Koronavirus

Yleinen lätinä jä kitinä
Avatar
James Potkukelkka
Kitisijä
Viestit: 25471
Liittynyt: 23.01.2014 9:59

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja James Potkukelkka »

sivustahuutaja kirjoitti: 29.05.2020 17:33
urpiainen kirjoitti: 29.05.2020 17:20 Mutta mä luulen, että sekä Dave että minä ymmärsimme sinun vihjailevan, että immuniteettia ei tulisi, kun puhuit Ruotsin korkeamman sairastavuuden olevan mahdollisesti hyödytöntä jatkossa.
Siltähän se vähän alkaa vaikuttaa, että ainakin vasta-aineita löytyy heikosti suhteessa hoitoon joutuneisiin ja kuolleisiin. Se on ihan mahdollista, että tähän ei saada rokotetta. Toki rokotetta kannattaa yrittää. Vaikkapa 10 miljardia rokotteen kehittämiseen pienelläkin todennnäköisyydellä on aika perusteltua kun katsotaan taloudellista tuhoa maailmalla.
Alkuun tavallinen disclaimer; en ole mikään asiantuntija tässä. Mutta mun käsittääkseni on spekuloitu myös, että ehkä koronavirusimmuniteetti voi tulla soluvälitteisenä, jolloin vasta-aineet eivät mittaa sitä.

Mutta tosiaan yleisesti ajatellaan, että sairastettu tauti antaa paremman immuniteetin, kuin mitä rokote parhaimmillaan voi antaa. Eli JOS sairastettu tauti ei anna immuniteettia, ei se rokotteeltakaan onnistu.
olen voimakas oikeudenmukaisuuden kannattaja
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 16598
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

James Potkukelkka kirjoitti: 01.06.2020 15:39
urpiainen kirjoitti: 30.05.2020 8:33 No yksi peruste voisi olla vaikka pessimistinen induktio: yhteenkään koronavirukseen ei ole saatu kehitettyä rokotetta, vaikka koronaviruksia kiertää kausi-influenssien, joihin rokotteita koko ajan tehdään, osina.
Vanhoihin koronaviruksiin ei ole kehitetty rokotetta, koska siinä ei oikein ole järkeä. Vanhat koronavirukset aiheuttavat n 15% flunssista.

https://en.wikipedia.org/wiki/Coronavirus#Common_cold

En usko, että kukaan innostuisi ottamaan rokotetta, joka parhaimmillaan vähentäisi riskiä saada perusflunssa 15%:lla. Flunssarokote on vaikea/mahdoton, koska tavallisen flunssan voi aiheuttaa 200 eri virusta.

En ole aivan varma, mitä tarkoitat " koronaviruksia kiertää kausi-influenssien, joihin rokotteita koko ajan tehdään, osina. "Tarkoitatko että kiertää samaan aikaan? Vai jotain muuta?
Kirjoitin puolihuolimattomasti, epäselvästi ja sanalla sanoen huonosti.

Tarkoitin vain, että vaikka kausi-influenssalla tarkoitetaan varsinaisesti näitä eri influenssa A ja B variaatioita, myös jokunen koronavirus kiertää siis säännöllisesti maailmalla aiheuttaen (muiden virusten joukossa) sitä, mitä englanniksi kutsutaan seasonal fluksi. Ja näihin koronaviruksiin ei siis ole yhtään rokotetta kehitetty. Ei niihin tosiaan varmaan ole hirveän suurella panostuksella yritettykään, koska ovat sen verran vaarattomia (käsittääkseni on kuitenkin jonkin verran yritetty, ja kehittämisessä olisi jonkin verran järkeäkin, koska 15 prossan pudotus flunssatyöpoissaoloihin ei olisi maailmanlaajuisesti olematon sekään, minkä lisäksi kehittäjä saisi varmaan hyvän viran nimekkäästä yliopistosta). Ja vaarallisemmat koronavirukset sars ja mers taisivat tukahtua ennen kuin niihin saatiin rokotetta kehitettyä.

