T-paitojen painaminen työllistää nyt liikaa.NuoriD kirjoitti:lisäksi se C02- päästöjen neutralointifirmakin on vielä perustamatta.
Päivän uutiskatsaus
-
- Kitisijä
- Viestit: 23963
- Liittynyt: 15.08.2005 0:29
Re: Päivän uutiskatsaus
Re: Päivän uutiskatsaus
Silloin aikoinaan kun työskentelin kirjastossa niin tuli puheeksi että miksi siellä tarvitsee olla lukolliset kulkuesteet portaikkosyvennyksissä. No syyhän oli sitten se että sinne mentiin mattojen kanssa rukoilemaan (kielletylle alueelle) useamman kerran päivässä. Työntekijöiden oli suhteellisen hankala päästä pukukopeilleen, ruokailutiloihin, hakemaan työtavaroita yms.
Että juu, kyllä se häiritsi ihan itsensä rukoilun takia mikä-lie-allah-uutisessa-rasismus-nuivaa-heittikin.
Suvaitsevaisen mielestä tässä ei luonnollisestikaan ole mitään ns. ongelmaa. Työt saa odottaa, tauot saa jäädä pitämättä tai venyä, eikä töihinkään niin väliksi ole päästä. Kunhan mullahit saa pyllistää niin kaikki fine.
Että juu, kyllä se häiritsi ihan itsensä rukoilun takia mikä-lie-allah-uutisessa-rasismus-nuivaa-heittikin.
Suvaitsevaisen mielestä tässä ei luonnollisestikaan ole mitään ns. ongelmaa. Työt saa odottaa, tauot saa jäädä pitämättä tai venyä, eikä töihinkään niin väliksi ole päästä. Kunhan mullahit saa pyllistää niin kaikki fine.
-
- Kitisijä
- Viestit: 23963
- Liittynyt: 15.08.2005 0:29
Re: Päivän uutiskatsaus
Ratkaisu on rukouspakettiauto. Soita: 0600-JIHADRP kirjoitti:No syyhän oli sitten se että sinne mentiin mattojen kanssa rukoilemaan (kielletylle alueelle) useamman kerran päivässä.
Re: Päivän uutiskatsaus
Trolli upposi taas
Saa nähdä, poistetaanko.
Alunperin tuossa oli yksi viesti, jossa todettiin ahdistelijan olevan ulkomaalaistaustainen (sama asia käy ilmi esim tästä)
Kun viesti poistettiin, niin yritin laittaa viestiä, jossa ihmettelin HS:n sensuurilinjaa. Ei julkaistu. Laitoin sitten perään tämän "Mikä suomalaista miestä vaivaa" ja julkaistiin tiety.

http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Kil ... 5259648115
"Helsingin Energian toimitusjohtaja Seppo Ruohonen sanoi torstaina HS:lle, että Helsingin uusille asuinalueille Jätkäsaareen, Kalasatamaan ja Östersundomiin ei pitäisi rakentaa nollaenergiataloja, koska ne syövät kaukolämpöjärjestelmän tehokkuutta. "
No voi jesse sentään. Että pitäisi kieltää uutta teknologiaa/ratkaisuja sisältävän talon rakentaminen, koska energiafirma ottaa perseeseen siitä.
Alkaa neuvostoliitto tulemaan mieleen tästä keissistä.

Jaahas, trollini on poistettu. No hyvä, että siellä joku jotain ajattelee. Jos joku sitten ihmettelee, miksi kirjoitan ulkomaalaisten raiskaustapauksiin suomalaista miestä syyllistävieä trolleja, niin testatakseni.exPertti kirjoitti:Muutenkin mahtavaa. Mies kiistää yrittäneensä raistata, hän vain pyrki vasten naisten tahtoa heidän kanssaan sukupuoliseen kanssakäymiseen (mikä se raiskaamisen määritelmä nyt oikein olikaan?). Ja heti vapaalle jalalle.NuoriD kirjoitti:Trolli upposi taas
Saa nähdä, poistetaanko.
