Homeboy65 kirjoitti: . Meillä on yhteiskunnassa muitakin ryhmiä (lapset ym.) jotka eivät osaa vaatia itselleen oikeuksia. Silti niile on myönnetty oikeuksia. Eivät sylivauvatkaan osaa vaatia itselleen oikeuksia. Eivätkä osaa tehdä rikosilmoituksia. Silti niille on myönnetty oikeuksia.
Lainaus ko. artikkelista
"Joku saattaa huomauttaa tähän, että jopa
kansainvälisellä tasolla puhutaan lapsen oikeuksista.
Lapsi ei tosin ole juridisesti täysivaltainen
(kanne)subjekti, mutta lasta voidaan ja tulee esimerkiksi
kuulla häntä koskevassa tärkeässä asiassa.
Näin määrätään mm. lastensuojelua koskevassa
lainsäädännössä. Huomautus on tärkeä
ja kiinnostava. Se ei kuitenkaan oikeuta liittämään
samoja ominaisuuksia eläimeen, minkä
osoittaa jo se, että eläintä ei luonnollisestikaan
voida kuulla missään prosessissa.
Pohjimmaltaan kysymys on siitä, että lapsi
on oikeussubjekti (sitä on jo tietyissä suhteissa
sikiö). Lapselle voidaan niin sanoakseni omistaa
oikeuksia, mikä seuraa jo Suomen perustuslaista.
Lapsen hyväksi on mahdollista tehdä testamentti
tai hän voi olla lahjan saajana, jossa tosin
tarvitaan edunvalvojan mukana oloa oikeustoimen
pätevöittämiseksi. Lapsi-ikäisellä saattaa
olla myös ansiotuloja, joita hänellä on lupa
käyttää. Eläimelle sen sijaan ei voida tässä samassa
mielessä omistaa oikeuksia. Omaisuutta
ei voida antaa kissalle lahjaksi.
Ero oikeudellista toimivaltaa vailla olevan
lapsen ja eläimen välillä on siis oikeussubjektiudessa,
mikä merkitsee että eläinsuojeluviranomainen
ei toimi samassa mielessä eläimen ”oikeuden”
toteuttaja kuin edunvalvoja toimiessaan
lapsen oikeuden valvojana."