Vastaukseni Nastikselle on tämä Elcon teesi. Lisäksi katson eläväni demokraattisessa yhteiskunnassa vasta, kun asioista saa puhua niiden oikeilla nimillä. Eli jos mun mielestäni vaikkapa somaliperheiden täysin leväperäinen perheenyhdistämiskäytäntö on epäkohta, niin voin sanoa sen ääneen ilman, että joku puupää on haukkumassa rasistiksi tai monikulttuurisuuden vastustajaksi. Mun puolestani tänne saa tulla niin paljon ulkomaalaista porukkaa n. Tixin määrittelemillä ehdoilla kuin vain ikinä mahtuu, kyllä täällä todellakin on tilaa ja tilausta osaaville ja oppimishaluisille maahanmuuttajille. Mutta Elcon budjettirajoitteen huomiotta jättäminen on saatanan lyhytnäköistä toimintaa, koska jossain vaiheessa automaatti ei enää syljekään seteleitä kouraan. On myös yhtä selvää, että asian asiallinen kritisointi täytyy olla vapaassa maassa sallittua. Erityisesti, kun ne automaatissa olevat setelit ovat pois meidän kaikkien taskuista ja niiden käytöstä vastaavat tyypit toimivat meidän mandaatillamme. Heistä monen todellisuudentaju tuntuu olevan kovalla koetuksella, kun näyttää olevan kovasti hakusessa, kumpi onkaan isäntä ja kumpi renki. Siitähän tämä Persumyönteinen oireilukin nimenomaan johtuu, ei normaalilla järjellä varustettu kansa ole sen muukalaisvihamielisemmäksi ole äitynyt kuin ennenkään.elco kirjoitti:Helppoa: humanitäärisen maahanmuuton todelliset kustannukset selvitetään, minkä jälkeen hommalle määritellään budjetti. Budjetin suuruuden jätän eduskunnan päätettäväksi.nastamuumio kirjoitti: No hyvä hyvä. Mille paikkeille se raja suurin piirtein pitäis sun mielestä vetää, ja mikä siinä on sellaista, että joku (kuka?) pitää sitä hirviömäisenä?
Päivän uutiskatsaus
Re: Päivän uutiskatsaus
Re: Päivän uutiskatsaus
Uskon että länsimaalainen kulttuuri tasa-arvoineen aiheuttaa afgaaninaisille tukuttain enemmän syitä tulla kunniamurhatuiksi kuin mille Afganistanissa altistuisivat.nastamuumio kirjoitti:Uskon, että Suomessa kunniamurhiakin voidaan ehkäistä ainakin hiukan paremmin kuin Afganistanissa.
Silmät auki: heti kun islamimamma yrittää elää edes viisiprosenttisesti maassa maan tavalla, oma yhteisö lynkkaa, tappaa, hakkaa ja murhaa.
-
- Kitisijä
- Viestit: 23963
- Liittynyt: 15.08.2005 0:29
Re: Päivän uutiskatsaus
Mies puhuu totta.Vaola kirjoitti:http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010101 ... 2_uu.shtml
"- En osaa selittää, miten dna:tani on löytynyt tekopaikalta, mies sanoi käräjillä maanantaina."
Hän ei tiedä mitä se sellainen DNA on, joten miten hän osaisi selittää sen kulkeutumista minnekään? Hankkikaa joku CSI-maisteri vastaamaan tuollaisiin.
-
- Kitisijä
- Viestit: 23963
- Liittynyt: 15.08.2005 0:29
Re: Päivän uutiskatsaus
Elco kai viittaa siihen, että väärät tiedot saa antaa, jos elättää itsensä ja perheensä valheen jälkeen.So Hard kirjoitti:Eikös se väärien tietojen antaminen ole vähän niinkuin lainrikkomus? Viimeksi kun luin, viranomaisen erehdyttäminen on sellainen.elco kirjoitti:No jos tuolle linjalle lähdetään niin lisäksi väärien tietojen antamisesta oleskelulupaa/turvapaikkaa hakiessa pitäisi tulla myös 3) - myös jälkikäteen.
EDIT: unohtakaa koko kommentti, jos on noin natsimeno kuin tixillä niin kakkonen riittää.