Alunperin tuossa oli yksi viesti, jossa todettiin ahdistelijan olevan ulkomaalaistaustainen (sama asia käy ilmi esim tästä)
Kun viesti poistettiin, niin yritin laittaa viestiä, jossa ihmettelin HS:n sensuurilinjaa. Ei julkaistu. Laitoin sitten perään tämän "Mikä suomalaista miestä vaivaa" ja julkaistiin tiety.
Kun toimitus säännönmukaisesti sensuroi kaikki viestit, joissa vihjataan tekijän olleen ulkomaalainen, niin on mielenkiintoista, että suomalaista miestä (=tapaukseen syytöntä) syyllistävät viestit menevät läpi. Tämä kuitenkin on lopulta poistettu. Hyvä.
Re: Päivän uutiskatsaus
Dumis kirjoitti:http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Kil ... 5259648115
"Helsingin Energian toimitusjohtaja Seppo Ruohonen sanoi torstaina HS:lle, että Helsingin uusille asuinalueille Jätkäsaareen, Kalasatamaan ja Östersundomiin ei pitäisi rakentaa nollaenergiataloja, koska ne syövät kaukolämpöjärjestelmän tehokkuutta. "

Re: Päivän uutiskatsaus
Pitäisköhän mun lopettaa noiden "mikä suomalaista miestä oikein vaivaa" -trollien lähettäminen, lähinnä lääkärinetiikan takia.
Aiheutan pian jollekin sydäninfarktin tai aivohalvauksen
Mutta niiden lähettämiselle on selvä tarkoitus, viittaan selitykseeni ed. viestissä. Ne alleviivaavat Helsingin Sensuuriuutisten linjaa.
Aiheutan pian jollekin sydäninfarktin tai aivohalvauksen
Mutta niiden lähettämiselle on selvä tarkoitus, viittaan selitykseeni ed. viestissä. Ne alleviivaavat Helsingin Sensuuriuutisten linjaa.
Re: Päivän uutiskatsaus
^ Juu ei
Tuo ei johtaisi kuin pienempien koulujen laukkautukseen kun isommat voisivat hoitaa entistä suurempaa kapasiteettia ja toisekseen missäs välissä sitä perheaikaa sit taas vietettäis..?
Tuo ei johtaisi kuin pienempien koulujen laukkautukseen kun isommat voisivat hoitaa entistä suurempaa kapasiteettia ja toisekseen missäs välissä sitä perheaikaa sit taas vietettäis..?
-
- Kitisijä
- Viestit: 11473
- Liittynyt: 08.01.2009 22:53
Re: Päivän uutiskatsaus
^^ Tohon liittymätön, mutta ihmettelen silti, että miksi ala-asteen koulupäivien pitää alkaa niin hemmetin aikaisin, kun päättyvät sitten kuitenkin jo klo 12 tai 13. Ja kun ei kaikkialla ole tarjolla mitään iltapäiväkerhoja, on lapset sitten yksinään useita tunteja iltapäivällä. Saisivat nukkuakin vähän pidempään aamulla, eikä herätä jo kuudelta.
Re: Päivän uutiskatsaus
Masa: hyviä pointteja. Lisäksi mietin sitä, että miten ryhmät valikoituisi. Pahimmassa tapauksessa osa kavereista päivisin koulussa, osa iltaisin. Tai vaikka kaikki kaverit aamuisin ja itse iltaisin. Harrastuksetkin varmaan painottuu pitkälti iltapäivään tai alkuiltaan. Miten sitten niiden kanssa.
Voi myös käydä niin että nukutaan pitkälle päivään, mennään kouluun, illalla muut nukkumaan ja lapsi viettää aikansa telkkarin ja pelien kanssa. Ei sitä yömyöhään ulos mennä.