Mutta pointti, jos minulla sellaista oli ollenkaan, oli siis, että koronaviruksiin ei ole olemassa rokotteita valmiiksi, olipa syy mikä tahansa. Jos olisi, uuteen SARS-CoV-2:een olisi varmaan helpompi kehittää rokote siihenkin. Nytkin kai lupaavin lähtö tulee SARS-CoV-1:n rokoteaihioista, joita ei siis kuitenkaan valmiiksi rokotteeksi ymmärtääkseni koskaan kehitetty. Ja viestini konteksti oli siis debatti, josa Sivustahuutaja ensin piti mahdollisena, että uuteen koronavirukseen ei saada hyvää rokotetta kehitettyä, ja Nokkaeläin opponoi tätä mahdollisuutta sillä, että ei ole kuullut mitään, minkä nojassa voisi ajatella, että rokote ei toimisi. Toin tähän vain mukaan yhden näkökulman, jonka voi ehkä ajatella tukevan Sivustahuutajan kantaa, että rokote ei ole itsestäänselvyys: koronaviruksiin ei ole yhtään rokotetta olemassa, vaikka koronavirukset ovat sinänsä tuttuja olenteita lievissä ja vakavissa muodoissaan.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Avatar
James Potkukelkka
Kitisijä
Viestit: 25471
Liittynyt: 23.01.2014 9:59

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja James Potkukelkka »

urpiainen kirjoitti: 01.06.2020 16:48
James Potkukelkka kirjoitti: 01.06.2020 15:39
urpiainen kirjoitti: 30.05.2020 8:33 No yksi peruste voisi olla vaikka pessimistinen induktio: yhteenkään koronavirukseen ei ole saatu kehitettyä rokotetta, vaikka koronaviruksia kiertää kausi-influenssien, joihin rokotteita koko ajan tehdään, osina.
Vanhoihin koronaviruksiin ei ole kehitetty rokotetta, koska siinä ei oikein ole järkeä. Vanhat koronavirukset aiheuttavat n 15% flunssista.

https://en.wikipedia.org/wiki/Coronavirus#Common_cold

En usko, että kukaan innostuisi ottamaan rokotetta, joka parhaimmillaan vähentäisi riskiä saada perusflunssa 15%:lla. Flunssarokote on vaikea/mahdoton, koska tavallisen flunssan voi aiheuttaa 200 eri virusta.

En ole aivan varma, mitä tarkoitat " koronaviruksia kiertää kausi-influenssien, joihin rokotteita koko ajan tehdään, osina. "Tarkoitatko että kiertää samaan aikaan? Vai jotain muuta?
Kirjoitin puolihuolimattomasti, epäselvästi ja sanalla sanoen huonosti.

Tarkoitin vain, että vaikka kausi-influenssalla tarkoitetaan varsinaisesti näitä eri influenssa A ja B variaatioita, myös jokunen koronavirus kiertää siis säännöllisesti maailmalla aiheuttaen (muiden virusten joukossa) sitä, mitä englanniksi kutsutaan seasonal fluksi. .
Tuo englannin kielen flunssa vs. influenssa aiheuttaa mulla aina päänsärkyä. Mun käsittääksi englaninkielessä "flu" tarkoittaa influenssaa. Mutta se, mikä suomeksi on flunssa (eli joku niistä 200 muun kuin influenssaviruksen aiheuttama ylähengitystieinfektio) on kait "common cold". Itse en ole koskaan asunut englanninkielisessä maassa (sä olet kait asunut kahdessakin), mutta en ainakaan nettihakujen perusteella en ole nähnyt, että "seasonal flu" olisi flunssa.

https://en.wikipedia.org/wiki/Common_cold
-Other names Cold, acute viral nasopharyngitis, nasopharyngitis, viral rhinitis, rhinopharyngitis, acute coryza, head cold

Ainakin "flu season" viittaa influenssan esiintymiseen

https://en.wikipedia.org/wiki/Flu_season

ja tämän mukaan "seasonal flu" on influenssa

https://eswi.org/knowledge-center/what-is-seasonal-flu/

Ja "flu" on influenssa

https://en.wikipedia.org/wiki/Influenza
olen voimakas oikeudenmukaisuuden kannattaja
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 16598
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

Edelleen, argumenttini kannalta tuo on minusta irrelevanttia. Katson argumentti olleen sikäli onnistunut, että nyt Nokkaeläin on kuullut (ainakin jos on lukenut Kitinää ääneen) jotain, jonka perusteella voi ajatella, että on mahdollista, että toimivan koronavirusrokotteen kehittäminen ei ole läpihuutojuttu.

