Ehkä väärinymmärrys tulee siitä, että se on "taaplaa", ei "taplaa" (
tjeu).
Minusta siis SH harvinaisen kirkkaasti ilmaisi pidättyvänsä arvostelemasta kenenkään preferenssejä, vaan ilmaisi ja perusteli oman ajattelutapansa. Mä en myöskään halua arvostella tässä kenenkään, juuri itselle ja omaan tilanteeseen sopivia preferenssejä, mutta naputtelenpa nyt kuitenkin hieman omaa suhtautumistani tähän ongelmakenttään.
Ajattelisin, että useimmat vanhemmat varmaan kokevat maisemanmuutoksen ihan parisuhdettakin elävöittävänä tekijänä vaikka lapsi/lapset mukana olisivatkin. Joillekin (tekisi mieli jopa sanoa, että niille, joiden lapsia kannattaa alunperin hankkiakin) mahdollisuus tarjota poikkeava elämys jälkikasvulle ja tämän riemun seuraaminen matkalla saattaa olla jopa parisuhde-eloakin parantava asia, ei heikentävä. Voi olla, että moni jopa kokee lapsien läsnäolon ja lapset huomioivan matkustus- ja muun kulttuurin omaksumisen olevan luonnollinen ja elävöittävä osa oman parisuhteen uutta vaihetta, eikä sitä nakertava tekijä. Toki tässä on jätettävä sellaisia varauksia, että mun tuttavapiirissäni lapsia hankkineet ovat pääsääntöisesti lisääntyneet pitkällä kolmen kympin tuolla (tällä) puolen, ja ovat ennen lapsellisia rantalomareissujaan kerinneet koluta maailmaa aika mittavasti jo tätä vaihetta ennen. Tähän kyllä, myönnettäköön, liittyy sekin, että en hevin lähtisi kimppamatkalle, joka sisältää lapsellisia ja lapsettomia pariskuntia, joten SH:n esimerkkiperuste on sikäli minusta pätevä. Eri elämäntilanteissa on erilaiset matkailuintressit. Tuntuu vähän raskaalta asennoituminen, jossa lapsia hankittuaan sitten kokee lasten hankkimisen olevan uhka ja ongelma sille, miten haluaa oman olonsa järjestää. Lasten kanssa matkailu antaa varmasti erilaisia asioita kun ilman lapsia matkailu; ehkä lapsia hankkivat henkilöt, jotka kokevat saavansa jotain erilaista omien alsten kanssa matkailusta kuin lapsettoman aikakauden pariskuntamatkailusta.
Lisäksi omassa, pronssikautisessa perheessäni matkustettiin todella paljon ennen kouluikääni, ja uskon näiden kokemusten ja muistojen muodostuneen minulle tärkeiksi maailmankuvan ja identiteetin rakennuspalikoiksi. En nyt tietenkään tarkoita, että lapsi tarvitsisi tällaisia kokemuksia tai niitä vaille jäänyt olisi jotenkin vajaampi, mutta en siis sulkisi pikkulapsimatkailun potentiaalia pois pienenkin lapsen kannalta erittäin merkityksellisenä aktiviteettina.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."