Rikoksiakin saa nettomaksaja tehdä pelkän kakkosen pohjalta, kunhan pystyy maksamaan sakot+korvaukset ja toimimaan nettomaksajana myös linnareissun aikana. Jos linnareissu tiputtaa mamun 'ei elätä itseään ja perhettään'-kastiin, niin sitten heiluu rajavartijan mono.
Kuulostaa minunkin korviini oikein sopivalta. Kyllä minä jonkun kännitappelun annan anteeksi, jos kerran fyrkkaa sataa verokarhun laariin. Ei me kato itsekään olla täydellisiä.
Re: Päivän uutiskatsaus
No jos ei osaa olla ihmisiksi sitä 5 vuotta (?) minkä kansalaisuuden saaminen vaatii, niin ehkä ei ole parasta kansalaisainesta. Itsellä on takana 35 vuotta täydellisyyttä, odotan että ulkomaanelävä kykenee seitsemäsosaan siitä.sivustahuutaja kirjoitti:Kuulostaa minunkin korviini oikein sopivalta. Kyllä minä jonkun kännitappelun annan anteeksi, jos kerran fyrkkaa sataa verokarhun laariin. Ei me kato itsekään olla täydellisiä.
Eihän rikollisuuden kustannus ole mikään sakko tai vahingonkorvaus. Rikollisuuden kustannuksia ovat myös korkeammat vakuutusmaksut (tai ylipäänsä koko rikosperusteinen vakuutustarve), oikeus-, syyttäjä ja poliisilaitosten kustannukset jne. Milläs mittaat mikä osa siitä on multikultien tulosta? Sopii käydä Helsingin käräjäoikeudessa katsomassa monikulttuurisuuden vaikutusta. Empiirinen mittari osoittaa rajusti punaisella olevia kulunkeja valtion maksamine asianajajineen ja tulkkeineen.
-
- Kitisijä
- Viestit: 23963
- Liittynyt: 15.08.2005 0:29
Re: Päivän uutiskatsaus
Älä rupea nyt rupea juristeeraamaan. Kyllä me ekonomistit ne stetson-vakiot jostain kehitämme.So Hard kirjoitti:Eihän rikollisuuden kustannus ole mikään sakko tai vahingonkorvaus. Rikollisuuden kustannuksia ovat myös korkeammat vakuutusmaksut (tai ylipäänsä koko rikosperusteinen vakuutustarve), oikeus-, syyttäjä ja poliisilaitosten kustannukset jne. Milläs mittaat mikä osa siitä on multikultien tulosta?
Osoitat liikuttavaa huolta siitä, että suomeen ylipäätään eksyisi koskaan nettomaksavaa mamua, joka vielä rötöstelisi karkoituksen arvoisesti. Et taida pohjimmiltasi uskoa mustaa poikaa niin toivottamaksi, jos luulet jonkun kykenevän 'elättämään itsensä' myös linnareissun aikana? Se linnareissuhan kustantaa kai 60k vuodessa + systeemin muut kulut.
Re: Päivän uutiskatsaus
Tunnen aika monta työssäkäyvää ja rehellistä mamua jotka ovat ihmisiksi. Linnatuomio nyt on Suomessa niin harvojen herkkua, että saa aika lailla rötöstellä että sinne pääsee. Sitä ennen voi kuormittaa systeemiä vuosikausia jopa sadoilla jutuilla.sivustahuutaja kirjoitti:Osoitat liikuttavaa huolta siitä, että suomeen ylipäätään eksyisi koskaan nettomaksavaa mamua, joka vielä rötöstelisi karkoituksen arvoisesti. Et taida pohjimmiltasi uskoa mustaa poikaa niin toivottamaksi, jos luulet jonkun kykenevän 'elättämään itsensä' myös linnareissun aikana? Se linnareissuhan kustantaa kai 60k vuodessa + systeemin muut kulut.
Ibrahim Skhupolli ei istunut päivääkään linnassa.
-
- Kitisijä
- Viestit: 23963
- Liittynyt: 15.08.2005 0:29
Re: Päivän uutiskatsaus
Tietenkin nuo pikkurötöksetkin pitää kyetä maksamaan. Eihan pelkkä verojen nettomaksaminen riitä mihinkään moniosaajien kohdalla.So Hard kirjoitti:Tunnen aika monta työssäkäyvää ja rehellistä mamua jotka ovat ihmisiksi. Linnatuomio nyt on Suomessa niin harvojen herkkua, että saa aika lailla rötöstellä että sinne pääsee. Sitä ennen voi kuormittaa systeemiä vuosikausia jopa sadoilla jutuilla.