Sitten termistöön (joka siis ei ole relevanttia argumenttini kannalta). Arvelisin, että suurin osa ei-terveydenhoitoalalla työskentelevistä käyttää termejä cold ja flu viittaamaan mihin tahansa tarkemmin määrittelemättömään nuhakuumetautiin. Jos halutaan puhua nimenomaan influenssasta, sanotaan influenza. Vastaavasti, minusta maallikoiden puheessa flu season on talviaika, jolloin näitä sairastellaan, ja silloin voi siis iskeä seasonal flu. Nopealla googlailulla löysin ainakin yhden ihan virallisehkon terveystietolähteen, jossa puhuttiin flu seasonista, jolloin kiertää seasonal flu, joka voi osua kohdalle erilaisten virusten aiheuttamina, mukaan lukien influenssavirukset, koronavirukset ja mitä niitä onkaan.

Mutta jos ollaan pedantteja, ja miksi ei oltaisi, uskon toki Sinun olevan oikeassa: Ei tarvitse olla amatööriepidemiologi, vaan amatöörietymologius riittää, että näkee otsaluullakin termin "flu" olevan lyhennys "influenzasta". Tarkkaan ottaen flu tarkoittanee influenssaa, mutta epätarkka yleispuhe lienee tässä sallivampi (nytkään sillä ei siis ollut argumenttini kannalta minusta oikein väliä). Suomen kieli lienee tässä muuten se sekoilevampi: etymologinen aistini vihjailee myös sanan "flunssa" olevan lyhennys "influenssasta", mutta suomeksi kai flunssalla tarkoitetaan tavallista nuhakuumetta (se common cold) eikä influenssaa?

Mut siis edelleen, tämä lääketieteellinen pedanttius on minusta irrelevanttia esittämäni argumentin kannalta, vaikka toki yleisesti ottaen on kivempi puhua totta kuin puutaheinää. Mutta ehkä yleiskielinen epätarkka käyttö ei ole epätotta, vaan yleiskieli ei vain tee erotteluja, joita erikoistunut kielenkäyttö tekee?
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Avatar
James Potkukelkka
Kitisijä
Viestit: 25471
Liittynyt: 23.01.2014 9:59

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja James Potkukelkka »

urpiainen kirjoitti: 01.06.2020 18:05
Mut siis edelleen, tämä lääketieteellinen pedanttius on minusta irrelevanttia esittämäni argumentin kannalta,
Juu, pointin kannalta merkityksetöntä. Tartuin tuohon vain, koska itse olen yrittänyt asiaa itselleni selvittää.

Totta, että englanti on ehkä tässä se loogisempi, koska flu toki on lyhennys influenzasta ja ei ole englantilaisten vika, että Suomessa puhutaa flunssasta kun tarkoitetaan comon coldia.
olen voimakas oikeudenmukaisuuden kannattaja
sivustahuutaja
Kitisijä
Viestit: 21247
Liittynyt: 15.08.2005 0:29

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja sivustahuutaja »

urpiainen kirjoitti: 01.06.2020 16:48 Toin tähän vain mukaan yhden näkökulman, jonka voi ehkä ajatella tukevan Sivustahuutajan kantaa, että rokote ei ole itsestäänselvyys: koronaviruksiin ei ole yhtään rokotetta olemassa, vaikka koronavirukset ovat sinänsä tuttuja olenteita lievissä ja vakavissa muodoissaan.
Ja vaikka rokote tulisi, niin se saattaa tulla 12kk sijaan 10v kuluttua.

Suomen koronastrategia ei voi perustua siihen, että kyhjötetään perunakuopassa kunnes rokote, muiden kehittämä, tulee ja pelastaa.
Avatar
James Potkukelkka
Kitisijä
Viestit: 25471
Liittynyt: 23.01.2014 9:59

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja James Potkukelkka »

Tegnellin mukaan Ruotsi on tehnyt virheitä

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006528248.html
olen voimakas oikeudenmukaisuuden kannattaja
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 16598
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

Jutussa Tegnelliä tituleerataan "Ruotsin koronastrategian pääarkkitehdiksi". Eikö tämä titteli ole vähän tårta på tårta, tällainen kolmijäseninen troikka tai korkein huippu? Arkkitehti-sanassa tehti-osuus tullee jostain kreikan teknikkoon ja rakentajaan viittaavasta sanasta, ja arkki-etuliite antaa jo itsessään sen pää-merkityksen. Voisiko muka olla Ruotsin kirkon pääarkkipiispa? Arkkipiispa on jo se pää!