Jos taas kaikki harrastukset yms. hoidetaan aamulla ja päivällä, kuinka vastaanottavainen (jaksamisen kannalta) on enää iltasella opetukselle kun päivän muut puuhat ovat vieneet eronsa.
Olisko tällä ratkaisulla mitään positiivista puolta? Ainoastaan toimisi iltatöitä tekevien vanhempien lapsille perheajan kannalta, mutta toimisiko muilta osin, en oikein vakuutu.

- Viestit: 6126
- Liittynyt: 26.05.2006 10:01
- Paikkakunta: Bunnytown
Re: Päivän uutiskatsaus
Liittynee siihen, että Suomessa muutenkin muusta maailmasta poiketen työaika alkaa usein klo 8. Minusta klo 9-17 olisi järkevämpi virka-aika(toki näin monissa paikoin onkin), ja soisi suurelle osaa vuodesta hieman valoisampia=pirteämpiä aamuja töihin ja kouluun menoa ajatellen.Vesper kirjoitti:^^ Tohon liittymätön, mutta ihmettelen silti, että miksi ala-asteen koulupäivien pitää alkaa niin hemmetin aikaisin, kun päättyvät sitten kuitenkin jo klo 12 tai 13. Ja kun ei kaikkialla ole tarjolla mitään iltapäiväkerhoja, on lapset sitten yksinään useita tunteja iltapäivällä. Saisivat nukkuakin vähän pidempään aamulla, eikä herätä jo kuudelta.
Tosin Suomessa käydään myös muita maita enemmän ns. lähikouluja(tiheä kouluverkko), joihin ei tarvi herätä kuudelta ehtiäkseen kahdeksaan.
Prepare for the worstest.
-
- Kitisijä
- Viestit: 6126
- Liittynyt: 26.05.2006 10:01
- Paikkakunta: Bunnytown
Re: Päivän uutiskatsaus
En minäkään. Mutta esim koulupäivä klo 10-16 saattaisi toimia monellakin, jos lapsi kykenee itse hoitamaan aamutoimet tai vanhemmilla on joustava työaika.RP kirjoitti: Olisko tällä ratkaisulla mitään positiivista puolta? Ainoastaan toimisi iltatöitä tekevien vanhempien lapsille perheajan kannalta, mutta toimisiko muilta osin, en oikein vakuutu.
Prepare for the worstest.
-
- Kitisijä
- Viestit: 11473
- Liittynyt: 08.01.2009 22:53
Re: Päivän uutiskatsaus
Näinhän se menee. Mun mielestä noiden pikkusten koulu voisi alkaa vasta kymmeneltä. Saisivat sitä tärkeää untakin enemmän.nowaysis kirjoitti:Liittynee siihen, että Suomessa muutenkin muusta maailmasta poiketen työaika alkaa usein klo 8. Minusta klo 9-17 olisi järkevämpi virka-aika(toki näin monissa paikoin onkin), ja soisi suurelle osaa vuodesta hieman valoisampia=pirteämpiä aamuja töihin ja kouluun menoa ajatellen.
Tosin Suomessa käydään myös muita maita enemmän ns. lähikouluja(tiheä kouluverkko), joihin ei tarvi herätä kuudelta ehtiäkseen kahdeksaan.
Omalla kummitytöllä on kouluun matkaa n. 3km, mutta koska matka on osittain vaarallinen, on koulukyyti järjestetty. Se saattaa hakea kahdeksaan ja joskus yhdeksäänkin menevän lapsen jo ennen seitsemää, jotta ehtii noukkia kaikki muutkin mukulat kyytiinsä ja olla ajoissa koulun pihalla. Siellä sitten venaillaan joskus yli tuntikin omien tuntien alkua. Ihan pöhköä hommaa, vaikka koulukyyti noin ylipäätään onkin aivan mahtava homma.
