Lapsen ruumiillinen kurittaminen

[Elppis]

Tuli mieleen yhden ystävän 5-vuotias poika, joka oli alkanut äidilleen sanoa eri käänteissä: "Kohta alkaa läski tummumaan!" Arvatkaas mistä se sen oli oppinut? Kersat apinoivat kaiken, joten syytä varoa sanojaan. Pätee varmaan moniin muihinkin tekemisiin.

Voi kuule, yritä iskeä täyssensuuri päälle jos olet lapsen kanssa päivät

Siskontytön ensimmäiset sanat ns. järjestyksessä oli KISS MY ASS, oli kuullut sen Kauniista ja Rohkeista joka oli pyörinyt meidän tädin luona kesämökillä. Jos oikeasti haluaa että lapsi kasvaa kuplassa, on niitä turha tehdä.

[EveryWoman]

Hamilon sisäänpäinkääntynyt alkeistason evoluutiopsykologia on ainakin osin yhteensopivaa itsensätuntemishörinän kanssa

En tajua, miten tuo voi olla mahdollista. Evoluutiopsykologia? Selventäkää, omin sanoin, asap.

[prosessi]

Joo, tällaistahan se on. Aikanaan työskennellessäni psyykkisesti sairaiden lapsien parissa psykologien ja psykiatrien päällimmäinen neuvo oli, että tee mitä teet mutta perusturvallisuutta ei koskaan pidä järkyttää edes vihjaamalla hylkäämisen mahdollisuudesta.

Tästäpä muistuikin mieleeni eräs tapaus ajalta, jolloin itse olin 13-vuotias. Minulla oli niskoillani runsaan vuoden ikäinen pikkusiskoni sekä erään tuttavaperheen englanninkielinen samanikäinen lapsi. Olimme mökillä, ja minun piti viedä tytöt katsomaan lampaita, joten he istuivat molemmat vaunuissa, englanninkielisen kiljuessa jatkuvalla syötöllä "mommyyyyyy, mommyyyyyyy, mommyyyyyyyy", mitä hän siis harrasti aina ja kaikissa tilanteissa, jos hän ei ollut oman äitinsä sylissä. Perheen isäkään ei mukamas voinut ikinä olla kahdestaan hänen kanssaan, koska lapsi kuulemma "kärsi" siitä suunnattomasti. Lopulta minulta paloi pinna, ja hieman haparoivalla kouluenglannillani ilmoitin lapselle, että jos huuto ei lopu, jätän hänet metsään.

Hän vaikeni kuin seinään ja alkoi tuijottaa minua, ei oikeastaan järkyttyneenä, vaan ennemminkin ihmeissään. Hieman jopa kiusaantuneena jatkoin vaunujen työntämistä kuin mitään ei olisi tapahtunut, ja lapsi vain tuijotti ja tuijotti. Lähinnä minusta tuntui, että hän yritti selvitellä mielessään, josko minusta olisi uhkauksen toteuttajaksi. Lopulta hän näytti päätyvän lopputulokseen, että ei olisi, ja alkoi jokellella ja puhua omiaan, olihan itkeminen jo niin vanha juttu, ettei hän viitsinyt aloittaa sitä uudestaan.

Palattuamme takaisin lapsen vanhemmat ihmettelivät iloista lastaan, ja erityisesti sitä, että tuon reissun jälkeen kyseinen lapsi vinkui vähän väliä minun seuraani. He ihmettelivät miten minä olin moiseen kyennyt, enkä minä tietenkään kehdannut kertoa totuutta. Lapset ovat välillä hyvinkin omituisia.

Enemmän olen huolissani siitä, ettei nuorison kapinaa näy missään, ja pelkään pahoin, että tämä kapinointi on muuttumassa joksikin vielä kauhistuttavammaksi - hiljaiseksi paheksunnaksi siitä, että me, seniilit kalkkikset, käyttäydymme sillä tavoin, että kuusivuotiaskin alkaa vaikuttaa meidän rinnallamme kypsältä, vastuulliselta ja ajattelevalta ihmisyksilöltä. Pelottava skenaario.

