happens!
-
- Kitisijä
- Viestit: 26795
- Liittynyt: 23.01.2014 9:59
Re: Katsoin leffan
Huomasin tuon, mutta ajattelin, että käyn vielä katsomassa toisen kerran ennen kuin luen selityksen
olen voimakas oikeudenmukaisuuden kannattaja
-
- Kitisijä
- Viestit: 2491
- Liittynyt: 26.10.2012 19:48
- Paikkakunta: Joo
Re: Katsoin leffan
Borat 2
Vaikka ensimmäisestä Borat-tripistä on jo toistakymmentä vuotta aikaa, Sasha Baron Cohen ei edelleenkään kuvia kumartele. Tällä kertaa Amriikan-road-tripille otetaan mukaan nuhjuinen tytär, niinku varapressalle jalkavaimoksi. Sekoiluksihan se taas menee ja matka kiusataan punaniskoja ja konservatiiveja oikein huolella.
Muutamat repeämisnaurut mutta kovasti medioissa ollut Giuliani-episodi jätti kieltämättä aikamoisen entrapment-maun. Haastattelija kuitenkin useaan otteeseen kosketteli Rudyä jonka setämies ilmeisesti tulkitsi menevän ammatillisen mielenkiinnon tuolle puolen.
Trailer sisälsikin oikeastaan kaikki elokuvan herkullisimmat kohdat, joten olkaapa hyvä:

Zodiac. Leffan yhden päähenkilön (San Francisco Chroniclen pilapiirtäjä) kirjoittamaan kirjaan perustuva tositapahtumiin perustuva kirja 60-70 -lukujen vaihteen San Francisco Bay Arean sarjamurhaajan etsinnästä.
Zodiac-sarjamurhaaja (5 confirmed dead, 2 injured, possibly 20–28 total dead (claimed to have killed 37)) kuuluu sarjaan "stranger than fiction", eli joskus todellisuus imitoi taidetta. Vrt esim 9/11.
Eli sarjamurhaaja lähettää todistusaineistoa, selkokielisiä sekä salakirjoitettuja viestejä poliisille ja lehdistölle, vaatii niiden julkaisemista lehdissä uusien murhien uhalla ja keskustelee huippujuristin kanssa suorassa TV-lähetetyksessä.
Suosittelen ♈︎/♒︎
olen voimakas oikeudenmukaisuuden kannattaja
-
- Kitisijä
- Viestit: 4456
- Liittynyt: 28.01.2011 22:35
- Paikkakunta: Pökäle
Re: Katsoin leffan
En tunne noita hieroglyfejä. Vasemmanpuoleinen on kuitenkin selvästi munasarjat, mutta oikea?
Maisemataulut ovat ylimääräisiä ikkunoita.
-
- Kitisijä
- Viestit: 26795
- Liittynyt: 23.01.2014 9:59
Re: Katsoin leffan
Trailerista näkee hyvin, mistä on kysymys. Olisi varmasti ollut gattikselle kauhistus tällainen nussiva maailma.
Elokuvahan on saanut jopa 5/5 (HS). Olen aiemminkin huomannut, että arvostelijat antavat kotimaisille filmeille ainakin yhden bonus-tähden.
3/5 on ehkä realistinen. Eli kyllä tämän katsoo, mutta ei mikään mullistava mestariteos.
olen voimakas oikeudenmukaisuuden kannattaja
-
- Kitisijä
- Viestit: 23791
- Liittynyt: 15.08.2005 8:41
Re: Katsoin leffan
Mestari Cheng oli paras kotimainen leffa pitkään aikaan.
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
-
- Kitisijä
- Viestit: 26795
- Liittynyt: 23.01.2014 9:59
Re: Katsoin leffan
100 miljoonan dollarin budjetilla aivan käsittättömän ikävystyttävä elokuva tehty. Ei kannata katsoa.
Ei mitään jännitettä, ei draaman kaarta.
Lisäksi ärsyttävä yksityiskohta, että jään läpi mereen pudonnut Clooney selviää jäätiköllä märissä vaatteissa hengissä. Oikeasti kuolo korjaisi varmasti alle tunnissa.
olen voimakas oikeudenmukaisuuden kannattaja
-
- Kitisijä
- Viestit: 15029
- Liittynyt: 23.08.2011 9:23
- Paikkakunta: 7th heaven
Re: Katsoin leffan
Jäätiköllä märissä vaatteissa tunti on aivan tajuttoman pitkä aika.
Universaali disclaimer.
-
- Kitisijä
- Viestit: 6711
- Liittynyt: 01.07.2005 21:12
- Paikkakunta: Uleåborg
Re: Katsoin leffan
Enemmän ehkä ärsytti että se ylipäätään tippui jäiden läpi - jäätävät pakkaset ja yhtäkkiä jäät pettää?James Potkukelkka kirjoitti: ↑30.12.2020 11:17 Lisäksi ärsyttävä yksityiskohta, että jään läpi mereen pudonnut Clooney selviää jäätiköllä märissä vaatteissa hengissä. Oikeasti kuolo korjaisi varmasti alle tunnissa.
Tasan ei mene muumit kanootissa.
-
- Kitisijä
- Viestit: 2491
- Liittynyt: 26.10.2012 19:48
- Paikkakunta: Joo
Re: Katsoin leffan
^ Siinä kohtaa jäätikköä oli selvästikin ns. plothole. Niitä näkee elokuvissa aina silloin tällöin.
Jätti minutkin kylmäksi (hah) tuo pätkä. Tunnelma oli ainakin alussa kohdallaan, mutta jotain vaan jäi puuttumaan.
Jätti minutkin kylmäksi (hah) tuo pätkä. Tunnelma oli ainakin alussa kohdallaan, mutta jotain vaan jäi puuttumaan.
Amazing shit happens!
-
- Kitisijä
- Viestit: 2491
- Liittynyt: 26.10.2012 19:48
- Paikkakunta: Joo
Re: Katsoin leffan
Shadow in the Cloud
Eipä olisi itselle tullut mieleen sijoittaa hirviöjännäriä Toisen Maailmansodan pommikoneeseen, mutta tämä itse asiassa toimii. Merkittävin miinus möröstä. Näytetään liian aikaisin ja ei kovin pelottava. Mutta tunnelma muuten kohdallaan. Hyvin kuvattu ja valaistu, myös soundtrack pätevä. Ennustan että tästä ohjaajasta kuullaan vielä.
Eipä olisi itselle tullut mieleen sijoittaa hirviöjännäriä Toisen Maailmansodan pommikoneeseen, mutta tämä itse asiassa toimii. Merkittävin miinus möröstä. Näytetään liian aikaisin ja ei kovin pelottava. Mutta tunnelma muuten kohdallaan. Hyvin kuvattu ja valaistu, myös soundtrack pätevä. Ennustan että tästä ohjaajasta kuullaan vielä.
Amazing shit happens!
-
- Kitisijä
- Viestit: 4456
- Liittynyt: 28.01.2011 22:35
- Paikkakunta: Pökäle
Re: Katsoin leffan
Toxic Avenger (1984). Kävin katsomassa tämän aikoinaan leffateatterissa ja nyt heti perään uudestaan vuonna 2021. Hirveetä kuraa.