Lisäksi myös kiinnostaa, toimisiko analogia toisinpäin. Vanhana monarkiana Ruotsissa voisi hyvin kuvitella olevan jokin kuninkaallisen hoviarkkitehdin virka. Jos hän vastaa uusimpaan tutkimustietoon perustuvien rakennusnormien levittämisestä koko valtakuntaan, ja torjuu huonojen vaikutteiden leviämistä homehtuvien julkisten rakennusten Suomesta, voisiko häntä kutsua Ruotsin rakentamisstrategian pääepidemiologiksi?
Viimeksi muokannut urpiainen, 03.06.2020 10:20. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Ylermi Ylihankala
Kitisijä
Viestit: 14928
Liittynyt: 22.09.2008 13:03

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja Ylermi Ylihankala »

James Potkukelkka kirjoitti: 03.06.2020 10:00 Tegnellin mukaan Ruotsi on tehnyt virheitä

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006528248.html
Sen verran selitellyt mustaa valkoiseksi, että mennyt maku koko äijään, vaikka nyt tulikin vähän vastaan.
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.
Avatar
James Potkukelkka
Kitisijä
Viestit: 25471
Liittynyt: 23.01.2014 9:59

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja James Potkukelkka »

^^Isoissa rakennusprojekteissa on kuitenkin useita arkkitehteja?
olen voimakas oikeudenmukaisuuden kannattaja
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 16598
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

James Potkukelkka kirjoitti: 03.06.2020 10:21 ^^Isoissa rakennusprojekteissa on kuitenkin useita arkkitehteja?
No, varmaan joku niistä arkkitehdeistä täytyy sit nimetä hankkeen pääsuunnittelijaksi.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
sivustahuutaja
Kitisijä
Viestit: 21247
Liittynyt: 15.08.2005 0:29

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja sivustahuutaja »

urpiainen kirjoitti: 03.06.2020 10:18 ... voisiko häntä kutsua Ruotsin rakentamisstrategian pääepidemiologiksi?
Rakentaminen taitaa kipeästi kaivata epidemiologeja?
nokkaelain
Kitisijä
Viestit: 2772
Liittynyt: 10.03.2018 18:12

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja nokkaelain »

urpiainen kirjoitti: 01.06.2020 18:05 Edelleen, argumenttini kannalta tuo on minusta irrelevanttia. Katson argumentti olleen sikäli onnistunut, että nyt Nokkaeläin on kuullut (ainakin jos on lukenut Kitinää ääneen) jotain, jonka perusteella voi ajatella, että on mahdollista, että toimivan koronavirusrokotteen kehittäminen ei ole läpihuutojuttu.

Sitten termistöön (joka siis ei ole relevanttia argumenttini kannalta). Arvelisin, että suurin osa ei-terveydenhoitoalalla työskentelevistä käyttää termejä cold ja flu viittaamaan mihin tahansa tarkemmin määrittelemättömään nuhakuumetautiin.
Olet kuunnellut varmaan paremmin. (Täytyy varmaan lukea myöhemmin, mistä oli kyse.) Muistan lähinnä kommenttini, että ei sen rokotteen kehittäminen luulisi olevan mikään mahdoton juttu.

Sanaa "flu" varmasti käytetään muuallakin kuvaamaan mitä vaan hengityselimistön pahempia oireita aihuettavaa kuumetautia. Olisi aika erikoista, että ihmiset osaisivat tehdä selvän eron influenssaviruksiin ja muihin. Suurinta osaa ei vaan kiinnosta. Lisäksihän on termi "stomach flu". Venäläinen työkaveri oli sitä mieltä, että Venäjällä ei ollut sellaista sairautta kuin mahatauti. Asia ei tietysti voi liittyä siihen, että hänellä on nyt Suomessa kolme pientä lasta, joista joku on päiväkoti-iässä.
nokkaelain
Kitisijä
Viestit: 2772
Liittynyt: 10.03.2018 18:12

