Omasta tarkoituksesta ja itsearvostuksen löytämisestä.

Painaako joku mieltä? Haluatko purkaa sydäntäsi? Jos ei apu löydy, niin ainakin kuuntelevia korvia.
VAIN ASIALLISET KOMMENTIT! Kuri on kova.
segma

Omasta tarkoituksesta ja itsearvostuksen löytämisestä.

Viesti Kirjoittaja segma »

Ajatusvirrasta poimittu otsikko ei välttämättä kerro kaikkea oikein eikä edes sinne päin kuin ehkä haluaisin. Tahtoisin kuitenkin ihmetellä ja kummastella itseäni. Tässä nyt muutama kuukausi sitten ensimmäistä kertaa suhteen katkettua alkoi päässä hälytyskellot soida. En tuolloin tiennyt, mistä se johtui, mikä aiheutti kaikenlaista ihmeellistä ja typerää käytöstä. Mutta sen siitä herkästä mielestä saa.

Kuitenkin, varsinainen asiani on se, minkä olen tässä nyt hiljalleen huomannut: en koe itseäni kovin mielenkiintoisena ihmisenä. Tai pikemminkin, en kykene keksimään mitään syytä, miksi joku haluaisi kanssani seurustella noin niinkuin esimerkiksi. Toisaalta taas en keksi mitään hirvittävän kamalaa syytä siihen, miksi joku EI haluaisi siihen toimintaan kanssani ryhtyä. Pidän itseäni varsin ihmismäisen näköisenä tyyppinä, käytöskin on mielestäni perusihmisen tasolla. Mietin paljon (liiankin kanssa) asioita, kykenen huumoripitoiseen keskusteluun ihmisten kanssa, olen itsevarma (tiettyyn rajaan saakka), omaan harrastuksia ja ajatuksia. Kaikki tuntuisi olevan kivasti kohdallaan (joskaan en ole kovin haka aloittamaan vieraiden ihmisten kanssa keskustelua "tuosta vaan"). Silti tuntuu, että jotain puuttuu. Ja minen tiedä mitä se on. Ja sitten stressaan siitä, kun en sitä itse huomaa, mutta jotain kuitenkin on ilmeisesti vialla, eihän nyt kaikkien muiden elämä voi olla yhtä tyhjän oloista kuin omani on - näin hieman karrikoiden.

Tämä ei nyt mitenkään ole kysymys, johon toivoisin lukot aukaisevaa vastausta, pikemminkin pohdin puoliääneen.
Avatar
Voyageur
Kitinän väärinkäyttäjä
Viestit: 101
Liittynyt: 12.10.2005 21:14
Paikkakunta: Ivalo

Re: Omasta tarkoituksesta ja itsearvostuksen löytämisestä.

Viesti Kirjoittaja Voyageur »

slerghma kirjoitti: Silti tuntuu, että jotain puuttuu. Ja minen tiedä mitä se on. Ja sitten stressaan siitä, kun en sitä itse huomaa, mutta jotain kuitenkin on ilmeisesti vialla, eihän nyt kaikkien muiden elämä voi olla yhtä tyhjän oloista kuin omani on - näin hieman karrikoiden.
Mulla tuntui kanssa aluksi vaikka miltä, kun edellinen pitkä suhteeni katkesi muutama vuosi sitten. Sitä ennen olin enemmän, tai vähemmän, seurustellut melkein koko elämäni, noin karrigoidusti. Musta tuntuu, että aluksi päällimmäisen tyhjän tunteen aiheutti se, että suuri osa onnesta, ja ehkä elämän sisällöstäkin, oli tullut siitä, että rakasti jotakuta, ja tunteesta, että joku rakasti sua. Ei niinkään suhteen tuomasta turvasta, vaan nimenomaan tunteesta, että joku välittää juuri sinusta.

