safi kirjoitti: *Lopun tekstistäni päätin poistaa laskettuani sataan.*

safi kirjoitti: *Lopun tekstistäni päätin poistaa laskettuani sataan.*
Haist..Durasel kirjoitti:Heei
Tässähän tämä suttuinen sarkasmini tulikin suomennettuna. Onhan se nyt sulaa hulluutta nykyään kuvitellakaan saavansa tuoreena mitään kunnolla toimivaa. En nyt millään jaksa muistaa, oliko ennen wanhaan paremmin, toisaalta en jaksa muistaa että olisi ollut näin tuskallistakaan.hebuli kirjoitti: On myös vähän liioiteltua olettaa että koko verkon infra on tehty valmiiksi ennenkuin sitä aletaan markkinoimaan ihmisille jotta siitä aletaan saada rahaakin sisään. Syrjäseudut ovat syrjäseutuja, eihän niihin saatu laajakaistaakaan pitkään aikaan. Homma yleensä etenee asteittain. Ei kaikkia munia samalla kertaa siihen koriin, aluksi vaan osa jotta nähdään lähteekö homma edes lentoon.
Loppuunasti ajateltu, suunniteltu, toteutettu ja testattu voi myös tarkoittaa "järjettömän kallista toteuttaa". Varsinkin alalla jossa ihmiset ovat tottuneet että puhelut maksavat vain pari mikrosenttiä per kuukausi, yritä siinä sitten repiä katetta niiden kalliiden UMTS-UMTS-pikku-3G-verkkojen vastapainoksi.
Kyllä näin on näppylät.
Älä turhaan hurraa liian aikaisin. Saatan vielä hyvinkin muuttaa mieltäni! Tosin paremmalla ajalla..ninnithequeen kirjoitti:safi kirjoitti: *Lopun tekstistäni päätin poistaa laskettuani sataan.*
Minäkin olen joskus hieman surullisena miettinyt, ihan yleisellä tasolla, että millainen elämä on, jos mistään ei löydä mitään, edes vaikka ihan pientä, mukavaa tai positiivista ajateltavaa tai sanottavaa. Tietysti on kovin helppo verhota kaikki katkerat ja ilkeämieliset, pahansuovat sanat siihen ah-niin-kunnioitettavaan 'minä ainakin uskallan sanoa mielipiteeni!!' -paatokseen. Mielestäni kuitenkin tosiasioitakin voi paukutella rakentavaan sävyyn, mollaamatta ja yrittämällä aina päteä, ja painaa muita maanrakoon.ninnithequeen kirjoitti:Mieti mitä paskaa suollat, lähes jokaiselle kanssakityilijälle. Sinä et osaa kuin sättiä, moittia, vittuilla ja purnata. Hieno elämä sulla varmaan...
Veit jalat suustani!LillyMunster kirjoitti: Muitten mielipiteetkin ovat aina vääriä, koska omani on pareNpia. Nih.
LillyMunster kirjoitti:Minä ainakin olen perkele aina oikeassa ja kaikki muut on väärässä!! Muut ei ymmärrä mistään mitään, ja jos minun sanani kyseenalaistetaan, niin menee kyllä melonin kokoinen herne nenään niin että tärähtää.
Muitten mielipiteetkin ovat aina vääriä, koska omani on pareNpia. Nih.
Olet siis alkanut kityyntyä (vrt. Otaniemen teekkareiden "otaantua"). Se on sellaista kokonaisvaltaista (aivojen) pehmenemistä, kohta millään ei ole enää mitään väliä ja kaikki ovat sun kavereita.irmelianneli kirjoitti:Mutta se, minkä itsekin kyllä välillä unohdan, on että ei aina ole pakko vastata kaikkeen hyökkäyksellä ja nyrkit pystyssä, ja ei aina kaikki mikä eroaa omista tottumuksista/mielipiteistä ole automaattisesti väärin. Myös tosikkomaisuudesta ja ahdasmielisyydestä yritän opetella eroon. Olen jo jopa edistynyt hieman.
Komps.killkill kirjoitti:En tiedä mistä tämänkertainen kissatappelu alkoi, mutta ihan kaikille osapuolille tasapuolisesti: kannattaisiko laittaa kone kiinni pariksi tunniksi ja käydä vaikka pienellä kävelyllä, hmm?
Täti ei olekaan täti vaan täti onkin setä!!! Tädillä on munat!!!LillyMunster kirjoitti:Nakkisillaan heilumisesta on se etu, että ei tarvitse rasittaa itseään turhaan suihkuun mennessään. Sinne siis.
Sannnu kirjoitti:....10 kg kukkamultaa. Vaihdoin kukille kevätmullat ja laitoin rairuohon kylvöön (sekä vihanneskrassin)
Mulla taas alkaa puskea surullisuus, vaikka kaikki onkin ihan hyvin..Sannnu kirjoitti:Mulla on aina PMS:issä energiaa ku Mars-patukassa!
Moi söpö, joo se vähän riippuu. Mulla on kahdenlaista PMS:ää: aktiivista ja kiukkuista ja sitten apaattista ja surullista. Tälle kuulle osui tämä apinanraivo moodi!irmelianneli kirjoitti:Sannnu kirjoitti:....10 kg kukkamultaa. Vaihdoin kukille kevätmullat ja laitoin rairuohon kylvöön (sekä vihanneskrassin)
Ai hitsit, hyvä kun muistutit! Huomenna on haettava multaa ja tehtävä tuo vaihto-operaatio minunkin.
Mulla taas alkaa puskea surullisuus, vaikka kaikki onkin ihan hyvin..Sannnu kirjoitti:Mulla on aina PMS:issä energiaa ku Mars-patukassa!
Ei ollut puhe palleista, vaan nakista. Ehkä sillä onkin sträppäri päällä koko ajan? Pitäskö kysyy?Numba kirjoitti:Täti ei olekaan täti vaan täti onkin setä!!! Tädillä on munat!!!LillyMunster kirjoitti:Nakkisillaan heilumisesta on se etu, että ei tarvitse rasittaa itseään turhaan suihkuun mennessään. Sinne siis.