Ei pidä unohtaa, että kapinoidakin voi monella eri tavalla. Ei teatraalisuus ole ainoa oikea tapa, ja ehkä tämä hiljainen malli saa jopa enemmän aikaan. Joten huolissaan tuskin tarvitsee olla.

[prosessi]

(kannattaako tiedeyhteisössä muuten kukaan Freudin oppeja nykyisin?)

Onko tuon kysymyksen vastauksella mitään merkitystä kenellekään? Jos on, niin mitä?

[Chap]

^Onko siitä tosiaan parikymmentä vuotta, kun löysitte toisenne kirjoittelemasta viestejä toisillenne miesten vessassa?

Jos oikein muistan, Herran Vuonna 1989. Joo, tutustuttiin Yliopiston miestenvessan kopissa. Viihdyttiin siellä tuntikausia. Tosin eri aikaan, mutta tunne on tärkeintä.

Ei saatana, en tajunnut, että teillä kahdella on taustalla tuollainen vuosisadan rakkaustarina

[Clay]

En jaksa uskoa, että lapset muka olisivat niin erilaisia, että johonkin tiettyyn lapsilajiin ei muka tehoa muu kuin fyysinen kurittaminen. Höpökakkaa.

Itse en ainakaan uskonut mitään muuta kuin rangaistuksia, ja kaikki keinot oli kyllä vanhemmilla käytössä fyysisestä kurituksesta aresteihin ja puhutteluihin - ja enemmän ne puhuttelut rassas mitä jotku tukkapöllyt, mutta ei nekään tehonnut, paitsi ehkä vähäksi aikaa.

Koulussakin olin rasavilli niin kauan kuin jaksoin, kun opettajilla ei ollut keinoja rankaista - koulun kaikki rankaisukeinot tuntuivat lähinnä hauskoilta vitseiltä.

Toki olisin varmaan nykyään paljon onnellisempi, jos vanhemmat olisivat tukeneet ja ymmärtäneet käytöstäni ja piittaamattomuuttani sääntöjen suhteen.
Selkään en kyllä edes saanut, mutta se tais olla ainoa rangaistus, jota todella kunnioitin, koska sillä uhkaaminen tehosi aika hyvin.

Eli kyllä minä ymmärrän fyysisen kurituksen, mutta jos kokoajan joutuu lasta pieksemään, niin on jotain pielessä. Puhumalla pärjää aika pitkälle, mutta uskon kyllä verbaalisten rangaistusten traumatisoivan ihan yhtä lailla kuin fyysistenkin.

Olen nämä samat asiat kyllä suurinpiirtein kirjoittanut ennenkin, mutta toistetaan nyt itseämme.

[Herra Manala]

Vielä aikuisenakin läheisissä ihmissuhteissani (siis lähinnä parisuhteissa) tunnen sietämätöntä pahaa oloa, jos toinen suuttuu minulle ilman että ansaitsisin sen (siis esimerkiksi jonkin väärinkäsityksen seurauksena).

Eiköhän tässä ole kääntäen se pointti mitä masakin yritti selittää että miksi ne joita on kuritettu, korostavat sitä ettei traumoja ole jäänyt: Oikeudenmukaisuus. Jos tietää että on tehnyt jotain selkäsaunan arvoista ja saa selkään, se ei tunnu väärältä eikä turvattomalta. Sen sijaan jos rangaistuksen saa esimerkiksi vahingosta tai muuten epäoikeudenmukaisesti tuomittuna, se tuntuu pahalta, turvattomalta ja sekoittavalta, oli se rangaistus kuinka pienen ja mitättömän oloinen tahansa. Uskon, että vääristä syistä annetut tunnin kotiarestitkin voivat suhteessa jättää ikävämpiä arpia tarpeeksi herkkään lapseen kuin kunnon selkäsauna Vaahteramäen Eemeliin, joka sai sen ansaitusti ties minkä saunan polttamisesta.