Aikansa tuota kesti, mutta nyttemmin olen huomannut, etten tarvitse, enkä halua, kenenkään rakkautta, tai välittämistä siksi, että olisin onnellinen, kun olen muutenkin. Elämässä on sisältöä, se pitää vain löytää. Mulla meni siinä aikansa, kun työ ei mun elämäni pääsisältö ole koskaan ollut, eikä tule olemaankaan, osallehan se on hyvä pakopaikka, mutta nyt vaelletaan ilman määränpäätä, tavallaan, ja nautitaan joka hetkestä, niitä kun ei mukaan saa, paitsi mielessä.
Alors je ne lui parlais ni de serpents boas, ni de forêts fierges, ni d'étoiles.
segma

Re: Omasta tarkoituksesta ja itsearvostuksen löytämisestä.

Viesti Kirjoittaja segma »

Kaikista typerintä tässä on se, että syytän itseäni siitä, että mulla on näin vaikea olla välillä. Toisin sanoen en sulata sitä, että voin olla näin täydellisesti hajalla suhteen takia, joka ei koskaan edes ollut mitään suurta. Alle kuukausi oltiin yhdessä, sekin aika väljästi (minun näkökulmastani). Silti olen onnistunut olemaan hajalla asian tiimoilta ainakin 3½ kuukautta. Noista käytin 2½ kuukautta sen miettimiseen, miten saisin virheeni korjattua ja miten saisin tytön takaisin. Tämä nyt oli luonnollisen selkeästi isomman luokan virhe, pahensi vain tuskaa. Ensi kerralla olen viisaampi. Nykyään voin hallita itseäni täysin yksin ollessani (nuo 2½kk olivat sellaisia, että ehkä 10% valveillaoloajasta kykenin olemaan miettimättä ko. ihmistä ja sitä kautta sitä saatanan tuskaa oli mielessä liki koko ajan), mutta näkeminen ja kuuleminen tekevät aivan järkyttävän pahaa. Enkä onneksi joudukaan näkemään ja kuulemaan tätä tyttöä kuin tasantarkkaan 50%:a luennoistani. Käytävillä saa koko ajan pelätä, että hän sattuu kävelemään vastaan, enkä sitten pystyisi hallitsemaan pahaa oloani. Haluttaisi lopettaa tämä silmät ummessa kävely. Vittu.
Avatar
Voyageur
Kitinän väärinkäyttäjä
Viestit: 101
Liittynyt: 12.10.2005 21:14
Paikkakunta: Ivalo

Re: Omasta tarkoituksesta ja itsearvostuksen löytämisestä.

Viesti Kirjoittaja Voyageur »

slerghma kirjoitti:Kaikista typerintä tässä on se, että syytän itseäni siitä, että mulla on näin vaikea olla välillä. Toisin sanoen en sulata sitä, että voin olla näin täydellisesti hajalla suhteen takia, joka ei koskaan edes ollut mitään suurta. Vittu.
Ihastua voi syvästikin, vaikka suhde periaatteessa ei olisikaan mitään suurta, ja tuo voi tapahtua yksipuolisestikin. Se, miten asioita päässään käsittelee eron tultua ratkaisee mun mielestä sen, miten päänsä saa kuntoon hoidettua. Vanha klishee on, että aika parantaa haavat, mutta ei se sitä automaattisesti tee, jos asioita alkaa pyörittämään oravanpyörässä päässään. Toisen vihaaminen, tai itsensä syytteleminen on just sellaisia, jotka ei homman käsittelyä edistä millään. Jos olit paska jätkä, tai mitä vaan tapahtuikin, niin turha on alkaa miettimään sitä, mitä olisi käynyt jos olisit duunannut näin, tai näin, tai... Ratkaisevaa on vaan se, mitä teet tästä eteenpäin.
Alors je ne lui parlais ni de serpents boas, ni de forêts fierges, ni d'étoiles.
segma

Re: Omasta tarkoituksesta ja itsearvostuksen löytämisestä.

