PetriFB kirjoitti:Ahaas, vai että silleen... no täytyy rehellisesti sanoa, että minä olen kotiutunut oikein hyvin ja viihdyn täällä.
Huima kertoo nyt historiallisen iltasadun joka on melkein tämän tilanteen allegoria.
Olipa kerran Euroopassa kauan kauan sitten isohko seurakunta todella anaalivaiheeseen kiinnijääneitä seurakuntalaisia, joiden mielestä Eurooppa oli liian turmeltunut - joten he matkasivat meren yli uudelle mantereelle, tarkoituksenaan perustaa uusi ja uljaampi yhteisö sinne.
No nuo perunapäät saapuivat intiaanien maalle ja inkkari-pinkkarit sitten jonkun aikaa ihmeteltyään tekivät ihan oikean päätelmän, että täysiä dikkejähän nuo ovat kun tulevat sotkemaan meidän ajopuuteorian ja omimaan yhteisen äiti maan. Varoitukseksi ajattelivat pistää pari suurinta paukapäätä lihoiksi.
Tästähän se ilo lähti irti, sillä perupäät järkeilivät että heidän on pakko olla oikealla tiellä kun kerran niin paljon hankaluuksia ja esteitä heitetään heidän tielleen. Isät kävivät siis entistä suuremmalla ahkeruudella käsiksi omiin ja toistensa tyttäriin ja kasvattivat rehtiä ja reipasta kansakuntaa levittämään ilosanomaa. Inkkaripinkkarit taas tekivät

ja teroittivat veitsiään.
Mutta se oli loppupeleissä ihan sama kuinka monta niistä pisti lihoiksi, sillä nuo sisäsiittoiset paukapäät valtasivat vaan enemmän tilaa kuin termiitit ja sikisivät kuin kanit. Inkkaripinkkarit siis sanoivat että pitäkää tunkkinne - perustivat kasinon ja keskittyivät viskin juontiin.
Ja mitä me tästä opimme?
Sen että rikkaruohot pitävät kitkeä heti viimeiseen juureen saakka, taikka ne asettuvat kodiksi.