Ja ei, en ole itse selkäsaunojen enkä muunkaan lyömisen kannalla. Pidätän itselläni oikeuden kasvattajana kuitenkin siihen tukkapöllyyn tai puserosta pois kantamiseen sellaisessa erikoistilanteessa, jossa jostain syystä kommunikointi ei lapsen kanssa toimi kuten pitäisi.

Pikkusiskoni keksi jo pienenä, että isoveljen sai helposti "ruotuun" valehtelemalla vanhemmille isoveljen tehneen mitä ikinä keksikin. Lyöneen, tukistaneen, haukkuneen, you name it, ja tekoitkua päälle. Yleensä sisko provosoi vaikkapa mättämällä jollain nukella päin kuuppaa useampaan kertaan, ja sitten kun siltä otti nuken pois kädestä, alkoi parkuminen ja valehtelu. Isin pikku enkelihän ei voisi valehdella, joten meikäläinen sitten keräsi muutamia bonuspalkintoja aina silloin tällöin väärin ja valheellisin perustein annettuna. Ja todella paskaltahan se tuntui, oli rangaistukset kuinka kevyitä tahansa. Varmaan juuri siitä syystä mulle onkin kehittynyt melkoisen vahva oikeudentaju, sillä sille oli tarvetta jo kakarana. Varsin nopeasti myös huomasi että ei ne vanhemmat olekaan aina oikeassa, ja noin 12-13 vuotiaana aloin tajuamaan että olen mm. faijaani aika selvästi etevämpi esimerkiksi moraalintajua ja oikeuksia kysyvissä asioissa.

Kerran tuli otettua avokämmenestäkin noin 14-vuotiaana kun faija rupesi jäämään verbaalisesti jalkoihin, vaikka luotettava, oikeudenmukainen ja rationaalinen lapsi aina olinkin. En tarkalleen muista millainen tilanne se oli, mutta söi ilmeisesti miestä ja perusteluna lieni "vanhempien kunnioittaminen", vaikka käytännössä ihan perusteetta ja omasta päänaukomisestaan tilanne syntyi. Anteeksi ei tietenkään pyydelty. Onneksi tuollaisia tilanteita ei ollut kuin yksi, ja muutenkin tuosta miedommatkin kuritusmuodot olivat todella harvinaisia. Esimerkiksi arestia en ole koskaan saanut, eikä minulla ole ollut liiemmin kotiintuloaikojakaan. Traumoja ei jäänyt (tai vitustako minä tiedän miten miedot ovat teidän pullamössömäärityksenne traumojen olemassaoloille), mutta kunnioitus rapisi faijaa kohtaan älyllisen epärehellisyyden ja epäoikeudenmukaisuuden edessä. Mutsini sen sijaan on aina ollut oikeudenmukainen, kunnioitettava ja turvallinen ihminen, joskin pari kertaa sekin taisi vipuun mennä pikkusiskon paskanjauhamisesta.

Siksi edelleen painottaisinkin sitä, että on melko naurettavaa käydä jotain vääntöä siitä miten hirveän kamalaa joku tukkapölly-mukaväkivalta on nurkassaseisottamis-vapaudenriiston vierellä meuhkaten siitä miten pitää rangaista ennemmin kuin siitä miksi ja milloin rangaistaan. Vähän sama kuin olisi poliisit väittelemässä siitä mihin kohtaan kroppaa se luoti laitetaan pysäyttääkseen epäilty ilman keskittymistä siihen että millaisessa tilanteessa sellaisia keinoja ylipäätänsä lähdetään edes käyttämään. Lopputulos on mussutusta siitä ettei päähän saa ainakaan ampua, mutta polveen ehkä, vaikka kukaan ei ole keksinyt vielä edes rikosta.

Mut me aikuiset unohdetaan kovin usein, ettei lapsen aivot kehity ihan hurjaa tahtia. Tai siis joku 8-vuotiaalle jo kelpaava "ehdoton neuvo" ei todella mene 4-vuotiaan päähän edes hakkaamalla. Pikkulapsiin on pakko käyttää toistuvia kehotteita, kyllästymiseen asti, ihan niin kuin koirilla...