Viesti Kirjoittaja segma »

En vihaa. En vain kestä kyseisen ihmisen minkäänsorttista aistimista. Ja sen takia en haluaisi olla minkäänlaisissa tekemisissä. Edes samoilla luennoilla. Tämä nyt on toisaalta ongelmalta pakenemista, mutta yritin kyllä päinvastaista lähestymistäkin, ongelma siinä vain oli se, että asioista keskusteluun vaaditaan se toinenkin osapuoli. Ja tämä ei ollut ehdotuksestani mitenkään mielissään. Ja kuitenkin sitten haluaa olla kaveria. Tämän johdosta osittain (lue: täysin) ei ollakaan puheväleissä. Mutta juuri tuon keskustelun puuttuminen jättää kaiken jotenkin avoimeksi (minun mielestäni), kuin jättäisi virkkeestä pisteen pois tai pudottaisi giljotiinin vain puoliväliin kaulaa.

Aina kun näitä asioita pysähtyy miettimään, tulee aika ahdistunut olo, eikä oikein missään tunnu olevan mitään mieltä. Onneksi tätä ei ole (enää) pakko sietää kovin usein.
Avatar
Voyageur
Kitinän väärinkäyttäjä
Viestit: 101
Liittynyt: 12.10.2005 21:14
Paikkakunta: Ivalo

Re: Omasta tarkoituksesta ja itsearvostuksen löytämisestä.

Viesti Kirjoittaja Voyageur »

slerghma kirjoitti:En vihaa. En vain kestä kyseisen ihmisen minkäänsorttista aistimista. Ja sen takia en haluaisi olla minkäänlaisissa tekemisissä. Edes samoilla luennoilla.
Sulla on sitten kohtuu muutama vaihtoehto, jos toinen ei asiasta halua puhua. Sä et käy luennoilla, etkä tällöin nää tuota ko. tyyppiä, tai sitten käyt, ja sun on vaan asennoiduttava niin, että sä kestät asian. Ei kai se niin kestämätöntä ole, jollei toinen ole sun läheisyyteesi tunkeutumassa koko ajan. Tunteilleen on vaikea voida mitään, tiedän sen, mutta yritä asennoitua hommaan niin, että se oli siinä siltäosin, ja katse tulevaisuuteen. Vaikee tuossa on muuta tehdä, saati neuvoa.
Alors je ne lui parlais ni de serpents boas, ni de forêts fierges, ni d'étoiles.
killkill

Re: Omasta tarkoituksesta ja itsearvostuksen löytämisestä.

Viesti Kirjoittaja killkill »

Olen luullakseni löytänyt itselleni sopivan elämänfilosofian. Sen esitti joku Tuntemattoman Sotilaan hahmoista, mahdollisesti Hietanen:
"Antaa hevosen murehtia, sillä on siihen hommaan isompi pää"

Yllättävää kyllä, toimii.
emppu

Re: Omasta tarkoituksesta ja itsearvostuksen löytämisestä.

Viesti Kirjoittaja emppu »

slerghma kirjoitti: Mietin paljon (liiankin kanssa) asioita, kykenen huumoripitoiseen keskusteluun ihmisten kanssa, olen itsevarma (tiettyyn rajaan saakka), omaan harrastuksia ja ajatuksia. Kaikki tuntuisi olevan kivasti kohdallaan (joskaan en ole kovin haka aloittamaan vieraiden ihmisten kanssa keskustelua "tuosta vaan").
Joko menee paremmin? Pusuja sulle! Ujot pojat on ihania. En pidä sellaisista karkeista ihmisistä, kuten monet muut kaverit. Kyllä sitä monesti toivoo, että ujopoika pystyisi aukaisemaan suunsa.

Itsekin olen ollut aina hieman vetäytyvämpi ja "ujompiluonne." Se tutustuminen ja rennohko läpänheitto on varmasti vaikeata, kun ujousasia on ominainen eli osa sinua itseäsi.

Mitä useammin mietit ääneen, sen paremmin siunaantuu myös mahdollisuuksia. Käy jossakin Raumalla tai vastaavalla seudulla, josta et ole itse kotoisin ja puhut ventovieraille ihmisille kaikkea, mitä mieleesi kirpoaa. Mielellään tietysti mahdollisemman asiallisesti, kun eihän sitä voi tietää, vaikka joku lämpeisikin. Sinä et tule uudelleen näkemään niitä ihmisiä.

Kotiseudun baareissa kannattaa tehdä, niin että käyt usein sellaisessa baarissa, jossa soitetaan sinun mieleistäsi musaa ja kannattaa oikeastaan vain katsella ihmisiä. Minä ainakin muistan sellaiset ihmiset, joiden kanssa on ollut suukopua tai suutelua. Joskus hieman "käytät sinussa piilevää hyökkäävä eli miehistä seksuaalisuutta ja puhua pukahdat tyttöselle kevyen herjan." Hän saattaa hieman nyrpistellä nenäänsä, mutta saattaa muistaa sinut myöhemmin, kun "miehen valitsemistasorima" laskeutuu hieman alemmaksi.
segma

Re: Omasta tarkoituksesta ja itsearvostuksen löytämisestä.

Viesti Kirjoittaja segma »

emppu kirjoitti:Joko menee paremmin? Pusuja sulle! Ujot pojat on ihania. En pidä sellaisista karkeista ihmisistä, kuten monet muut kaverit. Kyllä sitä monesti toivoo, että ujopoika pystyisi aukaisemaan suunsa.

Itsekin olen ollut aina hieman vetäytyvämpi ja "ujompiluonne." Se tutustuminen ja rennohko läpänheitto on varmasti vaikeata, kun ujousasia on ominainen eli osa sinua itseäsi.

Mitä useammin mietit ääneen, sen paremmin siunaantuu myös mahdollisuuksia. Käy jossakin Raumalla tai vastaavalla seudulla, josta et ole itse kotoisin ja puhut ventovieraille ihmisille kaikkea, mitä mieleesi kirpoaa. Mielellään tietysti mahdollisemman asiallisesti, kun eihän sitä voi tietää, vaikka joku lämpeisikin. Sinä et tule uudelleen näkemään niitä ihmisiä.

Kotiseudun baareissa kannattaa tehdä, niin että käyt usein sellaisessa baarissa, jossa soitetaan sinun mieleistäsi musaa ja kannattaa oikeastaan vain katsella ihmisiä. Minä ainakin muistan sellaiset ihmiset, joiden kanssa on ollut suukopua tai suutelua. Joskus hieman "käytät sinussa piilevää hyökkäävä eli miehistä seksuaalisuutta ja puhua pukahdat tyttöselle kevyen herjan." Hän saattaa hieman nyrpistellä nenäänsä, mutta saattaa muistaa sinut myöhemmin, kun "miehen valitsemistasorima" laskeutuu hieman alemmaksi.
Kiitos kysymästä. Kyllä. Nyt menee paremmin kuin aloitusviestiä joskus kirjoittaessani. Johtuen pitkälti siitä, että aurinko paistaa ja että ystävänpäivänä sain aikaiseksi sen, että kävin rohkeasti (ilman minkäänlaista humalatilaa) juttelemaan eräälle ultrasöpölle tytölle ja nyt toivoisin että voisin nähdä sitä uudestaankin. Peukkuja pystyyn että yliopistolla törmätään. Jos en ole ihan sokea ja tyhmä, niin se vaikutti aavistuksen kiinnostuneelta. Tämä on sinällään jo iso askel minulle. Tuntuu että tuhannet ovet olisivat auenneet, vaikka tästä ei siunaantuisikaan mitään sen ihmeellisempää juttua.

Kotipaikkakunnan baareista sen verran, että sielläkin kyllä voi käydä suhteellisen huoletta keskusteluihin, koska en muutenkaan tule luultavasti näkemään niitä ihmisiä uudelleen. Ja vaikka näkisinkin, niin yleensä tuollaisten jälkeen niihinkin ihmisiin pystyy suhtautumaan huumorilla, sen sijaan että olisi koko ajan mieltä painamassa, mitä sen ihmisen luulee ajattelevan.

Pusuja myös sulle. Ujot tytöt on kivoja. ^_^
Vastaa Viestiin