Jotenkin vain luulen, että yksikään reilumpi nettomaksaja ei valitse asuinpaikakseen suomea. Kuka ahkera mamu nyt haluaisi maksaa tämän systeemin kuluja?
Re: Päivän uutiskatsaus
Aikamoinen virtuoosi. Ei onnistuisi ihan tavan kuolevaiselta.So Hard kirjoitti:Itsellä on takana 35 vuotta täydellisyyttä
Re: Päivän uutiskatsaus
Ei niin.Manaaja kirjoitti:Aikamoinen virtuoosi. Ei onnistuisi ihan tavan kuolevaiselta.So Hard kirjoitti:Itsellä on takana 35 vuotta täydellisyyttä
Re: Päivän uutiskatsaus
Kitinässä on ihmetelty, miksi moniarvoista liberaalia maailmankatsomusta (virallisesti) julistavat vihreät ovat eduskuntapuolueista kärkkäimmin ajamassa sensuurilakeja. Tässä selitys:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Vihre%C3%A ... #Ideologia
Erityisen mielenkiintoisia ovat kohdat "Entiset taistolaiset äänestävät Anna Kontulan kyselytutkimuksen mukaan nykyään usein vihreitä (45 % vastaajista" ja "vaalikonevastauksia koskevan tutkimuksen mukaan vihreät ja kommunistit olivat suurissa poliittisissa kysymyksissä miltei identtisiä".
ja lisää:
http://yle.fi/uutiset/eurovaalit/2009/0 ... 74480.html
"Vihreät ja kommunistit: Kuin kaksi marjaa
Tutkimuksen yllättävin havainto koskee vihreitä ja kommunisteja. Puolueiden ehdokasryhmät ovat ideologisella ”tähtikartalla” jokseenkin identtisiä.
Vihreiden ja kommunistien euroehdokasryhmät ovat täsmälleen yhtä kriittisiä suhteessa sotilaalliseen liittoutumiseen ja talouden sääntelyyn. Niitäkin kriittisempiä ovat vain SDP ja vasemmistoliitto.
Vihreät ja kommunistit niin ikään ovat kuin toistensa kopioita suhtautumisessa ympäristökysymyksiin, talouskasvuun ja markkinatalouteen. Ne ovat näissä asioissa kaikkein puhdasoppisimpia.
Ryhmien samankaltaisuus saattaa osaltaan selittää, miksi vaalikone ehdottaa ehdokastaan etsiville vihreitä ja kommunisteja usein ritirinnan.
"
Kuluttajavalistuksen nimissä Vihreiden tulisi tiedottaa olevansa kommunistinen puolue.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Vihre%C3%A ... #Ideologia
Erityisen mielenkiintoisia ovat kohdat "Entiset taistolaiset äänestävät Anna Kontulan kyselytutkimuksen mukaan nykyään usein vihreitä (45 % vastaajista" ja "vaalikonevastauksia koskevan tutkimuksen mukaan vihreät ja kommunistit olivat suurissa poliittisissa kysymyksissä miltei identtisiä".
ja lisää:
http://yle.fi/uutiset/eurovaalit/2009/0 ... 74480.html
"Vihreät ja kommunistit: Kuin kaksi marjaa
Tutkimuksen yllättävin havainto koskee vihreitä ja kommunisteja. Puolueiden ehdokasryhmät ovat ideologisella ”tähtikartalla” jokseenkin identtisiä.
Vihreiden ja kommunistien euroehdokasryhmät ovat täsmälleen yhtä kriittisiä suhteessa sotilaalliseen liittoutumiseen ja talouden sääntelyyn. Niitäkin kriittisempiä ovat vain SDP ja vasemmistoliitto.
Vihreät ja kommunistit niin ikään ovat kuin toistensa kopioita suhtautumisessa ympäristökysymyksiin, talouskasvuun ja markkinatalouteen. Ne ovat näissä asioissa kaikkein puhdasoppisimpia.