Pikemminkin päinvastoin. Te aikuiset tunnutte unohtavan kovin usein, ettei ne pienet lapset ole idiootteja. Ne janoavat ymmärtää vaikuttimia ja syitä. Siksi niiden joka toinen sana on "Miksi?"

Se kakara ei ymmärrä niitä sun kyllästymiseen asti annettuja toistuvia kehotteitas, jos se ei ymmärrä että miksi sä niitä kehotteitas annat. Minkä takia pyydetään ja minkä takia kielletään. Niistä asioista pitää jutella lasten kanssa lasten tasolla eikä asenteella "No kun äiti on äiti ja hättäntättää nyt teet niinku äiti sanoo" tai muuta "äitin juttuja" syynä käyttäen jossa lapsi alistetaan jo valmiiksi ihmisarvoltaan käskyjä suorittavaksi koiraksi mielivaltaisenoloisilla ja huonoilla perusteilla. Lasten ymmärryskykyä ja älykkyyttä pitää stimuloida mieluummin vaikka selvittämällä asia liiankin monimutkaisesti kuin odottamalla että "kyllä sä sitten joskus vanhempana tajuat". Se kakara saattaa nimittäin yllättää, ja ymmärtää sen asian aivan helvetin hyvin.

Ja ihan oikeasti, suun teippaaminen kuulostaa joltain sellaselta mistä sä ansaitsisit itse selkääsi ja pahasti. Aikamoista vapaudenriistoa viedä toiselta kommunikointikyky. Saa helposti aikaan fiiliksen pidemmällä tähtäimellä, että toisen mielipide ei myöhemmällä iälläkään ole ristiriitatilanteessa haluttu. Sanoo sykoneuvolaspede mitä tahansa, niin en oikeen keksi enää paljoa pahempaa perustoimintojen rajoittamista, ellei sitten käydä hengitykseen käsiksi. Ja tavallaanhan tossa käydään jo: Hengitettyä ei saa enää kuin nenän kautta. Kakaroilla on useasti nenät tukossa. Teippaa tukkonenän suu ja tapat sen tukehduttamalla, kun et enää hiffaa huutaako se lapsi teippinsä alta kiukkua vai tukehtumistaan. Ihan vitun älytöntä.

[Geetz]

^ Ok Manala, keskustelen teippi-asiasta ketjun pohjalta huomenna oman pääspeden kanssa välttyäksemme traumoilta, sekä minä että piltti. Muuten en viitsi edes tarttua väitteesees, että pidän lapsia idiootteina. En mitenkään ole voinut antaa sellaista kuvaa. Niin kauan kun et tiedä miten meillä asiat hoidetaan niin anna olla. Mulla on vielä muistikuvia siitä, kuinka olen kanssas puhunu neidin kasvattamisesta mutta ehkä sitten en... Puutu vaan noihin, joista kerron, eikö niin. Mieluiten vieläpä liioittelemalla ja todella tuolla tavalla korostellen, että olisin tukehduttamassa lastani - näin varmasti tulen myöhemmin keskittymään ainoastaan sinne pippeli-osastolle.

Ja kyllä, lapset tarvitsevat toistoja, pitkäjänteistä ja -hermoista uudelleen ja uudelleen asioista kertomista koska asiat hyvin helposti unohtuvat kesken peuhaleikkien. On aivan älyttömän sairasta olettaa, että kun jonkun asian 3-vuotiaalle kerrot niin se päässä myös pysyisi, että seuraavan vastaavan tilanteen kohdalla voisit suoraan torua "***¤#%% enkö mä just viikko sitten sulle sanonu, ettei noin tehdä".

"Se kakara ei ymmärrä niitä sun kyllästymiseen asti annettuja toistuvia kehotteitas, jos se ei ymmärrä että miksi sä niitä kehotteitas annat. Minkä takia pyydetään ja minkä takia kielletään."

Ei siis ymmärräkään, eikä sillä ole mitään mahdollisuuksia kaikkea vielä 3-vuotiaana ymmärtääkään, helvetin hyvä niin. Toivottavasti jaksat tulevaisuudessa omalle lapsellesi selittää kerta toisensa jälkeen miksi jotain asiaa ei kuulu tai miksi se kuuluu tehdä. Usko pois, joudut toistamaan. (Moni ei jaksa ja sit huudetaan vaan ei:tä, woohoo.)

Uhmiskiukut nyt ei liity tähän niin mitenkään, ne tulee kun tulee ja niitä ei lapsi kykene välttämättä hallitsemaan. Sylitys, selitys miten joskus kiukuttaa ilman syytä, oma hermokontrolli... Kyllä ne on osoittaunu parhaiks.

[Vihtahousu]

Mut me aikuiset unohdetaan kovin usein, ettei lapsen aivot kehity ihan hurjaa tahtia. Tai siis joku 8-vuotiaalle jo kelpaava "ehdoton neuvo" ei todella mene 4-vuotiaan päähän edes hakkaamalla. Pikkulapsiin on pakko käyttää toistuvia kehotteita, kyllästymiseen asti, ihan niin kuin koirilla...

Pikemminkin päinvastoin. Te aikuiset tunnutte unohtavan kovin usein, ettei ne pienet lapset ole idiootteja. Ne janoavat ymmärtää vaikuttimia ja syitä. Siksi niiden joka toinen sana on "Miksi?"

Juuh, kyllä ne lapset oppivat pienenä tosi nopeastikin, vaikkeivat osaisi edes kunnolla puhua. Olin tuossa viime vuoden alussa vierailemassa paikassa jossa oli pieni lapsonen joka oli joutunut kokemaan alkoholismia ja sitä kautta ilmeisesti "heitteillejättöä". Tämä lapsi oli oppinut että alkoholin hajusta alkoi epämieluista käytöstä vanhemmilta...
Koiravertauksiin nyt ole muuta sanottavaa kuin että lapsesta tulee kasvattaa ajatteleva aikuinen eikä tottelevaa koiraa.

Ja siitä peloittelusta ja ulkonaseisottamisesta vielä;

Kannnattaa ehkä muistaa sekin että kun lapsi riehuu ja kapinoi, niin se ei välttämättä ole rajojensa testaamista. Lapsi voi reagoida samalla tavalla kun ei ymmärrä saamaansa rajoitetta ja silloin kuritoimenpiteillä saadaan vain hallaa aikaiseksi, pahimmillaan lapselle aiheutetaan tunne että hänestä välitetään vain silloinkun tämä käyttäytyy hyvin-> lapsi sopeutuu tilanteeseen eikä päästä patoumiaan ulos. Kaikki voivat arvata mitä tästä seuraa... Se syliote&selittäminen että rakastaa ja kertoo kädestä pitäen miksi ei saa tehdä, sillä voi erittäin suuri arvo.

[Geetz]

Ei jumalauta nyt menee niin yli, että... Kosteasilmäinen exit, en pysty jaksa kykene. Onneksi on EW ja muut, jotka jaksavat vänkätä sivusta toiseen saamatta muita ymmärtämään. Kasvojen kanssa en tähän enää lähde, pus pus.

Äideille ja iseille tsemppiä!

[Rouva Pupu]

Gee!!!!!!!!!!!! Et mene!!!!

[ninnithequeen]

[Herra Manala]

Ok Manala, keskustelen teippi-asiasta ketjun pohjalta huomenna oman pääspeden kanssa välttyäksemme traumoilta, sekä minä että piltti. Muuten en viitsi edes tarttua väitteesees, että pidän lapsia idiootteina. En mitenkään ole voinut antaa sellaista kuvaa.

Tuossa vähän tuppasit juuri sanomaan, että lapsia joutuu käskyttämään toistuvasti kuin koiria. Ihan sitä edellä kirjoittamaasi tekstiä kommentoin, ja vain sitä.

Enkä ole väittänyt että olet ollut tukehduttamassa kakaraasi. Totesin vain että estämällä lapselta suun kautta hengittämisen, lapselle voi aiheutua hengenvaarallinen tukehtumisvaara, jos nenä on tukossa.

Tunnut nyt hakevan rivien välistä vähän enemmänkin sellaisia asenteellisuuksia, joita siellä ei ole.

[Herra Manala]

Kui se ny tollai hermostu?

Se on nainen ja äiti.

En kyllä siltikään ymmärrä. Sori nyt vaan kaikesta.

[Bliss]

Kannnattaa ehkä muistaa sekin että kun lapsi riehuu ja kapinoi, niin se ei välttämättä ole rajojensa testaamista.

Hyvin totta. Mitä pienempi lapsi, sitä vähemmän sanallisia keinoja on purkaa pahaa oloa/pahaa mieltä. Pitäisi katsoa muutamaa hetkeä ajassa taaksepäin riehumiskohtauksen sattuessa. Eikä lapsi ilkeyttään kiukuttele, pienissä ihmisissä ei ole pahuutta.

[urpiainen]

Huomaan, eikä edes itselleni kovin yllättävästi, olevani hyvin samoilla linjoilla Manalan kanssa. Hyvin laitettu! Yhdessä asiassa kyllä esittäisin pienen varauksen ja tuen Geetzin kannalle:

Mut me aikuiset unohdetaan kovin usein, ettei lapsen aivot kehity ihan hurjaa tahtia. Tai siis joku 8-vuotiaalle jo kelpaava "ehdoton neuvo" ei todella mene 4-vuotiaan päähän edes hakkaamalla. Pikkulapsiin on pakko käyttää toistuvia kehotteita, kyllästymiseen asti, ihan niin kuin koirilla...

Pikemminkin päinvastoin. Te aikuiset tunnutte unohtavan kovin usein, ettei ne pienet lapset ole idiootteja. Ne janoavat ymmärtää vaikuttimia ja syitä. Siksi niiden joka toinen sana on "Miksi?"

Se kakara ei ymmärrä niitä sun kyllästymiseen asti annettuja toistuvia kehotteitas, jos se ei ymmärrä että miksi sä niitä kehotteitas annat. Minkä takia pyydetään ja minkä takia kielletään. Niistä asioista pitää jutella lasten kanssa lasten tasolla eikä asenteella "No kun äiti on äiti ja hättäntättää nyt teet niinku äiti sanoo" tai muuta "äitin juttuja" syynä käyttäen jossa lapsi alistetaan jo valmiiksi ihmisarvoltaan käskyjä suorittavaksi koiraksi mielivaltaisenoloisilla ja huonoilla perusteilla. Lasten ymmärryskykyä ja älykkyyttä pitää stimuloida mieluummin vaikka selvittämällä asia liiankin monimutkaisesti kuin odottamalla että "kyllä sä sitten joskus vanhempana tajuat". Se kakara saattaa nimittäin yllättää, ja ymmärtää sen asian aivan helvetin hyvin.

Oman kokemukseni ja luonteenlaatuni pohjalta olen hyvin taipuvainen olemaan tässä Manalan kanssa samaa mieltä. Pienenä koin aikuisten perustelemattoman mielivallan hyvin turhauttavana ja yleistä oikeudentajua loukkaavana ja siten aikuisten arvostusta vähentävänä.

Mutta toisaalta, Geetz puhui nimenomaan aika pienistä lapsista (vaikka kai tämä pätee osin ihan teineihinkin). Ja kyllä lapsipsykologian ammattilaiset ovat usein osin sitäkin mieltä, että vaikka asioiden selittäminen on tärkeää, pieni lapsi ei kuitenkaan ole vielä valmis kantamaan moraalista vastuuta siitä, että arvioi tarkkaan kaikkien tekojensa eettisen laadun. Se olisi liian kova vaatimus pienelle lapselle, ja sellaisena kenties psyykkisesti liian raskas kantaa. Lapsen perusturvallisuus vaatii oikeutta olla lapsi, ja siihen taas kuuluu se, että lähiaikuisiin täytyy voida luottaa vastuun kantajina. Lapselle voi pienestä uhmakokemuksesta huolimatta olla psyykkisesti aika vapauttavaa, että aikuinen kantaa moraalisen vastuun (tätä se rajojen asettaminen on, ei tiukkoja sääntöjä joita noudatetaan aina kirjaimellisesti). Siis sinänsä totalitaristiselta ja aikuisesta pahalta kuulostava "nyt tehdään näin koska äiti sanoo niin ja äiti on äiti" voi usein olla juuri se, mitä pienen lapsen on saatava kuulla. Pieni lapsi ei ole valmis olemaan tasavertainen (vaikkakin tasa-arvoinen) kumppani aikuisen rinnalla. Aikuisen on annettava lapselle tilaa ja oikeus olla lapsi vaatimatta tältä aikuisen moraalista kypsyyttä. Ongelmallista tämä sitten voi olla kersan kasvaessa: koska ja missä määrin moraalista vastuuta lapselle aletaan antaa matkalla lapsen täysvastuullisuuteen, eli aikuisuuteen?

No eiköhän tässä ollut taas tarpeeksi saarnaa kasvatuksesta näin lapsettomalta.

[urpiainen]

Masan kaksiosainen väite siitä, että (iii.a) asosiaalinen käytös olisi merkittävästi lisääntynyt Suomessa viime vuosikymmeninä ja että (iii.b) selittävänä syynä tähän on ruumiillisen kurituksen väheneminen kasvatuksessa..

Siis missä kohtaa mä olen noin sanonut?

Taisin lukea tämän vähän niin kuin noin:

No kertokaas nyt sitten, että mistä johtuu tämä silmitön väkivallan, ilkivallan ja välinpitämättömyyden kasvu, jos kerta nykypäivän kurittamiskielteiset kasvatusmetodit ovat parempia, kuin tukkapöllö ja nurkkaan seisomaan -metodit?

[prosessi]

Siksi edelleen painottaisinkin sitä, että on melko naurettavaa käydä jotain vääntöä siitä miten hirveän kamalaa joku tukkapölly-mukaväkivalta on nurkassaseisottamis-vapaudenriiston vierellä meuhkaten siitä miten pitää rangaista ennemmin kuin siitä miksi ja milloin rangaistaan. Vähän sama kuin olisi poliisit väittelemässä siitä mihin kohtaan kroppaa se luoti laitetaan pysäyttääkseen epäilty ilman keskittymistä siihen että millaisessa tilanteessa sellaisia keinoja ylipäätänsä lähdetään edes käyttämään. Lopputulos on mussutusta siitä ettei päähän saa ainakaan ampua, mutta polveen ehkä, vaikka kukaan ei ole keksinyt vielä edes rikosta.

Osittain noinkin, mutta jos ei etukäteen mieti miten mahdollisissa tulevissa tilanteissa pitää käyttäytyä, riskeeraa paljon helpommin sortuvansa niihin ylilyönteihin. Olipa sitten vanhempi tai poliisi.

Pikemminkin päinvastoin. Te aikuiset tunnutte unohtavan kovin usein, ettei ne pienet lapset ole idiootteja. Ne janoavat ymmärtää vaikuttimia ja syitä. Siksi niiden joka toinen sana on "Miksi?"

Tästä äärimmäisen samaa mieltä. Haluavat ymmärtää jo ennen kuin edes osaavat sanaa "miksi".

Ja ihan oikeasti, suun teippaaminen kuulostaa joltain sellaselta mistä sä ansaitsisit itse selkääsi ja pahasti. Aikamoista vapaudenriistoa viedä toiselta kommunikointikyky. Saa helposti aikaan fiiliksen pidemmällä tähtäimellä, että toisen mielipide ei myöhemmällä iälläkään ole ristiriitatilanteessa haluttu.