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja nokkaelain »

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/6f6 ... a95ebefa88
"WHO:n politiikkaa ohjanneet koronatutkimukset perustuvat epämääräisen pikkufirman kyseenalaiseen dataan"

"Artikkeleista tuli tieteellisiä sensaatioita, kun ne todistivat koronapotilaiden hoidossa käytetyn malarialääkkeen hydroksiklorokiinin itse asiassa lisäävän merkittävästi potilaiden kuolleisuutta." - Jos olisi tarkoitus myydä tekaistua materiaalia, ei kai kannattaisi kiinnittää huomiota. Tosin voi olla oidemmän päälle sekin vaikeaa.

Yksi työkaveri tekee sivubisneksenään tietokantaa yliopistosairaalalle ja siinä taitaa olla enemmän kuin mainittu 96 000
potilasta. "De-identifyingistä" vastaa kyllä joku muu. Mutta siis yhden hengen nyrkkipajojakin käytetäään.
sivustahuutaja
Kitisijä
Viestit: 21247
Liittynyt: 15.08.2005 0:29

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja sivustahuutaja »

Messuhalliin rakennettu kenttäsairaala jäi kokonaan käyttämättä – Ruotsissa puretaan nyt tehohoitokapasiteettia, vaikka tauti jyllää yhä
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/mess ... b48d9aa3a4

Ruotsin tilanteesta on meillä ilmeisesti uutisoitu aika yksipuolisesti, jos yllä oleva uutinen pitää paikkansa. Tämän perusteella Ruotsi ei näe, että kasvavatkaan tartuntaluvut olisivat ylikuormittamassa terveydenhuollon normaalia kapasiteettia.

Suomessa koulujen avaaminen ei ole näkynyt koronaluvuissa mitenkään. Ylläri pylläri. Eli koko koulupanikointi oli ihan turhaa. Koulut olisi kannattanut pitää auki koko ajan.

Onneksi elvytyshanat aukesivat. Saadaan vuosikymmeniksi uusi verovaroin ylläpidettävä museo.

Eikös hallituksen pitänyt laatia jokin exit-strategia koronaan? Koskas me kuullaan, miten tästä noustaan?
Avatar
Bluntly
Kitisijä
Viestit: 23439
Liittynyt: 15.08.2005 8:41

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja Bluntly »

sivustahuutaja kirjoitti: 04.06.2020 21:44Eikös hallituksen pitänyt laatia jokin exit-strategia koronaan? Koskas me kuullaan, miten tästä noustaan?
Onhan niillä vahva strategia: seuraava hallitus hoitaa.
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
sivustahuutaja
Kitisijä
Viestit: 21247
Liittynyt: 15.08.2005 0:29

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja sivustahuutaja »

^ eihän sitä tautia koskaan suomessa ollutkaan? Kaikki päätökset tehtiin villein oletuksin.
sivustahuutaja
Kitisijä
Viestit: 21247
Liittynyt: 15.08.2005 0:29

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja sivustahuutaja »

exPertti kirjoitti: 05.06.2020 10:31 Jos olisin uskonut thl:ä talvilomalla olisin ehkä itse nyt kuollut.
Kuinka niin? Kuulutko jotenkin riskiryhmään?

Minun on vaikea uskoa, että olisit kohdannut esim. liikennettä suuremman riskin.
Ylermi Ylihankala
Kitisijä
Viestit: 14928
Liittynyt: 22.09.2008 13:03

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja Ylermi Ylihankala »

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/4db ... 063f6c15fd
Ruotsin BKT siis supistuu kaiketi Suomea enemmän. Ihmiskoe epäonnistui kaikilla relevanteilla mittareilla.
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.
Avatar
Bhven
Kitisijä
Viestit: 4273
Liittynyt: 28.01.2011 22:35
Paikkakunta: Pökäle
Viesti:

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja Bhven »