Ryhmien samankaltaisuus saattaa osaltaan selittää, miksi vaalikone ehdottaa ehdokastaan etsiville vihreitä ja kommunisteja usein ritirinnan.
"
Kuluttajavalistuksen nimissä Vihreiden tulisi tiedottaa olevansa kommunistinen puolue.
Re: Päivän uutiskatsaus
Kardashian nakkena:
http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=2262811
Onko tuolla kuplavolkkari piilossa?

http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=2262811





Onko tuolla kuplavolkkari piilossa?

Re: Päivän uutiskatsaus
Näinhän se on.So Hard kirjoitti:
Eihän rikollisuuden kustannus ole mikään sakko tai vahingonkorvaus. .
"STT Keski-Pohjanmaan käräjäoikeus on tuominnut ex-huippuhiihtäjä Mika Myllylän sakkoihin neljästä pahoinpitelystä. Syyttäjä oli vaatinut Myllylälle ehdotonta vankeutta.
Käräjäoikeus piti tekoja sellaisina, että ne voidaan sovittaa sakoilla. Oikeuden ratkaisussa painoi myös se, että osapuolet olivat sopineet asian keskenään. Yhden pahoinpitelysyytteen käräjäoikeus hylkäsi.
Myllylä sai 74 päiväsakkoa, joista kertyy maksettavaa 444 euroa.
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa ... lla/192704
Paljonkohan homman todellinen kustannus oli? Asianajajia, tuomareita, poliiseita, terveydenhuollon henkilökuntaa tod. näk. pyöri hommassa niin, että päät kolisivat.
Eihän 444 euroa kata edes Tixin narikkamaksuja homman hoitamisesta.
-
- Kitisijä
- Viestit: 3898
- Liittynyt: 14.08.2005 18:34
Re: Päivän uutiskatsaus
Eihän sillä ole mitään tekemistä asian kanssa, vaan että lähetetään oikea signaali. Rovaniemellä istuttiin ihan käräjillä just juttua missä oli jotain 63 ja 65vuotiaat henkilöt syytettynä huumausainerikoksesta, joka tässä tapauksessa tarkoitti Tenoxien luovuttamista toiselle, koska toinen kärsi unettomuudesta. Nappeja taisi olla hurja 10 - 15 kpl tms naurettavaa.NuoriD kirjoitti: Paljonkohan homman todellinen kustannus oli?
Siis mitä vittua? Oikeuslaitos voi tunkea puheet kiireistään poikittain rektumiin kun tuollaista paskaa jaksaa syyttäjä edes ajaa.
Good human, but sometimes if needed, a bad citizen.
-
- Kitisijä
- Viestit: 24410
- Liittynyt: 15.08.2005 8:41
Re: Päivän uutiskatsaus
Ei sitten yhtään ihmetyttänytkään kun näki kansallisuudet.
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
-
- Kitinä VIP-jäsen
- Viestit: 10219
- Liittynyt: 23.09.2010 9:38
Re: Päivän uutiskatsaus
Halpaa ku saippua. 111€ per tukittu viisastelijan turpa.NuoriD kirjoitti:Myllylä sai 74 päiväsakkoa, joista kertyy maksettavaa 444 euroa.
Taitaa Myllylälläkin olla takaana lupaava tulevaisuus. Nykäsen jalanjäljillä. Tuhottuna avioliitto, pari lasta ja iso talo. Vielä pari aviliittoa ja kakaraa niin alkaa olemaan kilpailukykyisissä lukemissa. Talous nyt ainakin näyttää olevan kuralla, kun sakkoa tuli minimit eli 6€/päivä.
Re: Päivän uutiskatsaus
Vanhanen kohti sokerileipuria tänään?
Veikkaan, että perustuslakivaliokunta pyytää poliisia aloittamaan esitutkinnan, mutta valtakunnanoikeuteen saakka asia ei etene.
Veikkaan, että perustuslakivaliokunta pyytää poliisia aloittamaan esitutkinnan, mutta valtakunnanoikeuteen saakka asia ei etene.
