Kitinä

Varis kirjoitti:Aika kultaa muistot, vauva-aika on hirvittävää paskaa...

Paskat aika kultaa mitään. Mä ainakin suunnittelin itsaria monesti, kun kakara oli vauva. Mietin useasti, kuinka kauas ehtisin tilit tyhjennettyäni, ennenkuin kukaan kaipaisi/huomaisi. Tästä oppineena, mulle riittää tasan tuo yksi kakara. EI enää sitä helvettiä.

Suvinen kirjoitti:

Mirkku kirjoitti:

Varis kirjoitti:Aika kultaa muistot, vauva-aika on hirvittävää paskaa...

Paskat aika kultaa mitään. Mä ainakin suunnittelin itsaria monesti, kun kakara oli vauva. Mietin useasti, kuinka kauas ehtisin tilit tyhjennettyäni, ennenkuin kukaan kaipaisi/huomaisi. Tästä oppineena, mulle riittää tasan tuo yksi kakara. EI enää sitä helvettiä.

Mä elän siinä vaaleanpunaisessa uskossa, että toisella kerralla Kaikki On Toisin. Olenhan saanut jo harjoitella yhdellä; seuraavasta tulisi varmasti Muksu 2.0

*räkäistä naurua*

Ai nii, mut ethän sä olekaan yh.

Mulla oli kyllä järkyttävän toimiva metodi vauva-aikana. Jo raskausaikana kuvittelin sen olevan jotain niin järkyttävää ettei siitä hengissä selviä. No selvisi, kun se oli niin paljon helpompaa kuin olin kuvitellut = onnen aihetta.

Voi toki olla, että osa syy on se ettei mulla ole mitään käsitystä "rauhoitella - kanniskella itkevää vauvaa" tilanteista. Kiitos terveen ja rauhaluonteisen tytsän.

Kaipaan toki vauva-aikaa, se oli helppoa kuin heinänteko verrattuna tähän ihanan valoisaan ja vilkkaaseen, kilttiin mutta omapäiseen leikki-ikäiseen. Mä olen sataprosenttisen varma että silloin sai ihanasti vielä nukkuakin milloin lystäsi.

Toista ei mistään hinnasta.

RP kirjoitti:varma että silloin sai ihanasti vielä nukkuakin milloin lystäsi.

Ole onnellinen, että sait nukkua. Mulla herätys tuli 2h:n välein, arkena ja viikonloppuna reilut kaksi ensimmäistä vuotta. Eikä sillä ollut mitään merkitystä, että olin päivät töissä

Nyt olen inhottava ja kerron tositarinan siitä, kuinka kolmannen vauvan pikkuvauva-aika oli ihanin kaikista, vaikka elämäntilanne oli suorastaan perseestä. Ihana euforinen, vaikkakin haastava luomusynnytys, huimat endorfiinihumalat, kun hormonicocktail oli luomuna just nappi ja käsittämättömän vahva kiintymyssuhde pienen kanssa. Niin iso rakkaus, että se kantoi ja anteeksi antoi paljon raskasta sen ensimmäisen puolen vuoden aikana. Vaikka mielialalääkkeille vei jaksamisen loppuminen, niin suhde vauvaan oli ehdottomasti yksi niistä positiivisista asioista. Siitäkin huolimatta, että raskausaikana kovasti pelkäsin, että vieroksuisin raskaaseen elämäntilanteeseen syntyvää työllistävää uutta ihmistä.

Nyt tuo kymmenkuukautinen konttaa, huitoo, tahtoo ja häärää ja kiintymyssuhde on laimentunut samalle tasolle kuin mitä se on muidenkin lasten suhteen. Sellaista perusäidinrakkautta. Joskus vielä, kun on vähän helpompaa, haluaisin vielä yhden raskauden, synnytyksen ja pienen vauvan.

Miten saadaan 2,5-vuotias temperamenttinen pieni naisenalku olemaan purematta muita lapsia? Kotona kykenen vielä vahtimaan ja kontrolloimaan ja puuttumaan, kun isoveljeään puree, mutta kuluneella viikolla tuo on purrut ilmeisesti joka päivä muita lapsia. Tarhan hoitajien kommentti, kun yritin kysellä tarkennusta, millaisissa tilanteissa puree: "Voi, meillä on niin paljon muitakin lapsia eikä mitenkään kerkiä joka paikkaan, kun tuo tyttäresi on vielä niin nopea liikkeissään, ettei hänen perässään pysy..."
Niin, tarha tosiaan alkoi ja kuukauden kesäloma lapsilla päättyi ja pienempi on vielä ainakin toistaiseksi siirretty pienten ryhmästä isojen ryhmään, jossa ei vanhoja, tuttuja hoitajiakaan...

^Muumit pois, pikku-myystä saa huonoja vaikutteita. Siinä kun annetaan ymmärtää että voi purra toista jos kiukuttaa /haluaa huomiota jne.
Ainakaan mä en oo nähny jaksoa missä muihin sattuu kun myy puree ja sitten myy on ihan yksin kun kukaan ei halua enää olla sen kanssa.

Tuore eskarilaiseni kysyi tuossa äsken, että tarviiko ihan OIKEE-EEEESTI sinne eskariin mennä huomenna takaisin...

AngryBird kirjoitti:Tuore eskarilaiseni kysyi tuossa äsken, että tarviiko ihan OIKEE-EEEESTI sinne eskariin mennä huomenna takaisin...

Meillä oli eilen ensimmäinen pitempi päivä päiväkodissa ilman vanhempaa. Jäsen M ei olis malttanut pk:sta kotiin lähteä, vaippaan ei pissan pissaa, reippaaksi kehuivat. Unikoulukin alkaa olla kohta ohi, kun vieroitettiin nukahtamisvaiheen vanhemman läsnäolosta tulevaa vauvaa silmällä pitäen. Ei kai siinä muuta kuin takapakkia odotellessa...

Tytsästä on tullut rasittava kielitieteilijä, kiitos isänsä. Tänään puhuin taas päin persettä, kuten yleensä: "olis varmaan hyvempi sillatti että..." ja eikö neiti näsäviisas korjannut että se on "parempi ei hyvempi". Daah.

^Hih, meilläkin tuo oma kieli ollu aina, faija sukuineen sanoo kans aina hyvempi ja kaikkia muita hassuja sanoja - varsinkin lapsille.

Tyttö tuli kotia ja juoksi pojan luo että "kuki se sieeeeeellää!"

UK totes että "mistähän se on tonkin oppinu, hah."

^Mä ainakin yllätyn melkein päivittäin siitä mitä nämä pienet lapset osaa, tajuaa, tietää ja muistaa. Tulee niitä "häh"-momentteja kun jotenkin aina mieltää ettei ne tajua ja ymmärrä yhtään mitään.

Weekendinä oli aika katastrofaalinen tilanne, koska olen aina kuvitellut ettei tytsä huomaa tai tiedä kaikkea mitä puuhastelen, eikä varsinkaan ime itseensä mun pahoja vaikutteita "kun enhän minä koskaan sen edessä....".

Jotkut pikkunassikat rinkutti ovikelloa useampaan otteeseen aina juosten pois näkyviltä, ja mähän naps naps välittömästi. Seuraavana päivänä paistattelin yläterassilla päivää ja huomasin että tulivat alaterassille kurkkimaan sisään, istumaan portaille yms. niin tietysti ärähtelin ja toivotin ne sillä sekunnilla huitsin nevadaan. Yksi poitsuista huusi että ei saa kiroilla, ja mä vaan menen siitä enemmän naps naps.

Samalla kuulen miten tytsä juoksee terassille, kiipesi nojatuoliin, kurkisti kaiteen yli ja alkoi huutamaan semmosella hmm asenteellisella äänellä pojille "mitä, mitä, mitääää, mitä sanot, mitä, mitää, mitä sanot". Mies huusi sen sitten pois möykkäämästä, mutta tosiaan pitää aikuisena seurata se oma käyttäytyminen vaikka niin kuvittelinkin ettei hätiä mitiä sen huomaamisista.

^Tytsä on ruvennu käyttää sanoja "vammanen" ja "voihan kikkeli". Juu, ei oo oppinnu multa.


Mun pikku kolmasluokkalainen soitti juuri: "Koulus oli ihan kivaa mut ei yhtään kivaa poikaa meijän luokalla ja sit siel oli lihapullia ja sit sielt palo sulake ni me ei saatu ees väritystehtäviä. Mut nyt mä äiti pelaan HabboHotellia!"

Niin ja mähän tai isänsä emme tykkää pelata tietokonepelejä

Pertti...kaveri juuri kertoi 2 veen poikansa löytäneen äitin "lelulaatikon" ja olleen suht koominen näky suriseva lerssi kädessä pitkin asuntoa

Mä saan Nitalta aina luunapin, eli "nipan" kun suusta pääsee kirosana. Perhana, perskules tai vaikka se vittu ku kastikkeet kiehuu levylle tai muuta vastaavaa....oon oppinut jo laittamaan pääni alas joka kerta jos neiti on kuuloetäisyydellä...