Tämä taas ei ole ollenkaan niin selvä asia. En usko tuota tapahtuneen muissa tilanteissa, kuin silloin kun lapsen kommunikaatiokyky jo on ollut mennyttä. Noissa tilanteissa minua vietiin omaan huoneeseen raivoamaan yksikseni, enkä usko teipin olevan yhtään sen traumatisoivampaa, ehkä jopa vähemmän, jos lapsi silloin kuitenkin koko ajan on valvovan silmän alla. Uhmakohtaukset ovat jotain sellaista, jolloin lapsi ei kykene kontrolloimaan omaa suhdettaan ulkomaailmaan. Se liittyy aivojen kehitykseen, jonka ideana on oppia kontrolloimaan käytöstään niin, että pystyy valitsemaan milloin ja miten niitä tunteitaan ilmaisee.

Itse asiassa, kenen ajatus on, että kaikki traumat ovat paha asia? Voihan lievempiä traumojakin käyttää luonteen rakennusmateriaalina. Pienet traumat luovat malleja sille, miten selviytyä isoista traumoista. Vaikka tuskin itse tulevaisuudessakaan tulen mihinkään teippeihin turvautumaan, olen varma, etten uhmaikäisen kohdalla pysty välttämään kaikkia traumatisoivia käyttäytymismalleja. Ei kukaan pysty.

[Lilo]

Päällimmäinen ajatus tätä ketjua lukiessa on, ettei kannata koskaan hankkia lapsia. Teet kuitenkin kaiken väärin ja lapsi saa traumoja. Puhumattakaan vanhemmista, jotka saavat kaikkien (lapsettomien) syytökset niskaansa, tekivätpä sitä tai tätä.

[Elppis]

Päällimmäinen ajatus tätä ketjua lukiessa on, ettei kannata koskaan hankkia lapsia. Teet kuitenkin kaiken väärin ja lapsi saa traumoja. Puhumattakaan vanhemmista, jotka saavat kaikkien (lapsettomien) syytökset niskaansa, tekivätpä sitä tai tätä.

Mun mielestä päällimmäinen asenne tässä ketjussa on:

"Minulla ei ole lapsia, joten tiedän täysin miten asiat tulisi hoitaa".

[prosessi]

Päällimmäinen ajatus tätä ketjua lukiessa on, ettei kannata koskaan hankkia lapsia. Teet kuitenkin kaiken väärin ja lapsi saa traumoja. Puhumattakaan vanhemmista, jotka saavat kaikkien (lapsettomien) syytökset niskaansa, tekivätpä sitä tai tätä.

Onneksi voi aina lohduttautua katselemalla nytkin sylissä nukkuvaa mukeloa, joka näyttää hyvinkin tyytyväiseltä elämäänsä. Väärinhän teen tietenkin tämänkin, kun mukelo ei nuku vauvavankilassa tai ulkoistettuna paaaljon rauhallisempia ja kehittävämpiä unia, mutku silloin en näkisi sen hyvää oloa...

[ninnithequeen]

Mun mielestä päällimmäinen asenne tässä ketjussa on:

"Minulla ei ole lapsia, joten tiedän täysin miten asiat tulisi hoitaa".

No niinhän se on myös IRL- elämässä...

[Tix]

Ei jumalauta nyt menee niin yli, että... Kosteasilmäinen exit, en pysty jaksa kykene. Onneksi on EW ja muut, jotka jaksavat vänkätä sivusta toiseen saamatta muita ymmärtämään. Kasvojen kanssa en tähän enää lähde, pus pus.

Äideille ja iseille tsemppiä!

Ähöh. Lapsettomien "kasvatusvinkeistä" kannata juur heilahtaa.

[Rouva Pupu]

No niinhän se on myös IRL- elämässä...

Yhtä yleistä on äitien välinen kisailu.

[ninnithequeen]

No niinhän se on myös IRL- elämässä...

Yhtä yleistä on äitien välinen kisailu.

Ei mulla ainakaan semmosia äitikavereita ole.