Re: Päivän uutiskatsaus
Kyllä mä tolla rahalla teen jo normi perukirjan tai vaikka testamentin ja avioehdon. Asianajotoimisto ei edes jaksaisi kirjoittaa noin pientä laskua.NuoriD kirjoitti:Eihän 444 euroa kata edes Tixin narikkamaksuja homman hoitamisesta.
-
- Kitisijä
- Viestit: 3898
- Liittynyt: 14.08.2005 18:34
Re: Päivän uutiskatsaus
Palefacen alias Karri Miettisen 15. syyskuuta julkaistu Helsinki - Shangri-La -albumi on myynyt yli 10 000 kappaletta eli kultalevyyn oikeuttavan määrän.
Muun muassa "urbaaniksi folkiksi" määritelty pitkäsoitto on neljä albumia julkaisseen Palefacen ensimmäinen kultalevy sekä myös ensimmäinen suomenkielinen levytys.
Hyvä Kalpeanaama, kiva nähdä että hyvä levy myy!
Muun muassa "urbaaniksi folkiksi" määritelty pitkäsoitto on neljä albumia julkaisseen Palefacen ensimmäinen kultalevy sekä myös ensimmäinen suomenkielinen levytys.
Hyvä Kalpeanaama, kiva nähdä että hyvä levy myy!
Good human, but sometimes if needed, a bad citizen.
Re: Päivän uutiskatsaus
Alas on mennyt kultalevyn raja:Haemaeraemies kirjoitti:Palefacen alias Karri Miettisen 15. syyskuuta julkaistu Helsinki - Shangri-La -albumi on myynyt yli 10 000 kappaletta eli kultalevyyn oikeuttavan määrän.
Muun muassa "urbaaniksi folkiksi" määritelty pitkäsoitto on neljä albumia julkaisseen Palefacen ensimmäinen kultalevy sekä myös ensimmäinen suomenkielinen levytys.
Hyvä Kalpeanaama, kiva nähdä että hyvä levy myy!
17. syyskuuta 1971: 20 000 äänitettä.
1. heinäkuuta 1973: 15 000 äänitettä.
1. lokakuuta 1975: 25 000 äänitettä.
1. tammikuuta 1994: 20 000 äänitettä.
1. tammikuuta 2001: 15 000 äänitettä.
1. tammikuuta 2008: 10 000 äänitettä.
-
- Kitisijä
- Viestit: 6023
- Liittynyt: 20.08.2005 23:12
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Päivän uutiskatsaus
Jees, ansiotonta arvonnousua taiteilijoille. Lasketaan levynmyyntivaatimukset riittävät alhaisiksi, niin kaikki bassibatuukit voivat elvistellä kultaplatoillaan ja kansan suosiolla. Kaikkein huvittavinta on, että myyntiluvut lasketaan kauppoihin ostetuista äänitteistä ja sitten kerrotaan, miten se ja se skeida myi kultaa jo ennakkomyynnissä.
Paleface voisi tunkea itsensä pahvilaatikkoon ja postittaa ruhonsa esim. Somaliaan heimoriitoja ratkomaan. Mukaan mahtuisivat Vihreät, aseistakieltäytyjät, talonvaltaajat ja muut maata ja Mansikkeja laittavat hipit.
Paleface voisi tunkea itsensä pahvilaatikkoon ja postittaa ruhonsa esim. Somaliaan heimoriitoja ratkomaan. Mukaan mahtuisivat Vihreät, aseistakieltäytyjät, talonvaltaajat ja muut maata ja Mansikkeja laittavat hipit.
Paras päivä ikinä.
-
- Kitisijä
- Viestit: 6023
- Liittynyt: 20.08.2005 23:12
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Päivän uutiskatsaus
Poliitikot eivät uskalla vaalien alla muuta. Sinänsä kuvaavaa, että kepulaiset halusivat kaikesta huolimatta esittää eriävän mielipiteen. Mikäs paskan muuttaisi, paska on paskaa.
Paras päivä ikinä.
-
- Kitisijä
- Viestit: 6126
- Liittynyt: 26.05.2006 10:01
- Paikkakunta: Bunnytown
Re: Päivän uutiskatsaus
Toisinaan paskan avulla kasvaa kauniita kukkia. (Suomalaisen) puoluepolitiikan ollessa kyseessä edellä mainitun todennäköisyys ei kuitenkaan päätä huimaa.
Prepare for the worstest.