-
- Kitisijä
- Viestit: 18956
- Liittynyt: 15.08.2005 3:14
- Paikkakunta: Hell
Re: Päivän uutiskatsaus
Pelastettavat liian pyyleviä(voi vittu LIHAVIA) miksi asioista ei puhuta niitten poikeilla nimillä??
Vaikka suomalaiset olisi maailman kolmanneksi lihavin kansa tai jotain niin mitä varten tallaista suomenkielen huokkausta?
Heillä kuulemma jopa neljä kuukautta aikaa laihtua? Vai onko latinot ja intiaanit liian laiskoja hengenkin menon uhalla? Eivät sitten ole nälkään ihan heti kuolemassa.

Pyyhin Netikettiin..
-
- Kitisijä
- Viestit: 9259
- Liittynyt: 04.11.2007 2:11
- Paikkakunta: Aergistal
Re: Päivän uutiskatsaus
Dave: Mielestäni olet paha ihminen ja läjä paskaa. Poliittis-yhteiskunnallis- luonnonsuojelus-elukkaeus ym mittareilla. Nyt kuitenkin täytyy aplodeerata Hesariprojektillesi. Oikeasti. Tarkoitan. Kas kun minä taidan olla sellanen kamala rasisti, fasisti, sovinisti ym paha itsekin.
Edit: Ole varovainen.
Minä paranoidi aikoinaan uskoin joutuneeni Supon tarkkailuun vittuiltuani Mauno Koiviston Baltialausunnoille Hesarin ja Suomen Kuivalehden mielipidekirjoituksilla. Hesarin jutun ne sensuroivat kiltiksi.
Edit 2: Silloin (Koiviston tungettua televisioon valittamaan, että uutisissa näytettiin oikein värikuvaa kun ryssät ampuivat Liettuan nationalisteja) lähetin myös siniristilippu-korusähkeen Manun kansliaan. Tekstinä "Häpeä Quisling" Sen jälkeen puhelimeni alkoi pätkiä ja teinipornolehtieni peitepussi oli taiteltu toiselle hyllylle siististi kuin Supon agentti.
Edit: Ole varovainen.
Minä paranoidi aikoinaan uskoin joutuneeni Supon tarkkailuun vittuiltuani Mauno Koiviston Baltialausunnoille Hesarin ja Suomen Kuivalehden mielipidekirjoituksilla. Hesarin jutun ne sensuroivat kiltiksi.
Edit 2: Silloin (Koiviston tungettua televisioon valittamaan, että uutisissa näytettiin oikein värikuvaa kun ryssät ampuivat Liettuan nationalisteja) lähetin myös siniristilippu-korusähkeen Manun kansliaan. Tekstinä "Häpeä Quisling" Sen jälkeen puhelimeni alkoi pätkiä ja teinipornolehtieni peitepussi oli taiteltu toiselle hyllylle siististi kuin Supon agentti.

-
- Kitisijä
- Viestit: 11473
- Liittynyt: 08.01.2009 22:53
Re: Päivän uutiskatsaus
Tarkennettakoon, että mä en suosisi näitä ilta/iltapäiväryhmiä, vaan ainoastaan toivoisin vähän armoa erityisesti näille eka- ja tokaluokkalaisille, joilla on koulupäivät usein vaan n. 4 tuntisia. Että on jotenkin pöljää olla koulussa 8-12 kun voisi hyvin olla vaikka 10-14.Vaola kirjoitti:Mä nyt lainasin Vesperiä, vaikka olisin voinut lainata montaa muutakin.
Re: Päivän uutiskatsaus
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010082 ... 2_uu.shtml
Jatkakaa samaan malliin. Ensi vuonna taas sama korotus.

Re: Päivän uutiskatsaus
5000 perhesidehakemusta odottamassa. Jokaisessa somaliperheessä on kasvattilapsi, joka haluaa vanhempansa nyt Suomeen suomalaisten kustannuksella.