Mulla on vauvanhoidollinen ongelma. Auttakee?!
Että mitä voin tehdä, kun lapsonen hyörii ja pyörii sängyssä yöllä levottomasti ja inisee kun ei pääse takaisin selälleen/kyljelleen? Ikää on vähän alle viisi kuukautta, ja tätä on jatkunut jo jonkin aikaa. Kovin vaikeata nukkua itse..

Laita nukkumaan kyljelleen, ja tyyny/peitosta tehty rulla selän taa, ettei pääse kääntymään selälleen (siis pienennä sänky näin)? En mä oikeesti tiedä vastausta, mun kakara on jo 5 ja vauva-ajan olen pyyhkiny mielestäni

Ja jos tarkotat että pyörähtää mahalleen, niin laita myös etupuolelle (ei naaman eteen tiettenkään) samanlainen pönkkä niin ei pääse kellahtaan.

exPertti kirjoitti:

Varis kirjoitti:Aika kultaa muistot, vauva-aika on hirvittävää paskaa kaikille osapuolille. Naisten loputon kyky glorifioida hirvittävä natsityöleiri jälkikäteen ihanaksi ajaksi on se syy, miksi ihmissuku jatkuu.

Ja vitut.

Naiset glorifioivat myös vittunsa?

Täysin aiheesta tietämättä, sivusta seuranneena, uskon että vauva ajan ihanuuteen/helvetillisyyteen liittyy aika vahvasti se millainen kakara on tullut väännettyä.

Vauva-aika oli helppoa ja rentoa kun oli hyvin nukkuva vauva, jonka tilapäiset mahavaivat loppuivat relatipoilla.
Helvetti pääsi irti vasta siinä puolentoista vuoden kohdalla kun ekat uhmaraivarit ja unihäiriöt alkoivat. Ja se on jatkunut sitten tähän asti, ja jatkuu edelleen...

Joo-o, olen jo aikaisemmin todennut että vauva-aika oli meillä aikamoista juhlaa verrattuna nyt sitten isompaan vekkuliin.

Pääsääntöisesti, sanon pahasti, pidän lisää lapsia vääntäviä hiukan hulluina enkä voi mitenkään uskoa että nämä olisi kovin parisuhteellisia ihmisiä, imo hau hau hau. Ja mun on pakko todeta että kun katsoo näitä helppojenkin lapsien kakkosshowta, kun molemmilla lapsilla jo ikää, tunnen vyöryvää helpotusta siitä että hei mun elämä on sittenkin aika hemmetin helppoa tämän yhden kanssa.

RP kirjoitti:hei mun elämä on sittenkin aika hemmetin helppoa tämän yhden kanssa.

Mulle helppo elämä ei ole itseisarvo. Sisällökkyys, mitä useampi lapsi tuo, on.

Ylermi Ylihankala kirjoitti:

RP kirjoitti:hei mun elämä on sittenkin aika hemmetin helppoa tämän yhden kanssa.

Mulle helppo elämä ei ole itseisarvo. Sisällökkyys, mitä useampi lapsi tuo, on.

Hyvä kuule sulle! Mulle itseisarvo on helppo elämä johon sisältöä antaa parisuhde ja ura, ja nyt tietenkin tuo yksi lapsi. Joten, jesh mun elämä on helppoa ja vielä kaikenlisäksi sisällökästä. Tää teki mun päivästä taas hiukan valoisamman, thank you.

^Luin hammaslääkärissä jotain Vauvaa tai KaksPlussaa ja niissä oli juttua yhden lapsen perheistä. Että kandee lukea jos alkaa itseä vaivaamaan ettei "siskoa tai veljeä" esikoiselle anneta. Siinä oli ihan hyvää tutkimustietoa yms. mitkä kumoaa aika paljon väitteitä ja uskomuksia kaikista niistä syistä miksi pitäisi hankkia siskoa ja veljeä ettei lapsi sitä tai tätä ainoana.

Nimittäin olen huomannut sellaisen mielenkiintoisen jutun hiekkalaatikolla paistatellessani että jos kuvittelin lapsia haluattomana saavani ihmeellisyyksiä niskaani niin vielä suurempi synti on tehdä yksi ja olla haluamatta toista. Tämä vielä jokseenkin sulkee lapsettomuuden pois, koska ihmisillä on ajattelematon käsitys että jos on yhden pystynyt pukaamaan niin pystyyhän niitä useammankin, mikä ei tietysti pidä laisinkaan paikkaansa.

Joo, viikonloppuna oli vuosikas serkkutyttö kylässä ja herttaisuudestaan huolimatta vahvisti kyllä ajatusta siitä, että yksi riittää tänk juu