Jos Ruotsin BKT laskee neljä prosenttia, niin Suomen varmaan vastaavasti neljä tuhatta prosenttia. Jos tavaran toimitusketjut pysähtyvät niin eipä sille mitään voi. Oli miten oli, niin Ruotsin persudemokraatit ovat olleet koronan tiimoilta aivan yhtä urpoja kuin Suomen persusosialistitkin. Typerää ja tarpeetonta oppositioulinaa. Se, että Ruotsissa on kuollut 4 tuhatta ihmistä, niin ei tuollaista tarvitsisi edes uutisoida. Jos kuolleita olisi 4 sataa tuhatta, siitten voisi taputtaa tyyliin: "eläkepommi purettu". Ruotsin oppositio tulisi vangita vuorokaudeksi jotta Tegnell voisi pyyhkiä perseensä Åkessonin kasvoihin, miksei Halla-ahonkin.
In 1852 Henri Giffard flew a 3-horsepower steam-powered dirigible over Paris. it was the first powered aircraft.
Avatar
Bluntly
Kitisijä
Viestit: 23439
Liittynyt: 15.08.2005 8:41

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja Bluntly »

Nappasin lähetteen testiin. Työterveyssoppari maksaa digiklinikan, mutta itse joutuu kustantamaan testin.
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 16598
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

Mä olen vähän miettinyt sellaisia, että kun lisätalousarvio oli jopa suurempi kuin ennakoitiin, ja yhteensä koronalainanotto on noussut jo aika huikeisiin määriin, niin tarkoittaako se, että hallituksen toivo lepää kerta kaikkiaan sen varassa, että epidemian toista aaltoa ei vain tule? Tai siis että testaa-jäljitä-eristä-hoida riittää katkaisemaan kaikki uudet tautiketjut ennen kuin ne ryöpsähtävät epidemiaksi. Jos tässä kuitenkin sitten tarvittaisiin vielä huhtikuutakin jyrkempi/pidempi sulku, voise se olla aika hankalaa.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Avatar
So Hard
Kitisijä
Viestit: 14886
Liittynyt: 23.08.2011 9:23
Paikkakunta: 7th heaven

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja So Hard »

urpiainen kirjoitti: 08.06.2020 12:15 Mä olen vähän miettinyt sellaisia, että kun lisätalousarvio oli jopa suurempi kuin ennakoitiin, ja yhteensä koronalainanotto on noussut jo aika huikeisiin määriin, niin tarkoittaako se, että hallituksen toivo lepää kerta kaikkiaan sen varassa, että epidemian toista aaltoa ei vain tule? Tai siis että testaa-jäljitä-eristä-hoida riittää katkaisemaan kaikki uudet tautiketjut ennen kuin ne ryöpsähtävät epidemiaksi. Jos tässä kuitenkin sitten tarvittaisiin vielä huhtikuutakin jyrkempi/pidempi sulku, voise se olla aika hankalaa.
Helsingin tartuntaluvut nousee jo.
Universaali disclaimer.
Avatar
James Potkukelkka
Kitisijä
Viestit: 25471
Liittynyt: 23.01.2014 9:59

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja James Potkukelkka »

Uskoakseni hallitukseni suunnitelmana on Deus ex machina.
olen voimakas oikeudenmukaisuuden kannattaja
Ylermi Ylihankala
Kitisijä
Viestit: 14928
Liittynyt: 22.09.2008 13:03

Re: Koronavirus

Viesti Kirjoittaja Ylermi Ylihankala »

So Hard kirjoitti: 08.06.2020 12:24
urpiainen kirjoitti: 08.06.2020 12:15 Mä olen vähän miettinyt sellaisia, että kun lisätalousarvio oli jopa suurempi kuin ennakoitiin, ja yhteensä koronalainanotto on noussut jo aika huikeisiin määriin, niin tarkoittaako se, että hallituksen toivo lepää kerta kaikkiaan sen varassa, että epidemian toista aaltoa ei vain tule? Tai siis että testaa-jäljitä-eristä-hoida riittää katkaisemaan kaikki uudet tautiketjut ennen kuin ne ryöpsähtävät epidemiaksi. Jos tässä kuitenkin sitten tarvittaisiin vielä huhtikuutakin jyrkempi/pidempi sulku, voise se olla aika hankalaa.
Helsingin tartuntaluvut nousee jo.
Määritelkää toinen aalto! En tuohon takerru, mutta nyt ainakin tiedetään suunnilleen, miten toimia ketterästi, jos toinen aalto tai pienempi väre realisoituu.
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.
Vastaa Viestiin