Perussuomalaisten yli 10% kannatusta ei voi estää enää mikään muu kuin se, että joku iso puolue lupaa pistää maahanmuuttopelleilylle pisteen. Tämä uutinen nyt viimeistään lukitsi oman äänestyspäätökseni.
Perussuomalaisten yli 10% kannatusta ei voi estää enää mikään muu kuin se, että joku iso puolue lupaa pistää maahanmuuttopelleilylle pisteen. Tämä uutinen nyt viimeistään lukitsi oman äänestyspäätökseni.
Re: Päivän uutiskatsaus
Niin no, mikä nyt sitten on parempi asia, että ensi vuonna häädetään entistä enemmän ulkomaalaisia rikollisia vai että ulkomaalaisten suorittamat rikokset vähenevät?masa kirjoitti:http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010082 ... 2_uu.shtml
Jatkakaa samaan malliin. Ensi vuonna taas sama korotus.
-
- Kitisijä
- Viestit: 4217
- Liittynyt: 17.04.2007 11:39
Re: Päivän uutiskatsaus
Tää on niin tätä.elco kirjoitti:Jokaisessa somaliperheessä on kasvattilapsi, joka haluaa vanhempansa nyt Suomeen suomalaisten kustannuksella.
Perussuomalaisten yli 10% kannatusta ei voi estää enää mikään muu kuin se, että joku iso puolue lupaa pistää maahanmuuttopelleilylle pisteen. Tämä uutinen nyt viimeistään lukitsi oman äänestyspäätökseni.
Ikävä kyllä mutta Persujen populistista painetta taidetaan oikeasti tarvita, että nämä maahanmuuton järjestelmän lypsettävät reiät korjataan ja koko hommaan otetaan tuotantotaloudellisia aatteita mukaan pelkän humanitaarisuuden sijaan. Jotenkin hilpeää oli myös tuossa uutisessa se, että ministeriössä arvioidaan lisätarpeita 1,8 miljoonalle eurolle jotta kasvava hakemustulva voitaisiin asianmukaisesti käsitellä.
Vaikka kyse ei suhteutettuna koko valtiontalouteen olisi isosta menoerästä per budjettikausi, muuttuu se merkittäväksi rasitteeksi jos maahan tulevat uudet humanitaariset maahanmuuttajat pysyvät merkittävän osan tulevista vuosistaan valtion elätettävänä.
Re: Päivän uutiskatsaus
Onhan tuo aivan tavaton menoerä per budjettikausi jo nyt. Siinä olet oikeassa, että se kasvaa koko ajan.huima kirjoitti: Vaikka kyse ei suhteutettuna koko valtiontalouteen olisi isosta menoerästä per budjettikausi, muuttuu se merkittäväksi rasitteeksi jos maahan tulevat uudet humanitaariset maahanmuuttajat pysyvät merkittävän osan tulevista vuosistaan valtion elätettävänä.
Näinköhän kansan mitta tulisi oikeutetusti lopultakin täyteen. Luulisi aika monen alkavan viimeistään nyt kelaamaan, että somalit ovat valtaväestöä häikäilemättä kuppaava syöpäläisjengi.
Re: Päivän uutiskatsaus
No eikös noi molemmat vaihtoehdot toteudu joka tapauksessa?Chap kirjoitti: Niin no, mikä nyt sitten on parempi asia, että ensi vuonna häädetään entistä enemmän ulkomaalaisia rikollisia vai että ulkomaalaisten suorittamat rikokset vähenevät?
-
- Kitisijä
- Viestit: 8668
- Liittynyt: 14.08.2005 18:46
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Päivän uutiskatsaus
Ei kestä kiittäämasa kirjoitti:http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010082 ... 2_uu.shtml
Jatkakaa samaan malliin. Ensi vuonna taas sama korotus.
![Iso Hymy :]](./images/smilies/icon_hymy.gif)
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx